Heinäkuun helmet & elokuun enteet


Vihdoin, useiden kuukausien kuvien selailun jälkeen, heinäkuun kuvat ja kuulumiset on valmiina julkaistavaksi! Kuulostaa tosi hienolta vaikka ei tämä ehkä mikään jätti tapahtuma nyt olekaan. :D Kirjoittaminen aloitettu 17.8.2021 ja nyt kolme kuukautta myöhemmin: tadaa!

Heinäkuu meni nopeasti, ja siihen mahtui viikko Jyväskylässä, kaksi viikkoa elettiin päiväkotiarkea kotona ja viimeinen viikko vietettiin Raumalla mökkeillen, mitä jatkettiin vielä toinen viikko kuun vaihteen jälkeen. Heinäkuuhun mahtui myös useampi yllätys ja niiden takia stressiä ja hetkellistä epävarmuutta ja yhtä monta iloista ratkaisua lisää.


  • Käytiin Jyväskylässä moikkaamassa mummua ja vaaria ja pohjoisen serkkuja, joista nuorempi nähtiin ensimmäisen kerran. Päästiin myös kippistämään mummun valmistumisen kunniaksi! Ja käytiin yhden yön reissu mummon ja papan mökillä ja tottakai, vietettiin monta iltapäivää tuomiojärven rannalla.


  • Nukuttiin lasten kanssa leikkimökissä! Kun tuo leikkimökki aikanaan valmistui me nukuttiin siellä isosiskoni kanssa melkein aina. Toki joinakin öinä kömmittiin keskellä yötä patjoinemme takaisin tupaan ja samaa aavistelivat mummo ja äiti nytkin. Yö oli tosi lämmin ja ötököitä paljon. Vedin liiteristä tutun jatkoroikan leikkimökin sisälle, että sain diffuuseriin laventelit yöksi pöhisemään ja sen jälkeen ovea ei saanutkaan täysin kiinni. Onneksi löydettiin paketillinen nastoja ja yksi lakanoista oli jo valmiiksi vähän huonossa kunnossa, niin sain rei'ittää sitä vähän lisää. Lakanaverhon takana pystyttiin nukkumaan koko yö leikkimökin ovi sepposen selällään.  Vasta aamuvarhaisen viileyteen havahtuessani laitoin oven kiinni.

  • Mökillä kuuluu tietenkin uida ja saunoa aamusta iltaan ja ostin mukaan myös kaikille lapsille saippukuplia ja vielä lisäksi sen parin litran varakanisterinkin. Tuli muuten tarpeeseen. 

  • Nuppu oppi uimaan! Ei tarvinnut paljoa suostutella, kun pyysin häntä hyppäämään kanssani laiturin päästä. Juostiin mökkilaituria pitkin ja hypättiin käsikädessä, siitä pienen äidissä roikkumistauon jälkeen neiti sukelsi ja ui rantaan! Mitä useamman kerran hypättiin, sen lyhyempi oli tauko ja pidempi uinti.


  • Heti mökiltä kotiuduttua vietettiin koko perheen vapaapäivä Olgan Farmilla. Alunperin päivä oli varattu Korkeasaaressa vierailuun, mutta huonon sääennusteen takia peruttiin se. Kunnon rankkasade lyhensi myös vierailuaikaamme farmilla, mutta mukava päivä meillä oli silti. Ehdittiin syödä jäätelöt kahvilan terassilla ja lapset saivat sateesta huolimatta uusia leikkikavereitakin. 

  • Revittiin rikkoutunut koristetapetti pois ja maalattiin poikien huone uudellee juuri ennen synttäreitä.

  • Käytiin juhlimassa Jekun kummitädin valmistumista ammattikorkeasta. 

  • Päiväkotiarkeen palattuamme vietettiin aurinkoisia iltapäiviä taas pyöräilemällä rannalle. Välillä eväiden kera ja välillä ilman. Käytiin tutustumassa myös kahteen meille uuteen pieneen uimarantaan. Toinen oli varsin epäilyttävä, mutta papereiden mukaan siellä oli kaupungin puhtain uimavesi. Lämpimin se oli varmasti! Toinen oli aivan toisella puolella kaupunkia, kuin ne missä ollaan totuttu käymään, ihan hauska paikka sekin.


  • Tuleva koululainen sai tietenkin valita itselleen koulurepun ja synttärilahjaksi ostettiin koululaisen kokoinen polkupyörä! Hauska sattuma, että kaupoissa kierrellessämme puoliskoni löysi torista juuri saman pyörän, mihin Nuppu ihastui lähes uuden veroisena! Pettymys oli suuri, kun kaupasta ei lähdetykkään pyörälaatikon kanssa, mutta riemu oli suurempi, kun pääsi koeajamaan pyörän heti myyjän pihalla.

  • Vietettiin perhepäivää jalkapallo-ottelun katsomossa. Lapsista parasta taisi olla paikallisen joukkueen kioskista ostetut makkarat ja pillimehut. 

  • Juhlittiin lasten 2- 5- ja 7v  synttärit!  Niistä ehdinkin jo kertoa edellisessä postauksessa.


  • Suunniteltiin telttaretki mummin ja papan pihalle. Yökylä toteutui, telttailu ei, kun tuli kylmä yö. Hauskaa oli silti, uitiin ja saunottiin, grillattiin makkaraa ja vaahtokarkkeja iltapalaksi ja lapset saivat valvoa vähän tavallista myöhempään, jotta näkivät pihan läpi lentäviä lepakoita.


  • Lähetin 4 työhakemusta, pari työkkärin työtarjouksiin ja pari ihan itsenäisesti. Ja vastasin kahteen puhelinhaastatteluun, toinen niistä poiki myös työhaastattelun videopuhelulla, mutta se oli vasta elokuun puolella.

  • Oltiin viimeinen viikko mökkeilemässä Raumalla entisessä Pölläkarin kesäsiirtolassa, miltei koko suvun voimin tottakai.


Elokuu vaihtui Pölläkarissa lomaillessa, tai pikemminkin stressatessa, mutta ainakin lapset saivat lomailla mummun ja vaarin kanssa, äidin puhuessa aivan liikaa puhelimessa. En siis oikein edes ehtinyt suunnitella mitään mitä tältä elokuulta olisin toivonut.

Elokuu aloitti uuden Mary Kay seminaarivuoden ja tottakai sitä varten halusin tehdä suunnitelmia ja tavoitteita itseni työllistämistä ja yrittäjyyttäni ajatellen. Ne tavoitteet jäi aivan kakkoseksi stressatessani ja soitellessani päivittäin työkkäriin, liittoon ja liiton kassaan ja kelaan ja lisää stressiä toi myös hyvin kiireellinen aikataulu ja asia, joka olisi pitänyt hoitaa heti, työkkärin luvatessa, että minulle soitetaan takaisin 5 arkipäivän sisällä, mikä olisi ollut auttamattomasti liian myöhään.

Onneksi ihana työkkärin käsittelijä soitti heti seuraavana päivänä ja asiat järjestyivätkin hyvin yllättävällä tavalla, mutta uskoisin, että parhainpäin!


Niinpä elokuu toi tullessaan aivan uudenlaisen arjen Nupun aloittaessa eppuluokan, Jekku taas siirtyi 2-4vuotiaiden ryhmästä viskareiden ja eskareiden yhteiseen ryhmään. Ässän päiväkotiryhmä pysyi samana ja puoliskoni työpaikkakin on edelleen sama, vaikka rajoitukset nyt vähän heittelevätkin työaikoja miten sattuu.

Ja minäkin pääsen hetkeksi takaisin koulumaailmaan, saatuani työn josta olen jopa aidosti innoissani! Nähtäväksi jää miten sovitan Mary Kay unelmani päivätyöhön ja mitenhän muuten tämä syksy meidät vielä yllättääkään!

8 kommenttia

  1. Kesä oli aivan mieletön. Tosin monta kesää on ollut super mielettömiä. Lisää odotan ensi kesältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesää odotellessa, ja kaikkea mitä ehtii vielä tapahtua ennen sitä! :D<3

      Poista
  2. Voi kuinka ihania kesämuistoja. Tulipa ikävä kesää ja melkein noiden kuvien kautta tuntee sen lämpöisen tuulen iholla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuussa kuvien läpikäyminen tuntui työläältä, niin nyt marraskuussa oli kyllä ihan kiva karata pimeyttä näihin kesäkuviin :D

      Poista
  3. Eikä mitä ihania kesäkuvia! Sitä on kyllä kiva sängyllä lämpimän viltin alla selailla kuvia kun ulkona on pakkasta ja kylmä!

    Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!🕯️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks nyt saatiin vähän lunta niin ei oo ihan niin pimeetä vaikka onkin kylmä :D Kesä tulee taas kuitenkin ihan liian äkkiä :D
      Kiitos ja samoin! :)

      Poista
  4. Oi miten ihania kesäkuvia <3. Pääsi kyllä niin kesäiseen fiilikseen kuviesi kautta, vaikka ulkona onkin jo nyt niin kylmä ja pakkasta. Kyllä odotan taas innolla seuraava kesää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tässä välissä on valkoinen joulu, nyt ainakin näyttää oikein lupaavalta ja sitten sais tulla taas ihana kesä 🥰✨

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !