Unelma vai painajainen äitinä?

Tämä otsikko on ollut täällä luonnoksissa jo varsin kauan. Kuten moni muukin luonnos (mukaanlukien suurinosa kotiesittelyn osista) ajattelin tämän olevan vain otsikko ilman tekstiä. Mutta täältähän löytyi ihan kokonainen postaus, joka on päivätty 23.5.2020. Joskin otsikko nyt ei ehkä ihan ole se paras, mutta sekin on kirjoitettu tuolloin toukokuussa, niin mitäpä sitä muuttamaan. Kuvatkin löytyivät muistikortilta samalla päiväyksellä.


Olen pohtinut viime aikoina paljon minuutta. Millainen vaimo haluan olla, millaisessa kodissa haluan elää. Millainen sisko ja ystävä olen ja millainen äiti haluan olla? Mikä on minun roolini, missä olen hyvä ja missä haluan kehittyä.

Varsinkin äitiyden osalta olen puhunut aiheesta siskon ja parhaan ystäväni kanssa paljon. Tätä pohdiskelua ja minä kriisiä olen potenut varmaan yhtä kauan kuin olen ollut äiti. En nimittäin ole aivan varma mitä muuta olen.

Ennen kuin on omia lapsia, on helppo ajatella millainen äiti haluaa olla tai millainen ei ainakaan halua olla. Minäkin joskus päätin etten koskaan huuda lapsilleni. Ja aika monena aamuna joudun päättämään niin uudelleen ja uudelleen, koska en aina ole ihan niin hyvä äiti kuin haluaisin olla.

Toisinaan on myös tosi helppo keskittyä siihen mitä ei halua. Ja kun vain mietit miten et halua lasten hyppivän sohvalla tai et haluaisi tehdä ruokaa, niin kas kummaa saatat unohtaa kokonaan sen mitä haluat. Tai sen mitä joskus halusit ja nyt olet saanut.


Tänään, pidettyäni ensimmäisen Facebook liven Mary Kay asiakasryhmässäni, kello oli 1818 ja lapset päättivät mennä takaisin pihalle. Kielsin ensin toteamalla, että eihän nyt enää ehdi, kohta on iltapala-aika. Mutta kun katsoin kelloa sanoinkin että menkää vaan, mekin tullaan.

Ja niin minä puin itseni ja taaperon ja mentiin ensimmäistä kertaa pihalle ihan vaan olemaan ilman vaunuja ja retkisuunnitelmia. Aluksi mulla oli mukanani puhelin, kamera ja avaimet. Päivitin Instagramiin fiilikset livevideon tekemisestä ja vein puhelimeni takaisin sisälle.

Mentiin takapihan jyrkkä metsäpolku alas pyörätielle. Taapero kulki hienosti kädestäni kiinni pitäen, vaikka rinne muistuttaa enemmän liukumäkeä kuin kulkureittiä. Lapset juoksivat paljain jaloin. Poseerasivat kameralle, juoksivat kilpaa ja kiipeilivät kalliolla.

Taapero tutki kasveja ja ihaili sisaruksiaan. Ja minä muistin miksi minä haluan olla äiti.


Haluan olla äiti, jolla on aikaa lasten kanssa maailman ihmettelyyn. Haluan olla äiti, joka osallistaa lapset arjen kotitöihin. Haluan olla äiti joka iloitsee pyykkivuoresta, koska se kertoo vain siitä, että minulla on lapsia joilla on vaatteita. Haluan olla lempeä, kuunteleva ja lapset ykköseksi laittava äiti.

Haluan olla äiti, joka muistaa että huolehtimalla itsestään hän huolehtii koko perheen hyvinvoinnista. Haluan olla äiti, jolle lapset uskaltavat ja haluavat kertoa kaikki ilot ja surut, onnistumiset ja hölmöilyt. 

Haluan olla äiti jonka lapset tietävät, että äiti rakastaa heitä aina. Ja kyllä, haluan myös olla äiti joka puhuu lapsille aina kauniisti, kunnioittaen ja rakkaudella - myös suutuksissa.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !