KUVAT: Eeva Tammikivi
Nyt, kun saatiin maistiainen siitä mitä on, kun yksi on koulussa, kaksi päiväkodissa, äiti päivätöissä ja isi vuorotöissä, olen saanut hiljalleen muistutuksia kotona olon ihanuudesta. Varsinkin marraskuussa sairastellessa, kyllä vaan oli tylsää soitella esimiehelle, etten pääsekään töihin! Joten minulla oli tottakai jo suuria unelmia siitä miten tämän äitiysloman vietän ja miten minun kotonaolo muuttaa meidän arkea.
Hahha, tiedostan kyllä, että jos vauvalla on mahavaivoja tai allergiaa tai muuta mukavaa tai itse nukun jatkuvasti huonosti, niin kaikki suunnitelmat saa heittää romukoppaan. Mutta ei manata niitä vielä, haaveilu on ihanaa. Sitäpaitsi, kun tietää mitä tavoittelee, niin ehkä niitä täydellisiä päiviä mahtuu edes kerran viikkoon tai ainakin kerran kuukauteen.
Täydellistä äitiyslomaani rytmittää puoliskoni vuorotyö, (tämäkin tuntui muuten ihan arpapeliltä vielä tammikuussa, koska puoliskoni lomautettiin samaan aikaan, kun itse jouduin hakemaan neuvolasta sairaslomaa, toki ravintolarajoitukset ehdittiin nyt maaliskuun alussa purkaa.) - Nupun koulupäivät, läksyt ja balettikoulu kerran viikossa, poikien päiväkotipäivät ja Jekun jumppa kerran viikossa.
Vielä jää nähtäväksi miten pystyn jatkamaan omaa kehonhuoltotunnin ohjaamista sitten vauvan synnyttyä. Alustavasti oli tarkoitus ohjata kolme kertaa tammikuussa, Korona perui ne kaikki, toki en olisi pystynytkään nyt niitä ohjaamaan. Mahdollisesti jatkan jumppaa jo huhtikuussa. Oma toiveeni olisi lisätä seuran ohjelmaan kenties äiti-vauvajumppaa, vaikka ei minulla ole sellaisesta mitään ohjaus- tai edes osallistumiskokemusta.
Ja sitten Mary Kay- ja blogiaikaa sattuu sinne niihin aikoihin, kun isot lapset eivät ole kotona. Ja Mary Kay asiakkaita voin ottaa niille aamupäiville, kun puoliskoni on vapaalla tai iltavuorossa ja niille illoille, kun kukaan ei harrasta mitään ja puoliskollani on aamuovuoro tai vapaa. Eniten puoliskoni työvuorot vaikuttavat siis siihen kenellä on auto käytössä ja mihin aikaan - toisin sanoen, voinko käydä asiakkaan luona vai kutsunko asiakkaita meille.
Olemme myös sopineet, että puoliskoni jatkaa kerran viikossa poikien päiväkotiin viemistä. Jo ajatus siitä, että käytännössä edes kerran viikossa minun ei tarvitse olla vastuussa aamuista helpottaa. Sellaisia aamuja saattaa vauva-arjessa kaivata. Ja sanotaanko näin, että välillä on ollut todella rankkaa kuvitella, että kaikki kaatuu, jos minä en hoida. Ei kaadu, puoliskoni on hoitanut päiväkoti aamut ja monta muutakin asiaa paljon paremmin kuin minä. :D
Mutta mitä odotan ja mitä ehkä jopa opin arvostamaan enemmän työssäolon aikana:
Aion pestä joka päivä yhden koneellisen pyykkiä niin, että ehdin pestä, kuivata ja viikata sen ennen kello 10 illalla. Tämä onnistuu hyvin, kun pyykkikoneen ja kuivausrummun pyöritykset kestävät yhteensä 3,5 tuntia. Kaikkein paras olisi vielä se, jos lasten iltapesun aikana saisi ladattua pyykkikoneen valmiiksi ajastukselle niin, että pesu on päällä heti aamusta.
Tämän rutiinin haluan osaksi arkipäiviäni ihan vaan siksi, että arvostan puhtaita vaatteita ja tyhjiä pyykkikoreja, ja tilaa kuivaushuoneessani. Ja pyykkääminen pienissä erissä pyykkikorista suoraan kaappiin asti on kivempaa. Vauva ei ainakaan vähennä pyykkiä, joten kun perus pyykkiralli rullaisi näin hyvin, ehtii ne puklupyykit hyvin mukaan pyykkirallia suuremmin kuormittamatta.
Odotan myös Nupun kanssa läksyjen tekemistä heti koulun jälkeen välipalalla. Neitokainen on tullut äitiinsä ja tykkäisi koulun jälkeen olla kavereiden kanssa. Ja mikäs siinä, mieluummin kavereiden kanssa kuin yksin kotona. Mutta ne läksyt vaan tuppaa sitten unohtumaan. Ollaan sovittu, että koulusta tullaan ensimmäisenä kotiin, mutta sen valvominen oli vaikeaa, kun kotona ei ollut ketään odottamassa, kun molemmat vanhemmat olivat töissä.
Joten vauvan kanssa voidaan käydä vaikka pienellä päiväkävelyllä koululle ja takaisin, eikä minua haittaa vaikka kaveritkin tulisivat meille tekemään läksyt, kunhan ne tehdään päivällä eikä iltapalan jälkeen. Mullahan on nyt työkokemusta myös läksykerhosta, joten ekaluokkalaiset tervetuloa meille. :D Toki huomatkaa tässäkin... voidaan käydä pienellä kävelyllä sitten vauvan kanssa.. Nyt mahani kanssa tuo ihan peräti 550m matka tuonne koululle tuntui aivan liian pitkältä!
Juteltiin myös poikien päiväkodista hausta, jos puoliskoni voisi ottaa siitäkin koppia aina kerran viikossa. Päädyin kuitenkin puhumaan itseni ulos tästä ideasta ainoana poikkeuksena balettikoulupäivät. Tämäkin nyt vähän riippuu siitä, muutetaanko päiväkotipäivien pituutta. Jos haluan aikaistaa poikien hakua, puoliskoni ei edes ehtisi töiden jälkeen ikinä heitä hakemaan. Mutta balettikoulupäivä olisi siinä mielessä hyvä, että ehdittäisiin Nupun kanssa kunnolla syödä ja katsoa balettikamat valmiiksi.
Haluan kuitenkin pitää suurimman osan päiväkotiaamuista ja päiväkotihaut itselläni, etten vahingossakaan pääse höperöitymään vauvan kanssa kotiin. Se nähtiin jo ensimmäisenä koronakeväänä. Jos minulta jää päiväkotireissut tekemättä, en välttämättä poistu kotoa lainkaan. Uskon myös, että isompien lasten selkeä rytmi auttaa vauvaakin löytämään selkeän rytmin johon vain sujahtaa mukaan.
Mulla oli myös periaate, että en siivoa lasten ollessa päiväkodissa, koska se on minun työaikaani. Noh arvostan kuitenkin siistiä kotia. Ja sotku häiritsee keskittymistä sen verran paljon, että jotain ylläpitosiivousta pitää sisällyttää aamupäiviin. Toisaalta taas haluan myös iltapäivällä tehdä lasten kanssa jotain kivaa, käydä metsässä kävelyllä tai pyöräilemässä, mennä pitkästä aikaa uimahalliin..... Sen sijaan että vain siivotaan.
Tämä lyhyt työjakso teki tehtävänsä siinä mielessä, että nyt odotan ja osaan arvostaa enemmän sitä, että kotona ollessa saan ihan todella luvan kanssa olla kotona. Tuskin minusta vieläkään mitään pullantuoksuista kotiäitiä kuoriutuu, mutta saan suunnitella ajankäyttöni kokonaan itse. Jos siltä tuntuu, saan käyttää siivoamiseen vaikka koko päivän ja ottaa siinä välissä tarvittaessa päiväunet. Odotan sitä, että ehdin ulos! Ja että päiväkotimatkoilla ei ole kiire syömään, koska äidillä on kauhea nälkä ja pahaolo hiipii, vaan ehditään ihmetellä lätäköitä ja vaikka pysähtyä puistoon.
Tavallaan en odota mitään uutta, ehkäpä meidän arki vaan sittenkin oli aika ihanaa. Minusta oli ihanaa olla koulussa töissä. Tunsin tekeväni työtä, jossa olen hyvä, josta olla innoissaa ja jolla on tarkoitus. Mutta "ruuhkavuodet" on syystä nimetty ruuhkavuosiksi, enkä pidä ruuhkavuosiarjesta.
Siksi odotan taas kotiäitirutiinejani. Tosin huomaan kaikkien näiden odotuksieni pätevän vasta siihen aikaan, kun vauva on jo täällä, vaikka kotona olenkin saanut olla jo yli kaksi kuukautta. Edelleen odotan sitä vauva-arjen alkua - ihan kuin äitiysloma sitten kuitenkin alkaisi vasta siitä. Nyt siis jännitetään milloin vauva syntyy ja odotetaan, että päästään autoilun sijasta kävellen päiväkotiin!
