Kohtaaminen kassajonossa

Ässällä oli vähän vielä viikkorahoja jäljellä, ja käytiin rauhallisella aamupäiväretkellä kaupassa. Hän oli jo monta päiväää sitten päättänyt mitä haluaa lopuilla rahoillaan ostaa. Laskettiin vielä kaupassa uudelleen, mitä mikäkin lempiherkku maksaa - jos niitä saisikin vaikka kaksi.

Neljävuotiaan katsellessa herkkuhyllyjä rahojensa kanssa, minä menin rattaiden kanssa ihastelemaan pyykkietikkatarjontaa. Silloin Kirppu kyllästyi rattaissa istuskeluun ja otin hänet syliin. Hyllyn toiselta puolelta kuului iloinen ääni kysyen äiti missä sä oot? Ässä pyrähti luoksemme ja kertoi ostavansa Kirpulle tikkarin.

Oi mikä ihana ajatus, mutta annetaanko tikkari vasta kassan jälkeen, sanoin.

Kyllähän te tiedätte. Kun taaperolle antaa tikkarin, niin sitä ei sitten enää takaisin saa. Siitä tulee huuto ja voi olla hankalaa maksaa tikkaria joka ei irtoa kädestä. Ässä veti tikkarikätensä takaisin - mutta liian myöhään. Kirppu ehti jo tajuta, että hänelle oltiin antamassa herkkua ja ei sitten annettukaan.

Pahamieli, pettymys, huuto. 

Mentiin itkevän taaperon kanssa Ässän perässä kassajonoon ja odoteltiin siinä ihan rauhassa, noin niinkuin miten nyt voi rauhassa olla, kun on huutava taapero sylissä. Ja silloin meidän viereen tuli täti. 

Voi mikä sinua itkettää, noin nätti tyttö, leperteli täti Kirpulle. 

Isoveli halusi ostaa pikkusiskolle tikkarin ja äiti kielsi antamasta sitä käteen ennen kuin se on maksettu. 

Kirppu hiljeni, pysähtyi, nojasi päänsä olkapäälleni ja hymyili tädille, joka vuolaasti kehui, kuinka kaunis hymy Kirpulla on. 

Täti jäi kassajonossa meidän taaksemme ja juteltiin ennen Ässän vuoroa. Laskettiin Ässän kanssa  tarvittavat kolikot yhdessä ja kassojen jälkeen avattiin tikkari jälleen rattaissa istuvalle Kirpulle.

Heittämällä yksi viikon kohokodista, tuo ihana kohtaaminen ja herttainen täti.