Sitten kuului RÄTS niinku trikoosta

Tiedäthän. Sellainen räts kun tiukat trikoolegginsit repeää, sauma ratkeaa. Ääni on tavallaan pehmeä mutta kuitenkin särmä, ompeleet katkeavat. Joo. Sellainen räts kuului. Mutta mun housut on edelleen ehjät. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa vai miten se meni. Paitsi etten ole tyhmä, innostuin vain vähän liikaa.

Tavallaan olen ylpeästi vähän hullu liikunnan suhteen. Nautin siitä tunteesta kun luistelen kelloa vastaan ja vaikka ylämäessä potku lyhenee, tahti ei hidastu. Nautin siitä kun ensimmäistä kertaa vuosiin spinningtunnilla hiki virtaa samaa tahtia polkimien pyöriessä. Kun vähän jo hapottaa, mutta hei sehän lähtee sillä millä on tullutkin, poljetaan loppuun asti. 

Kun rullaluistelee ensin 10 km salille ja on aivan litimärkä sinne päästyään, jalat vähän tutisee, mutta vaatteiden vähennyksen ja kenkien vaihtamisen jälkeen oon taas ihan valmis tekemään parhaani Pumpissa. Toki mun painot on vielä aivan minimaaliset, eikä lisäpainojen kanssa pelaaminen ole muutenkaan koskaan ollut mulle mielekkäin tapa liikkua.

Sen lisäksi että ensin on vähän hullua luistella jumppaan. Jumpata täysillä. Ja siihen vielä pystyy ohjatun jumpan jälkeen tekemään oman spagaatijumpan ja venyttelemään. Muistetaan, että edelleen on se 10 km takaisin kotiinkin vielä luisteltava.

Ajattelin kyllä että kotimatka pitää mennä rauhallisemmin, mutta en onnistunut. Itse asiassa taisin ensimmäisenä jumppaperjantaina luistella nopeammin kotiin kuin jumpalle. HUPS. Laitoin äidille viestin, että multa vissiin puuttuu se peruskestävyysvaihde, kun varmasti mennään vauhtikestävyyden puolella koko ajan. Vaikka yritin hidastaa.

Noh. Nyt oli toinen jumppaperjantai, ja onnistuin hidastamaan kotimatkalla reilulla kymmenellä minuutilla. - Koska oli pakko. Luistelin lasten koululta jumpalle 11 km 38 min ai että mikä fiilis! Olin niin ajoissa, että kerkesin popsia mun eväsbanskun ja vaihtaa kuivat vaatteet ja silti oli vielä reilusti aikaa jumpan alkuun.

Totesin pari päivää sitten mun ylävartalon olevan aika pehmoinen. Huomaa että oon luistellut, mutta vissiin unohtanut punnertaa tai tehdä mitään muutakaan. 2,5 kg levypainot ja 1 kg käsipainot on mulle pumpissa oikein riittävät. Ja levytangon sijaan käytän painotankoa, jonka painoa en kylläkään tiedä, kevyt kuitenkin. Silti tuntuu seuraavana päivänä että jotain on tehty, parasta! 

Ja niin kuin joka jumpan jälkeen oon jäänyt venyttelemään, niin tein nytkin. Oli sivuspagu päivä, joten sovelluksen reenin jälkeen venyttelin vielä pakaroita ja lantiota vähän auki ja meinasin kokeilla ihan vähän vaan dynaamisia spaguja. Eli kyykystä jalkojen ojennus spagaatiin ja saman tien takaisin kyykkyyn ja toisin päin ojennus.

Tammi-maaliskuun edistyminen näytti tältä. Jaaa paluu lähtöruutuun tai jotain sinne päin...

Ja arvaa mitä! Se oli jo tosi lähellä! Ihan oikeasti ihan tosi tosi lähellä! Ja mitä mie teen. Otan vähän kovemmat vauhdit et jos menis vielä vähän alemmas. Ja menihän se. Olis varmaan mennyt pohjaan asti, jos olis tosissaan vähän painanut. Mutta en kokeillut. En voinut. Koska se ylimääräinen vauhti oli jo vähän liikaa ja sitten kuului RÄTS. Ja se ei tullu mun housuista. Ei menny pöksyt rikki. Vaan takareisi. Vasen takareisi. Innostuin liikaa ja heti se kostautui. 

Ei ole muuten ennen käynyt näin. Jännä tunne. Kun ei satu, muttet kuitenkaan pysty kävelemään kunnolla ja oikeasti pelästyin sitä ääntä aika paljon. Mutta kyllä mä kotia vielä pääsin luistellen 10 km 49 min. Mulla oli kyllä backup, oisin voinut soittaa ystävälle, että nyt en muuten pääse kotiin tällä jalalla. Mutta halusin kokeilla. 

Siinäkin mielessä oon vähän hullu, etten usko täyslepoon - paitsi murtuman kanssa. Sillä se lähtee millä on tullutkin - toki venytellä en nyt voi vähään aikaan, mutta liike on lääke.

Kotiin päästyä vaihdoin taas luistimet kenkiin ja lähdin hakemaan Ässää eskarista. Matkalla totesin, että luisteluliike ei tuntunut lainkaan niin epämiellyttävältä kuin kävely. Toki, kun kävelyssä liike on täsmälleen saman suuntainen kuin lihasta vaurioittanutkin liike. Luistelussa potku ohjautuu aukikiertoon sivulle taakse, eikä kohti suoraa taakse.

Kokeillaan riittäisikö viikon leputtelu, että perjantaina uskaltaisi taas luistellen pumppiin. Ja venyttelyn suhteen odotan kyllä epämukavuuden häipyvän.

Sellainen ihan itse aiheutettu liikuntavamma sitten tähän väliin. Hups. 

Mitä sulle kuuluu? :)

Niin mitäs mun pitikään nyt tehdä?

Mun viimeisin oma viikonloppu oli ensimmäinen, kun mulla ei ollut jo maanantaina tiedossa mitä viikonloppuna tekisin. Ystävä joka oli yhtä yllättynyt kun minäkin totesi, että tee nyt niitä asioita joita sun piti nyt tehdä "kun ei tarvi kysellä lupaa keltään". Mutta hei en mä enää muista mitä ne oli! Paitsi käydä kaverin kanssa tanssimassa ja kyllä mä kertaalleen lähdin myös yksin tanssimaan.

Mun kalenterin takana on lista henkilöistä joille on tulossa lapaset tai villatakki. Mulla on ostoslista, josta näyttää puuttuvan enää ainoastaan blenderi. Toki olen kyllä keksinyt nyt muutaman hankinnan lisää siihen listaan. 

Lisäksi mulla on lista siitä, mitä mun unelmaduunin pitäisi sisältää. Ja neljän kohdan unelmatreffi lista: Haluan seinäkiipeilemään, Repovedelle, Tanssitunnille ja Roadtripille niin että nukutaan autossa. Toki jokaisen noista treffilistan kohdista voin toteuttaa ihan itsekin tai tyttöjen kanssa. Mutta missä se on se lista mitä mun pitikään nyt tehdä? Taisin unohtaa tehdä sen.

Jos siihen lasketaan vaan asiat joista oikeasti tykkään ja joita haluan, niin tavallaan mähän aloitin sen tekemisen jo viime kesänä, kun otin itselleni pitkästä aikaa tavoitteita ja pidin liikuntapäiväkirjaa. Ja marraskuussa, kun aloin taas neulomaan urakalla. Nyt odotan vaan milloin lakaisijat tulee hoitamaan hommat loppuun, että pääsen taas tavoittelemaan mun 10 km puoleentuntiin rullaluistelulenkkiä. 

Tässä odotellessa ostin elämäni ensimmäisen salikortin. Valitsin salin sijainnin ja ryhmäliikuntatuntien perusteella. Viime viikolla mulla oli äitin auto lainassa, mutta kyllä mä kovasti noita pyöräteitä jo vilkuilin, et koskahan pääsen rullaluistelemaan jumpalle. Samaa reittiä pääsen myös Lempi-ihmisen luokse ja oli se lakaistu puolimatkaa kuitenkin jo!

Tuntikuvausten perusteella en valitsisi aamujumpista kuin Spinningin ja Coren, mutta kun nyt päätin maksaa jäsenyydestä, niin minähän käyn sitten niillä kaikilla tunneilla joille vaan ajan puolesta pääsen. Pumppi - onko se sitä mitä tehdään niillä tangoilla ja levypainoilla? Ei todellakaan mun juttu. Mutta ei se haittaa jos saan vähän kehitettyä lihasvoimaa. RVP no luulen että reisi ja peppu saa ihan riittävästi rullaluistelusta, mutta toki sinnekin menen.

Oli muuten pitkästä aikaa ihan mahtava olo, kun tietää että lihaksia on käytetty. Menee muuten just näppärästi, ettei yksikään jumppa ole tiistaina tai torstaina, niin lepopäivinä osallistun Tiia Sandbergin valmennukseen. Tai ei ne mitään lepopäiviä ole, koska spagaatia treenaan kuitenkin kotona. Periaatteessa joka toinen viikko pääsen myös lauantaina jumpalle - ainakin jos olen kotona. :D En vielä ole vakuuttunut miten paljon haluan olla kotona yksin lasten isiviikonloppuina.

Oliko tässä nyt jotakin muuta mitä mun piti nyt tehdä?

Kävin itkemässä Stam1nan keikalla

Minä en ole koskaan ennen kuunnellut yhden ainoata Stam1nan kappaletta, en mistään. Mutta kävin nyt sitten kuitenkin heidän keikalla itkemässä ja voin lähteä uudestaan! En ehkä itkemään, mutta kuuntelemaan kuitenkin. Tai mistäs sitä tietää, mun mielestä musiikin kuuluu tuntua ja jos se tuntuu niin syvällä että se nostaa kyyneleet, niin sillon musiikki tekee sen mitä sen kuuluukin tehdä. Jos laulut, elokuvat tai kirjat ei saisi mua itkemään, olisin huolissani itsestäni. 

Kysyin mun lemppari-ihmistä mukaan Iltan Sibelius-talon konserttiin ja samalla, kun sovittiin siitä, hän kutsui mut mukaansa Stam1nan keikalle. On ollut melkoisen tunteikas ja musiikin täyteinen maaliskuu.

Mua valmisteltiin keikalle sanoilla tarvit korvatulpat ja muuten ei asulla mitään väliä, mutta musta. Ja näinhän mie sitten valmistauduin. Kävin hakemassa apteekista korvatulppapaketin. Sanoin apteekkarille suoraan, että tarvitsisin korvatulpat keikalle. Lopulta valitsin paketin tulppien värin perusteella. Ja onneksi otin monipakkauksen. Meidän punaiset korvatulpat hehkui valoissa.

Mitä tulee vaatteisiin, mie suorastaan välttelen mustia vaatteita, mutta omistan yhdet mustat farkut ja yhden mustan tpaidan sekä viime kesänä kirpparilta löytyi musta hupparikin. Hupparin jätin tosin kotiin.

Mie miellän tän kaltaisen musiikin vihaiseksi, ja se ei silleen jokseenkaan sovi mun soittolistalle. Tällä hetkellä ollaan päästy pisteeseen, kun poistan listaltani kaikkia sydänsärkybiisejä (paitsi jos ne on Iltan, Viivin tai Benjaminin) ja listaa täyttää lähes ainoastaan rakkauslaulut. 

Sainkin yllättyä keikalla, kun "vihaisen musiikin" välissä lavalla olikin hupaisa ukkoporukka, keski-ikäisiksi itseään väittivät. Nehän oli siellä selvästi pitämässä hauskaa. Viimeisimmillä keikoilla missä olen käynyt, yleisö ei varsinaisesti ole kommunikoinut artistien kanssa, vaikka artisti onkin ottanut yleisöön kontaktia. Stam1nan keikalla keskusteltiin lyhyesti yleisön kanssa.

Kun kaikki biisit oli mulle ennestään vieraita sai ihan oikeasti keskittyä siihen mitä kuulee. Mun mieleen jäi erityisesti Golem, Lahja, Anna minun olla heikoin lenkki ja Apnea. Lahja ja heikoin lenkki oli jo sellaset jotka alkoi nousta pintaa. Apnea taas laulettiin nyt jostain tosi syvältä, niin syvältä että se välittyi korvatulppien läpi ihon alle, eikä kyyneleitä kannata estellä.

Mun soittolistallani on periaatteessa yksi kriteeri: kuuntelen vain sellaista musiikkia, jota voi laulaa mukana. Sen takia raskaampi "örinä"musiikki ei kuulu mun soittolistalle. Apnea levy kyllä päätyi sinne nyt suoriltaan. Täytyy kuunnella enemmänkin, että seuraavalla keikalla voin laulaa mukana.