Inhokki hiilityö


Ootko lukenut mun aikaisemman postauksen "Kuvataidekoulun kasvatti"? No ei haittaa jos et just nyt muista lukeneesi sitä, en mäkään oo lukenut sitä ihan hetkeen. Mulla on muistikuva, että mainitsin siinä yhden hiilityön vaikka siitä ei ollutkaan kuvaa. 


Mä tiedän että oon hävittänyt sen työn, mutta tiedän myös että otin siitä kuvat muisoksi ennen sen hävittämistä. Ja nyt mä löysin ne kuvat! Joten tässä siis työ, jota inhosin tehdä. Työ jonka tein ihan niinkun itseä huvitti. Se oli aika iso, siksi mulla ei ollut intoa säilyttää sitä. Mutta kuitenkin siitä tuli lopulta niin kiva, että halusin siitä jotain muistoksi. 


Ohjeenanto kuului siis jotakuinkin näin: Valtava pahvi pohjaksi, siihen revitään sanomalehteä taustaksi ja sitten piirretään hiilellä siihen jalat. Mä en tykännyt jaloista, enkä piirtämisestä, enkä hiilestä.

Mun toteutuksessa on käytetty keltaista akryylimaalia ja hiiltä ja on siellä niitä sanomalehtiäkin. Ja musta oli ihanaa, että meidän opettaja antoi tällaisellekin luovuudelle tilaa.


Tän jälkeen jalkapohjat ja kengänpohjat pääsi toiseenkin työhön, mutta se on valitettavasti kadonnut. Se oli mulla vielä Rovaniemellä, mutta en muista onko se ollut mulla enää Kouvolassa.

Mikä inhokki työ sulla on jäänyt mieleen peruskouluajoilta? Tai kuvataidekoulusta, jos oot käynyt kuviksessa. :) 

2025 eka ja tammikuun vika

Hän istuu parketilla mustissa vaatteissa papereiden keskellä. Mitä täällä on tapahtunut? Hän ei koskaan letitä pitkiä hiuksiaan. Hiukset on aina joko sotkuisella ja takkuisella äiti nutturalla tai vaapasti selkää pitkin ja kehystäen kasvoja, ainakin sen viisi minuuttia heti harjaamisen jälkeen ennen kuin ne kietaistaan taas keikkumaan sotkunutturalle pään päälle ja kierre on valmis, pitkät ruskeat hiukset ovat useammin takussa kuin siististi harjatut eikä ainakaan ikinä letitetty! 


Ja entä nuo mustat vaatteet. Musta on hautajaisten väri. Luulin, ettei hän edes omista mustia vaatteita. Mutta ilmeisesti myös mustuus on tunkeutunut vaatekaappiin salakavalasti. Yhtä salakavalasti kun äitiyden eikun iän tuomat hennot juonteet otsalla ja silmien ympärillä. Toki atooppisessa ja kuivassa ihossa juonteet ja rypyt nyt tulevatkin näkyviin paljon aikaisemmin kuin terveessä, normaalissa ihossa. Myös normaalin ihmisen painoindeksi voisi auttaa ryppyjen ojentumiseen. Oletko koskaan ajatellut, että laihat vanhukset ovat ruttuisempia kuin pyylevämmät? 

Mutta eihän hän ole lainkaan ulkonäkö keskeinen ihminen! Eihän hänen pitäisi osata ajatella omia ryppyjään ja vielä vähemmän vanhusten ihoa! 

Mitä täällä tapahtuu? 

Työpöydän päällinen on tyhjennetty lattialle. Läppärin vieressä on epämääräinen kasa paperituotteita. Tuolilla, jolla normaalisit ihmiset istuvat, on lehtiä ja unelma kartta. Tehdäänkö täällä surutyötä, vihkojen ja papereiden ympäröimänä, kovalla parketilla ja mustissa vaatteissa? Mutta sekään ei selitä letitettyjä hiuksia. Huoneessa soi musiikki ja ainoa valonlähde on tammikuinen harmaus pienemmästä ikkunasta jonka sälekaihtimet on avattu. Musiikkia säestää rytmikäs läppärin näppäimistön naputus. 


Värikynät, vihkot, paperikasat ja korjausnauha. Kuittipino, kuulakärkikynä ja iso koristeellinen design muki puolillaan jo kylmäksi jäähtynyttä kaakaota. Työpöydän laatikko on auki ja jos se olisi yhtään isompi tai raskaampi, se varmasti putoaisi kohta joko rikkoen kaakaomukin tai sitten satuttaen mustiin pukeutuneen lettipäisen naisen polvea. 

Mutta ei se laatikko putoa. Koska se on eilen siivottu ja se ei ole painava eikä täynnä. Eikä täällä mitään surutyötä tehdä. Tänään on tammikuun viimeinen päivä ja laitetaan firman tammikuun kirjanpito ajantasalle. Ei tässä sen kummempaa. Sitä paitsi mun villasukat ei edes ole mustat. Ja ikivanhan kulahtaneen mustan puman collegetakin alla minulla olisi kyllä viininpunainen pitkähihainen ohut paita. Mutta koska aamupala patongin jälkeen tuli kylmä ja alkoi väsyttää, ei ole huvittanut vähentää vaatetta. 

Työnnän työpöydän laatikon ohimmennen kiinni. Tammikuun viimeinen päivä ja vuoden eka postaus. Mahtavaa, tästä tulee hyvä vuosi!