Ajattelin, että kirjoitan joulukuussa joka ilta pikkuisen. Edes sen verran, mitä Teppotonttu on lapsille keksinyt. Mutta loppuviikosta minuun iski väsymys. Ihan itseaiheutettu, jälkeen. Miksi ei ikinä voi toimia viisaasti.
Pihitonttu vieraili meillä koko viikon, tuoden yhden karkin per lapsi tonttupussiin. Ja kävipä niinkin, että eräspäivä päiväuniaan vaunuissa nukkunut kuopuksemme jäi täysin ilman herkkua.
Ekaluokkalainen toivoo edelleen suklaakalenteria. Ehkä Teppotonttu hankkii kuusen alle sellaiset lapsille. Pihitontulta ei voi samaa odottaa.
Itseaiheutetun väsymyksen takana ei ole edes kotityöt tai blogi, tai edes Unelmalaatikon markkinointi. Vaan Karoline. Minulla jäi tylysti kirja kesken, mutta kas kummaa, huomasin yks kaks äänikirjapalvelun maksuilmoituksen.
Joten täytyyhän minun nyt kuunnella koko rahan edestä!
Ja ihan tosi, Karoline sarjan kirjat päättyvät aina sellaiseen cliffhangeriin että minulla ei ole selkärankaa päättää kuuntelua siihen. Kuuntelin kesken jääneen neljännen kirjan loppuun ja nyt kuudes kirja on jo yli puolen välin. Aloitin sen tänään.
Teppotonttu ilmestyi meille lauantaina tehden oikean aarrejahdin kolmas luokkalaisen suureksi iloksi. Ensimmäinen vihje oli tonttupussissa. Se johti vaatehuoneeseen, toinen johti saunaan. Saunassa Teppotonttu tuumasi, ettei siellä taideta tänään saunoa, mutta lumitöitä voisi tehdä.
Lapset ulkoilivat, kun minä kävin nukuttamassa taaperomme kauppamatkalla. Seuraava vihje oli pulkassa, mutta sitä lapset eivät löytäneet. Se lähti tuulen matkaan varmaankin. Mutta yllätys löytyi.
Lasipullossa glögitiivistettä ja piparipaketti. Siinä vasta oivat leffaeväät ja elokuvaksi valikoitui Grinch. Elokuvan päätteeksi olin jo minäkin sitä mieltä, että juonessa oli tärkeä opetus. Mutta aika paljon siitä olisi myös voinut jättää pois tai tehdä toisella tavalla. Puoleen väliin asti kolmas luokkalainen oli kanssani samaa mieltä, kun taas ekaluokkalainen piti elokuvaa lähes loistavana ja hän nauroikin makeasti.
Kaukaa viisas Teppotonttu jätti sunnuntaisen yllätyksen ulkovarastoon ja iltapäivällä pussista löytyi jälleen lappu.
"Hups, en löytänyt pakastinta. Löysin monta vauvarekeä."
Jekku toivoi yllätyksen olevan jäätelöä. Puoliskoni ajatteli lasten peittyvän, mutta nosti hattua todeten olleensa väärässä.
Kilo torttutaikinaa ja purkki luumumarmeladia olivat parasta mitä neljävuotias tiesi ja kaikki lapset osallistuivat innoissaan leipomiseen. Iltapalaksi meillä syötiin siis joulutorttuja ja glögiä. Mutta lapsia tai itseämme ei kuitenkaan saatu ajoissa nukkumaan.
Viikko tuntui tosi katkonaiselta itsenäisyyspäivän takia. Pienet olivat vain kaksi päivää päiväkodissa, se oli keskiviikon verran vähemmän kuin tavallisesti ja minusta tuntuu, kuin oltaisiin oltu pidempikin aika lomalla ja kaikki päiväkotiaamujen tuoma ryhti on kadonnut.
Ja huomenna varmaan mietin miten ihmeessä saan itseni ylös sängystä. Olen jopa aikaistanut herätyskelloa soimaan viittä vaille 7 sijaan jo 15 vailla 7.
Kaksi viikkoa jouluun! Mihin tämä vuosi oikein juoksi?
Lähetä kommentti
Ihana yllätys, kiitos kommentista !