Ehkä se lähti vähän käsistä

Ostin maaliskuun lopussa elämäni ensimmäisen salikortin. Sellaisen jäsenyyden, jolla saa osallistua kaikille ryhmäliikuntatunneille. Koska olen yksin neljän lapsen kanssa päätin käydä jokaisella arjen aamupäiväjumpalla. Keväällä aamupäiväjumppia oli maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Maanantaisin 1h RVP eli reisi-vatsa-peppu-jumppa, se alkoi vasta kymmeneltä, joten oli helppo olla ajoissa. Keskiviikkoisin teki tiukkaa, piti lähteä eskarilaisen saattamiselta suoraan luistelemaan salia kohti, jotta olin heti 9.00 spinning pyörän selässä 40 min pyöräilyn perään oli 30 min core. Perjantaiaamuina oli vähän enemmän aikaa, mutta aika monesti lähdin suoraan eskarilta kohti 9.30 alkavaa tunnin perjantaipumppia, tai niin että eskarilta kotiin, luistimet jalkaan ja menoksi.

Jumppien jälkeen jään lähes aina peilisaliin vielä tekemään spagaatitreenin ennen kotiin lähtöä, siinäkin saa helposti menemään 45 minuuttia. Sään salliessa luistelen aina jumpalle. Vähän reitistä riippuen matka meiltä salille on 8,5-10 km ja luonnollisesti sama kotiin tietenkin. Mun ennätys kotoa salille luisteluun taitaa olla 26 minuuttia. Ja palauttavat ja kiireettömät kotimatkatkin luistavat yleensä 35 minuutissa.

Mulla on niin sanotusti kaiken kattava salijäsenyys, koska toinen vaihtoehto olisi vain salijäsenyys ilman ryhmäliikuntaa. Sellaista vaihtoehtoa en löytänyt jolla olisi voinut ostaa kuukausimaksulla pääsyn vain ryhmäliikuntatunneille. Sellainen olisi mulle oikeasti kaikkein paras jäsenyys, koska pelkkää kuntosalia olen hyödyntänyt vain kerran. Silloin aamun jumppa oli peruttu vähäisen osallistujamäärän takia, mutta lempi-ihmiseni oli salilla, joten minäkin menin. Ja kertaalleen olen tainnut mennä myös jumpalle ihan vaan treenaamaan spagaatia vaikka jumppa olikin peruuntunut. 

Kesäkalenterin kaikki jumpat alkoivat 9.30 ja päivät pysyivät samoina. Viikko alkoi maanantaina tunnin pumpilla. Keskiviikkona oli puolen tunnin spinning ja sen perään tunnin RVP, perjantaisin uutena Circuit, oli muuten tehokas kiertoharjoittelu se. Kovin montaa kertaa perjantain jumppaan en kesällä ehtinyt.

Kirppu ja Ässä olivat kesällä päiväkodissa niinä päivinä kun itse menin jumpalle. Isommat koululaiset nukkuivat melkeinpä siihen asti, että tulin jumpalta kotiin. Kesäloman aikana hain Ässän aina heti jumpalta tultuani ja Kirpun välipalan jälkeen. Varasin koko kesän päiväkodit jo toukokuussa, pidettiin vapaapäiviä reissujen mukaan, mutta ainoastaan Pölläviikot oli sellaiset lomat jotka pystyin ilmoittamaan toukokuussa päiväkotiin.

Mulla on myös muutamia säännöllisiä menoja, joita varataan aina käynnin yhteydessä seuraava eteenpäin ja lisäksi tein kesäkuussa terapianavigaattorin ja käyn nyt juttelemassa myös mielenterveys- ja päihdehoitajan luona parin viikon välein. Tiesin, että käyntejä tulee, joten oli helpompi vain varata koko kesän hoitoajat, ettei tarvitse stressata lainkaan lastenhoidon puolesta.

Ja oikeastaan sinne miepähoitajalle hakeutumisen syy lukee otsikossa. Joo, ehkä se lähti vähän käsistä, nimittäin liikkuminen.

Kesäloman alussa havahduin etten ole nukkunut kunnolla yhtäkään lasten isiviikonloppua. Huonosti nukkumiseen kun lisätään vielä kuinka paljon luistelukilometrejä ja jumppia tulee viikkoon. Siihen päälle se, etten mie nyt lastenkaan kanssa kotona vaan rötvää koko päivää. Vaan kyllähän me ollaan touhuttu koko kesä vaikka paljon enemmän oltiinkin kotona kuin reissussa. Nurmikon leikkuut, rannalle kävely, kaikki muu joka paikkaan kävely. Ja lisätään tähän vielä huonosti syöminenkin.

Jumpille lähtiessä saatoin napata jääkaapista keitetyn kananmunan tai sitten en syönyt mitään. Kaakaon ja/tai pelkän veden voimalla jumppaan ja sieltä kotiin ja söin vasta kotona samalla kun koululaiset heräilivät päiväänsä tai sitten söin ensimmäisen kerran vasta kun tein päivän lämpimän ruoan ennen lasten treenien alkua.

Olen tallentanut melkein kaikki luistelut puhelimeen googlefittiin tai mikä se nyt onkaan. Keväällä mulla oli kuukauden verran laina puhelin ja nyt on taas oma flipetiflop rikki ja mulla on Nupun iän vanha iphone käytössä, joten viime viikon lenkit puuttuu taas. Muistan vaan jo ihan alkuun keväällä toteavani, että multa puuttuu se sellainen mennään rennosti vaihde. Se muuten näyttäisi puuttuvan kaikessa muussakin eikä vain liikunnassa. All in tai ei mitään.

Nyt syksyn jumppakalenterissa on maanantaina tunnin kahvakuula, sen perään puolen tunnin vatsatabata, tiistaina tunnin RVP, torstaina 40 min spinning ja puolentunnin core ja perjantaisin tunnin pumppi. Kaikki aamun ekat jumpat alkaa edelleen 9.30. Ja aikakivasti on edelleen riittänyt rullaluistelukelejäkin.

Alkuun ajattelin, että todellakin edelleen jokaiselle jumpalle menen, kun sitä vartenhan mie tuota jäsenyyttä maksan. Mutta se tarkoittaa sitten sitä, että mun kaikki aamupäivät menee siellä. Ja se on ehkä sittenkin vähän liikaa.

Kesäkuussa terapianavigaattoria tehdessä ja miepäkäyntien alkaessa mulla oli vähän huolena, etten ajaisi itseäni ylikuntoon. Tavallaan ei se siltä tuntunut. Mutta jos jätän joka toisen viikonlopun nukkumatta ja liikun kaiken aikaa pysähtymättä, eikä mulla oikeastaan ollut edes nälkä, niin oli ihan hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään missä mennään.

Jollain tapaa tiedostin, että en voi ikuisesti jatkaa tätä tahtia mitä kevään ja kesän vedin, mutta samaan aikaan en kyllä edes yrittänyt pysähtyä. Nyt tuli syksy ja syksy teki pysähdyksen mun puolesta. Tällä kertaa ei tarvinnut rikkoa mitään innoissaan. Olen tässä ihan vaan tajunnut, että nyt mulla menee kaikki aamupäivät liikkuessa, mutta on myös muita asioita joille haluan antaa aikaa. Yksi niistä on tämä hiljaiselosta kärsinyt blogi.

Ehkä onkin ihan okei maksaa sitä salijäsenyyttä, mutta silti vähän valikoida mille jumpille menen. Esimerkiksi kahvakuula ei nyt tuntunut ihan omalta lajilta, joten ehkä  voinkin pitää maanantaisin vapaapäivän tai mennä vasta 10.20 vatsatabataan toisinaan. Samaten ajattelin pitää Kirpun kanssa vapaapäivän joka toinen perjantai, joten joka toinen perjantaipumppi jää tästedes väliin myös. Ja se tuntuu itse asiassa aika kivalta.

Siekin tarttet oman Möllykän!

Tämä postaus on tyytyväisen asiakkaan mainos, itse ostetuista tuotteista.

Möllykkä oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun ekan kerran tutustuin Talisa Designiin liki kaksi vuotta sitten. Ja pitkään odotinkin ennen kuin Möllykkä meille kotiutui. Ja nyt meillä on kaksi omaa Möllykkää!

Mietin Möllykän hankkimista jo vuonna 2024, kun asuttiin vielä edellisessä kodissa. Viime vuonna uudessa tai siis nykyisessä kodissa löytyi Möllykälle myös todellinen tarve. Mulla on jo pitkään ollut tiedossa missä tulee olemaan Möllykän pesän paikka, heti kun sellaisen kotiutan.

Meillä on yksi ovi, joka toden totta tarvitsee Möllykän kaverikseen. Toinenkin ovi olisi, mutta nämä ovat melkein vierekkäin, että ehkä pärjäisimme ainakin alkuun yhdellä Möllykällä. Mutta toisaalta, enhän minäkään tykkää olla yksin ja monet kasvit ja lemmikitkin tarvitsevat kaverin ollakseen onnellisia. 

Ai mikä on Möllykkä? 

Talisa Design on Jyväskylästä käsin toimiva käsityöyritys, joka tekee kierrätysmateriaaleista söpöjä ovistoppereita, niitä ovat Möllykät. Niillä jokaisella on nimi ja jokainen on uniikki käsin tehty. Omani ostin nyt keväällä Talisa Designin verkkokaupasta, valitsin noudon Palokasta ja soitin äidille.

Äiti lähetti mulle kuvat Möllyköistä heti, kun oli ne hakenut. Näytin lapsille, että katsokaa, mitä meille muuttaa! Tämä sininen on Vili ovistopperi, se on painavampi ja ihan vähän kovempi. Lapset päättivät yhteisesti nimetä vihreän pehmomöllykän Possuksi.

Meidän kotona Möllykän omaksi huoneeksi tulisi arkieteinen tai pukkari, kuvittelin. Pukkarin ja arkieteisen välinen ovi on vanha ja puinen ja painava ja tiukka, ja se ovi ei halua pysyä kiinni - paitsi jos sen oikeasti laittaa kiinni, mutta silloin olen sitten täysin piilossa ja eristyksissä. Enkä minä tykkää suljetuista ovista nähtävästi. Vielä vähemmän tykkään ovista, jotka valuvat minun selkään, kun luulen lajittelevani pyykkiä kaikessa rauhassa oven takana. Möllykästä tulee minulle pyykkikaveri.

Ja toinen ovi, joka kaipaa Möllykkää on meidän ulko-ovi. Sen toki voisi sitoa kaiteeseen kiinni siksi aikaa kun ovea tarvitsee auki pitää. Toisaalta taas oveen kohdistuu välillä koviakin tuulenpuuskia, ja se paiskautuu kaiteeseen. Kertaalleen on Kirppukin roikkunut ovenkahvassa, kun tuuli nappasi oven auki ja pikkuneidillä ei ylettänyt jalat seuraavalle rappuselle. Joten Möllykkä pitämään ovea sepposen selällään ja rautakoukku pitämään ovea raollaan voisi olla sittenkin pätevä yhdistelmä - tai Möllykät oven molemmin puolin, jotta se pysyy raollaan, muttei paiskaudu kaiteeseen. 

Minulla on ollut ilo tutustua vähän Talisa Designin taitavaan yrittäjään Tanjaan Tuottavana Salaisuuden valmennuksessa. Talisa Designin toimitilat löytyvät Jyväskylän seudulta, äiti kävi noutamassa meidän Möllykät suoraan Tanjalta. Olen kyllä jo kysynyt, voisiko siellä käydä ihan moikkaamassakin Tanjaa, se reissu on vaan vielä tekemättä.

Talisa Designin kissateemaisia tuotteita saa onneksi nopeasti verkkokaupasta. Ja hypistelemään koruja ja laukkuja pääsee markkinoilla ja messuilla ja muissa tapahtumissa, joista Tanja kertoo aina Instagramissa (KLIK) ja Facebookissa (KLIK). Jos taas messuja tai myyjäisiä ei jaksa odotella, niin Talisa Designin verkkokaupassa on lista jälleenmyyjistä (KLIK), joiden luona voi myös käydä hypistelemässä ennen ostoksia. 

Niin ja hei, arvaa asuuko Vili yksin tuolla pukkarissa.... Eip. Vili käy siellä töissä, muuten se asuu Possun kanssa sängyllä olohuoneessa ja saa aivan yhtä paljon haleja ja rakkautta kuin pehmoisempi ja kevyempi Possukin. :D 

Sitten kuului RÄTS niinku trikoosta

Tiedäthän. Sellainen räts kun tiukat trikoolegginsit repeää, sauma ratkeaa. Ääni on tavallaan pehmeä mutta kuitenkin särmä, ompeleet katkeavat. Joo. Sellainen räts kuului. Mutta mun housut on edelleen ehjät. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa vai miten se meni. Paitsi etten ole tyhmä, innostuin vain vähän liikaa.

Tavallaan olen ylpeästi vähän hullu liikunnan suhteen. Nautin siitä tunteesta kun luistelen kelloa vastaan ja vaikka ylämäessä potku lyhenee, tahti ei hidastu. Nautin siitä kun ensimmäistä kertaa vuosiin spinningtunnilla hiki virtaa samaa tahtia polkimien pyöriessä. Kun vähän jo hapottaa, mutta hei sehän lähtee sillä millä on tullutkin, poljetaan loppuun asti. 

Kun rullaluistelee ensin 10 km salille ja on aivan litimärkä sinne päästyään, jalat vähän tutisee, mutta vaatteiden vähennyksen ja kenkien vaihtamisen jälkeen oon taas ihan valmis tekemään parhaani Pumpissa. Toki mun painot on vielä aivan minimaaliset, eikä lisäpainojen kanssa pelaaminen ole muutenkaan koskaan ollut mulle mielekkäin tapa liikkua.

Sen lisäksi että ensin on vähän hullua luistella jumppaan. Jumpata täysillä. Ja siihen vielä pystyy ohjatun jumpan jälkeen tekemään oman spagaatijumpan ja venyttelemään. Muistetaan, että edelleen on se 10 km takaisin kotiinkin vielä luisteltava.

Ajattelin kyllä että kotimatka pitää mennä rauhallisemmin, mutta en onnistunut. Itse asiassa taisin ensimmäisenä jumppaperjantaina luistella nopeammin kotiin kuin jumpalle. HUPS. Laitoin äidille viestin, että multa vissiin puuttuu se peruskestävyysvaihde, kun varmasti mennään vauhtikestävyyden puolella koko ajan. Vaikka yritin hidastaa.

Noh. Nyt oli toinen jumppaperjantai, ja onnistuin hidastamaan kotimatkalla reilulla kymmenellä minuutilla. - Koska oli pakko. Luistelin lasten koululta jumpalle 11 km 38 min ai että mikä fiilis! Olin niin ajoissa, että kerkesin popsia mun eväsbanskun ja vaihtaa kuivat vaatteet ja silti oli vielä reilusti aikaa jumpan alkuun.

Totesin pari päivää sitten mun ylävartalon olevan aika pehmoinen. Huomaa että oon luistellut, mutta vissiin unohtanut punnertaa tai tehdä mitään muutakaan. 2,5 kg levypainot ja 1 kg käsipainot on mulle pumpissa oikein riittävät. Ja levytangon sijaan käytän painotankoa, jonka painoa en kylläkään tiedä, kevyt kuitenkin. Silti tuntuu seuraavana päivänä että jotain on tehty, parasta! 

Ja niin kuin joka jumpan jälkeen oon jäänyt venyttelemään, niin tein nytkin. Oli sivuspagu päivä, joten sovelluksen reenin jälkeen venyttelin vielä pakaroita ja lantiota vähän auki ja meinasin kokeilla ihan vähän vaan dynaamisia spaguja. Eli kyykystä jalkojen ojennus spagaatiin ja saman tien takaisin kyykkyyn ja toisin päin ojennus.

Tammi-maaliskuun edistyminen näytti tältä. Jaaa paluu lähtöruutuun tai jotain sinne päin...

Ja arvaa mitä! Se oli jo tosi lähellä! Ihan oikeasti ihan tosi tosi lähellä! Ja mitä mie teen. Otan vähän kovemmat vauhdit et jos menis vielä vähän alemmas. Ja menihän se. Olis varmaan mennyt pohjaan asti, jos olis tosissaan vähän painanut. Mutta en kokeillut. En voinut. Koska se ylimääräinen vauhti oli jo vähän liikaa ja sitten kuului RÄTS. Ja se ei tullu mun housuista. Ei menny pöksyt rikki. Vaan takareisi. Vasen takareisi. Innostuin liikaa ja heti se kostautui. 

Ei ole muuten ennen käynyt näin. Jännä tunne. Kun ei satu, muttet kuitenkaan pysty kävelemään kunnolla ja oikeasti pelästyin sitä ääntä aika paljon. Mutta kyllä mä kotia vielä pääsin luistellen 10 km 49 min. Mulla oli kyllä backup, oisin voinut soittaa ystävälle, että nyt en muuten pääse kotiin tällä jalalla. Mutta halusin kokeilla. 

Siinäkin mielessä oon vähän hullu, etten usko täyslepoon - paitsi murtuman kanssa. Sillä se lähtee millä on tullutkin - toki venytellä en nyt voi vähään aikaan, mutta liike on lääke.

Kotiin päästyä vaihdoin taas luistimet kenkiin ja lähdin hakemaan Ässää eskarista. Matkalla totesin, että luisteluliike ei tuntunut lainkaan niin epämiellyttävältä kuin kävely. Toki, kun kävelyssä liike on täsmälleen saman suuntainen kuin lihasta vaurioittanutkin liike. Luistelussa potku ohjautuu aukikiertoon sivulle taakse, eikä kohti suoraa taakse.

Kokeillaan riittäisikö viikon leputtelu, että perjantaina uskaltaisi taas luistellen pumppiin. Ja venyttelyn suhteen odotan kyllä epämukavuuden häipyvän.

Sellainen ihan itse aiheutettu liikuntavamma sitten tähän väliin. Hups. 

Mitä sulle kuuluu? :)