Yhteistyössä Coolstuff.
Joulukuu alkaa parin yön päästä. Meidän perheen jouluvalmisteluihin kuuluu perinteisesti jouluvalot. Nyt olohuoneessa nököttää myös meidän ensimmäinen joulukuusi, jonka pallot ovat vähän siellä ja täällä lattialla, kaikkialla muualla paitsi kuusessa. Ollaan otettu vähän varaslähtö jouluun, ensimmäiset joulukinkut ja perunalaatikotkin on syöty. Torttutaikina pakkasessa ja luumumarmeladi jääkaapissa odottavat leipojiaan. Mutta joululahjat on hankkimatta, lastentoivekirjeet askartelematta, eikä kenelläkään ole joulukalenteriakaan.
En ole miettinyt mitään erikoisempia lahjoja vain itselleni. Mutta jotain arkeen vaikuttavia joululahjatoiveitani olisi pyykinkuivausteline ja uudet yöpöydät. Yöpöydät on jo valittu. Meidän nykyisissä, anopilta lainatuissa yöpöydissä, on lasitasot, mikä on aika pelottavaa, kun Jekulla on tapana paukuttaa ja rummuttaa kaikkea mahdollista. Meidän ikean lasiset yövalot hajosivat jo. Toisen toki pudotin ihan itse, mutta toinen hajosi lasten sählätessä.
Sain valita Coolstuffilta muutamia tuotteita testiin ja koitin pitää mielessäni tulevan joulun, sekä sen mitä me todella tarvitaan ja mikä tulisi oikeasti käyttöön. Minulle iski valinnan vaikeus aika monta kertaa ja puntaroin eri tuotteiden haluamisen ja todellisen tarvitsemisen välillä. Eniten taisin selata ruoka & juomakategoriaa, mistä löytyi niin hauskoja mukeja ja tarjoilu astioita, kuin hattara-, jäätelö-, sorbettikonetta, vohvelirautaa ja erilaisia vihannesleikkureita ja twistereitä. En kuitenkaan uskonut, että kasvis kuivurille olisi tarpeeks käyttöä joten jatkoin tutkimista.
Toinen kovasti kuluttamani kategoriaosuus oli koti & puutarha. Olen jo pidempään halunnut kivat reppukoukut lapsille eteiseen. Huomasin hauskat kit - a - boo koukut ja ne olivat suosikkejani koko ajan. Nuppu valitsi ruskeat laatikot, joiden raosta kurkistaa valkoinen kissa, kun koukkuna toimivaan kissan häntään ripustaa jotain. Toinen vaihtoehto oli musta laatikko valkoisella kissalla. Jekulle on joulutoiveissa oma reppu, niin hänkin saa oman koukkunsa käyttöön.

Harkitsin myös minulle ja puoliskolleni hauskoja koirankoppiavaintelineitä. Avaimet kun on aika usein muualla kuin paikoillaan. Muitakin avainten etsimistä helpottavia tuotteita oli, muunmuassa Bluetooth paikantimet. Niitäkin oli eriominaisuuksilla ja lompakkoon sopivia. Mutta kun törmäsin ilmapallolamppuihin, en voinut vastustaa niitä.
Puoliskoni vähän naureskeli, kun näytin niitä ensimmäisen kerran. Mutta hei, nämä vaihtavat väriä, sopivat yövaloiksi ja ovat muovia! Hauskan muotoinen lamppu on taaperomagneetti, eikä värit tietenkään helpota. Onneksi nämä ovat taaperon kestävät, testattu on.
Itse tykkään saada lahjaksi käyttötavaroita ja mieluiten sellasia mitä ei vielä ole. Yksi mikä meidän autosta puuttuu on puhelimen paikka. Keskipaneelin lokerosta puhelimet vain lentelevät ja tähänkin pulmaan löysin useamman erilaisen ratkaisun Coolstuffin valikoimasta. Me valittiin imukupilla tuulilasiin kiinnitettävä grip go teline. Innoikkaina ei luettu ohjeita ja lätkästiin teline kojelautaan, ensimmäinen testimatka Jyväksylään oli siis farssi.
Puhelimen kiinnityksessä ei ollut mitään ongelmaa, pikemminkin haasteita puhelimen irrottamisessa. Mutta koko teline irtosi aika äkkiä kojelaudasta. Virheestä viisastuneena kotiin tullessa odotin, että auto lämpenee (ajoin n.10km) ja lätkäisin telineen tuulilasiin, eikä loppumatkalla ollut mitään ongelmia. Varsinkin pidemmillä matkoilla tälle on todellakin käyttöä.
Viimeisen tuotteen valitsin ihan puhtaasti lasten joululahjoja ajatellen. Kuvittelin jopa, että me vähän testataan miten peli sujuu ja sitten piilotan ja paketoin sen kuusen alle odottamaan jouluaattoa. Taidan jättää paketoinnin välistä, koska Nuppu on penguin trap pelistä innoissaan ja halusi sen jopa sunnuntaina mukaan kirkkoon.
Lasten alkeisyhdistysopettaja kuvasi peliä hyvin: taaperon kanssa se on kuin mäen laskua, äkkiä alas ja kiipeäminen on hidasta. Lyhykäisyydessään pelin idea on hakata jääpaloja tiputtamatta pigviiniä. Jekku ei vielä ymmärrä pelin säännöistä mitään, mutta Nuppu malttaa odottaa jo omaa vuoroaan. Jäälautan kasaaminen on meidän kolmevuotiaalle vielä haastavaa, mutta yhdessä pelaaminen onkin parasta. Haluaisin haastaa puoliskoni vielä joku ilta, sitten kun lapset ovat nukkumassa.
Tässä muutama esimerkki coolstuff.fi monipuolisen valikoiman tuotteista. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin ja varsinkin star wars faneille! Nyt yhdellä teistä on mahdollisuus voittaa 30€ arvoinen lahjakortti Coolstuffille!
Osallistua voi perjantaihin 8.12.2017 klo 2359 saakka, onnea arvontaan!

SÄÄNNÖT
Klikkaa itsesi ➠ coolstuff.fi ja linkkaa blogin kommenttiin mielestäsi hauskin lahjaidea. Muista myös toimiva sähköpostiosoite ☑️ 1 arpa
Klikkaa itsesi ➠ coolstuff.fi ja linkkaa blogin kommenttiin mielestäsi hauskin lahjaidea. Muista myös toimiva sähköpostiosoite ☑️ 1 arpa
+
seuraa @sangynalla instagramissa ☑️ 1 arpa
+
tykkää Sängyn alla sivusta facebookissa ☑️ 1 arpa
=
max. 3 arpaa
seuraa @sangynalla instagramissa ☑️ 1 arpa
+
tykkää Sängyn alla sivusta facebookissa ☑️ 1 arpa
=
max. 3 arpaa
*BONUS* jos olet lukijana myös bloggerissa tuplaat arpasi, eli max 6 arpaa. Lukijaksi voi liittyä painamalla sinistä "lue" nappia blogin vasemmassa alalaidassa.
Osallistua voi perjantaihin 8.12.2017 klo 2359 saakka, onnea arvontaan!
Yhteistyössä Coolstuff.fi | en hyödy linkkien klikkauksista.
Kolmella mukana, ja tässä kiva lahjaidea: https://www.coolstuff.fi/Magisso-Kakkulapio
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
Garden Genie Puutarhakäsineet puutarhaihmiselle, jos sopiva naamiaisasu sattuu löytymään, niin voi ensin yhdistää siihen ja sitten möyriä kasvimaalla. Yhdellä arvalla hippu(at)outlook.com
VastaaPoistaMerenneitopeitto olisi ihan huippulahja kummutytölle.
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana.
s.kansakoski(at)luukku.com
Star Wars herätyskellot.
VastaaPoistahttps://www.coolstuff.fi/LEGO-heratyskellot
Blogger-lukijana mukaan kahdella!
Tiina
miumiu83 at gmail.com
Linnunpönttö kameralla olisi hyödyllinen ja hauska samaan aikaan :)
VastaaPoistatalviuninalle(at)gmail.com (1 arpa)
Lightbox on haaveissa tilata kotiin lahjaksi meille koko perheelle.
VastaaPoista-Appa
maijamummu1@luukku.com
https://www.coolstuff.fi/Rengasta-Kikkeli-Peli
VastaaPoistaAikuiseen makuun sopiva, huumoripeli, ja tätä katsellessa tuli naurettua silmät vedessä, kaikkea sitä keksitään!
naurajatar@suomi24.fi
https://www.coolstuff.fi/Shiatsu-Hierontatyyny tämä! :-) ansode@gmail.com
VastaaPoistaTämä olisi kiva joululahja: https://www.coolstuff.fi/LED-valonauha-Kaukosaatimella.
VastaaPoistaKaikilla 6 arvalla mukaan.
hamalainentm@gmail.com
Kaikilla kuudella arvalla mukana :)
VastaaPoistanannaliini10@gmail.com
https://www.coolstuff.fi/Darth-Vader-Kylpytakki
VastaaPoistaTämmönen olis varmaan pakko saada meidän fanille :D mukana yhdellä kivassa arvonnassa!
Saya
sayav (at) hotmail.fi
Kaupunkipalapeli olisi kyllä hauska ja hyödyllinenkin! 3arpaa, emilia_ho(at)hotmail.com
VastaaPoistahttps://www.coolstuff.fi/Retro-TV-Alypuhelimeen Tuo oli mainio idea. Yksi arpa minulla käytössä. Bellis2(at)gmail.com
VastaaPoistaGame of thrones 4d palapeli mielestäni hauska lahjaidea tytölle. Mukaan neljällä arvalla bloggerin kautta. Salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaAriel fanina ehdottomasti tämä ! https://www.coolstuff.fi/Merenneito-Peitto
VastaaPoistahepanen86@hotmail.com
https://www.coolstuff.fi/Zen-Sand-Jumbo
VastaaPoistaTämä olisi kiva lahja lapsille!
hleinonen81@gmail.com
Kummilapseni tykkäisi tuollaisesta ilmapallolampusta varmasti! Yksi arpa.
VastaaPoistamannanpostiatluukkupistecom
Kuudella arvalla mukana!
VastaaPoistaTämä olisi hauska lahja tyttären kissoille: https://www.coolstuff.fi/Hai-Kissanpeti
netteri@gmail.com
Kivoja juttuja löysit ..ostaisin:https://www.coolstuff.fi/Star-Wars-Keksipurkki-Darth-Vader
VastaaPoistaMunamuottikin oli aika jännä!
6 arvalla mukana
bikkenpilttuu at hotmail.com
https://www.coolstuff.fi/Darth-Vader-Kylpytakki
VastaaPoistaTämä menisi Star Wars fanille.
Kahdella mukana.
mummolta@gmail.com
https://www.coolstuff.fi/Hai-Kissanpeti ois kiva :)
VastaaPoistaJa 6 arvalla mukaan
unelmiaonnesta(at)gmail.com
Kolme arpaa!
VastaaPoistahttps://www.coolstuff.fi/Penguin-Trap-Peli
Tää olis ihan mahtava!:)
Ainiin se sähköposti.. :D
Poistajaninahuovari@gmail.com
Kuudella arvalla mukana! Tää merenneitopeitto ois niin <3 https://www.coolstuff.fi/Merenneito-Peitto
VastaaPoistakaljukeiju@gmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogger-lukijana mukaan kahdella arvalla! Tuo Newtonin kehto voisi ainakin olla hauska lahja tieteestä pitävälle ihmiselle (https://www.coolstuff.fi/Newtonin-kehto)! Paljon muutakin tuolta kyllä näyttäisi löytyvän. :) hiltuha(at)gmail.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana. :) Tämä vaikuttaa hauskalta: https://www.coolstuff.fi/Tietovisapeli-Idioottitietous
VastaaPoistasaraana.makela@gmail.com
https://www.coolstuff.fi/Scratch-Map-Original-Deluxe
VastaaPoista6 arpaa :)
anna_88@luukku.com
Neljä arpaa :)
VastaaPoistaStar Wars herätyskello oli hauska idea :)
hilsan@luukku.com
Kuudella arvalla mukana :)
VastaaPoistaHai-kissanpeti olisi ihana <3
ellijapii@gmail.com
Merenneitopeitto äidilleni.
VastaaPoistaKuudella arvalla mukana.
tanja.dahlstrom@kolumbus.fi
https://www.coolstuff.fi/Rengasta-Kikkeli-Peli
VastaaPoista3 arpaa
julia.maatta@luukku.com
yhdellä mukana ilmapallolamppu pirpanaunelmia@hotmail.com
VastaaPoistaMukana yhdellä arvalla. :) Tämä olisi kiva: https://www.coolstuff.fi/Cinema-Lightbox
VastaaPoistaemmih96@hotmail.com
Tämä olisi hauska: https://www.coolstuff.fi/Game-of-Thrones-Essos-4D-palapeli
VastaaPoistaKuudella arvalla mukana :)
matsalikka@gmail.com
Penguin Trap -peli, yksi arpa
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
https://www.coolstuff.fi/Snug-Rug-fleecehuopa 4 mukana
VastaaPoistasara.rokman@gmail.com
Toi merenneitopeitto iski kyllä silmiin samantien! Sellainen! Yhdellä arvalla mukaan 3rikatms(at)gmail.com
VastaaPoistahttps://www.coolstuff.fi/Vooni-Retro-Speaker
VastaaPoistaTää ois kiva yhteinen lahja meille vanhemmille :D
6 arpaa :)
maria.koskenmaa@hotmail.com
Ooh aah, olin aivan unohtanut koko coolstuffin! Sieltähän se veljenlasten päänvaivaa tuottanut lahja lähes heti löytyikin! Yksi joululahjastressi nyt pois ja ehkä jotain pientä kivaa omaakin pakettiin lähti ;)
VastaaPoistapenguin trap-peli olisi kiva lapsille.
VastaaPoista2 arvalla mukana!
Miehelleni tämä: https://www.coolstuff.fi/Hot-Sauce-haaste
VastaaPoistaLukijana mukaan arvontaan!
hippohiiri at gmail.com
https://www.coolstuff.fi/Cozy-Slippers-Lampotohvelit
VastaaPoistaMukana 6 arvalla :)
Jessu881@hotmail.com
https://www.coolstuff.fi/Scratch-Map-Original-Deluxe
VastaaPoistaOttaisin tän, mihin voi raaputtaa maat, joissa on käynyt. Toimii aika hyvänä ideana myös, kun miettii minne seuraavaksi tahtoo matkustaa. :)
vilmakoon@gmail.com
https://www.coolstuff.fi/Nutellaampari
VastaaPoistaYstävälleni, meitä yhdistää rakkaus nutellaan :D
kolmella arvalla mukana
viivi.korpela@hotmail.com
Yksi arpa minulle. Hauskin lahjaidea on https://www.coolstuff.fi/Darth-Vader-Kylpytakki.
VastaaPoistapeholapp(at)lailanet.fi