Rakastan olla äiti, koska....

25.5.2025

Viimeisen vuoden aikana oon tehnyt kovasti, mutten silti tarpeeksi, töitä Unelmalaatikon ja itseni eteen. On hetkiä kun en usko itseeni ja omaan tekemiseen yhtään, mutta jokaisen asiakaskohtaamisen jälkeen tajuan, että tää on just sitä mitä mun kuuluu tehdä ja mitä haluan tehdä.

Mitä enemmän oon tehnyt tehtäviä itseni ja liikeideani kirkastamisen eteen, oon tajunnut että mun ikigai on äitiys. Kaikki muut on olleet aina plan B tai jotain, koska äitiys ei ole ammatti. Siis ihan lapsesta asti. Pihalla vanhempien tyttöjen kysyessä mikä musta tulee isona, vastaus on aina ollut äiti ja sitten liikkaope tai jotain muuta. 

Mulla on maailman parhaat lapset, mutta se ei todellakaan tarkoita että äitiys olisi aina helppoa. Viimeksi tänään menin askarteluhoneeseen iltakaaosta pakoon. Samaan aikaan pitäisi olla aikuinen joka kertoo lapsille säännöt ja samaan aikaan oon pikkutyttö, josta tuntuu ettei nää toiset lapset halua leikkiä mun kanssa eikä niillä kiinnosta mitä mie niiltä pyydän. 

Taisin jopa mennessäni huutaa että älkää puhuko mulle ennen kuin olohuone on siivottu ja se en ole minä joka sen siivoaa. Ja sitten itketti, miksi en osaa olla sellainen äiti kun haluaisin olla.

Iltakaaos on mun pahin heikkous, mutta onneksi ennen sitä oli monta tuntia aikaa kerätä ihania hetkiä.

Päiväkodista nuorinta hakiessa hän meinasi, että pitää vaihtaa kaikki ulkovaatteet, en suostunut. Mutta tänään ei tarvinnu vääntää asiasta yhtään. Totesin vain, että tarvitset haalaria jos menette serkun kanssa ulos, mie käyn hakemassa sun kypärän niin mene sie jo serkun (ja hänen äidin) kanssa autolle. "Jee jee jee". Rakastan kolmevuotiaan vilpitöntä iloa.

 

Ja maanantaina Mary Kay mondayssa kokeilin ensimmäistä kertaa huulten rajauskynää huulipunan kanssa. Kotiin tullessa Kirppu katsoi minua ja osoitti omia huuliaan äiti mulla ei oo tota! Laitettiin yhdessä huulipunaa ja sanoin, että hän saa yhden mun huulipunan omaksi (sellaisen jonka hän katkaisi pari viikkoa sitten 😅) ai mulle ikioma? Kyllä! Voitteko kuvitella mikä ujo hieman epäuskoinen riemu siitä syntyi ❤️

Jekun kanssa korjattiin eilen läksyjä yhdessä ja vaikka julmakumi meinasi alkuun vähän ärsyttää, niin lopulta meillä oli ihana hetki. Ja tänään murjottamiseni päätteeksi kävin toivottamassa jokaisella nukkuvalle lapselle hyvää yötä. Lapsen ilme muuttui kun korvaan kuiskasi hyvää yötä äitin aarre, äiti rakastaa sua, olet ihana. 

Nuppu on äidin prinsessa, Jekku on aarre, Ässä on pikkumuru ja Kirppu pikkuprinsessa. 

Ässä on oppinut laskemaan rahoja ja meillä oli hauska kauppareissu jalkapallopelien jälkeen. Mulla ei ollut lompakko matkassa, kun luulin ettei peleissä olisi kiskaa. Käytiin hakemassa kotoa tyhjiä pulloja ja lompakko. Tällä kertaa kauppareissuun ei liittynyt pettymyksiä tai vinkumista, vaan laskettiin yhdessä paljonko rahaa on ja mitä sillä saa ja vaihdettiin sipsit toiseen merkkiin että karkkipussiin jäi enemmän rahaa. Ässä alkaa olla taitava myös sopivan pienten irtokarkkipussien keräämisessä. Siihen ei meinaan riitä mun matikkapää mitenkään, että saisin laskettua kuinka monta grammaa saa eurolla kun kilohinta on x. 

Nupun kanssa minulla on eniten opittavaa, tietenkin esikoinen kun on koekappale. Ja aika usein ylipäätään minusta tuntuu, että mä rakastan olla äiti, mutta nää lapset ei kyllä rakasta mua yhtään.

Ehkä se kuitenkin kantaa heitä tulevaisuudessa, että heitä on haluttu rakastaa ja auttaa, vaikka kotitöistä saakin vääntää.

Mie Rakastan olla äiti, koska noiden pienten ja jo aika isojenkin lasten ilot ja jutut on maailman parasta. Ja mulla on etuoikeus olla tässä heitä varten, silloin kun he kaipaavat. Mulla on etuoikeus ja ilo saada rakastaa näitä pieniä ihmisiä joka solulla, siksi mie Rakastan olla äiti.

Löylyautomaatti

Ootteko koskaan kuulleet sellaisesta löylyautomaatista. Se on pieni, asennetaan lauteille haluamalleen korkeudelle. Se saattaa vähän roiskia vettä ympäriinsä, mutta se antaa tasaisesti löylyä ja välillä tarjoaa juotavaakin, suoraan löylykauhalla. Tai välillä kuppiin kaataen. Se on kuulkaas kolme vuotias se maailman paras löylyautomaatti.

Siinä kodissa, jossa asuttiin kun Nuppu syntyi, meillä oli kylpyamme. Taloyhtiön saunavuoro olisi maksanut yhdeltä vuorolta saman verran mitä edellisessä kodissa maksoi koko kuukausi, joten hänen vauvavuonna saunottiin vain uimahallissa tai jossain muualla kuin kotona.

Toisessa kodissa meillä oli taapero ja oma sauna. Kolmannessa kodissa oli taapero ja vauva ja oma sauna ja silloin kirjoitn saunomisohjeet lasten kanssa. Se olikin melkoista säätämistä välillä. Mutta silti sauna on aina ollut mun helpotus arjessa. 

Lue: Lasten kanssa saunassa

Neljännessä kodissa meitä oli ensin leikki-ikäinen ja taapero ja nyt en edes muuten muista, että oliko meillä edes omaa saunavuoroa vai saunottiinko me aina vain naisten lenkkisaunan aikaan. Ei mitään hajua. Jos meillä oli oma saunavuoro, niin se ei tainnut olla kovin kallis. Nyt kyllä vähän epäilen että meillä ei tainnut olla omaa saunavuoroa siellä. 

Viidennessä kodissa saunavuorosta ei tullut lisämaksua ja taloyhtiön sauna oli tosi iso. Näistä molemmista saunoista löytyi vesiletku ja lapset rakasti leikkiä palomiehiä. Toki se tiesi melko rapsakoita ja automaattisia löylyjä minulle. Mutta meillä on ollut vain kolme sauna sääntöä.

1. Saunassa ei saa huutaa, koska kaikuu.

2. Saunassa liikutaan kävelleen, ettei kaaduta. 

3. Saunassa ollaan rentoutumassa ja pidetään hauskaa. 

Kuudennessa kodissa oli oma sauna, mutta sähkölämmitteisessä talossa sauna oli se mikä meni viimeisenä päälle ja harkittiin kerran jos toisenkin, halutaanko oikeasti mennä saunaan. Vaikka meillä oli kiinteä sähkösopimus. Mutta saunan lämmitys kuusihenkisessä perheessä tietää aina myös veden menoa ja vesikin lämpesi sähköllä. 

Nyt kodissa numero seitsemän tai siis minulle ja puoliskolleni tämä on itseasiassa koti numero 9, Nupulle 7, Jekulle 6, Ässälle neljäs ja Kirpulle kolmas. Noh joka tapauksessa. Nyt meillä on isoin oma sauna mitä on ikinä ollut, mutta se on aika kiva, kun meitä on myös aika monta. On kiva, että saunaan mahtuu myös isommalla porukalla. Ja tällä hetkellä meillä on myös pörssisähkö, joten sauna lämpenee monta kertaa viikossa. Kunhan sähkö on alle 5snt kWh. 

Saunassa ei ole turhia laitteita tai mielenkiinnon kohteita häiritsemässä yhteistä aikaa. Saunassa on aikaa olla läsnä ja nauraa yhdessä, kun löylyaattomaatti kastelee kiusta. Toki löylyautomaattejakin saa erikoisina. 5 vuotias löylyautomaatti onkin sitten jo tosissaan aika raju. Sauna seurana best. mutta saattaa savustaa kovemmankin saunojan pihalle. 

Kuuluuko sauna teidän arkeen vai juhlaan? 

2km potkupyörällä

Mie hoksasin vähän myöhään että meillähän on synttärit tulossa ja pitäisi varata joku neuvola! Yritin kertaalleen soittaa neuvolaan, no puhelin oli ruuhkainen, suljin puhelun ja unohdin koko asian. Meillähän on kuin onkin myös sähköinen ajanvaraus olemassa! Muistelen, että oon kirjautunut sinne joskus kerran aikaisemmin, mutta sitä palvelua jota olisin silloin tarvinnut - en nyt kuollaksenikaan muista mikä se olisi ollut - sitä ei voinut varata netissä, jouduin soittamaan joka tapauksessa. 

Mutta 3v neuvolanpa voi varata netissä! Ja eilen kun sen muistin tehdä, saatiin aika heti tälle päivälle! Sen jo tiesin että tuohon klo 13 ajalle ei päästä järkevästi bussilla, että rattaat matkaan ja kävelyksi menee. Mutta sitä en muistanut, että tosiaan täältä uudelta kodilta tuo matka on reilu 3km, kun mä aina muistelen että se olisi lähemmäs 5km. 

Hain Kirpun mukaan päiväkodista 12.03, eli nukkarista. Hoitajilla oli kyllä tieto mihin aikaan tulen ja Kirppu oli mennyt nukkariin vaatteet päällä, että olisi helppo lähteä. En tiedä monelta lapset on saaneet syötyä ja kauanko he olivat olleet jo nukkarissa, mutta meidän pikku reppana oli aivan unessa, nukahtanut omaan petiinsä ja heittänyt ylimääräiset vaatteetkin pois.

Silti, vaikka hänet näin kesken unien haettiin, hän halusi pyöräillä. Pieni epäilys kävi mielessäni, näinköhän me ehdittäisiin ajoissa. Toki hän pääsee potkupyörällään varmaan kovempaa mihin tuota pyörää on suunniteltu, mutta mie kyllä ajattelin, että hän olisi nukkunut matkat mennen tullen. No ei nukkunut vaan hän pyöräili menemään ja navigaattorista matkamme kestoa seuratessa huomasin että pikkutyyppi potkutteli ihan reippaasti reilut 2km! 

Kuvailin matkalta videon pätkiä, jospa tekisin niistä Reelsin instaan, mutta en nyt tänään vielä ehtinyt sen kimppuun sen enempää, kun tein Unelmalaatikon juttuja.

Takaisin tullessa tuo matka tuntui tosi paljon nopeammalta ja lyhyemmältä vaikka tultiin ihan samaa reittiä. Ja reitti on tullut tutuksi sekä autoillen että bussilla kulkien, mutta en tajunnut että se oli noinkin nopea kävellä! Toki kotimatkalla Kirppu tuli rattaisiin vähän aikasemmin. Ja keskustaan päin kävellessä tutut maamerkit tuli näkyviin yllättävän nopeasti, kun taas neuvolalle päin mennessä maamerkkejä ei ollut oikeastaan lainkaan.

Aurinkoisen viikonlopun jälkeen ajattelin että ihanahan se on tuollaisessa auringon paisteessa käydä vähän pidemmällä kävelyllä, mutta maanantai sattuikin olemaan vähän harmaampi päivä. Mutta ihana päivä silti. Ja Kellarijumpan aikana tuli ihanasti aurinko myös ikkuinoista sisään. Tässä vähän aurinko ja väriterapiaa ystävänpäivä viikonlopulta. Ostin puoliskolleni ystävänpäiväkimpun, minä sain lahjakortin kampaamoon. 

Uusi viikko taas täällä täynnä mahdollisuuksia! Mun tän viikon kohokohdat on vauva-asiakkaat joita on ke-to-pe 😍

Mikä sua innostaa tällä viikolla? 

Kevään synttärit

Juhlittiin huhtikuun alussa meidän maaliskuisen ja huhtikuisen synttäreitä. Kirppu täytti kaksi maaliskuun puolivälin aikaan ja Ässä täyttää viisi parin viikon päästä. Meillä nyt on muutenkin jo perinteenä juhlia tuplasynttäreitä, ja niin kauan kuin lapset ovat tähän tyytyväisiä, tällä mennään. Pääsevät myös pitkänmatkan sukulaiset helpommalla. 

Ässä halusi kutsua muutamia päiäväkotikavereita ja onneksi yksi pääsi, vaikka kutsuttiin tosi viime tingassa. Kirpullekin kutsuttiin yksi kaveri. Sattumaa vai tarkoitusta, Kirpun päiväkotiryhmässä on lapsi jonka perhe tuli meille ensin tutuksi Jekun koulu- ja joukkuekaverin kautta ja kun tytötkin oikeasti ovat keskenään päiväkodissa kutsuttiin uusi ystäväperhe juhliin.

Näitä kavereita lukuunottamatta vieraslistalla oli vain sukulaisia. Kirpun ollessa puoliskoni puolelta serkuksista neljästoista riittää synttäreillä aina leikkikavereita, vaikka osa kavereista tai serkuistakaan ei pääsisi paikalle. Ilahdutti valtavasti, että minun Mummo ja Pappa pääsivät äidin kyydillä tänne, ensimmäistä kertaa tähän kotiin ja Ässän kummitäti toi tullessaan myös minun isotädin miehensä kanssa. Tai toisin päin, mutta musta on ihanaa, että Mummon sisko on meille kuin toinen mummo ja että pikkuserkkuni kanssa ollaan oltu tekemisissä enemmän ja vähemmän lapsuudesta saakka ja nyt vähän enemmän, kun hän on myös Ässän kummitäti. 

Yritettiin päästä mahdollisimman vähillä synttärijärjestelyillä ja tarkalla budjetilla. Niinpä kakkuresepti on tuttu viime vuodelta. Tämä oli jo kolmas kerta kun tehtiin Kinuskikissan Monsterikakku. Ja vasta jälkikäteen tajusin, kuinka helppo tästä olisi tehdä gluteeniton versio.

Vaniljamassan käyttö ei vieläkään ollut ihan helppoa. Arvatkaa missä vaiheessa kakkuja minulle kerrottin, että massaa kuuluu lämmittää ennen kaulintaa... 

Munatonta kääretorttua en ole vielä keksinyt, mutta periaatteessa jos senkin keksisi, voisi testata miten kasvivalmisteet toimisivat mousseen ja saisiko tästä myös Nupulle allergiaystävällisen version. Yritin myös etsiä vegaanista & gluteeniton leivosta myös kaupan henkilökunta auttoi, mutta en saanut kahta kärpästä yhdellä iskulla - leipää olisi ollut. Tällä kertaa gluteeniton vieraamme sai suklaamuffinsit ja Nupulle ostin pussillisen vegaanisia pakastepullia. Lopulta lapset söi pullat iltapalalla. 

Kuten niin monesti, synttäreillä jää kuvat ottamatta. Mutta kerkesinpäs ottamaan kuvat kuitenkin aivan mahtavista kakkukynttilöistä jotka eivät todellakaan sopineet ennalta itselleni määritteltyyn juhlabudjettiin, mutta en voinut niitä vastustaakaan.

Kultaiset isot 2 ja 5 ilmapallot on vielä tallessa, yksi vitonen pitäisi pyöriä myös jossain pakettissaan vielä. Kirppu kuulema puri ensimmäinen jo ennen synttäreitä puhalletun vitosen puhki, joten puoliskoni osti niitä varalta kaksi lisää.

Ässä oli erittäin onnellinen saamistaan lahjoista, minä taas en yhtään tiedä mitä keneltäkin tuli ja luotan, että Dumbo pehmo oli lahja Kirpulle, kun ei kukaan vieraistakaan ole sen perään kysellyt. 

Heti kun Ässän synttärilahjaksi saadut vaatteet kuivuvat pesun jäljiltä otan molemmista vielä synttärikuvatkin. Jotenkin unohdin ihan täysin ottaa Kirpun 2v kuvat maaliskuussa. Onneksi taaperot eivät kasva yhtä paljon kuukaudessa kuin vauvat.

Seuraavat meidän perheen synttärit juhlitaan kesällä.

Keskiviikkoaamun helppous

Meidän aamut on joskus olleet tosi kaaottisia, mitään ei löydy mistään, kaikki kiukuttelee, kukaan ei halua pukea ja sitten myöhästytään ja mennään kiukutellen päiväkotiin. On myös sellaisia aamuja ollut, kun koko aamu on kiukuteltu, mutta samantien kun päästään ovesta ulos, ollaankin yhtä aurinkoa. Lapset on sillä tavalla hassuja, että tunne tulee ja menee, eikä niihin tarvitse jäädä sen enempää märehtimään.

Kaaosta välttääkseni olen alkanut kerätä lasten ulkovaatteet eteisestä aulaan ennen kuin olen herättänyt lapsia, se on auttanut vähän. Ainakin kaikki ulkovaatteet on olleet siinä esillä ja valmiina, niin ettei lapset huuda mulle, kun eivät löydä kenkää tai hanskaa tai hattua. Toinen helpotus on myös päivävaatteiden valitseminen lapsen puolesta ja ennen kuin hän herää.

Kaaosta on luvassa, jos levittää vaatteet valmiiksi ulkovaatteiden kanssa ja hakee lapsen pukemaan itse. Hän kyllä osaa, mutta on sen verran unikeko, että tällainen herätys on kauhea sokki ja siitä ei seuraa reipasta pukemista. 

Meidän aamujen suurin helpotus on, että minä puen myös kohta viisivuotiaalle päivävaatteet päälle. Hän saa köllötellä kaikessa rauhassa ja kun vaatteet on päällä, hän on yleensä jo sen verran hereillä, että kävelee ulkovaatteilleen ihan itse ja pukeekin ne nopeasti.

Tänään meillä oli erittäin nopea aamu, vaikka olisi voinut kyllä luulla kaikkea muuta. Ei todellakaan herätty 6.15, eikä noustu edes 7.05. Mutta 20 yli 7 tultiin alakertaan pukemaan ulkovaatteita. Kirppu puki yhtäaikaa veljensä kanssa haalarin ihan itse, ja kun hän tuli pipon ja hanskojen kanssa pyytämään apua, en enää raaskinut alkaa riisua haalaria, vaikka housut olivat vielä minulla. Sitäpaitsi sanoin hänelle ennen haalarin pukemista, että housut puuttuu ja hän vastasi minulle "ei".

Noh, peittoa päälle rattaisiin, niin ei tule kylmä vaikka haalarin alla onkin vähemmän vaatetta. 7.34 sujautin housut rattaisiin ja lähdettiin päiväkodille, Ässä pyöräili. Lapset omiin ryhmiin, käsipesun kautta aamupalalle, rattaat päiväkodin terassille ja 7.55 lähdin kävelemään päiväkodilta kotiin.

Vaatteiden valmiiksi valitseminen jo illalla voisi toki olla myös fiksua, mutta suurin tekijä leppoisiin aamuihin meillä on, että aikuinen pukee pienille päivävaatteet ja vasta ulkovaatteet puetaan itse. Toki aika usein taaperolle puetaan vielä ulkovaatteetkin, mutta olipas kummallisen helppo aamu, kun hänkin puki haalarin itse.

Olisipa kaikki aamut tällaisia! Keskiviikko on myös mun lempiaamu, kosksa se on viikon ainut päivä, kun kaikilla on kasin aamu. Se tarkoittaa hiljaista kotia heti aamusta asti, joten pari tuntia enemmän tehokasta  aamutyöskentelyä (tai tehokkaita aamupäiväunia ilman taustalla pauhaavia videoita tai pelejä.) 

6.15 herätys on ollut tällä viikolla tiukassa, olen kuitenkin joka aamu kirjoittanut noin puolituntia, se on onnistuminen!

Kohtaaminen kassajonossa

Ässällä oli vähän vielä viikkorahoja jäljellä, ja käytiin rauhallisella aamupäiväretkellä kaupassa. Hän oli jo monta päiväää sitten päättänyt mitä haluaa lopuilla rahoillaan ostaa. Laskettiin vielä kaupassa uudelleen, mitä mikäkin lempiherkku maksaa - jos niitä saisikin vaikka kaksi.

Neljävuotiaan katsellessa herkkuhyllyjä rahojensa kanssa, minä menin rattaiden kanssa ihastelemaan pyykkietikkatarjontaa. Silloin Kirppu kyllästyi rattaissa istuskeluun ja otin hänet syliin. Hyllyn toiselta puolelta kuului iloinen ääni kysyen äiti missä sä oot? Ässä pyrähti luoksemme ja kertoi ostavansa Kirpulle tikkarin.

Oi mikä ihana ajatus, mutta annetaanko tikkari vasta kassan jälkeen, sanoin.

Kyllähän te tiedätte. Kun taaperolle antaa tikkarin, niin sitä ei sitten enää takaisin saa. Siitä tulee huuto ja voi olla hankalaa maksaa tikkaria joka ei irtoa kädestä. Ässä veti tikkarikätensä takaisin - mutta liian myöhään. Kirppu ehti jo tajuta, että hänelle oltiin antamassa herkkua ja ei sitten annettukaan.

Pahamieli, pettymys, huuto. 

Mentiin itkevän taaperon kanssa Ässän perässä kassajonoon ja odoteltiin siinä ihan rauhassa, noin niinkuin miten nyt voi rauhassa olla, kun on huutava taapero sylissä. Ja silloin meidän viereen tuli täti. 

Voi mikä sinua itkettää, noin nätti tyttö, leperteli täti Kirpulle. 

Isoveli halusi ostaa pikkusiskolle tikkarin ja äiti kielsi antamasta sitä käteen ennen kuin se on maksettu. 

Kirppu hiljeni, pysähtyi, nojasi päänsä olkapäälleni ja hymyili tädille, joka vuolaasti kehui, kuinka kaunis hymy Kirpulla on. 

Täti jäi kassajonossa meidän taaksemme ja juteltiin ennen Ässän vuoroa. Laskettiin Ässän kanssa  tarvittavat kolikot yhdessä ja kassojen jälkeen avattiin tikkari jälleen rattaissa istuvalle Kirpulle.

Heittämällä yksi viikon kohokodista, tuo ihana kohtaaminen ja herttainen täti.

Ensimmäinen lyhyt arkiviikko

Kirjoitin jo keväällä, että toiveenani olisi kolmepäiväinen työviikko, jotta Ässä ja Kirppu saisivat myös vain kolmepäiväisen päiväkotiviikon ja sitten torstaista sunnuntaihin voisin elää täysillä kotiäitiyttä. Nyt ensimmäinen lyhyt arki viikko oli lyhyt sekä pikkuisilla että koululaisilla.

Toisaalta tosi pöljää, että pienet olivat hoidossa ma-ke, kun koululaiset olivat koulussa ke-pe. Mutta toisaalta taas aika hauskaa. Nyt koululaiset saivat kaksi päivää, kun oltiin koululaisten kesken kotona ja pienet saivat sitten nuo kaksi päivää, joista muodostuu meille toivottavasti kivat rutiinit. Ja olihan meillä yksi päivä - keskiviikko, kun talo oli ihan hiljainen useamman tunnin.

Minähän olen ottanut tietysti ilon irti työajasta ja olen saanut työstettyä useampaakin luonnospinon pohjalle jäänyttä tekstiä kuvitukseen. Julkaissutkin olen postauksia siinä määrin, että säännöllisen postaustahdin kannalta olisi ehkä vaan pitänyt ajastaa, eikä tuutata kaikkea samantien ulos. Mutta en halua jarruttaa nyt. Blogin kanssa siis asiat etenee. Ei tokikaan niin, että tästä olisi vielä taloudellisesti apua.

Mutta mulla on nyt selkeä suunnitelma siitä mitä työtä aion kolmepäiväsellä työviikollani tehdä. Rahoitus tosin vähän hidastaa, mutta asioilla on tapana järjestyä. Tunteet on kuitenkin jälleen ristiriitaiset. Myönnän kyllä, että mua vähän jo heti maanantaina mietitytti, onko Kirppu sittenkin pikkuisen liian pieni päiväkotiin. Kun jos ei olekaan ihan pakko häntä sinne laittaa....

Perjantainen tutustuminen meni ihan kivasti, vaikka vähän ujostellen. Maanantaina lähetin kymmentä vailla 8 päiväkotiin viestin, että Ässä nukkuu vielä, syödään aamupala kotona ja tullaan myöhemmin. Vein lapset siis suunnilleen puoli kymmeneksi päiväkotiin. Ässän kaverit tulivat jo portille vastaan huutaen häntä nimeltä - hänen päiväkoti arkensa siis jatkuu täsmälleen siitä, mihin se kesäkuussa jäi.

Kirpun kanssa nostin rattaat terassille, vietiin reppu yhdessä lokeroon ja palattiin ulos ryhmän luo. Hoitaja nappasi hänet syliin ja minä lähdin. Sen verran katsoin taakseni porttia sulkiessa, että näin hoitajan vilkuttamassa perääni Kirppu sylissään. Vilkutin ja lähdin pois. Nuppu tuli mukaan hakemaan lapsia ja Kirppu taisi ehtiä nähdä hänet oven ikkunasta, ennen kuin näki minut. Itkevän lapsen sain syliini, mutta itku kyllä laantui heti. Ensimmäiset päiväunet Kirppu oli nukkunut hoitajan sylissä.

Tiistaina mentiin vähän aikaistmmin kun maanantaina, muttei kuitenkaan  vielä aamupalalle. Kirpun ryhmä oli lähdössä pihalle ja sään muututtua sateisesta helteiseksi matkamme aikana, otin Kirpult haalarin pois ja vaihdoin kumpparit toisiin kenkiin. Sitten olikin hyvä hetki poistua paikalta. Toisen päivän unet nukkarissa taas oli mennyt jo omassa sängyssä, joten rauhakseen Kirppu tutustuu uuteen arkeen. 

Keskiviikkona taas oli ihan katastrofi aamu, kun kuvittelin vieväni lapset ajoissa aamupalalle ja lopulta oltiin myöhässä aamupalalta ja myöhässä koulusta. Päivä oli ollut kuitenkin taas vähän parempi kuin edellinen. Tässä kohtaa taas mietin, että onko neljän päivän vapaat liikaa, tuleeko ensiviikolla sitten vain kahtakauheammat eroahdistukset... Mutta se jää nähtäväksi. 

Torstaina saatettiin koululaiset kouluun ja retkeiltiin siitä kauppaan. Syötiin banaanit puistossa ja tultiin kotiin 15 yli kymmenen. Sopivasti, jotta saatiin ruoka ajoissa ja Kirppu pääsi nukkumaan vaunuihin tutut 11-15 päiväunet. Perjantaina taas saatettiin ekaluokkalainen kouluun, retkeiltiin vähän pidempi matka ihan uuteen puistoon ja syötiin siellä banskut ja mustikoita metsästä.

Nyt oli niin kiva sää kumpanakin päivänä, että oli kiva ulkoilla. Suunnitelmana on vielä hankkia 4vuotiaalle oma kirjastokorrtti, koska neljävuotiaina isommatkin ovat sen saaneet. Muutenkin ajattelin suunnata kirjastoon myös ilman lapsia. 

Muuta ohejalmaa tuleville vapaapäiville olen miettinyt jo bussiretkeä puistoon ja junaretkeä toiseen puistoon. Junaretkiä voisi suunnitella vähän pidemmällekin, kuten Kotkaan tai Lahteen tai ehkä jopa Oodiin!

Yksi pois perhepedistä

Meidän oli tarkoitus saada Ässä nukkumaan poikien huoneeseen jo ennen viime joulua, hyvissä ajoin ennen kuin vauva syntyy. Lähtökohtaisesti Ässä on siis nukkunut perhepedissä koko elämänsä. Vanhassa kodissa hänellä ei edes ollut omaa sänkyä. Tänne muuttaessamme pojat saivat yhteisen huoneen, jonne meidän vanha kerrossänky sijoitettiin ja Nuppu halusi uuden sängyn sijaan ottaa takaisin ensimmäinen taaperosänkynsä. Se on se minkä maalasin ja esittelin blogissakin kesällä 2016.

Noh kerrossänky alkoi olla turvallisuus riski, ja Nupun kummitädiltä löytyi ylimääräiseksi jäänyt parvisänky, niinpä me laitettiin kerrossänky pois. Jekku sai parvisängyn ja Ässälle oli patja parvisängyn alla - ihan kuin siellä muka olisi kukaan koskaan nukkunut. 

Aivan Kirpun odotuksen alkuvaiheessa ostettiin Ässälle FBkirpparin kautta pinnasänky, josta saa toisen laidan auki, näin poikien huoneessa on hänelle oma pikkuinen sänky. Ja saatiin Nupun eskarikaverilta pinnasänky vauvalle. Petasin pinniksen pohja korkeimmilla tapeilla ja aseteltiin se meidän huoneeseen. Kun ei vielä oltu saatu Ässää siirtymään poikien huoneeseen ajateltiin siirtää hänet edes vauvan sänkyyn. Ja tästä sängystä on muuten aina puhuttu vauvan sänkynä. 

Me kyllä yritettiin. Luettiin iltasadut ja laulettiin unilaulut poikien huoneessa tai sitten eteisessä tasapuolisesti Nupun ja poikien huoneen  välillä. Ja hetken aikaa, ehkä peräti viikon, luulin jo että saatiin Ässä siirrettyä omaan sänkyyn ja poikien huoneeseen! Mutta sitten me oltiin kipeitä. Ensin oli flunssaa ja sitten meni vatsataudissa koko joulu. Siinäpä unohtui myös poikien huoneessa nukkuminen. No saatiin Ässä edes vauvan sänkyyn, pois meidän sängystä pyörimästä, ennen kuin vauva syntyi. 

Nyt kun Kirppu on jo melkein 8kk on ehkä aika kokeilla siirtää Ässä poikien huoneeseen, jotta vauvan sänky olisi oikeasti vauvan sänky. Eipä siinä, että Kirppu siellä nukkuisi, kun yöimetys on niin paljon helpompaa vieressä nukkuessa. Kirppu ei tykkää nukkua peiton alla ja minä taas en tykkää nukkua ilman peittoa, joten me ei olla kovin hyviä nukkumaan yhdessä, jos järjellä ajatellaan. Joten ehkä hän voisi käydä illalla nukkumaan omaan sänkyyn ja sitten ensimmäisen imetyksen jälkeen vasta jäädä viereen.

Tehtiin Ässän sängystä maja, jotta sinne olisi kivempi käydä nukkumaan. Ajatus oli ihan hyvä. Mutta kysyttäessä Ässä kuitenkni valitsee aina vauvan sängyn. Ja kamalina härdelli-iltoina onkin sata kertaa helpompaa, ja parempi kaikkien mielenterveyden kannalta, laittaa pojat eri huoneisiin nukkumaan.

Yksi ilta Ässä nukahti sohvalle, mistä kannoin hänet tietenkin poikien huoneeseen. Ja kas kummaa, kun Jekku ei sitten halunnutkaan mennä nukkumaan ja ilmoitti, ettei Ässä voi nukkua siellä..... Nähtävästi meidän pitää rakentaa poikien huoneeseen myös toinen maja! 

Noh pääasia kai että kaikki kuitenkin nukkuvat pääsääntöisesti hyvin. 

Miten teillä nukutaan? 

Klick here for english: Time to kick out the third wheel

Paikoillanne, valmiina TIIKERIT lätäkköön!

 *Kaupallinen yhteistyö Jesper JUNIORin kanssa

Tapani mukaan, olin keväällä hieman hidas välikauden alkaessa ja päiväkodin pihan lumikasojen sulaessa katselin Ässän ryhmän eteisessä roikkuvia sadevaatteita miettien, että vuorilliset sadehaalarit ovat vaan parhaita vaatteita ikinä. Ja silti meidän lapsilla oli pikkuisen puutteita kurakamppeissa... Toisella vain sadetakki ja päiväkodin lainahousut ja toisella läpireikä lahkeessa.

Meillä on ollut aikaisemmin kaksi Jonathanin fleecevuorillista sadehaalaria, molemmat olivat kirppislöytöjä Nupulle. Nyt ei osuttu kirppareille oikeaan aikaan, eikä meillä ole enää muutamaan vuoteen ollut omassa kaupungissa Jesper Juniorin  myymälää, joten päätin olla tosi rohkea ja tilata pojille puvut nettikaupasta, olivat silloin alessakin. Ja ovat muuten tälläkin hetkellä!

Jesper JUNIORin verkkokaupassa on Kesäale ja kaikki Jonathanin sadevaatteet, kumisaappaista haalareihin ovat nyt -50% alessa (KLIK).  

Siinäpä se syy onkin, miksi meidän lapsilla ei hetkeen ole ollut sadehaalareita - en ole uskaltanut tilata netistä, ja myymälää ei ole ollut lähellä. En muista tilanneeni koskaan aiemmin lapsille netistä vaatteita ja pikkuisen arpomiseksi meni nytkin kokojen suhteen. Ensimmäisenä valitsin ominaisuudet, jotka haluan haalariin. Silloin oli vielä lunta, joten vuorilliset ihan ehdottomasti. Halusin kuitenkin välttää fleeceä ja tuo tiikerihaalari tikkivuorilla oli niin söpö, että valitsin sen oitis Ässälle.

Jekulta taas kysyin haluaisiko hän pilkullisen vai raidallisen haalarin. Niistä raidallisessa olisi ollut trikoovuori (KLIK) ja pilkullisessa fleecevuori (KLIK). Yllätyin kun hän sanoi haluavansa Ässän kanssa samanlaisen Tiikerihaalarin. 

Ässän haalarin koko oli helppo, hänelle valitsin haalarin kokoa 92cm ja se on juuri passeli pienellä kasvuvaralla, että menee vielä syksyn. Ehkä jopa ensikeväänkin, ainakin siihen asti, että tajuan taas välikauden alkaneen. Jekun vaatekaapissa on vaatteita kolmea eri kokoa. Siivosin sieltä juuri keväällä kaikki 104cm pois, mutta sitten siellä on näitä yhdistelmä kokoja 110/116 ja niiden kaverina muutamia 120. Ja haalareiden koot kulkivat järjestyksessä 110, 116, 122, joten otinpa sitten tuon 122 kokoisen, ihan varmuuden vuoksi.

Naputtelin tilauksen valmiiksi illalla ja jäin odottamaan kotiinkuljetusta. Seuraavana päivänä käytiin vielä erikseen ostamassa Nupulle koululaisen ulkoilutakki ja -housut, molemmat kokoa 122. Aloin vähän miettimään, että minkähän kokoisen haalarin oikein Jekulle ostin. 

Arvatkaa vaan menikö nappiin mun ensimmäinen nettishoppailu!

Katsoin jo pakkausta avatessani, että Ässän haalari näytti täydellisen kokoiselta, mutta se Jekun haalari oli viikattunakin aivan valtavan näköinen. Ja ihmekös tuo, otin Jekun toppahaalarin naulakosta tiikerin viereen ja kurkkasin kokolappua: 104. Noooh, ei se mitään. Jekku sovitti haalaria, tykästyi siihen kyllä, mutta olihan se nyt niin reilu, ettei sitä kannattaisi käyttöön ottaa. Tai ehkä, silmät kiinni ja paksupohjaiset kumpparit, niin ei huomattaisi miten hän talloisi lahkeet rikki.

Nuppukin sovitti haalaria, ja hänelle se taas oli aivan passeli. Niinpä sitten hetki pohdittiin palautetaanko haalari vai tuleeko se käyttöön nyt vai odotetaanko, että se on sopiva myöhemmin. Kun se nyt kuitenkin oli Nupulle sopiva, rohkenin lähestyä Jesperin asiakaspalvelua ja saatiin Jekulle sovitukseen sekä 110 että 116 haalarit, joista sovituksen jälkeen hän valitsi 116 koon paremman tuntuiseksi. Sovitus hetkellä 110 oli juuri sopivan kokoinen, eli siinä ei olisi ollut miltei lainkaan kasvuvaraa syksyn välikautta ajatellen ja hihojen pituuksissa ei lainkaan kasvuvaraa.

Eikä se palautuskaan nyt sitten loppupeleissä ollut mitenkään hankalaa. Palautuslomakkeeseen omat tiedot, tilausnumero ja palautuksen syy. Tilausnumero oli ensin hukassa, mutta numero löytyi helposti heti, kun muistin haalareista tulleen sähköpostivahvistuksen. Palautuksen selitykset löytyy myös kätevästi tilauslomakkeesta, sekä palautusnumerot, jotka kerrotaan postin tai matkahuollon asiakaspalvelijalle ja näin kätevästi onnistui 110 haalarin palautus. Hinta- & tuotelaput toki pitää olla kiinni tuotetta palauttaessa.

Sateen jälkeen auringossa haalarit päällä istuskellessa, joku ehkä saattoi "haukkua" omaa haalariaan talvihaalariksi. Näin kesällä tikkivuorillisen haalarin alle riittääkin shortsit ja t-paita. Lapset kävivät heittämässä talviturkit tuomiojärveen sadepäivän iltana ja myös "talvihaalarin" omistaja oli varsin onnellinen,  kun sai uinnin jälkeen lämpimän haalarin.

Jos nyt joku miinus pitää haalareista keksiä, niin tiedän joillain valmistajilla olevan vyötäröllä säädettävä kuminauhakiristys, sellaisen avulla olisi saatu jopa tuo 122 haalari istumaan  Jekun päälle. Muutoin haalareissa on juuri kaikki toiminnot, jotka mielestäni lasten sadevaatteissa täytyykin olla. 

    + lipallinen huppu

    + isot heijastimet lahkeissa takana

    + heijastin tuulilistassa edessä 

    + lahkeissa kenkälenksut

    + kiristykset hihan- ja lahkeensuissa 

Lahkeensuiden kiristyksen tärkeyden opin ollessani työssäoppimassa Skotlannissa ulkoilun parissa. Kun lahje on tiivisti saappaan ympärillä voi kahlata sukat kuivina syvemmällekin kuin saappaan varren korkeus. Lahkeet todettiin toimivaksi, kun Ässä käveli uinnin jälkeen haalari päällään polviamyöten järveen. Harmi vain, etten ehtinyt saada siitä kuvaa. Samaten kiristys ranteessa on tärkeä, niin sormet pysyvät kuivana, kurarukkasten kanssa. 

Vaikka alunperin ajattelin, että vain pojat samistelevat Tiikereissään, niin on aika hauskaa miten Nuppukin koululaisena innostui sadehaalarista ja pyysi voisiko se liian isohaalari olla hänen. Nyt samistelevat kolmistaan. Nämä onkin ensimmäiset minun ostamat samisteluasut meidän lapsille.

Nautitaan näistä helteistä ja ollaan valmiina kesäisen ukkosen ja sateiden jälkeisiin seikkailuihin!

Jesper Junior Kesäalessa Jonathan sadevaatteet -50% alessa. Kurkista myös muut valikoiman tuotteet ja tarjoukset Jesper JUNIORin verkkokaupasta (KLIK).

Mitä tapahtuu 3v neuvolassa?

Tiedättehän sen, kun lapsen kasvaessa neuvolassakin tulee se hetki, kun huoltaja odottaa käytävän puolella ja terveydenhoitaja tekee jotakin ikätasoisia tehtäviä lapsen kanssa. Yleensä näistä tehtävistä vaan mainitaan, että ne joko onnistui tai ei ja sitten vanhemmalle näytetään osasiko lapsi piirtää viivan tai x:n.

Minä pääsin nyt ensimmäistä kertaa Ässän 3v neuvolassa "kärpäseksi kattoon" seuraamaan mitä ne tehtävät olivat! Ässä siis istui terkkarin kanssa pöydän ääressä ja minä olin vauvan kanssa hoitonurkassa, paikalla mutta "piilossa".

3v neuvolan tehtävät ovat:

• Palikka tornin rakentaminen ja purkaminen

• Kierrekorkin avaaminen ja sulkeminen

• Pallon heitto ja kiinni otto

• Osoittaa kuvasta ruumiinosat kuten silmät, korvat, hiukset, kädet, jalat, nenä

• Piirtää viiva pystyyn ja vaakaan 

• Piirtää oma kuva

• Osoittaa oma napa

• Kävellä varpasillaan

• Tunnistaa kuvista kumpi on iso ja kumpi pieni

• Osoittaa kuvasta kuulemansa sana 
• Tämä oli mun mielestä se kaikista yllättävin ja mielenkiintoisin. Näitä kuvasivuja oli useampia, mieleen jäi pari. Sivulla oli kolme kuvaa: pallo, pelle, pullo tai sukka, tukka, kukka, terkkari kävi ensin kuvat läpi ja sitten sanoi niistä yhden: "näytä kuvasta tukka" ja lapsi osoittaa sitä.

• Näiden lisäksi näön tsekkaus ja perus neuvola-asiat mm. pituus & paino. 

Tällä kertaa (eli 11.5.22) meillä oli tuplaneuvola, kun 3vuotiaan perään katsottiin vauvan 2kk mitat ja muut. Mentiin jälleen bussilla, mutta toisin kuin vauvan 1kk neuvolapäivänä, tällä kertaa ei päästy nauttimaan auringon lämmöstä bussipysäkillä hegaillessa. Sen sijaan vaihdettiin takista haalariin ja lätäköissä kastelluista lenkkareista kuiviin sukkiin ja kumppareihin. Onneksi nyt kuitenkin otin Ässälle vaihtovaatteet, vaikka mietin miksi ihmeessä en laittanut itsekin kumppareita jalkaan. Ässälle itselleen neuvolapäivän kohokohtia olivat varmaan bussimatkat sinne ja takaisin - ja tietenkin eväät. :D 

Lasten jaettu vaatekaappi

Löysin tällaisen luonnoksen öhöm 2020 kesältä. Ja kun nyt kerta vahingossa löysin kuvatkin kyseisestä kaapista, ja pyykit ja vaatekaapit ovat muutenkin tämän kevään teema blogissani niin miksi pantata tätä luonnoksissa?

Tuolloisesta puhelimestani on näköjään ollut kamera rikki ja siksi selkeä kuva on mustavalkoinen. Minun ja Ässän vaatekaappi näyttää siltä, että kuva on otettu tyyliin juuri ennen vaatteiden pakkaamista muuttolaatikoihin. Joka tapauksessa, täältä pesee muistelu ajalta, kun vaatekaapit piti jakaa.

Mainitsin viimeksi tuosssa lastenhuoneen esittelyssä (KLIK), että minulla ja taaperolla on yhteinen vaatekaappi ja samoin Nuppu ja Jekku jakavat myös yhden kaapin. Helpoin tapa jakaa kaappi on toki antaa kolme hyllyä molemmille ja näin olenkin jakanut minun ja taaperon kaapin. 

Vauva-aikaan taaperolle riitti vielä kaksi hyllyä, mutta nyt 74cm kokoista vaatetta oli niin paljon, että tyhjensin itseltäni yhden hyllyn lisää taaperolle. 

Mutta mitäs sitten, kun jaettavaa kaappia käyttää kaksi lasta joista kumpikaan ei yletä kaapin ylimmille hyllyille itse?

Minä jaoin kaapin puoliksi pituus suunnassa. Jokaisella hyllyllä oli neljä pinoa kaksi vasemmalla ja kaksi oikealla, etupinot ja takapinot. Vasen laita oli Jekun vaatteille ja oikea laita Nupun vaatteille. Alunperin molempien sukat olivat paperisissa lahjakasseissa. Mutta ne kassit on nyt menneet. 

Alimmalla hyllyllä siis sukkakassit. Sitten housuhylly: edessä legginsit takana kollarit, pitkähihaiset paidat: edessä trikoot takana hupparit, kolmannella edessä t-paidat ja takana sortsit ja ylimmällä hyllyllä Nupun pinossa tunikat ja Jekulla edessä kirkkovaatteet ja niiden takana yöpuvut.

Päästiin yllättävän kauan tällä järjestelyllä myös ilman puhtaita vaatteita lattialla. Nykyään lapset ovat hienosti omatoimisia pukemisessaan, mutta se tietää ajoittain sitä että kaikki t-paidat tai ohuet pitkähihaiset on saattanut olla sikin sokin pitkin lastenhuoneen lattiaa. 

2+5+7 = Lasten synttärijuhlat!

Heinäkuun kuvia karsiessa ja kohokohtia uudelleen lukiessani, päätin leikata erilleen yhden 

• kohokohdan, jolle kirjoitin useamman 
• alapalleron,
• koska olikin paljon kerrottavaa

Meillä oli heinäkuussa ensimmäistä kertaa aivan oikeat lastenjuhlat ja kaikki meni tosi hyvin! 

Vieraslistalla oli tottakai puoliskoni sisarukset, lasten serkut ja isovanhemmat. Koska oltiin juuri heinäkuun alussa oltu viikko Jyväskylässä ja heinäkuun viimeiseksi viikoksi oltiin menossa Raumalle vanhempieni kanssa, he skippasivat tällä kertaa yhden reissun meille ja juhlittiin sitten pölläkarissa.

Onneksi kerkesin parin äidin kanssa vaihtaa numeroita kesän alussa, niin Jekkukin sai kutsuttua kavereita synttäreille. Eskarilla oli oma suljettu IG heinäkuun loppuun asti, minkä seuraajista etsin Nupun kanssa tuttuja äitejä ja sitä kautta saatiin kutsuttua eskarikavereita ja heidän pikkusisaruksia, jos olivat poikien ryhmistä. Reilusta 10 kutsutusta kaverista osa oli sen verran pieniä, että toivotettiin myös kaikki vanhemmat tervetulleiksi, ei heitä kuitenkaan ollut kuin 3. Oletetuista reilusta 10 meidän perheen aikuisesta paikalla oli myös vain 3. 

Juhlat alkoivat klo 16 ja lapset ehtivät toivottaa vieraat tervetulleiksi ja availla lahjat samalla, kun me nostettiin tarjottavia esiin. Pikaisen uudelleen arvioinnin jälkeen vaihdettiin kakut takaisin kylmään, otettiin esille jälleen luotettavat mäkkärin juustot (ja parit tavis hampparit pelkällä ketsupilla) ja aloitettiin syömällä "ruoka".

Aikuisille oli muutakin suolaista kuin hamppareita - haluaisin väittää, että tarjoilu oli about sama kuin Ässän ristiäisissä: savulohta ja perunasalaattia, mutta niistä ei ole kuvaa muistini tueksi. Joten en ole lainkaan varma. Muistan kyllä itse syöneeni hyvin synttäreillä. Hampparit tilattiin taas etukäteen ja puoliskoni haki ne töistä kotiin tullessaan.

Syötyään lapset keksivät itsenäisesti hyvät leikit ja vaihdettiin kattausta. Synttärilaulut laulettiin kakkujonossa ja unohtuneet kynttilät perusteltiin koronalla - "ettei kukaan sylje kakkuun puhaltaessaan". Meni kaikille läpi. Tänä vuonna kakutkin onnistuivat tosi hyvin! Myös se maidoton ja munaton kakku oli ensimmäistä kertaa nätti!

Meille on muodostunut selkeä työnjako synttärikakkuihin: minä teen munattoman ja maidottoman kakun Nupulle ja puoliskoni etsii sitten kivoja reseptejä isoa kakkua varten. Nyt tosin oikeasti munaton ja maidoton kakku onnistui niin hyvin, että Nupun kakkupalan jälkeen kysyttiin lapsilta kumpaa kakkua haluavat. Aikaisemminhan Nupun kakkua ei ole oikein edes kehdannut tarjota muille.

Edelleen käytin jo ehkä kolmatta kertaa Suklaapossun kakkupohjareseptiä ja samoin Annin uunissa suklaamoussereseptiä. Ainoa muutos oli kaakaojauheen lisäys kakkupohjaan ja tuoreet mansikat kakun väliin ja pinnalle. Eli toisin sanoen ladoin mansikat kelmutetun irtopohjavuoan pohjalle ja aloin kerrostaa moussea ja kakkupohjia niiden päälle.

Nyt en enää muista mistä puoliskoni löysi reseptinsä, mutta pääsin tekemään elämäni ensimmäistä kertaa hilloa sitä varten! Tein hillon valmiiksi puoliskoni ollessa töissä, jotta hän pääsi sitten heti kotiin tultuaan tekemään pohjan ja muut vaiheet ja hillo ehti jäähtyä kunnolla. Täytteeksi tuli siis mansikka-raparperihillo ja jotakin raikkaan sitruunaista, jos oikein muistan. 

Kakkujen syönnin jälkeen täytettiin ilmapallot vedellä ja mentiin ulos leikkimään siihen saakka, että viimeisetkin vieraat oli haettu kotiin. Ässälläkin oli oma kaveri päiväkodista vieraana ja heidän kanssa puhalleltiin saippuakuplia ja yritettiin pysyä poissa isompien jaloista ja vesi-ilmapallojen tieltä.

Saas nähdä joko ensi keväänä päästäisiin viettäämään Ässän synttärit jo huhtikuussa, nyt koronarajoitukset oli keväällä (sekä 2020 että 2021) juuri sen verran tiukemmat, että huhtikuussa kutsuttiin ainoastaan Ässän kummi ja isotätini käymään 2v kakulla. Ja nähtäväksi jää myös haluaako Nuppu nyt koululaisena juhlia omat synttärit erikseen, vai vieläkö päästään yksillä juhlilla kesässä... 

Meidän lapset pääsivät päiväkotiin!

Aika paljon on taas ehtinyt tapahtua tämän blogihiljaisuuden aikana. Ja vihdoin minusta tuntuu, että elämä alkaa hahmottua sellaisiin uomiin, joissa minä saan olla muutakin kuin kodinhoitaja tai rättiväsynyt äiti tai laiska tyttöystävä.

Mulla on miljoona kiitollisuuden aihetta jo luonnoksissa odottamassa kuvia tai muuten vaan julkaisua. Mulla on myös useita random postauksia kuvia vailla valmiina. Mutta ei ole ollut lainkaan fiilistä tulla läppärin ääreen kirjoittamaan tai viimeistelemään kuvia. Kamera on keikkunut uskollisesti kaulassa, vaikka kuvia en ole ottanut, jopa kuvaus fiilis on ollut kateissa. Nyt kuvausintokin alkaa palailla, mutta eräänkin kerran huomasin muistikortin jääneen läppäriin kiinni. 

Syksy on tähän asti ollut kaunis kaikissa väreissään, mutta oma mieliala on ollut silti erityisesti somen kiiltokuviin peilattuna musta. Ei ole ollut mitään intoa päivittää instagramiin omia kuvia, vaikka minulla on heinäkuulta saakka puhelimessa paljon kaikkia kivoja räpsyjä kortilla.

Osaltaan väsyttää arki. Osaltaan väsyttää some. Ja julkaisufiiliksen ja kirjoitusinspiraatio on viimeistään kadonnut iltaan mennessä, kun päivä on alkanut aamun kiireellä eskariin ja eskaloitunut päivällä siivousriitelyyn lasten kanssa ja lopulta olen tuntenut olevani maailman surkein äiti peitellessäni aarteitani nukkumaan.

Ei sellaista halua jakaa.

Ja sellaisina hetkinä on myös ollut todella vaikea tulla julkaisemaan edes sitä yhtä kiitollisuuspäiväkirjapostausta. Vaikka postauksen kiitoksen aihe ei välttämättä olisi liittynyt juuri siihen surkeaan päivään ollenkaan. Tavoitteeni oli lisätä kiitollisuutta, taisi käydä päinvastoin.

Nyt on kuitenkin alkanut aivan uudenlainen arki ja oma mieleni tuntuu kevyemmältä, kuin pitkään aikaan. Kevyemmältä tuntui myös päiväkodilta kotiin pyöräily, kun kyytiläinen ei tullutkaan kanssani kotiin. Olkoonkin, että käänsin taas takkini unelmieni kotiäidistä jonnekin kohti tulevaisuuden yrittäjä-äitiä. 

Minä, joka olin sitä mieltä, että lapset ovat kotona eskariin saakka. Laitoin esikoiseni päiväkotiin kolmevuotiaana. Laitoin keskimmäisen päiväkotiin 2v9kk iässä ja nyt laitoin kuopuksemme päiväkotiin 1v5kk iässä.

Kun Nuppu aloitti päiväkodin lohduttauduin ajatuksella, että onhan hän kuitenkin jo kolme ja hän on siellä vain neljänä päivänä viikossa ja nukkuu päiväunet siellä. Meillä saattoi olla hankaluuksia päiväunille nukahtamisen kanssa tuohon aikaan. Joten käytännössä hän oli siellä vain 3 tuntia + unet. Päiväunien jäätyä pois neljä tuntia. 

Jekku taas jo odotti innolla että pääsee päiväkotiin. Olihan hän jo reilun vuoden katsonut miten Nuppu pääsi leikkimään päiväkotiin ja hän aina vain lähti äidin mukana takaisin kotiin. Ja edelleen lohduttauduin ajatuksella, että molemmat lapsemme ovat päiväkodissa neljä kertaa viikossa neljätuntia kerrallaan. Molemmat osasivat puhua ikäisekseen sujuvasti eikä kummallakaan ollut enää vaippoja päiväkotiin mennessään.

Maanantaina nimikoin elämäni ensimmäisen vaippapaketin ja kiikutin sen lasten mukana päiväkotiin. Ensimmäiset eskarikuukaudet ovat takana ja voi pojat ,että olen onnellinen, kun nyt lokakuussa meidän kaikki kolme lastamme ovat päiväkodissa viitenä päivänä viikossa kuusi tuntia kerrallaan. Vaikka tämä hiljaisuus vaatii melkein totuttelua.

Aamut ovat olleet meille aina vähän hankalia ja minulle oli selvää, että heti kun Jekkukin pääsee päiväkotiin, pyydän Nupulle myös hoitoaikaa niin, että molemmat saavat aamupalan päiväkodissa. Se ei vaikuta meidän herätyskellon soittoaikaan. Mutta lapset ovat nopeammin valmiita lähtöön ja syövät varmasti aamupalan. Nyt kun aamapalaan käytetty aika on välillä kutistinut suunnitellusta puolesta tunnista viiteen minuuttiin. Ihme, että ollaan myöhästytty eskarista vain yhden kerran.

Me käytiin pariviikkoa sitten tutustumassa poikien kanssa päiväkotiin ja samalla mietittiin mikä olisi meidän perhettä parhaiten palveleva hoitoaika. Alunperin ajattelin, että kaikki lapset menisivät kahdeksaksi aamupalalle ja haetaan 1230, jolloin eskari loppuu. Nyt kuitenkin päädyttiin yhteistuumin siihen, että haetaan kaikki lapset klo 14. Tällä turvataan Ässän päiväunet, kun tuo 1230 haku olisi ollut aika hankala pientenryhmän päivärytmille.

Toki olen varautunut hoitoaikojen mahdolliseen hienosäätöön, jos Jekku alkaa nukkua päiväunia ja se alkaa vaikuttaa meidän yöuniin. Ja Nuppu taas toivoisi kovasti pääsevänsä kavereiden kanssa myös välipalle. Joten katsotaan millaiseksi meidän päiväkoti- ja eskariarki tästä vielä muodostuu.

Tällä  hetkellä olen vaan super helpottunut. Jekku aloitti heti lokakuun alkaessa viime torstaina. Tutustumaan sai mennä vain kerran, joten mitään lempeää aloitusta ei oikein voitu suunnitella. Mutta torstaina ja perjantaina oli ihan kiva, että Ässällä oli kaksi päivää aikaa hoksata, että hetkinen nyt sekä Jekku että Nuppu viedään ja sitten heidät haetaan.

Nyt meillä alkaa taas ihan erilainen arki. Arki, jossa panostetaan myös parisuhteeseen ja äidin omaan hyvinvointiin. Ja omiin tavoitteisiin, jotka ei liity pyykkikasaan. 

Unelma vai painajainen äitinä?

Tämä otsikko on ollut täällä luonnoksissa jo varsin kauan. Kuten moni muukin luonnos (mukaanlukien suurinosa kotiesittelyn osista) ajattelin tämän olevan vain otsikko ilman tekstiä. Mutta täältähän löytyi ihan kokonainen postaus, joka on päivätty 23.5.2020. Joskin otsikko nyt ei ehkä ihan ole se paras, mutta sekin on kirjoitettu tuolloin toukokuussa, niin mitäpä sitä muuttamaan. Kuvatkin löytyivät muistikortilta samalla päiväyksellä.

Olen pohtinut viime aikoina paljon minuutta. Millainen vaimo haluan olla, millaisessa kodissa haluan elää. Millainen sisko ja ystävä olen ja millainen äiti haluan olla? Mikä on minun roolini, missä olen hyvä ja missä haluan kehittyä.

Varsinkin äitiyden osalta olen puhunut aiheesta siskon ja parhaan ystäväni kanssa paljon. Tätä pohdiskelua ja minä kriisiä olen potenut varmaan yhtä kauan kuin olen ollut äiti. En nimittäin ole aivan varma mitä muuta olen.

Ennen kuin on omia lapsia, on helppo ajatella millainen äiti haluaa olla tai millainen ei ainakaan halua olla. Minäkin joskus päätin etten koskaan huuda lapsilleni. Ja aika monena aamuna joudun päättämään niin uudelleen ja uudelleen, koska en aina ole ihan niin hyvä äiti kuin haluaisin olla.

Toisinaan on myös tosi helppo keskittyä siihen mitä ei halua. Ja kun vain mietit miten et halua lasten hyppivän sohvalla tai et haluaisi tehdä ruokaa, niin kas kummaa saatat unohtaa kokonaan sen mitä haluat. Tai sen mitä joskus halusit ja nyt olet saanut.

Tänään, pidettyäni ensimmäisen Facebook liven Mary Kay asiakasryhmässäni, kello oli 1818 ja lapset päättivät mennä takaisin pihalle. Kielsin ensin toteamalla, että eihän nyt enää ehdi, kohta on iltapala-aika. Mutta kun katsoin kelloa sanoinkin että menkää vaan, mekin tullaan.

Ja niin minä puin itseni ja taaperon ja mentiin ensimmäistä kertaa pihalle ihan vaan olemaan ilman vaunuja ja retkisuunnitelmia. Aluksi mulla oli mukanani puhelin, kamera ja avaimet. Päivitin Instagramiin fiilikset livevideon tekemisestä ja vein puhelimeni takaisin sisälle.

Mentiin takapihan jyrkkä metsäpolku alas pyörätielle. Taapero kulki hienosti kädestäni kiinni pitäen, vaikka rinne muistuttaa enemmän liukumäkeä kuin kulkureittiä. Lapset juoksivat paljain jaloin. Poseerasivat kameralle, juoksivat kilpaa ja kiipeilivät kalliolla.

Taapero tutki kasveja ja ihaili sisaruksiaan. Ja minä muistin miksi minä haluan olla äiti.

Haluan olla äiti, jolla on aikaa lasten kanssa maailman ihmettelyyn. Haluan olla äiti, joka osallistaa lapset arjen kotitöihin. Haluan olla äiti joka iloitsee pyykkivuoresta, koska se kertoo vain siitä, että minulla on lapsia joilla on vaatteita. Haluan olla lempeä, kuunteleva ja lapset ykköseksi laittava äiti.

Haluan olla äiti, joka muistaa että huolehtimalla itsestään hän huolehtii koko perheen hyvinvoinnista. Haluan olla äiti, jolle lapset uskaltavat ja haluavat kertoa kaikki ilot ja surut, onnistumiset ja hölmöilyt. 

Haluan olla äiti jonka lapset tietävät, että äiti rakastaa heitä aina. Ja kyllä, haluan myös olla äiti joka puhuu lapsille aina kauniisti, kunnioittaen ja rakkaudella - myös suutuksissa.

Hyvästit tutulle neuvolalle

Heinäkuu on meidän perheessä synttärikuukausi, kun Nupulla ja Jekulla on syntymäpäivät kahdenviikon sisällä. Samalla heinäkuu on myös meidän neuvolakuu ja hammaslääkärikuu, kun molemmilla on ikävuotensa tarkastukset.

4- ja 6v neuvolat varasin jo huhtikuussa Ässän 1v neuvolan yhteydessä. Sovittiin, että otetaan taas Ässänkin pituus ja paino, kun kasvun ja anemian takia kuitenkin ravataan verikoikeissa kerran kuussa. Sellaista pikkuseikkaa kun muutto ja 30min ajomatka en tuolloin ennen vappua ihan osannut huomioida. Sitten tuli puhelimeen muistutus tekstari varatuista ajoista ja neuvolapäivä.

Vanhalta kodilta matka neuvolaan taittui kävellen kymmennessä minuutissa, mutta täältä uudelta kodilta piti autollakin varata matka-aikaa yli tuplaten. Aamu oli varsin sujuva pukemisineen ja syömisineen "nyt vessaan ja sitten autoon" -vaiheeseen asti.

Pyysin Nuppua auttamaan hakemalla Ässän vaatteet ja poikien huoneesta eteiseen päästyään hän huusi "Ässä syö maalia".  Niinpä niin, oltiin asuttu uudessa kodissa reilu viikko, ehkä kaksi, ja oltiin ehditty maalata Nupun huoneessa. Maalitelat oli tietenkin kylpyhuoneessa lasten saavuttamattomissa, kunnes Jekku toi potan kylppäristä vessaan ja unohti oven auki, jolloin Ässä näki tilaisuutensa.

Otettakoon vielä huomioon, ettei meillä vielä ollut kunnon käytävämattoa ja perinteisesti kylpyhuone ja vessa ovat vierekkäin eteiskäytävän varrella, joka johtaa suoraan olohuoneeseen. Ja erityismainintana vielä lattiasta. Meillä on jälleen mosaiikkiparketti. Erittäin huonokuntoinen sellainen. Siinä on puolensa - ei tarvitse varoa jokaista naarmua. Mutta kun puhkikuluneelle parketille levitetään märällä telalla runsaasti veteen ohentunutta maalia, saa unohtaa kaiken muun ja lattian pesulla on jo kiire.

Ei ollut tarkoitus herättää puoliskoani, mutta onneksi hän heräsi ja meni pesemään Ässää suihkuun samalla kun minä hieroin parkettia. Lopulta soitin neuvolaan viittä vaille kymmenen ja päästiin perille vain puolituntia myöhässä. Terveydenhoitajamme nappasi heti Nupun ja Jekun tekemään tehtäviään ja minä jäin Ässän kanssa ihmettelemään käytävään.

4- ja 6-vuotiaiden tehtävien jälkeen otettiin Ässän mitat ja samalla kerroin meidän kuulumisia ja muutosta. Hoitaja oli juuri ottanut meidän tiedot auki, kun soitin myöhästymisestämme ja ihmettelikin uutta osoitetta. Kerroin meidän muuton syistä ja hoitaja kertoi mitä Nuppu oli kertonut omasta uudesta huoneestaan.

Meidän neuvolalääkärit ovat ilmeisestikin kesän lomalla tai muissa töissä, kun 4vuotiaan lääkärintarkastus piti varata erikseen syksylle. Siinä sitten mietittin, että sen voisi varmaan vaihtaa tänne meidän uuden kodin lähineuvolaan. Täällä on kuulemma oikein kiva neuvola, perhekeskuksen yhteydessä. Siellä on siis muutakin toimintaa kuin neuvola. Ja puolen tunnin sijaan automatka sinne on 8minuuttia.

Tottakai, koska liputan vaivattoman elämäntavan puolesta, päätin varata lääkäriajan sitten täältä. (Minun pitäisi nyt edelleen muistaa se varata, ja ne hammaslääkärit!) Ja jatkossa myös Ässän puolitoistavuotisneuvola ja Jekun loput vuosineuvolat käydään myös siellä. Siitäpä sitten laitettiin lopuksi 4v ja 6v rokotukset ja sanottiin heipat terveydenhoitajalle.

Olin jo sanomassa, että ensikertaan, kunnes tajusin hoitajan juuri kirjoittaneen uuden neuvolan yhteystiedot Jekun korttiin, että eihän me enää nähdäkään.

Meidän hoitajan kuudenvuoden hoitosuhde päättyi nyt. Ja täytyy myöntää, että tämä muutos tuli tavallaan puskista. Siitä saakka, kun Nupulla oli 2vk iässä neuvola, ollaan käyty tällä samalla hoitajalla. Nupun kanssa aloitettiin käynnit kahden viikon välein ja jatkettiin kerran kuussa, vaikka puolen vuoden jälkeen käynnit olisivat harventuneet.

Samoin jatkettiin myös Jekun ja Ässän vauvavuodet. Vaikka neuvolaohjelmassa käynnit harvenevat, minä varasin uuden ajan joka kuulle. Sanoin haluavani vauvakirjaan viralliset mitat jokakuukaudelle, mutta se on vain osa totuutta. Toinen puoli on, että neuvolassa kuulumisten kertomista voisi melkein verrata terapiassa käymiseen, vaikka en koskaan olekaan terapiassa käynyt.

Suurin osa meidän kuusivuotisen neuvolataipaleen käynneistä on ollut ainoastaan vauvojen pituuden ja painon mittaamista varten, meidän käynnit on lähes poikkeuksetta kestäneet aina sen koko tunnin mitä meille on varattu. Ja täytyy myöntää, että en ollut varautunut tähän neuvolan ja hoitajan vaihdokseen vaikka luulin ajatelleeni ihan kaikkea ennen muuttoa - eskaria, poikien päiväkotia ja mahdollista työllistymistäni myöten.

Onkohan uudessa neuvolassa yhtä ihana hoitaja.....

Meikkileikit viisivuotiaan kanssa

Mie olen päätynyt odottamattomaan tilanteeseen viisivuotiaan tytön äitinä. Meidän viisivuotias on nimittäin kiinnostunut meikeistä ja minä taas totesin jo yläasteella, etten jaksa etsiä sitä täydellistä meikkiä jolle en ehkä ole allerginen. Minä olen se jonka juhlameikki käsittää maksimissaan meikkivoiteen ja ripsarin, yleensä pelkän kasvopesun ja ripsarin.

Kyllä minulla silti meikkipussi on ollut aina ja meikkaaminen on ihan hauskaakin. Jos kaverini tarvitset vapaaehtoista meikattavaa tai mallia olen aina valmiina. On kiva katsoa peiliin, kun ei tunnistakaan kuka sieltä katsoo takaisin. Mutta allergiasta kielivän kutinan takia meikkauskerrat arjessa ovat hyvin satunnaisia.

Vielä vuosi sitten meikkipussini oli kooltaan kolminkertainen ja sisältökin huomattavasti monipuolisempi. Ennen kuin esittelin edellisen kotimme vessan kaapit karsin niitä Konmari henkeen ja heitin pois aika paljon vanhaksi mennyttä kosmetiikkaa ja varsinkin meikkejä. Meikkipussiin jäi useampi luomiväri, kaksi poskipunaa ja meikkivoide perusmeikkiin. Ainoa oikea puute on puuteri.

En tiedä mistä Nuppu on keksinyt meikit, liian usein kun ei minun ainakaan näe meikkaavan. Mutta hän on monesti pyytänyt saada meikata. Ja todellakin niin, että hän meikkaa itse itsensä. Harmi, että kovalevyn mukana kadotin nyt keväiset meikkauskuvat ensimmäisestä kerrasta, kun hän sai meikata ihan itse. Silloin myös Jekku halusi levittää luomiväriä itselleen. Lopputulos oli molemmilla rohkea ja muistutti Ninjagota tai Turtlesia.

Nyt Nuppu pyysi taas useampana päivä saada kokeilla meikkejä ja tiistaina sadepäivän sattuessa kaivettiin peilit ja meikkipussi esiin. Lupasin tuon meikkipussin sisällön hänelle omaksi, mutta yksin ei saa meikata ja ne säilytetään edelleen vanhassa paikassaan.

Puoliskoni kysyi pitääkö hänelle ostaa omia meikkejä, koska nämä minun vanhat ovat todellakin vanhoja, mutta siihen neiti vastasi niiden olevan hänelle uusia, joten vielä ei lähdetä meikkiostoksille.

Jos minulta olisi vielä viikko sitten kysytty millaisia tyttöjen juttuja meillä on, olisin vastannut ainoastaan kynsilakat, satunnaiset vartalonkuorinta kokeilut saunassa ja curly girl methodin mukana tuomat hiusnaamiot. Toivon myös letityshetkien palaavan "tyttöjen iltoihin". Hämmästyksissäni lisään tähän nyt myös meikit.

Milloin teidän lapset ovat kiinnostuneet meikeistä?