Hei mä huijasin!

Pahoittelut, ei ollut tarkoitus huijata, mutta viimeinen kuvis työ ei toden totta ollut viimeinen! Tai siis oikeasti kyllä se oli viimeinen kuvataidekoulussa tehty työ, josta mulla on todistusaineistoa olemassa. Mutta on vielä yksi työ jonka voin esitellä! 

Meillä ei ole vielä taulut seinällä enkä yhtään muistanut mun oikeasti tuoreinta taideteosta. Koska kaikki kuvistyöthän ovat kuvataidetta eli taidetta. ja taideteoksia Tämä on harvinaisen poikkeuksellinen teos, koska mä en tykkää piirtää. Tai tykkään, mutta en koe olevani hyvä piirtäjä ja siksi väitän etten osaa ja etten tykkää piirtää. 

Tämä uusin ja viimeisin teos on värikynäpiirros. Ja muistan senkin milloin tän tein! Me oltiin muutettu kesä-heinäkuum vaihteessa 2020 ja oltiin juuri saatu koti ja tarjoilut valmiiksi seuraavan päivän 1v, 4v ja 6v synttäreitä varten. Oltiin saatu muutto pois alta ja uusi koti alkoi näyttää kivalta. Mulla oli ekaa kertaa oma työpöytä, koska tuon kodin olkkari oli niin iso, että siihen vaan sopi työpiste mulle.

Takaisin tauluun. Ollaan siis saatu muutto pois alta, juhla järjestelyt on hyvällä mallilla ja mä katsoin mun työpisteen taulukollaasia todeten että siitä puuttuu jotain. Niinpä illalla ennen nukkumaan menoa piirsin A4 paperille maiseman meidän perheestä ja laitoin sen kehykseen jonka alkuperäinen juliste oli mennyt rikki. 

Tadaa, siitä tuli tämmönen! Kaivoin nämä kuvat jostakin muistoista, Tuo kollaasi on meidän edellisestä kodista meidän makkarista minne nuo taulut vähän niinkuin unohtui, Siellä talossa oli muutenkin jotenkin vaikea laittaa tauluja seinille. Ja tuon ensimmäisen kuvan otin SisustuSeitin Emmalle, kun olin jo kuvannut kaikki taulut ja mietin että missä tämä piirrustus on ja sitten otin kuvan siitä mistä se löytyi, kun olin noin totaalisesti sen itseltäni piilottanut.

Ja nyt mä lupaan että tän jälkeen oon värittänyt vain värityskirjoja. :D  

Kumpi on enemmän sun juttu piirtäminen vai maalaaminen? 

Inhokki hiilityö

Ootko lukenut mun aikaisemman postauksen "Kuvataidekoulun kasvatti"? No ei haittaa jos et just nyt muista lukeneesi sitä, en mäkään oo lukenut sitä ihan hetkeen. Mulla on muistikuva, että mainitsin siinä yhden hiilityön vaikka siitä ei ollutkaan kuvaa. 

Mä tiedän että oon hävittänyt sen työn, mutta tiedän myös että otin siitä kuvat muisoksi ennen sen hävittämistä. Ja nyt mä löysin ne kuvat! Joten tässä siis työ, jota inhosin tehdä. Työ jonka tein ihan niinkun itseä huvitti. Se oli aika iso, siksi mulla ei ollut intoa säilyttää sitä. Mutta kuitenkin siitä tuli lopulta niin kiva, että halusin siitä jotain muistoksi. 

Ohjeenanto kuului siis jotakuinkin näin: Valtava pahvi pohjaksi, siihen revitään sanomalehteä taustaksi ja sitten piirretään hiilellä siihen jalat. Mä en tykännyt jaloista, enkä piirtämisestä, enkä hiilestä.

Mun toteutuksessa on käytetty keltaista akryylimaalia ja hiiltä ja on siellä niitä sanomalehtiäkin. Ja musta oli ihanaa, että meidän opettaja antoi tällaisellekin luovuudelle tilaa.

Tän jälkeen jalkapohjat ja kengänpohjat pääsi toiseenkin työhön, mutta se on valitettavasti kadonnut. Se oli mulla vielä Rovaniemellä, mutta en muista onko se ollut mulla enää Kouvolassa.

Mikä inhokki työ sulla on jäänyt mieleen peruskouluajoilta? Tai kuvataidekoulusta, jos oot käynyt kuviksessa. :) 

Tein itselleni neuletakin!

Äitini ystävä, joka on ollut nuoruudessaan ja minun lapsuudessani meillä lastenvahtina, sanoi että "sie se kummallinen äiti olet!" Neuloin tammikuussa temppelin asuntolan leikkihuoneessa suurta vaaleanpunaista neuletta ja hän oli tietenkin utelias mitä teen ja kenelle, ITELLENI vastasin. 

Ja se on muuten ihan totta, niin usein minäkin teen aina kaikille muille, mutta en itselleni. Tämä on ensimmäinen käsityö jonka tein itselleni VALMIIKSI sitten 2012 syksyllä virkattujen lapasten. Ja ne lapaset olivat muuten käytössä melkein 10 vuotta. En ole ihan varma missä vaiheessa ne on kadonneet, salaa haluaisin kuitenkin uskoa että ne vielä löytyy jostain mummolasta.

Mutta hei tosiaan, liiketoimintasuunnitelman vastapainoksi tein jouluna kaksi neuletyötä valmiiksi. Neuletakin aloitin ensin, sitten tajusin että jouluaatto olisi tulevana sunnuntaina ja minun oli pakko keskeyttää takki, jotta ehtisin neuloa puoliskolleni uudet lapaset. Hänellä on suuri taipumus hukata tekemäni lapaset, edelliset tein jouluksi 2021. 

Lehti, jossa tämän takin ohje oli, on ostettu myös talvella 2022. Selailin lehteä kassajonossa ja siellä oli niin söpö neulottu vauvanmyssy, jonka kuvittelin tekeväni Kirpulle, ennen hänen syntymäänsä. No sitä myssyä varten ei ole edes ostettu lankoja, en ymmärtyänyt ohjeesta mitään. Mutta nyt kaksi vuotta myöhemmin, lehdestä oli valtavasti iloa ja lämpöä tämän takin muodossa! 

En ole koskaan neulonut mitään näin suurta, en mitään pyöröpuikoilla, enkä hygge langasta, enkä käyttänyt silmukanmerkkejä. Enkä itseasiassa nytkään käyttänyt oikeita silmukkamerkkejä, koska en niitä kaupasta löytänyt, vaan käytin neonvärisiä pieniä hiuslenkkejä. Onneksi sekä perheessäni että instakavereissani on neulojia joten sain apua sekä ohjeen tulkitsemiseen että piirtämiseen ja vaikka lopputuloksessa on sekä muutama virhe, yksi hyvin selvä aivopieru sekä taiteellisesti otettuja vapauksia, tästä takista tuli niin kiva, että aion tehdä näitä lisää! 

Seuraava takki tulee Nupulle ja kysyin myös Anopiltani minkä värisen takin hän haluaa. Ehkäpä tänä jouluna he saavat suuret pehmeät paketit. Voisin tehdä myös vyötärömittaisen takin puoliskolleni ja pojille. Ja siis tietenkin näiden takkien jälkeen, kun joskus viiden vuoden päästä teen taas takkia itselleni, teen siihen hupun! 

Ohje on Suuri Käsityön Nopeat neuleet 2022 Extra lehdestä ja on nimeltään Laventelin lumous sen mukaan S koon takkiin menisi 14 kerää Hygge lankaa. Tämä piti aika hyvin kutinsa, viimeisestä kerästä meni ehkä 1/3. Minun neuletahtini oli keskimäärin lankarulla päivässä, joten voisi ajatella että tein tätä 14päivää, mutta en neulonut ihan joka päivä ja en ottanut aikaa siitä kuinka kauan minäkin päivänä neuloin. Tai kuinka monta jaksoa sarjaa katsottiin samaan aikaan kun neuloin hihoja. 

Aa joo, paljastan ottaneeni taiteellisia vapauksia hihojen neulomisessa. Ohjeen mukaan ne olisi pitänyt neuloa myös pyöröpuikolla ja sitten omella kiinni. Mielestäni pelkästään hihojen silmukoiden kerääminen pyöröpuikolle oli valtavan tuskaista ja neuloin hihat suljettuna neuleena sukkapuikoilla. Pyöröpuikkoni on koko 10 ja sukkapuikot kokoa 6. Mutta oikeastaan eron huomasi vasta kun neuloin takin etureunaa. Hihojen ja etumuksen joustin neuleet ovat molemmat 16cm, mutta hihoissa on muistaakseni tyyliin 19 kerrosta ja etureunassa about 16. Käsialani pyöröpuikolla oli aikalailla 1 silmukka 1cm, mutta en nyt jaksanut alkaa laskea silmukoita.

Sitäpaitsi ohjeen mukaan etumuksen olisi pitänyt olla vain 12cm ja hihojen vaivaset 6cm, joten hihojen suljetunneuleen ja liian pienten puikkojen lisäksi otin vapauksia myös tehdä joustinneuleesta omaa silmääni miellyttävän pituiset. Ja se yksi virhe kävi jossain, kun takakappaleeseen lisättiin silmukoita ja takki on minulle ehkä aavistuksen liian iso. Joko se johtuu ohjeeseen nähden liian leveästä kauluksesta tai kahdesta ylimääräisestä silmukasta. 

Niin ja tottakai näin isosta työtä tippuu välillä silmukoita puikolta, joten ainakin yksi sellainen väärinpäin nostettu silmukka löytyy toisesta hihasta, sellainen joka melkein alkoi ärsyttää, mutta jos pystyn elämään aivopieruni kanssa, niin yksi väärinpäin nostettu silmukka ei meinaa mitään.

Virheistäkin huolimatta, olin aika ylpeä, kun lapset kertoivat vaarille, että äiti teki tuon ite! 

Ja se aivopieru, arvaa tai kerro kommenteissa, jos huomaat sen! 

Kässämuistoja & uusi tyynyliinapehmo

Rättikässä. Niin meillä peruskoulussa kutsuttiin tekstiilityötä. Silloin tekninenkäsityö oli puukässää ja tekstiilit rättikässää. Nykyään kolmosluokkalaiset käyvät edelleen kevään toista ja syksyn toista, mutta ainakin täällä ne on jaoteltu pehmeisiin ja koviin materiaaleihin.

Mie olen vähän tämmönen wanna be kässäihminen. Ihailen muiden tekemiä juttuja, mutten itse omista edes ompelukonetta. Kuitenkin olen ylpeä niistä töistä jotka tein peruskoulussa 4.-8.luokilla.

Neulottu käärme joka lähti niin sanotusti lapasesta. Se oli aika paksu ja valehtelematta yli kaksimetriä pitkä.

Housut

Laukun, johon tehtiin neulahuovuttamalla eteen kuva. Mulla oli silloin heppakausi, tein hevosen pään johon kirjoin harjan ja kukkia.

Kirjavat pitkävartiset lapaset.

Hame johon valitsin raidallisen kankaan. Sen helma oli vino ja epätasainen ja sen piti näyttää tilkuistatehdyltä. Josta ryhmämme ainoa poika ystävällisesti kommentoi, että ihan kuin olisi repinyt mummoni verhot. Minä tykkäsin siitä hameesta ja se oli juuri sellainen joksi sen suunnittelin opettajan kanssa. Mutta en tykännyt siitä pojasta enää sen jälkeen.

Hän myöskin neuloi monet pitkävartiset villasukat sillä aikaa kun minä sain tehtyä yhden. Valitsin mustan ja vihreänlangan. Halusin tehdä villasukat, jotka näyttäisivät futissukilta, joukkueen väreissä tottakai. Musta värinä ei ole kiva lanka työstää. Enkä tosiaan tiedä miten se vahvistettu kantapää tuli ikinä neulottua ja niitä sukkia kuitenkin oli lopulta kaksi.

Olkalaukku läpällä jossa vetoketjutasku, kankaasta joka värjättiin itse. 

Ja sitten vihdoin valinnaisessa käsityössä kahdeksannella luokalla tein ihanan vihreän polvipituisen t-paitahihaisen juhlamekon piilovetoketjulla. Johon tuli sininen satiinivyö ja ihan liian iso kömpelö rusetti.

Käsityö oli niitä harvoja kouluaineita joista tykkäsin ja pärjäsin, tiesin olevani hyvä. Vaikka se poika olikin jokaisella kurssilla, enkä enää ysiluokalle ottanut kässää valinnaiseksi.

Mutta se kässän numero 10, oli mulle niin tärkeä, että vaikka ysiluokalla ei ollut enää käsitöitä ja opettaja oli vaihtunut, kävin oikein kysymyssä, että mitä mun pitää tehdä jotta saan yläasteen päättötodistukeen käsitöistä kympin. :D Ei tarvinnut tehdä mitään ja sain sen kympin.

Nyt mua harmittaa suunnattomasti, että me purettiin se mekko kaavoja varten, mutta palat katosivat, ennen kuin pääsin aloittamaan sen uudelleen ompelun ja nyt mulla ei ole edes kuvaa tallessa tuosta mekosta! 

Peruskoulun jälkeen olen yrittänyt auttaa siskoani ompelemaan mekon, sitä varten me purettiin se mun vihreä mekko, mutta siinäpä ne mun ompelut taitaakin olla, ennen kuin tein Nupun sänkyyn reunapehmusteet vanhasta pussilakanasta: Prinsessalle lohikäärmeunia KLIK. Ja sen jälkeen ei ole taas tullut ompelukoneen ääreen istuttua. Vaikka meidän makkarin verhoissa on ollut nuppineulat kiinni about kesästä 2017.

Silloi tällöin mulle tulee kuitenkin ikävä ompelukonetta. Olisi pari yöpukua, joista haluaisin tehdä pehmolelun. Olisi yksi huppari, josta haluaisin tehdä lapselle haalarin. Olisi rikkinäisiä housuja joita voisi paikata. Olisi yksi pussilakana, jonka kuvasta haluaisin ommella halityynyn lapsille. 

Noh, oikeaa ompelukonetta ei ole näkynyt, vaikka Prismasta sellaisenkin saa 200€:lla. Mutta meidän kolmosluokkalainen osti synttärirahoillaan itselleen 30€:lla ompelukoneen. Se olikin niin hauska, että minä toteutin yhden  hyvin epätäydellisen tyynyliinaprojektin. Pussilakana saa odottaa vähän isompaa omepulukonetta, mutta täytyy sanoa, että "lelulla" ommeltu tyynyliinapehmolelu on aika onnistunut tekele! Vielä viimeistely ja se on valmis. Ja näin keskeneräisenäkin, pehmo ehti jo saada tänään rakkautta lapsilta. :D

Puoliskoni kysyi ehkä ihan aiheesta, että kumpi siitä koneesta nyt oli enemmän innoissaan, minä vai Nuppu. Mutta kyllä mie kysyin Nupulta luvan ja autoin myös hänen omissa projekteissa joihin tuli hyvät ohjeet ja tarvikkeet koneen mukana.

Ehkä mun kannattaa edelleen haaveilla oikeastakin ompelukoneesta.

Kipinä löytyi kässäluokasta!

Enpäs vielä ehtinyt kertoa, että yksi syksyn tuoma myllerrys oli minun uusi työ! Siitä on tulossa enemmänkin asiaa Heinä ja elukuiden postauksissa seuraavaksi. Nyt minua kuitenkin väsyttää karsia noita heinäkuun kuvia ja tässä välissä oli virkistävää kirjoittaa vähän tuoreemmista asioista, kuvatkin oli sopivasti valmiina- eikä niitä ollut tuhansia! Joten mainittakoon tässä kohtaa, että aloitin elokuun lopussa työt koulussa ja löysinkin kässäkipinän! Se alkoi sitä että lainasin kässäluokasta parsinneulan ja parsin villasukat työkengikseni... sitten parsin lapaset ja sitten tein lapaset Nupulle! 

Sain heti ensimmäisten viikkojen aikana työskennellä paljon opettajan kanssa, jonka vahvuudet on käsitöissä. Kerran kässäluokassa virkkuukoukkuja etsiessä ja tarvikelaatikkoa ihmetellessäni tartuin pakkauksessa olleeseen virkkuukoukkuun, jonka toisessa päässä oli paksu "siimaa". Se siimantapainen olisi kyllä tuttu näky pyöröpuikoista vaan ihan vieras ajatus virkkuukoukussa.

Opettaja kaivoi neulepuikkojen joukosta myös pitkän puikon, jonka päässä oli virkkuukoukku. Nopean googlailun ja youtubesta löytyneen videon katsomisen jälkeen otettiin molemmat viikonlopuksi siimalliset virkkuukoukut lainaan. Viikonlopun aikana tein mallitilkun virkatun pipon purkukerästä ja kun en keksinyt mitä muuta alkaisin tällä tekniikalla virkata, päätin virkata pitkästä aikaa lapaset.

Olenhan joskus "aikaan ennen lapsia" virkannut lapaset itselleni ja puoliskolleni. Itseasiassa käsityökoristani löytyy myös yksi virkattu pariton ja peukaloton lapanen, koska puoliskoni hukkasi ensimmäiset siniset lapaset luultavasti jo ensimmäisellä käyttökerralla ja toinen pari on jäänyt kesken. Se on musta ja musta on tylsä väri tehdä yhtään mitään. 

Viimeksi olen neulonut Jekun vauva/taapero aikana. Noilta ajoilta käsityökorissa on pienet lapaset ilman peukaloja ja ne silloin valmiiksi neulotut patakintaan kokoset rukkaset, ei kun lapaset puoliskolleni, ovat myös jo kadonneet, tuskin nekään kuukautta kauempaa ehtivät olla tallessa ja käytössä. Omat lilat lapaset olivat kuitenkin pääosin tallessa ainakin 6 vuotta ja välillä ne aina ilmestyvät pidemmänkin hukka-ajan jälkeen joko Jyväskylästä tai mummin ja papsun luota. Myönnetään, tällä hetkellä nekin ovat hukassa.

Nyt ajattelin virkata valkoisesta ja vaaleanpunaisesta langasta söpöt lapaset Nupulle, tosin ihan perinteisellä joustinneuleranteella. Opettelin pallosilmukkaakin. Ensin virkkasin pallosilmukoita tasaisesti koko lapasen ympäri ja kärkikavennusta vaille valmiin lapasen päätin purkaa todettuani, että ehkä niitä söpöjä pampuloita ei kannata virkata kämmenen puolelle, kun tuo käyttäjä kuitenkin pyöräilee lapaset kädessään.

Uutta virkkuuta aloitellessani taas tosesin, että vähemmillä pampuloilla virkatusta lapasesta tuulee liikaa läpi, joten seuraavaksi kokeilin virkata pallosilmukoita neulotun lapasen koristeeksi. Onnistui, muttei riittävän nätisti ja lopuksi vielä kokeilin useammallakin silmukkavälillä ennalta suunnittelematonta kirjoneuletta.

Purin ja aloitin alusta jo niin monta kertaa, että Nuppu totesi isille ettei saa koskaan lapasia. Ja kertaalleen, kun olin päässyt vauhtiin illalla, jätin tekeleeni yöksi sohvapöydälle, löysin lapasen alun aamulla purettuna, puikot irti heiteltyinä ja lankakerät solmussa. Siihen loppui se kipinä vähäksi aikaa.

Iski  syysflunssa sitten meillekin. Jouduin ottamaan ensimmäiset sairaslomat töistä ja koronatestiinkin pääsin ensimmäistä kertaa, aika pitkään selvisin ilman. Neulominen olikin oikein sopivaa saikkupuuhaa ja selkeän suunnitelman myötä lapasista tuli valmiit parissa päivässä! Vaikka ensin lapasten väri ei ollutkaan enää sitä mitä Nuppu olisi toivunut, virkattujen koristesydänten myötä neiti olikin oikein tyytyväinen. Ja minä tietenkin olen ylpeä, kun pitkästä aikaa sain jotain valmiiksi asti! 

Violetti/viininpunainen ja vaaleanpunainen lanka ovat Novitan Isoveljeä, koukku ja puikot ovat kokoa 6mm. Elin siinä käsityksessä, että kaikki lankani ovat Isoveljeä, mutta valkoinen lanka on kyllä huomattavasti ohuempaa - ei mitään hajua mistä se on sitten peräisin. Tämä kyllä selvitti aika hyvin, miksi juuri kutosen koukulla virkattu valkoinen lapanen tuntuikin liian reikäiseltä.

Minulla oli tässä sellainen kevyt neljän vuoden käsityötauko muutamia korjaustöitä laskematta, mutta kyllä se kipinä ja visiokin aina välillä sitten löytyy ja taitokin on vielä tallella, jopa uuden oppimiseen! Lankojakin riittää tuolla korissa vielä aivan hyvin, vaikka uuden kipinän löytyessä alkaa myös kaupan lankahylly kummasti kutsua. Tosin seuraavasta visiosta taidan tehdä suunnitelman ruutupaperille, ihan niin kuin jo ala-asteella lapasia tehdessä tehtiin... Jos ei tarttisi purkaa ihan niin montaa kertaa. :D 

Mitä sinä olet tehnyt / tuunannut viimeksi itse? :) 

Possuja & aarrearkku isänpäivälahjaksi

Isänpäivä ehti jo mennä hyvä tovi (tai tarkalleen kaksi viikkoa) sitten, mutta ei varmaan haittaa olla vähän myöhässä. Huomasin tuolla sivupalkissa kuukauden suosituimmissa ensimmäiset isänpäiväkortit, jotka tein Elpun kanssa neljä vuotta sitten. Tuleehan isänpäivä taas ensivuonna ja onhan tässä välissä myös joulu, joten tässä meidän tämän vuoden isänpäivälahjat.

Viime vuonna halusin antaa isänpäivänä jotakin tarpeellista, jossa näkyisi lasten (tai siis lähinnä 3vuotiaan Elpun) kädenjälki ja pienellä budjetilla. Elpu sai siis koristella papalle, vaarille ja isille heijastimet. Myös tänävuonna etsin jotain, minkä lapset voisivat itse tuunata tai askarrella. Haluan antaa lahjoja, jotka tulevat oikeasti käyttöön ja mieluiten tarpeeseen, mutta nyt saattoi mennä tarpeellisuuden kanssa metsään vaarin ja papan lahjan osalta.

En nimittäin voinut vastustaa ajatusta lasten maalaamista säästöpossuista! Papan lahja sai myös erityisen merkityksen olemalla osa synttärilahjaa. Minun täytyy myöntää, että jännitin aika tavalla mitä mieltä pappa tulisi possustaan olemaan. Ja soitin jo kaupassa puolille kälyistäni, että onko ajatus ihan hölmö jo ennen toteutusta. Omasta isistäni taas luotin, että possulle löytyy paikka jonkun hyllyn päältä.

Elpu askarteli isille oman kortin tietenkin päiväkodissa, mutta samalla kun tehtiin vaarin ja papan kortit, tehtiin yhteinen kortti isille. Olisin halunnut ostaa myös puoliskolleni säästölippaan, sellaisen ihanan norsun. Mutta tässä taloudessa olen aika varma, että se särkyvä isänpäivälahja kestäisi ehjänä korkeintaan viikon, joten norsu sai jäädä kauppaan.

Matkalla askarteluliikkeeseen kysyin kavereilta vinkkejä pienenbudjetin askarteluihin ja yksi päiväkodissa työskennellyt äiti kertoi heidän tehneen joskus lasten kanssa maitopurkeista arpakuutiot, joiden sisältä oli paljastunut yhteistä tekemistä isille ja lapsille. Tämä ajatus sopi täydellisesti siihen lahjaan, jonka olin jo aiemmin aloittanut puoliskolleni.

Puoliskoni sai isänpäivälahjaksi aarrearkun lapsilta täynnä hauskoja muistoja ja lasten toiveita mitä tehdä isin kanssa ja omaa hemmottelua. Keräsin vaihtelevalla menestyksellä lapsilta vastauksia kysymyksiin "miksi isi on paras", "mikä isin kanssa on hauskinta", "mitä haluaisit tehdä isin kanssa" tyyppisiin kysymyksiin. Ensimmäisenä hemmotteluna oli lempikarkkipussi ja kirjoitin muutaman "25min niska-hartiahieronta" lahjakortin ja vartalokuorinnan ja muuta pientä kotihemmottelua, vaikka tiedän olevani enemmän innoissani hänen jalkahoidoistaan kun hän itse.

Spraymaalilla piristystä makkarin värimaailmaan

Meillä on vihdoin yöpöydät! Matkalla kesäjuhliin (#kpkesäpartyt18) tein maailman nopeimman Ikeareissun, kun auton parkkeerauksen jälkeen olin varmasti alle kymmenessä minuutissa takaisin autolla. Joku saattoi olla hieman huolissaan ehdinkö käydä ostoksilla ja ehditäänkö porukalla ajoissa, mutta helposti.

Taktiikkana oli tietysti tarkistaa tuotteen hyllykoodit etukäteen ja ottaa ne talteen (= screenshot kaiken varalta). Skippasin yläkerran kiertämisen ja kävelin suoraan itsepalvelukassoille, kysyin myyjältä saanko mennä siitä sisään ja pääsin suoraan oikealle hyllylle, laatikot kainaloon ja itsepalvelukassa sattui myös olemaan vapaa, pääsin jonottamatta maksamaan ja saman tien ulos.

Mutta nyt en kuitenkaan kerro meidän uusista yöpöydistä, enkä meidän makkarin violetista seinästä, joka on edelleen violetti. Haaveilin näistä yöpöydistä suunnilleen kolme vuotta ja nyt vihdoin, kun niitä kasatessa makuuhuone alkoi pala palalta näyttää siltä miltä halutaan päätin, että makkarin peili lähtee heti maalattavaksi. Peili on jonkin puoliskoni FB-kirppis/roskalava löydöksen kylkiöinen.

Peilin kehys oli alkujaan tumma valkoisilla ja kultaisilla korostuksilla. Meillä ei varsinaisesti ollut paikkaa tämän kokoiselle peilille, mutta hajoamisen estämiseksi se pääsi roikkumaan ruuviin, jonka edellinen asukas on seinään tunkenut. (todellakin tunkenut, meidän omasta porasta ei ollut vastusta kun yritettiin laittaa hylly seinään). Jos oikein tarkasti haluaisin kuvailla seinän väriä sanoisin sitä varmaan tummahkoksi kirkkaan violetiksi, joka tapauksessa tumma kehys oli sitä vasten vähän liian tumma.

Makkarin tekstiilit ovat väritykseltään harmaa + valkoinen ja kalusteet, kaapit ja loput seinät valkoisia. Sängyn päätyyn ripustustaan odotteli myös valkoinen tauluhylly. Juuri varaston siivonneena tiesin mistä löydän meidän ensimmäistä autoa varten ostetun valkoisen spraymaalin, päätin kasata yöpöytien pahvit asfaltille suojaksi ja testata miten spray purkki pysyy kädessäni.

Peilin suojaaminen oli melkoinen operaatio, siihenkin hyödynsin yöpöytien pakkausten suojamateriaaleja ja teippiä. Maalauksen lopputulos ei ehkä kestä suurennuslasilla katsomista, mutta huoneen yleisilmeeseen (ja omaan viihtyvyyteeni) sillä on selvä vaikutus. Saatiin myös vihdoin ammattilainen laittamaan se onneton tauluhylly paikoilleen, nyt pitää laittaa siihen vielä somisteet paikoilleen.

Tämän välitiedotuksen myötä uskaltanen luvata kotikierroksen jatkuvan ja makuuhuoneen esittelyn vieläpä tälle vuodelle! (Onhan tässä vielä puolivuotta aikaa :D ) 

Lasten isänpäivälahjat

Facebookin vanhemmuusryhmät ovat paljastaneet, että isänpäivälahjojakin voi antaa tai olla antamatta erilaisin perustein. Esimerkiksi, jotkut muistavat lahjan kanssa vain omaa isäänsä, mutta eivät omaa puolisoaan, koska "eihän puoliso minun isä vaan omien lasteni isä", joten lapset muistakoot häntä. 

Meillä muistetaan kaikkia. En ole koskaan edes miettinyt sen suuremmin perusteluja sille, mutta jos nyt jotain pitäisi keksiä niin perustelisin sen varmaan näin: minähän se olen syypää siihen että puoliskoni on isä ylipäätään yhtään kenellekään, joten tottakai minä häntä muistan. Kieltämättä olisin myös hieman harmissani jos hän ei muistaisi minua äitienpäivänä, näin pienten lasten kanssa se korttien askartelukin kun on yleensä vanhemman vastuulla jos ei käy päiväkodissa tai kerhoissa.

Tänä vuonna puoliskoni sai minulta lapaset sekä kahvia. Lapset, tai lähinnä Elpu, sai askarrella isille, papalle ja vaarille kortit, sekä koristella heijastimet ja pienet lahjapussit. Nimet kirjoitettiin kortteihin tänävuonna kirjaintarroilla, jotka lapset sai liimata itse kortteihin, enemmän ja vähemmän avustettuina jotta saatiin kirjaimet edes oikeaan järjestykseen.

Idea heijastimiin tuli perjantaina kun käytiin Sinellissä etsimässä isänpäiväkorttitarvikkeita. Elpu iski silmänsä askartelu silmiin heti ensimmäisenä ja valittiin hänen mielestään sopivat hyllystä. Kierreltiin kaupassa ja koitin samalla miettiä mitä Elpu voisi askarrella, kun huomasin laatikollisen kuviottomia heijastimia.

Ostetiin heijastimet, askartelusilmiä, kuminauhaa sekä papukaijan nokat. Kassajonosta palattiin vielä kartonki hyllylle etsimään kivan värisiä ja kokoisia korttipohjia. Kortti-inspiraatio iski kotona, kun huomasin kimallepurkin käsityölaukussani ja muistin että meillä on erikeepperiäkin. 

Työjärjestys meni näin:

äiti: erikeeperkirjoitus x3

elpu: kimalteen levitys x3

äiti: kortit kuivumaan

elpu: heijastimien koristelu silmillä ja permanenttitusseilla

elpu: paperipussien koristelu

sunnuntaiaamuna:

äiti & Elpu & Jekku: korttien kirjaaminen

Elpu: korttien koristelu tarroilla

En tiedä silmien säänkestävyydestä, eli voi olla että niihin kannattaisi pistää pisara pikaliimaa varmuuden vuoksi. Tämäkin seikka tuli mieleen aavistuksen myöhässä.

Yritin kyllä sanoa että saa niihin kortteihinkin piirtää, mutta tarrat vei voiton. Tajusinpa samalla, että tämä on hyvä lahjaidea ja askartelu joihinkin pikkujouluihin tai vaikka päiväkodin hoitajille. Ainakin itse pidän käytännöllisistä (tai syötävistä) lahjoista.

Elpu oli askarrellut isänpäiväkortin myös päiväkodissa ja oli innoissaan antamassa sitä, ennen kuin ehdittiin laulaa tai saada yhteisiä kortteja valmiiksi. Isänpäivä vietettiin mummin ja papan luona. Elpu vei papalle lahjan ja Jekku olisi halunnut ojentaa kortin yksi tarra kerrallaan. Vaari saakin lahjansa vähän myöhässä, kun mennään seuraavan kerran Jyväskylään. 

Ensimmäinen vaippakakkuni

Tyhjennän puhelimen muistia ja sieltä aivan viimeisesti kuvista löytyi mun ensimmäinen vaippakakku! Vaippakakut kuuluu yleensä vauvakutsuille, mutta tämän vaippakakku tein lahjaksi, kun näin kummityttöni ensimmäistä kertaa. Pienellä prinsessalla oli silloin ikää kaksi viikko.

Erilaisia versioita kakuista on netti pullolaan, 10 plussan äiti -blogissa löytyy heti toinen toistaan söpömpi kakku (täältä ja täältä). Tein tämän Aaltoja -blogin Sonjan ohjetta soveltaen, ilman kuminauhaa. Muistan laskeneeni jokaisen kerroksen vaipat, mutta arvatkaa muistanko niitä enää. Luku oli neljällä jaollinen, auttaa varmaan. :D Kerrokset kulkee tarkotuksella eri suuntiin, ajattelin sen olevan hauskempi niin.

Vaippoina tässä on Liberon Newborn 2 koossa. Pohjan leikkasin bObles Kilpikonnan pahvilaatikosta ja kakkuvuoan halkaisija taitaa olla 25cm. Kakun sisään tukirakenteeksi laitoin keksipaketin - yllätys äidille ja haalarin - yllätys vauvalle, josta unohdin ottaa kuvan. Jätin hupun rullaamatta ja sitten tietenkin piti tehdä pää.

Pään leikkasin samaisen pahvilaatikon kyljestä, bObles O oli oikein hyvän kokoinen ympyrä. Piirsin kasvot valkoiselle paperille ja laitoin paikoilleen kontaktimuovilla, koska meillä ei ole liimaa. Hiukset leikkasin villalangasta ja teippasin päähän.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tästä tuli omaan silmään tosi söpö. Ja tässä lahjassa parasta on se, että se meni varmasti käyttöön.

DIY Appelsiinikoriste

Käytiin jouluaattona viemässä Matildatädin haudalle kynttilöitä ja kranssi. Vietiin tämä sama tötterö ensimmäisen kerran haudalle 2014 jouluna. Kun vuosi sitten käytiin uudelleen haudalla, anoppi otti unohtuneen tötterön talteen ja nyt se sai uudet koristeet. Ennen joulukuuta en juuri uhrannut ajatusta koko tötterölle, sen enempää. Mietin vain pysyykö puolukanvarvut vihreinä, jos sellaisia siihen laittaisin.

Näin aivan sattumalta loppuosan Metten joulun ensimmäisestä jaksosta ja silloin vasta päätin tehdä koristeet appelsiineista. Halusin myös jotain punaista, joten ostin appelsiinin lisäksi verigreipin testiksi. Osa ohjeesta on Metteltä, mutta kuivatuslämmön ja kuivumisajan etsin googlesta, en enää muista mistä blogista tai lehdestä ne otin. Tässä kuitenkin ohjeena miten minä nämä tein.

1. Leikkaa hedelmät ohuiksi viipaleiksi terävällä veitsellä. Ohje sanoo n. 3mm, mun viipaleet olivat kyllä osittain liian ohuita ja todella epätasaisia, verigrepinkin leikkasin ihan vinoon.
2. Mittaa sama määrä sokeria ja vettä ja kuumenna sokeriliemi. Veden ja sokerin määrällä ei ole väliä, kunhan niitä on yhtä paljon. Minä laitoin 4dl kumpaakin ja keitin lientä lähes kiehumispisteeseen. Liemi oli aivan kirkkaan väristä ja sokeri täysin liuennut veteen.
3. Upota viipaleet liemeen. Tähänkään ei ollut sen tarkempaa ohjetta, kuin että kaikki viipaleet pitää peittyä. Mulla oli sen verran monta viipaletta, että upotin kahdessa erässä.
4. Valuta ylimääräinen sokeriliemi talouspaperiin. Meille ei ole talouspaperia, joten laskin viipaleet puhtaalle jo valmiiksi värjäytyneelle harsolle, annoin olla hetken ja käänsin toisin päin.
5. Levitä leivinpaperin päälle.
6. Kuivata viipaleet uunissa alle 100°C noin 4 tuntia, käännä välissä. Laitoin suunnilleen 75°C ja 100°C väliin ja joku kapusta luukun väliin, niin että haihtuva neste pääsee karkaamaan uunista. Kiertoilma uunissa oli 75°C. Kuivatin vain kaksi tuntia ja menin nukkumaan aamu neljältä.

Koristeen vihreät osat ovat pihalle pudonneesta männyn oksasta ja poimittiin Elpun kanssa muutamia puolukan varpuja, joita lopulta koristeeseen pääsi kai kaksi tai kolme. Meillä sattui olemaan valmiiksi violettia rautalankaa, joten ostin saman värisen koristenauharullan. Näppärä sormiselle appelsiinien kiinnitys kävisi helposti, kiertämällä rautalangan päät vain ristiin pari kertaa.

Mun sormille tähän tötteröön kiinnittäminen oli aavistuksen liian pikkutarkkaa puuhaa, mutta lopputulos on aika kiva. Osan appesiineista kinnitin niin, että solmukohta jäi appelsiinin ja tötterön väliin. Pari sellaista tipahti, joten päätin sitten mennä helpomman kautta ja tein solmukohdan koristeen päälle. Suunnittelin jo että näitä voisi tehdä joulukuusen koristeeksi, laittaa vain jonkin ripustus lenksun. Tai miltähän näyttäisi, jos tekisikin appelsiininauhan tai appelsiini-popcorninauhan... Jokohan me ensivuonna laitettaisiin kuusi kotiinkin...

Idea ja ohje sokerileimeen  Yle 13.12.2016: Metten joulu, Jul hos Mette Blomsterberg. 

Jakso on katseltavissa Yle Areenassa  vielä 13 päivää ja siihen pääset tästä.

Tupsuihastus

Tuhina on ollut nyt jo pidemmän aikaa ihastunut yhteen puoliskoni tupsupipoon, pipokoppaa kaivaessaan hän valitsee sen aina itse. Ja onhan tuo  pieni aivan mahdottoman suloinen iso tupsupipo päässään. Niinpä puoliskoni halusi hankkia Tuhinalle oman tupsupipon, johon minä vastasin että voisin tehdä itse. 

Parikertaa aiemmin ollaan käyty katsomassa lankoja, väri valinnat oli heti selvät, lankatyyppejä jäin vähän arpomaan. Lauantaina vihdoin ostettiin kaksi kerää: Novitan Heijastus-lanka valkoisena ja vaaleanpunaista Isoveli-lankaa. 

Edellisestä virkkauksesta on jo pidempi tovi enkä ensin meinannut päästä alkuun. Sunnuntaiaamuna aloitin pari kertaa alusta ja lopulta luovutin.  Maanantaina aloitin silmukoiden luonnin uudestaan päikkäreiden jälkeen, Tuhinan katsoessa pikkukakkosta. Ja niinhän siinä sitten kävi, kun vihdoin vauhtiin pääsin, en osannut lopettaa. Kavennuksen purin pari kertaa ja tein lisää kerroksia sen alle. Tuli vähän valvottua, mutta maltoin kuitenkin jättää tupsun ja päättelyn aamuun.

Piposta tuli vähän liian kireä. Ei se yllätys ole, nyt kun miettii, käytin kahta aivan eri vahvuista lankaa koukkua vaihtamatta. Heijastuksen vyössä oli puikkokooksi annettu 10 ja Isoveljelle 5-6. Käytin koon 7 koukkua. Ja mulla on muutenkin aika tiukka käsiala. Pipo oli  tiistain kasteltuna kulhon ympärillä venytyksessä. Nyt se on hyvä.

Tupsu vähän jännitti, kun tarkoitukseni oli että se olisi myös heijastin. Heijastuksen takia jätin sen myös huolittelematta. Muistan joskus ala-asteella tasoitelleeni tupsua liian huolellisesti. Jos ei muuta niin ainakin tupsu on iso ja pörheä. Sen kiinnityksessä meinasi itku tulla. Maailman helpoin homma ja onnistuin jättämään tupsun ja pipon väliin pari senttiä lankaa. Onneksi sain sen kuitenkin korjattua.

Valkoiset langat on vielä päättelemättä, en löytänyt parsinneulaa ja tavalliseen, vaikka isosilmäiseen, silmäneulaan en saanut sitä tungettua. En suunnitellut pipon kuvioita etukäteen tai laskenut silmukoitakaan (paitsi että pilkkujen välissä on viisi silmukkaa) että mitään käsityö ohjeita ei kannata odottaa vaikka joskus innostunkin tekemään.

Mun mielestä pipo onnistui oikein käyttökelpoisesti! Ja sen verran riittää innostusta että pitäisi päästä hakemaan lisää lankaa vauvan pipoon. Kaikki mitä noista raidoista ja täplistä jäi tuota heijastus-lankaa on tuossa tupsussa. :D

Mitäs tykkäätte? Onko siellä käsityöihmisiä? :)