#kaksplusverkostotreffit

Viikonlopun jälkeen on useampaan blogiin tullut juttua meidän Kaksplussan Verkostobloggaajien tapaamisesta. Mulle tämä oli ensimmäinen blogitapaaminen. Innostuin tietenkin heti kuullessani tapahtumasta ja puhuin puoliskolleni samantien haluavani mukaan. Jännitin osallistumistani siihen saakka, kun sain ostettua bussiliput kuukautta ennen.

Jännitin myös lähtöä ja heräämistä lauantaiaamuna. Mun bussi lähti 0615 ja netissä luki, että pysäkillä tulisi olla hyvissä ajoin. Jouduin lupaamaan puoliskolleni, etten enää ikinä valitse moista lähtöaikaa. Mutta heräsin itse ajoissa ja ehdittiin pysäkille ajoissa. Melkein muutin mieleni lähdöstä nähdessäni miten Tuhinan alahuuli meni mutruun ja itku alkoi, kun hän tajusi ettei lähdekään äidin mukaan. Palakurkussa jäin odottamaan bussia ja katselin meidän auton perävaloja.

Palloilin pari tuntia Kampissa odotellen muita verkostolaisia saapuvaksi. Pienen seikkailun jälkeen löysin myös Ruohonjuuren myymälän josta noudin Goodiebageihin meille yllärit. Kellon lähestyessä kymmentä alkoi taas jännittää ja menin ihmettelemään saapuvien ja lähtevien bussie aikataulua. En tosin nähnyt kuin lähtevien. Nean ja Liinan saavuttua käytiin aurinkolasiostoksilla ja aamupalakahvilla.


Klaran liityttyä seuraamme lähdetiin Holiday Inn Helsinki City Centrelle. Mentiin melkein tunti etuajassa kasaamaan meidän Goodiebagejä. Vastaanoton ja ravintolan henkilöstö ottivat meidät hyvin vastaan ja vaikkei heti päästy ravintolan puolelle, löytyi aulasta mukava syrjäinen nurkka meille.

Hotellin aulatilat ja ravintola olivat juuri mun makuun sisustetut. Värikkäät ja silti tyylikkäät, rennot ja kotoisat. Muutamat valaisimet ja yhden pöytäryhmän voin kuvitella meidän unelma kotiin. Aulabaarin puoleista osaa en tosin käynyt tutkimassa, siellä kun oli jonkin verran muita asiakkaita. Respasta tuli heti sellainen "jos mun pitäisi nyt mennä töihin niin tällaiseen paikkaan voisin tullakin"-olo. Kaupunki vain on vähän väärä siihen tarkoitukseen.

Yhdeltä tarjoilija tuli aulaan hakemaan meitä ravintolan puolelle. Siinä vaiheessa meitä oli paikallakin jo seitsemän. Hotelli antoi käyttöömme vasta uudistetun Open Lobby ravintolan, jossa meitä odotteli jäävesin ja mansikoin katetut pöydät.

Muut kaivoivat  laukuistaan järjestelmäkamerat ja minä hilppasin tutkimaan ravintolan muitakin alueita. Salin perältä löysin playstation nelosen, tietenkin ihan sopivan oloisen ruudun kanssa. Ravintolassa ja aulassa on selvästi otettu huomioon monenlaiset ja ikäiset asiakasryhmät, sekä isommat ja pienemmät seurueet.


Nautittiin auringosta ja kesäisestä lämmöstä terassin puolella kunnes kaikki olivat paikalla. Päivän ohjelmaan kuului Kaksplussan tarjoamat alkumaljat ja mansikat, ja ihana tarjoilija otti meistä heti ryhmäkuvatkin. 

Oltiin tilattu ruoat etukäteen ja samalla kun annokset tulivat pyötiin käytiin esittelykierros. Kaikki kertoivat nimen, iän, blogin, lasten iät ja kauanko ollaan oltu kaksplussalla. Muutama alkuperäinen verkotoslainen löytyi ja muutamat nyt pääsiäisen jälkeen tulleista, mutta suurin osa taisi olla meitä jotka päästiin verkostoon tammi-helmikuussa. Ihan huikea porukka äitejä!

Annosten esillepano oli upea ja musta on aina hauska huomata miten erilaisissa ravintoloissa annoksille on erilaiset lautaset. Tilasin Club Sandwichin joka tarjoiltiin kivilaatalla. Se oli sopivan ruokaisa ja silti kevyehkö noin kuumana päivänä. Ruokajuomaksi maistui jäävesi, taisi auringossa olla syy siihenkin. Viinilasit jotka pöydässä oli vesilaiseina olivat hämmentävän ohuet, enkä ollut ainut joka sen pisti merkille.

Ruokailun jälkeen juteltiin terassilla ja tutustuttiin lisää toisiimme ja Goodiebageihin. Yllätyin pussukan sisällöstä ja siellä oli muutamia mulle ihan uusia tuotteita. Muutama oli sellaisia mitä oon halunnut kokeilla jo aikaisemmin, mutta en ole koskaan päässyt ostoksille asti. Hurraw:n huulirasva kuuluu näihin ja nyt sain oman, Limen tuoksuisen.

Kellon lähestyessä kolmea paikalle saapui Noshin edustaja ja saatiin kuulla kattavasti niin yrityksen arvoista kuin materiaaleista sekä hypistellä näitä ihania vaatteita. En kotiuttanut meille mitään, vaikka löysin kyllä heti omat suosikkini Tuhinalle ja vauvalle. Muutamia naisten malliston hameita ja jakkuja hiplasin myös, mutten rohjennut edes sovittaa. Tiedä millaisen Nosh-kuumeen olisin vielä saanut.


Päivän päätteeksi lähdettiin velä piknikille, jonne juomat tarjosi Laitilan Wirvoitusjuomatehdas. Luonnollisesti omasta pussistani kaikki alkoholit päätyivät puoliskolleni saunajuomiksi (tosin ne on kyllä jo juotu ilman sitä saunaa, koska jääkiekko). Skumpan ja Kukko - oluiden lisäksi alkoholittomana oli Le Pom hedelmälimonadi. Laitilan limut ovat mulle ennestään tuttuja ja Herra Hakkaraisen vadelmalimonaadia ja banaanilimonaadia fanitan kympillä!

Piknikillä tuli verestettyä lapsuusmuistoja, käytiin henkeviä keskusteluja lapsettomuudesta synnytyskertomuksiin saakka ja tietysti naurettiin paljon, puhuttiin paljon ja nautittiin kesäillasta. Istuskelin nurmikolla viimeisten joukossa ja puoli yhdeksän jälkeen valmistauduin lähtöön. Kotimatkaa varten hain varmuudenvuoksi evääksi tietenkin euron juuston.

Kotimatka sujui huomatttavasti nopeammin kuin aamuinen meno. Syynä saattaa toki olla puhelimen käyttö. Aamulla mulla oli ultra-akku virransäästö päällä, ettei vain akku lopu ja yritin vähän nukkua. Kotimatkalla taas rentouduin ja selasin huoletta somet läpi, kun tiesin puoliskoni jo olevan valmiina mua hakemaan pysäkiltä.

Tajusin olleeni erossa puoliskostani ja Tuhinasta 15 tuntia, omilla menoillani. Onhan Tuhina ollut puoliskoni mummolla kaksikin yötä peräkkäin muuten vain ja koko päivän hoidossa ultrapäivinä. Nuo lapsivapaat ovat olleet meidän parisuhdeaikaa. Nyt vietin oikeasti omaa-aikaa koko päivän! Illalla tajusin, että oli muuten myös mun elämäni enesimmäinen pussikaljapiknik. :D

Suurkiitos mahtavasta päivästä järjestäjille, yhteistyötahoille, erityisesti hotellin henkilökunalle ja Noshin Riina Siiralle sekä tietysti kaikille osallistujille! :)

Kirjoituskriisi

Mulla on ikävä. Mulla on ikävä meidän arkea. Mulla on ikävä sitä kun kirjoitin meidän arjesta.  Mulla on ikävä sitä kun kirjoitin viikoon tapahtumat yhteen pötköön, tai siis postaukseen.

Ensimmäisenä kirjoitin blogiin minusta, meistä ja raskaudesta jota oli silloin jäljellä suunnilleen kuukausi. Tuhinan synnyttyä jossain vaiheessa blogista tuli viikkopostausblogi. Viime syksynä iski blogikriisi ja viikko päivitykset loppuivat elokuussa. 

Mulla on luonnoksia jatkuvasti + 20. Mulla on paljon asiaa josta kirjoittaa. On ollut vauvamahaa, on ollut allergiaa ja huonoja öitä. Vihdoin sain meidän kodinkin esiteltyä - yhtä pientä huonetta vaille. Mutta jotenkin musta tuntuu, että jotain on jäänyt puuttumaan.


Arki. 
Kuulumiset. 
Elämä.

Haluan muistaa mitä ollaan milloinkin tehty ja miltä on milloinkin tuntunut ja mitä olen ajatellut. En harrasta tavallista päiväkirjaa, vaan tämä blogi on mun päiväkirja. Olen kirjoittanut aina lähtökohtaisesti itselleni, nyt kuitenkin jokin on muuttunut.

Haluan kirjoittaa enemmän meidän arjesta. Aloitan varmaan taas viikkokatsauksella päivä kerrallaan, mutta yritän löytää jonkin muun, ei niin kaavoihin kangistuneen, tavan vielä. Jokaisesta päivästä en ala omaa postausta kirjoittamaan. Ei meidän elämä nyt niin mielenkiintoista ole, tai epäilen että joka päivästä riittäisi kokonaiseen postaukseen.


Ehkäpä olen kasvanut jonkin verran kirjoittajana ja nyt tiedän mitä haluan kirjoittaa. Asia tekstit jostakin tietystä aiheesta on kivoja, sillon kun on asiaa. Mutta selvästikin ihan vaan tavallisen arjen muistaminen on mulle tärkeämpää kuin luulinkaan.

Aiemmin arki ja viikot oli se the juttu josta kirjoitin ja aihetekstit - kuten turvaistuimen ja kodin esittelyt - olivat vaihtelua siihen. Nyt sitten etsitään sitä kuuluisaa kultaista keskitietä, tasapainoa näiden kanssa. Blogi ei toivottavasti muutu miksikään, jos muuttuu niin vain sisällöltään monipuolisemmaksi ja kirjoittajalleen entistä omammaksi.

Viimeaikoina olen purkanut luonnoksia systemaattisesti vaikka todellisuudessa haluaisin vain avata tyhjän sivun ja kirjoittaa. Kirjoittaa vain omia ajatuksia sen enempää miettimättä. Tänä iltana avasin tyhjän sivun. Seuraavaksi taidan avata uuden tyhjän sivun.

Dinosaurus

Hei muistatteko lapsimessut jotka oli kuukausi sitten? Mekin oltiin siellä lauantaina, meidän perhe sekä mummu eli mun äiti. Lapsimessuilta se vatsapöpökin ilmeisesti meille tuli. Mutta ei mun siitä pitänyt kirjoittaa, eikä edes niistä messuista vaan hankinnasta joka me tehtiin. (Kiitos mummu!)

Meidän messupäivä alkoi seikkailulla ensin pohjoiselta sisäänkäynniltä eteläiselle noutamaan mun bloggaajapassia ja äitiä ja kuittaamaan parkkilippua. Kun porukka oli kasassa suunnattiin takaisin alakertaan ja messuhalliin. Käännyttiin liukuportailta oikealle, halliin sisään. PING ja vielä äsken ihan rauhassa vaunuissa istunut taaperomme kiipesi liikkuvista vaunuista pois.

Joo on niissä vaunuissa ne turvavyötkin, mutta ei olla varmaan ikinä käytetty niitä. Tuhina juoksi heti ensimmäisen pöydän ääreen jossa oli lapsille värityskuvia. Mummu jäi vaunujen ja Tuhinan kanssa siihen ja antoi meidän lähteä kiertämään kahdestaan. Se kierros ei kauaa kestänyt ja mentiin takaisin.

Tuon ensimmäisen karkauksen jälkeen tuli puhetta valjasrepusta. Meidän poissaollessamme Tuhina oli lähtenyt uudestaan joten mummu haki hänelle tarran selkään. Ja reppu tuli puheeksi uudelleen. Käytiin yhdessä voimisteluliiton temppuradalla ja löydettin joku toinenkin toiminnallinen piste johon sitten jätettiin Tuhina isin kanssa ja minä lähdin mummun kanssa etsimään pistettä, jolla puoliskoni kanssa ehdittiin reppuja nähdä.


Vaihtoehdot olivat valjaissa jo vähissä - apina tai dino - ja valitsin meidän meneväiselle hurjapäälle Dinon. Vaikka apinareppukin olisi kyllä sopinut tälle kiipeilijälle kuin nenä päähän.

Paras hankinta ikinä! 

Ehdin haaveilla valjasrepusta vuoden verran, siitä saakka kun Tuhina oppi kävelemään. Valjaat jakaa vähän mielipiteitä - ei lapsi ole mikään lemmikki jota talutetaan, sanovat.  Mie sanon, että ihan parhaat! Nyt Tuhina saa kantaa varavaippansa ja vaatteensa itse ja vielä innoissaan ja äiti voi olla turvallisin mielin, kun lapsi pysyy hallittavan etäisyyden päässä.

Loppu messupäivän Tuhina käveli itse, aivan innoissaan ja me oltiin muutenkin liikenteessä Tuhinan tahdissa joten annettiinkin hänen viedä meitä narun perässä. Tarvittaessa hän käveli myös tyytyväisenä sujuvasti takaperin jos oltiinkin menossa erisuuntaan.

Reppu on ollut meillä nyt kuukauden päivittäisessä käytössä. On meillä myös nukuttu reppuselässä. Yksi kerhomatka käveltiin ja silloin repun hyöty taas korostui. Jos oikein kovasti tahtoo mennä, niin pieni käsi irtoaa äidin kädestä liian helposti ja nopeasti. Mutta kun äidillä onkin lisäksi repun turvanauha toisessa kädessä pystyy nopeasti estämään lasta juoksemasta autotielle.


Mulle reppu on ehdottomasti turvallisuustekijä. Kun lähden autolla kahdestaan Tuhinan kanssa ja heti istuimesta pois nostettuani laitan repun hänelle, voin vielä hyvin tarkistaa onko kaikki matkassa ja parkkikiekko oikein ja tiedän tasan missä lapseni on - ei ainakaan juoksemassa toisten autojen alle.

On myös todellla kätevää, kun lapsen kulkua voi hallita vaikkei hän malttaisikaan kädestä pitää kiinni ja ilman että on pakko kantaa. Varsinkin aluksi Tuhina ainakin haluaa kävellä (eli juosta) itse, joten on tosi tylsää kantaa häntä ennen kuin hän itse ei oikeasti halua enää kävellä. (Mun mahallahan ei ole mitään tekemistä tämän kantamisen kanssa).

Reppu on myös oikein sopivan kokoinen meidän taaperon selkään. Vielä kertaakaan hän ei ole sen painosta valittanut - pyytänyt reppua pois selästä. Pari vaippaa, pilttipurkki, vesipullo ja varavaatteet painaa yllättävän paljon.

Tuhina tykkää. Äiti tykkää. Isi tykkää. Joko hehkutin tarpeeksi? Pitäisköhän päästä kesällä Lintsille tai Korkeasaareen ihan vaan koska meillä on valjasreppu! Toteutus ehkä jää kuitenkin loppukesään sitten kun vauvakin on syntynyt.

Vain 10 viikkoa

Oon edelleen hieman järkyttynyt siitä miten äkkiä talvi kääntyi kevääksi ja nyt on säiden puolesta ollut ihan kesä! Tai siis, koska meille syntyy vauva kesällä. Sitten, kun on lämmintä, puissa lehdet ja kouluista loma. Ja se kesä on nyt täällä, eli vauvakin on ihan kohta täällä! No ei nyt ehkä ihan kohta, mutta (vajaa) kymmenen viikkoa menee nopeasti, koska edelliset 30 viikkoakin ovat vain kadonneet jonnekin.

Viime viikon maanantaina oli neuvola 29+3. Siellä puntari näytti painoa +10kg lähtöön. Sf mitta menee yllätyksekseni ala- ja keskikäyrän välissä, kun Tuhinasta se meni keski- ja yläkäyrän välissä. Olen jo jonkin aikaa tuntenut vauvan jalat ainoastaan oikeassa kyljessä ja pepun navan vasemmalla puolella. Täti vahvisti mun tuntemukset ja tuumasi vauvan olevan nätisti pää alaspäin. Mitattiin verenpaineet, kuunneltiin vauvaa ja sain vasta-aine rokotuksen. 


Saman rokotuksen sain Tuhinastakin, koska mun veriryhmä on miinusta ja vauvoilla se on plussaa. Olin jotenkin käsittänyt, että tämä rokotus estää esimerkiksi verenmyrkytyksen, jos vaikka synnytyksessä mun ja vauvan veret pääsisi jotenkin sekottumaan. En tiedä miten se olisi edes mahdollista ja mun serkku puhui näistä vasta-aineista, niin kysyin sitten neuvolassa vielä uudestaan.

Lyhyesti selitettynä ymmärsin, että rokotus annetaan seuraavaa mahdollista vauvaa varten. Mun elimistö saattaisi tässä välissä (siis tämän vauvan syntymän ja mahdollisen uuden raskauden välissä) alkaa luomaan vasta-aineita plussaverta vastaan, eli ilman rokotetta mun elimistö saattaisi alkaa hylkimään seuraavaa vauvaa, jos hänen veriryhmänsä olisi plussaa.


Mutta se siitä rokotuksesta. Samainen piikki pistetään myös synnytyksen jälkeen. Tuhinasta muistelen, ettei se tuntunut synnytyksen jälkeen lainkaan niin pahalta, kuin tämä ensimmäinen.

Masussa voidaan edelleen vilkkaasti pitkin päivää. Musta tuntuu, että vauva reagoi iltaisin Tuhinan unilauluihin. Ja muuten vaan on bileet päällä aina, kun vähänkään pysähdyn. Vauvan liikkeet tuntuvat hassuilta, jos on itse samaan aikaan liikkeellä, sitäkin   tapahtuu.

Harjoitussupistuksia tulee edelleen silloin tällöin. Aktiivisempien päivien päätteeksi useinmiten, mutta ei mitenkään paljoa kerrallaan tai säännöllisesti. Mainitsen niistä yleensä puoliskolleni, koska hänellä on parempi muisti. Jos jokin muuttuu mun kommenteissa, niin hän osaa sitten kertoa mitä sanoin viimeksi eritavalla.


Ensimmäinen raskausvaiva on ilmestynyt. Luulin, että tämä on todella ensimmäinen, mutta puoliskoni kertoi mun maininneen tästä samasta Tuhinankin odotuksen aikana. Mun alaselkään/pakaran yläosaan sattuu. Tai ei se tavallaan edes satu, mutta se lihas ei oikein toimi pitkän paikallaolon jälkeen. En osaa edes kuvailla sitä "kipua". Pidemmän istumisen jälkeen käveleminen on vähän vaikeaa, kun tuntuu etten voi varata kunnolla painoa koko jalalle ja lonkan liikelaajuus jää vajaaksi.

Lihashuoltoon ja ryhtijumppaan mun pitäisi muutenkin käyttää ajatusta enemmän aikaa, ja ainakin vielä uskon saavani tämän oireen kuntoon ihan itse. Jos siis tekisin jumpan pelkän jumppaamisen ajattelun sijasta.


Lämpöisestä säästä nautittiin uikkarit päällä ja toistaseksi ilman turvotuksia. Masun kuvaaminen on taas jäänyt vähemmälle, ei mulla mitään logiikkaa ollut Tuhinankaan odotusaikana. Toisaalta vähän harmittaa, mutta  hyvä että on edes nämä muutamat kuvamuistot. Tärkeintä on tietysti, että vauvalla on kaikki hyvin.

Tänään on rv30+5 ja rakastan mun isoa muhkumahaani! Joka ei näytä kuvassa yhtään niin isolta, hmph. Navanympärys kuitenkin lähenee jo metriä pikkuhiljaa - 92cm.

65 neliötä - part 5




Nyt saatte kurkistaa meidän perheen unihuoneeseen. Makkarin huonekalut eli sängyt hakivat paikkojaan parikin kertaa. Pinnasänky mahtui hienosti ikkunoiden myötäisesti tuonne ikkunoiden eteen ja silloin kun muutettiin meillä oli matalampi ja 20cm kapeampi sänky. Pariviikkoa meidän muuton ja anoppilan muuton jälkeen hankittiin meille puolivahingossa (ja puoli-ilmaiseksi) 160cm leveä jenkkisänky.

Hetkeä myöhemmin hankittiin Tuhinalle jatkettava lastensänky, vaihdettiin meidän sänky niin, että nukuttiin päät ikkunoihin päin ja Tuhinan sänky oli meidän jalkopäädyssä. Silloin Tuhina pääsi kätevästi kömpimään meidän viereen sängyn laidan yli. Sitten mummu hankki Tuhinalle leluhyllyn, joka haki hieman paikkaansa. Lopulta päädyttiin tähän nykyiseen järjestykseen.

Jos siis meidän sängynpääty hylly ei ole symmetrisesti keskellä sängyn kanssa, johtuu se siitä että se on porattu sen 140cm leveän sängyn päätyyn, silloin kun Tuhinallakin oli vielä pinnasänky. Olisi pitänyt keskittää sänky ja hylly ikkunan ja nurkan väliin eikä nurkasta nurkkaan.




Tässä kodissa on yksi miinus ja se on makkarin koko. Tänne tuntuu lähestulkoon mahdottomalta sijoittaa kahta lastensänkyä. Tietysti me voitaisi porata kattoon koukut sille korikehdolle jossa Tuhinakin ensimmäiset unensa kotona nukkui, mutta sitten puuttuu edelleen paikka vauvan vaatteilta. Plus meillä on kyllä supersöpö pieni pinnasänky.

Eikä välttämättä huoneen kokokaan olisi ongelma, jos nuo vaatekaapit olisi toisinpäin tai jossain muualla, tai pois kokonaan. Meillähän on kaksi vaatehuonetta joista toisesta tulee vielä oma lyhykäinen esittely. Vaaterekin välttämättömyydelle löytyy selitys sitten sieltä.

Kaikin puolin muuten tämä asunto on vaan niin paras ja toimiva, niin ajatus että jouduttaan muuttamaan yhden pienen sängyn (ja lipaston tai hoitopöydän) takia tuntuu aika haikealta. Sovittiin puoliskoni kanssa heti plussan jälkeenn, että tästä asunnosta ei muuteta pois, ennen kuin löydetään oikeasti hyvä uusi asunto. Sen verran tuosta edellisestä oppineena. Tällä hetkellä muutto tuntuu aika kaukaiselta, ainakin asuntotarjonnan perusteella.

Täydellinen äitienpäivä


KOPS. Herätys. Au. Mun nenään sattuu. Pieni iloinen pörröpää höpöttää omiaan naama kiinni nenässäni. Höpötys jatkuu ja tietämättä mikä päivä tänään on Tuhina laulaa. Laulu on lyhyt ja iloinen: "ihhahhaaaa ihhahhaaa!".

Hammaspesun jälkeen huomaan meidän nukkuneen pommiin. Kello on jo puoli kymmenen, eikä me ehditä enää syödä, pukea ja lähteä ja vielä ajaa viidentoista minuutin matkaa kirkkoon. Kaivelen jääkaapista meille aamupalaa. Sain illalla kukkakimpun ja siirrän kukat maljakossaan parvekkeen pöydälle. Avaan lasitukset ja syödään aamupala ulkona.

Piirretyt pyörivät olohuoneessa. Viikkaan pyykkejä parvekkeella. Puoliskoni havahtuu hetkeksi hereille ja köllitään hetki kolmestaan. Lämmitän Tuhinalle lounaan jonka hän syö kokonaan itse omalla lusikalla! Puoliskoni jatkaa uniaan. Imuroin nopeasti keittiön ja eteisen sekä olohuoneen maton.

Hetkisen yritän keskittyä blogiin ja viihdyttää Tuhinaa, samalla auringosta nauttien parvekkeella. Totean tehtävän mahdottomaksi. Käyn herättämässä puoliskoni - ei minkäänlaista reaktiota. Nappaan Tuhinan ja pyöräilykypärät sekä anopin äitienpäivälahjan Tuhinan reppuun. Pyöräillään puistoon.

Yritän epätoivoisesti herättää puoliskoani monella puhelulla jotka kaikki menee vastaajaan. Lähetän monta viestiäkin. Tuhina laskee iloisesti liukumäkeä kun soitan pikkusiskolleni. Kello on jo yli kaksi ja lähden polkemaan kohti mummilaa. Valitsen reitin jolla on vähiten ylämäkiä.


Soitan puoliskolleni ennen hiekkatietä - vastaaja. Soitan puoliskolleni lintubongareiden lätäköiden kohdalta. "Haloo?". Vihdoin saan huokaista helpotuksesta kun puoliskoni herää ja tulee autolla perästä kunhan on valmis. Turhaan murehdin, kun ilmoittamatta lähdettiin toisen  nukkuessa.

Pihalla pappa on jo grillaamassa ja jäädään ulos aurinkoon. Tänään ollaan vain koko päivä. Syödään kun kaikki ovat paikalla. Ensimmäisellä kierroksella lihat grillistä ja toisella kierroksella vanhimman kälyni tekemää täytekakkua ja juustokakkua.

Annetaan lahjaksi Tuhinan kerhokuvamagneetti. Minä valitsin kuvan joka annettiin meidän äidille ja puoliskoni valitsi kuvan omalle äidilleen. Luulin että lahjat eivät kerkeäisi, mutta ne tulivat perjantainpostissa.

Kotiin lähdetään kun pienin nukahtaa isin syliin. Kotona mua odottaa nuupahtanut kukkakimppu parvekkeella. Onneksi otin kuvan siitä jo aamulla. Kukkien lisäksi sain lahjaksi paidan. Puoliskoni ajatteli sen vartavasten erääseen tulevaan tapahtumaan.

Vaikka mun mielestä on jo melkoinen ihme ja hemmottelua, että olen todella osallistumassa. Jännittää, mutta päivän asu on ainakin jo selvä. Ja matkaliput ostettu.

Oho kesä tuli!

Huh huh. Musta tuntuu, että aika loppuu kesken. Luonnospino taas kasvaa, kun ideoita riittää, mutta ne tulee aina jossain muualla kun kotona koneen ääressä. Tuntuu että viime viikkoon ja tähän kuuhun on enemmän ohjelmaa kuin itse edes jaksaisin. Onneksi osa on päällekäin joten on pakko valita välillä se lähempänä oleva vaihtoehto.

Siskoni tuli meille viime perjantaina ja ahkeroitiin lauantaiaamupäivä. Saatiinpas keittiö siivottua ja vähän valmistauduttua sunnuntaihinkin. (Keittiö on muuten edelleen siisti!) Käytiin myös päikkäreiden jälkeen koko porukalla K7:ssa leikkimässä Tuhinan kanssa, oli muuten kolmas kerta sillä viikolla. Ja joo päikkärit alkaa olla mulle pakolliset kohta! Illalla saunottiin ja katsottiin vielä leffa Tuhinan nukahdettua, ennen kun mentiin nukkumaan.

Sunnuntaina oli aikainen herätys lähdettiin ajamaan Espooseen meidän serkun vauvan nimiäisiin. Vaatekriisistä ja huonosti nukutusta yöstä huolimatta ehdittiin juuri ajoissa kuulemaan vauvan nimi. Juhlia vietettiin ihanassa auringon paisteessa, ilmapalloja, simaa ja munkkeja unohtamatta. Oli ihana nähdä serkkuja ja myös mun pikkusiskoa.

Tuhina riemuitsi pikkuserkkujen seurasta, keinuista puistossa ja serkun koirasta. Tosin naama oli illalla kyllä aika punanen, että vähempikin karvakamun ihastelu ja halailu olisi ehkä riittänyt. Mutta se riemu oli aivan ihanaa katseltavaa.

Sisko jäi serkulle yöksi ja ajoin Tuhinan kanssa kaksin kotiin. Loppumatkasta alkoi vähän väsy painaa pikkuneitiä, mutta silti hän oli hereillä koko parin tunnin matkan. Autosta nuostessa itku tuli ja loppui vasta iltapesulla kotona. Varmaan tajusi neiti itsekin, että nyt pääsee nukkumaan. Ja sen yön hän nukkuikin todella hyvin! Auringon noustua kömpi meidän sänkyyn ja maanantaihin herättiin yhdeksältä.

Taas parin viikon tauon jälkeen lähdettiin hellikerhoon ja sieltä tultiin päikkäreiksi kotiin. Paitsi etten meinannut saada Tuhinaa nukahtamaan. Tunnin hän ehti nukkua ja jäi sitten hetkeksi puoliskoni siskon kanssa meille, kun minä lähdin neuvolaan. Loppupäivä ulkoiltiin mummin ja papan pihalla.

Tiistaina lähdettiin heti aamusta anoppilaan ja aloitin pinnasängyn maalausprojektin. Tai tällä hetkellä se on hiomisprojekti ja hommaa riittää vielä ennen kuin pääsen maalaamaan. Oltiin koko päivä pihalla ja se näkyy naamasta ja käsivarsista. Tuhina nukkui kahden ja puolen tunnin päikkärit pihakeinussa.



Jatkoin sänkyurakkaa keskiviikkona uikkarit päällä, koska tänne tuli kesä! Keskiviikkona meinasi jäädä Tuhinaltakin päikkärit välistä. Nyt vasta hoksaan, etten ole nukkunut omia päikkäreitä viikkoon. Tähän kuitenkin mahtuu reissuja ja paljon tekemistä. Eipä ole ihmekään, kun parina iltana olen herännyt Tuhinan sängystä tai sen vierestä lattialta, vaikka mun oli tarkoitus vielä syödä ja kirjoittaa ennen nukkumaan menoa. 

Sänkyurakkaan tuli pieni tauko, kun torstaina lähdettiin äidin kanssa pikkuserkun rippijuhlaan Järvenpäähän. Sanomattakin selvää, että siinä meni koko päivä. Niin kuin koko viikko, saatiin juhlakin viettää aivan ihanassa säässä ja hyvässä seurassa. Eikä juhlapaikassakaan ollut moittimista. Ja hyvät olivat myös tarjoilut.

Tuhina oli huomioitu tarjoilujen osalta ihanammin kuin olin edes osannut ajatellut! Hänelle oli pieni herkkukori josta löytyi tuoreita hedelmiä, hedelmäsoseita sekä kasvissoseita ja ruokapiltti. Lisäksi oli vielä iso annos keitettyä riisiä ja lohta, jonka neiti popsi kokonaan.

Äiti tuli juhlista meille ja perjantaina siivottiin parveke kesäkuntoon. Istutettiin Tuhinan herneenversot ja kylvettiin tomaatin siemenet kukkalaatikkoon. Käytiin myös hoitamassa vauvavakuutusasioita ja ostamassa Tuhinalle uudet kengät koossa 21 ja 22. Ja sattumalta käytiin äidin kanssa syömässä puoliskoni pikkusiskojen kanssa.

Jos olet ihmetellyt blogin hiljaiseloa, niin tässä pieni katsaus viikon tapahtumista. Tekemistä riittää vielä, viherkasveille pitää lisätä uutta multaa ja uudet avokadot istuttaa. Luonnoksiakin tosiaan on vaikka muille jakaa. Mutta nyt on kyllä pakko ulkoilla kun sää kerran suosii!

Sormet syyhyää jatkamaan pinnasängyn hiomista, vaikka maalipöly onkin tosi ikävää silmissä ja kuivattaa käsiä. Vielä pari kierrosta hienommalla hiekkapaperilla ja sitten maalikauppaan sängynpäätyjen väriä päättämään ja sitten alkaa se paras osuus - maalaaminen.

Ai niin ja kaiken tämän tekemisen ja koheltamisen keskellä (mikä näkyy myös otettujen kuvien vähyytenä) meiltä jäi avaimet kotiin ensimmäisen kerran keskiviikkona. Tai mulla oli kyllä kahdetkin kotiavaimet ja auton avaimet takin taskussa - autossa. Onneksi on kesä.

Ps. Laskettuunaikaan vajaa kymmenen viikkoa.

65 neliötä - part 4





Neljäntenä vuorossa on kurkistus meidän keittiöön. Parasta keittiössä on tiskikone, iso tiskipöytä, tasot ylipäätän ja sijainti. Siis kaikki mitä edellisessä keittiössä ei ollut. Nyt onkin sitten haastavaa löytää uusi koti jossa on vähintäänkin yhtä toimiva keittiö.

Ihanaa kun ei tarvitse olla yksinään toisella puolella taloa, kun kokkaa tai laittaa tiskejä. Toisaalta taas seinä olohuoneen ja keittiön välissä rajaa juuri sen verran, että yllätysruoka pysyy yllätyksenä ja ajoittainen kaaos ei ole heti kaikkien silmillä.

Täältä löytyy yleensä kulhoja ja rasioita pitkin lattioita. Tuhina tykkää kiivetä kaikkii kaappeihin ja laatikoihin ja laatikoita pitkin tasoillekin jo. Niin ja meidän vauvavapaavyöhyke, ruokapöytä nimittäin, on sekin menetetty tälle pienelle apinalapselle joka keksi ennen ystävänpäivää kuinka noille tuoleille kiivetään. Hyvästi vaan viimeisetkin näppäimet, kun läppärin turvapaikka on mennyttä.

Tämä on neljäs asunto jossa puoliskoni kanssa asutaan, mutta ensimmäinen jossa mun muumilautaset ovat päässeet seinälle asti! Kolme näistä mulla on ollut ihan pienestä saakka ja neljännen isosiskoni osti mulle kirpputorilta jokunen vuosi sitten.


Keittiön jatkona meillä on lasitettu parveke. Oltiin reilu viikko ilman ruokapöytää muuton jälkeen ja silloin syötiin parvekkeella. Tuo pöytäryhmä on vuokraisännän, meillä ei ollut omia parvekekalusteita eikä heillä sille varastoa, joten se jäi tänne. Ja hyvä niin, parveke oli kovassa käytössä Tuhinan synttäreillä ja kesällä se oli ehdottomasti mun lempipaikka.

Pöytäryhmän ja kukkalaatikon lisäksi parvekkeelle mahtuu pyykit kuivumaan ja vielä Tuhina vaunupäikkäreillekin, kaikki yhtä aikaa! Ja mullekin jäi tilaa syödä tai lukea samalla kun Tuhina nukkui ja pyykit kuivui ja aurinko se vaan hemmotteli! Ihan parasta, vaikka päikkärit vaihtuivatkin vaunuista sänkyyn kesällä. Parvekkeella oli ihan liian kuuma nukkua vaikka koko lasitus oli auki.

Talvella parvekeella tuli lähinnä tuuletettua petivaatteita ja säilytettyä vatsapenkkiä. Kukkalaatikossakin oli vain pelkät mullat. Kesäksi sinne pääsee tomaatit.