Perhevapaalta työelämään valmennuksen kolmannen ryhmävalmennuksen aiheena oli Ammattiahdistus. Luennoitsijana oli kirjailija Suvi Tuomikoski. Keräsin joitakin kysymyksiä ylös, koska luento oli oikeasti tosi tosi hyvä ja ajatuksia herättelevä! Maksoin vahingossa Storytelin tilauksen pitkästä aikaa ja sieltäkin tuo Ammattiahdistus kirja löytyy, tosin ei vielä äänikirjana.
Meille esitettiin kysymyksiä, jotka on ihan tavallista kysyä heti uudelta ihmiseltä. Tapasin kuun alussa kaksi uutta ihmistä, joista molemmat kysyivät mitä mie teen. Toisen kanssa oltiin molemmat samassa paikassa sijaisina. Hän ei tiennyt ikääni ja luuli, että olen opiskelija tai pidän välivuotta kuten hän. Sanoin eläväni tällä seuraavat kaksi vuotta, kun hän luuli minua 11 vuotta nuoremmaksi. Toinen taas tuntee puoliskoni ja oletuskolikon toisella puolella oli kotiäiti ja toisella työ. En osannut vastata muuta kuin "olen työtön" ja lopulta puoliskoni kertoi yritysideastani.
Nämä kysymykset on ihan varmasti sinullekin tuttuja ja varmaan kysyt niitä itsekin muilta. Minä ainakin kysyn. Ja nyt vastaan niihin.
Mikä sinusta tulee isona?
Minusta tulee vauvahieroja sekä vauvojen ja äitien hyvinvoinnin asiantuntija. Tulevassa työssäni aion hyödyntää myös Liikuntaneuvojan oppejani ja kouluttautua lisää.
Mikä olet koulutukseltasi ja ammatiltasi?
Olen Liikuntaneuvoja ja Vastaanottovirkailija. Molemmat toisenasteentutkintoja.
Missä olet töissä ja mitä teet työksesi?
Teen koulunkäynninohjaajan sijaisuuksia ja perustan oman vauva- & äitihyvinvointi yrityksen.
Mitä osaamista sinulla on?
Osaan tuottaa tekstiä ja valokuvia. En pidä itseäni sisällöntuottajana, mutta ehkä pitäisi, koska sitähän tämä blogi on. Osaan toimia kaiken ikäisten kanssa, ryhmäjäsenenä sekä ryhmän ohjaajana. Osaan myös kuperkeikan ja oppia uutta.
Mitä haluat tehdä työksesi?
Haluan työssäni tukea äitien kokemusta positiivisesta äitiydestä. Haluan auttaa vauvoja voimaan paremmin ja sen kautta myös äitejä voimaan paremmin. Haluan auttaa äitejä kokemaan iloa vauva-ajasta, helpottamalla vauvan mahdollisia haasteita. Ja haluan myös vahvistaa äidin ja vauvan myönteistä vuorovaikutusta ja läheisyyttä yhteisen harrastuksen kautta, eli ohjata äiti-vauvajumppaa.
- Mitä sä niinku teet?
Tällä hetkellä olen välissä. Olen vähän kotiäiti, virallisesti työtön työnhakija ja bloggaaja. Suunnittelen ja toteutan yritystoimintani perustuksia.
* * * * * * * * * * * *
Mitä sie vastaisit näihin kysymyksiin? Ja kuinka paljon erivastauksia olet elämäsi aikana näihin jo vastannut?
Jos minulta olisi kysytty 15 vuotta sitten mikä minusta tulee isona, olisi vastaukseni ollut epäilemätön Liikunnan opettaja. Sitä varten menin Varalan Urheiluopistoon. 10 vuotta sitten olin töissä numeropalvelussa ja luultavasti mukavuuden halusta olisin jäänyt sinne ja palannut sinne äitiysloman jälkeen. Olisin siellä töissä vaikka se ei unelma työni ollutkaan.
Muistan nimittäin senkin ajan - ennen lapsia - että sillä mitä työtä teen ei ollut väliä. Pääasia oli, että oli töitä. Ehtiihän sitä työpaikkaa sitten vaihtaa jos ja kun siltätuntuu. Vuosi sitten olisin vastannut, että minusta tulee uimaopettaja. No ei tullut ja nyt tämän vuoden 2023 olenkin kipuillut aika paljon siitä mitä haluan tehdä työkseni.
Tiedän myös, että en ole ainoa jolla on sama kokemus. Nyt kun minulla on lapsia ja vaakakupissa painaa aika ja ajan rajallisuus, on tosi vaikea ajatella työtä vain rahan takia, kunhan on joku työ. Kun elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin työ ja raha. Ja silti kumpikin noista on välttämättömyyksiä.
Seuraavaksi pohdittiin lisää ammattiahdistusta.
TUNNISTATKO AMMATTIAHDISTUKSEN:
Mistä se sinulla kumpuaa?
Molemmat ammatit joihin olen valmistunut ovat olleet sitä mitä halusin silloin, mutta kumpikaan ei oikein sovi lapsiperheen arkeen. Opsikelin Liikuntaneuvojaksi, koska minusta piti tulla yläasteen liikkaope.
Sitten opiskelinkin vastaanottovirkailijaksi, tapasin mieheni ja perustimme perheen, joten opiskeluajatukset unohtuivat kokonaan. Liikkaope on siis pois kuvioista, opiskelu on myös poiskuvioista ja sitten en tiennytkään mitä haluaisin olla, jos en voi olla liikkaope enkä kotiäiti.
Vastaanottovirkailijan kolmivuorotyö ei oikein sovellu lapsiperheeseen, jossa toinen vanhempi on jo vuorotyössä. Tai sopiihan se, mutta silloin voidaan heittää hyvästit perheen yhteiselle ajalle, lasten harrastuksille jne. Ja vastaavasti suuriosa ryhmäliikunnasta ohjataan iltapäivällä - alkuillasta. Tottakai, ohjataan, koska aamulla muut ovat töissä.
Minun ammattiahdistukseni siis kumpusi jatkuvasti siitä, mitä työtä haluaisin tehdä ja miten se sovitetaan perheen arkeen. Miten se sotkisi arkea mahdollisimman vähän.
TULEVAISUUS:
Millaiset mahdollisuudet sinua kiehtovat?
Vauvojen ja äitien hyvinvointi kiehtoo. Vauvojen hyvinvoinnin parantamisen keinona vauvahieronta ja äitien hyvinvoinnin parantamisen keinona kohtaaminen vauvahieronnassa sekä liikunnan tuoma hyväolo, energia ja keino päästellä höyryjä.
Instagram alkoi keväällä työntää eteeni mainoksia vauvahierontakoulutuksista. Olin utelias ja tutustuin eritarjontaan. Uskon että löysin unelma-ammattini ja reittini sen toteuttamiseen.
Mitä haluaisit oppia?
Haluaisin oppia, tämä onkin hankala kysymys. En väitä, päin vastoin, tiedän, että voisin oppia paljonkin eriasioista, mutta mitä nyt haluaisin oppia.
Haluaisin oppia puhumaan ranskaa, soittamaan pianoa, laulamaan,
Mitkä asiat ovat tärkeimpiä tarkastella kun pohdit seuraavaa ammatillista suuntaasi?
Arvot, asenne ja motivaatio on tärkeimmät. Osaan luetella pitkät Miksi listat, mutta silti se jokin joka saisi tekemään töitä sen eteen, on puuttunut. Mutta nyt mulla on se sisäinen motivaatio. Se on se mikä minulta on puuttunut ja mikä on ollut vaikea löytää.
Osaaminen, oma terveys ja toiminta kyky toisena. Ammattitaidon kehittäminen ja itsestä huolehtiminen ovat osa toimintakykyä ja terveyttä.
Johtaminen on sitten itsestä kiinni - onnistunko itseni johtamisessa ja kuinka hyvin ja kuinka paljon olen valmis näkemään vaivaa kehittyäkseni itseni johtamisessa. Herätyskellot ja aikataulut mulla on jo hallussa. Mutta aikavarkaita löytyy silti aina.
MITÄ SINUSTA TULEE SEURAAVAKSI?
Matkani vauvojen hyvinvoinninasiantuntijaksi on alkanut. Kirjoitan tätä junassa matkalla kohti Helsinkiä. Osallistun tänään ja huomenna vauvahieronnan hierontaohjaaja koulutukseen ja näin pääsen jo aloittamaan asiakastyön tämän vuoden puolella. Maanantaina menen tapaamaan starttirahaneuvojaa. Seuraava askel opiskeluissa on lääketieteen alkeet, ja sen jälkeen Baby Balance opinnot.
Eli joo, kun sanoin ettei opiskelu nyt ole vaihtoehto, niin huomaan että aion aloittaa yrittäjyyden sekä opiskelun aikalailla yhtäaikaa. Hups. Mutta olen innoissani. Jännittää ja innostuttaa.