Operaatio vaatekaappi: tilannekatsaus

Muistaako joku keväisen postaukseni jonka otsikko sisälsi sanat "operaatio vaatekaappi" ja tämän saman aloituskuvan? Joo, ei haittaa, en minäkään muista. Tarkoitukseni on tehdä postaussarja vaatekaappini läpikäymisestä ja itseasiassa postauksia on kuvia vailla valmiina myös tähän postaussarjaan, samoin kuin kotiesittelyyn. Mitään järisyttäviä ennen ja jälkeen kuvia ei kuitenkaan valitettavasti ole tarjolla.

Keväällä suurin syy karsintaan oli taaperon kanssa yhteinen vaatekaappi, johon tyhjensin taaperolle kolmannen hyllyn, kun otettiin 74cm vaatteita käyttöön ja 68 & 74 kokojen vaatteita olikin sitten jo niin paljon että pinot kaatuivat päälle.



Ensimmäiseen "Operaatio vaatekaappi" postaukseen laskin paljonko mitäkin vaatteita kaapistani löytyy. Oletin toki määrän olevan vähäisempi mitä se sitten oli ja tarkoitus oli laittaa ainakin puolet kiertoon. Keväinen into vaatteiden läpikäyntiin tyssäsi kuitenkin aika nopeasti todetessani suurimman osan vaatteistani olevan jo siinä kunnossa, että parempi käyttää itse loppuun. Jopa lempipaitani saumoissa on jo reiän alkuja, sellaisen mitä ajattelin käyttää vielä pitkään.

Keksin kuitenkin monta osaa operaatio vaatekaappi postaussarjaan, kunhan pääsen kuvaamaan. Tästä tulee nyt vähän erilainen kuin suunnittelemani ennen ja jälkeen postaussarja. Mutta voinhan tehdä uuden vaatekaapin tilannekatsauksen taas ensi keväänä. 

Toki tässä välissä tapahtui myös yksi muutto jota en vaatekaappia räjäyttäessäni osannut ottaa huomioon ollenkaan. Ja nyt minulla ja taaperolla on omat vaatekaapit! Haluan silti pläjäyttää kuvan tuosta vanhasta yhteisestä vaatekaapista. Elpu ja Jekku jakoivat myös yhteisen vaatekaapin ja siitäkin ajattelin kirjoittaa. Heidän jaettu kaappinsa toimi nimittäin huomattavasti paremmin kuin äidin ja taaperon yhteinen kaappi. 


Kerkesin muuttopäivänä hetken miettiä, että uhrasinkohan juuri oman vaatekaappini täydelliseksi piirrustuskaapiksi ruokailutilaan. Meidän huoneessa kun olikin yksi hyllykaappi ja yksi mekkokaappi. Mutta sain mekkokaapista itselleni oikein toimivan vaatekaapin lisäämällä yhden hyllyn. Oikeastaan kaikki käy, kunhan ei ole jaettu kaappi. 

Joten tässä tämä meidän upeasti jaettu taaperon ja äidin yhteinen kaappi. Tästä sekasotkukaapista lähdettiin liikkeelle ja  kohta (Okei myöhemmin, ehkä tänä vuonna jo kuitenkin) selviää, mitä nuo minun sotkuiset hyllyni olivat syöneet. Äitiysvaatteita sain laitettua muutamat eteenpäin lasten tulevan serkun äidille ja rikkinäisiä vaatteita kerään tekstiilikierrätykseen edelleen. Mutta muutoin, että uskokaan kuinka paljon vaatetta tuohon yhdelle hyllylle (ja pyykkiin) mahtuikaan.

Kuinka usein sie käyt koko vaatekaapin läpi? 😊 

Unelma vai painajainen äitinä?

Tämä otsikko on ollut täällä luonnoksissa jo varsin kauan. Kuten moni muukin luonnos (mukaanlukien suurinosa kotiesittelyn osista) ajattelin tämän olevan vain otsikko ilman tekstiä. Mutta täältähän löytyi ihan kokonainen postaus, joka on päivätty 23.5.2020. Joskin otsikko nyt ei ehkä ihan ole se paras, mutta sekin on kirjoitettu tuolloin toukokuussa, niin mitäpä sitä muuttamaan. Kuvatkin löytyivät muistikortilta samalla päiväyksellä.


Olen pohtinut viime aikoina paljon minuutta. Millainen vaimo haluan olla, millaisessa kodissa haluan elää. Millainen sisko ja ystävä olen ja millainen äiti haluan olla? Mikä on minun roolini, missä olen hyvä ja missä haluan kehittyä.

Varsinkin äitiyden osalta olen puhunut aiheesta siskon ja parhaan ystäväni kanssa paljon. Tätä pohdiskelua ja minä kriisiä olen potenut varmaan yhtä kauan kuin olen ollut äiti. En nimittäin ole aivan varma mitä muuta olen.

Ennen kuin on omia lapsia, on helppo ajatella millainen äiti haluaa olla tai millainen ei ainakaan halua olla. Minäkin joskus päätin etten koskaan huuda lapsilleni. Ja aika monena aamuna joudun päättämään niin uudelleen ja uudelleen, koska en aina ole ihan niin hyvä äiti kuin haluaisin olla.

Toisinaan on myös tosi helppo keskittyä siihen mitä ei halua. Ja kun vain mietit miten et halua lasten hyppivän sohvalla tai et haluaisi tehdä ruokaa, niin kas kummaa saatat unohtaa kokonaan sen mitä haluat. Tai sen mitä joskus halusit ja nyt olet saanut.


Tänään, pidettyäni ensimmäisen Facebook liven Mary Kay asiakasryhmässäni, kello oli 1818 ja lapset päättivät mennä takaisin pihalle. Kielsin ensin toteamalla, että eihän nyt enää ehdi, kohta on iltapala-aika. Mutta kun katsoin kelloa sanoinkin että menkää vaan, mekin tullaan.

Ja niin minä puin itseni ja taaperon ja mentiin ensimmäistä kertaa pihalle ihan vaan olemaan ilman vaunuja ja retkisuunnitelmia. Aluksi mulla oli mukanani puhelin, kamera ja avaimet. Päivitin Instagramiin fiilikset livevideon tekemisestä ja vein puhelimeni takaisin sisälle.

Mentiin takapihan jyrkkä metsäpolku alas pyörätielle. Taapero kulki hienosti kädestäni kiinni pitäen, vaikka rinne muistuttaa enemmän liukumäkeä kuin kulkureittiä. Lapset juoksivat paljain jaloin. Poseerasivat kameralle, juoksivat kilpaa ja kiipeilivät kalliolla.

Taapero tutki kasveja ja ihaili sisaruksiaan. Ja minä muistin miksi minä haluan olla äiti.


Haluan olla äiti, jolla on aikaa lasten kanssa maailman ihmettelyyn. Haluan olla äiti, joka osallistaa lapset arjen kotitöihin. Haluan olla äiti joka iloitsee pyykkivuoresta, koska se kertoo vain siitä, että minulla on lapsia joilla on vaatteita. Haluan olla lempeä, kuunteleva ja lapset ykköseksi laittava äiti.

Haluan olla äiti, joka muistaa että huolehtimalla itsestään hän huolehtii koko perheen hyvinvoinnista. Haluan olla äiti, jolle lapset uskaltavat ja haluavat kertoa kaikki ilot ja surut, onnistumiset ja hölmöilyt. 

Haluan olla äiti jonka lapset tietävät, että äiti rakastaa heitä aina. Ja kyllä, haluan myös olla äiti joka puhuu lapsille aina kauniisti, kunnioittaen ja rakkaudella - myös suutuksissa.