Kengät kovilla

Tein viime kesänä instaan reelsin, että me ei kierrätetä lasten kenkiä. - koska ei niistä jää mitään kierrätettävää. Sama tarina tosin on myös aikuisten kengillä. Toki voin hankkia itselleni uusia kenkiä kirpparilta, mutta minun jälkeen kengät ovat enää roskistavaraa.

Viime talvena heitin roskiin mun vaelluskengät, koska niistä irtosi pohja. Ne ostettiin 2009 koulun hiihtovaellusreissua varten, kun opiskelin Varalan Urheiluopistossa.

Kuukausi vaelluskengistä luopumisen jälkeen heitin roskiin mun toiset talvikengät, joista pupu oli jyrsinyt puolet nauhalenkeistä ja joissa jo yhden talven kuljin niin, että sivusauma oli ratkennut, ilman talvivuorta siinä olisi ollut reikä... Mutta nekin olivat mulla ainakin 5 vuotta käytössä! 

No nyt mie sain äitienpäivänä uudet valkoiset tennarit, joten ehkä nyt heinäkuussa on vihdoin aika luopua näistä mun lempparikengistä, jotka ostin keväällä 2022.

Mulla on yläasteelta saakka ollut haaveena Reebokin Princess kengät. Koska ne oli kilpa-aerobicin kisakengät. Mä halusin ne, kisakengät ja kisapuvun! Mutta en koskaan kilpaillut, joten en tarvinnut kisakenkiä.

Varalan aikoina löysin sattumalta punaiset varrelliset kengät, jotka mun oli pakko saada. Elämäni ensimmäiset itseostetut Reebokin kengät oli korkeavartiset punaiset Reebok Freestyle Hi kengät, joissa oli valkoiset tarrat. Jos ne vielä tulee uudestaan markkinoille, niin sellaiset karkkitikkukengät mun on pakko saada uudet! Niissä kengissä oli pala mun identiteettiä 2008-2011.

Rovaniemellä asuessa mulla oli punaiset korkeavartiset Reebokin kengät ja vihreä Adidaksen laukku. Harmi ettei noilta ajoilta ole enää yhtään kuvaa. 

Keväällä 2022 viimeisen äitiysloman alettua päätin vihdoin panostaa unelmakenkiini ja voi pojat materialismi onnellisuus.

Jos kerran vihdoin ostin itselleni kisakengät, niin ostin niitä tietenkin kahdet eriväriset. Ne perinteiset valkoiset kisakengät "arkikäyttöön" ja toiset vaaleanpunaiset mokkanahkaiset kirkko- ja kauppakengiksi.

Noista valkoisista oli pohjapuhki jo syksyllä 2023. Lempikengät, kun olivat ja helposti puettavat, niin niillähän kuljettiin vähälumisen talven läpi, sukat märkinä. Kun pohja kerran jo vuosi, niin niillä ei sitten niin ollut enää muutenkaan väliä ja olivathan ne pinkkien lisäksi mun ainoat kengät. Niillä myös potkittiin lasten kanssa jalkapalloa, 2023-2024, kunnes viime kesänä pohjat irtosi ja hävitin kengät. 

Sen jälkeen vaaleanpunaiset mokkanahka Prinsessat olivat mun ainoat kengät. Kenkäparat. En aikonut pelata ne jalassa jalkapalloa, mutta kun ne oli mun ainoat "kesä" kengät niin eihän mulla ollut vaihtoehtoa. Pelaamatta jättäminen katsos ei ole vaihtoehto lainkaan! Ja nyt vuotta myöhemmin myös nämä mun kirkko- ja kauppakengät on roskiskamaa, varsinkin oikean jalan kenkä, josta näkee että siihen on tainnut osua joku nappiksella useammin kuin kerran.

Jo useamman kerran kevään aikana puoliskoni kutsui kenkiäni hirveiksi ja joo on hänellä ehkä pointti. Äitienpäivänä käytiin kenkäostoksilla. Mutta vielä mie hankin uudet kisakengät, valkoiset ja mustatkin ja ehkä pinkitkin. 

Kengät kokivat kuoleman vuodessa. 😅 Tai oikean jalan kenkä, vasenhan on vielä ihan ehjä ulkoisesti. Harmi etten voi ostaa vain uutta toisen jalan kenkää. Postauksen kuvien välillä on muuten aika tarkalleen kaksi vuotta. Sisällä otetut kuvat on 8.7.2023 ja ulkona otetut otettu 7.7.2025

Lempi kengät voi kestää vuosikausia tai sitten näyttää just siltä, että ne todellakin on olleet kovassa käytössä vuosikausia.

Kestääkö sun kengät?

Rakastan olla äiti, koska....

25.5.2025

Viimeisen vuoden aikana oon tehnyt kovasti, mutten silti tarpeeksi, töitä Unelmalaatikon ja itseni eteen. On hetkiä kun en usko itseeni ja omaan tekemiseen yhtään, mutta jokaisen asiakaskohtaamisen jälkeen tajuan, että tää on just sitä mitä mun kuuluu tehdä ja mitä haluan tehdä.

Mitä enemmän oon tehnyt tehtäviä itseni ja liikeideani kirkastamisen eteen, oon tajunnut että mun ikigai on äitiys. Kaikki muut on olleet aina plan B tai jotain, koska äitiys ei ole ammatti. Siis ihan lapsesta asti. Pihalla vanhempien tyttöjen kysyessä mikä musta tulee isona, vastaus on aina ollut äiti ja sitten liikkaope tai jotain muuta. 

Mulla on maailman parhaat lapset, mutta se ei todellakaan tarkoita että äitiys olisi aina helppoa. Viimeksi tänään menin askarteluhoneeseen iltakaaosta pakoon. Samaan aikaan pitäisi olla aikuinen joka kertoo lapsille säännöt ja samaan aikaan oon pikkutyttö, josta tuntuu ettei nää toiset lapset halua leikkiä mun kanssa eikä niillä kiinnosta mitä mie niiltä pyydän. 

Taisin jopa mennessäni huutaa että älkää puhuko mulle ennen kuin olohuone on siivottu ja se en ole minä joka sen siivoaa. Ja sitten itketti, miksi en osaa olla sellainen äiti kun haluaisin olla.

Iltakaaos on mun pahin heikkous, mutta onneksi ennen sitä oli monta tuntia aikaa kerätä ihania hetkiä.

Päiväkodista nuorinta hakiessa hän meinasi, että pitää vaihtaa kaikki ulkovaatteet, en suostunut. Mutta tänään ei tarvinnu vääntää asiasta yhtään. Totesin vain, että tarvitset haalaria jos menette serkun kanssa ulos, mie käyn hakemassa sun kypärän niin mene sie jo serkun (ja hänen äidin) kanssa autolle. "Jee jee jee". Rakastan kolmevuotiaan vilpitöntä iloa.

 

Ja maanantaina Mary Kay mondayssa kokeilin ensimmäistä kertaa huulten rajauskynää huulipunan kanssa. Kotiin tullessa Kirppu katsoi minua ja osoitti omia huuliaan äiti mulla ei oo tota! Laitettiin yhdessä huulipunaa ja sanoin, että hän saa yhden mun huulipunan omaksi (sellaisen jonka hän katkaisi pari viikkoa sitten 😅) ai mulle ikioma? Kyllä! Voitteko kuvitella mikä ujo hieman epäuskoinen riemu siitä syntyi ❤️

Jekun kanssa korjattiin eilen läksyjä yhdessä ja vaikka julmakumi meinasi alkuun vähän ärsyttää, niin lopulta meillä oli ihana hetki. Ja tänään murjottamiseni päätteeksi kävin toivottamassa jokaisella nukkuvalle lapselle hyvää yötä. Lapsen ilme muuttui kun korvaan kuiskasi hyvää yötä äitin aarre, äiti rakastaa sua, olet ihana. 

Nuppu on äidin prinsessa, Jekku on aarre, Ässä on pikkumuru ja Kirppu pikkuprinsessa. 

Ässä on oppinut laskemaan rahoja ja meillä oli hauska kauppareissu jalkapallopelien jälkeen. Mulla ei ollut lompakko matkassa, kun luulin ettei peleissä olisi kiskaa. Käytiin hakemassa kotoa tyhjiä pulloja ja lompakko. Tällä kertaa kauppareissuun ei liittynyt pettymyksiä tai vinkumista, vaan laskettiin yhdessä paljonko rahaa on ja mitä sillä saa ja vaihdettiin sipsit toiseen merkkiin että karkkipussiin jäi enemmän rahaa. Ässä alkaa olla taitava myös sopivan pienten irtokarkkipussien keräämisessä. Siihen ei meinaan riitä mun matikkapää mitenkään, että saisin laskettua kuinka monta grammaa saa eurolla kun kilohinta on x. 

Nupun kanssa minulla on eniten opittavaa, tietenkin esikoinen kun on koekappale. Ja aika usein ylipäätään minusta tuntuu, että mä rakastan olla äiti, mutta nää lapset ei kyllä rakasta mua yhtään.

Ehkä se kuitenkin kantaa heitä tulevaisuudessa, että heitä on haluttu rakastaa ja auttaa, vaikka kotitöistä saakin vääntää.

Mie Rakastan olla äiti, koska noiden pienten ja jo aika isojenkin lasten ilot ja jutut on maailman parasta. Ja mulla on etuoikeus olla tässä heitä varten, silloin kun he kaipaavat. Mulla on etuoikeus ja ilo saada rakastaa näitä pieniä ihmisiä joka solulla, siksi mie Rakastan olla äiti.

Kaikki mikä voi mennä pieleen

21.4.2025

Niin monta juttua voi mokata ja pilata ihan ite. Tällä hetkellä vellon tunteessa, että olen epäonnistunut yritykseni kanssa, mutta samaan aikaan mulla on myös tosi syvällä tunne, että mä en tule ikinä saamaan palkkatyötä. Kukaan ei halua mua töihin. Ja olen kuulkaas nyt hakenut kevään aikana useampaa osa-aikaista työtä ja kesätöitä. Töitä joka kattaisi starttirahan kokoisen loven lompakosta. Ja kaikki menee pieleen. Viimeisimmän työhakemuksen lähetettyäni tajusin vielä nolanneeni itseni koko hakemuksessa. 

Kyseistä kesätyötä oli tarjolla ainakin kahdella eri ilmoituksessa. Toisessa oli mainittu vain paikkakunta ja toisessa oli mainittu paikkakunta ja kauppakeskus. Joten näistä kahdesta ilmoituksesta tuli jotenkin olo, että toimipaikkoja voisi olla kaksi. Noh lähetin hakemuksen ja tarkistin tilanteen - eip. Paikkoja on vain yksi. Ja minä vielä kirjoitin, että toiseen paikkaan haluaisin mieluummin koska siihen pääsee julkisilla helpommin kuin sinne, missä se todellinen työpaikka nyt sitten lopulta olisi. 

Noh tämä sähläys on täysin turha, mikäli huomenna saisin puhelun jatkohaastattelusta ja jos sitten vielä saisin kyseisen työpaikan kesäksi!

Tiedän myös sen että olen ihan itse vastuussa tästä kaikesta. Ujostelin alkuun markkinointia, vertaan itseäni liikaa muihin, teen hyviä suunnitelmia, mutta en toteuta niitä. Enkä edes osaa kertoa miksi en saa niitä toteutettua. 

Tarkoitus on ollut saada Unelmalaatikon some rullaamaan ihan omalla painollaan, eli siis tehdä julkaisuja niin paljon että voisin ajastaa vähintään viikon, mieluummin useammankin viikon postaukset etukäteen. Mutta mulla menee niin tuhottoman paljon aikaa yskittäisten postausten tekemiseen, että ennätys taitaa olla kaksi tai kolme postausta yhdessä päivässä. Olen joskus kirjoittanut jopa kolme blogipostausta yhdessä päivässä eikä tuntunut missään. Unelmalaatikon sisältöä tulee yliajateltua. 

Mutta sehän siinä onkin. Huijarisyndrooma on kova. Todella kova. En ehkä ole koskaan sanonut tätä julkisesti, mutta sanonpa sen nyt. Mun tavoitteeni on Unelmalaatikon alusta asti ollut päästä aloittamaan Baby Balance opinnot. Otin selvää eri vauvahierontakoulutuksista joihin minulla oli mahdollista osallistua. Käymäni Organic Spiritin koulutus oli hyvä ja varmistin ennen koulutusta, että onko minulla liikunnanohjauksen perustutkinnon perusteella tarpeeksi pohjakoulutusta tulla koulutukseen ja perustaa sen jälkeen koko yritystoimintani sen varaan. 

Katsokaas kun Baby Balance metodia pääsee opiskelemaan vain terveydenhuollon ammattilaiset, ja sillä listalla ei liikunnanohjauksen perustutkinnolla pärjännyt. No ei se mitään. Koska pääsin kuitenkin koulutukseen ja sain jo suorat ohjeet mitä pitää tehdä, jotta pääsen mukaan Baby Balance opintoihin joten reittihän oli täysin selvä. Ensin Organic Spiritin vauvahieronta koulutus. Sen jälkeen lääketieteen perusteet 15op maksaa 250 € kansalaisopiston verkko-opintoina ja sitten vaan heti mukaan Baby Balance opintoihin.

Rahaakaan tuohon BB opintoihin ei ollut, mutta eihän se ollut ongelma, koska pääsin jo perustamaan yrityksen ja hoitamaan asiakkaita, sain starttirahan, joten kaikki tulot joita yritykselle tulisi olisivat extraa, jotka voisin käyttää tuleviin opintoihin.

Ja sitten törmään huijarisyndroomaan, voinko edes mainostaa itseäni, kannattaako kenenkään ostaa mun palvelua? Olenko mä ihan surkea tässä mitä yritän, pitäisikö mun yrittää jotain ihan muuta? Mitä se jotain ihan muuta sitten olisi? No nyt on vähän myöhäistä perääntyä.

Mutta samalla ollaan edelleen siinä pisteessä, että yrityksen tulot ei riitä siihen, että pääsisin kouluttautumaan lisää, mikä toisi mulle lisää keinoja palvella asiakkaita ja mikä auttaisi selättämään huijarisyndroomaa. Ja sitten kun näitä tällaisia kivoja ajatuksia on yksinäinen mieli täynnä, niin voitte kuvitella että välillä se syö koko olemusta. 

Epäilen kykyjäni olla äiti. Olen aivan surkea, epäluotettava ja huono vaimo. Joten miksi ansaitsisin yhtään mitään. Kai mun elämän tarkoitukseni on vain epäonnistua kaikessa mitä yritän?

Voitaisko yrittää vielä kerran vauvaa. Voisin näyttää itselleni vielä kerran, että jos en mitään muuta osaa ja missään muussa en onnistu, niin edes mun kroppa osaa olla raskaana ja synnyttää ja osaan hoitaa vauvaa. (Ei, emme ole yrittämässä vauvaa, kuparikierukka on kulkenut mukana ongelmitta jo puolitoista vuotta.)

Ja koska niin valtava huijarisyndrooma aalto pyyhkii jatkuvasti ylitseni, olen jo miltei vainoharhainen senkin suhteen, ettei kukaan muukaan voi haluta minua - kuten lapset tai puoliso. Ja kun näitä ei osaa ääneen sanoittaa, niin tässähän sitä on hyvä olla yksin näiden mustien pilvien alla.

- - - - - - -

Tämä postaus on kirjoitettu samaan aikaan Mustan pilven alla (KLIK) kanssa

ja sitä seurasi Joskus pitää käydä syvällä, että voi nähdä pinnalle (KLIK)