| Yhteistyössä Geffer Group |
Suurimman vaikutuksen näissä tanskalaisissa lasten huonekaluissa minuun teki niiden monipuolisuus. Samaten se, miten niitä voi yhdistellä niin keskenään, kuin erilaisiin leikkeihinkin. Eikä vähiten se, että ne näyttävät yhtäaikaa sekä hyvältä että kuuluvansa lastenhuoneeseen. Väreissä löytyy varmasti jokaisen sisustussilmää miellyttävä vaihtoehto.
Me mieluummin kannustamme ja luomme liikkumiselle turvallisen ympäristön kotona, kuin kiellämme esimerkiksi kiipeilyn ja sängyllä hyppimisen. Varsinkin nyt, kun Jekku alkoi eilen liikkumaan jo tukia pitkin ja kiipeilee jatkuvasti seisomaan. bOblesit on suunniteltu juuri tähän tarkoitukseen, ne tukevat lasten motoristentaitojen kehitystä ihan tavallisessa arjessa.
Saatiin tammikuussa jättimäinen paketti Gefferiltä, josta paljastui sininen muurahaiskarhu sekä pinkki kilpikonna. Lapsia selvästi jännitti, kun kannoin paketin olohuoneeseen. Nuppu ratkesi liitoksistaan samantien, kun saatiin pakkaukset auki ja Jekku nauraa käkätti "kukkuu" leikissä muurahaiskarhun tunneleissa. Myös neljävuotiaan serkkupojan ilme olisi ollut kuvaamisen arvoinen, hänen löytäessään meidän bOblesit ensimmäistä kertaa. Nämä kutsuvat lapsia leikkimään!
Saatiin tammikuussa jättimäinen paketti Gefferiltä, josta paljastui sininen muurahaiskarhu sekä pinkki kilpikonna. Lapsia selvästi jännitti, kun kannoin paketin olohuoneeseen. Nuppu ratkesi liitoksistaan samantien, kun saatiin pakkaukset auki ja Jekku nauraa käkätti "kukkuu" leikissä muurahaiskarhun tunneleissa. Myös neljävuotiaan serkkupojan ilme olisi ollut kuvaamisen arvoinen, hänen löytäessään meidän bOblesit ensimmäistä kertaa. Nämä kutsuvat lapsia leikkimään!
Valitsin Muurahaiskarhun, koska Nupulla on edelleen kova tunnelivaihe meneillään. Jos ei möngitä pöydän ja tuolien alta, täytyy nostaa äidin, isin tai isovanhempien jalat tunneleiksi. Ja jos tunnelista ei mene Nuppu itse, sieltä menee autot tai duplot ja kumppanit. Toinen ikuisuus hitti on joka paikkaan kiipeäminen ja sieltä hyppääminen. Nyt hänellä on ikiomat rappuset joiden päälle kiivetä ja mistä hyppiä alas matolle tai sohvalle. Temppurataa ja sirkustelua ihan omasta takaa.
Kilpikonnassa tykkäsin siitä, miten vain parikuisen vauvan oli helppo asettua sen päälle makoilemaan. Kilpikonnasta on tullut vielä mieluisampi Jekulle nyt, kun hän pääsee itse kontaten kiipeämään sen päälle. Sen päällä on myös hyvä harjoitella istumista, niin tasaisella kuin pyöreälläkin puolella keikutellen. Nuppu on yhdistellyt muurahaiskarhusta ja kilpikonnasta vinhasti pyöriviä keinuja, sekä majan kattoja. Ja toimiihan se myös aikuisilla tasapainolautana.
bOblesit ovat niin keveitä, että vauvakin jaksaa niitä liikutella, ja taaperon on helppo kannella niitä huoneesta toiseen. En ole ihan varma kuuluvatko ne meillä olohuoneeseen vai lastenhuoneeseen. Lastenhuoneesta vein pianojakkaran varastoon ja annoin muurahaiskarhulle yhden virallisenkin tehtävän jakkaran korvaajana. Tosin myönnän kyllä, että mie kiipeilen myös vaatehuoneessa ja kaappien ylähyllyille nykyään tämän muurahaiskarhun isoimman palan kanssa. Lasten nukkuessa käytän niitä myös työpöytänä ja tuolina...
Kaikesta äidillisestä varjelusta huolimatta, ovat bOblesit saaneet taaperolta osumaa, niin kuulakärkikynästä, hiekkalelu haravasta kuin ruoastakin. Kuulakärkikynällä paineltuja pieniä koloja en pysty paikkaamaan, mutta tomaattinen spaghettikastike lähti täydellisesti ihan vain noilla vauvojen wetwipeseilla pyyhkien.
Koska Boblesit ei ole ainoa hittituote Gefferin nettikaupassa, kannattaa käydä kurkkaamassa mitä muuta kivaa heillä on tarjolla. Heiltä löytyy ainakin ihania sisustusjuttuja, kuin myös noita Crazy Safetyn kypäriä, joista Nuppu sai tiikerin 1v synttärilahjaksi mun siskoilta.
Osallistuaksesi klikkaa itsesi Gefferin kauppaan ja kommentoi tähän postaukseen suosikki tuotteesi kokovalikoimasta sekä toimiva sähköpostiosoite, jotta saan voittajaan yhteyden.
Arvonta päättyy sunnuntaina 19.3.2017 klo 14:00. Arvon voittajan sunnnuntai-iltana.
Arvonta päättyy sunnuntaina 19.3.2017 klo 14:00. Arvon voittajan sunnnuntai-iltana.
Onnea arvontaan!
| kuvat: Sanna Vornanen Photography || bOblesit saatu || en hyödy linkkien klikkailusta |
Pinkki muurahaiskarhu olisi aivan mahtava juttu meidän pian 8kk prinsessalle <3
VastaaPoistaTiia.palomak@gmail.com
Kivoin tuote on sininen muurahaiskarhu! :)
VastaaPoistachrista.ripatti@gmail.com
Pinkki muurahaiskarhu on eniten omaa silmää miellyttävin :)
VastaaPoistaPinkki muurahaiskarhu :)
VastaaPoistanoorakokkonen@gmail.com
Sininen krokotiili näytti kivoimmalta :)
VastaaPoistaanna.kotilainen1@gmail.com
Bobles elefantti harmaa! :) juotasniemi.henna@gmail.com
VastaaPoistaVihreä elefantti on ihana!
VastaaPoistaanne.lehtinen86@gmail.com
Harmaa muurahaiskarhu! ����
VastaaPoistaAnnika.immonen94@gmail.com
Lila krokotiili :)
VastaaPoistaanne.kivio@gmail.com
Vaikea valita kun kaikki on niin kivoja! Mutta ehkä mieluisin on vihreä muurahaiskarhu ja pallot!
VastaaPoistaMiriam.reiman@outlook.com
Tykkään bobleseista eniten. Ehkä
VastaaPoistaMyös muurahaiskarhusta.
hekant1@gmail.com
Mun ehdoton lemppari on harmaa muurahaiskarhu! :) Nää on kyllä ihan super ihania, testailtiin joskus viikkarilla!
VastaaPoistaglruoka@gmail.com / elisaerikablog
Harmaa elefantti :)
VastaaPoistaotsoelmeri(at)hotmail.com
Harmaa muurahaiskarhu vaikuttaa kivalta!
VastaaPoistaemmi.tornberg@gmail.com
Mukana! Tämä on ihanin https://geffer.fi/products/bobles-kala-iso-sininen
VastaaPoistaSininen muurahaiskarhu :)
VastaaPoistacecci.brandt@gmail.com
Minä haaveilisin donitsikeinusta!
VastaaPoistaUlla K
ulla.kolomainen@elisanet.fi
Tuo muurahaiskarhu on lemppari! Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoistaEmmilia (emilia_ho@hotmail.com
Harmaa muurahaiskarhu :)
VastaaPoistamiia.ryhanen@gmail.com
Vihreä elefantti!
VastaaPoistakirsi.huotari79@luukku.com
Kaikki bobblesit on ihania mutta oon myös pitkään haaveillut noista ihanista voimistelurenkaista! :)
VastaaPoistamona.jouttenus@gmail.com
Mun suosikki on tommonen donitsi-bobles. Ei oikeastaan värillä tai koolla niin väliä!
VastaaPoistaEsimerkkierkki84(at)gmail.com
Pinkki elefantti! Nää on kyllä sellaisia mitä halutaan meillekin ☺
VastaaPoistaAivan ihania kuvia 😍
nede93@windowslive.com
Pinkki elefantti. frannie@live.fi
VastaaPoistaPS: Huikeita kuvia!! 👌
Kyllä se harmaa muurahaiskarhu on lemppari :)
VastaaPoistajanina.haikio@gmail.com
Sininen elefantti ❤
VastaaPoistasirliantila@gmail.com
Vihreä muurahaiskarhu on ihana!
VastaaPoistamaria.peltola33@gmail.com
Harmaa muurahaiskarhu.. kaikki kyllä tosi ihania. heidi.mehtala@hotmail.fi
VastaaPoistaHarmaa elefantti :3
VastaaPoistaliina.mamma(a)gmail.com
Donitseja oon ihaillut jo aikaisemmin, mut toi muurahaiskarhu on kyllä myös hauska!
VastaaPoistaBoblesit on kivoja mutta ihastuin myös noihin kypäröihin
VastaaPoistasatu_potry@hotmail.com
Harmaa muurahaiskarhu on ihana ��kummipojat tykkäisi.!
VastaaPoistasusannaposti88@gmail.com
Harmaa elefantti olisi upea.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Erittäin vaikea valita. Mieleen jäi eniten elefantti, kilpikonna ja muurahaiskarhu. Vihreä tai harmaa ois kyllä meidän väri. Muurahaiskarhu olis ehkä pidemmäks ajaksi käytännöllinen :)
VastaaPoistaveera.vaisanen95@gmail.com
Harmaa muurahaiskarhu :) jessu881@hotmail.com
VastaaPoistaHmm ehkäpä bobblesin pinkki elefantti tai sitten kiikku 😊
VastaaPoistamai.la(a)hotmail.com
Pinkki elefantti :)
VastaaPoistasinitiiainen@gmail.com
Bobles elefantti harmaana :)
VastaaPoistaLauraa_44@hotmail.com
Tällä hetkellä himoitsen bobles keinusta ja siihen sopivasta donitsista. :) bobles kilpikonnakin olisi aivan varmasti hitti meidän pojalle ja mahtava synttärilahja ensi kuussa tuleville juhlille.
VastaaPoistatiia_turunen@hotmail.com
Sininen muurahaiskarhu..aivan ihania tuotteita..mitä leikkejä saisikaan lapsen kanssa aikaiseksi kun noita olisi paljon :) olisin itsekin pienenä tykännyt
VastaaPoistaSa.su.82@hotmail.com
Pinkki muurahaiskarhu 😍
VastaaPoistavirtanesusanna@gmail.com
Muurahaiskarhu
VastaaPoistaSininen elefantti Kirsti-inkeri@suomi24.fi
VastaaPoistaBobles lime donitsi (sanna.magyarosi (at)gmail.com)
VastaaPoistaBoblesin tuotteet on kyllä suosikkituotteita koko valikoimasta! Vihreä kroko on herkullisen näköinen!
VastaaPoistasaara.niskanen(a)live.fi
Violetti muurahaiskarhu. maija.silver@hotmail.fi
VastaaPoistaPinkki elefantti, krokotiili ja muurahaiskarhu ovat kyllä ehdottomasti mun lempparit!♡
VastaaPoistam-m92@suomi24.fi
Toi krokotiili ois hauska ��.
VastaaPoistaanna.lammi@suomi24.fi
Mahdoton näistä on vain yhtä valita! :D Mutta kyllä harmaa muurahaiskarhu olisi ehkä se paras, tosin kilpikonnankin näen meillä jo ihan hittinä.
VastaaPoistajeelpe1@gmail.com
Vihreä muurahaiskarhu
VastaaPoistapaivi.m.pietila@gmail.com
Toi krokotiili ois hauska 😀.
VastaaPoistaanna.lammi@suomi24.fi
Harmaa muurahaiskarhu ehdottomasti!
VastaaPoistavarpiola.sara@gmail.com
Harmaa elefantti :)
VastaaPoistakurvijo@gmail.com
Pinkki elefantti on suosikkini.
VastaaPoistaklaara49(at)luukku.com
Pinkki muurahaiskarhu olisi mieluisin :)
VastaaPoistaJenna.huttula@gmail.com
Suuri ankanpoikanen pinkki on kiva😊 hanskuli1981@luukku.com
VastaaPoistaHarmaasta muurahaiskarhusta olisi aivan varmasti paljon iloa pitkäksi aikaa meidän molemmille lapsille (2,5v tyttö ja 10kk poika)
VastaaPoistajassuuu@hotmail.com
Vihreä bObles elefantti :) kahlesalpa@gmail.com
VastaaPoistaHarmaa muurahaiskarhu
VastaaPoistaholopainen.sannak@gmail.com
Muurahaiskarhu on ihana! ��
VastaaPoistarouva.hakkarainen@gmail.com
Pinkki Mato.
VastaaPoistafisunen@gmail.com
Suosikki on edelleen donitsi, se on jo klassikko!
VastaaPoistanummi.mia@gmail.com
Pinkki elefantti tai krokotiili ois juuri sopiva tän hetkiseen kehitysvaiheeseen 1v:lle. On kuulemma laadukkaita mutta ei ole rahaa nuin paljon laittaa tuollaseen.anna.sivonen@gmail.com
VastaaPoistaHarmaa muurahaiskarhu tai jättidonitsi
VastaaPoistalzsalmin@gmail.com
Pinkki muurahaiskarhu on paras!
VastaaPoistakurpitsamoska@gmail.com
Vihreä elefantti! sari.lamminpaa (a) gmail.com
VastaaPoistaVaikea vastata, mutta Habitaressa viime vuonna esikoisen lempparit olivat donitsi ja elefantti. Itse valitsisin näistä elefantin, koska donitsi saisi varmaan aikaiseksi kukkaruukkujen ja muun irtaimen hajoamisen. Sitä nimittäin näytti olevan hauska heitellä, joten sen sopiminen sisätiloihin olisi meillä hirman kyseenalaista... :D
VastaaPoistaPinkki muurahaiskarhu saisi meillä varmasti eniten leikkiaikaa! <3
VastaaPoistafuulia (@) hotmail . com
Kotimaiset valkoiset puolapuut olisivat ihanat pojalle :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Pinkki muurahaiskarhu! :)
VastaaPoistasanni.pora@gmail.com
bObles Kala Iso sininen
VastaaPoistaHaaveissa on juurikin tuo muurahaiskarhu ja pinkkinä, se on ihana!! tiina.pikkuaho@gmail.com
VastaaPoistaOi, nämä on ihan mahtavia! En ole raaskinut ostaa kotiin vielä yhtään... Vaikea valita suosikkia, mutta sanotaan nyt vaikka harmaa elefantti :) onelettavahuolella@gmail.com
VastaaPoistaMeidän suosikki on ollut tuo ihana harmaa elefantti. Meiltä löytyy myös kala ja kana! Haavelistalla olisi tuo harmaa muurahaiskarhu <3
VastaaPoistalaura.manttarii@gmail.com
Harmaa elefantti :)
VastaaPoistaansku_66@hotmail.com
Harmaa muurahaiskarhu!
VastaaPoistaelinan09@hotmail.com
Vaikkapa pinkki elefantti!
VastaaPoistamarja-anneli@luukku.com
Violetti elefantti on lempparini!
VastaaPoistariina.kananen@gmail.com
Sininen norsu on kivoin!
VastaaPoistaAkkonttinen@gmail.com
Sininen muurahaiskarhu on lemppari!
VastaaPoistaiina.sassi@hotmail.fi
Bobbles elefantti pinkki tai harmaa. Vaikea valinta!
VastaaPoistaemmi.lammassaari@gmail.com
Harmaa muurahaiskarhu on kivoin. :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa!
heidikylmanen86@gmail.com
Harma muurahaiskarhu on ollut haavena jo pitkän! Low_gika@hotmail.com
VastaaPoistaVihreä muurahaiskarhu on esikoisen suosikki ja varmasti kelpaisi myös pikkusiskolle
VastaaPoistaAnu.pietilanaho (at) gmail.com
Sininen elefantti
VastaaPoistaannamaijabroman@gmail.com
Donitsi bobbles on meidän lemppari, kulkee mukana leikissä :)
VastaaPoistajonna.skytten@luukku.com
Harmaa elefantti (ja violetti krokotiili) olivat kyllä kaikista mieluisimpia. Taapero varmasti ihastuisi! :D tnorrkniivila(at)gmail.com
VastaaPoistaMonikäyttöinen sleepbag- lämpöpussi musta-ruskeana on geffer groupin valikoimista suosikkini, myös kaikki boblesit ja säilytyspussukat lastenhuoneeseen ovat ihania ja käytännöllisiä :) elina.korpioja@gmail.com
VastaaPoistaVioletti tai harmaa muurahaiskarhu ollut haaveissa.
VastaaPoistahannele_hyryla@hotmail.com
Bobblesin harmaa elefantti olilsi tervetullut meille :)
VastaaPoistahilsan@luukku.com
Meiltä löytyykin keskikokoinen donitsi jo joka on ollut ihan suosikki vaan kyllä toi muurahaiskarhu on ehkä lemppari näistä muista. Symppis kerrassaan. Tykkään kovasti näistä kaikista. a.polkutie@gmail.com
VastaaPoistaHarmaa muurahaiskarhu :)
VastaaPoistalotta-sofia.pellikka@student.samk.fi
Donitsi on mun lemppari mutta kirppari on myös kiva :)
VastaaPoistaeevahakala(at)netti.fi
Harmaa muurahaiskarhu ois ihana! annil93@hotmail.com
VastaaPoistaSininen muurahaiskarhu! :-)
VastaaPoista-sarate
numme14@gmail.com
Harmaa muurahaiskarhu.
VastaaPoistamoonika94@hotmail.com
Harmaa elefantti on meidän suosikki.
VastaaPoistatexas-86 (at) hotmail.com
Harmaa elefantti
VastaaPoistaanna.konsti@yahoo.com
Sininen muurahaiskarhu :)
VastaaPoistajohanna.puoskari@gmail.com
Minä valitsisin elefantin ehkä vihreänä.
VastaaPoistatuomtuul(a)suomi24.fi
Violetti muurahaiskarhu :) sami.huttula@gmail.com
VastaaPoistaMkaan arvontaan. Ja pinkki muurahaiskarhu mieluisin. Salli.moilanen36@gmail.com
VastaaPoistaVoi että on kivoja kuvia ja kaupassa paljon ihania juttuja! Chipmunk-kypärä olis kyllä hauska! :D
VastaaPoistasannamaria77 at gmail.com
https://geffer.fi/products/copy-of-bobles-elefantti-pinkki Hurjasti vaihtoehtoja, kaikki kivoja. Mutta esim. tuo voisi olla kiva! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)
VastaaPoistadesignkuvajanette@hotmail.com
BObles Elefantti pinkkinä on ihana! Mukaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Harmaa elefantti :)
VastaaPoistaminuhno@gmail.com
Vihreä muurahaiskarhu
VastaaPoistajuliaana831@gmail.com
Pinkki muurahaiskarhu on ihana.
VastaaPoistamercu870@netti.fi
Elefantti ja kana löytyy, niin ehkä paras olisi muurahaiskarhu. Myös design-palikat näyttää kivoilta.
VastaaPoistaSerjajoukainen@hotmail.com
No noista kaikista ehdottomasti vihreä muurahaiskarhu :)
VastaaPoistamaija piste holmstrom ät gmail piste com
Pinkki muurahaiskarhu, jos yksi pitää valita!
VastaaPoista-minttu47-
minttu47@gmail.com
Vaikka violetti krokotiili
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Petri
VastaaPoistaVioletti muurahaiskarhu on paras.
peholapp at uusikaupunki.fi
Vautsi, mitä tuotteita! Aika vaikea valinta, mutta Rolleri ainakin ois aika kiva ja suuri ankanpoikanen myös ois varmasti lapsille mieleinen! piironen.karoliina@gmail.com
VastaaPoistaAiriina
VastaaPoistaIhania kaikki, mutta Harmaa muurahaiskarhu on hieno.
aiholapp(at)uusikaupunki.fi
Hennajenniina
VastaaPoistaKilpikonna on paras.
henna.holappa1@luukku.com
Vihreä elefantti on oma suosikkini :)
VastaaPoistaviivi.korpela@hotmail.com