Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit

Kesän eka rengasretki

Puoliskoni oli jo kaksi viikkoa kesälomalla, joista ensimmäisen perjantaina lähdettiin reissuun. Koska meidän möhköfantti - seitsen paikkainen auto - on edelleen korjaamon pihalla, ollaan tarvittu vähän kyytiapuja kokoperheen reissuille. Näin myös meidän kesän ensimmäistä rengasretkeä varten soitin Mummun avuksi.

Jekku pääsi pelaamaan Ilves Cupiin Tampereelle. Niinpä perjantaina Mummu ajoi Jyväskylästä meille, nappasi Nupun kyytiinsä ja lähti kohti Tamperetta ja meidän majapaikkaa. Onnea on äidin ystävät jotka ovat pysyneet toistensa elämässä lukiosta aikuisuuteen, ja minunkin koko elämäni. Saimme majoittua mun Tampere-perheen luokse, joka aikoinaan majoitti minua, kun kuljin Jyväskylästä Tampereelle kouluun. Me loput suuntasimme sinne paria tuntia Mummua ja Nuppua myöhemmin.

Perjantaina autossa istuttiin melkein 3 tuntia pysähdyksien kanssa. 

Tampere kaksi yötä.

Lauantaina pelien välissä oli niin pitkät tauot, että ajeltiin kentän ja majapaikan väliä, ja melkein myöhästyttiin viimeisestä pelistä koska kröhm joku ehkä nukahti eikä toinen tajunnut laittaa herätyskelloa. Oltiin kentällä viittä vaille pelin alkua - yleensä kentällä pitää olla 30min aikaisemmin, mutta Jekku pääsi kuitenkin aloituskokoonpanoon. Se olikin turnauksen ensimmäinen voitettu peli meidän pojille.

Mummu ja Nuppu kävivät katsomassa yhden pelin ja suuntasivat jo lauantaina Jyväskylään. Sunnuntaina oli vielä kaksi peliä ja majapaikasta poistuttuamme tuttu reitti Tampereelta Jyväskylään tuntui tosi lyhyeltä. 

Sunnuntaina autossa n. 1,5h 

Jyväskylä yksi yö. 

Jekun toive olisi ollut jättää Jyväskylän pysähdys väliin, mutta ei me oltaisi mökillä saunaa ehditty lämmittää kuitenkaan enää sunnuntaina niin pysähtyminen oli hyvä päätös. Lapset ehtivät nähdä Vaariakin hetken ja mentiin melkein ajoissa nukkumaan. 

Maanantaina käytiin koulun kentällä testailemassa miltä isompi pallo tuntuu. Meidän molemmat pojat pelaa tällä hetkellä 3 koon pallolla, mutta Tampereella pelipallot olikin kokoa isommat. Mummu nappasi koululta molemmat tytöt kyytiin ja he lähtivät edeltä mökkiä kohti. Me lähdettiin poikien kanssa Prisman kautta ja matka jatkui yhden pysähdyksen taktiikalla.

Maanantaina autossa melkein kaksi tuntia. 

Mökillä kaksi yötä.

Ja mitäs sitä mökillä ensimmäisenä muuta tehtäisikään, kuin laitettaisiin sauna päälle! Mummolla oli siellä jauhelikeitto tuloillaan ja Kirppu oli jo ehtinyt yhdet vaatteet kastella, vaikka ei me lopulta tultu kuin ehkä puolituntia Mummun autoa myöhemmin. Mökillä ohjelma oli hyvin selvä: uitaisiin, saunottaisiin, syötäisiin ja nukuttaisiin. Ja pikkuisen potkittiin jalkapalloa ja pallo meinasi mennä järveen vain kerran. Ja vain meinasi, kerkesin napata sen juuri ja juuri. Maanantaina saatiin lapset nätisti nukkumaan ja käytiin vielä iltamyöhään kahdestaan saunassa ja uimassa.

Lapsia nukutti muuten mökillä tosi hyvin! Ja tiistaina, kun Kirppu ei nukkunut päiväunia, hän kävi ihan itsenäisesti nukkumaan! Tultiin saunasta sisälle aika tarkalleen kahdeksalta ja hän jäi pukemaan, kun minä menin laittamaan pyyhkeet ja uikkarit saunaan kuivumaan. Takaisin tullessani hän oli käynyt meidän sänkyyn Jekun viereen nukkumaan. Ennen nukkumaan menoa pakkasin vielä suurimman osan meidän tavaroista ja vein valmiiksi autoon.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä mun siskot ja siskonpojat saapuivat mökille. Keskiviikko aamuna Kirppu kävi vielä saunomassa serkkujen kanssa ja kastelemassa varpaita järvessä. Kirpulla alkaa olla hyvät valmiudet oppia uimaan, toivottavasti uintikelejä riittää tänä kesänä! 

Keskiviikkona myöhäisen aamupalan jälkeen klo 11.30 me hypättiin Kirpun ja poikien kanssa autoon ja jälleen yhden pysähdyksen taktiikalla suunnattiin auton nokka kohti kotia. Nuppu jäi vielä mökkeilemään tätien ja serkkujen kanssa.

Keskiviikkona autossa neljä tuntia.

Yksi tunti kotona, suihkun kautta vaatteiden vaihto ja vesipullot täyteen.

Matka jatkui kohti seuraavia Kymiliigan pelejä. Kentällä täsmälleen ajoissa klo 17.00 ja 30min ennen ensimmäisen pelin alkua.


Miten teidän loma on sujunut? 😊

Lapset lomalla

Me ollaan nyt lomalla! Tai siis meidän lapset on lomalla. Ässä ja Kirppu olivat kesäkuussa päiväkodissa vielä maanantaista keskiviikkoon. Nyt heillä on viiden viikon kesäloma.


Ja tajusin etten ollut laskenut itse hinnoittelussani loma-aikoja. Toki eihän ensimmäisenä yrittäjävuotena lomailla, mutta ensivuotta ajatellen tarkistin hinnoitteluani ja ilokseni totesin, ettei minun tarvitse vielä nostaa tavallisen  Rentovauva hieronnan hintaa, ei vaikka syksyllä Alv muuttuu. Toki siis sillä oletuksella että varauskalenteri on täynnä. 

Lasten lomaillessa järjestelen kalenteriin vauvahieronta-aikoja uudelleen, koska puoliskollani ei ole kesälomaa. Eli minä olen päivällä kotona lasten kanssa ja hänen työpäivän jälkeen alkaa minun työaika. Heinäkuulle avasin varauskalenterin klo 16-20 kotikäynneille ja annoin palvelulle nimen Rentovauva illalla. Katsotaan jääkö se kalenteriin myös elokuun jälkeen. Riippuen toki kuinka monta vapaata iltaa minulla on. 


Kesän ajaksi meille tuli tuplatreeni ja triplatreenit, kun maanantaina oli kahdella lapsella treenit samaan aikaan ja keskiviikkoisin oli kaikilla kolmella harrastavalla lähestulkoon samaan aikaan. En tiedä oliko parempi, että kaikkien treenit on samoina päivinä vai se, että joka päivä oli jonkun treenit.

Ässän futiksesta alkoi loma, Nuppu taas ilmoitti ettei haluakaan käydä kesällä treeneissä, joten ilmoitin hänet myös lomalle. Nyt kesällä ollaan sitten aktiivisesti läsnä Jekun futiksessa. Musta tuntuu, kuin kesää olisi ollut jo koko futiskauden verran. Vaikka aika monta pelipäivää oli jo ennen kesälomaa.



Mulle on tärkeää, että ollaan koko perhe kentän laidalla kannustamassa, ihan sama kiinnostaako jalkapallo vai kioski. Kurjalla säällä lapset ovat saaneet mennä autoon katsomaan elokuvaa. Mutta vähintään yhden pelin haluan meidän kaikkien kannustavan. Ja vastavuoroisesti, kun Ässällä aikanaan alkaa pelit ja Nupulla kilpailut odotan koko perheen osallistumista. 

Heinäkuulta odotan enemmän rullaluistelua, ollaan käyty vasta kerran tälle kesälle. Ja lisää uintipäiviä! Ja onhan meillä heinäkuussa kaksi synttärisankariakin. Yhtä juhlaa koko kesä 😍

Mikä on parasta kesässä? 

Hei kesä, tykkään susta!

Hei valkoinen sivu. Kesä on ollut meille hyvä. Koululaiset ovat olleet lomalla ja heitä ei ihan liikaa ole kotona näkynyt, kun lähistöltä löytyy koulukavereita. Pienet ovat olleet päiväkodissa ja minä olen käyttänyt päiväkotipäivät Unelmalaatikon markkinoinnin kehittämiseen ja ylipäätään yritystoiminnan kannattavuuden kasvattamiseen. Joskin, kun mitään ei vielä näy ulospäin, tuntuu tämä kesäkuu kadonneen käsistä, ilman että olen saanut yhtään mitään aikaiseksi. 


Varsinkin kun vertailukohtana meidän pihaan ilmestyi toukokuun lopussa asuntovaunu ja sen remontti on edistynyt joka päivän vaikka hommaa tuli lisää. Minäkin katselin vaunumökkejä ja asuntovaunuja Unelmalaatikon erillistä toimitilaa miettien. Mutta pihallamme oleva vaunu on lankoni, joten ei siitä sen enempää. 

Minulla on itseni kanssa välillä erittäin hankalia tunteita, liittyen kodin siisteyden ylläpitoon, Unelmalaatikon kehittämiseen ja edistymiseen. Huonoa omaatuntoa ja kaipuuta Sängyn alle. Kaiken lisäksi suurien tunteideni keskellä hormonitoimminan palautuminen ja uudelleen käynnistyminen haastaa vielä lisää.

En ihan pysy perässä mistä kaikki tunteet kumpuaa. Jo keväällä, en edes muista kumman kevätlapsen neuvolan yhteydessä, kerroin terkkarille että hormonit ja mielialat haastaa. En tiedä onko pahempi vai parempi, että ne on ihan omat hormonit. Ei voi syytää kuparikierukkaa.

Kesä on kuitenkin ollut meille hyvä. Tykkään susta kesä!


Meidän kesään on kuulunut jäätelöitä. Juhannus mummon ja papan mökillä. Puoliviikkoa Espoossa Temppelillä ja silloin käytiin kahdesti Leppävaaran uimhallissa. Monta iltapäivää uimarannalla. En edes aio laskea päiviä tai tunteja futiskentän laidalla. Futiskentän laidalta on löytynyt myös uusia ystäviä ja päiviä on tulossa monta lisää.

Leppävaaran uimahalli oli mahtava paikka ja pääkaupunkiseudun hinnat vastaavat Kouvolan uimahallien hinnastoa. Sillä erolla toki, että täällä lastenlippu on 4,5€ ja aikuisen 6,5, Espoossa vastaavasti 4€ ja 7€. Käytiin uimahallissa ensin mummun kanssa torstai-iltana. Päästiin uimahallin pukkareihin ja sieltä sujahdettiin suoraan terapiaosastolle, mistä löytyi kahluuallas, kylmäallas ja poreallas. Viereisessä osassa oli suuri lähes tasapohjainen terapia-allas, mikä oli meidän lasten lemppari allas lämpimine vesineen. 

Seuraavassa tilassa oli hyppyallas ja sielläkös vasta innostuttiin. Mutta maauimalan puolelle ei viitsitty mennä. Hyppyaltaalta oven ulos avatessa jo tuli hirmuinen viima vastaan. Sulkemiskuulutusten jälkeen saunaan mennessä oli pettymys suuri, kun hallissa olisi ollut myös ihan oikea lastenallas/opetusallas ja se jäi nyt kokematta. Perjantaina mentiin uimaan pikkusiskoni ja hänen poikien kanssa. Silloin oli uintikilpailut ja muut uimarit ohjattiin maauimalan pukkareihin. Tällä kertaa meidän piti kiertää ulkoaltaiden kautta uimahalliin ja jäätin hetkeksi uloskin kahluualtaaseen ja isoon altaaseen.


Uimahallin puolella oli kulkuesteet sinne opetusaltaan puolelle, sinne ei vieläkään päästy. Hyppyaltaaseen oli vedetty rataköydet, ilmeisesti se oli kilpailijoiden lämmittely käytössä, joten nyt jäi Jekun kanssa 5m hyppyhaaste toteuttamatta, mutta eiköhän sekin vielä onnistu! Yritin maanitella Jekkua näyttämään taitonsa ja ehdoksi tuli, että jos minä hyppään vitosesta niin hän näyttää omat taitonsa. Ja sitten jossain kohtaa sain haasteen hypätä vitosesta voltin. En muista mitä Jekku olisi tehnyt vastineeksi voltistani. En ole koskaan hypännyt volttia missään muualla kuin trampoliinilla.... 

Lievä näyttämisen halu kyllä heräsi, joten täytyy varmaan alkaa harjoitella volttia alteeseen....

Heinäkuu 2023 - osa 4

Heinäkuun neljäs ja viimeinen kuvapläjäys, jonka nimesin epähuomiossani ensin myös kolmanneksi osaksi, kertoo kahden viikon "mökkeilystä" Pölläkarissa. Se on siis entinen kesäsiirtola, jossa ollaan vietetty vaarin puolen suvun kanssa paljon aikaa. Mun lapsuudessa me oltiin alkuun juhannusviikko Pöllässä. Jossain kohtaa systeemi muuttui ja saatiin vain viikonloppuja. Oli joitakin vuosia, kun ei päästy Pöllään lainkaan, mutta silloin oltiin sitten Vilokarissa. Meidän suvun suhde Pöllään juontaa juurensa jo vaariin lapsuuteen. Ymmärtääkseni opettaja isoisäni on ollut Kesäsiirtolan johtajana ja myös vaari, eli mun isä on ollut siellä nuorena töissä useammankin kerran.

 




Tänä vuonna parasta Pöllässä oli pikkuserkusten kanssa pelatut kymmenen tikkua laudalla, omien lasten kanssa uiminen ja saunominen - toki olivathan siellä pikkuserkut uimassa heidän kanssaan. Ja varsinkin meidän Kirppu ja häntä vajaan vuoden vanhempi pikkuserkku olivat mahtava parivaljakko! Ja mun isosisko.

Totesin että Pöllästä on puuttunut joku, joka pelleilee lasten kanssa. Mä haluaisin olla se. Mutta Kirpun kanssa ei vielä pysty pukkitappeluun suppilaudalla, ei edes pelastusliiveissä. Nyt mun isosiko oli se joka riehui lasten kanssa. Ja onneksi Kirppu nukkuu niin hyvät päiväunet, että minäkin sain leikkiä oikeasti. Mieleen jäi myös yksi pitkä autokeskustelu. 


Meidän lapset kyselevät jo milloin mennään taas Pöllään. Ensi kesänä haluan kyllä käydä myös mummon ja papan mökillä.


Tuhannesta kuvasta olen karsinut kivoimmat muistot jäähallin pihassa autossa pallellessani ja sadetta kuunnellessa. Toivottavasti meidän lapsille jää ihanat lapsuusmuistot näistä. Minunkin lapsuusmuistot Pöllästä ovat parempia kuin aikuismuistot. Pääsin muisteluissani niin kauas, että lähetin kiitosviestin serkkujeni isälle. Meidän sukuun on jäänyt hänen kokoinen kolo.


Onneksi nyt saatiin siskoni maailmalta pitkästä aikaa kanssamme Pöllään ja nyt hän täytti tuon paikan aikuisena, joka jaksaa ja ehtii ja haluaa pelleilllä lasten kanssa.


Noista kahdesta viikosta me oltiin ensimmäinen viikko siskoni ja lasten kanssa keskenämme. Mummu tuli loppuviikosta, Vaari viikonlopuksi ja puoliskoni sunnuntaina. Tultiin Pöllään sunnuntai-iltana ja maanantaina suplautojen pumppauksen jälkeen mietittiin mitä syödään ja miten hoidetaan ruokahuolto, jotta saadaan myös vietää aikaa muuallakin kuin keittiössä. Mietittiin neljänpäivän ruokalistaa ja kysyttiin lapsilta mitä he haluavat syödä. 


Lopputulos oli, että käytiin maanantaina Prismassa, kauppareissussa meni reilu tunti, sen jälkeen vietettiin n. tunti keittiössä, tehtiin jättisatsi makaronimössöä ja saman verran nakkikeittoa. Siinä oli meidät ruoat maanantaista torstaihin. Se oli ihan paras idea! Meillä oli aina ruoka lämmitystä vailla valmis, keittiössä meni sen aikaa että katettiin pöytä, syötiin, pyyhittiin pöytä, hoidettiin tiskit ja jatkettiin saunomista. 

Kaiken kaikkiaan Pöllä on ihana paikka ja lapset viihtyy siellä. Mulla itselläni on ollut hankalia tunteita useampana vuonna Pölläviikon jälkeen. Mutta eiköhän me sinne ensikesänäkin mennä. 

Heinäkuu 2023 - osa 3


Heinäkuun kolmas postaus pitää sisällään vain yhden päivän. Meidän kesän ainoan Road Trip päivän.


Lauantai-iltana synttärivieraiden lähdettyä ja iltauinnilta palattuamme alettiin valmistautua lähtöön siskoni kanssa. Pyykättiin, siivottiin ja imuroitiin auto ja pakattiin. Sunnuntaiaamuna, ei ihan niin aikaisin kuin suunniteltiin, mutta ei ihan hirveän paljon myöhässäkään, lähdettiin ajamaan kohti Tamperetta. Meidän matkalla oli kaksi pysähdystä ja kaikki tämän postauksen kuvat ovat vain noilta kahdelta pysähdykseltä. 


En enää edes muista oliko lapsilla puhelimia tai mun läppäri käytössä takapenkillä, mutta näin jälkikäteen muistelen, että matkat meni tosi vähillä kiukuilla. Ehkä senkin takia, että meidän pysähdykset olivat oikeasti useamman tunnin pysähdyksiä. Niiden lisäksi ei kovin montaa vessataukoa tarvittu. Tai sitten heinäkuusta on jo niin pitkä aika, että en muista.


Tavoite oli lähteä niin aikaisin, että oltaisiin ehditty ajoissa tai mieluummin hyvissä ajoin kymmeneksi kirkkoon. No ei myöhästytty ihan hirveästi, ehkä vartti, kun vielä käytiin vessassa vaihtamassa kirkkovaatteet koko porukalle. Ensimmäinen evästauko ja vessatauko oli siis kirkolla. 


Oli kiva viedä lapset kirkkoon Tampereella, missä lapsia on vähän enemmän. Ilmoitettiin muutamalle ystävälle, että ollaan paikkakunnalla, jos haluavat tulla moikkaamaan kirkkoon. Niin nähtiin Käpysukkaa pitkästä aikaa!


Siskollani on myös kavereita kaikkialla ja yksi hänen ystävistään kutsui meidät heille syömään. Niinpä suunniteltu parin tunnin Tamperepysähdys tuplaantui ajallisesti, mutta se ei haitannut yhtään. Matkapäivä oli auringossa kuuma, mutta tuulessa kylmä. Ruoan jälkeen käytiin vielä heidän rannassa uimassa ennen lähtöä. Rannalla tuuli oli tosi kovaa, mutta vesi oli raikkaudessaan ihan uintikelpoista. Lapsethan viihtyi vaikka kuinka, ja annettiin viihtyä, kun tiedettiin, että edessä olisi taas parin tunnin ajomatka seuraavaan suunniteltuun kohteeseen.

Seuraava kohde oli meidän serkun äidin maatila. Tulipa todettua, että meidän lapsista huomaa, etteivät he ole tottuneet olemaan eläinten lähellä. Ihmeteltiin kanoja ja kukkoa, hevosia ja ponia joilla oli varsoja. Lehmiä ja lampaita. Ja isot saivat myös ratsastaa ponilla. Ässäkin oli reippaana menossa ratsastamaan, mutta ponin vieressä alkoikin jännittää. 


Kokattiin vielä yhdessä ja syötiin ennen kuin matka jatkui. Kuulumisia vaihtaessa lapsilla alkoi jo reissupäivä painaa. Viihdykkeeksi löytyi lelukätköistä Brion junarata ja kauko-ohjattava veturi. Tämä oli niin iso hitti, ettei meinattu pois lähteäkään ja ainakin Rauman Prismassa oli niitä punaisina! Ehkä joulupukki voisi tuoda sellaisen. Tai sitten ei. Eihän meillä ole ennestään yhtään junarataakaan.