Kun Jekku syntyi olin hetken aikaa yksin pienessä vauvakuplassani. Ensimmäiset päivät kotona keskityin hyvin myös Elpuun, mutta *jossain vaiheessa* jokin muuttui. Taaperosta tuli ärsyttävä riesa, joka ei osaa mitään, ei ymmärrä mitään ja joka tekee kaiken tahallaan - sotkee, rikkoo, meluaa. Samalla, kun taaperosta tuli ärsyttävä riiviö, äidistä tuli karjuva ääliö.
*Tapahtui edellisessä kodissa.*
Elpu teki koko ajan kaiken väärin, vaikka ei olisi tehnyt mitään tai vaikka teki juuri sen mitä pyysin, omalla taaperomaisella tavallaan. Siinä missä vauvan itkuun reagoin iloisesti, lempeästi hymyillen, ottamalla syliin ja rauhoitellen, taaperon itkuun tiuskin ärsyyntyneenä vastaukseksi "ole hiljaa" tai jotain muuta yhtä rakentavaa.
Tiesin kyllä olevani jatkuvasti kiukkuinen ja vihainen, jos en saanut keskittyä vain vauvaan. En kuitenkaan herännyt tilanteeseen. Enkä osannut etsiä siihen syytä tai ratkaisua. Kunnes viikon tai parin jälkeen puoliskoni tokaisi kuinka ärsyttävää on kuunnella, kun huudan koko ajan Elpulle. Ja siihen perään vielä kielsi minua huutamasta.
Tiesin kyllä olevani jatkuvasti kiukkuinen ja vihainen, jos en saanut keskittyä vain vauvaan. En kuitenkaan herännyt tilanteeseen. Enkä osannut etsiä siihen syytä tai ratkaisua. Kunnes viikon tai parin jälkeen puoliskoni tokaisi kuinka ärsyttävää on kuunnella, kun huudan koko ajan Elpulle. Ja siihen perään vielä kielsi minua huutamasta.
Mikään ei ole niin raivostuttavaa, kuin tulla oman puolison komentamaksi ja tilanne varmaankin päätyi meidän kesken taas yhteen turhaan riitaan. Eniten siinä ärsytti tottakai se, että tiesin puoliskoni olevan oikeassa. Halusin puolustaa käytöstäni vaikka tiesin, ettei sille ole mitään oikeutettua syytä. Tajusin, että minulle oli tullut asennevamma omaa rakasta tytärtäni kohtaan.
En koskaan, ikinä, milloinkaan olisi uskonut kuinka välinpitämätön voisin olla omaa lastani kohtaan. Jos Elpulle tuli hätä samalla kun hoidin Jekkua, hän jäi yksin hätänsä kanssa. Laitoin vauvan Elpun edelle tärkeysjärjestyksessä ja jos Elpu heitteli tavaroita tai teki jotain muuta huomion hakuista, suutuin, turhauduin ja laitoin jopa itseni hänen edelleen. Jättäen taaperon kylmästi henkisesti yksin.
Pahinta ehkä on se, että "täydellisen kahden lapsen äidin" kulissit sortuivat ainoastaan kotona, vaikka kodin pitäisi olla se kaikkein turvallisin ympristö lapselle. Puistossa ja kerhossa - julkisilla paikoilla olin varmasti maailman paras äiti, mutta kotona huutava hirviö. Jälkeenpäin voin ainoastaan hävetä omaa käytöstäni. Ihme, että ollaan säästytty suuremmalta taaperon mustasukkaisuudelta, vaikka äitinä oikein annoin siihen syytä vähän aikaa.
En osannut aavistaa, että omat tunteeni esikoiseen voisivat jotenkin muuttua uuden vauvan myötä. Puoliskoni puhkaisi vauvakuplani. Sain herätyksen, jonka jälkeen päästin Elpun takaisin lähelleni. Tärkeysjärjestys palautui takaisin ennalleen: lapset - vanhemmat - koti.
Nykyään taapero pääsee halutessaan osallistumaan vauvan hoitamiseen, ulkopuoliseksi sulkemisen sijaan. Molemmat lapset mahtuvat syliin samaan aikaan. Hätätilanteessa myös silloin, kun Jekku syö. Muutoin yritän pitää kiinni vauvan ruokarauhasta.
Neljäkuukautta kahden lapsen äitinä on opettanut myös suhteuttamaan taaperon ja vauvan tarpeet toisiinsa. Esimerkiksi kuivaksi opettelevan taaperon vessahätä menee tylsyyttään hihkuvan vauvan edelle, kun taas vauvan nälkä menee kaiken edelle ja taapero saa pikaisesti jotain helppoa syötävää eism. banaanin, jos hänelle sattuu nälkä samaan aikaan ja ruoka pitää vielä tehdä.
Tärkeysjärjestyksessä on kyllä edelleen yksi ongelma. Usein koti menee äidistä huolehtimisen edelle, mutta se terveitsekkyys taitaa olla minulle ikuinen opettelun kohde.
Joskus raskausaikana mietti, kuinka rakkaus tulee riittämään uudelle lapselle, kun esikoinen on ottanut omakseen jo niin suuren paikan elämässä, että sydän pakahtuu. En olisi uskonut, että pieni ja heiveröinen vauva voisi aluksi heilauttaa esikoisen kokonaan pois paikaltaan. Varsinkin, kun aina kysyttäessä useamman lapsen vanhemmat kertovat rakkauden vain lisääntyneen lapsien myötä, ja että kaikille on paikkansa.
Ehkäpä tämän teki ne samat hormonit joiden takia tuore isä voi usein kokea itsensä ulkopuoliseksi. Onnea on mies, joka huomasi ja reagoi tilanteeseen. Tärkeintä on, että nyt (ja tästedes aina) lapsilla on heitä tasapuolisesti huomioiva äiti. Täydellinen tuskin, mutta siihen pyrkivä äiti.
Pahinta ehkä on se, että "täydellisen kahden lapsen äidin" kulissit sortuivat ainoastaan kotona, vaikka kodin pitäisi olla se kaikkein turvallisin ympristö lapselle. Puistossa ja kerhossa - julkisilla paikoilla olin varmasti maailman paras äiti, mutta kotona huutava hirviö. Jälkeenpäin voin ainoastaan hävetä omaa käytöstäni. Ihme, että ollaan säästytty suuremmalta taaperon mustasukkaisuudelta, vaikka äitinä oikein annoin siihen syytä vähän aikaa.
Nykyään taapero pääsee halutessaan osallistumaan vauvan hoitamiseen, ulkopuoliseksi sulkemisen sijaan. Molemmat lapset mahtuvat syliin samaan aikaan. Hätätilanteessa myös silloin, kun Jekku syö. Muutoin yritän pitää kiinni vauvan ruokarauhasta.
Neljäkuukautta kahden lapsen äitinä on opettanut myös suhteuttamaan taaperon ja vauvan tarpeet toisiinsa. Esimerkiksi kuivaksi opettelevan taaperon vessahätä menee tylsyyttään hihkuvan vauvan edelle, kun taas vauvan nälkä menee kaiken edelle ja taapero saa pikaisesti jotain helppoa syötävää eism. banaanin, jos hänelle sattuu nälkä samaan aikaan ja ruoka pitää vielä tehdä.
Tärkeysjärjestyksessä on kyllä edelleen yksi ongelma. Usein koti menee äidistä huolehtimisen edelle, mutta se terveitsekkyys taitaa olla minulle ikuinen opettelun kohde.
Joskus raskausaikana mietti, kuinka rakkaus tulee riittämään uudelle lapselle, kun esikoinen on ottanut omakseen jo niin suuren paikan elämässä, että sydän pakahtuu. En olisi uskonut, että pieni ja heiveröinen vauva voisi aluksi heilauttaa esikoisen kokonaan pois paikaltaan. Varsinkin, kun aina kysyttäessä useamman lapsen vanhemmat kertovat rakkauden vain lisääntyneen lapsien myötä, ja että kaikille on paikkansa.
Ehkäpä tämän teki ne samat hormonit joiden takia tuore isä voi usein kokea itsensä ulkopuoliseksi. Onnea on mies, joka huomasi ja reagoi tilanteeseen. Tärkeintä on, että nyt (ja tästedes aina) lapsilla on heitä tasapuolisesti huomioiva äiti. Täydellinen tuskin, mutta siihen pyrkivä äiti.
Ihana kirjoitus, joka herättää ajatuksia. Tuo itseäkin pelottaa miten suhtaudun Lilianiin vauvan syntymän jälkeen. Mutta asioilla on tarkoitus järjestyä :)
VastaaPoistaTässä kohtaa oot jo ajatuksissa pidemmällä mitä mie olin :) kyllä kaikki järjestyy 😘
PoistaIhana kirjoitus. Kiitos kun kirjoitat näin avoimesti! Samat asiat itseäni mietityttävät tulevaisuutta ajatellessani...
VastaaPoistaSinäkin olet jo mua ajatuksissa pidemmällä, joten veikkaisin että osaat paremmin olla hereillä tän suhteen, kun mie taas en yhtään osannut aavistaa että voisin olla epäreiluäiti taaperolle.. 😊
PoistaNoh, voipi olla että kaikki unohtuu kun sukeltaa syvälle vauvakuplaan :D Mutta hyvä pitää mielessä!
Poistahaha, se on kyllä totta - sinne todellakin sukeltaa ja ihan huomaamattaan! :D
PoistaIhan samalla lailla meilläkin ikä ero 1.5v. Nyt kun vauva jo 8 kk tilanne rauhoittui....
VastaaPoistaKiva kuulla että helpottaa jo :)
PoistaAllekirjoitan kaiken tekstissä. Näin kävi meilläkin, onneksi mies puuttui. Meillä 1v 7kk ikäeroa lapsilla.
VastaaPoistaHelpotus, etten ole ainut. Tsemppiä arkeen :)
Poistaihana kirjoitus itsellä myös kaksi vanhempaa lasta vauvan lisäksi ja olen huomannut itsessäni myös tuota samaa helposti suuttuva vanhemmille lapsille yms :)
VastaaPoistaKiitos kommentista! Tsemppiä arkeen :)
PoistaTodella hyvä kirjoitus. Kiitos tästä!
VastaaPoistaKiitos kommentista Hanna 😘
PoistaIhanan rohkea kirjoitus! Aivan mahtavaa, että uskallat kirjoittaa vaikeistakin asioista näin avoimesti. Tässä oli rivien välissä myös tosi hyviä vinkkejä, esim. ryhdyin heti miettimään tarkemmin tuota priorisointilistaa. Kiitos!
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista! :) ja ole hyvä :D
PoistaMahtava kirjoitus. Ihanaa kun kirjoitat avoimesti. Itse heräsin asian suhteen, kun 4-vuotias esikoiseni kysyi "Äiti, miksi sinä vauvalle puhut noin kauniisti?" Tajusin, että isot sisarukset saavat kuulla mun suusta ihan kaikkea muuta, kuin sitä kauniisti puhumista. :(
VastaaPoistaoi harmillista :( mutta heräsit kuitenkin, mun pitäisi kyllä pitää tuo mies myös kauniisti puhuteltavien listalla... :)
PoistaTämä oli ihana ja itselle ajankohtainen kirjoitus. Siinä missä miehesi rikkoi sinun kuplasi, sinä rikoit tällä minun. Kiitos. :)
VastaaPoistaKiitos kommentista Niina! :) teidän pienin mien on kyllä niin hurjan pieni <3 oli kiva nähdä koulutuksessa :)
PoistaHyvä ja rohkea kirjoitus. Ihan saman asian kanssa painiskelen, vaikka en ollut sitä osannutkaan näin sanoiksi pukea.
VastaaPoistakiitos kommentista :) tsemppiä arkeesi :)
PoistaKiitos tästä tekstistä.
VastaaPoistaOlen nyt tuossa vaiheessa, että esikoiselle ei meinaa sitten millään riittää hermoja. On uhma aika pahana myös. Vauva nyt 3 kk. Ihan kamalaa, kun tuntuu, että esikoinen tekee tällä hetkellä "kaiken" väärin.
Pitääpä tarkkailla omaa toimintaa ja koittaa pysyä enemmän aikuisena.
-Eea
Kovasti tsemppiä sinne arkeen! Vanhemmuus on kärsivällisyyslaji ja sitä kyllä reenataan meilläkin edelleen joka päivä :)
Poista