Tunnelmavalaistusta lampuilla

*Kaupallinen Yhteistyö: Buzzador & Wiz

Me aloitettiin lasten "10päivää jouluun" joulukalenteri vasta tänä maanantaina ja nyt on kilpaa laskettu päiväkotiaamuja joululoman alkuun. Aika pienesti ja hiljalleen ollaan laitettu joulua kotiinkaan. Aloitettiin hankkimalla jouluvalot. Nuppunen valitsi omaan huoneeseensa violetit, Jekku siniset poikien huoneeseen ja ostettiin myös yhdet punaiset. En ole ihan varma mihin niiden oli tarkoitus mennä, koska joulukuuseen ne on aivan liian lyhyet.

Kokeilin ripustaa niitä parvekkeen ikkunaan, keittiön ikkunaan ja kellon ympärille. Ne päätyivät kuitenkin olohuoneen ikkunaan johon toivoisin kylläkin jotakin valokranssia, sellaiset laittaisin myös parvekkeen ikkunaan ja keittiön molempiin ikkunoihin, sitten olisi samanlainen jouluvalo neljässä ikkunassa. Se olisi hieno näky! 

Punaisten, sinisten ja violettien jouluvalojen lisäksi tottakai kynttilät kuuluvat joulun valaistukseen. Meillä on avotakka, mutta siellä ei saa polttaa puita. Hormeja ei ole puhdistettu, joten poltan takassakin kynttilää. Haaveilen tulisijan kokoisesta kynttilämerestä, mutta toistaiseksi taaperomme on hyvin innokas kynttilöiden sammuttaja, joten tyydyn pariin pienempään.

Tämä on minun ja puoliskoni kahdeksas joulu ja nyt ostettiin ensimmäistä kertaa aito joulukuusi! Siitä tosiaan puuttuu vielä valot, mutta se on täydellinen! Ennen kuin kuuseen ripustetaan valot olohuoneeseen tulee kynttilöiden ja jouluvalojen lisäksi tunnelmaa minun synttärilahjaksi ostetutusta lyhtydiffuuserista ja työpöydän valosta.

Ihastuin tähän lamppuun heti, kun nähtiin se kaupassa ja kävin useamman kuukauden ajan kurkkimassa joko lamppua löytyy hyllystä. Se sopii ihan täydellisesti työpöytääni. Alkuun siinä oli myös ihan tavallinen tämmöinen pallo lamppu. Nyt siinä on isompi Wiz lamppu jota voi säätää puhelimella!

Saatin Buzzadorin kautta kolme erikokoista Wiz lamppua testiin. Aluksi laitoin tähän sen keskikokoisen, joka oli samankokoinen kuin se alunperin ostamani lamppu. Arvoin olisiko tämä isoin liian iso, mutta tää iso on oikeastaan hienompi kuin se keskikokoinen.

Wiz lamppujen kirkkautta ja väriä voi säätää sovelluksen kautta puhelimella. Yövalo asetuksella saa ihanasti tunnelmaa myös meidän netflixtreffeille lasten uniajan jälkeen. Nyt kaikki kolme lamppua on käytössä, kun päätettiin kokeilla auttaisiko yövalotoiminto lapsia nukkumaan omissa huoneissaan.

Lamppujen kytkeminen wi-fiin on ihan yksinkertainen operaatio, mutta meidän netti on ilmeisesti niin surkea, että se vähän tuotti päänvaivaa. Nuppusen puhelin antoi yrittää yhdistää useamman lampun kerrallaan, mitä minun puhelin taas ei suostunut tekemään. Nupun huoneen pörröisen lampunvarjostimen kanssa laitoin pienimmän Wiz lampun. Vaihdoin itselleni isoimman ja keskikokoisen laitoin poikien huoneeseen.

Nupun Wiz on hänen omassa puhelimessa ja työpöydän valo minun puhelimessa. Meidän modeemi on ilmeisesti liian kaukana poikien huoneesta, koska en saanut keskikokoista valoa yhdistettyä uudestaan kumpaakaan puhelimeen, joten pojat ei nyt ole päässeet kokeilemaan yövaloa. Olohuoneessa ollessaan keskimmäinen valo kuitenkin yhdistyi sovellukseen ja toimi.

Nyt nämä älyvalot on olleet meillä kuukauden käytössä ja toivon että ne kestää pitkään. Välillä tämän työpöydän valon kohtalo pelottaa, koska taapero on keksinyt miten ylettää sitä koskemaan ja laittamaan napista päälle ja pois.

Meidän huone onkin sitten ainoa, missä ei vielä ole mitään jouluista tai tunnelmallistakaan. Ei nyt huijasin. Parvekkeellakaan ei ole. Mutta ehkä ensi jouluksi sitten laitetaan parvekkeelllekin jotain valoja ja kynttilälyhtyjä.

Mikä on sinun lempielementti talven ja joulun tunnelmassa? Mie vastaan valot ja glögi. :)

Unelma isommasta kodista

Olen suunnitellut omaa työaikarutiinia ja samalla lasten säännöllistä viikkorutiinia ja muutenkin koittanut järjestää omaa ajankäyttöäni järkeväksi, nyt kun minulla on mahdollisuus toteuttaa myös omia unelmiani. Näistä aikatauluista teen vielä erikseen postauksen, koska aikataulun visualisointi lukujärjestyksen tavoin on mulle kaikista helpointa ja muutenkin kalenteriaiheinen postausidea on muhinut päässäni jo viime tammikuusta, kun otin käyttöön ison kalenterin.

Tähän ajankäytönsuunnitteluun olen käyttänyt vanhoja luentolehtisiä, mitä löysin useamman nipun piirrustuskaapeista ja yhdestä näistä löysin pohjapiirrustuksen meidän vanhasta kodista! Tämä oli sen verran hauska löytö, että haluan jakaa sen myös tänne. 

Meidän edellisessä kodissa oli 76neliötä ja kaksi makuuhuonetta. Luonnollisesti asunto olisi jäänyt meille tulevan vuoden aikana pieneksi ja muutto olisi ollut edessä, viimeistään Nupun aloittaessa koulun.

Puhuttiin aiheesta vain haaveillen. Katsottiin myös muutamia alueen myynnissä olleita omakotitaloja vähän harmitellen ettei vielä ole meidän aika ostaa. Kävin jopa tutkimassa lähistöllämme olevia tyhjennettyjä rivitaloja, miettien mikä niiden tilanne on mahtanut olla ja miksi ne on hylätty. Kevättalvella ei kuitenkaan ollut vielä mitään muuttoaikeita.

Haaveilu on kuitenkin aina hauskaa. Koska tiesin meidän asunnon molempien seinänaapuriasuntojen olevan tyhjillään, päätin kaataa pari seinää paperilla. Samassa rapussa olevaa asuntoa en ole koskaan nähnyt sisältä, joten olohuoneen seinän kaataminen jätti liikaa tilaa mielikuvitekselle, mutta toisen rapun peilikuva-asunnon yhdistäminen oli varsin helppoa ruokailutilan seinän kaatuessa ruokapöydän tieltä. 

Tuossa piirroksessa siis oikeanpuoleiset huoneet kuuluivat oikeasti asuntoomme ja vasen puoli, jossa lukee makkari, vierashuone ja siniset sohvat olohuoneessa, oli oikeasti naapurirapun asunto. Olisi kätevää kulkea lasten kanssa toisesta eteisestä ja vieraiden kanssa toisesta, eikös. 

Paperilla aikuisten ja lasten makkareita yhdistävä reitti keittiön kautta näyttää aika pitkältä, mutta loppupeleissä asunto oli niin kompakti, että ei se kovin pitkä matka olisi ollut. Tuskin sen pidempi mitä nyt tässä uudessa kodissa on poikien huoneesta jääkapille. Ja toisaalta olisihan tohon vessaankin voinut laittaa välioven. Silloin lasten puolella olisi ollut vessa/kodinhoitohuone ja naapurin vessa olisi jäänyt wc/kylpuhuoneeksi. 

Kaikkea sitä ehtikin ajatella. Sitten tuli toukokuu ja tultiin katsomaan tätä uutta kotiamme ja olkoon tässä nyt sneek peak omatekoisen pohjapiirroksen muodossa vähän vertailuksi miltä meidän 126neliöisessä kodissa näyttää. Yhdestä huoneesta on jo kotiesittelyyn kuvat. Hiljalleen alan saada niitäkin julkaisukuntoon.

Nyt kun miettii, niin aika äkkiä toteutui tämä meidän unelma isommasta kodista. Täällä on ollut hyvä elellä eskariarkea ja täällä on varmasti hyvä aloittaa kouluarki ensi syksynä. 

Mikä sun viimeaikainen unelma on toteutunut? 😊 

Pikkutaaperon päiväkodinaloitus

Meillä alkoi nyt syysloma ja pojilla on kaksi päiväkotiviikkoa takana. Leikki-ikäisen Jekun päivänkodin aloituksessa ei ole ollut mitään ihmeellistä. Enkä kyllä odottanutkaan, mitään iltavillejä kummalisempia muutoksia. Mutta taaperon, joka on edelleen ainakin omasta mielestäni ihan minun vauva, päiväkodin alkamista jännitin hieman. Tutustumassa käytiin vain kerran ja silloin selvisi ryhmän aikataulu ja päädyttiin 4,5 tunnin pävistä 6 tunnin päiviin.

Ensimmäinen viikko sujui yllättävän hyvin. Ja oikeastaan ainoa outous oli hiljaiset aamupäivät kotona. Puoliskoni oli parhaillaan kesälomalla, joten viimeiset kaksi viikkoa olivat todellakin kummallisia myös sen suhteen, että saatiin olla kotona ihan vaan me kahdestaan. Mutta nyt minun piti kertoa, miten meidän pikkutaaperon päiväkoti on oikein alkanut. 

Toistaiseksi äiti ei ole itkenyt kenenkään takia eroikävää. En päiväkotiin viedessä, enkä myöskään iltapäivällä, vaikka sen kyllä tuntee miten aamun ja puolenpäivän imetyshetki on jäänyt välistä. Toistaiseksi en ole myöskään joutunut jättämään hysteerisesti itkevää lasta jälkeeni.

Päiväkodissa jokaisella ryhmällä on omat ulko-ovet ja osastot. Nupun osasto on ensimmäisenä, joten aamulla jätän hänet eskareiden ovelle ja menen poikien kanssa Ässän ovesta sisään. Samalla, kun laitan Ässän ulkovaatteet paikoilleen Jekku menee itsenäisesti omalle puolelleen laittamaan omat tavaransa lokeroon ja käsipesun kautta aamupalalle.

Ässän kanssa annan hänen laittaa kengät hyllyyn itse, tossut puetaan sylissä ja käsipesulle hän saa näyttää tien. Toisen viikon perjantaina hän suorastaan juoksi käsipesulle! Käsipesun jälkeen hän osaa ottaa käsipaperin itse, kuivata kädet ja heittää paperin roskiinkin. Ensimmäisellä viikolla koitin tässä vaiheessa kannustaa Ässää näyttämään minulle, missä hän syö aamupalan ja menemään huoneeseen itse. Taapero kuitenkin hoksasi heti, että tämä on nyt vähän kumma juttu, kun äiti ei tulekaan enää kynnyksen yli ja laittoi jarrut pohjaa. 

Ensimmäisen viikon keskiviikkona ei tullut minkäänlaista aamuitkua. Torstaina ja perjantaina taas tuli sitten alkuviikkoa isompi itku. Tai itku ei sinällään ollut iso, mutta Ässä tarttui käsivarteeni tosi lujaa, kun yritin antaa häntä hoitajan syliin. Ensimmäisenä päivänä hoitaja laittoi vielä ulkoilun aikana viestin, miten Ässä oli syönyt ja muut aamukuulumiset. 

Toiselle viikolle otin oppia ensimmäisestä viikosta, enkä enää yritä rohkaista taaperoa menemään itse aamupalle, vaan nappasin hänet syliin jo käsien kuivauksen jälkeen ja ojensin sitten hoitajan syliin. Tämä sylistä syliin taktiikka toimi tosi hyvin ja toisella viikolla ei tullut yhtään aamuitkua. Kertaalleen taapero suorastaan ojentautui hoitajaa kohti sylistäni ja loppuviikosta he jäivät vielä vilkuttamaan ja sanomaan  minulle heipat ovelta. 

Ensimmäisellä viikolla yritin vain kadota paikalta mahdollisimmana nopeasti huikattuani nopeasti heipat. Ja taktiikka tosiaan toimi, joka aamnu kuulin eteiseen, miten itku ehti loppua jo ennen kuin olin saanut kenkiä jalkaani lähteäkseni.

Ensimmäisten viikkojen ajan taapero on hätkähtänyt toiveikkaana ovikellon soidessa ja ovien avautuessa ollut kuulema hieman pettynyt, kun ei häntä nyt tultukaan hakemaan. Iltapäivällä taas tulee helpotus itku, kun hän näkee minut ja Nupun oven takaa. Jospa syysloman jälkeen tilanne on vielä toisen viikon kaltainen, voin tossuja pukiessa toivottaa hauskaa päivää ja muistuttaa että, nähdään sitten päikkäreiden jälkeen. 

Päiväunet onkin se mikä minua erityisesti jännitti Ässän kohdalla. Ei sen takia etteikö hän niitä nukkuisi, vaan se nukahtaminen. Kotona hän on edelleen äidin vauva ja perheemme nukutustaktiikka hänen kohdallaan on äiti ja unitissi - päikkäreille ja yöunille. Muita toimivia nukutustaktiikoita on liikkuvat vaunut, auto tai pyörän istuin. Joten ymmärrätte ehkä jännitykseni. 

Ei tässäkään ollut mitään ongelmaa päiväkodissa. Ensimmäisellä viikolla muistan hoitajan kertoneen silitelleensä Ässää ennen kuin hän nukahti ja uudelleen, kun hän oli havahtunut hereille kesken unien. Taapero oli jatkanut uniaan hienosti. Nyttemmin minulle on kerrottu hänen nukahtaneen heti, kun sänkyyn pääsi ja hän nukkuu ainakin puolentoistatunnin päiväunia. Unikaveriksi vietiin mustekalapehmo.

Kotiin lähtiessä kyselen vähän onko hän ollut ulkona, onko nukkunut, entäs syönyt, joo ja ei kysymyksiä joihin jo tiedän vastauksen. Viimeisenä kysyn oliko hyvä päivä. Tähän asti hän on tyytyväisenä nyökännyt jokaisen kysymyksen kohdalla, joten uskallan väittää että hänellä on oikeasti hyvä olla hoidossa. Itsekin voin olla hyvillä mielin luottaessani lapset meidän uuteen päiväkotiin. 

Tsemppiä myös sinne ruudun toiselle puolelle, kaikille päiväkotitaivaltaan aloittaville! 

2. Kiitollisuuspäiväkirja

Olipa kerran torstai, se tarkoittaa meidän perheelle balettikoulupäivää. Niinpä autoilin lasten kanssa ensin Nupun balettiin ja sitten poikien kanssa kukkaruukkuostoksille.

Kotiin tullessa "paremman tekemisen puutteessa" päätin siivota auton samalla, kun heitin turvaistuinten kankaat pesuun. Autoa imuroidessa ja puunatessa mietin, että auton siivoaminen on varmaan parhaita tapoja olla kiitollinen ylipäätään koko autosta. 

Kiitos Auto. Meidän perheen nelipyöräinen. 

Kiitos Auto, kun kuljetat meitä ruokakauppaan, myös siihen isompaan, joka on auki myös myöhään viikonloppuina.

Kiitos Auto, kun olet toiminut tämän ensimmäisen vuoden kohtuullisilla rempoilla.

Kiitos Auto, kun kuskaat meitä aikaisina aamuina ja illan pimeydessä. 

Kiitos Auto jokaisesta reissusta mummin ja papsun luo ja mummun ja vaarin luo Jyväskylään. 

Kiitos Auto, että kyydissäsi päästään töihin ja lääkäriin ja lasten harrastuksiin.

Kiitos Auto, että meillä on toimiva auto.

Unisina aamuina olen erityisen kiitollinen, että meillä on myös se back up plan, mahdollisuus hypätä autoon ja kurvailla päiväkotiin. Matka-aikaa säästyy neljä minuuttia ja ulkovaatteiden mukaan nappaaminen säästä vähintään saman verran, ellei tuplasti aikaa pukemisesta ja kaikkien hermojen säilyminen on siitä hyvästä aika valtava bonus.

Kiitos Auto, kun autat meitä olemaan ajoissa ja ystävällisempiä toisillemme. Ja vähennät meidän perheen stressiä.

Jos meidän Autolla olisi tunteet, niin se olisi varmasti onnellinen auto. 

Meidän lapset pääsivät päiväkotiin!

Aika paljon on taas ehtinyt tapahtua tämän blogihiljaisuuden aikana. Ja vihdoin minusta tuntuu, että elämä alkaa hahmottua sellaisiin uomiin, joissa minä saan olla muutakin kuin kodinhoitaja tai rättiväsynyt äiti tai laiska tyttöystävä.

Mulla on miljoona kiitollisuuden aihetta jo luonnoksissa odottamassa kuvia tai muuten vaan julkaisua. Mulla on myös useita random postauksia kuvia vailla valmiina. Mutta ei ole ollut lainkaan fiilistä tulla läppärin ääreen kirjoittamaan tai viimeistelemään kuvia. Kamera on keikkunut uskollisesti kaulassa, vaikka kuvia en ole ottanut, jopa kuvaus fiilis on ollut kateissa. Nyt kuvausintokin alkaa palailla, mutta eräänkin kerran huomasin muistikortin jääneen läppäriin kiinni. 

Syksy on tähän asti ollut kaunis kaikissa väreissään, mutta oma mieliala on ollut silti erityisesti somen kiiltokuviin peilattuna musta. Ei ole ollut mitään intoa päivittää instagramiin omia kuvia, vaikka minulla on heinäkuulta saakka puhelimessa paljon kaikkia kivoja räpsyjä kortilla.

Osaltaan väsyttää arki. Osaltaan väsyttää some. Ja julkaisufiiliksen ja kirjoitusinspiraatio on viimeistään kadonnut iltaan mennessä, kun päivä on alkanut aamun kiireellä eskariin ja eskaloitunut päivällä siivousriitelyyn lasten kanssa ja lopulta olen tuntenut olevani maailman surkein äiti peitellessäni aarteitani nukkumaan.

Ei sellaista halua jakaa.

Ja sellaisina hetkinä on myös ollut todella vaikea tulla julkaisemaan edes sitä yhtä kiitollisuuspäiväkirjapostausta. Vaikka postauksen kiitoksen aihe ei välttämättä olisi liittynyt juuri siihen surkeaan päivään ollenkaan. Tavoitteeni oli lisätä kiitollisuutta, taisi käydä päinvastoin.

Nyt on kuitenkin alkanut aivan uudenlainen arki ja oma mieleni tuntuu kevyemmältä, kuin pitkään aikaan. Kevyemmältä tuntui myös päiväkodilta kotiin pyöräily, kun kyytiläinen ei tullutkaan kanssani kotiin. Olkoonkin, että käänsin taas takkini unelmieni kotiäidistä jonnekin kohti tulevaisuuden yrittäjä-äitiä. 

Minä, joka olin sitä mieltä, että lapset ovat kotona eskariin saakka. Laitoin esikoiseni päiväkotiin kolmevuotiaana. Laitoin keskimmäisen päiväkotiin 2v9kk iässä ja nyt laitoin kuopuksemme päiväkotiin 1v5kk iässä.

Kun Nuppu aloitti päiväkodin lohduttauduin ajatuksella, että onhan hän kuitenkin jo kolme ja hän on siellä vain neljänä päivänä viikossa ja nukkuu päiväunet siellä. Meillä saattoi olla hankaluuksia päiväunille nukahtamisen kanssa tuohon aikaan. Joten käytännössä hän oli siellä vain 3 tuntia + unet. Päiväunien jäätyä pois neljä tuntia. 

Jekku taas jo odotti innolla että pääsee päiväkotiin. Olihan hän jo reilun vuoden katsonut miten Nuppu pääsi leikkimään päiväkotiin ja hän aina vain lähti äidin mukana takaisin kotiin. Ja edelleen lohduttauduin ajatuksella, että molemmat lapsemme ovat päiväkodissa neljä kertaa viikossa neljätuntia kerrallaan. Molemmat osasivat puhua ikäisekseen sujuvasti eikä kummallakaan ollut enää vaippoja päiväkotiin mennessään.

Maanantaina nimikoin elämäni ensimmäisen vaippapaketin ja kiikutin sen lasten mukana päiväkotiin. Ensimmäiset eskarikuukaudet ovat takana ja voi pojat ,että olen onnellinen, kun nyt lokakuussa meidän kaikki kolme lastamme ovat päiväkodissa viitenä päivänä viikossa kuusi tuntia kerrallaan. Vaikka tämä hiljaisuus vaatii melkein totuttelua.

Aamut ovat olleet meille aina vähän hankalia ja minulle oli selvää, että heti kun Jekkukin pääsee päiväkotiin, pyydän Nupulle myös hoitoaikaa niin, että molemmat saavat aamupalan päiväkodissa. Se ei vaikuta meidän herätyskellon soittoaikaan. Mutta lapset ovat nopeammin valmiita lähtöön ja syövät varmasti aamupalan. Nyt kun aamapalaan käytetty aika on välillä kutistinut suunnitellusta puolesta tunnista viiteen minuuttiin. Ihme, että ollaan myöhästytty eskarista vain yhden kerran.

Me käytiin pariviikkoa sitten tutustumassa poikien kanssa päiväkotiin ja samalla mietittiin mikä olisi meidän perhettä parhaiten palveleva hoitoaika. Alunperin ajattelin, että kaikki lapset menisivät kahdeksaksi aamupalalle ja haetaan 1230, jolloin eskari loppuu. Nyt kuitenkin päädyttiin yhteistuumin siihen, että haetaan kaikki lapset klo 14. Tällä turvataan Ässän päiväunet, kun tuo 1230 haku olisi ollut aika hankala pientenryhmän päivärytmille.

Toki olen varautunut hoitoaikojen mahdolliseen hienosäätöön, jos Jekku alkaa nukkua päiväunia ja se alkaa vaikuttaa meidän yöuniin. Ja Nuppu taas toivoisi kovasti pääsevänsä kavereiden kanssa myös välipalle. Joten katsotaan millaiseksi meidän päiväkoti- ja eskariarki tästä vielä muodostuu.

Tällä  hetkellä olen vaan super helpottunut. Jekku aloitti heti lokakuun alkaessa viime torstaina. Tutustumaan sai mennä vain kerran, joten mitään lempeää aloitusta ei oikein voitu suunnitella. Mutta torstaina ja perjantaina oli ihan kiva, että Ässällä oli kaksi päivää aikaa hoksata, että hetkinen nyt sekä Jekku että Nuppu viedään ja sitten heidät haetaan.

Nyt meillä alkaa taas ihan erilainen arki. Arki, jossa panostetaan myös parisuhteeseen ja äidin omaan hyvinvointiin. Ja omiin tavoitteisiin, jotka ei liity pyykkikasaan. 

Operaatio vaatekaappi: tilannekatsaus

Muistaako joku keväisen postaukseni jonka otsikko sisälsi sanat "operaatio vaatekaappi" ja tämän saman aloituskuvan? Joo, ei haittaa, en minäkään muista. Tarkoitukseni on tehdä postaussarja vaatekaappini läpikäymisestä ja itseasiassa postauksia on kuvia vailla valmiina myös tähän postaussarjaan, samoin kuin kotiesittelyyn. Mitään järisyttäviä ennen ja jälkeen kuvia ei kuitenkaan valitettavasti ole tarjolla.

Keväällä suurin syy karsintaan oli taaperon kanssa yhteinen vaatekaappi, johon tyhjensin taaperolle kolmannen hyllyn, kun otettiin 74cm vaatteita käyttöön ja 68 & 74 kokojen vaatteita olikin sitten jo niin paljon että pinot kaatuivat päälle.

Ensimmäiseen "Operaatio vaatekaappi" postaukseen laskin paljonko mitäkin vaatteita kaapistani löytyy. Oletin toki määrän olevan vähäisempi mitä se sitten oli ja tarkoitus oli laittaa ainakin puolet kiertoon. Keväinen into vaatteiden läpikäyntiin tyssäsi kuitenkin aika nopeasti todetessani suurimman osan vaatteistani olevan jo siinä kunnossa, että parempi käyttää itse loppuun. Jopa lempipaitani saumoissa on jo reiän alkuja, sellaisen mitä ajattelin käyttää vielä pitkään.

Keksin kuitenkin monta osaa operaatio vaatekaappi postaussarjaan, kunhan pääsen kuvaamaan. Tästä tulee nyt vähän erilainen kuin suunnittelemani ennen ja jälkeen postaussarja. Mutta voinhan tehdä uuden vaatekaapin tilannekatsauksen taas ensi keväänä. 

Toki tässä välissä tapahtui myös yksi muutto jota en vaatekaappia räjäyttäessäni osannut ottaa huomioon ollenkaan. Ja nyt minulla ja taaperolla on omat vaatekaapit! Haluan silti pläjäyttää kuvan tuosta vanhasta yhteisestä vaatekaapista. Nuppu ja Jekku jakoivat myös yhteisen vaatekaapin ja siitäkin ajattelin kirjoittaa. Heidän jaettu kaappinsa toimi nimittäin huomattavasti paremmin kuin äidin ja taaperon yhteinen kaappi. 

Kerkesin muuttopäivänä hetken miettiä, että uhrasinkohan juuri oman vaatekaappini täydelliseksi piirrustuskaapiksi ruokailutilaan. Meidän huoneessa kun olikin yksi hyllykaappi ja yksi mekkokaappi. Mutta sain mekkokaapista itselleni oikein toimivan vaatekaapin lisäämällä yhden hyllyn. Oikeastaan kaikki käy, kunhan ei ole jaettu kaappi. 

Joten tässä tämä meidän upeasti jaettu taaperon ja äidin yhteinen kaappi. Tästä sekasotkukaapista lähdettiin liikkeelle ja  kohta (Okei myöhemmin, ehkä tänä vuonna jo kuitenkin) selviää, mitä nuo minun sotkuiset hyllyni olivat syöneet. Äitiysvaatteita sain laitettua muutamat eteenpäin lasten tulevan serkun äidille ja rikkinäisiä vaatteita kerään tekstiilikierrätykseen edelleen. Mutta muutoin, että uskokaan kuinka paljon vaatetta tuohon yhdelle hyllylle (ja pyykkiin) mahtuikaan.

Kuinka usein sie käyt koko vaatekaapin läpi? 😊 

Unelma vai painajainen äitinä?

Tämä otsikko on ollut täällä luonnoksissa jo varsin kauan. Kuten moni muukin luonnos (mukaanlukien suurinosa kotiesittelyn osista) ajattelin tämän olevan vain otsikko ilman tekstiä. Mutta täältähän löytyi ihan kokonainen postaus, joka on päivätty 23.5.2020. Joskin otsikko nyt ei ehkä ihan ole se paras, mutta sekin on kirjoitettu tuolloin toukokuussa, niin mitäpä sitä muuttamaan. Kuvatkin löytyivät muistikortilta samalla päiväyksellä.

Olen pohtinut viime aikoina paljon minuutta. Millainen vaimo haluan olla, millaisessa kodissa haluan elää. Millainen sisko ja ystävä olen ja millainen äiti haluan olla? Mikä on minun roolini, missä olen hyvä ja missä haluan kehittyä.

Varsinkin äitiyden osalta olen puhunut aiheesta siskon ja parhaan ystäväni kanssa paljon. Tätä pohdiskelua ja minä kriisiä olen potenut varmaan yhtä kauan kuin olen ollut äiti. En nimittäin ole aivan varma mitä muuta olen.

Ennen kuin on omia lapsia, on helppo ajatella millainen äiti haluaa olla tai millainen ei ainakaan halua olla. Minäkin joskus päätin etten koskaan huuda lapsilleni. Ja aika monena aamuna joudun päättämään niin uudelleen ja uudelleen, koska en aina ole ihan niin hyvä äiti kuin haluaisin olla.

Toisinaan on myös tosi helppo keskittyä siihen mitä ei halua. Ja kun vain mietit miten et halua lasten hyppivän sohvalla tai et haluaisi tehdä ruokaa, niin kas kummaa saatat unohtaa kokonaan sen mitä haluat. Tai sen mitä joskus halusit ja nyt olet saanut.

Tänään, pidettyäni ensimmäisen Facebook liven Mary Kay asiakasryhmässäni, kello oli 1818 ja lapset päättivät mennä takaisin pihalle. Kielsin ensin toteamalla, että eihän nyt enää ehdi, kohta on iltapala-aika. Mutta kun katsoin kelloa sanoinkin että menkää vaan, mekin tullaan.

Ja niin minä puin itseni ja taaperon ja mentiin ensimmäistä kertaa pihalle ihan vaan olemaan ilman vaunuja ja retkisuunnitelmia. Aluksi mulla oli mukanani puhelin, kamera ja avaimet. Päivitin Instagramiin fiilikset livevideon tekemisestä ja vein puhelimeni takaisin sisälle.

Mentiin takapihan jyrkkä metsäpolku alas pyörätielle. Taapero kulki hienosti kädestäni kiinni pitäen, vaikka rinne muistuttaa enemmän liukumäkeä kuin kulkureittiä. Lapset juoksivat paljain jaloin. Poseerasivat kameralle, juoksivat kilpaa ja kiipeilivät kalliolla.

Taapero tutki kasveja ja ihaili sisaruksiaan. Ja minä muistin miksi minä haluan olla äiti.

Haluan olla äiti, jolla on aikaa lasten kanssa maailman ihmettelyyn. Haluan olla äiti, joka osallistaa lapset arjen kotitöihin. Haluan olla äiti joka iloitsee pyykkivuoresta, koska se kertoo vain siitä, että minulla on lapsia joilla on vaatteita. Haluan olla lempeä, kuunteleva ja lapset ykköseksi laittava äiti.

Haluan olla äiti, joka muistaa että huolehtimalla itsestään hän huolehtii koko perheen hyvinvoinnista. Haluan olla äiti, jolle lapset uskaltavat ja haluavat kertoa kaikki ilot ja surut, onnistumiset ja hölmöilyt. 

Haluan olla äiti jonka lapset tietävät, että äiti rakastaa heitä aina. Ja kyllä, haluan myös olla äiti joka puhuu lapsille aina kauniisti, kunnioittaen ja rakkaudella - myös suutuksissa.

1. Kiitollisuuspäiväkirja

Haluan aloittaa kiitollisuuspäiväkirjan kertomalla kuinka kiitollinen olen eräästä joka kodin palvelijasta. Tämä on taas yksi niitä joka on arkisen tylsä ja tavallinen ja jokapaikassa tiellä kun sitä ei tarvita. Mutta arvaappa vaan, kyllä muuten huomaat, jos sitä ei ole tai se on rikki.

Me ollaan eletty reilu vuosi ilman tätä perussiivousvälinettä - tai siis oli meillä, mutta se oli surkea. Ja ihan ehdottomasti olen nyt ja aina kiitollinen sille joka keksi IMURIN! Meidän vanhan imurin tarina oli aika surullinen ja täällä uudessa kodissa ehdittiin heinäkuussa imuroida kerran. Sitten ostettiin vihdoin uusi imuri!

Vanhan imurin tarina

Meillä oli alun perin Mielen tosi hyvä imuri, mutta aika pian vanhaan kotiin muuton jälkeen yksi pistorasia sylki kipinää ja sulatti imurin pistokkeesta toisen piikin irti. Sen jälkeen ollaan imuroitu jollakin halvimmalla pikkuimurilla, mikä oli ihan ok - mitä nyt varsi siitä katkesi jossain vaiheessa ja suulakkeet piti uusia pari kertaa. Lopulta meidän pikku-imurissa oli ilmastointiteipillä kiinnitetty Mielen varsi ja yleistarvikkeena ostettu suulake.

Toinen ongelma pikkuimurissa oli, ettei minulla ole mitään hajua vieläkään mikä olisi ollut siihen oikea pussi. Ei ikinä muistettu ostaa siihen uusia pusseja ja jos selvittiin pussihyllylle saakka jäätiin siihen ihmettelemään. Mielen imuriin oli helppo ostaa pussi, koska löytyi valmistajan oma värikoodattu paketti. Nyt meillä on ostettiin pussitonimuri ja ollaan tosi tyytyväisiä. Imuri on toiminut ihan niin kuin pitääkin. 

Joten IMURI! kannattaa olla kiitollinen imurista, helpottaa arkea kummasti! Mie olin pikkuimurin kanssa niin epätoivoinen, että ostin vanhaan kotiin sisustukseen sopivan harjan ja rikkakihvelinkin. Nyt niillä harjataan lähinnä vain Ässän syöttötuolin alta. Sekin on muuten aika luksusta kun on ihan kunnollinen rikkakihveli eikä sellainen pöytämallinen.

Kiitos imuri, että teet kotimme siistimisestä huomattavasti nopeampaa ja mielekkäämpää. 

Meidän kesän kulisseissa

Kuvittelen käyttäväni kameraa paljon ja puhelimen kameraa vain videointiin ja satunnaisiin tilannekuviin. Sellaisiin, joita lähetän ainoastaan puoliskolleni tai lasten kummeille ja perheryhmään. Tuo kuvien tuonti kamerasta puhelimeen Wi-Fillä on niin kätevä ominaisuus, ettei puhelimen kameraa tarvitse käyttää.

Vaan yllätys yllätys, noita tilannekuvia onkin maaliskuun jälkeen tullut nappailtua jonkin verran. Niinpä kurkistetaan meidän kesän kulisseihin puhelinkuvien kautta. Suurin osa kuvista saattaa liittyä jollain tapaa muuttoon ja uuteen kotiin. 

Huhtikuussa ihmettelin hiusten pituutta, käytiin Ässän 1v neuvolassa ja lapset pääsivät ensimmäistä kertaa ikinä paljuun.

Ihmeteltiin mitä meidän kuivausrumpu sekoili ja purettiin sen kuoret ja imuroitiin kaikki mikä pystyttiin. Ässä sai ensimmäistä kertaa omat karkit, kun mummin ja papan ovenraosta antamasta pääsiäismunasta paljastui pikkuisia vaahtokarkkeja. Korona kotoilu meni siihen pisteeseen, että työnsin sohvan kiinno televisioseinään ja kokeilin kuinka paljon vapaata tilaa olohuoneeseen olisi jäänyt jos tuo järjestys olisi ollut jotenkuten käytännöllinen. No ei se ollut, mutta muutto ei käynyt tuolloin vielä mielessäkään.

Nuppu sai tuon ihanan nuken joululahjaksi kummitädiltään, joten lähetin kuvan nuken ruokailuhetkestä kummitädille tottakai. Samisteltiin meidän uusissa Me&I tunikoissa. Puoliskoni teki pienen tauon jälkeen super hyvää salaattia meille ruoaksi ja tarjoili mulle annoksen sohvalle, kun Ässä oli nukahtanut mun syliin.

Toukokuussa pyöräiltiin paljon, Jekun apurenkaat irroitettiin jo maaliskuussa ja tyyppi oli vauhdissa! Tapasin myös pitkästä aikaa asiakkaan kanssa Mary Kay ihonhoitohetken merkeissä, joten Jakku päällä sukkahousuja myöten! 

Ostin mun uuteen puhelimeen söpön silikonisen suojan, tuon kuvan lähetin poikien kummitädille. Ässä rakastui mummin ja papan tuomiin vappupalloihin ja otettiin myös 1v kuvat vappupallon kanssa. Tiskikoneeseen kiipeäminen on edelleenkin hitti juttu, josta äiti ei kauheasti tykkää..... Sain myös elämäni ensimmäiset geelikynnet, kun kävin Nupun kummitädillä harjoistusmallina. Mun kynnet kasvoivatkin yllättävän nopeasti, joten nyt olen miettinyt josko Elisa tekisi mulle seuraavaksi rakennekynnet, vaan ihan vielä en ole uskaltanut.... 

Jekun kummitäti vei pyöräretkellä meidät kesän ekoille jätskeille. Yritin ottaa tuotekuvia pikku assistentin kanssa. Ja käytiin ensimmäisen kerran rannalla. Mie ja Nuppu heitettiin talviturkit, pojat kahlasivat ja puoliskoni saattoi kastella varpaansa.

Kävin lasten kanssa lähimetsässä maisemakävelyillä. Ässä oli melkoinen syliapina ja kokeiltiin kantoliinailua taas useamman kerran. Tykkäisin enemmän kantorepusta, mutta laisin reppuni siskolleni ja siellä 2v tykkää edelleen keikkua repussa. Käytiin useamman kerran rannalla, otettiin jopa isot uimalelutkin mukaan. Viime kesältä en muista yhtään sellaista rantapäivää.

Pöyräily ja jätskit on olleet selvästi meidän kesän teema. Ollaan myös käyty useamman kerran kirjastossa. Nuppu otti kirjansa mukaan myös mummille ja papalle ja kiipesi puuhun lukemaan. Puoliskoni osti marketista kaikki Liberon 6 housut puoleen hintaan, koska valikoima vaihtui. Nuo vaipat loppuivat pariviikkoa sitten.

Kesäkuun viimeisellä viikolla saatiin uuden kodin avaimet. Koitin pakata mahdollisimman paljon puoliskoni ollessa töissä, jotta muuttopäivä olisi ollut helppo. Ässä ei ollut kanssani samaa mieltä, vaikka pieniä pätkiä sitterissä nukkuikin. Muun ajan hän halusi olla sylissä. Itse oloisin halunnut pyyhkiä mm kaikki keittiön kaapit.

Vaari ja vaarin pakettiauto! Mummu ja vaari tulivat muuttoavuksi kesäkuun viimeisenä lauantaina. Ensimmäiset pavekepäikkärit Ässä nukkui 1.7. joskin hän on meidän lapsista ainoa joka ei oikein ole oppinut nukkumaan parvekepäikkäreitä. Tutkittiin uusia reittejä lähikauppaan ja puistoihin ensin kävellen.

Oli pakko lähettää puoliskolleni töihin kuva, miten Ässä kävi innoissaan pesemään hampaita isompien kanssa. Tuo kuva on ihan ensimmäisiä uudessa kodissa otettuja. Täällä on vihdoin tilaa mun ihanalla pulpetille! Olen kaivannut omaa työpistettä ja vaaleanpunaisen tuolin valitsin kun oltiin ostamassa kaikkea muuta.

Pyöräiltiin kerran rannalle, ranta on ihana ja matka ihan sopiva, mutta ei ole pyöräilty toiste. Ja luovuin mun pulpetista. Tarkoitus oli ostaa Nupulle työpöytä, mutta hän halusi pulpetin. Ensimmäisenä maalattiin Nupun huoneessa, koska tuo kolo oli alunperin sellaine ehkä keskitumma harmaa. 

Rantakelejä oli heinäkuussa yllättävän vähän. Mutta uusi lähikirjasto on tullut jo tutuksi. Hommattiin neljävuotiaalle Jekulle oma kirjastokortti. Tämä näky odotti eräsilta, kun olin menossa peittelemään häntä. Lapset löysivät oman lempipaikkansa olohuoneesta aika nopsaa. Olen aika varma, että Nupun päänahassa on edelleen musta läntti noesta.

Meistä tuli tuttu näky naapurissa olevalle urheilukentällä. Ensimmäisinä viikkoina meinasin mädättää mun äitienpäivä tomaatin, joten kuivatin sitä pari päivää ilman ruukkua ja sen jälkeen vaihdoin sen uuteen ruukkuun jonka pohjalle kerättiin Ässän kanssa kiviä. Ässä oli melkoinen reppana, kun ensimmäiset poskihampaat tulivat läpi. Nuppu sai 6v synttärilahjaksi oman puhelimen ja liittymänkin.

Ostettiin ensimmäistä kertaa ikinä parvekekalusteet! Meillä on aikaisemmin ollut vuokranantajien asuntoon jättämiä pyötä &tuolisettejä. Mutta nyt ostettiin ihan matto ja pehmusteet ja kaikki meidän söpön värisille tuoleille. Kaikki mahdolliset sisustus- ja huonekalukaupat tulivat tutuiksi ja yhden kerran etsin pitkään kaupan käytävillä miettien mihin ihmeeseen Ässän vesipullo oikein on pudonnut. Löytyi, mutta ei se tainnutkaan olla vahingossa pudonnut ollenkaan.

Nyt on alkanut eskariarki. Illat ovat jo aika pimeitä ja kynttilät alkaa löytää omat paikkansa. Sen sijaan olohuoneen taulut olivat jo kertaalleen seinällä, mutta nyt yritän sommitella niitä uudelleen. Käytiin ostamassa Ässälle oma pyöräilykypärä, että voidaan kulkea eskarimatka pyörillä. Lähimetsä ja puisto on jo tuttuja paikkoja.

Yllättävän paljon näitä puhelinkuvia, kaikesta muustakin kuin muuttokasoista. Mökiltä taas ei ole yhtään kuvaa,  mutta videoita olisi ollut. Jatkan silti edelleen kameralla kuvaamista. Vaikka puhelimenkin kuvat on ihan laadukkaita.

Mikä on ollut parasta sun kesässä? :) 

Kiitollisuuspäiväkirja

Havahduin torstaina ajattelemaan kaikkia itsestäänselvyyksiä.

Yleensä aina ihmissuhteista ja varsinkin parisuhteesta monesti puhutaan, että parisuhde menee pieleen, kun ollaan alettu pitää toista ja varsinkin toisen läsnäoloa ja toisen tekemiä kotitöitä itsestäänselvyyksinä ja sitten taas niiden pientenkin juttujen huomioiminen lisää onnellisuutta.

Noh, voin ilokseni todeta, että meillä menee hyvin ja puoliskoni on edelleen parasystäväni. Lasten kanssakin on pääsääntöisesti hauskaa vaikka samaan aikaan turhaudun jatkuvasti. Siivouskasvatus on vielä aika alkumetreillä.... mutta hiljalleen.... 

Koska syksy on aina uuden alkua - uusi kouluvuosi alkaa: meidän perheessä tällä kertaa ensimmäisen lapsen eskarivuosi, ja Mary Kay:ssa alkoi uusi seminaarivuosi ja uudet tavoitteet.... Kiitollisuus ei koskaan ole satuttanut ketään ja haluaisin myös lasten oppivan kiitollisuutta enemmän. Joten nyt on hyvä aika aloittaa uusi postaussarja: Kiitollisuuspäiväkirja.

Mitään ihan kunnolla jatkuvaa postaussarjaa en ole vielä tehnytkään. "Mitä isi shoppailee?" sarjan aloitin, kun puoliskoni osti yllärinä rattaat, mutta jatko-osat unohtuivat. Nyt tosin "isi" on taas shoppaillut "tietämättäni", joten voisin herätellä tuon postaussarjan henkiin.

Toiseksi, tai ihan oikeasti sarjaksi voisi laskea meidän kotiesittelyt. Mulla on varmaan joku ennätys, koska olen esitellyt blogissa jo neljä asuntoa ja noissa kaikissa on 5-7 postausta. Ja kyllä, viidettä kotiesittelyä löytyy jo seitsemän osaa luonnoksista. Jos kovasti innostutaan, saatta tulla myös uusintoja. Puoliskoni haaveilee ainakin olohuoneen tapetoinnista. Ja meidän huone on jälleen se isoin työmaa. :D 

Mutta siis, nyt jos en mitään muuta ehdi tai jaksa kirjoittaa, niin yritän ainakin kerran viikossa julkaista yhden osan Kiitollisuuspäiväkirjaa. Tällä hetkellä isoin tavoitteeni on riittävä nukkuminen ja siihen tavoitteeseen yölliset bloginkirjoitushetket ei oikein sovi. Joten kunhan saan unen haltuun on seuraava askel hallita aikaa.

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *

Kiitos näistä kuudesta blogivuodesta. Kiitos jokaisesta kommentista.
Kiitos sinulle, joka jälleen olet siellä lukemassa.

Hyvästit tutulle neuvolalle

Heinäkuu on meidän perheessä synttärikuukausi, kun Nupulla ja Jekulla on syntymäpäivät kahdenviikon sisällä. Samalla heinäkuu on myös meidän neuvolakuu ja hammaslääkärikuu, kun molemmilla on ikävuotensa tarkastukset.

4- ja 6v neuvolat varasin jo huhtikuussa Ässän 1v neuvolan yhteydessä. Sovittiin, että otetaan taas Ässänkin pituus ja paino, kun kasvun ja anemian takia kuitenkin ravataan verikoikeissa kerran kuussa. Sellaista pikkuseikkaa kun muutto ja 30min ajomatka en tuolloin ennen vappua ihan osannut huomioida. Sitten tuli puhelimeen muistutus tekstari varatuista ajoista ja neuvolapäivä.

Vanhalta kodilta matka neuvolaan taittui kävellen kymmennessä minuutissa, mutta täältä uudelta kodilta piti autollakin varata matka-aikaa yli tuplaten. Aamu oli varsin sujuva pukemisineen ja syömisineen "nyt vessaan ja sitten autoon" -vaiheeseen asti.

Pyysin Nuppua auttamaan hakemalla Ässän vaatteet ja poikien huoneesta eteiseen päästyään hän huusi "Ässä syö maalia".  Niinpä niin, oltiin asuttu uudessa kodissa reilu viikko, ehkä kaksi, ja oltiin ehditty maalata Nupun huoneessa. Maalitelat oli tietenkin kylpyhuoneessa lasten saavuttamattomissa, kunnes Jekku toi potan kylppäristä vessaan ja unohti oven auki, jolloin Ässä näki tilaisuutensa.

Otettakoon vielä huomioon, ettei meillä vielä ollut kunnon käytävämattoa ja perinteisesti kylpyhuone ja vessa ovat vierekkäin eteiskäytävän varrella, joka johtaa suoraan olohuoneeseen. Ja erityismainintana vielä lattiasta. Meillä on jälleen mosaiikkiparketti. Erittäin huonokuntoinen sellainen. Siinä on puolensa - ei tarvitse varoa jokaista naarmua. Mutta kun puhkikuluneelle parketille levitetään märällä telalla runsaasti veteen ohentunutta maalia, saa unohtaa kaiken muun ja lattian pesulla on jo kiire.

Ei ollut tarkoitus herättää puoliskoani, mutta onneksi hän heräsi ja meni pesemään Ässää suihkuun samalla kun minä hieroin parkettia. Lopulta soitin neuvolaan viittä vaille kymmenen ja päästiin perille vain puolituntia myöhässä. Terveydenhoitajamme nappasi heti Nupun ja Jekun tekemään tehtäviään ja minä jäin Ässän kanssa ihmettelemään käytävään.

4- ja 6-vuotiaiden tehtävien jälkeen otettiin Ässän mitat ja samalla kerroin meidän kuulumisia ja muutosta. Hoitaja oli juuri ottanut meidän tiedot auki, kun soitin myöhästymisestämme ja ihmettelikin uutta osoitetta. Kerroin meidän muuton syistä ja hoitaja kertoi mitä Nuppu oli kertonut omasta uudesta huoneestaan.

Meidän neuvolalääkärit ovat ilmeisestikin kesän lomalla tai muissa töissä, kun 4vuotiaan lääkärintarkastus piti varata erikseen syksylle. Siinä sitten mietittin, että sen voisi varmaan vaihtaa tänne meidän uuden kodin lähineuvolaan. Täällä on kuulemma oikein kiva neuvola, perhekeskuksen yhteydessä. Siellä on siis muutakin toimintaa kuin neuvola. Ja puolen tunnin sijaan automatka sinne on 8minuuttia.

Tottakai, koska liputan vaivattoman elämäntavan puolesta, päätin varata lääkäriajan sitten täältä. (Minun pitäisi nyt edelleen muistaa se varata, ja ne hammaslääkärit!) Ja jatkossa myös Ässän puolitoistavuotisneuvola ja Jekun loput vuosineuvolat käydään myös siellä. Siitäpä sitten laitettiin lopuksi 4v ja 6v rokotukset ja sanottiin heipat terveydenhoitajalle.

Olin jo sanomassa, että ensikertaan, kunnes tajusin hoitajan juuri kirjoittaneen uuden neuvolan yhteystiedot Jekun korttiin, että eihän me enää nähdäkään.

Meidän hoitajan kuudenvuoden hoitosuhde päättyi nyt. Ja täytyy myöntää, että tämä muutos tuli tavallaan puskista. Siitä saakka, kun Nupulla oli 2vk iässä neuvola, ollaan käyty tällä samalla hoitajalla. Nupun kanssa aloitettiin käynnit kahden viikon välein ja jatkettiin kerran kuussa, vaikka puolen vuoden jälkeen käynnit olisivat harventuneet.

Samoin jatkettiin myös Jekun ja Ässän vauvavuodet. Vaikka neuvolaohjelmassa käynnit harvenevat, minä varasin uuden ajan joka kuulle. Sanoin haluavani vauvakirjaan viralliset mitat jokakuukaudelle, mutta se on vain osa totuutta. Toinen puoli on, että neuvolassa kuulumisten kertomista voisi melkein verrata terapiassa käymiseen, vaikka en koskaan olekaan terapiassa käynyt.

Suurin osa meidän kuusivuotisen neuvolataipaleen käynneistä on ollut ainoastaan vauvojen pituuden ja painon mittaamista varten, meidän käynnit on lähes poikkeuksetta kestäneet aina sen koko tunnin mitä meille on varattu. Ja täytyy myöntää, että en ollut varautunut tähän neuvolan ja hoitajan vaihdokseen vaikka luulin ajatelleeni ihan kaikkea ennen muuttoa - eskaria, poikien päiväkotia ja mahdollista työllistymistäni myöten.

Onkohan uudessa neuvolassa yhtä ihana hoitaja.....

Mary Kay - ihonhoitokonsultti meikkineuvonnassa

Minun ensimmäinen Mary Kay - vuosipäivä alkaa lähestyä elokuussa, ajattelin juhlistaa sitä kutsumalla asiakkaitani meille tupareihin tänne uuteen kotiin. Tähän heinäkuulle ei ihan ehdi, kun on lasten synttärit ja haluan jättää aikaa tavoitteeseeni. Palataan nyt kuitenkin hetkeksi kesäkuuhun, kun pääsin näkemään muita konsultteja ensimmäistä kertaa sitten koronan siirrettyä meidän Mary Kay Monday - koulutukset nettiin.

Mary Kay ihonhoitokonsulttina tarjoan maksutonta ihonhoitoneuvontaa ja meikkineuvontaa, yksin tai pienille ryhmille. Tai no meidän kouluttajallamme on jo melkein 20 vuoden kokemus, joten hänen ryhmänsä eivät aina ole ihan niin pieniä. Mutta minun isoin ihonhoihetki oli viidelle ihanaiselle. Ja nimenomaan ihonhoitohetki, sillä yhtään ainoaa meikkineuvontaa en ole uskaltanut edes tarjota. 

Oma meikkaamiseni on tähän asti ollut aika minimaalista. Luomiväri yhdellä vaalealla sävyllä ja ripsari. Meikkivoidetta tai puuteria en ole oikein koskaan oppinut käyttämään. Teininä luovutin, kun totesin monien tuotteiden kutittavan. Vihdoin parikymppisenä löysin itselleni hypoallergisen luottoripsarin ja uskaltauduin ostamaan saman merkin meikkivoiteen. Sävy oli kuitenkin liian tumma ja meikkailuni loppuivat respan työvorojen kanssa - siis kahdeksan vuotta sitten. Tällä omalla meikkihistoriallani en ole uskaltanut puhua asiakkailleni meikkaamisesta yhtään mitään.

Keväällä pyysin seniorkonsulttiani pitämään minulle meikkineuvonnan ja hän innoistuikin ideasta niin paljon, että lopulta meitä oli Sales Direktorin terassilla yhteensä kuusi. Kouluttaja kertoi alkuun tuotteista ja mitä tehdään, ihan niinkuin asiakkaillekin vaikka kaikki osallistujat olivatkin konsultteja. Itse odotin kiltisti omaa vuoroani, että seniorini tai kouluttajamme kertoisi, mitä teen seuraavaksi. Vieressäni istunut sisarkonsultti loihti itselleen kauniin meikin valmiiksi, siinä missä minä ehdin tehdä omat kulmat - ensimmäistä kertaa ikinä! 

Meillä on nyt instagramissa käynnissä #MKSocialMediaQueen2020 haaste ja kuvien takia pukeuduin jakkuun ja hameeseen vaikka meikki-ilta olikin epävirallinen, tosin ilta oli niin lämmin että riisuin jakun samalla, kun laskin laukkuni. Mutta siis siihen meikkiin. Nyt pääsin kokeilemaan sellaisia tuotteita, joita minulla ei vielä ole ja joita en ole ennen kokeillut. Itseasiassa tein aikapaljon asioita, joita en ole ennen tehnyt. 

Meikkipohja aloitettiin primerillä. Sen merkitys meikille on vähän sama kuin maalarille kitti ja pohjamaali. Suojavoiteeksi kokeilin tuttua sävyä, mutta kosteuttavaa versiota foundationista. Itse tykkään matta pinnasta, mutta iho vaatisi kosteutusta. Ja tummat silmänaluset häivytettiin under eye correctorilla.

Kokeiltiin ensin toiseen kulmaan kulmageeliä, jonka sivellin on vähän kuin puolikas ripsariharja. Toiseen kulmaan kokeilin brow lineria ja vaikka sävy oli minulle aavistuksen tumma, tykkäsin linerin jäljestä enemmän ja yritin tehdä myös toisen kulman sillä. Opeteltavaa riittää kulmien meikkaamisessa, mutta nyt tiedän minkä tuotteen haluan omaan meikkipussiin. 

Silmämeikki pohjustettiin myös primerillä ja luomet meikattiin neljällä eri sävyllä, joille katsottiin omat siveltimet levitykseen ja paikat luomella. Tein ensin toisen silmän valmiiksi seniorini neuvoessa ja toisen mahdollisimman itsenäisesti. Oikeasti silmämeikki kannattaa tehdä vaihe kerrallaan molempiin "yhtä aikaa". 

Rajauksen tein eyeliner tussilla, joka minulta löytyy itseltäni. Ja nyt minä hoksasin miksi sen laittaminen on niin kauhean vaikeaa. Minä en osaa iskeä silmää - meillä on aina hauskaa kun yritän.. Joten siis eyelinerin piirtäminen on jokseenkin haastavaa silmät kiinni. :D Tähän sain vinkiksi vetää kevyesti silmänurkasta ulospäin ja piirtää viiva silmät auki. Vaatii edelleen harjoitusta, mutta ainakin sain hienon ahaa elämyksen. Ripsiin laitoin minulta löytyvän ripsarin, joka näkyy tuossa ylimmässä kuvassa.

Poskiin tein myös varjostukset ensimmäistä kertaa ihan itse. Poskipuna minulta löytyy, tuo ylimän kuvan sydämen muotoinen ja nykyisin perusmeikkini onkin suojaava värivoide + poskipuna + ripsari. Mutta highliter ja countour puutereita en ole laittanut ikinä ennen. 

Omistan luumunpunaisen huulilakan, jota en ole vielä kauheasti uskaltanut käyttääkodin ulkopuolella. Väri on aika tumma, mutta kokeilin sitä yhdessä mun ensimmäisistä koulutuksista ja se oli sellainen "MÄ HALUUN TÄN!" -tuote. Nyt seniorini valitsi minulle lievästi sanoen helpomman värisen huulipunan. Pitää vissiin opetella käyttämään huulipunaakin.

Omaan silmään aika vahva - varsinkin kulmameikki, mutta ensikertalaiseksi olen aika ylpeä itsestäni :D

Mikä on tärkeintä sun luottomeikissä? :) 

Meikkipohja, kulmat & huulet:

Mary Kay Foundation Primer SPF 15

TimeWise Luminous 3D  Foundation - ivory W 130

Mary Kay Under Eye Corrector

Mary Kay Precious Brow Liner - Dark Brunette

Mary Kay Gel Semi-Shine Lipstic - Mod Pink

Silmät:

Mary Kay Eye Primer

Chromafusion Eye Shadow sävyt: 

Moonstone, 

Gold Status, 

Emerald Noir + Crystalinen sekoitus,

 Emerald Noir

Mary Kay Liquid Eye Liner Pen

Mary Kay Lash Intensity Mascara

Korostus & Varjot: 

Mary Kay Mineral Cheek Color - Shy Blush

Chromafusion Highlighter - Glazed 

Chromafusion Contour - Latte

Terveisiä uudesta kodista

Ihanaa alkanutta heinäkuuta! Meidän muutosta on nyt viikko ja eilen kannettiin kaikki tyhjät pahvilaatikot ullakolle. Varastoitujen laatikoiden osalta olen muuttoon supertyytyväinen. Meidän varastossa ei nimittäin ole yhtään mitään vanhankodin varastosta uuteen varastoon kannettua. Vaan onnistuttiin hävittämään melkein kaikki kierrättämällä. 

Vielä viime viikolla, avaimet juuri saatuamme ajattelin että ehdin pyyhkiä kaikki kaapit uudesta kodista ennen muuttoa ja vanhasta sitä mukaan kun ne tyhjenee. Ja että jokaisessa laatikossa olisi vain samaan huoneeseen sijoitettavia tavaroita. Todellisuudessa muutto ei ollut ihan niin järjestelmällinen ja hallittu kuin kuvittelin.

Osaltaan uudessa kodissa pitikin jynssätä keittiön kaappeja aika lailla kauemmin mitä olin  ajallisesti suunnitellut. Ja siihen vielä tylsyyttään ja väsymystään huutoitkevä taapero seuraksi, niin huh hei. Menipähän hermot - kaikilla, mutta selvittiin. Onneksi saatiin mummu ja vaari pakettiautolla auttamaan ja mummu sitten jynssäsi keittiöstä kaikki ne rasvaiset, pölyttyneet ja tahmeat hyllyt ja kaapit joihin en itse ehtinyt. Ja mummusta oli vielä valtava apu seuraavanakin päivänä.

Nyt voi jo sanoa että alkaa olla valmista. Muutamia pikkuprojekteja on vielä tekemättä, mutta niiden kanssa ei ole mikään kiire.

Nupun huone kaipaa vielä seinämaalauksen viimeistelyä ja jonkun ihanan prinsessaisen kattolampun, yöpöydän ja työtuolin pulpetin eteen. Sain vihdoin mummon ja papan varastosta kauan kaipaamani vanhan vaaleanpunaisen pulpettini ja tarkoitus oli tehdä siitä minulle työpiste. Pulpetti päätyi nyt kuitenkin Nupulle ja minä sain uuden työpöydän. Me kyllä lähdettiin ostamaan pöytää Nupulle, mutta hän kysyi kaupassa varsin surullisema että "missä ne pulpetit on?" ja kertoi haluavansa pulpetin joten luovutin omani hänelle.

Poikien huoneessa on vielä aika lailla laittamista. Yksi seinäprojekti tehdään sinnekin ja heille pitää vielä kasata leluhylly. Ässän vaatteet on vielä pahvilaatikoissa ja mekkokaapeissa on vähän mitä sattuu, mitkä pitää järjestää vielä. Mutta eipähän pyöri laatikoita enää muualla kuin poikien huoneessa ja meidän huoneessa. 

Olohuone onkin niin valtava, että täytyy etsiä myöskin valtava matto. Ja ajallaan löydetään toivottavasti kaksi yhteen sopivaa kattolamppua. Meidän huoneesta ei nyt vielä kannata edes puhua. Mutta on tämä jo sen verran koti, että voidaan tässä kuussa viettää Nupun ja Jekun synttäreitä. Molemmille pienet kaverisynttärit ja sukulaisille sitten isommat kaikkien kolmen synttärit, kun jäi ne Ässän 1v juhlatkin huhtikuussa isommin juhlimatta.

Mitä sitten muuton lisäksi tulee heinäkuuhun, minulla on eräs tavoite jonka saavuttamiseen on aikaa enää heinäkuu, joten tässä kuussa täytyy laittaa kaikki "ylimääräinen" aikani tuohon tavoitteeseen ja  muutoin keskityn uuteen kotiin sekä lasten syntymäpäiviin. Viimeiset kaksi viikkoa on nyt menneet ihan täysin muuttohommissa, joten nyt on tehtävä isosti töitä tavoitteeni eteen jos sen meinaan saavuttaa.

Intoa blogiinkin olisi tällä hetkellä enemmän kuin pitkään aikaan, mutta nyt täytyy priorisoida uni blogin edelle. En minä silti mitään koko heinäkuun pituista blogihiljaisuutta suunnittele. 

Iloista kesää sinne ruudun toiselle puolelle! :)  

Ai miksi taas muutetaan?

Taas mennään! Kuten vessa postausta julkaistessa totesin, että kotiesittelyjen kanssa uhkaa taas tulla kiire, niin jo seuraavan viikon lauantaina käytiinkin katsomassa tulevaa kotiamme ensimmäisen kerran lasten ollessa yökylässä mummin ja papan luona - ensimmäistä kertaa!

Viikko siitä ja kävimme katsomassa uudestaan lasten kanssa ja allekirjoitettiin uusi vuokrasopimus. Kyllähän siinä viikon aikana hetki pohdittiin, että mitäs nyt taas. Uusi asunto on ihanan avara ja tilaa on useampi kymmenen neliötä lisää. Mutta joo, onhan se tavaroiden pakkaaminen ja kantaminen... Jaaa meillä ei ole hissiä nyt eikä ole muuten uudessakaan kodissa, jotta että, ollaanko hulluja? Joo ja ei. Tai ehkä vähäsen ainakin.

Virallinen muuttopäivä on tämän viikon lauantaina, kun mummu ja vaari tulevat auttamaan vaarin pakettiautolla. Avaimet hain asuntoon maanantaina ja tiistaina vietiin jo ensimmäisiä säkkejä pois tieltä. Onneksi tuli otettua rätti mukaan, pelkkä kostealla pyyhkiminen ei nimittäin ihan joka paikkaan edes riitä. Keskiviikkona asunnolla käydessämme puoliskoni kysyi ääneen tuliko tehtyä hätiköity päätös? Johon todettiin että ei. 

Ai miksi me sitten muutetaan taas?

Noooo. Tähän on monta syytä jotka puoltavat muuttamista. Tällä kertaa syrjäinen sijainta, tai no ei edes syrjäinen, vaan uusi koti on ihan eripuolella kotikaupunkiamme... Tällä kertaa sijainti ei tunnu pahalta. Vaikka matka mummilaan kyllä tuplaantuu muuton myötä. Ja siinä missä edellisen muuton aikaan pohdin rivitalon helppoutta ja hissitöntä kerrostaloa vastakkain, ei tällä kertaa hissittömän talon KOLMASkaan kerros tunnu esteeltä.

Tällä hetkellä ei ole vauvaa tai vauvakuumetta, eikä kauhukuvia rattaiden ja ostosten ja vauvan kantamisesta. Sitäpaitsi juuri nyt meillä on kolme kävelevää lasta. Toki rappusia pitää taaperon kanssa harjoitella vielä paljon. Mutta kyllä te nappaatte pointin. - häntä ei ole pakko kantaa.

Mutta eipä sillä, meidän tämän hetkinen yhden asunnon asuttamisennätys on 2 vuotta. Ja tässä  76neliön asunnossa päästiin myös melko lähelle tuota - syyskuussa olisi tullut 2v täyteen. Joten kerran vuodessa muuttaviksi mehän ollaan asuttu täällä jo tosi kauan, että eikö se jo ole aikakin muuttaa! 

ps. ootteko koskaan kuulleet sellaista sanontaa että miehen pitää vaihtaa kolmen vuoden välein joko taloa, autoa tai naista... Musta on ihan kiva jos vaan autot ja talot vaihtuu :D Mutta siis on tässä taustalla ihan oikeitakin pohdintoja huoneluvusta kakkosauton hankintaan.

Muutetaan päiväkodin perässä

Päiväkodista oli tulossa ongelma. Kyllä, meidän lasten vanha päiväkoti on edelleen aivan ihana enkä ikimaailmassa olisi kuvittelutkaan laittavani taaperoa näin pienenä päiväkotiin, ellen olisi saanut tutustua näihin meidän päiväkodin pientenryhmänhoitajiin. Mutta, meidän päiväkotiin ei tule ensi syksylle eskariryhmää. Ja se on ongelma. Tai ei sekään vielä yksin.

Nupun tulevasta eskarista soitettiin jo ennen koronalomaa, että heiltä löytyisi kyllä paikka myös Jekulle, jos halutaan molemmat samaan paikkaan. Mutta heillä ei ole ollenkaan alle kolmevuotiaiden ryhmää. Ja siitä tulisi ongelma. Koska jos taaperokin menisi hoitoon meidän pitäisi päättää A)  viedäänkö eskarin päiväkotiin pelkästään Nuppu ja pojat ihanaan päiväkotiin vai B) viedäänkö molemmat isot eskarin päiväkotiin ja pelkästään taapero ihanaan päiväkotiin. Kuka jaksaa kulkea kodin ja kahden päiväkodin väliä joka päivä kaksi kertaa?

Ja sitten se kolmasvaihtoehto: Jos ja kun minä saan työn ja laitamme kaikki kolme tuohon lähimpään vuoropäiväkotiin. Tiedän sen vuoropäiväkodin nimeltä, siellä on muutaman kaverin lapset hoidossakin. Enkä ole ikinä kuullut siitä mitään pahaa. Mutta jostain syystä minä en millään haluaisi meidän lapsia sinne. En varsinkaan tuota pienintä, mutta se oli myös eskarivaihtoehdoista se viimeinen vaihtoehtto jonka taisin jättää valitsematta eskari-ilmoittautumisessa.

Kun kuulin Jekun kummitädiltä, että mahdollisen uuden kotimme lähipäiväkoti olisi vuoropäiväkoti - oli siinä koko päiväkotihärdellin ja eskarin ja kaiken ratkaisu! JOO MUUTETAAN VAAN!

Muutetaan isomman asunnon perässä

Ja sitten se kaikkein tärkein syy on totta kai itse asunto. Tämä nykyinen kotimme on liian pieni. Neliöitä on ihan hyvin, me sovitaan tänne ihan hyvin. Ollaan itse saatu tästä kodista eteisen, vessan ja vaatehuoneen kohdalta toimiva. Mutta täällä on muunmuassa liian vähän kaappitilaan. Nuppu ja Jekku jakavat yhden vaatekaapin ja minä jaan oman vaatekaappini taaperon vaatteiden kanssa. Toisena tulee huoneluku. Todennäköisesti viimeistään vuoden päästä tämä asunto olisi meille liian pieni ja pitäisi saada koululaiselle oma huone.

Uudessa kodissa Nuppu saa oman huoneen ja taapero siirtyy Jekun kanssa yhteiseen huoneeseen.  Saas nähdä kuinka monta yötä minäkin tulen nukkumaan sitten poikien huoneessa.

Ja sitten viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisinpänä! 

Uudessa kodissa on arkkupakastin! Kokeilkaapa hei itse elää ilman minkäänlaista pakastinta lähes kaksi vuotta... Ai että. Odotan jo miten pääsen täyttämään pakastimen jäätelöllä, marjoilla ja pakastekasviksilla! Ja bataattiranskalaisilla. Meidän perheen ruokavaliosta tulee taas paljon monipuolisempi ja ruokahävikki tulee pienentymään todella paljon, kun saadaan pakastin! 

Eikö siinä nyt ole jo aika monta hyvää syytä muuttaa?

Tästä tulee nyt meidän seitsemäs yhteinen koti, Nupun viides, Jekun kolmas ja Oshawottin toinen. Kyllä, me kutsutaan meidän taaperoa aika usein pokemonin nimellä. En ole vieläkään keksinyt hänelle bloginimeä... Ehkä hänestä tulee Ässä vaikka siitä puuttuu E. 

Mikä on sinun paras muuttomuisto? :)

76neliötä - part 6

Tervetuloa meille, vielä viimeisen kerran tähän 76 neliön kotiin! Viimeisenä vuorossa on lasten unelma ja siivoajan painajainen: Lastenhuone. Nämä kuvat on otettu heti sen jälkeen kun moppasin lastnhuoneen lattian, toivottavasti viimeistä kertaa ennen muuttoa.

Normaalisti tuolit, pöytä ja boblesit siis eivät ole nätissä rivissä seinää vasten, vaan yleensä ne ovat osa jos minkälaista majarakennelmaa. Samoin kuin liukumäkeä käytettään nykyään enemmän juoksumattona tai tikapuina vaatekaapille. Ja tavallisesti järjestäisin kirjat selän pituuden mukaan korkeimmasta matalimpaan - vasemmalta oikealle. Mutta nyt halusin vaan nopeasti kaikki hyllyyn.

Nuppu ja Jekku vaihtoivat keväällä sänkyjä, niin että Jekku pääsi yläsänkyyn. Uudessa kodissa alasänkyyn pääseekin jo taapero! Saapas nähdä mitä siitä tulee. Tavoitteena olisi tehdä lapsille myös uusi rutiini omien huoneiden järjestyksen ylläpitämiseen. Nuppu ainakin nyt kertoo että hänen huoneensa on sitten siisti, koska siellä ei sotke kukaan muu. Jekulle taas olemme löytäneet viikkorahaakin paremman motivaattorin. Toivottavasti se motivoi myös poikien  huoneen jäsjestyksen kanssa.

Vaatekaappiseinä nyt puuttuu näistä kuvista, mutta eipä sillä seinustalla ole mitään  muuta kuin kaapit ja ovi. Eniten uudessa kodissa odotankin kaikkien omia vaatekaappeja! Nyt sekä minä että taapero jaamme yhden kaapin ja Nuppu ja Jekku toisen.

Yksi huone kodistamme löytyy vielä, nimittäin vaatehuone/työhuone. Pieni koppi jossa rekin alla on puoliskoni tietokonepöytä. Mutta sitä huonetta on turha nyt kuvata blogiin. Uudessa kodissa tietokoneen sijoittaminen on vielä mysteeri, siellä ei nimittäin ole vaatehuonetta.

Mitkä ovat lastenhuoneen järjestämisen kulmakivet teillä?