Totta vai tarua: yövieroituksen kaksi ensimmäistä yötä ovat pahimmat, kolmas jo helpottaa ja neljännen jälkeen alkaa sujua ja lapsi nukkumaan. Tätä olen kuullut monestakin suunnasta, mutta muutaman alkuunsa jo loppuneen yrityksen jälkeen epäilin koko touhua. Oikeasti kun lapsi itkee ja itkee ja itkee ja vielä vaan itkee. Sydän siinä särkyy itseltäkin.
Kuuluuko tän oikeasti mennä näin? Siis ihan tosissaanko me kuunnellaan tällaista itkua vaikka koko yö tekemättä mitään kun nokkamuki tai tuttipullo ei kelpaa, ei vesi tai maito. Ja silittäminen, keinuttaminen, syli tai sitteri ei kelpaa. Tai siis ne on kaikki mahdottomia kun sylistä ja sitteristä möngerretään jatkuvasti pois.
Meillä on nyt takana yövieroituksen maagiset neljä yötä (plus viides yö ja kuudennen nukutus menossa, mutta ne menee seuraavaan juttuun). Ne yöt joiden jälkeen pitäisi helpottaa ja kokonaiset yöt alkaa, niin kaikki sanoo. Yhtään kokonaista yötä meillä ei vielä ole nukuttu, mutta selvästi toivoa on. Vieroitus on jo selvästi vaikuttanut Tuhinan unirytmiin, yöt kaksi ja kolme alkoivat jo yhdeksältä, mikä on melkein puolitoista tuntia tavallista aikaisemmin. Mummu tuli meille perjantaina joten neljänteen yöhön Tuhina nukahti viittä vailla kymmenen, sekin on kuitenkin normaalia aikaisempi.
No miten ne yöt nyt on sitten menneet?
Yö numero kaksi:
Illalla oltiin anoppilassa ja lähdettiin mielestämme ajoissa kotiin jo kahdeksan aikaan. Tuhina nukahti silti autoon. Puoliyhdeksältä herätin Tuhinan syömään iltapuuron ja siitä sitten pesun, rasvauksen ja imetyksen kautta omaan sänkyyn nukkumaan. Tulin makkarista olohuoneeseen puoliskoni luokse vartin yli yhdeksän. Tuhina nukahti siis tosi aikaisin.
Ensimmäinen herätys oli puoli yhdeltä. Toisen kerran herättiin kahden aikaan. Kolmannen kerran puoli neljän aikoihin. Aamulla aloitettiin päivä kymmentä vailla seitsemän.
Yö numero kolme:
Tuhina ei nukkunut kunnon päiväunia joten yöunilleen hän nukahti nopeasti, jo viittä vailla yhdeksän. Aikaisin alkanut päivä ilman päikkäreitä väsytti myös meitä vanhempia ja me kömmittiin sohvalta sänkyyn jo kymmeneltä.
Ensimmäinen herääminen keskiyöllä. Toinen herätys 20 yli yksi. Kolmas herääminen vähän yli neljä. Neljäs herätys seitsemän aikaan. Aamu aloitettiin 20 yli kahdeksan.
Yö numero neljä:
Iltapuuro-pesu-rasvaus-rutiinin jälkeen ajattelin imettäväni Tuhinaa vielä mutta hän vain pelleili. Kannoin sänkyyn ja hän käänsi kylkeä nukahtaen samantien, kello oli kymmenen.
Ensimmäinen herätys puoli viisi. Aamuun herättiin varttia vailla kahdeksan.
Ensimmäinen ja toinen yö menivät mielestäni ihan hyvin, neljännestä nyt puhumattakaan. Itku taltutettiin soittorasialla, silittämisellä, unimusiikilla ja vedellä täytetyllä nokkamukilla. Uudelleen nukahtaminen on kestänyt melkein aina kymmenisen minuuttia, eli ei mitenkään liian kauan, mielestäni.
Kaikista vaikein oli yö numero kolme. Varmasti vaikutti kaksi valvottua yötä taustalla, mutta ensimmäinen herätys oli mulle henkisesti vaikein. Puoliskoni kerkesi Tuhinan luo ensin ja annoin hänen nukuttaa rauhassa. Nukutukseen meni vajaa 20 minuuttia, puoliskoni suoriutui siis erinomaisesti, mutta minä tihrustin kyyneleitä tyynylle. En usko että olisin itse saanut Tuhinaa rauhoittumaan yhtään sen nopeammin, mutta se kun toinen itkee lohduttomasti ja itse et voi asialle mitään. Vähän niinkuin rokotuksen aikana. Se itku särkee sydämen. Tehtyään kierroksen keittiön ja olohuoneen kautta vessaan Tuhina nukahti isänsä syliin.
Pituudeltaan kolmantena yönä oli parhaat unet tähän asti, reilu yksitoista tuntia. Kaiken kaikkiaan heti kun yöimetys on lopetettu Tuhina on alkanut nukahtamaan yöunilleen yhdeksän aikaan, aiemmat aamut ovat alkaneet toinen toistaan aiemmin mikä sai kahdeksan jälkeen heräämisen tuntumaan siltä kuin oltaisi nukuttu pitkäänkin. Katkonainen yö oli silti joten kolmannen yön jälkeen en ollut ollenkaan vakuuttunut että neljäs menisi hyvin. Aamulla puoliskoni kertoi Tuhinan itkeskelleen heräämättä kahden aikaan ja hän oli silittänyt lapsen takaisin uneen. Eli puoli viideltä tosiaan oli ensimmäinen herääminen.
Kahden ja neljän herätyksissä on yksi selvä ero. Kahden aikaan ja ennen sitä Tuhina huolii nokkamukista vettä ja hän saattaa haluta syliin heijattavaksi ja paijattavaksi sängyssä makoilun ja silittämisen sijaan. Neljänaikaan taas hän useinmiten ähisee kutiavia ihottumia ja raapii ja potkii ja hieroo jalkojaan turhautuneena patjaan. Kutinan aikana häntä ei oikein pysty ottamaan syliin eikä hän meinaa huolia rapsutuksia. Nyt neljäntenä yönä hän heräsi tukkoisen nenän takia ja nukahti syliini kun keinutin häntä.
Suurin muutos kohti kokonaisia öitä on varmasti nokkamukin ja veden antaminen, tai se että ne ihan oikesti nykyään kelpaa rauhoittamaan. Ensimmäisillä kerroilla Tuhina ei huolinut nokkamukia tai tuttipulloa, ei vettä taikka pakastettua maitoa yöllä. Nyt kolmena viimeisenä yönä muki on kelvannut yöllä ainakin hetkeksi, aamuyöstä, varsinkaan raapimiseen se ei kelpaa, sen sijaan pehmolelun halaaminen kelpaa kun pienet kädet saa muuta tekemistä raapimisen tilalle.
Olen siirtynyt joka yö, ainakin hetkeksi, nukkumaan sänkymme jalkopäähän, Tuhinan sängyn viereen. Silloin olen ihan lähellä silittääkseni tai nostaakseni hänet viereeni. Palautan Tuhinan kuitenkin omaan sänkyynsä aina nukkumaan, niin ei häiritä toistemme unta. Plus mun polvet ei kestä kömpiä sinne pikkuiseen sänkyyn, been there done that silloin kun vielä kömmin imettämään Tuhinan sänkyyn ja nukahdin sinne kippuraan. Au.
Ensimmäinen herääminen keskiyöllä. Toinen herätys 20 yli yksi. Kolmas herääminen vähän yli neljä. Neljäs herätys seitsemän aikaan. Aamu aloitettiin 20 yli kahdeksan.
Yö numero neljä:
Iltapuuro-pesu-rasvaus-rutiinin jälkeen ajattelin imettäväni Tuhinaa vielä mutta hän vain pelleili. Kannoin sänkyyn ja hän käänsi kylkeä nukahtaen samantien, kello oli kymmenen.
Ensimmäinen herätys puoli viisi. Aamuun herättiin varttia vailla kahdeksan.
Ensimmäinen ja toinen yö menivät mielestäni ihan hyvin, neljännestä nyt puhumattakaan. Itku taltutettiin soittorasialla, silittämisellä, unimusiikilla ja vedellä täytetyllä nokkamukilla. Uudelleen nukahtaminen on kestänyt melkein aina kymmenisen minuuttia, eli ei mitenkään liian kauan, mielestäni.
Kaikista vaikein oli yö numero kolme. Varmasti vaikutti kaksi valvottua yötä taustalla, mutta ensimmäinen herätys oli mulle henkisesti vaikein. Puoliskoni kerkesi Tuhinan luo ensin ja annoin hänen nukuttaa rauhassa. Nukutukseen meni vajaa 20 minuuttia, puoliskoni suoriutui siis erinomaisesti, mutta minä tihrustin kyyneleitä tyynylle. En usko että olisin itse saanut Tuhinaa rauhoittumaan yhtään sen nopeammin, mutta se kun toinen itkee lohduttomasti ja itse et voi asialle mitään. Vähän niinkuin rokotuksen aikana. Se itku särkee sydämen. Tehtyään kierroksen keittiön ja olohuoneen kautta vessaan Tuhina nukahti isänsä syliin.
Pituudeltaan kolmantena yönä oli parhaat unet tähän asti, reilu yksitoista tuntia. Kaiken kaikkiaan heti kun yöimetys on lopetettu Tuhina on alkanut nukahtamaan yöunilleen yhdeksän aikaan, aiemmat aamut ovat alkaneet toinen toistaan aiemmin mikä sai kahdeksan jälkeen heräämisen tuntumaan siltä kuin oltaisi nukuttu pitkäänkin. Katkonainen yö oli silti joten kolmannen yön jälkeen en ollut ollenkaan vakuuttunut että neljäs menisi hyvin. Aamulla puoliskoni kertoi Tuhinan itkeskelleen heräämättä kahden aikaan ja hän oli silittänyt lapsen takaisin uneen. Eli puoli viideltä tosiaan oli ensimmäinen herääminen.
Kahden ja neljän herätyksissä on yksi selvä ero. Kahden aikaan ja ennen sitä Tuhina huolii nokkamukista vettä ja hän saattaa haluta syliin heijattavaksi ja paijattavaksi sängyssä makoilun ja silittämisen sijaan. Neljänaikaan taas hän useinmiten ähisee kutiavia ihottumia ja raapii ja potkii ja hieroo jalkojaan turhautuneena patjaan. Kutinan aikana häntä ei oikein pysty ottamaan syliin eikä hän meinaa huolia rapsutuksia. Nyt neljäntenä yönä hän heräsi tukkoisen nenän takia ja nukahti syliini kun keinutin häntä.
Suurin muutos kohti kokonaisia öitä on varmasti nokkamukin ja veden antaminen, tai se että ne ihan oikesti nykyään kelpaa rauhoittamaan. Ensimmäisillä kerroilla Tuhina ei huolinut nokkamukia tai tuttipulloa, ei vettä taikka pakastettua maitoa yöllä. Nyt kolmena viimeisenä yönä muki on kelvannut yöllä ainakin hetkeksi, aamuyöstä, varsinkaan raapimiseen se ei kelpaa, sen sijaan pehmolelun halaaminen kelpaa kun pienet kädet saa muuta tekemistä raapimisen tilalle.
Olen siirtynyt joka yö, ainakin hetkeksi, nukkumaan sänkymme jalkopäähän, Tuhinan sängyn viereen. Silloin olen ihan lähellä silittääkseni tai nostaakseni hänet viereeni. Palautan Tuhinan kuitenkin omaan sänkyynsä aina nukkumaan, niin ei häiritä toistemme unta. Plus mun polvet ei kestä kömpiä sinne pikkuiseen sänkyyn, been there done that silloin kun vielä kömmin imettämään Tuhinan sänkyyn ja nukahdin sinne kippuraan. Au.