Holtittomat ero-ostokset

Olin lasten kanssa reissussa aika tarkalleen kuukauden ja ensimmäisenä kotiin palattua vaihdoin meidän makuuhuoneen lampun. Olisin halunnut meidän edellisen olohuoneen lampun makkariin jo muutossa, marraskuussa 2024. Olin itse vanhalla talolla, kun "väärä" lamppu oli ilmestynyt kattoon, eikä sitä sitten tullut vaihdettua. Paitsi nyt. Ja tiedänpä tulevani oikein hyvin toimeen myös sokeripalojen kanssa näköjään.

Seuraavana päivänä kannettiin ystävän kanssa meidän iso ruokapöytä askarteluhuoneeseen ja tuotiin sieltä pienempi pöytä keittiöön. Ei me enää tarvita isoa kuuden hengen ruokapöytää noin pieneen keittiöön. 

Vaatehuoneen tyhjenneille hyllyille siirsin Ässän vaatteet, koska Ässä ja Nuppu jakoivat huoneen lisäksi myös vaatekaapin. Ei kovin toimiva ratkaisu...

Makkarissa käänsin sängyn kiinni toiseen seinään niin, että sain siirrettyä Kirpun sängyn pois kulkuväylältä. Ja ostin itselleni kaksi pussilakanasettiä. Kirppu valitsi niistä toisen suoraan näytesängystä. Se oli viimeinen, joten meidän piti pedata se pois siitä myyjän kanssa. Sängyn vaihtaessa paikkaa nappasin myös yöpöytähyllyt irti seinästä. Toinen vielä odottaa paikkaansa, mutta toisesta tein puhelinparkin ja päätin, että keittiö on nykyään puhelinvapaa vyöhyke. Lapsetkin ovat ottaneet puhelinparkin hyvin vastaan.

Huhtikuussa 2025 vilautin teille meidän olohuonetta, jonka järjestelyssä auttoi Sisustus Seitin Emma. Kuvat muuton keskeltä ja jälkeen näet täällä: Voitin Sisustus Seitin pikakonsultaation. Olihan tuo toimiva järjestys tässä olohuoneessa. Nyt halusin pyöritellä huonekaluja ja ideoita, koska sain meidän äitin pikkupianon taas! Ja halusin myös siirtää mun työpöydän ikkunan eteen. En mä ikinä tehnyt mitään hommia työpöydän ääressä, koska en tykkää tuijottaa seinää. :D

Pianon tieltä heivasin toisen työpöydän pois - ensin terassille odottamaan jatkohävitystä, mutta löytyi sille tarkoitus sittenkin pukkarista. Koska nyt mulla on mustan kuivurin lisäksi myös musta pyykkikone, niin vaihdoin pukkarin valkoisen pöydän mustaan, yhtenäisyyttä tiedättehän, vaikka pyykkikone onkin kylppärin puolella. Pyykkikonetta ei lasketa ero-ostokseksi, koska se lakkasi linkoamasta kunnolla jo viime keväänä, mutta se on oma tarinansa.

Pianon tullessa pyöräytettiin isosiskoni kanssa sohva ja tv-taso päikseen. Ja sain myös ison jalkalampun siskolta. Seuraavaksi vaihdoin sen lampun makkarista olkkariin, koska päätin pyöräyttää myös huonejärjestyksen uusiksi. Ajatus oli, että minä muutan olkkariin, Ässä muuttaa Kirpun seuraksi makkariin, Jekku saa pitää oman huoneensa ja Ässän ja Nupun huoneesta tulee vain Nupun huone.

Mihin minä tarvitsen omaa makuuhuonetta, jossa on ovi, kun se ovi on aina auki? Nuppu on jo pitkään kaivannut omaa huonetta askarteluhuoneeseen. Askarteluhuoneessa on vain yksi sähköpatteri, jota ei näillä sähköillä pidetä päällä. Eikä se mun mielestä sovellu aivan makuuhuoneeksi muutenkaan. Sitä paitsi pikku taiteilijalla on ihan oikeasti tarvetta askarteluhuoneelle. Se taiteen määrä mikä tapahtuu siellä, ei mitenkään mahtuisi tapahtumaan hänen huoneessaan.

Hetken mietin miten saisin mahdutettua oman sänkyni olkkariin sohvan kanssa. Jakaisinko sohvalla tilan puoliksi "mun huoneeksi" ja olohuoneeksi vai tarvitseeko tilaa välttämättä jakaa mitenkään? Sittenpäs päätin hankkiutua kokonaan eroon siitä isosta sohvasta! 

Se oli siis roskalavalta noudettu sohva, jonka piti mennä alunperin kellariin. Mutta se oli niin iso, ettei se mahtunut rappusista. Siksi se jäi yläkertaan. Lapset rakasti sitä sohvaa. Mutta olihan se oikeasti ihan syystä roskalavan kautta annettu. Olen sitä vuoden aikana aika monta kertaa pessyt tekstiilipesurilla ja sen kankaat tuntui joka kerta vain ohuemmilta ja hauraammilta. En tiedä montako pesua se enää kestäisi ennen kuin kankaat menee rikki. Joten se palveli meitä hyvin ja nyt se pääsi eläkkeelle. 

Ja nyt kun tuo sohva vaihtui sänkyyn voin todeta, että tämä järjestys palvelee meitä aivan täydellisesti. Ihan yliarvostettua koko sohva! :D 

Joten mun ainoat holtittomat ero-ostokset oli ne pussilakanat. Ne oli todellakin heräteostos, kun kävin ihan muilla asioilla kauppakeskuksessa, mutta pop-up myymälän ohi kävellessä päätin käydä kiertämässä ja löysin heti sellaiset lakanat jotka oli aivan mun väriset.

Ostosten sijaan myönnän kyllä hakeneeni aika paljon kaikenlaista pikkumuutosta järjestelemällä täällä ihan vähän vaan ja sitten pikkuisen isommin. :D

Kuinka usein sun tulee vaihdettua järjestystä kotona? :)   

No mihin se liikuntapäiväkirja unohtui?

Ja sehän muuten unohtui. Kerkesin juuri päästä vauhtiin. Kun laitoin Unelmalaatikon kiinni kesäkuussa ja sain pikkuisen huokaista rahastressin kanssa, päätin alkaa käyttää enemmän aikaa itseeni. Mulla oli kolme tavoitetta: juosta 800 m kahteen minuuttiin, saada spagaati pohjaan ja 10 puolapuu linkkaria. Kesällä nyt tuli touhuttua paljon lasten kanssa ja juoksutavoitteen otin vasta loppukesästä. Sitten katsoin mun kenkiä ja totesin että näillä ei muuten juosta ja aloin rullaluistella.

Lasten kouluarjen alkaessa syksyllä aloinkin käymään useamman kerran viikossa aurinkoisilla rullaluistelulenkeillä. Muutaman yrityksen jälkeen löysin hyvän 10 km lenkin ja pikkuisen pidemmästi kun luisteli, pääsi ystävän luokse. Se oli parasta loppukesän liikuntaa.

Käytiin myös ystävän ja hänen kaveriporukkansa kanssa syyskuussa inbody-mittauksessa. Edellisestä mittauksesta oli vierähtänyt hetkinen aikaa ja tää oli tosi mielenkiintoinen! Tuon syyskuisen mittauksen jälkeen varattiin heti kaikille uusi mittaus joulukuuhun, mutta sinne mie en sitten päässytkään.

Mittaus vahvisti sitä minkä jo tiesinkin tähän kroppaan tarvitaan lisää lihaksia ja rasvaa. Toisaalta ei haittaa, että joulukuun mittaus jäi välistä, koska en olisi kovin suurta muutosta varmaankaan saanut siihen mennessä.

Nyt kun on helppo hengittää ja hymyillä, tekee taas mieli liikkua huonompienkin yöunien jälkeen. Niin kauan kun maassa on lunta, taidan keskittyä lenkkien osalta kävelyyn. Vaikka kyllä mä huomaan aamuisin juoksevani kahta pulkkaa vetäen puolet matkasta päiväkotiin. Spagaatiin haastoin kaverin mukaan, että kesän alkaessa venyisi taas spagaati pohjaan.  Edellisen kerran se oli millien päässä varmaan ennen Kirpun raskautta.

Tuota tosi kovaa 800 m juoksua en oikeastaan edes ehtinyt alkaa harjoitella, pidän sen takaraivossa kuitenkin, kaikki muu lenkkeily tukee kuitenkin sitä ja mulla on edelleen se soittolista tallessa, jonka biisit valitsin bpm mukaan joka vastaisi tuota juoksuvauhtia. 

Linkkaritavoitteeseen pääsin!

Marraskuuhun mennessä jaksoin tehdä 10 puolapuu linkkaria, joista 3-5 meni täysin puhtaasti suorin jaloin vaakaan! Oli muuten jännä tunne, kun luulin että mulla olisi keskivartalo ihan rupukunnossa, niin ensimmäisen kerran jälkeen totesin että mulla loppui reisistä voima. Tässä olikin noin 3 kk tauko puolapuissa roikkumiseen ja tällä hetkellä saan ensimmäiset kolme täristen suorin jaloin vakaan ja loput 7 menee polvet väkisin kevyesti koukkuun, mutta edelleen se kymmenen vielä nousee!

Siellä futistreeneissä ehdin käydä syksyllä kaksi kertaa, menisin kyllä mieluusti takaisin, mutta tällä hetkellä meillä on tuplabookkaus Nupun treenien kanssa. Kyllä mä sinnekin vielä takaisin menen.

Miten sun viime vuoden tavoitteiden kanssa kävi? :) 

Viimeinen hääpäivä

Muistan meidän häät. Muistan meidän hääpäivän 2025, kun oltiin Järvenpäässä Jekun pelien perässä. Mutta sitten en muistakaan kovin montaa aikaisempaa hääpäivää. Oltiin tosi huonoja juhlimaan yhtään mitään. Ei sillä, ettenkö olisi halunnut tai pitänyt juhlia tai vuosipäiviä tärkeänä ja nyt en oikeastaan osaa edes sanoa miksi niitä ei juhlittu - ikinä. En tiedä.

En merkannut hääpäivää uuteen kalenteriin mitenkään. Ja lopulta hääpäivään herätessäni totesin, että tänään on mun viimeinen hääpäivä. Jonka muistan kuitenkin vielä pitkään. 

Ilmeisesti minä nyt olen se jättänyt osapuoli - jos tässä tilanteessa sellaista halutaan etsiä. Tilanteeseen liittyy liian paljon draamaa. Kipeää draamaa. Väitteistä huolimatta ei kuitenkaan kolmansia osapuolia. Avioeron toinen vaihe voidaan postittaa ennen kesää ja sitten olen vapaa. Tämän enempää ei ole tarvetta avata tänne miten tähän päädyttiin.

Joulukuussa näen hymyn takana vielä huolta. Vuoden päättyessä ilmassa oli vielä paljon kysymyksiä, pelottaviakin. Ahdistusta ja järjesteltävää. Nopeasti kuitenkin huomaan hymyileväni enemmän kuin pitkään aikaan. Tammikuussa ilo on palannut myös mun silmiin kuvissa, saan olla minä.

Toistaiseksi lapset näkevät isäänsä joka toinen viikonloppu, asioiden järjestely on vielä kesken. Minä nautin jokaisesta hetkestä lasten kanssa ja opettelen olemaan ilman lapsia. Samalla löydän pilkahduksia itsestäni sieltä ja täältä. Ystäväni sanoi olevansa yllättynyt, kun taas itse ajattelin, että tällänenhän mä oikeesti olinkin!

Nyt mä saan opetella olemaan sellainen äiti kun haluan olla. Saan keksiä itseni uudestaan, otan ne palaset joista tykkään ja kuorin niitä kerroksia mitä vuosien aikana olen rakentanut. Millainen ystävä Petra on? Millainen rooli mulla on siskona ja tyttärenä mun perheessä? Millaisia ihmisiä haluan mun elämään?

Meidän kotona asuu nyt viisi henkinen perhe ja meillä on piano! Ja rikkinäinen pyykinpesukone. Toivon tältä vuodelta uutta pyykkikonetta. Kaiken muun rikkinäisen voin korjata, hetki ja päivä kerrallaan. Eikä mun onneksi tarvitse tätä remonttia tehdä yksin. 

Ympärille on yks kaks ilmestynyt ihmisiä joiden kanssa haavat ei tunnu niin syviltä. Ja ammattilaisia, jotka ovat lempeästi antaneet mun itse tajuta kaiken minkä olen itseltäni jo vuosia piilottanut ja naamioinut hyväksi tai normaaliksi. Olen ollut pahasti väärässä. 

Hengitän sisään. Puhallan ulos. Nyt mä olen tässä. Puhallan pois sen Petran, joka on hukassa, eikä saa mitään aikaiseksi. En minä vieläkään tiedä mikä musta tulee isona, löydänkö palkkatyön vai avaanko Unelmalaatikon uudelleen - ja miten? Aika näyttää. Mutta tiedän että olen onnellinen ja mulla on tässä kaikki mistä unelmoin.

Se ydinperheunelma meni nyt rikki virallisesti, rikki se on ollut jo kauan. Rikkinäisyydestä huolimatta oon silti saanut mun suurimman unelman, ihanat lapset joiden äiti saan olla. Mun perheeseen kuuluu Nuppu, Jekku, Ässä ja Kirppu, mummu ja vaari, mun siskot ja siskon pojat, ihanat isovanhemmat jotka ei koskaan jätä pulaan. Ja huikeat ystävät, jotka on löytäneet mut ja jääneet ympärilleni juuri oikeaan aikaan.

Hengitän. Elän. Oon onnellinen. Kaikki järjestyy. Mä opin vielä miltä tuntuu olla rakastettu. Sitä odotellessa neulon lapasia, paljon. Koska mun ympärillä on yks kaks paljon tärkeitä ihmisiä.