Pääsiäisenä

Kauanko kestää matka Vierumäeltä Jyväskylään? 
- KAUAN. 
Ainakin jos matkustaa ilman aikataulua ja pysähtyy matkan varrella ajan kanssa. 

Pääsiäistä alettiin suunnitella jo hiihtolomalla, tai lähinnä päätettiin että pääsiäisenä mennään porukalla laskettelemaan ja uimaan. Puoliskoni jäi kotiin ja me lähdettiin Tuhinan kanssa torstaina vähän ennen kahta. Haettiin mun sisko Vierumäeltä ja käytiin hallissa leikkimässä jalkapallolla hetki ennen matkan jatkamista. 

Pysähdyttiin ensin Tähtihovissa, ei löydetty sieltä Tuhinalle sopivaa evästä, joten ajettiin sitten ABClle ja siellä vierähti pidempi hetki. Ensin haettiin Tuhinalle eväät marketista ja oltiin menossa hakemaan lisää evästä Punnitse & Säästä:stä kun pysähdyttiin ihmettelemään kirjakaupan tarjouksia ja matkaan lähti Tuhinalle Mummin käsilaukku -kirja. P&S:ssä vierähti toinen tovi, ite en ollut koskaan ennen siellä käynyt. Parin tunnin matka kesti varmaan lähemmäs viisi tuntia.



Lyhyesti sanottuna pääsiäiseen mahtui turvapaikanhakijoiden tekemää ruokaa - kanaa ja lammasta, laskettelua ja kävelyä Laajavuoressa, Aalto Alvarin aaltoja, mummolan hyvää ruokaa ja synttäri/testikakku laskettelua ja pulkkamäkeä Himoksella.

Me ei Tuhinan kanssa käyty tällä reissulla kertaakaan laskettelemassa. Neiti oli ihan väsynyt ja nukahti matkalla Laajavoreen. Sellaset olivat kyllä elkeetkin jo ennen kun päästiin rinteeseen lähtemään, että ihan suosiolla pakattiin vaunut matkaan - jos nukahtaa autoon niin sitten saa nukkua vaunuissa sen mitä nukkuu.

Päivän ohjelma kun oli rinteestä uimaan, joten ajateltiin että on parempi viedä uimaan lapsukainen joka on nukkunut kuin lapsukainen joka on väsytetty rinteessä. Eipä  Tuhina kyllä nukkunut edes tuntia, mutta ihmeteltiin eturinteen juuressa laskijoita ja muiden leikkejä ja otettiin rennosti aamupäivä.

Uimahallista Tuhinaa ei meinannut saada pois, ei se kyllä yllättänyt ketään. Lastenallas skipattiin kokonaan, käytiin aalloissa kellumassa ja muuten hengailiin porealtaassa ja koskialtaassa. Pienestä liukumäestä laskettiin pari kertaa ja isommasta kerran lopuksi. Ajattelin että Tuhina voisa hypätä jo altaan reunalta, niin että olen altaassa vastassa ja sitä varten mentiin kilpa-altaaseen. Se oli virhe, koska siellä oli aivan liian kylmää Tuhinalle. Jos sitä ei lasketa niin uintireissu oli aivan täydellinen.




Sunnuntaina me ajeltiin kirkon jälkeen Viitasaarelle mummon ja papan luokse. Mentiin äidin autolla ja Tuhina matkusti ensimmäistä kertaa kasvot menosuuntaan. Autossa on niin lyhyt turvavyö että yleensä olen lukinnut istuimen kahdella vyöllä, mutta nyt piti saada kaikki vyöt käyttöön kun meitä oli auton täydeltä. Hyvin Tuhina viihtyi näinkin päin, mun mielestä matkustus asento oli ehkä jopa hieman parempi noin päin, ainakin nukkumisen kannalta.

Ja tietysti, koska puoliskoni ei ollut mukana, lähetin hänellä kuvat meidän mummon tekemistä herkuista. Joskus mietin että tuleekohan musta koskaan sellaista mummoa jonka luona on aina hyvää ruokaa. Meidän mummo ja isoäiti on molemmat sellaisia ja puoliskoni mummo on myös.



Viimeisen lomapäivän suunnitelma oli lähteä Himokselle laskettelemaan ja sieltä sitten kotiin. Isi ja isosiskoni lähtivät hyvissä ajoin puoliltapäivin. Minä laittelin vakuutustarjouspyyntöjä ja pakkasin - hyvin laiskasti ja yritettiin äidin kanssa vuorotellen saada Tuhina päikkäreille, samalla kun äiti leipoi suklaisen synttärikakun isosiskolleni. Samalla tuli testattua yksi kakkuresepti joka sopii myös Tuhinalle.

Tuhina luovutti unelle vasta turvaistuimessaan vähän ennen kuin mekin suunnattiin Himokselle. Ajatus oli että voidaan hetkeksi ottaa Tuhinalle välineet, jos ehditään. Oltiin parkissa 20 vailla viisi ja viideltä meni rinteet kiinni. Laskettelu jäi toisen kerran välistä, mutta ulkoiltiin ja Tuhina pääsi pulkkamäkeen ja syötiiin kakkua. Hyvä pysähdys ennen parin tunnin kotimatkaa.



Voi ei! Unohdin ihan pari pupua! Maanantaina ennen lähtöään Vaari etsi Tuhinan kanssa pääsiäispupun pesää. Mummu oli hankkinut ison suklaamunan ja kaksi erilaista suklaalevyä Tuhinalle. Maidottomia tietenkin. Myös me isommat lapset - minä isosisko ja äiti - innostuttiin pesän etsimisestä heti kun tajuttiin mitä Vaari ja Tuhina teki.

Ja toinen pupu oli meidän mummon pehmopupu. Iso koristepehmolelu, jolla me ei koskaan saatu leikkiä. Nyt mummo antoi sen Tuhinalle. Ja olihan toinen siitä aivan ihastuksissaan. Itse en kyllä omin luvin olisi pupua Tuhinalle antanut.



Niin ja kolmaskin pupu, jonka piti olla kissa, mutta kaikkien mielestä se oli pupu. Puhuttiin virpomisesta hieman, meinasin jos oltaisi sovittu että käydään puoliskoni mummolla ja enolla virpomassa ja sitten menty mummin ja papan luo. Ei keksitty mistä löydettäisi pajunkissoja joten jätettiin koko touhu suosiolla emsi vuoteen.

Paitsi sitten kun tulikin lähtö mummilaan niin alettiin äkkiä askartelemaan virpomisvitsaa - piirrettiin lehdet paperista ja teipattiin avokadon oksaan kiinni ja Tuhina sai punaisen nenän, viikset ja hiuksistaan kissankorvat. 

Masut vertailussa

Mun mielestä raskausaikana paino saa nousta niin paljon kuin on noustakseen ja mitä aiemmin ja mitä isompi maha sen parempi. Tiedän kuitenkin, että kaikki äidit eivät ajattele samoin. Toisille vatsan kehuminen pieneksi on ilouutinen, minua se vähän harmittaa ja toiset tuntevat itsensä merileijoniksi jo plussasta saakka.

Mie tykkään että maha on muhkea (ja itestä ainakin tuntuu, että mulla on nyt jo aika iso maha vaikka ei vielä tarpeeksi iso :D) ja sen pitäisi näyttää muistakin siltä. Siispä koska kaikki äidit ja raskaudet ovat erilaisia ajatuksineen ja mahoineen vertaan nyt vain ja ainoastaan omaa mahaani - nykyistä siihen kun odotin Tuhinaa.

Tietenkin muistan olleeni kömpelömpi ja isompi kuin yleensä, mutta mulle se kaikki oli uutta, ihmeellistä ja hauskaa, ihana hetki ennen lapsen syntymää. Luulen että mun ajatuksiin vaikuttaa aika paljon mun lähtöpaino joka on molemmissa ollut alipainoinen, tässä raskaudessa vielä 3,1kg vähemmän kuin Tuhinan odotuksen lähtöpaino.

Tuhinaa odottaessa toivoin, että mulle jäisi vähän niitä kiloja joita sitten lähteä muokkaamaan lihakseksi. Mutta noh. Ne kilot hävisivät ja veivät mennessään vähän liikaakin, joten tällä kertaa en ole edes jaksanut toivoa että jotain jäisi. Sen näkee sitten, mutta nyt odotan aina anoppilaan menoa - koska siellä on lähin henkilövaaka- ja otan ilolla vastaan jokaisen kilon jonka tämä raskaus päättää minuun mahduttaa.

Ja toisaalta luulen että keskenmeno ennen Tuhinaa kummittelee kuitenkin vielä vähän, tuolla jossain muistin perukoissa. Varsinkin nyt kun olen raskaana, kun ei se muuten ole ollut mielessä pitkiin aikoihin. Ainoastaan silloin kun on tullut puhetta jonkun ystävän keskenmenosta.



Mutta mitä isompi vatsa sen enemmän olen raskaana ja sen isompi ja vahvempi vauvakin on. Vaikka mun ei tässä raskaudessa ole tarvinnut kertaakaan pelätä keskenmenoa, Tuhinasta säikähdin kerran rv10, niin luulen että muisto siitä yhdestä rv 8+5 loppuneesta kuitenkin jollain tapaa vaikuttaa näihin ajatuksiin mahasta.

Molemmat siis Tuhina ja tämä vauva ovat olleet vatsassa mielestäni hurjan vilkkaita. Puoliskoni meinasi että tämä uusi vauva olisi ehkä jopa vilkkaampi, mutta mie en osaa verrata liikkeitä. Bileitä tällä vauvalla on vähän väliä pitkin päivää, joka päivä, yleensä aina kun syön tai lepään. Ja iltaisin on sitten vielä isommat masujamit. Öisinkin kuulema, kertoo puoliskoni.

Harmittaa ettei mulla ollut mittanauhaa kun odotin Tuhinaa. Mutta enpä kyllä nytkään ole vielä kertaakaan mitannut vatsan ympärystä. Tuhinasta se mitattiin babyshowerissa rv 35 ja silloin mahan ympärys oli reilun metrin.

Uusia arpia en ole vielä ainakaan huomannut. Vanhat navan ympärillä olevat kyllä paistavat taas vähän vaihtelevasti. Riippuu millä ja milloin ne olen rasvannut. Muutkin arvet ovat muuttuneet punaisemmiksi. Arvista mulla on vähän sama ajatus kuin kiloistakin - sillä erotuksella että yritän pitää huolta vatsanahastani, mutta jos siihen siitä huolimatta arpia tulee niin saavat tulla.

Niin ja ne harjoitussupistukset alkoivat heti kun puoliväli ohitettiin! Muistelen että niitä tuli Tuhinastakin varmaan samoihin aikoihin. Silloin vain en tiennyt että ne on supistuksia vaan luulin että vauva puskee itseään vatsaani vasten. Nyt taas tiedän mitä tarkoittaa kun vatsa menee ihan kovaksi möykyksi. Vähän päivästä riippuen saattaa tulla useampi samana päivä, mutta viikkoon mahtuu myös päiviä ilman näitä.



Kipeitä harjoitussupistukset eivät ole, mutta sellaisia että ne huomaa. Eikä mulla toistaiseksi ole mitään muitakaan suurempia kipuja ollut. Ainoastaan huomaan että mun kantapäät väsyy jos kävelen tai seison pitkään mun kovapohjaisilla talvikengillä tai kokonaan ilman kenkiä. Sama tapahtui Tuhinaa odottaessa.

Korkattiin sittenkin pyöräilukausi jo viimeviikolla. Aika nopeasti huomasin että ylämäet on pikkuisen hankalampia polkea nyt, kuin viime kesänä. Muuten pyöräily tuntuu ihan tavalliselta ja onnistuu ainakin vielä ihan normaalisti, melkein kuin ei raskaana olisikaan. Saattaa silti jäädä pyöräilyt kesäkuussa vähemmälle.

Tuhinaa odottaessani en pyöräillyt kertaakaan, mutta kyllä musta silloinkin hitaampi ja nopeammin hengästyvä tuli aika aikaisin. Sama on tilanne on nytkin, keittiön yläkaapeille kiipeily on hengästyttävää ja siitäkös puoliskoni aina hyvät naurut saa. Ja naurattaa kyllä itseäkin. :D

Nyt toisella kierroksella neuvolakäyntejä on vähän tylsän harvoin, tai ehkä se vain tuntuu siltä. Laskin nimittäin että Tuhinan rakenneultra on kuudes merkintä äitiyskortissa ja tällä kertaa se on "vasta" viides. Ja tosiaan Tuhinan toinen merkintä on rv 10+4 syke +166, eli se paniikki käynti kun olin hetken aivan varma uudesta keskenmenosta.

Mulla oli eilen pitkästä aikaa neuvolakäynti. Tänään siis rv 24+5. Oli ihan pakko verrata vielä äitiyskorttejakin ja tehdä pieni taulukkokin painon kehityksestä. En tiedä milloin musta on tullut tämmönen taulukkointoilija. Ajattelin jo tämän olevan ihan höpöhöpö hommaa, kun neuvolat on niin eriviikoilla, mutta ei ne nyt niin kamalasti toisistaan heittäneetkään.




TUHINA vs. VAUVA
rv 8+4 +0kg - rv 8+5 +0kg
rv 12+6 +0,5kg - rv 13+6 +1kg   
rv 16+6 +1,6kg - rv 18+4 +3,5kg
                         rv 20+6 +4,8kg - rv 22+1 +5,4kg (omapuntari) 
   rv 24+6 +7kg - rv 24+4 +6,9kg

Mulla on puhelimessa yksi pregnancy-sovellus jonka mukaan painoa on eilisen neuvolan jälkeen tullut 7,5kg. Siihen sovellukseen olen merkannut aloituspainon heti siltä päivältä, kun raskauskin lasketaan ja se on 600g vähemmmän kuin ekalla neuvolakäynnillä. Jokatapauksessa oon melkein hämmästynyt kuinka samoissa paino pyörii. Toisaalta taas eihän nämä muutenkaan juuri toisistaan eroa, tähän mennessä.

En tiedä onko puoliskoni samaa mieltä, mutta musta tuntuu, että raskaana oleminen sopii mulle. Tuli tässä sekin mieleen että en varmaan koskaan pukeudu yhtä naisellisesti kuin raskauden aikana...

Noissa viimesissä kuvissa on muuten täsmälleen sama raskausviikko, rv 24+2, Tuhinan LA oli kaksi päivää myöhemmin. Mulla oli samat paidatki mukana että olisin saanut täsmälleen samanlaisen kuvan, mutta onnistuin sitten pukemaan väärän värisen paidan päälle... :D

Autoilun ihmelapset

Luonnospinosta löytyi lisää aarteita, joskin ei ihan niin suurella tunteella varusteltuja kuin tuo edellinen, tämä on tammikuulta. Tarkka päiväys tekstille oli 8.1.2016. En ole edes aivan varma miksi tämä oli keskeneräisenä tuonne unohtunut, mutta nyt se on tässä julkaisukelpoisena. Otsikko saattaa hämätä, mutta tämä koskee nyt auton tekniikkaa tai siis sitä mitä löytyy konepellin alta. Liikennekäyttäytymisestä ja ajotaidoista ei tarvitse huolestua. :)

"Me ollaan puoliskoni kanssa aika sankareita. On asioita jotka osataan hyvin. On asioita jotka voitaisi osata paremminkin, mutta ollaan keskenämme onnistuttu vähintäänkin kohtalaisen hyvin. On asioita jotka tekisin itse jos osaisin, mutta kun en osaa annan puoliskoni yrittää. Ja on asioita joissa toivoisin että voitaisiin soittaa apua heti ja jättää kokonaan kokeilematta itse. 

Ihan rehellisesti mua joskus pelottaa kun puoliskoni poraa seiniin reikiä hyllyille. Jos tukipalkit tai muut huomioon otettavat asiat onkin hoidossa, niin sitten pelottaa että se hylly on ihan vinossa tai tipahtaa kuitenkin, on väärät ruuvit ja niin edelleen.Koskaan meiltä ei ole vielä lamput tai hyllyt pudonneet, - sulakkeetkin on poltettu vain yhdestä asunnosta - eli hyvin osataan, vaikka mulla onkin tekemistä luottamuksen kanssa näissä asioissa. 

Mutta auto. Se on sellainen laitos josta ollaan molemmat enemmän tai vähemmän pihalla. Minä ehkä enemmän ja puoliskoni vähemmän, mutta rehellisyyden nimissä pihalla ollaan. Varsinkin nyt kun automme ei ole kahteen päivään käynnistynyt.


Meidän ensimmäinen auto oli vuoden 1995 bmw 316, kolmiovinen. Ostettiin se puoli extemporee ja ensimmäisen talven se toimi hyvin. Keväällä se ei mennyt katsastuksesta läpi joten uusittiin siihen sitten etuiskarit ja muita kuluvia osia. Auto toimi kunnes jäätiin tienpäälle vuosi sitten joulureissulla. Tuosta autosta nyt ei sen kummempia kommervenkkejä ole kerrottavana. 

Siellä se on edelleen, pajalla keskellä ei mitään, kun ei olla sitä saatu myytyä tai siis edes laitettua myyntiin, pitäisi hakea siitä talvirenkaat pois alta ja sitten antaa korjaajan viedä se romuttamolle. Kesärenkaat siitä myytiin syksyllä.


Nykyään meillä on ihan oikea perheauto. Mutta nyt ollaan senkin kanssa onnistuttu sähläämään. Mitään niin vakavaa siinä ei sentään ole kuin tuossa meidän pikkuromussa oli, vähän surkeita sattumuksia vain.

Eräskin lauantai ilta, viime vuoden puolella, päätettiin lähteä ruokakauppaan puoli kuudelta. Hyvin piti olla aikaa vaan kun auto ei käynnistynyt. Ei sitten millään! Ajateltiin että ehkä akku on loppu ja koska asutaan mäen päällä, niin ei muuta kuin minä rattiin ja puoliskoni työntää vauhtia - ei mitään. Soitettiin puoliskoni pikkuveli hätiin ja taas yritettiin työntää monta monta kertaa - ei mitään. Käynnistys apukaapeileden kanssa - ei edes päästy yrittämään kun kaapelit oli liian lyhyet.


Lopulta pojat sitoivat autot peräkoukuista yhteen ja hinasivat ylös ja työnsivät alas ja uudestaan ja uudestaan vaan ei lähde auto käyntiin niin millään. Eipä siinä ruokakauppaan enää tarvinnut lähteä. Ja sunnuntaina sitten puoliskoni pikkuveli haki meille omat apukäynnistyskaapelit ja kokeiltiin taas kaapeleilla. Ja kun ei auto vieläkään lähtenyt käyntiin niin kokeiltiin toista avainta. WRUM. Avaimesta oli kiinni koko show. Ja tuolloin mullakin oli vielä aina avaimet mukana, että kun olisi aiemin tajuttu...

Niin että tiedoksenne, että nykyään noissa avaimissa saattaa olla sellainen käynnistyssiru. Ja kun vaihdatte pattereita kaukosäädinavaimeen, niin kannattaa olla tarkkana että se siru pysyy siellä avaimessa tai ainakin tallessa. Meidän toinen siru löytyi onneksi sohvan alta! Sattumoisin juuri tuolla pattereidenvaihto viikolla olin imuroinut keittiön ja olohuoneen melkein joka päivä ja vaihtanut sen imurin pussinkin. Joten onneksi se vielä löytyi!"

Kuten sanoin, teksti oli jäänyt kesken joten antakaas kun jatkan hieman.

"Mutta auto. Se on sellainen laitos josta ollaan molemmat enemmän tai vähemmän pihalla. Minä ehkä enemmän ja puoliskoni vähemmän, mutta rehellisyyden nimissä pihalla ollaan. Varsinkin nyt kun automme ei ole kahteen päivään käynnistynyt."

Arvatkaapa miksi auto ei ollut kahteen päivään käynnistynyt... 8.1.2016 - koska pakkanen. Ei vaan oltu saatu aikaiseksi hommata omaa parkkipaikkaa ja vuoden vaihteen tuomat pakkaset pääsi todellakin yllättämään eikä meidän autoparka tykännyt niistä. Reippaana poikana miehenä, puoliskoni hommasi meille tolpallisen autopaikan kahden autottoman päivän jälkeen.


Jälleen kerran saatiin apua puoliskoni veljeltä. Tällä kertaa heidän piti työntää auto pois hiekkaparkilta pienen alamäen kautta ylämäkeen ja talon takana sijaitsevalle tolppapaikalle, useampi sata metriä - harmi kun en voinut auttaa. Lisäksi autoon piti hankkia uusi akku ja kyllä nyt taas toimii ja on lämminkin!

Tai siis toimisi paremminkin jos joku pikkurouva ei olisi pakittanut pois ruudusta lämmityspiuhan kanssa... Onneksi puoliskoni sai isänsä kanssa korjattua sen minkä minä vahingossa hajotin.

Niin ja mitä siihen pajan pihalla seisoneeseen bemarin romuun tulee, niin hiihtolomalla sain yllättävän puhelun Svealta. Täti puhelimen päässä kertoi, että heille oli soittanu henkilö joka haluaa ostaa sen! Jostain syystä pajan omistajakaan ei ollut saanut meihin yhteyttä puoleen vuoteen ja auton luovutuskin oli jäänyt tekemättä silloin reilu vuosi sitten kun me viimeinen erä siitä maksettiin. Joten ostaja oli soittanut sitten trafin ilmoittamalle omistajalle Svealle.

Ja kaksi päivää myöhemmin kirjauduin Trafin järjestelmään jossa oli iloinen ilmoitus: omistuksessasi ei ole ajoneuvoja! Aina alkoi vaan ahdistamaan, tuskan hiki nousemaan kun puoliskoni kanssa muistettiin että tuolle autolle pitäisi jotakin tehdä. Joten voitte kuvitella mikä taakka tipahti hartioilta kun ostaja vain ilmestyi!

Imetysikävä

Kävin luonnoskansiota taas läpi ja tällä kertaa löysin hassun otsikon takaa tekstin imetyksen lopettamisen jälkeen. Imetin Tuhinaa vuoden ja pari kuukautta päälle. Imetystaipaleeseen mahtui allergiadietin lisäksi paljon syliä ja rakkautta. Nyt kun imetyksen lopettamisesta on puolivuotta en osaa edes pukea sanoiksi sitä.

Tykkäsin imetyksestä. Se saattoi olla pitkään meidän öiden pelastus. Maito ryöpsähti kun lähdettiin sairaalasta kotiin, Tuhinan ollessa kolme päiväinen. Käytin ensimmäiset kolme kuukautta rintakumia, mutta muuten imetys sujui alusta asti hyvin. Sitten kun hampaat tuli ja Tuhina puri en tykännyt hetkeen, mutta silti olin aina valmiina - nukuttamaan, lohduttamaan, muuten vaan - mihin ikinä Tuhina sitä nyt sattui kaipaamaan.

Tekstin alkuperäinen päivämäärä ehti kadota ennen kuin sain sen muistiin, mutta oletan että tämä on kirjoitettu noin kuukausi imetyksen lopettamisen jälkeen, eli lokakuun alun tai puolivälin aikoihin. Otsikko oli Luuviulu, mutta noh, tekstin luettuani päätin vaihtaa sen.



"Ajateltiin että mummolareissun aikaiseen kahden yön eroon olisi helppo lopettaa imetys kokonaan, sitä kun oli mietitty jo pidempään ja yöimetys lopetettiin lopulta melko kivuttomasti.

Imetyksen lopettaminen oli yllättävän helppoa ainakin käytännössä. Välillä huomaan kyllä että Tuhina sitä kaipaa, mikä taas saa minut miettimään, että olisinhan minä periaatteessa voinut vielä jatkaakin imettämistä.

Ihanne tilanne mielestäni olisi ollut jos Tuhina olisi saanut päättää, koska lopetetaan (veikkaan ettei koskaan :D), mutta tehty mikä tehty. Palasin samantien ei-allergiseen ruokavalioon joten paluuta ei ole ja tein senkin tietoisesti juuri sen takia, että en voi perua päätöstä. 

Välillä päiväunille nukuttamisen jälkeen katson peilikuvaani toivoen että ratkaisu oli oikea. Että lommoposket, väsyneet ja laihoihin kasvoihin liian suuret silmät, ihosta törröttävät solisluut ja esiin paistavat kylkiluut olisivat kohta piilossa ja historiaa. 



Että kesällä ostetut housut olisivat taas sopivat ja istuvat, sen sijaan että housun vyötärön alle mahtuisi lisäkseni pari tennispalloa. Että kukaan ei pääsisi kysymään syötkö sinä tarpeeksi, vaikka syön enemmän kuin puoliskoni.

Minä oikeasti toivon että imetyksen lopettamisen vaikutukset näkyisivät pian myös minussa. Minä ihan tosissaan toivoin että niistä liki 20kg jotka raskausaikana sain olisi edes muutama jäänyt! Mutta sen sijaan vaaka näyttää vähemmän kuin yläasteella. 

Kirjoitin parikuukautta synnytyksen jälkeen ja silloin jo multa oli lähtenyt jos ei kaikki, niin hyvin lähelle kuitenkin. Tällähetkellä vaaka näyttää miinus viisi kiloa äitiysneuvolan ensimmäiseen punnitukseen joka sekin oli painoindeksin mukaan lievää alipainoa. 

Tiedättekö kun vaatekaapissa on sukkahousujen lisäksi yhdet housut jotka on sopivat. Kaikki muut on isoja. Mitä järkeä oli lopettaa imetys jos mun oma paino ei lähdekään nousuun? Tuossa samassa se on nyt junnannut jo kauan, parempi toki kuin että lasku olisi jatkunut. 



Olin tyytyväinen itseeni ennen raskautta ja raskaana, oi mie rakastin olla raskaana, ja olin tyytyväinen itseeni synnytyksen jälkeen, mutta nyt oon jo pitkään ollut omastakin mielestä liian pieni.

Anna anteeksi lapsi rakas. Äitin on pakko syödä ettei äiti kuihdu kuin rusina, eikä äiti voi imettää enää :( mutta silti mullakin on välillä ikävä sitä kun illalla nukahdit rinnalle tai kun mikään muu ei auttanut niin oli jokin varma lohdutus. 

Elämä imetyksen loputtua on jatkunut samanlailla kun mitä se oli imetyksen aikana. Silti jollain tapaa mulla on ikävä sitä imetyksen helppoutta, sitä kuinka se oli takuuvarma helpotus kaikkeen vaivaan.

Keinutin Tuhinaa kun huomasin väsymyksen ja hän oli siinä  sylissäni ihan rauhassa ja ihan hiljaa, painoi päänsä mun olkapäätä vasten ja näpräsi toisella kädellä mun paidan selkämystä. Keinutin ja silitin ja Tuhina nukahti. Minä itkin ja kannoin pienen lapseni sänkyynsä päiväunilleen."




Eniten ja pisimpään imetyksen lopettaminen mietitytti, jopa kadutti, meidän öiden kannalta. Vaikka meidän yöt on välillä tosi surkeita vieläkin niin tällä hetkellä kukaan ei taida enää kaivata imetystä. En tiedä miten oman painokäyräni kävi, ehtikö se nousta vai ei, kun meillä ei ole kotona vaakaa, mutta nyt se ainakin nousee. Yhdet farkut muuttuivat sopivasta tyköistuvaksi marraskuussa, mutta syytän kyllä vauvaa siitä. :D

Imetyksen lopettamisesta ei mennyt kuin kaksi kuukautta kun jo plussasin. Ja nyt olen taas onnellinen kasvavan vatsani kanssa ja itseasiassa odotan innolla kuinka suuri musta vielä kevään ja kesän aikana tulee! Ja uusi imetystaivalkin mua odottaa sitten heinäkuussa. Saa nähdä miten uuden vauvan kanssa kaikki lähtee sujumaan.

En ottanut mitään ressiä synnytyksestä tai imetyksestä viimeksi, enkä aio ottaa nytkään. Paitsi tietty sen verran että jos nyt päästäisi kuitenkin sairaalaan asti synnyttämään, mutta sekin on oikeastaan puoliskoni ressi koska hän on kuski.

65 neliötä - part 2

Eteisestä on suora näkymä olohuoneeseen, mitä yritin varoa näyttämästä eteistä kuvatessa. Nyt on esittely vuorossa siis olkkari. Puoliskoni kertoi eilen että tämä (ensimmäisessä kuvassa) on hänen lempi näkymänsä olohuoneesta. Otin ensin kuvat lauantaina illalla, mutta niistä suurimmasta osasta tuli tosi suttuisia ja pimeitä. Päätin ottaa päivällä uudet kuvat, tosin unohdin muutaman kuvakulman.

Tässä olohuoneessa parasta on luonnonvalo! Kesäaikaan siitä saa nauttia tietenkin huomattavasti enemmän, mutta myös aurinkoisina talviaamuina ja aamupäivinä luonnonvaloa riittää eteiseen ja pesuhuoneeseen saakka! Koko olkkari näyttää paljon paremmalta luonnonvalossa ja tekin huomaatte kyllä eron kuvien välityksellä.

Jopas nyt kävin jaarittelemaan, tulkaahan peremmälle!





Meidän sohva meinasi aiheuttaa vähän päänvaivaa, lähinnä kokonsa takia. Tai no ei se koko vaan se, että sille ei käytännössä ollut kuin yksi mahdollinen paikka ja siinähän se nyt on. Sitten päänvaivaa aiheutti telkkarin ja pianon paikat vaikka niillekään ei käytännössä ollut vaihtoehtoja. 

Olin haaveillut pianosta jo pidempään. Tämä meidän äidin pieni piano oli mulla Rovaniemellä. Sitten kun muutin Jyväskylän kautta tänne, piano jäi äidin ja isin luokse. Vuosi sitten se muutti isosiskoni matkassa Helsinkiin ja kun siskoni muutti toiseen kotiin jonne piano ei mahtunut, ilmoitin että se tulee meille.

Pientä kädenvääntöä meillä oli puoliskoni kanssa, pianon saapumisesta ja sen paikasta. Mutta kun testattiin telkkaria ja pianoa toisin päin todettiin ettei vaihtoehtoja tosiaan ole. Tämä paikka on suoraan luotu tuolle pianolle! Telkkari  ja tvtaso näyttivät siinä pöljältä. Mutta nyt se on täydellinen.




Telkkarin paikka sohvaan nähden on vähän hassu, tiedetään. Tvtasossa on pyörät, että sen paikkaa on helppo vaihtaa. Aikamme kun kääntelimme koko tv tasoa keskelle olohuonetta ja takaisin seinälle, puoliskoni päätti että nyt riittää. Sitten telkkari ruuvattiin seinälle, käännettävällä telineellä.

Uutena, tai sellaisena mitä edellisessä kodissa ei ollut, tänne uuteen olohuoneeseen tuli piano, isompi telkkari ja seinäteline ja puoliskoni työpöytä katosi. Tai siis myytiin ja tietokoneelle keksittiin paikka muualta.

Taulu oli keskellä seinää kunnes Tuhina onnistui tiputtamaan sen ja en edes tiedä minkä koukun varaan se tuohon jäi. Ei olla edes jaksettu nostaa sitä takaisin, kun nyt on alkanut mietityttää koko taulu.

Telkkarin yläpuolella olevat hyllyt ovat lähes samanlaiset kuin edellisessäkin kodissa. Ainoa muutos taitaa olla yksi kukka vähemmän, se otti ja kuoli. Ja Pistorasioita piilottava Avocadokin on vähän huonossa hapessa - kuollut sekin. Jörön suurin puu on sentään pystyssä edelleen.

Arvaatkos mihin mennään seuraavaksi...? :)

Valinnan vaikeuksia

Tuplavaunujen mietintä ja etsintä ei sittenkään päättynyt vaikka niin luulin. Vuosi sitten alkanut Emmaljungan Douple Viking -kuume vaihtui vuoden vaihteessa Bugaboo Donkey kuumeeksi ja vaikka niillä uutena hintaa onkin pienen auton verran niin uskoin jo meidän kotiuttavan ne. Jos säästötavoite ei tulisi kesä-heinäkuuhun mennessä niin syksymmällä sitten kuitenkin. Kunnes.....

Selasin Babytownin nettikauppaa ja törmäsin Chipolino Twix tupliin. Tuolta samaisesta kaupasta tilasin saman merkin turvaistuimen Tuhinalle vuosi sitten. Ja nämä Twixit oli ensimmäiset rinnakkain olevat tuplat heidän valikoimissaan. Olen myyty. Nuo renkaat! Ja kankaat ja runko. Jotenkin hassulla tavalla sirot mutta silti älyttömän vahvan, tukevan ja ketterän oloiset.

Emmaljungan ja Bugaboon paras plussa on ehdottomasti lasten kasvojen suunnan kääntäminen. Niistä löytyy myös ilmakumirenkaat ja säädettävä työntöaisa. Emmaljungat hävisivät kilpailun mielessäni Buggiksille renkailla ja rungolla. Donkeyn runko ja renkaat vaan vaikuttavat mun silmiini jotenkin jykevämmiltä ja sen taas miellän suoraan niiden työnnettävyyteen maastossa ja talvella.

Nyt olen miettinyt noita Chipolino Twixien ominaisuuksia ja puutteita jos vertaa noihin kahteen. Sekä tietysti sen perusteella mitkä koen tärkeiksi, edelliseen postaukseen saamani vinkit huomioiden.

Twixin työntökorkeus on 100cm, ei säädettävä. - Mutta se ei haittaa, mittasin millä korkeudelle meidän vaunujen säädettävä työntöaisa oli käytön jälkeen ja se oli n. 100cm. Käskin myös puoliskoni testata ja korkeus oli hänellekin hyvä.
Korjaus 22.4.2016: Baby Townin sivuille on vaihtunut teksti työntökorkeus säädettävä.

Erilliset, pitkät kuomut. - Vaikka vauvaa ei saa kasvot minuun päin niin uskon pitkän kuomun ja pehmeänkantokopan suojaavan vauvaa säällä kuin säällä.

Makuutilan pituus 80cm - mietityttää koska Tuhina on hieman yli 80cm pitkä. Hän ei ole viime heinäkuun jälkeen nukkunut säännöllisesti vaunuissa. Usein kyllä nukahtaa vaunuihin ja olen jättänyt vaunut alakertaan ja kantanut nukkuvan lapsen sitten kotiin, omaan sänkyyn. Joten onko tällä merkitystä vai ei?

Mutta suurin mietinnän aihe tällä hetkellä on leveys. Twixit mahtuisivat meidän ovesta kyllä eteiseen mutta parvekkeelle tai makkariin niitä ei saa, ainakaan mittauksen perusteella. Ei sillä että niitä makkariin oikeasti edes tarvitsisi saada... :D Mutta vessan ovi on saman levyinen eli ei mahdu sinne pesuun. Puoliskoni kyllä tuumasi että pihalla on puutarhaletku.

Tässä vielä vertailuksi näitä leveyksiä:
Chipolino Twix: 82cm 
Emmaljunga Douple Viking: 79,5cm 
(Douple Viking 735: 73,5cm) 
Bugaboo Donkey Duo 74cm (mono 60cm)
Emma Jule Twin 79cm
Teutonia Team Cosmo +100cm?

Katsottiin tori.fin tarjontaa Teutonian Team Cosmojen kohdalta. Niissä jäi mietityttämään työnnettävyys talvella. Ja yhteinen kuomu. Laitoin viestiä yhdelle tutulle jolla nämä on jos saisin niillekin oikean leveyden - en löytänyt sitä mistään! Ja kokemuksia loskakeliltä.

Puoliskoni ehdotti myös että voitaisiin ostaa jotkut vaikka vähän edullisemmatkin tai ei niin silmää miellyttävät käytettynä tuunattavaksi. Voisin itse tehdä niihin uudet kankaat. Ei lainkaan hullumpi ajatus, erityisesti kun se oli vielä puoliskoni idea!

Tällä hetkellä mua kuitenkin kuumottelee nuo Twixit. Ja periaatteessa niiden ei tarvitsekaan mahtua mihinkään ahtaisiin busseihin tai pikku putiikkeihin/kahviloihin kun ei me sellaisissa olla nytkään käyty. Paikallisliikenteen bussilla ollaan matkustettu kolme kertaa puolentoista vuoden aikana... En usko että kahden lapsen kanssa tämä jotenkin muuttuisi.

Vikingeissä ja Buggiksissa mua edelleen häiritsee myös se kuppimallinen ratasistuin - nukkumista ajatellen. Ja muutenkin mitä noihin "muotivaunuihin" tulee, niin mitä useammalla ne on sitä enemmän haluaisin löytää jotkut mitkä ei kävelä joka risteyksessä vastaan, jotkut mun näköiset -oman jutun... Samalla logiikalla mun vaatekaappikin on täyttynyt. :D

Oon myös katsellut saman merkin turvakaukaloa - Tuhinalla oli käytössä serkkunsa vanha Gracon kaukalo ja mamma kaverilta lainassa ollut Maxi-Cosin kaukalo. Telakkaa ei ollut kummassakaan. Mitä nyt olen kaukaloita silmäillyt niin telakka nostaa kaukalon hintaa vähintään satasella.  Hurjan kätevähän se olisi, niin olen kuullut, mutta oikeasti halutaanko se välttämättä? En edes kysy tarvitsenko välttämättä, koska Tuhinan kanssa pärjättiin hyvin ilmankin.

Minkä levyisiä tuplia teiltä löytyy? 
Onko 82cm liian leveä, jos huomio meidän käyttötarkoitukset?
 - puistoilu, lenkkeily, sekä neuvola ja kerhomatkat -
Kumpi on parempi kuppipenkki vai 180° taittuva istuin?
Onko kasvojen menosuunnan kääntäminen kaksin- tai kolminkertaisen hinnan arvoinen ominaisuus, oikeasti?

Tupsuihastus


Tuhina on ollut nyt jo pidemmän aikaa ihastunut yhteen puoliskoni tupsupipoon, pipokoppaa kaivaessaan hän valitsee sen aina itse. Ja onhan tuo  pieni aivan mahdottoman suloinen iso tupsupipo päässään. Niinpä puoliskoni halusi hankkia Tuhinalle oman tupsupipon, johon minä vastasin että voisin tehdä itse. 

Parikertaa aiemmin ollaan käyty katsomassa lankoja, väri valinnat oli heti selvät, lankatyyppejä jäin vähän arpomaan. Lauantaina vihdoin ostettiin kaksi kerää: Novitan Heijastus-lanka valkoisena ja vaaleanpunaista Isoveli-lankaa. 

Edellisestä virkkauksesta on jo pidempi tovi enkä ensin meinannut päästä alkuun. Sunnuntaiaamuna aloitin pari kertaa alusta ja lopulta luovutin.  Maanantaina aloitin silmukoiden luonnin uudestaan päikkäreiden jälkeen, Tuhinan katsoessa pikkukakkosta. Ja niinhän siinä sitten kävi, kun vihdoin vauhtiin pääsin, en osannut lopettaa. Kavennuksen purin pari kertaa ja tein lisää kerroksia sen alle. Tuli vähän valvottua, mutta maltoin kuitenkin jättää tupsun ja päättelyn aamuun.

Piposta tuli vähän liian kireä. Ei se yllätys ole, nyt kun miettii, käytin kahta aivan eri vahvuista lankaa koukkua vaihtamatta. Heijastuksen vyössä oli puikkokooksi annettu 10 ja Isoveljelle 5-6. Käytin koon 7 koukkua. Ja mulla on muutenkin aika tiukka käsiala. Pipo oli  tiistain kasteltuna kulhon ympärillä venytyksessä. Nyt se on hyvä.



Tupsu vähän jännitti, kun tarkoitukseni oli että se olisi myös heijastin. Heijastuksen takia jätin sen myös huolittelematta. Muistan joskus ala-asteella tasoitelleeni tupsua liian huolellisesti. Jos ei muuta niin ainakin tupsu on iso ja pörheä. Sen kiinnityksessä meinasi itku tulla. Maailman helpoin homma ja onnistuin jättämään tupsun ja pipon väliin pari senttiä lankaa. Onneksi sain sen kuitenkin korjattua.

Valkoiset langat on vielä päättelemättä, en löytänyt parsinneulaa ja tavalliseen, vaikka isosilmäiseen, silmäneulaan en saanut sitä tungettua. En suunnitellut pipon kuvioita etukäteen tai laskenut silmukoitakaan (paitsi että pilkkujen välissä on viisi silmukkaa) että mitään käsityö ohjeita ei kannata odottaa vaikka joskus innostunkin tekemään.

Mun mielestä pipo onnistui oikein käyttökelpoisesti! Ja sen verran riittää innostusta että pitäisi päästä hakemaan lisää lankaa vauvan pipoon. Kaikki mitä noista raidoista ja täplistä jäi tuota heijastus-lankaa on tuossa tupsussa. :D



Mitäs tykkäätte? Onko siellä käsityöihmisiä? :)

65 neliötä - part 1

Tervetuloa  meille! Vihdoinkin vaikka "vain" näin kuvien välityksellä. Aloitetaan tupatarkastus-kierros tietenkin eteisestä. Tai oikeastaan meinasin aloittaa jo rappukäytävän kuvaamisella, mutta ehkä riittää jos kerron rapun parhaat:
  1. Esteettömyys - alaovi on automaattinen! Avaimen paikka on ulkoseinässä ja ovi aukeaa itsestään. Ai että on luksusta vaunujen kanssa! Ja sisällä taas on sellainen invanappi seinässä, ja kukas muukaan sitä meidän perheessä painaa kuin Tuhina. Talven aikana on pituuttakin tullut sen verran että hän ylttää siihen jo ihan itse (sydänsilmähymiö)
  2. Vaunut saa jättää parkkiin rappusten alle! Alaovi on aina lukossa niin ei tarvitse pelätä vaunujen puolesta.
  3. Hissi - luksusta kun ei tarvitse ostoksia tai reissukamoja raahata rappusia pitkin ja ajoittan kun tuon vaunut kotiin saakka niin hei mun ei tarvitse kantaa niitä!
Mutta takaisin siihen eteiseen.



Tähän asuntoon muuttaessa Ikean kenkäkaappi päätyi vaatehuoneeseen ja hommattiin ihan tavallinen kenkähylly naulakon alle. Hattu hyllyllä säilyy milloin mitäkin, minun mielestäni ylimääräistä rojua mikä kuuluisi jonnekin ihan muualle. Kunhan vain keksisin että minne. Valkoisessa pahvilaatikossa on rikkinäinen lamppu ja foreverin pahvilaatikossa taas puoliskoni koulukirjat.

Vaunutkin mahtuvat eteiseen aina tilapäismajoitukseen. Yleensä ne ovat portaiden alla, naapurin potkukelkan vieressä. Silloin kun käyn vaunujen kanssa kaupassa ne tulee useinmiten ylös saakka. Puoliskoni otti syksyllä ruokaostokset vastuulleen niin vaunutkin ovat sen myötä olleet parkissa alhaalla jatkuvammin.



Eteisestä löytyy yläkaapit joissa oli minun ja puoliskoni talvivaatteet, nyt ne valtaa kaikki meidän hengarit. Siivouskomeron päällä on epämääräistä romua sisältävä kaappi. Romuluolaksi ristitty pienempi vaatehuone sisältää kenkäkaapin lisäksi pyykkikorit ja kaiken sen romun jonka kuuluisi olla varastossa jos sellainen olisi.

Eteisestä näkymät ovat olohuoneeseen, minkä kuvat esittelen vasta seuraavana esittelyvuorossa tulevassa olohuonepostauksessa, ja käytävään josta päästäänkin keittiöön, pesuhuoneeseen ja makkariin.

Vielä kerran, Tervetuloa meille! :)

Ei enempää koruja

Kirjoitin tammikuussa miten me juhlistettiin meidän Paperihäitä (2v hääpäivä) ja postaus loppuu näihin sanoihin: "tästä saattaisi muuten saada kokonaisen postauksen: miksi en saa enää lahjaksi koruja." Ja näin ollen tässäpä se siis on, oma postaus koruilleni.

Ensimmäinen lahja tai muisto jonka olen puoliskoltani saanut on tyhjä hajuvesi pullo. Hän käytti sen loppuun ensimmäisellä käynnillään meillä Jyväskylässä ja antoi minulle muistoksi. Ja uskokaa pois se on edelleen tallessa, vaatekaapissani, koska mulla ei ole yöpöytää.

Ensimmäisenä syntymäpäivänä joka yhdessä vietettiin vuonna 2012, sain lahjaksi kaulakorun. Hopeisen sydämen jossa oli paljon pieniä kimaltavia kiviä. Koru oli kaunis ja sille tuli heti valtavasti tunne arvoa. En muista kertaakaan kun olisin sen riisunut.

Kesällä 2013 käytiin iltauinnilla rannalla jossa oli pieni laituri. Kiipesin laiturille käyttämättä tikkaita. En muista miksi roikuin laiturin reunalla, mutta se koitui tuon sydämen kohtaloksi. Kaulakoru jäi huomaamattani lautojen väliin ja kun tempaisin itseni laiturille ohut ketju katkesi ja koru putosi veteen. Periaatteessa sen olisi voinut löytää, laiturin alla oli vain kaulaani asti vettä. Mutta pieni virtaus ja illan pimeys eivät auttaneet puoliskoni etsintää, ei myöskään taskulampun tai vedenpitävän kameran ledivalo.


Ensimmäinen kaulakoru oli minulla alle vuoden.

Tuo laatta on ollut puoliskoni kaulassa melkein kolme vuotta. Nyt keväällä tulisi se kolme, mutta koru hajosi syksyllä sählyssä, ketju kyllä on puoliskoni kaulassa ja laattakin tallessa. Teetin sen muuten vain keväällä 2013, koska halusin hänelläkin olevan jonkin kaulakorun.

Jonkin aikaa olin ilman korua, ennen kuin -kuva paljasti että jo elokuussa - puoliskoni yllätti minut uudella kaulakorulla ja korvakoruilla! Hopeiset sydämen muotoiset, joissa oli koristeena pieniä kimaltavia kiviä. Käytin niitä siitä lähtien koko ajan, myös vihkiäisissämme. Kunnes keväällä 2014 kävi huonosti. Olin lähdössä töihin ja toinen korvakoru irtosi kun vedin hupparin pään yli. Ei mitään käsitystä mitä sille tapahtui ja mihin se siitä eteisestä olisi voinut kadota. Siitä saakka olen ollut ilman korvakoruja.

Onneksi mulle jäi vielä kaulakoru, siis siihen saakka että viime juhannuksena otin sen mökillä pois, en muista miksi, ja meinasin unohtaa sen mummoni lipastolle. Äiti sekä puoliskoni muistuttivat mua siitä ja laitoin sen lähtötohinoissa hupparini taskuun, varmaan talteen että voin laittaa sen autossa kaulaan. Unohdin. Sen koommin en ole sitäkään nähnyt.


Ehdin käyttää korvakoruja ehkä reilun puolivuotta. Kaulakoru oli mulla lähes kaksi vuotta! Elokuusta 2013 Kesäkuuhun 2015

Ja onhan mulla myös kihlasormus. Puoliskoni kosi 5.6.2013. Sormuksen sain siitä noin viikon päästä, tilattiin pienempi koko. Ihme ja kumma sormus on pysynyt suurimmaksi osaksi ehjänä - yksi timantti katosi 6.12.2014 :( - ja suurimmaksi osaksi tallessa. Olen riisunut sen vähintään kerran lähes joka päivä siitä saakka kun Tuhinaa alettiin rasvamaan. 

Toki sormuskin on kadonnut kerran, viime keväänä ja sekin oli hukassa useamman kuukauden, mutta hieman onnekkaammalla lopputuloksella kuin kaulakorut ja korvis.

Sormus on ollut minulla pian kolme vuotta!

Nyt olin ollut ilman kaulakorua siis viime juhannuksesta ja ilman korvakoruja suunnilleen kaksivuotta. Pari kertaa yritin käyttää HenkkaMaukan korvakoruja, mutta mun toinen korva aina tulehtui niistä, olin sitten mieluummin ilman. Mutta tästä tai näistä syistä johtuen puoliskoni on pitkään tyrmännyt kaikki haaveeni uudesta kaulakorusta ja korvakoruista. 

Kunnes! Puoliskoni sanoi Ouluun lähtiessään että on laskenut budjettiin tuliaisen minulle! Ensin hän sanoi jo päättäneensä sen, mutta kun juteltiin puhelimessa hän kysyi mitä tahtoisin ja keskustelua jatkettiin whatsappissa vielä jonkun aikaa. Luulin että hän olisi ostanut langattoman hiiren ja näppäimistön, kun Tuhina on repinyt puolet mun läppärin kirjaimista. 

Itse ehdotin korvakoruja, kerroin niiden olevan romanttsempi vaihtoehto. Kerroin senkin, että ihan tavallisia pieniä hopea nappeja ostin aikoinaan 5-10 eurolla sokokselta. Pohdin myös vähän aikaa että ihan oikeastiko tarvitsisin näppäimistön. Tämä kuitenkin toimii moitteettomasti, jos vain muistan näppäimet oikein. Totesin että en tarvitse näppäimiä.

Ja no tuliaiset on tässä!


Tietenkin toivoin uutta kaulakorua siitä juhannuksesta saakka kun edellisen hukkasin. Aina puoliskoni on kieltäytynyt enkä ole voinut väittää vastan, hukassa ovat. Nyt ehdotin vain hopeisia korvanappeja enkä tosiaan osannut odottaa kaulakorua! Ja korvakoruja!

Sokeriksi pohjalle puoliskoni oli vielä etsinyt mulle luonnollisen ripsarin - edellinen ripsarini oli ehkä 5vuotta vanha, vähintään kolme ja heitin sen pois loppu kesästä - kolmas tuliainen oli Benecosin ripsari. 

Parasta hiihtolomalla

Kotiuduttiin Jyväskyläreissusta karkauspäivän iltana ennen yhtätoista. Oltiin lomalla vähän päälle viikkko ja ehdittiin tehdä hurjan paljon siihen nähden, että piti olla ihan rennosti. Kuvia tuli otettua aika kivasti, ihan kunnon kameralla - isosiskollani on sellainen. Ja yksi ensimmäinen kerta tuli korkattua Tuhinalle.

Lomamatka alkoi sunnuntaina neljältä. Sen jälkeen kun oltiin aamulla käyty Tuhinan kanssa kirkossa ja tultu kotiin pakkaamaan. Tai sitten sen jälkeen kun oltiin jääty aamulla kiireessä auramattomaan pihaan auton pohjasta kiinni - kahdesti, ja kaivettu sitä autoa lumesta ensin naapurin avustuksella ja sitten puoliskoni kanssa, naapurin lämmitellessä Tuhinaa rappukäytävässä. Yhteensä kaksi tuntia, vähän erilainen kirkkopäivä. Ja sitten pakattu Tuhinan päikkäreiden ajan.

Automatkat Tuhinan kanssa sujuu yleensä ihan hyvin, mutta olihan se luksusta, kun mun isosisko istui koko matkan takapenkillä ja sai helposti Tuhinan viihtymään. Itse matkustan yleensä aluksi etupenkillä ja hyppään kesken matkaa taakse jos Tuhina ei nukukaan ja lelut ei enää kelpaa. Puoliskoni matka jatkui Ouluun ja me otettiin loppuilta aivan rennosti äidin ja siskoni kanssa jutellen.


Parasta lomassa oli koko porukalla ulkoilu. Maanantaina pulkkailtiin takapihalla isosiskon ja äidin kanssa. Tiistaina pulkkailtiin molempien siskojeni kanssa Tuomiojärven jäälle, seuraan liittyi myös meidän isi ja äitikin tuli meidän kanssa pulkkamäkeen vanhalle leirintäalueelle.

Ystäviä mahtui viikkoon kolme. Tiistaina käytiin Tuhinan kanssa kylässä mun luottokampaaja-meikkaajan luona, moikkaamassa häntä ja lapsia. Järkytykseksemme todettiin ettei oikeasti olla nähty neljään vuoteen! Keskiviikkona mun kutosluokan paraskaveri tuli piristämään meidän iltaa käynnillään. Torstaina taas ulkoiltiin aamupäivä Varalan luokkakaverin ja hänen tyttönsä kanssa, jotka tekivät aamupäivä reissun meitä moikatakseen.

Jos perjantai-iltaista puoliskoni paluuta ja mummua lukuun ottamatta koko porukalla luistelua ei lasketa, viikon kohokohta oli lauantai ja Laajavuori! Kyllä, veimme Tuhinan 1v7kk rinteeseen. Vähän jännitettiin kun pienimmät monot oli kokoa 25 ja Tuhinan uudet talvikengät kokoa 22. Lyhyimmät laskettelusukset oli 70cm pitkät, eli juuri Tuhinaa lyhyemmät. Kypäräkin saatiin sovitettua päähän mummun pipon kanssa.


Tuhina pääsi jo loivempaan lasten rinteeseen vaarin kanssa sillä aikaa kun minä laitoin monoja. Loivassa mäessä hän laski parin metrin matkoja itsekseen. Mun ei ollut tarkoitus mennä mahani kanssa rinteeseen suksilla, mutta jotenkin päädyin kuitenkin ensimmäistä kertaa bleideillä lasten mäkeen. Ja no, olihan se sen arvoista. Tuhina selvästi tykkäsi vauhdista kun laskettiin jyrkempää lasten rinnettä yhdessä. Isot rinteet jätin ihan suosiolla kuitenkin välistä.

Meidän rinteeseen lähtö venähti sen verran että oltiin lippukassalla puolitoista tuntia ennen rinteiden sulkemista. Tuhinan kanssa tunti oli juuri sopiva aika. Kaksi viimeistä hissinousua hän oli vähän itkuinen, mutta reipastui aina laskuun. Ja sen toisen itkuisen nousun jälkeen todettiin että ollaan valmiita. Ehdittiin juuri vaihtaa meidän perheeltä monot pois kun isosisko, mummu ja vaari tulivat myös takaisin rinteestä.

Viime viikko menikin sitten enemmän ja vähemmän reissusta toipumiseen - mitään ei tehty kun kerhot ja muskari oli vasta nyt hiihtolomalla - ja päättyi vielä ekstempore reissuun viikonloppuna. Meidän serkun vauva sai nimen sunnuntaina. Puoliskoni totesi reissanneensa tarpeeksi vähään aikaan ja mun ja Tuhinan reissu suunnitelma tyssäsi kun äidin piti olla sunnuntaina Jyväskylässä.


Lauantai iltana soitin vielä isosiskolle ja isille ja päätettiin siskon kanssa sittenkin lähteä. Niinpä pakkasin mun ja Tuhinan tavarat ja ajettiin heti lauantaina Lahteen isosiskolle yöksi ja sunnuntai aamuna heti suunnattiin Turkuun. Oli aivan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa isoäiti ja isoisä ja serkkuja ja tietysti meidän tätiä. Ja tietysti tajuttiin vasta matkalla että eihän meillä ollut mitään lahjaa eikä edes korttia. Mutta tärkeintä oli varmaan kuitenkin että ylipäätään päästiin paikalle.

Jäätiin Lahteen vielä toiseksikin yöksi. Mulle tuli autossa super huono olo, enkä kyllä sillä ololla ja päänsäryllä olisi kotiin saakka edes pystynyt ajamaan. Harvemmin tulee patkapahoinvointia kun itse ajaa. Onneksi oltiin mun isosiskon kanssa liikenteessä ja ehdittiin vaihtaa kuskiakin. Päänsäryn sain kadotettua suihkuun. Mutta illalla ei tehnyt enää ruokaa mieli vaikka vähän nälkä olikin. Otin kyllä jo pakatessa huomioon sen että sunnuntaista tulee pitkä päivä ja vaikka siskolta meille kotiin ajaa vaivaisen tunnin, niin ei ollut pakko ajaa sitä viimeistä tuntia yksin yötä vasten.

Maanantaina kotiuduttiin yhden aikaan päivällä. Tämä viikko onkin nyt mennyt enemmän ja vähemmän reissaamisesta toipumiseen. Päiväunia ollaan nukuttu taas koko porukalla Torstaina huitastin lähemmäs neljän tunnin unet, vaikka Tuhina on nukkunut taas paremmin öisin. Kaksi pyykkikoppaakin olen saanut jo tyhjennettyä. Kotikin alkaa olla taas siinä kunnossa ettei yllätysvieras yllätä ja sehän tarkoittaa sitä että saan otettua kuvat meidän kotiesittelyyn!

Seuraavaa reissua onkin suunniteltu jo pääsiäiseksi... :)

Lapsivapaa + rakenneultra

Meillä oli eilen pitkästä aikaa lapsivapaa päivä. Herätin puoliskoni ja Tuhinan puolikahdeksan aikaan ja vähän yli kahdeksan sanoin Tuhinalle heipat mummon eteisessä. Tuhina vietti koko päivän puoliskoni mummon luona. Sanoin taas että voidaan tulla hakemaan heti kun kotiin päin päästään, mutta mummo sanoi höpöhöpö ja käski meidän levätä - haette sitten illalla.

Meillä oli aika äitiyspolille vartin yli yhdeksän ja kerrankin oltiin ajoissa! Rakenneultrassa kaikki oli juuri niin kuin pitikin olla. Illalla tarkistin Tuhinan aikaista äitiyskorttiani ja huomasin että me oltiin myös 3.3.2014 rakenneultrassa. Tuhinasta viikkoja oli kaksivuotta sitten 20+4 kun nyt 3.3.2016 oli rv 20+6. Äitiyskortin merkintöjen mukaan tämä uusi vauva on tässä vaiheessa 29 grammaa siskoaan pienempi.

Vauva oli hurjan aktiivinen ja liikkui koko tutkimuksen ajan. Siellä hän potki ja riehui, ja hetken päästä laittoi nilkat ristiin. Yhteen väliin näytti kuin hän olisi ryöminyt tai kontannut ja sitten hän olikin jo ihan mutkalla. Liikkeet muuten tuntuvat ja n ä k y v ä t jo mahan läpi!

Nyt ei saatu vauvasta 3D ultrakuvia. Kasvoista olisi tietysti ollut kiva saada joku selvä kuva. Tuhinasta saatiin kuva jossa hän näyttää kieltään. Pääasia kuitenkin että kaikki oli hyvin ja muutama tavallinen ultrakuva saatiin kotiin tuliaisiksi.

Ylin kuva on  np-ultrasta 5.1.16. lähempi sivuprofiili ja mutka -kuvat saatiin eilen. :)
Mutta mitä siihen lapsivapaaseen tulee...

Käytiin lounaalla ravintolassa - ollaan käyty useammin lapsen kanssa ravintolassa, kuin ilman. Ja mulla ei ole mitään sitä vastaan, että lapsiperheet käy ravintoloissa syömässä, päin vastoin. Mutta kyllä täytyy myöntää, että olihan syöminen huomattavasti rauhallisempaa kun pöydän päässä ei istunutkaan pientä ruokailijaa.

Käveltiin käsikädessä piiiitkästä aikaa, niin pitkästä että puoliskoni oikein mainitsi asiasta. - nykyään kävellään tai oikeastaan juostaan käsikädessä kolmestaa Tuhinan kanssa. Onhan se aivan parasta kun Tuhina ojentaa pienen kätensä ensin isiä kohti ja heti perään katsoo taakseen ja ojentaa toisen kätensä minulle. Ja sitten hän kikattaa koko matkan parkkipaikan läpi.

Kävin yksin pitkässä suihkussa, joka kesti kuitenkin alle puolituntia. -  Tuhinan kanssa menee yleensä tunti, enkä edes muista koska olisin käynyt pitkän kaavan mukaan suihkussa ilman Tuhinaa. Neiti kyllä viihtyy suihkussa ja kylvyssä paremmin kuin hyvin. Mutta nyt sain rentoutua ihan eritavalla ja uppoutua ajatuksiini, kun kukaan ei yrittänyt avata sampoo- ja hoitoainepulloja tai syödä saippuaa ja juoda kylpyvettä.

Puoliskoni toi mulle mehulasin suihkuun ja sekin vain oli siinä saunajakkaran päällä. Sain juoda sen kokonaan itse, eikä se päätynyt kenenkään kylpyveteen. Toisin kuin muumilimsa hiihtolomalla kun saunottiin siskojeni kanssa.

Pidempien automatkojen, syömisen, käsikkäin kävelyn ja rentouttavan suihkun lisäksi meidän lapsivapaapäivä sisälsi nejän tunnin päikkärit. Mietittiin myös jotain päivänäytöstä leffaan. Puoliskoni tosin ei ollut kanssani aivan yhtä innoissaan Disneyn Kunnon Dinosauruksesta. Nukkuminen teki kyllä todella hyvää.

Heräsin puolikuuden jälkeen ja kuuden jälkeen oltiin mummolla hakemassa Tuhinaa. Neiti nukkui tyytyväisenä kengät jalassa mummon sylissä. Oli kuulemma jo odottanut meitä ja hieman ikävää tihrustanut, vaikka mummo ei ollut kertonut että nyt ollaan tulossa.

Herätettiin Tuhina, juteltiin, syötiin ja katsottiin Tuhinan touhuja vielä ennen kotiin lähtöä. Tuhina antoi lähtöpusun myös mummon sohvalle. Ovesta ulos astuessamme hän otti isiä kädestä kiinni ja katsoi taakseen minulle kättä ojentaen. Niin me juostiin autolle kolmestaa, Tuhina nauraen ja kengillään vauhdissa luistellen.

Kotona ennen  nukkumaan menoa riehuttiin hetki kolmestaan, käytin Tuhinan pikaisella pesulla ja rasvasin ja iltapalan jälkeen luettiin mummulta saatua uutta kirjaa. Siihen hän väsähti sohvalla ja sänkyyn  nukahti nätisti. Olihan se ihan rentouttavaa olla päivä ilman Tuhinaa, mutta kyllä mulla oli ikävä siitä sekunnista saakka kun aamulla Tuhinalle vilkutin ja mummolan oven perässäni suljin.


Luonnollisesti keskityttiin ilta Tuhinaan, joten masukuvan ottaminen jäi sitten iltamyöhäiselle, tai siis yölle ja ehti vuorokausikin vaihtua. Farkut vaihtui kollareihin samalla kun Tuhina sai päälleen yöpuvun. Mutta ihan oikeasti, voisiko joku kertoa miten tota puhelinta pitäisi pitää yhdessä kädessä kun sillä kuvaa? :D