Heinäkuu 2023 - osa 2

Näköjään tuo ensimmäinen heinäkuun postaus vastasi aika tarkalleen sitä ensimmäistä viikkoa joten täältä tulee nyt heinäkuun toisen viikot. 

Likaisesta peilistä näkyy mun uudet mustat kollarit. Pointti onkin siinä, että puoliskoni osti itselleen uudet kollarit, mutta sittenpä kotona huomattiin, että ne olikin naisten huosut ja mie sain ne.

Tottakai me ulkoiltiin paljon.

Käytiin koko perheenä ravintolassa syömässä perus mäkkikaistan sijaan. 

Kirppu sai ensikosketuksen mustikkapuskiin, kun käytiin pienellä kävelyllä Nupun ensimmäisten yleisurheilutreenien aikana. 

Ystäväni Emiilia (Unelma 5 -blogi) kysyi olisiko meidän mahdollista treffata Iitissä ja järjestettiin siis rantatreffit sinne. Käytiin ensin kesäkahvilassa, missä Emiilia ja lapset meitä jo odottelivat ja ajettiin sitten Urajärven uudelle uimarannalle. Jätettiin auto ensin hassuun paikkaan, koska navigaattori ei ymmärtänyt ohjata meitä parkkipaikalle asti. Ystävällinen pyöräilijä kertoi mistä parkkipaikka löytyy.

Meidän rantaretki jäi vain pariin tuntiin, kun meidän piti palata kotiin, jotta puoliskoni pääsee töihin. Mutta lyhytkin hetki hyvässä seurassa tekee tosi hyvää! :)

Vietettiin koululaisten synttäreitä kotona suurella joukolla. Kakkuja tehtiin kaksi samanlaista ja Nupulle tehtiin oma maidoton ja munaton herkku. Tosin kakkuja ja kynttilän puhalluskuvia enempää ei tullut synttäreillä kuvailtua.

Vieraiden lähdettyä olisi pitänyt alkaa heti pyykkäämään ja pakkaamaan, mutta tilanne vaati iltauintia ja siellä oltiinkin sitten loppuilta lasten ja siskoni kanssa. 

Heinäkuu 2023 - osa 1

Mun keskittymiskyky ei nyt riitä siihen, että saisin kaikki heinäkuun kuvat yhteen postaukseen. Ja toisaalta, tästä tulisi myös aikamoinen kilometri postaus, joten päätin jakaa heinäkuun kahtia - Ensimmäiset kaksi viikkoa kun oltiin kotona ja toiset kaksi viikkoa oltiin Pölläkarissa. Mutta jaan ainakin tämän ensimmäisen kaksi viikkoa myös kahteen osaan, että pääsen tänne näppäinten ääreen.

Tuo heinäkuun alku "kun oltiin vaan kotona" sisälsi myös viikonloppuretken Helsinkiin. Isosiskoni meni edeltä, äiti tuli meille, jätti autonsa puoliskoni käyttöön ja lähdettiin meidän mammutilla reissuun, että kaikki mahtuu. Siskoni ystävät maailmalta olivat Helsingissä ja toivoivat tapaavansa myös meidän perhettä. Siskoni suuntasi heti aikaisin aamulla heitä satamaan vastaan ja minä, äiti ja lapset herättiin rauhakseen ja oltiin kymmenen aikaan liikkeellä. 

Päärautatieasemalta suunnattiin siskoni ja matkaseurueen luo Kansallismuseoon. Lapsetkin viihtyivät siellä yllättävän hienosti. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin lasten kanssa isossa museossa ylipäätään. Toistaiseksi se on myös ainoa kerta, mutta tuskin viimeinen. 

Liikuttiin ratikalla ristiin rastiin ja evästauko pidettiin torin rannassa. Evästauon jälkeen matkaseurue palasi laivalleen ja meidän jengi jatkoi kohti jäänmurtajia. Torilta sai mansikoita 4€ litra. Kello oli jo yli kaksi, kun mansikka oli noin edullista. Ilmeisesti tori myyjät olivat hiljalleen lopettamassa päivän myyntiä ja piti päästä mansikoista eroon. Lapset vuorottelivat vanhan kamerani kanssa ja muistikortilta löytyi muutama hauska yksityiskohta.

Retki jäänmurtajille oli pettymys. Alue oli niin kaukaa aidattu, että tyydyttiin vain syömään puistonpenkeillä vähän lisää mansikoita ja palattiin keskustaan. Ratikassa meidän vieressä istui täti, joka alkoi kertoa kaikista kirkoista ja museoista joita ohimennessämme näimme vilaukselta. Kertoipa hän myös tarinan varkaudesta ja palautetusta saaliista. 

Ratikasta hypättyämme suunnattiin vessatauolle Oodiin. Vihdoin mie pääsin näkemään sen! Puoliskoni opiskeli monimuotona ja lähipäivät olivat Helsingissä, kun odotin Ässää. Muistan eräänkin kerran, kun olisin halunnut mennä Oodin Jekun kanssa, mutta mä en yksinkertaisesti osannut sinne. Pääsin jo näköetäisyydelle, mutta en navigaattorinkaan kanssa hahmottanut että minkä suojatien kautta pääsen yhtään lähemmäs kaikkien tietöiden keskeltä.

Nyt käytiin ihmettelemässä myös lasten osastolla satuhuonetta ja mun tekisi mieli tehdä päivä retki Ässän ja Kirpun kanssa Oodin vielä nyt syksyllä.

Oodin jälkeen suunnattiin junalla Selloon ostoksille vielä ennen majapaikkaan siirtymistä. Sellosta ostettiin Nupulle ja Jekulle uudet kengät. Käytiin ihan lastentarvike liikkeessä, koska niitä ei ole enää ainoatakaan kotikaupungissamme.

Tähän alle kokosin kollaasiin meidän turisti kuvat. Punainen pallotuoli on museosta. Muina turisteina päärautatieasemalla ja shoppailemassa Sellossa. Tortilla tarvikkeiden lisäksi ostin itselleni sandaalit. En ole osannut kaivata omia släpäreitä moneen vuoteen, mutta nyt kun olen koko kesäkuun kulkenut tennareilla tai paljainjaloin ja välillä vahingossa löytänyt itseni postilaatikolta mun kotitohveleissa, totesin, että tämä on varsin aiheellinen hankinta. 

Lauantaina kotiuduttiin kahdessa erässä. Siskoni lähti vaarin  kanssa Jyväskylään jo aikasemmin, kun me äidin kanssa hoidettiin majapaikan loppusiivous. Kotimatkalla kysyin äidiltä kuinka kova kiire hänellä on kotiin. Mun kalenterissa oli merkintä saunaillasta ja puoliskollani oli tietenkin iltavuoro. 

Äiti jäi vielä hetkeksi lasten kanssa jotta minä pääsin vauvakavereiden saunailtaan maailman söpöimpään leikkimökkisaunaan!  Siellä oli niin söpöjä yksityiskohtia, että en malttanut olla kuvaamatta. Mikä mahtava idea, että saunassa roikkuu myös patakinnas puiden lisäämistä varten!   

Herätyskello soi kotiinlähtöajan merkiksi, oli vähän pikainen saunominen, mutta silti aivan ihana. 

Kaikki yritysideani

Soitin toukokuun lopussa ystävälle, jonka kanssa ei olla oltu yhteyksissä vuosiin. Ja juuri sen takia tulikin juteltua lyhyesti läpileikkaus nykyhetkestä. Kerroin hänellekin unelmastani kolmepäiväisestä työviikosta. Noh, sellaista työtä ei työkkärin kautta ole löytynyt ja kun yrittäjyys on kiinnostanut jo monta vuotta niin yrittäjyys on vähän niinkuin ainoa vaihtoehto. Johon myös työkkärin "täti" minua kannustaa.

Mutta minua kalvaa samalla myös pula itseluottamuksesta ja ehkä huijarisyndrooma ja moni muukin päänsisäinen lukko, minkä takia en mukamas olisi tarpeeksi pätevä yrittäjä jo nyt, vaan ensin pitäisi ostaa useita tuhansien eurojen koulutuksia. 

Yritysideoita ei ehkä ole fiksua kertoa julkisesti, mutta toisaalta taas, kaikki ideani ovat jotakuinkin tai ehkä täysin kopioitavissa tai olemassa jo jokatapauksessa. Ja olen tainnut osaa näistä pohtia täällä blogissakin jo aiemmin. Paitsi yksi idea tästä puuttuu - mutta se ei olekaan vielä mitenkään realistinen, joten nämä on ne yritysideat, joilla voisin työllistää itseni mahdollisimman nopeasti - muttei helposti.

Joten viisasta tai ei, kerronpa lisää tai uudestaan ajatuksistani ja saatanpa vahingossa auttaa jotakuta toistakin omissa ideoissaan. Joten eipä tässä nyt muuta kuin kaikkki liikeideat auki. Mulla on jo idea nimestäkin jonka alle voin tunkea samaan aikaan vaikka nämä kaikki. :D 

BLOGI

No tottakai, tämä olemassa oleva Sängyn alla blogi (ja sen mahdollinen brändi) olisi ajatuksena helppoa lähteä muuttamaan tulovirraksi, kunhan kirjoitan säännöllisesti, jaan somessa ja alan kysellä yhteistyökumppaneita. Mutta mikään ei koskaan ole oikeasti helppoa.

Minun pitäisi ensimmäisenä saada postaustahti vähintään useampaan postaukseen viikossa, mikä vaatisi sitä, että minulla pitäisi olla säännöllisesti riittävän pitkä työrauha, jotta saisin jopa useammin postauksia ja kuvia valmiiksi. Joo, eihän blogissa ole pakko olla kuvia, mutta mä haluan että on.

Toisaalta, koulu- ja päiväkotiarki ovat alkaneet ja ensimmäisen viikon aikana julkaisin 6 postausta joten... Ehkä sekin voisi olla ihan realistinen tavoite blogin kanssa. Mutta taas noh, harmi että nykyään some on iso osa blogimaailmaa. En mielestäni tykkää instagramista tarpeeksi, jotta se olisi järkevä työväline. Mutta elättelen silti toiveita blogini kasvattamisesta ja työskentelen säännöllisen postaustahdin eteen. 

VALOKUVAUS

Tämä olisi oikeasti helppo aloittaa. Mulla on kamera, laskutuspalvelun kautta voi hoitaa maksuliikenteen. Itseluottamus puuttuu. Valokuvaus kuitenkin oli se millä ajattelin lähteväni liikkeelle. Jopa niin, että Minustako yrittäjä? -valmennuksessa esittelin jo hinnastoa sekä toimintamalliani valokuvaajana - miten erottuisin muista kuvaajista.

Olen kuvannut muutamat lapset ja pari tapahtumaa. Näiden jälkeen uskallan luovuttaa tästä ajatuksesta. Vaikka ajatuksena, olla valokuvaamassa niitä hetkiä, kun perhe tulee vastasyntyneen kanssa kotiin ja isosisarukset tapaavat vauvan ensikertaa, tai  lemmikin kanssa ensikohtaaminen... Ne olisivat ainutlaatuisia ja ihania kuvamuistoja asiakkaalle ja varmasti mahtavia myös kuvaajalle.

Ongelma ei niinkään ole kuvaamisessa. Vaan jälkikäsittelyssä. Mulla ei ole motivaatiota eikä taitoa eikä intoa motivoitua opettelemaan. Paperilla tämä olikin tosi hyvä idea, mutta nyt olen luopunut siitä. Vai kelpaisiko valokuvaajaksi joku, joka antaa kuvat suoraan muistikortilta? Epäilen.

RYHMÄLIIKUNNANOHJAUS

Olen ohjannut paikalliselle seuralle kehonhuoltojumppaa kerran viikossa illalla. Viime syksynä saatiin Kirpun kanssa kokeilla äiti-vauvajumpan ohjaamista aamulla. Jotenkin arkea ajatellen haluaisin ohjata mieluummin aamulla tai aamupäivällä, kuin illalla. Varsinkin lasten iltapala aikaan olisi oikeasti ihan kiva olla kotona.

Olen Liikuntaneuvoja - minulla on pätevyys suunnitella ja ohjata ryhmäliikuntaa, vaikka muisti voi olla vähän hatara ja ideoita pitää kaivella vanhoista koulupapereista ja netistä. Mutta joka tapauksessa, olen pätevä myös ilman lisäkoulutusta. Liikunnanohjauksen lisäkoulutukset silti houkuttelevat.

Olen katsonut äitiysliikunta-akatemian opintoja useamman kerran, ja kyllä Äitiysliikuntavalmentajan työ kiinnostaisi, mutta sen hintalappu on aika kova työttömälle kotiäidille. Niinpä haaveissani on joskus tulevaisuudessa ostaa Äitiysliikunta-akatemian 2babyohjaajan paketti, äiti-vauvajumpan ohjaamisesta. Katsotaan niitä muita koulutuksia sitten mahdollisen kysynnän mukaan. 

Nyt kävi nimittäin niin, että löysin unelma-ammattini!

Joo olisi tosi tylsää, jos en paljastaisi tässä mitään. Joten kerron, että unelmayrityksessäni teen töitä äitien ja vauvojen hyvinvoinnin parissa. Ja itseasiassa, kun hahmottelin viikkoani unelmayrityksessäni, huomasin tekeväni lukujärjestyksen vahingossa viidelle päivälle kolmen sijaan.

Kerron, kun on lisää kerrottavaa! :) 

Olipa kerran reppukuvaukset

Me ollaan otettu mun siskon pojan kanssa reppukuva, jossa on Nuppu Jekku ja Serkku. Koska heillä kaikilla oli SkipHopin talutusreput. 

Mulla on ollut toiveena ottaa samanlainen kuva myös meidän nelikon talutusrepuista, mutta Nupun Dinoreppu katosi vähän ennen kuin hän lopetti balettiharrastuksen. Tietenkin siellä repun sisällä oli myös ne juuri ostetut ehkä kolme kertaa käytetyt uudet tossut, mutta se on eri tarina. Pikkureppukuva jäi ottamatta, joten halusin nyt näistä isoista repuista kuvat heti, kun Kirppukin sai reppunsa - ennen kuin siinä on reikä tai joku kirjoittaa siihen oman nimensä.... Niinkin on käynyt.

Halusin lasten reppuselistä kuvat meidän terassin portaalla ja visio oli ihan hyvä ja toimiva. Mutta en ollut ollenkaan varma pystyttäisiinkö sitä toteuttamaan. Lapset vaikutti väsyneiltä ja Kirppu nukahti ruokapöytään sillä aikaa, kun vein meidän pientä yövierasta pesulle. Kirppukin tarvitsi suihkun joten vaikka hän olikin ihan unessa herätin hänet ja vein pesulle. Ja kyllä kannatti!

Pienten tyttöjen suihkutellessa ja isompien lasten vielä syödessä iltapalaa sain yövieraan pedin valmiiksi. Komensin isot terassille hammaspesulle, jotta saatiin sisälle unirauha vieraalle. Hyvää yötä ihana pieni, itkuhälytin hyllylle ja Kirpulle vaippa, yöpuku ja hammasharja matkaan ja terassille. Hammaspesujen aikana keräsin myös lasten reput terassille.

Kerroin lapsille, visioni kuvasta - kaikki kulkevat portaita ylöspäin reppu selässään.

Oli ihana miten lapset ottivat myös tavoitteekseen saada Kirppu mukaan kuvaan, Ja kun kuvausmotivaatio vähän hiipui ja trampoliini houkutteli lupasin, että pääsevät trampoliinille kunhan saan yhden kuvan jossa näkyy kaikkien reput.

Kirppu karkasi jälleen pois terassilta ja kävi ihmettelemään polkupyörää. Tässä kohtaa Nuppu sai mahtavan oivalluksen. Alkuun kaikki yrittivät houkutellen saada Kirpun rappusille, ihan turhaan. Sitten Nuppu juoksi hänen viereen pyörien luo ja hoputti pojat mukaan. 

Äkkiä nyt, että saadaan repuista kuva ja päästään trampalle!

Tämän kuvaushetken kuvia käytin kertoessani ensimmäisestä arkiviikosta, mutta siellä oli niin paljon ihania "behind the scenes" kuviakin, että ihan pakko jakaa niistä muutama myös täällä. Meidän nelikko. Osaavat ne olla yhdessäkin ja ovathan he toisilleen maailman tärkeimpiä. Näissä hetkissä kuplii ja läikehtii. 💖

Aikavarkaissa

Kello on taas jo ihan liikaa, tarkalleen se on 01.43. Niin siis yöllä. Huomenna on tiedossa ainoastaan pyykkipäivä, joten uskallan varastaa aikaa, silläkin uhalla, että tänään siivottu koti räjähtää huomenna minun nukkuessa taaperon kanssa päiväunia. Olettaen että taapero siis nukkuu. Tänään mokasin aikataulun, eikä taapero nukkunut vaunuissa kuin ehkä puolituntia ja vain jos tökin vaunuja. 

Minun ihana suunnitelma kevyestä arjesta koki kolauksen, kun yrittjäkoulutus on joka arkipäivä klo 16-18. Siis aivan täydelliseen aikaan näin lapsiperheen kannalta. Meillähän ei ole tuossa välissä mitään muuta kuin ruoka ja kaikki lasten harrastukset. Miten se sattuikin niin.

Ymmärrän kyllä, että jos tämä kurssi on työkkärin edellytys starttirahaan ja siellä on mukana töissäkäyviä yrittäjäksi ryhtyjiä, niin tottakai se on iltapäivällä eikä aamupäivällä. Mutta jostain syystä itse oletin sen olevan aamupäivällä, kuten kurssi jonka kävin tammi-helmikuussa 2021.

Hahmottelin torstaina puolivahingossa liikeideaani ajatuskartaksi vihkoon, mutta kaikki tehtävät palautetaan nettialustan kautta, joten latasin puhelimeeni mindmap sovelluksen. Myönnetään, se lähti heti lapasesta, mutta ainakin liikeideani on hyvin jäsennelty! Sen lisäksi että yritysidea on harvinaisen selkeä itselleni, olen nyt maksanut koulutuksen varausmaksun - askel lähempänä unelmaa.

Miksi sitten varastan aikaa blogille keskellä yötä? Koska mulla on ikävä kirjoittamista. Ikävä sitä, että ajatus virtaa muodostuu kirjaimina näytölle ilman suunnitelmaa. Kesäkuun kuvien jälkeen tuntui, että mulla on takki aivan tyhjä. Huh, sain rykäistyä ne kuvat ja se siitä. Nyt odottaa samanlainen rupeama heinäkuun kuvia.

Kuvia olenkin karsinut samalla kun olen kuunnellut opettajaa. Ja kun päiväsaikaan en ole päässyt blogin kimppuun, olen ottanut läppärin mukaan Nupun yleisurheilutreeneihin ja toivonut, että takapenkki nukkuu. Noh välillä on nukkunut ja välillä ei. Treenit ovat jäähallissa ja siinä vieressä on useampikin puisto, joten pienten kanssa on ihana ulkoilla myös treenien ajan.

Syksyn tullessa myös tukkoinen nenä on saapunut viihdyttämään elämääni. Tukkoinen kuulostaa liian miedolta ilmaisulta. Ei auta eteeriset öljyt diffuuserissa, kun tästä nenästä ei mene mikään läpi. En tiedä onko se tämä mun nenä vai tämä syksy, mikä on tuonut myös väsymyksen tullessaan. Blogin kirjoittamista haittaa myös viikattavien pyykkien vuori, jota en millään jaksaisi viikata. On vaikea keskittyä siihen mitä haluaisi tehdä kun on koko ajan olo, että pitäisi tehdä jotakin muuta. Onneksi ystävä auttoi sen kanssa.

Tuntuu että heinäkuun Pölläreissun pyykkejä on edelleen odottamassa viikkaamista. Kirpun vaatekaapin siivosin samalla kun viikkasin eräs yö. Musta tuntuu, että olen kirjoittanut jo siitä yöstä jonnekin. Ainakin luetellut mitä silloin katsoin. Ehkä se oli vain vastaus kommenttiin, johonkin aikasempaan postaukseen. 

Tämäkin yö meni muuten myös pyykkien kanssa. Yksi syy siihen miksi valvoin näin myöhään oli odottaa meidän sängyn lakana kuivausrummusta. Ja nyt saan nauttia ihan yksin rauhasta omassa sängyssä puhtaista vasta vaihdetuista lakanoista. Viikonloppu, joten puoliskoni on tietenkin yön töissä. Koululaiset nukkuvat sohvalla ja Kirpun ujutin Ässän kainaloon patjalle, jonka siirsin elokuvailtaan sohvan eteen.

Olen kuunnellut Behmin uudet biisit ja laittanut meidän sänkyyn puhtaat lakanat. Siirsin kylläkin vielä muutamat viikkaamattomat vaatteet olohuoneen pöydälle, mutta päätin että huomenna mulla on pyykkipäivä ja aion olla ahkera. 

Tämän päivän kanaa ja spagettia jäi sen verran, että huomenna niistä voi askarrella salaatin. En tiedä miksi ruoan laittaminen on mun mielestä kamalan rasittavaa. Jääkaappi voi olla täynnä tarvikkeita, mutta saatan edelleen olla sitä mieltä ettei siellä ole mitään syötävää. Tunnistan tämän saman ilmiön omasta lapsuudesta ja nythän meidänkin lapset alkavat olla siinä iässä, että jääkaapilla käydään kurkkimassa ja todetaan ettei ole mitään syötävää. Vaikka olisi rahkaa ja jogurttia ja leipää tai eilisen päivän ruoan jämät sen kun vaan lämmittää.

Aion aloittaa aamuni kylpyhuoneessa olevien pyykkien lajittelulla, kone käyntiin. Sen jälkeen siirrytään olohuoneeseen katsomaan mitä pöydällä on. Oletan että meidän huoneesta kerätyissä vaatteissa on mennyt nyt sekä puolipitoisia että puhtaita sekaisin sängyltä. Kunhan niistä on selvitty, viikataan perjantain pestyt pyykit. Ja toki jossain vaiheessa täytyy syödä ja syöttää lapset ja lounaan jälkeen voi sitten hyvillä mielin nukkua taaperon kanssa.

En edes muista koska ollaan viimeksi suljettu portti portaiden edestä, mutta jos haluan saada lastenvaatteet vaatehuoneessa järjestykseen, mun täytynee lukittautua yläkertaan yksin. Taaperot on kivoja kavereita kun he auttavat kaikessa. Tiskirätitkin viedään käsistä. Mutta jostain syystä taaperon mielestä hyllyn tyhjentäminen on sama asia kuin sen täyttäminen, joten ei kiitos apua vaatehuoneeseen.

Ihanaa huomata, että alkaa väsyttää. Kello on nyt 02.37. ja spotify soittaa mulle Antti Tuiskun version Joku raja kappaleesta. Patjaltakin kuuluu ääniä, joten vielä pikaisesti vessaan ennen kuin taapero tahtoo vaihtaa mun kainaloon. 

En tiedä oliko tässä aikavarkaudessa mitään järkeä, päätä tai häntää. Mutta olipa rentouttava puolituntinen. 

Iloista viikonloppua sinne ruutujen toiselle puolelle :) 

Oman elämäni Cheerleader

Olen nyt Perhevapaalta työelämään valmennukseen puolivälissä. Ryhmävalmennukset alkoivat viime viikolla  ja niiden lisäksi kalenterissa odottaa myös neljä yksilövalmennusta. Kirjoitin "viimeinen" yhden tapaamisen perään ja kyllä se tuntuu aika haikealta. Nopeasti meni, tosin onneksi siihen on vielä aikaa.

Törmäsin Perhevaapalta työelämään valmennukseen instagramissa loppukeväästä tai kesän alussa. Ilmoittautumisen jälkeen odotin haastattelupuhelua. Olin ajamassa ruohoa ja Kirppu nukkui vaunuissa. Vastasin puheluun ja tottakai, Kirppu heräsi samantien, kun ruohonleikkuri sammui. Niinpä tuon puhelun ajan kävin kävelyllä vaunujen kanssa. Vaunukävelytkin on jotain mitä mulla on ikävä. Ihan kuin ei oltaisi harrastettu vaunuilua ollenkaan vauvavuonna.

Noh joka tapauksessa. Valmennukseen hakiessani minulla ei ollut mitään hajua mitä haluan. Mutta tiesin aika tarkkaan mitä en halua. Kolmipäiväisestä työviikosta olen täälläkin haaveillut. Haluan kyllä työllistyä, mutta en halua myydä omaa hyvinvointiani. Enkä halua vaihtaa lapsiani töihin. Haluan olla lasteni kanssa vaikka olisinkin myös töissä.  Näillä alkutiedoilla ei ole työnhakuvelvollisuudesta huolimatta töitä löytynyt. Niinpä ajattelin että valmennuksesta voisi olla minulle apua.

Valmennus alkoi elokuussa ja elokuun koittaessa myös unelmayritykseni alkoi olla selkeä. Joten CV:n ja työnhakutaitojen sijaan ollaan valmentajani kanssa keskitytty tunnistamaan mun eri osaamisaloja. Ei ehkä kuulosta mitenkäänpäin hyödylliseltä, mutta tästä on ollut ihan valtavasti iloa minulle!

Minähän olen juuri se, joka uuteen ihmiseen tutustuessaan kertoo ensimmäisenä nimensä ja lapsilukunsa. Ei sillä, että siinä olisi mitään väärää, mutta valitettavasti kun kotiäitiydestä ei saa palkkaa niin olisi pakko löytää myös se työidentiteetti sieltä jostain. Joku kadonnut palanen sitä Petraa joka olin ennen lapsia. Ja juuri tätä me ollaan nyt tehty paljonkin valmennuksen aikana. 

Ollaan tehty Voimakehä® harjoituksia ja viimeisintä yksilövalmennusta varten mulla oli läksynä tehdä myös 16persoonallisuutta testi. Testistä saa kattavat vastaukset omaa personallisuutta koskien joita sitten käytiin läpi, mutta niiden lisäksi valmentajalla oli vielä lisää työkaluja joilla testitulosta hyödynnetään juurikin työelämää varten. 

Minun persoonallisuustyypille työyhteisön rooli oli Kannusjata. Tunnistin itseni heti kuvauksesta ja totestinkin, että todellakin. Mie olen aina ollut kannustaja - oman elämäni cheerleader, enkä vain itselleni vain aivan kaikessa. Urheilussa ja kaverisuhteissakin ja jopa siinä miksi halusin aikoinaan opiskella liikunnanopettajaksi ja haaveilin yläasteen liikkaopen työstä.

Tunnistan olevani työyhteisössä se joka haluaa, että kaikilla on hyvä olla, ja iloitsee toisten onnistumisista ja tsemppaa eteenpäin. Väitän olevani kannustajan roolissa myös äitinä. Ja ainakin toivoin, että kasvaessaan lapsetkin kokevat, että heitä on kannustettu ja autettu.

En tiedä toimiiko näin päiväkirjamainen blogi kannustavana teille lukijoille, ehkä ei ole tarvekaan. Mutta tietyllä tapaa tulevaisuuden suunnitelmissani olen kannustaja, vaikka yrittäjänä toiminkin yksin. En ehkä kannusta työtovereita, mutta olen sitten asiakkaideni olkapäänä ja tsempparina.

Ja futiskentän laidalla todellinen cheerleader ja kannustaja Petra onkin herännyt ja tykkään siitä! Hetkittäin saatan miettiä mitä muut musta ajattelee, mutta se unohtuu nopeasti kun tulee tilanne päälle ja huomaan huutavani täysiä kentän laidalta että "Oot nopeempi! Sun on! Vielä vaan! Seuraavaa menee! Ei pääse sun ohi! Tilaa on!"

 Millainen työyhteisön jäsen sie olet?

Vesilasku ja pettymys

 Jee nyt se tuli! Uusi kahden kuukauden vesilasku, jota odotin uteliaana.

Nyt siis vuorossa heinä-elokuun vesilasku ja kylpyläkassan tilanne. Petyin heinäkuun vedenkulutukseen. Se oli 12 kuutiota ja elokuussa 17 kuutiota, eli joo heinäkuu oli pienempi, mutta odotin ehkä vielä pienempää.

Nimittäin minä ja lapset lähdettiin 16.7. sunnuntaina aamuvarhain siskoni kanssa reissuun. Minä ja lapset oltiin reissussa kaksi viikkoa. Oltiin siis kaksi viikkoa kotona normaalisti, yhden viikon puoliskoni oli yksin kotona = ei pyykkäystä ja lasten pesuja ja yhteen viikkoon vettä ei pitäisi olla kulunut pisaraakaan. 

Matikka ei ole mun vahvuus, mutta tehdään silti pari laskutoimitusta. Huomaan, että tässä laskutoimituksessa tulee heti virhe siitä, että 4vk on 28 päivää eikä 30 tai 31 päivää. Joten mie lasken tämän nyt niin että kuukaudessa olisi 28päivää. 

Meille on tämän reilun puolen vuoden aikana tullut useampi 17 kuution kulutus joten pidän sitä myös ihan hyvänä vertailuarvona.

17 kuution kuukausikukutuksella saadaan meidän perheen viikkokulutukseksi 4.25 kuutiota.

Heinäkuun kulutus oli vain 5 kuutiota vähemmän. Joo onhan siinä sen yhden viikon kulutus ollut nollissa. Mutta jotenkin odotin vielä vähän isompaa säästöä. Tavallaan odotin jopa puolet pienempää vesilaskua. Kokonaisuutena säästö on kuitenkin aika iso, koska kylpyläkassa kasvaa 67€, mikä on muistaakseni isoin potti tällä erää. Kylpyläkassa elokuun jälkeen 174€.

Täytyy kyllä todeta, että veden säästäminen on tainnut nyt kesällä unohtua vähän itse kultakin. Ja sitä kun luulisi että kesällä tulisi pyykkiä ja lasten pesun tarvetta vähemmän, niin tilanne onkin kyllä päin vastoin. Hiekkaisia lapsia on pesty melkeinpä joka päivä

Veden kulutus vuodenalusta: Helmikuu 17 kuutiota Maalikuu 17 kuutiota Huhtikuu 15 kuutiota Toukokuu 18 kuutiota Kesäkuu 19 kuutiota Heinäkuu 12 kuutiota Elokuu 17 kuutiota

Kesäkuu 2023

Kesäkuun alkaessa ostin uuden muistikortin kameraan, jotta sain kuvattua yhden tapahtuman. Arvokas oppikoulu ja kiitollinen mahdollisuudesta. Myöskin siitä, että vietettiin lapsivapaata melkein yhdessä tämän takia. 

Eskarin päättäjäisiä juhlittiin tietenkin myös. Tosin tälle eskarilaiselle ei ostettu ruusukimppua. Eikä kyllä ehditty muistaa opettajiakaan yhtään mitenkään. 

Maailmanmatkaaja siskoni kävi myös meillä heti Suomeen tultuaan ja käytiin uimassa ja tehtiin raparperipiirakkaa ja hän teki myös kiisselin. Saatoin ehkä liioitella piirakkaan tarvittavaa määrää. Ja kiisseliä laittaessaan siskoni kysyi onko meillä pakastimessa mansikoita. Mut eihän meillä ole täällä edes pakastinta. Ollaan kyllä mietitty jos ostettaisi pieni pakastin, mutta en tiedä vielä mistä sille löytyisi oikeasti hyvä paikka.

Jekku pääsi yökylään mummille ja papsulle ja me käytiin keräämässä kukkia terassille. Ja aika puska kerättiinkin! Siitä oli iloa reilun viikon. Reissusta otettiin myös paljon kuvia. Nuppu kulki sähköskootilla, siskollani oli skeitti, Ässä pyöräili ja minä rullaluistelin rattaiden kanssa. Tajusinkin olevani oikein reilu, kun lähdetään keräämään ojasta ja pientareelta kukkia, niin minä laitan jalkineet joilla ei edes voi mennä sinne ojaan.

Meidän pihalla kasvaa raparperi ja tehtiin parikin kertaa piirakkaa. Vieläköhän nuo loput varret voi käyttää?  Katkaisin kyllä sen kukkasen silloin heti.

Mun kummityttö tuli meille kolmeksi yöksi ihan itsekseen. Käytiin rannalla, Nupun futisreeneissä ja lapset leikkivät pihalla.

Mutta kesäkuun ja kesäloman alun yksi hauskimpia muistoja on iltaiset hammaspesut terassilla. Mökillä pestän hampaat aina rappusilla. Nyt pestiin pariin otteeseen kotonakin terassilla auringosta nauttien. Toki intoa lisäsi tottakai se, että saatiin puoliskoni veli tänne apuun ja he suoristivat ja lisäsivät tukiharkkoja meidän terasille. Se kun oli romahtanut lumen painosta ja silloin, kun käytiin tätä taloa tammikuussa katsomassa. Toivottavasti se nyt ensitalven kestää. 

Oli kiva että siskoni pääsi myös käymään mummin ja papsun luona. Paikasta on puhuttu paljon, kun vietetään siellä kuitenkin aika paljon aikaa. Kirpun ristiäiset juhlittiin siellä viime kesänä, joten oli kiva että nyt sisko tietää myös mistä paikasta puhutaan. Ihan samalla tavalla musta olisi kiva viettää jotkut juhlat myös pöllässä, että puoliskoni perhe näkisi millainen paikka se on. Kuitenkin peruskouluikäisestä asti Pöllä on ollut osa mun kesämuistoja. 

Olin varannut pojille hoitopäivät koko kesäkuulle. Pelkäsin että meillä leviää unirytmit ja ruutuajat niin pahasti että sekoan, niin päiväkodin piti turvata poikien päivärytmi. Lopulta Ässä halusi mennä päiväkotiin ainoastaan kolmena päivänä juhannusviikolla. Jekku taas ei käynyt kertaakaan. Eikä kukaan myöskään seonnut vaikka ruutuaikaa oli ehkä tavallista enemmän. Toisaalta taas ulkoiltuakin tuli päivittäin ja välillä oli päiviä kun ruutu ei auennut ollenkaan. 

Juhannusta vietettiin tietenkin mummin ja papsun luona, kuten viimeiset neljä vuotta.

Koulutulokkaalla oli terveydenhoitajan tarkastus ja sillä aikaa Nuppu ja Ässä leikkivät koulunpihalla. Kirppukin oli mukana, nukkui rattaissa.

Juhannuksen jälkeen saatiin sisko uudestaan meille kylään. Hän oli reissussa kolme vuotta, joten ehkä kuulostaa siltä, että hän ravasi meillä koko ajan, mutta kun ei aina voi tietää koska nähdään taas, niin piti ottaa iloirti joka mahdollisuudesta.

Vietettiin rantapäivää, mentiin meidän paikalliseen "yyteriin" ja siellä alkoi sataa vettä. Kotona olisi ollut lämpöisempää ja aurinkoisempaa eikä lapsetkaan jaksaneet rantaa jossa saa kahlata 100m ennen kuin on vettä napaan asti. Niinpä sadetta pakoon lähdettiin toiselle rannalle. Siellä oli ihan uusi laituri, ja hyppytornikin oli nyt valmis. Hyppytornista tuli Nupun ja Jekun kanssa hitti.

Jätkä hyppäsi tosta vaan pääedellä ja seuraavaksi heitti voltinkin "neljästä metristä". (mie kyllä luulin et se on 3m) Isommat lapset olivat ihmetelleet, että "eihän ton kokoinen osaa ees uida" kun Jekku kiipesi torniin ja pääedellä hypyn jälkeiset nimenhuudot kuului rannalle asti, voltin jälkeen kaikki hyppytornilla olevat tiesi kuka on Jekku.

Meidän rantapäivä oli kesän aktiivisin. Uimarannalta rynnättiin kotiin hakemaan futiskamat, siitä toiselle puolelle kaupunkia Jekun turnaukseen. Pelien jälkeen jäätiin vielä katsomaan toisella puolella ollutta pesäpallo-ottelua ja haettiin kiskalta makkarat ja limpparit. Ja kotiin ajettiin vielä uudelleen rannan kautta.

Oli jotenkin sympaattinen hetki ennen keskialoitusta, kun tuomari solmi pelaajalle nappuloiden nauhat uudestaan.

Kesäkuussa rannalla oli vielä hauska liukumäki. Tai oikeasti se oli kyllä ihan surkea, kun se oli pieniä lapsia varten matalassa rantavedessä. Iltauinnille mennessä joku oli kantanut sen laiturille ja se oli paras idea ikinä! Spoiler Alert, aamulla se oli taas siirtynyt rantaan ja kesän lopussa liukumäki oli kadonnut kokonaan.

Kesäkuun vika päivä alkoi aikaisin. Lähdettiin tyttöjen kesken viemään siskoani juna-asemalla ja käytiin hyppytornin kautta, tottakai. Kaiken uimisen perusteella aloin myös aktiivisesti puhua ääneen sekä lapsille että aikuisille, että tänä kesänä Ässä sitten oppii uimaan. Viime kesänä hän pystyi jo hyppäämään Pöllän laiturilta, nousta pintaan ja siitä sukeltaa tikkaille. Kesäkuun vahvan sukeltelun lisäksi ei paljoa vaadittaisi, että hänestä tulisi myös uimari, joten tavoite asetettu! 

Mikä oli parasta kesäkuussa?