Siedätyksestä nollatoleranssiin

Käytiin perjantaiaamuna lastenpolilla, molempien lasten allergia- ja ihottumakontrollissa. Käynti sujui ihan normaalisti ja nopeasti. Siirsin Elpun ajan heinäkuun alusta ja sain kuin sainkin hänelle ajan heti Jekun ajan jälkeen. Ihan niinkuin viimeksikin Elpu leikki aulassa Jekun tarkastuksen ajan ja itki oman  aikansa, vaikkei mitään suurempia tutkimuksia tehty. 

Tarkistettiin iho, paino sekä pituus ja kuunneltiin sydän ja keuhkot. Lääkärileikeissä stetoskooppi on aina läsnä, mutta nyt se aiheutti vain enemmän itkua. Korvien tarkastus sentään oli kivaa, lamppu kuulema kutitti. Elpu pääsi takaisin leikkeihinsä, kun hoitaja toi minulle harjoitusversion Epipenkynästä ja lääkärin kanssa sovittiin jatkosta ja käytiin verikokeiden tulokset läpi. 

Saatiin uusi resepti Epipeniin ja sain harjoituskynän mukaani kotiin, että kaikki mahdolliset hoitajat voivat testata miten sitä käytetään jos tulee tarve. Päiväkotiin viedään oma kynä, ehdottomasti. Lääkärissä sanoin vain kaikkeen, joo, kiitos, selvä ja tietenkin, olihan kaikki jo ennestään tuttua. Ihmettelin miksi näin ei toimittu jo viimeksi.

Lastenpolilta ruokakauppaan päästyämme todellisuus iski päin näköä. Muistin mitä neidin elämä on aiemmin ollut ja tajusin mihin me nyt palaamme. Maidoton- ja munatonruokavalio on ollut ihanan yksinkertainen. Kaksi ainetta, toki niitä on yllättävissä paikoissa, mutta elämä on ollut hurjan helppoa. On mehujäitä, on makaronia ja ketsuppia - lemppariruokaa ja on kauramaitoa ja siihen tehtyä "unikaakaota", mitä neiti on pyytänyt lähes joka ilta, sen jälkeen kun kaura otettiin takaisin ruokavalioon.


Nyt kaikki allergia-arvot olivat nuosseet vuoden takaisesta. Näin siedätyksen vaihtuessa nollatoleranssiin kulunut vuosi tuntuu lähinnä lapsen kidutukselta. Lapsen keho ei edes siedä näitä ruokia yhtään sen paremmin, pahemmin vain. Ihottumat ovat pysyneet lähes samana tai välillä pahentuneet, öisin on raavittu jatkuvasti. Niin selvää parannusta ihoon ei olla saatu koskaan, että osaisin sanoa mikä ihottumaa pahentaa.

Kaikkien ruokien viitearvo, jonka alapuolelle jäävät ei allergisoi, on 0,35. Mainittakoon että aiemmin maito ja kananmun ovat olleet pahimmat. Toinen näistä oli yli 20 ja toinen 56 jos oikein muistan. Nyt maito ja kananmuna ovat molemmat yli 400. Tarkalleen maidon arvo on 450 ja kananmunan 425. Puoliskonikin totesi, että ei sittenkään taidettu liioitella soittaessamme ambulanssin Elpun maistettua serkkunsa iltapala jogurttia.

Eniten harmittaa Elpun puolesta. Nyt kun hän on tottunut siihen että saa makaronia ja hän tykkää neljänviljan puurosta. Hän on saanut omaa kaurajogurttia ja muutenkin päässyt monipuolisemman ruokavalion makuun. Ihan kamalaa, että nyt häneltä viedään kaikki pois. 

Ja kyllä, nyt minä itken. En sen tähden, että meidän perheen ateriat jotenkin vaikeutuisivat. Että pitää kokata Elpulle omat ruoat. Sehän on nähty jo, been there done that, eikä se edes ollut niin vaikeaa, kovin yksipuolista vain. Mutta on sydäntä särkevää vastata kieltävästi lapsen pyytäessä ruokaa. Toinen kysyy onneissaan saanko kauramaitoa ja minä vastaan itku kurkussa "et saa".  "Jee Äiti saanko paahtoleipää!" "Et saa rakas." "Voi eii." *tulee itku*


No kyllähän Elpun paino nyt nousi, mutta oliko sen hyöty tämän arvoinen, kun hän muuten on ollut niin energinen ja tasaisesti kasvava lapsi? Nyt hän on jo niin iso, että ymmärtää ettei enää saakaan herkkuruokaa. Ja kyllähän hän ymmärtää, kun sanomme että ihottumat on nyt niin pahat, että nyt jätetään pois kaikki mille olet allerginen. Ja tottakai tiedän että tämä on hänen parhaakseen. Mutta harmittaa. 

Harmittaa niin että itkettää.

Kaura pois - siihen loppui puuro, kaakao, synttärikakku pitää miettiä uusiksi
Vehnä pois - heihei pastat ja leivät
Ruis pois - loputkin leivät
Ohra pois - no ohramallastahan löytyy myös muroista
Soija pois - tätä ei aiemmin edes tarvinnut välttää.
Maapähkinä pois - no maapähkinää ei olla koskaan annettukaan, vaikka senkin lukema on ennen vain hiponut viitearvoa, mutta eipä tarvitse nyt edes miettiä.

Elpumurunen on kärsinyt kutinasta ja ihottumista niin paljon, ettei nokkosen pistot edes pysäyttäneet häntä. Käsi piiloon hihaan ja leikit jatkuivat. Toivottavasti nyt edes ihottumat paranisivat.

Jekun allergia ja ihottuma tilanne on huomattavasti parempi. Ei jatkotoimenpiteitä ja kontrolli aika molemmille puolen vuoden päähän.

Puhelimeen unohdetut - GoExpo 2017


Puhelin alkaa taas piippaamaan, että muisti on täynnä. Kuvistahan se johtuu, ihan niinkuin ennenkin. Siksi tähän väliin, ennen huhtikuun unohtuneita kuvia, laitan kuvat maaliskuiselta messukeskuksessa vietetyltä perjantailta. Kävin lasten kanssa moikkaamassa isosiskoani ja serkkuani GoExpo messuilla. Sisko ja serkku olivat jo ehtineet kiertää jonkin aikaa ennen kuin meidän juna kolmen jälkeen saapui pasilaan. 

He osasivat heti nimetä muutaman pisteen mistä Elpu saattaisi tykätä. Ensimmäisenä löydettiinkin itsemme pyöräcross radalta. Olin varannut Elpulle farkut vaihtovaatteiksi ja kollarit matkustamiseen, mutta vaihdettiinkin suoraan tennarit lenkkareihin. Pyöräcross radalta löytyi pienimille potkupyöriä ja kypärät joko päähän. Käytiin kaikki kokeilemassa omat kierroksemme, mutta Elpua olisi varmasti jatkanut koko päivän, jos vain olisi annettu.

Kuplafutista piti myös päästä kokeilemaan. Hauskaa oli, vaikka Elpu oli aika pieni myös tähän pienempään kuplapalloon. Naurua riitti silti, ja yritystä oli lähteä jalkapallonkin perään. Se vaan ei ihan onnistunut, kun neiti jäi kuplan sisään ja kupla maahan, kun hän seisoi. Onneksi löydetttiin myös ihan tavallinen jalkapallo, niin Elpukin pääsi potkimaan palloa. 

Jekku käytti lähes koko päivän nukkumiseen. Ei paljoa messukeskuksen hälinä haitannut. Siskoni luokkakaveri oli töissä Suomen Baseball- ja Softball Liiton pisteellä. Siskoni ja serkkuni rohkenivat löymään baseballia, mutta minä päätin pelata varman päälle ja jätin väliin. En usko että olisin mitenkään päin osunut kohtisuoraan päin tulevaan palloon, eikä se kypärä suojaa naamaa.


Suomen voimisteluliiton pisteellä päästiin kokeilemaan vähän nojapuita, rytmisenvoimistelun nauhoja, hyppynarua ja juoksemaan ilmapermannolla. Ja oli ehkä päivän paras päätös jättää farkut laukunpohjalle.

En enää muista minkä seuran pisteellä tuo pieni purjevene oli, mutta se oli hurjan jännittävä kokemus Elpulle. Iso tuuletin puhalsi ja venettä sai ihan oikeasti ohjata. Päivän päätteeksi, siskoni jo lähdettyä jatkamaan matkaa, käytiin serkkuni kanssa aivastelemassa hevospuolella. En muista mikä sen tapahtuman nimi oli. Jotkut esteratsastuskilpailut siellä kuitenkin oli, tosin ne ehti loppua juuri kun päästiin sisään halliin.

Elpu pääsi kuitenkin ensimmäistä kertaa hevosen lähelle. Ja kun hän huomasi yhden karsinan oven olevan auki hän meni suoraan sisälle. Hän näki miten vähän isommat lapset tulivat sieltä pois harjojen kanssa, nappasi harjan käteens ja oli jo menossa, ennen kuin saatin kypärä päähän. Eikä edes vaikuttanut yhtään pelkäävän tätä ponia.

Hevosia katsoessa Jekkukin vihdoin heräsi syömään ja hetken aikaa leikittiin nurmikkopisteellä golfpalloilla, mutta sitten nukahtikin Elpu. Neiti sai nukkua melkein tunnin ennen kuin hän heräsi ulkovaatteiden pukemiseen. 

Kiitos seuralaisille, ja jos jotakuta kiinnostaa lähteä GoExpoille, mutta lastenvahtia ei järjesty.... Niin voin kyllä lämpimästi suositella tätä tapahtumaa myös lapsille.  Elpulla oli ikää 2v8kk ja Jekulla 8kk, vaikka Jekku toki nukkui lähes koko ajan. Mutta Elpulle löytyi jos minkälaista tekemistä ja ihmeteltävää.

Lapsivapaavyöhyke

Keittiö, tuo kodin sydän, osaa olla pienille lapsille melkoisen vaarallinen ja mielenkiintoinen paikka. On kaappeja ja laatikoita. Niitä on kiva aukoa ja tutkia. Tuolta löytyy kattiloita ja kauhoja, niistä lähtee kiva ääni. Ja hei, nämä laatikothan näyttää ihan tikkailta, kun ne avaa kaikki. Oi täällä laatikossa on veitsiä! Ja tiskikoneessa on nappeja ja hellassa nuppeja. Kivoja nuppeja jotka kutsuu vääntämään.


Kuulostaako tutulta?

Ensin lapsia oli vain yksi, joka kiipesi laatikoita pitkin tasoille. Elpu ehti kasvaa ensimmäisen vuoden ilman tiskikonetta, joten hän ei kävelemään ja nousemaan oppiessaan kiinnostunut tiskikoneesta. Mutta Jekku ei voi vastustaa sitä. Aina kun se aukeaa, on tuo pieni mies siellä vieressä. Ensin räplätään välinekoria ja jos alakori sattuu olemaan paikallaan koneen sisällä, yrittää Ukko heti kiivetä tiskikoneen kannelle. 

Sitten on ne tilanteet, kun yritän kaikessa rauhassa tyhjentää tiskikonetta tai tehdä ruokaa, ja samalla estellä laatikoiden avaamista, kieltää kiipeilemästä ja lopulta puhallan pieniä sormia, jotka jäivät joko sisaruksen avustamana tai ihan omasta syystä laatikon väliin.

Tai se "äiti haluan maitoa!" keskustelu, joka päättyy siihen, kun yritän saada uhkaile-kiristä-lahjo -menetelmällä lapseni sulkemaan jääkaapin sekä pakastimen, ihan vaan koska periaate on, että lapset eivät saa aukoa keittiössä mitään ovia ilman lupaa.


Ja sitten mulle riitti. Toteutin sen, mitä harkittiin jo edellisessä kodissa. Hankittiin portti keittiön oveen. Ja se on ihana! Tiskikoneen saa avata ja päästää höyryt pihalle heti pesun loputtua ilman, että täytyy vahtia meinaako vauva kiivetä tiskikoneeseen. Lasten astiat, kauhat ja kattilat ei pyöri ympäri kämppää... Eikä enää tarvitse huomata kesken illan, että jääkaappi on taas auki ja kuka tietää kuinka kauan.

Kuolasin tätä BabyDan Guard Me porttia OzBabyn nettikaupasta useamman kuukauden, ennen kuin sain sen myytyä myös puoliskolleni. Ja nyt uskallan väittää, että molempien mielestä portti oli paras hankinta pitkiin aikoihin. Portti on helppo käyttöinen, sen saa nopeasti yhdellä kädellä kiinni ja auki. Ja perinteisen pinnaportin sijaan tämä on oikeasti nätti, jopa sisustukseen sopiva, vaikka muovia onkin.

Portti on nyt ehtinyt helpottaa elämäämme jo reilun kuukauden. Toistaiseksi lapsetkaan eivät ole juuri kapinoineet portin tuloa. Lähinnä Jekku väsyneenä syliin halutessaan. Muutaman kerran Elpu on meinannut raahata tuolin portin eteen, jotta pääsisi hyppäämään keittiön puolelle, mutta onneksi vielä on riittänyt pelkkä kielto. Tuolejakaan, kun ei meillä saisi raahata.


Oletteko te rajanneet lasten pääsyä tiettyihin huoneisiin kotona? Mie voisin laittaa toisen portin vessan oveen.... Ja jos ihmettelette miksi meidän Jöröpalmulla on muovipussiympärillä, niin muistutan teitä kotonamme asuvasta pienestä pojasta, joskin nyt Jörö on majaillut keittiön perällä turvassa jonkin aikaa. 🙈

Vastaukset - osa 4

Tämä kysymys kuului kolmanteen vastauspostaukseen, mutta ajatus alkoi rönsyillä joten irrotin sen vielä omaksi postauksekseen. Toivottavasti tästä löytyy nyt vastaus alkuperäiseen kysymekseenkin, tai saatte edes kiinni vähän siitä miten minä suhtaudun elämän iloisiin yllätyksiin ja ylämäkiin. Kiitos kaikille kysymyksensä jättäneille, tämä on nyt viimeinen. Ja pienen viivytyksen jälkeen nyt vihdoin ehdin myös arpoa synttäriarvonnan voittajan. Onnea Elise H, sinulle on laitettu sähköpostia! 😘


Elämässä tapahtuu paljon asioita mihin ei välttämättä pysty vaikuttamaan, miten sä selviät huonoista päivistä tai epäonnistumisista, mitä vinkkejä antaisit muille, että jaksais yrittää uudelleen ja mennä eteenpäin?

No jos ei siihen pysty vaikuttamaan, niin kannattaako sitä sitten jäädä vatvomaan? 

En muista missä mulle opetettiin stressiympyrä, mutta se on todella hyvä. Tosin siinä versiossa, jonka itse muistan, stressitekijäesimerkkinä oli vesisade. Voitko vaikuttaa säähän - et voi, sataa jos sataa, paistaa jos paistaa ja sitten puet sen mukaan ja päätät saako sade pilata päiväsi vai tanssitko sateessa. 

Jos rengas puhkeaa matkalla, niin turha sitä on enää siinä vaiheessa miettiä miten se puhkesi ja miten sen olisi voinut estää. Siinä vaiheessa kannattaa päättää olla hermostumatta ja miettiä miten tästä eteenpäin. Löytyykö vararengasta, tunkkia, työkaluja ja tarvitaanko apua. Jos tarvitaan niin sitten soitetaan kaikki mahdolliset läpi ja kyllä se apu jotenkin löytyy.

Nykyään koen lähinnä epäonnistumisia keittiössä tai kärsivällisyydessä. Mitkä nyt ei sinänsä ole enää järin maatamullistavia. Huonoista päivistä selviää anteeksi pyytämällä ja uskomalla ja toivomalla parempaa huomista. Yleensä se parempi huominen tulee - omine haasteineen toki.

Jos epäonnistuu jossain, yritetään uudestaan. Niinhän me opetetaan lapsiakin ajamaan polkupyörällä tai kiipeämään - kun kaadutaan autetaan ylös ja yritetään uudestaan. Ainut ero tässä on se, että siinä missä lapsia kannustetaan ja autetaan nousemaan ylös ja yrittämään uudelleen, ystäviä lohdutetaan ja tsempataan jatkamaan, niin itseä aletaan aina mollaamaan ruoskan kanssa. Möys minä olen siinä todella lahjakas. 


Pitäisi aina muistaa, että myös itseään pitää kannustaa. Jos sinä katsot itseäsi peilistä ja sanot "olen läski, olen huono, olen ruma" - niin uskotko, kun joku vilpittömästi kehuu sinua kauniiksi? Niinpä, et usko. Ja miksi uskoisitkaan, kun olet jo päättänyt, ettei sinuun usko kukaan mukaan.

Ehkä neuvoisin meitä kaikkia puhumaan itsellemme kauniimmin! Jos epäonnistut toteat että so what, sit uudestaan! Eihän me aikuiset olla sen ihmeellisempiä, kuin lapsetkaan. Ihan samanlainen on nälkä ja vessahätä. Yhtälailla aikuiset tarvitsevat rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää. Siinä missä lapsi vielä tarvitsee täyden tuen ja kannustuksen aikuiselta ennen itsenäistymistään, aikuinen tarvitsee sen myös itseltään. Itseltään ehkä enemmän kuin muilta, sitä kai se terveitsetunto tarkoittaa, että on sinut itsensä kanssa.

Joten kun seuraavan kerran epäonnistut, niin mitä jos jätät ruoskan pois, katsot itseäsi peiliin ja hymyilet: tein parhaani, annoin kaikkeni, tänään se ei ehkä riittänyt, mutta huomenna se riittää.

Ja kun joku toinen kertoo sinulle mitä hyvää hän sinussa näkee: kehuipa hän kampaustasi, ohimennen kiitti hyvästä ruoasta tai tuli oikein puiston toiselta laidalta kertomaan, kuinka hän ihaili tapaasi ratkaista lasten riita - Älä kuittaa sitä sanomalla "sanot vaan" tai nopealla punastuksen sävyttämällä hymyllä ja kiitoksella. Toista se itsellesi ja mieluiten kirjoita se päiväkirjaan ylös.

Jos et itse vielä näe itsessäsi sitä hyvää, minkä joku muu näkee, usko se silloin kun joku sinulle kertoo ja päätä uskoa itseesi!
Tämä on erittäin lähellä sitä muistelemaani stressiympyrää. kuva: Vauhtipyörä

Vastaukset - osa 3


Mitä menestys tarkoittaa sulle? Koetko, että olet menestynyt?
Menestystä on monenlaista. Voi olla menestynyt taloudellisesti, tai sosiaalisesta, tai opiskeluissa tai vaikka musiikissa. Tarkoittaen, että on saavuttanut jotain: taloudellisesti menestyneellä on kaikki mitä tarvitsee, mahdollisimman vähän velkaa ja jotain sellaistakin mitä nyt rahalla saa jos sitä on. Sosiaalisesti menestyvä taas pärjää tilanteessa kuin tilanteessa ja löytää myös tosiystäviä. Opiskeluissa menestyneellä on hyvät arvosanat todistuksissa ja varmaan hyvä työpaikkakin.

En ehkä näkisi itseäni menestyneenä siinä, mitä voi mitata pankkitilin saldolla tai päättötodistuksen arvosanoilla. Mun haaveena on aina ollut olla äiti ja mieskin on jaksanut mun vierellä jo lähemmäs viisi vuotta, että joo kyllä olen menestynyt omien unelmieni toteuttamisessa. Niin menestynyt, ettei sitä voi rahalla mitata. Mutta toki taloudellisesti olisi kiva olla menestynyt, että voisi sitten tehdä valintoja sen mukaan mitä oikeasti haluaa, eikä sen mukaan mihin on rahaa.

Kadutko elämässäsi mitään?
En enää. Jotakin olisi joskus voinut jättää tekemättä ja on niitä silloin tullut kaduttua ja itseään ruoskittua, mutta olisinko tässä jos en olisi joskus tehnyt niitä "huonoja" valintoja? Niinpä. Niiden ansiosta olen nyt tässä, elämässä unelmaani, joten totean että virheitä on tehty, kompastuttu kiviin ja samoihin kuoppiin, mutta en kadu sitä polkua mitä oon kulkenut. Nyt saan kuitenkin olla tyytyväinen itseeni ja katsoa peilistä onnellista naamaa, yleensä vielä kahden pienemmän nauraessa sille samalle peilikuvalle.

Mikä tekee päivästä täydellisen?
Hyvät yöunet. Jos ei nuku ei jaksa hymyilläkään. (hyvä kirjottaa tätä nyt kun uniaika meni jo pari tuntia sitten...) Täydellinen päivä alkaa hymyllä ja naurulla, aamupalalla tai suihkun kautta aamupalalla. Siinäpä se sitten olikin. Kurjakin päivä muuttuu täydelliseksi viimeistään siinä vaiheessa kun lapset nukahtaa syliin. Tai muuten vain kun vauva kävelee syliin tai taapero huutaa kesken leikkien, että äiti rakastan sinua, silloin päivä on täydellinen.

Mitä teet jos pahoitat mielesi tai tulee riita?
Itken. Ja jos tulee riita luultavasti huudan lisäksi. Ja tietenkin mökötän. Ovien paiskomistakin on tullut harrastettua, mutta nykyään yritän purkaa vihaa piilottelemalla peiton alla, ennemmin kuin satuttamalla itseäni (ne kaapit ja seinät joihin olen yrittänyt tunteitani purkaa, ovat aina olleet vahempia kuin minä) tai hajottamalla tavaroita.


Mikä ärsyttää sua? Mihin menee hermot? Mikä saa sut näkemään punaista?
Väsyneenä ärsyttää vähän kaikki ja hermot menee nopeasti. Kieltäminen ärsyttää. Tai siis se että joutuu sanomaan satakertaa että älä älä älä ei, ja silti pääsee siivoamaan sotkuja, tai lohduttamaan tai muuten korjaamaan niitä jälkiä, mitä sillä kieltämisellä yritti estää. Ärsyttää jos yritän estää lapsia sotkemasta ja sitten sotkenkin vahingossa itse, näin juuri onnistuin hajottamaan yhden mun Iittalan Satumetsä kulhon. Ja ärsyttää jos pyydän apua niin kun NYT ja sitten kun homma on jo tehty tullaan kysymään, että missä tarvitset apua. Tässä nyt pari esimerkkiä ärsyttävästä tilanteesta. Mutta nämä ei vielä hermostuta.

Ylipäätään pukeminen lapselle, joka häsää koko ajan kaikkea muuta, vempuloi kuin makaroni, ei pysy pystyssä ja sinkoilee joka suuntaan kun pitäisi olla paikoillaan, ja erityisesti jos ensin pyydetään apua: äiti syötä, äiti pese, äiti pue ja sitten kun yrittää saada hommat hoidettua juostaan karkuun tai tehdään muuten jotain typerää, alkaa äidin pinna kiristyä. Nämä todella koettelee hermoja, mutta hyvänä päivänä ei silti hermostu. Huonona päivänä pistetään jäähylle koko porukka, myös äiti.

Mutta jos mulle sanotaan, että kaikki sotkut on mun syytä enkä siivoa, niin suutun kyllä samantien. Samoin ovilla leikkiminen saa mut näkemään punaista.

Kenet haluaisit nähdä pitkästä aikaa?
Ala-asteaikaisen bestikseni Jyväskylästä ja yhden luokkakaverin Varalasta. Myös Elpun kolmas kummitäti kuuluisi tähän listaan, mutta onneksi hän kävikin meitä moikkaamassa kesäkuun lopulla.

Milloin viimeksi nauroit vedet silmissä, miksi?
Alunperin kirjoitin tähän, etten edes muista, mutta siihen saatiin muutos toissailtana! Jotakin hihitettiin puoliskoni kanssa sohvalla, mutta nyt en kyllä saa päähäni mille. Poskiin kuitenkin sattui.


Te ootte muuttaneet aika paljon, millainen olisi sun unelma koti?
Unelmien kodissa olisi kolme kerrosta ja ullakkotorni. Torni olisi tietysti meidän aikuisten huone ja sinne oma vaatehuone sekä vessa suihkulla, en ole ihan varma olisko torni suoraan yläkerran päällä vai vähän niinkun samassa tasossa yläkerran kanssa, mutta eripuolella taloa, riippuu vähän minkä ikäisiä lapsia meillä olisi. Yläkerrassa olisi lasten omat huoneet ja ajanviettosoppi, iso tv tai valkokangas ja pleikkari.

Keskimmäisessä kerroksessa olisi keittiö ja olohuone ja työhuone/vierashuone tai sekä että. Keittiön lattia olisi kivilaattaa ja siellä olisi lattiakaivo ja kaappien ovet jotain muuta kui puuta. Hella ollisi sellainen tasoon upotettu! Tollasen perinteisen hellan takaa ja ympäriltä on niin masentavaa siivota, kun sinne aina roiskuu tai tippuu jotain.

Olohuoneessa ei välttämättä tarvitsisi sitten ollakaan telkkaria, vaan se voisi olla ihan vaan yleistä oleskelua, lukemista ja läksyjentekoa varten, ruokapöytä siinä olohuoneen ja keittiön välissä, ja avotakka.

Kellarissa olisi saunaosasto sekä kodinhoitohuone ja kuraeteinen. Kuraeteisessä pitää olla niin paljon tilaa, että vaunuilla olisi oma paikka siinä. Kellariin rakentaisin pienen, ehkä maksimissaan tenniskentän kokoisen palloilusalin ja askarteluhuoneen. Niin ja joka kerroksessa tietenkin vessa ja pyykkikuilu. Ulos iso terassi uima-altaalla ja nurmikenttä. Tai jos talo olisi rantatontilla niin terassille palju ja rantasauna veden ääreen.

Jotakin tämän tyylistä.

Mutta tää nykyinen on kyllä jo pieni unelma, kun on kaksi makkaria, ja toimiva keittiö ja kylpyhuone ratkaisu, niin että arki on tosi sujuvaa. Sekä oma pieni piha! Rattaita ei saada säilytettyä sisällä, mutta ommasa varastossa kuitenkin. 😊


Onko sulla idolia tai roolihahmoa, josta otat mallia?
Ehkä. Ajattelin heti etten ota kenestäkään mallia, mutta kuitenkin keksin heti muutamiakin äitejä ja naisia joita ihailen. Heissä ihailen juurikin niitä luonteenpiirteitä, joissa itselläni on heikkouksia. Mm. kärsivällisyys. Uskallan väittää ettei eräs ihailemani äiti ole koskaan huutanut lapsilleen tai miehelleen. Itse taas olen aika menetetty tapaus sen suhteen, vaikka joka päivä päätän olla lempeämpi ja suuttumatta. Ja tietysti Robinin asenne: "ajattelen että kaikki valot on mulle vihreenä" jotenkin näin hän sen sanoi. Siinä on sellaista positiivista energiaa mitä kyllä voisi olla kaikilla.

Minkälaisia unelmia sulla on?
Jaaa :D Unelmoin joskus omakotitalosta, joskus mökkireissusta mummon ja papan mökille. Kuolaan uusia rattaita, siis ihan sellasia yhden istuttavia ja toisaalta taas haikaan emmaljungan douple vikingien perään. Mulla on unelma maksaa kaikki laskut kerralla pois ja ostaa uusi auto ilman velkaa. Haaveilen lastenhuoneeseen kerrossängystä ja mietin minkälaisia (mahdottomiakin) remontteja haluaisin tehdä tähän kotiin. Ja mietin millainen hääjuhla olisi meidän näköinen ja vihkisormus olisi kiva. Unelmoin tietenkin vauvasta ja perhelomasta. Ja hyvistä unista.

Jos saisit yhden päivän vain itsellesi, mitä kaikkea haluaisit tehdä? 
Ai vain mulle, varmaan viettäisin sen päivän perheen kanssa :D No okei, oikeasti, kävisin varmaan parturissa, hierojalla ja sitten ilma-akrobatiassa. - sain muuten viikko sitten tiistaina 2 tuntia itselleni ja kävin kampaajalla ja ostamassa sukkien kuivaustelineen! Hemmottelin itseäni myös uudella pyykkinarulla :D

Mikä tekee sut onnelliseksi?
Kun mun lapset on onnellisia. Ja kun mun mies on onnellinen. Se kun tehdään koko perheenä jotain yhdessä. Tai vaikka ei tehtäisikään mitään erityistä, niin se kun ollaan yhdessä. Lapsien tekesmisten seuraaminen on ihanaa. Lapset on niin hassuja.

Mikä olis sun resepti onnelliseen elämään?
Hymyile, ole ystävällinen (myös itselles), ja nuku hyvin. Kaikki muu tulee sitten kyllä, kun tietää mitä haluaa ja tekee mitä täytyy että saa sen.


"Äiti, missä isi on?"

Kello on yksitoista lauantaina. Meidän pitäisi jo olla perillä, mutta onneksi navigaattori näyttää enää kymmenen minuutin matkaa. Ihan hyvä saavutus ottaen huomioon, että herättiin lähes neljän tunnin ajomatkan päässä määränpäästämme. Tarkkailen ympäristöä katsellen helppoja maamerkkejä. Tämä on toinen kerta tällä reitillä, mutta tämä saattaa tulla yhtä tutuksi kuin matka mummolaan. Sivuutan navigaattorin ohjeet ja käännyn risteyksestä, jonka ohi navigaattori käskee ajaa.


Risteyksen jälkeen seuraan kylttejä "Läheisten päivä" ja saavun portille. Siitä eteenpäin onkin armeijanvihreisiin puetut nuoret osoittamassa reittiä hiekkakentälle järjestetylle parkkipaikalle. Nappaan lapset autosta mukaani ja lähden kävelemään kohti rappusia, jotka johtavat meidät seuraavalle alueelle. Siellä isi on jo meitä vastassa. 

Päästiin tutustumaan puoliskoni tupaan ja käväistiin Sodessa. Sotkuun saakka ei jaksettu mennä, sinne kun oli menossa myös muutama muu alokas perheineen. Skipattiin myös hernekeittolounas ja keskityttiin leikkimiseen. "Äiti, missä isi on?" kysymys sai vastauksen. Joskaan pieni tyttö ei vielä ymmärrä miksi isin piti jäädä vielä meidän lähtiessä takaisin kotiin.

Eilen juteltiin iltapalalla Elpun kanssa. 
P Elpu, missä isi on? 
E En osaa tarkottaa. 
P isi on armeijassa. 
E Armeijassako? 
P joo 
E Sitten minä söin karkkia siellä sisällä armeijassa. 

Viime yönä juteltiin, kun Elpu heräsi pyytämään unihanskoja, miten äiti ja isi raskastaa Elpua ja että isillä on meitä kova ikävä. Siihen Elpu totesi, että isillä on isot kengät ja robottivaatteet, eikä hän pelkää isiä yhtään. Pientä ujostelua saattoi olla lauantaina ilmassa, kun oltiin vieraassa paikassa ja isilläkin oli ihan oudot vaatteet.

Hauskinta oli, kun varuskunnan alueella oli iso tykki josta kysyin Elpulta "mikä toi on?" siihen neiti tuumasi räväkästi VESIPYSSY! ja seuraavaksi hän olisikin halunnut laskea liukumäkeä siinä. Onneksi vierestä löytyi iso ja tosi iso kivi. :D

Vastaukset - osa 2


Mitä kaipaat ajasta ennen äidiksi tulemista?
Varmaan öisin nukkumista 🙈 onneks lasten kanssa voi nukkua päikkärit samaan aikaan, jos siltä tuntuu ja malttaa.

Mitä kuvittelit kaipaavasi mutta et kaipaakaan?
En tiedä.. Ei mulla tainnut olla mitään sellaisia suunnitelmia tai oletuksia äitiyttä kohtaan. Mie oon nyt äiti ja lapset on pieniä joten eletään täysillä tätä arkea, enkä ole ennen tätä edes miettinyt mitä on ikävä ajasta ennen lapsia.

Kuinka paljon muiden mielipiteet vaikuttavat sinuun tai siihen miten kasvatat lapsiasi?
Sen verran vaikuttaa, että joko pahoitan mieleni tai tunnen itsestäni ylpeyttä, jos joku kertoo että teen jotain ihan väärin hänen mielestään, tai jotain tosi hyvin. Mutta siihen se ei vaikuta miten toimin, teen silti niin kuin meidän perheelle ollaan puoliskoni kanssa parhaaksi todettu.

Mikä on äitiydessä parasta - mikä haastavinta? Mikä on vaikeinta/helpointa äitiydessä?
Parasta on kun näkee kuinka onnellisia omat lapset ovat. Sekä nähdä lasten onnistumisia, kun saa palapelin valmiiksi, tai piirrettyä hienon kuvan, tai puettua kengät ihan itse ja tehtyä kuperkeikan. Ja se kun lapsi muuten vaan kesken päivää ilmottaa, että rakastan sinua äiti.

Haastavinta ja vaikeinta äitiydessä on heittää omat harmit nurkkaan. Minä olen tunneihminen hyvässä ja pahassa, ja jos mulla on paha olo se pitää päästää pihalle, että helpottaa. Esim. riitatilanteet tai ahdistus on sellaisia mitkä on vaikea antaa olla ja samalla jatkaa lasten kanssa syömistä, tai leikkeijä, tai mitä vaan siitä mihin on jääty.

Kaikki muu on helppoa 😇 No ei nyt sentään. Helpointa on huolehtia lasten perustarpeista - nälästä, huomiosta, puhtaudesta jne. Ihaninta on, kun saa lapset nauramaan, sekin on aika helppoa, koska siihen ei vaadita kuin läsnäoloa. Viimeksi eilen juostiin koko perhe ympäri kämppää ja leikittiin hippaa, voitte kuvitella mitä taapero tykkäsi tästä leikistä ja vauvakin oli ihan innoissaan hälinästä ja huomiosta.


Mitä perhe merkitsee sinulle?
Perhe on elämä. Perhe tulee aina ensimmäisenä. Perhe on takuu ihmisistä joille olen tärkeä, se on luotto avusta ja tuesta. Perhe voi olla kamala, nolo ja ilkeäkin, mutta silti erimielisyyksistä huolimatta perhe merkitsee ehdotonta rakkautta ja turvaaa olla minä. Tai sinä.

Mikä on tämä elämänmuutos jonka kerrot pian koittavan? kerrotko siitä vai jääkö se blogin ulkopuolelle?
Kerron kyllä mitä tapahtuu sitten kun se tapahtuu. Paljoa enempää en ole vielä itsekään ehtiny ajatella asiaa. Sanotaan nyt vain lyhykäisesti, että minulla alkaa yksinhuoltaja-arki joksikin aikaa.

Milloin olette viimeksi olleet treffeillä? Millaiset olisivat sun unelma treffit? Mitkä on parhaat treffit millä olet ollut?
Älä kysy! :D Jekun synnyttyä ei kertaakaan. Ehkä silloin kun oltiin Jyväskylässä ja käytiin Raxissa syömässä. Tosin en muista odotettiinko silloin jo Jekkua vai oliko se ennen sitä. No ehkä lasken viime kesältä, sen kun Elpu oli kolme päivää Raumalla mummun ja vaarin kanssa. Sillon ainakin ollaan oltu kahdestaan.

Unelma treffit. Olisi ihanaa lähteä kylpylään viikonlopuksi tai edes 24h. Uimista, ruokaa, ehkä leffaa hotellihuoneessa ja aamulla valmiiseen pyötään. Meiän hääyö oli aika dreamdate, sellaselle uudestaan, jos vaan porealtaan yksityisvaraus oliskin kunnon kylpylä. Toki samanlainen on myös mun unelmien perheloma. 😅😍


Parhaat treffit öööhöm. Nyt kun mietin, me ei puoliskoni kanssa olla varmaan koskaan käyty ihan rehellisillä treffeillä, ollaan kyllä muuten vietetty parisuhdeaikaa ja tehty yhdessä kaikkea: minigolfia, leffateatterit, ravintolaillalliset ja -lounaat, sunnuntaibrunssit, käyty jätskillä ja shoppailemassa ja kahviloissa, uimarannalla löhöilyt, ruokakauppareissut käsikädessä, mitä näitä nyt on. Oltiin varmaan aika ällösöpöjä, sillon ennen lapsia.

Mutta ne treffi treffit (että ihan sovitaan että nähdään ja mitä tehdään ja vähän niinkun mietitään että voisko toi toinen olla potentiaalinen poikaystävä) mitä oli ennen puoliskoani olivat lähinnä katastrofeja, sellasia joihin jo lähtiessä oli kolmaspyörä mukana tai jonne on pitänyt pyytää kolmas tai neljäskin pyörä pelastamaan tilannetta.

Mitä löytyy aina teidän jääkaapista?
Keijua ja oivariinia ja pari pakettia leikkeleitä.

Onko jotain mitä kaipaat omaasta lapsuudestasi? Mitä haluaisit että omat lapsesi saisivat myös kokea?
Kaipaan mummon ja papan kanssa vietettyjä mökkiviikkoja, Raumalla vietettyjä Pölläviikkoja sekä serkkujen kanssa vietettyä aikaa ja perheiltoja. Ja näitä kaikkia me tarjotaan myös meidän lapsille. Mun puolelta lapsilla ei vielä ole serkkuja, mutta puoliskoni sisarusten lapset ovat jo hyviä kavereita Elpulle. Ja kaikki lasten isovanhemmat sekä minun ja puoliskoni isovanhemmat ovat läsnä meidän elämässä. Ollaan siitä hyvin onnekkaita. Yökylä- ja mökkimuistoja rakentaessa.


ps. Snyttäriarvontaan ehtii vielä hyvin käydä osallistumassa TÄÄLLÄ 😘 ja jos juuri sun kysymys ei vieläkään ollut tässä, niin älä huoli, vastauksista tulossa vielä yksi postaus.