Hei muistatteko lapsimessut jotka oli kuukausi sitten? Mekin oltiin siellä lauantaina, meidän perhe sekä mummu eli mun äiti. Lapsimessuilta se vatsapöpökin ilmeisesti meille tuli. Mutta ei mun siitä pitänyt kirjoittaa, eikä edes niistä messuista vaan hankinnasta joka me tehtiin. (Kiitos mummu!)
Meidän messupäivä alkoi seikkailulla ensin pohjoiselta sisäänkäynniltä eteläiselle noutamaan mun bloggaajapassia ja äitiä ja kuittaamaan parkkilippua. Kun porukka oli kasassa suunnattiin takaisin alakertaan ja messuhalliin. Käännyttiin liukuportailta oikealle, halliin sisään. PING ja vielä äsken ihan rauhassa vaunuissa istunut taaperomme kiipesi liikkuvista vaunuista pois.
Joo on niissä vaunuissa ne turvavyötkin, mutta ei olla varmaan ikinä käytetty niitä. Tuhina juoksi heti ensimmäisen pöydän ääreen jossa oli lapsille värityskuvia. Mummu jäi vaunujen ja Tuhinan kanssa siihen ja antoi meidän lähteä kiertämään kahdestaan. Se kierros ei kauaa kestänyt ja mentiin takaisin.
Tuon ensimmäisen karkauksen jälkeen tuli puhetta valjasrepusta. Meidän poissaollessamme Tuhina oli lähtenyt uudestaan joten mummu haki hänelle tarran selkään. Ja reppu tuli puheeksi uudelleen. Käytiin yhdessä voimisteluliiton temppuradalla ja löydettin joku toinenkin toiminnallinen piste johon sitten jätettiin Tuhina isin kanssa ja minä lähdin mummun kanssa etsimään pistettä, jolla puoliskoni kanssa ehdittiin reppuja nähdä.
Vaihtoehdot olivat valjaissa jo vähissä - apina tai dino - ja valitsin meidän meneväiselle hurjapäälle Dinon. Vaikka apinareppukin olisi kyllä sopinut tälle kiipeilijälle kuin nenä päähän.
Paras hankinta ikinä!
Ehdin haaveilla valjasrepusta vuoden verran, siitä saakka kun Tuhina oppi kävelemään. Valjaat jakaa vähän mielipiteitä - ei lapsi ole mikään lemmikki jota talutetaan, sanovat. Mie sanon, että ihan parhaat! Nyt Tuhina saa kantaa varavaippansa ja vaatteensa itse ja vielä innoissaan ja äiti voi olla turvallisin mielin, kun lapsi pysyy hallittavan etäisyyden päässä.
Loppu messupäivän Tuhina käveli itse, aivan innoissaan ja me oltiin muutenkin liikenteessä Tuhinan tahdissa joten annettiinkin hänen viedä meitä narun perässä. Tarvittaessa hän käveli myös tyytyväisenä sujuvasti takaperin jos oltiinkin menossa erisuuntaan.
Reppu on ollut meillä nyt kuukauden päivittäisessä käytössä. On meillä myös nukuttu reppuselässä. Yksi kerhomatka käveltiin ja silloin repun hyöty taas korostui. Jos oikein kovasti tahtoo mennä, niin pieni käsi irtoaa äidin kädestä liian helposti ja nopeasti. Mutta kun äidillä onkin lisäksi repun turvanauha toisessa kädessä pystyy nopeasti estämään lasta juoksemasta autotielle.
Mulle reppu on ehdottomasti turvallisuustekijä. Kun lähden autolla kahdestaan Tuhinan kanssa ja heti istuimesta pois nostettuani laitan repun hänelle, voin vielä hyvin tarkistaa onko kaikki matkassa ja parkkikiekko oikein ja tiedän tasan missä lapseni on - ei ainakaan juoksemassa toisten autojen alle.
On myös todellla kätevää, kun lapsen kulkua voi hallita vaikkei hän malttaisikaan kädestä pitää kiinni ja ilman että on pakko kantaa. Varsinkin aluksi Tuhina ainakin haluaa kävellä (eli juosta) itse, joten on tosi tylsää kantaa häntä ennen kuin hän itse ei oikeasti halua enää kävellä. (Mun mahallahan ei ole mitään tekemistä tämän kantamisen kanssa).
Reppu on myös oikein sopivan kokoinen meidän taaperon selkään. Vielä kertaakaan hän ei ole sen painosta valittanut - pyytänyt reppua pois selästä. Pari vaippaa, pilttipurkki, vesipullo ja varavaatteet painaa yllättävän paljon.
Tuhina tykkää. Äiti tykkää. Isi tykkää. Joko hehkutin tarpeeksi? Pitäisköhän päästä kesällä Lintsille tai Korkeasaareen ihan vaan koska meillä on valjasreppu! Toteutus ehkä jää kuitenkin loppukesään sitten kun vauvakin on syntynyt.
Pakko ostaa tuollainen! :) mä ostin tavallisen repun jo mutta tää olisi kyllä hyödyllisempi kun on vielä pieni mies
VastaaPoistaJos on yhtää uteliaampi kaveri niin suosittelen kyllä! :)
PoistaHei me just tänään puhuttiin jostakin tällaisesta kun oltiin vesistön äärellä retkellä, toihan ois ihan paras!!
VastaaPoistaJep, veden äärellä, kaupungissa, parkkipaikoilla ja suuremmissa väenpaljouksissa - lintsi messut etc. väittäisin et jopa ehdoton :D !
PoistaMe oikeesti niin tarvitaan tällänen reppu! Miehelle puhuin jo 4 vuotta sitten valjaista ja se totesi ettei sellasia tulla hankkimaan koska lapsi ei ole mikään koira. Ehkä se tälläsen reppu systeemin hyväksyisi :D
VastaaPoistamiks musta tuntuu että ne on miehet jotka näitä juuri enempi vastustaa... :D Tää on oikeesti vaan niin hyvä! :)
Poista