Havahduin torstaina ajattelemaan kaikkia itsestäänselvyyksiä.
Yleensä aina ihmissuhteista ja varsinkin parisuhteesta monesti puhutaan, että parisuhde menee pieleen, kun ollaan alettu pitää toista ja varsinkin toisen läsnäoloa ja toisen tekemiä kotitöitä itsestäänselvyyksinä ja sitten taas niiden pientenkin juttujen huomioiminen lisää onnellisuutta.
Noh, voin ilokseni todeta, että meillä menee hyvin ja puoliskoni on edelleen parasystäväni. Lasten kanssakin on pääsääntöisesti hauskaa vaikka samaan aikaan turhaudun jatkuvasti. Siivouskasvatus on vielä aika alkumetreillä.... mutta hiljalleen....
Koska syksy on aina uuden alkua - uusi kouluvuosi alkaa: meidän perheessä tällä kertaa ensimmäisen lapsen eskarivuosi, ja Mary Kay:ssa alkoi uusi seminaarivuosi ja uudet tavoitteet.... Kiitollisuus ei koskaan ole satuttanut ketään ja haluaisin myös lasten oppivan kiitollisuutta enemmän. Joten nyt on hyvä aika aloittaa uusi postaussarja: Kiitollisuuspäiväkirja.
Mitään ihan kunnolla jatkuvaa postaussarjaa en ole vielä tehnytkään. "Mitä isi shoppailee?" sarjan aloitin, kun puoliskoni osti yllärinä rattaat, mutta jatko-osat unohtuivat. Nyt tosin "isi" on taas shoppaillut "tietämättäni", joten voisin herätellä tuon postaussarjan henkiin.
Toiseksi, tai ihan oikeasti sarjaksi voisi laskea meidän kotiesittelyt. Mulla on varmaan joku ennätys, koska olen esitellyt blogissa jo neljä asuntoa ja noissa kaikissa on 5-7 postausta. Ja kyllä, viidettä kotiesittelyä löytyy jo seitsemän osaa luonnoksista. Jos kovasti innostutaan, saatta tulla myös uusintoja. Puoliskoni haaveilee ainakin olohuoneen tapetoinnista. Ja meidän huone on jälleen se isoin työmaa. :D
Mutta siis, nyt jos en mitään muuta ehdi tai jaksa kirjoittaa, niin yritän ainakin kerran viikossa julkaista yhden osan Kiitollisuuspäiväkirjaa. Tällä hetkellä isoin tavoitteeni on riittävä nukkuminen ja siihen tavoitteeseen yölliset bloginkirjoitushetket ei oikein sovi. Joten kunhan saan unen haltuun on seuraava askel hallita aikaa.
* * * * * * * * * * * * *
Hauska postaus-sarja idea. Ota ihmeessä toteutukseen.
VastaaPoistaTäytyisi itsekin tehdä vihdoin joku kotiesittely :)
Koti esittelyt on mun lemppareita! 🤩 Ei kyllä silti niiden takia muuteta nöin usein 🤣 kiitos, oon jo pienen jonollisen saanut näitä kiitoksen aiheita kasaan 🙈
PoistaHauska tää autocorrect kun ei tunne yhdyssanoja 😅
PoistaOlisi hyvä pysähtyä pohtimaan näitä asioista mistä itse on kiitollinen <3
VastaaPoistaNiinpä, kiitollisuus lisää kiitollisuutta ❤️
PoistaKiitollisuuden aiheet ovat tärkeitå ja niitä on hyvä miettiä. Pysähtyä hetkeksi miettimään niitä arjen tärkeitä asioita, joista on kiitollinen.
VastaaPoistaNiinpä juuri ❤️
PoistaTosi ihana postaussarja! Täytyy muistaa tälläistäkin itse harjoittaa enemmän, helposti sitä keskittyy vaan siihen negatiiviseen.
VastaaPoistahanna
https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi