Yllättäviä juonenkäänteitä arjessa

Olin tavattoman ylpeä itsestäni, koska edelliset kolme postausta oli kaikki viimeistelty ja ajastettu. Ajattelin että nyt kun jatkan muidenkin ikivanhojen postausten viimeistelyä = kuvittamista, saan pidettyä noinkin huikean postaustahdin - 3 postausta viikossa - koko kuukauden. 

Vaan mitäs sitten tapahtui? 

No alkoi helteet tottakai ja reissu ja reissussa vähän rähjääntyy ja nyt ollaan vihdoin kotiuduttu, mutta en vaan ole ehtinyt priorisoida kirjoittamista, eikä ne yllättävät juonenkäänteet toki reissuun tai eliseen tulvaan vielä päättyneet.

Juuri nyt tällä hetkellä, minulla on hetki aikaa kirjoittaa, koska en päässytkään mukaan kannustamaan Jekun joukkuetta Eltsu Cupiin. Eltsu Cup oli viime vuonna yks kesän parhaita tapahtumia. Meillähän olisi vielä huomiseen asti ollut aikaa olla Pölläkarissa, mutta oltiin siellä vain ensimmäinen viikko, koska tällä viikolla oli muita juttuja ja tämä lauantain pelipäivä. 

Sen sijaan että hikoilisin kentän reunalla hikoilenkin meidän terassilla, koska joku oksensi viime yönä.

No pyykkikone pyörii ja minä kannoin aamupalani ja läppärin sun muut romuni pihalle. Tajusin tässä juuri, että miksi ihmeessä aamutoimet laiturilla auringossa on vain Pölläkarin juttu, samanlailla kuin aamupuron syöminen mökkirappusilla on mökkijuttu.

Meidän terassille paistaa aamusta asti aurinko, joten miksi en tekisi noita mukamas tiettyyn paikkaan kuuluvista kivoista rutiineista myös kotirutiineja! Aamujumppa terassilla tosin taitaa jäädä toistaiseksi haaveeksi, koska hiki tulee ihan vaan sudokuvihkon täyttämisestäkin. :D 

Nämä kuvat on  eiliseltä, kun järjesteltiin aidatonta terassia vähän uudelleen ja kerättiin Kirpun kanssa vielä viimeiset Pionit maljakkoon. Meidän pihalta löytyi Pionipuska ja onneksi keräsin sateen maahan pieksemien kukkien joukosta kaksi kimppua sisälle ja kolmannen kaverillekin, koska nyt reissusta kotiuduttuamme ei enää montaa kukkaa löytynyt. Aika ihana silti, että noin pienestä asiasta kuin kukkien leikkaamisesta maljakkoon riitti myös iloa moneksi päiväksi.

Miten sie olet nauttinut helteistä? :)

Epäreilut unenlahjat

Terveisiä erään huhtikuisen sunnuntain myöhäisillasta.

Meillä oli jalkapallon täyteinen viikonloppu, kun futiskausi lähti nyt isosti käyntiin Kevät Cupin myötä. Itse aloitin valmistautumisen viikonloppuun perjantai-iltana. 

Kirppu ja serkku pääsivät iltapalan ja hammaspesun jälkeen pedatulle sohvalle katsomaan Frozenia ja minä menin "siivoamaan" keittiötä. Eli aloitin elämäni ensimmäisten mokkapalojen leipomisen. Ensimmäisiksi mokkapaloiksi olin varsin tyytyväinen lopputulokseen ja nukkumaan mennessä yöllä ennen kahta, uni tuli helposti.

Jekun ensimmäinen peli alkoi klo 14, käytiin porukalla kentällä kannustamassa ja pelin jälkeen suunnattiin pienten kanssa bussipysäkille. Jekku ja valmentaja jäivät jatkamaan ja puoliskoni veli haki minut, Kirpun ja Ässän toiselle puolen kaupunkia hallille. Ässän ensimmäinen peli alkoi vasta 16.20.

Molemmilla oli lauantaina kolme peliä ja kotiin päästessä ohjelmassa oli vain torillat ja nukkumaan. Minä olin sängyssä jo kahdeksan jälkeen ja taisin nukahtaa ennen puolta kymmentä. Sunnuntaina Jekun turnaus jatkui jälleen kolmella pelillä.

Mokkapalat matkaan ja kentälle. Viimeinen peli alkoi 17.10 ja en ole aivan varma oltiinko me edes ennen seitsemää kotona. Seitsemältä olisi ollut kevään viimeinen jooga, mutta se ei käynyt mulla mielessäkään. Ruoan jälkeen 20 yli 8 sanoin puoliskolleni että tulisiko hän jo mun kanssa sänkyyn. Hän voi päivitellä pelituloksia sängystä ja minä voin lukea ja kommentoida muutamat postaukset ennen kuin nukahdan.

No voitte varmaan arvata mikä oli lopputulos.

Yritin nukahtaa ennen yhdeksää, 20 yli 9 kun vihdoin lapsetkin saivat itsensä suunnilleen unikuntoon puoliskoni päivitteli miksi hän on näin aikaisin sängyssä. 

No sittenhän nukkumaan menevät lapset keksivät jos minkälaista pikku puuhaa mitä yritin käydä hoitamassa ja sen kerran, kun nyt sängystä nousin niin kävin vielä pesemässä ripsarit ja aurinkovoiteen pois, vaikka ajattelin etten jaksa.

Kasvopesulta makkariin palatessani mitäs täällä olikaan, kaksi jotka nukkuu ja se toinen en ole minä! Minä halusin tulla petiin ja valmistautua nukkumaan jo ennen puoli yhdeksää, olin ilman puhelintakin jo ennen yhdeksää. 

Nyt kello on kohta puoli yksitoista ja kaikki muut nukkuu paitsi minä. 

Tässä kun nyt hereillä olin niin tiedän ettei se uni olisi kuitenkaan tulossa vielä hetkeen, niin käytin nyt aikani tähän postaukseen. 😅 jospa nyt kohta nukahtaisin minäkin. 

(Kirjoitettu 27.4.2025)

Aamun ajatuksia klo 5.17

29.4.

Tätä en kyllä aio ottaa tavaksi. Vaikka muistan jo ainakin kerran aikasemminkin tehneeni saman. Katsoin sähkönhintaa ja päätin herätä keskellä yötä laittamaan pyykit kuivumaan ja seuraavan setin pesuun. Mulla on kyllä myös muistikuva, että silloin laitoin herätyskellon soimaan, mutten herännyt siihen, enkä sitten kuitenkaan ehtinyt hyödyntää halpaa sähköä kuin sen yhden koneellisen pesemiseen.

Nyt ajastin pesukoneen olemaan valmis tasan 4:00, ajastuksesta huolimatta kun heräsin vessaan 5.17 pesukone oli vasta linkoamassa ja ohjelma päättyi 5.24. Sinällää iloinen yllätys, että pyykit eivät olleet tuntia pesukoneessa odottamassa minun heräämistä.

Nyt on sitten jo seuraava setti pesussa. Tänään voisi päivällä pestä vielä lisääkin pyykkiä, mutta pitää ehkä valita vain sellaisia vaatteita tai liinavaatepyykkiä, jotka voi laittaa kuivausrumpuun. Meillä sataa vettä. Aluksi luulinkin kuulevani kunnon rankkasateen, mutta ei, kyllä se oli se linkoava pesukone vain minkä kuulin. 

Ehdin jo hetken harkita takaisin sänkyyn kömpimistä kun sain märät pyykit ripustettua hengareihin ja telineelle. Avasin kuitenkin läppärin 6.10. Tänään meillä on ohjelmassa Unelmalaatikon marrkinointia ja viikkaamista. Videoiden kuvaamista hidastaa, puhelimen täysi muisti. Mulla on nyt leikkauspöydällä yksi video, jota en saa tallennettua koska tila ei riitä. Mutta jos saisin tämän videon tallennettua ja sen alkuperäisen poistettua tilaa tulisi pikkuisen lisää.

Pienillä on tavallinen 8-16 päiväkotipäivä ja koululaiset menevät yhdeksään. Iltapäivällä napataan serkku mukaan päiväkodista ja lähdetään kävellen teatteriin. Kirppu ja Serkku pääsevät ensimmäistä kertaa mukaan. Juuri tuossa teatterissa minäkään en ole koskaan käynyt. Jekku taas skippaa teatterin, hänelle tuli futisjuttuja, koska lauantaina on jälleen pelipäivä. Tällä kertaa 6 vs 6 peli. Normaalisti Jekku pelaa vielä 5 vs 5 pelejä, eli maalivahti + neljä pelaajaa kentällä. 

Mun ajatus oli alunperin, että Ässä saisi uudet lemppari vaatteet tänään aamulla päällensä, mutta eivät ne nyt ehdi kuivua. Pelkäsin että kuivuriinkaan menevät vaatteet eivät kuivu ennen kuin meidän pitää jo lähteä. Sekin taitaa pitää paikkansa. Siksi mie ajastinkin sen koneen olemaan valmis neljältä, että jos kuivuri kuivaa 2 ja puoli tuntia, vaatteet olisi seittemän jälkeen kuivat. Noh ei ihan onnistunut. Miksi se pesukone laski ajastuksen tunnilla pieleen? Jos laskin oikein kuivuri on valmis kahdeksalta.

Onneksi pesin eilenkin pyykkiä ja sieltä löytyy nyt tälle päivää puhtaat vaatteet molemmille pienille, joten meillä on ehkä ihan leppoisa lähtö tiedossa. Huomenna tulee vauvahieronta asiakas jo klo 10, siihenkin valmistaudun jo tänään. Huomenna kaikilla lapsilla on klo 8 aamu, joten aamukin on kotona rauhallinen.

Luulen, että menen nyt kuitenkin hetkeksi siis vartiksi pötköttäämään Kirpun viereen ja odottelen että hän herää ja sammutan 6.50 herätyksen.

kello on nyt 6.42

*    *   *    *    *   *   *   *   *   *

Sopivasti päiväkodilta kotiin tullessa sai laittaa seuraavat setit pesuun.

Unohdettu postaus: Perhekalenteri vs perinteinen seinäkalenteri

Luonnoksen päivämäärä: 11.12.2022

Ostin tammikuussa 2020 meidän ensimmäisen perhekalenterin. Olihan meitä jo viisi, että kyllähän ne perheen menot olisi hyvä olla näkyvissä jossain muuallakin kuin mun kalenterin kansien välissä ja aikuisten muistissa. Löysin perhekalenterin kuudella sarakkeella, yksi jokaiselle ja kuudes sukulaisten juhlille ja vierailuille. 

Kuten kuvista näette kalenterissa on paljon tyhjää. Ainoastaan Nupulla on harrastus, balettikoulu kerran viikossa. Ja kaikki lasten neuvolat ja hammaslääkärit olen vielä saanut sovittua samalle ajalle ja vielä Ässän vauvavuonna nämä kaikki olivat sellaisia menoja, joissa voisi lukea mun nimi, koska minä hoidin ne kaikki. Ja aivan mielelläni, terveydenhoitajan kanssa kuulumisten vaihto kerran kuussa kaikkien vauvavuosien aikana oli tärkeä henkireikä omalla äitiydentaipaleellani.

Totesin siis, että vielä tässä vaiheessa meille riittää joku muu seinäkalenteri ja 2021 sain äidiltäni joululahjaksi sen kalenterin jota en vuosi sitten uskaltanut ostaa - pelkäsin siitä tulevan liian sekava tai mitä lie, oli pakko saada se perhekalenteri.

Hauskinta tässä onkin se, että nyt meidän seinäkalenteri ja mun kalenteri ovatkin samaa sarjaa! En edes huomannut sitä ennen kuin olin ostanut kalenterini vaikka seinäkalenteria olin ihaillut jo vuotta aikaisemmin.

2021 vuodelta jännitin vähän joko nyt sitten kuitenkin seuraavaksi valitsen taas perhekalenterin. 2021 piti nimittäin olla se vuosi, kun kalenteriin lisätään Nupun balettikoulun lisäksi Jekulle luistelukoulu keskiviikolle. Koronan takia maksutonta luistelukoulua ei nyt järjestettykään, ja koska nyt lähin jäähalli ei ole kävelymatkan päässä, niin ei sitten haluttu maksaa luistelukoulusta, jossa ei välttämättä päästä edes paria kertaa enempää käymään puoliskoni työvuorojen  takia.

Syksyllä meidän arki muuttui todella ja yhteiseen seinäkalenteriin ilmestyi kahden ihmisen työvuorot, balettikoulu, minun ohjaama jumppa sekä Jekulle myös oma temppujumppaharrastus. Ja kun kalenteri pysyi kerta 2021 aivan hyvässä järjestyksessä, niin tadaa, ostinpas nyt saman kalenterin myös vuodelle 2022! Siitäkin huolimatta että tämän vuoden kalenteri onkin pystysuuntainen, enkä ollut ensimmäiäsen kerran kalenterin nähdessäni lainkaan varma haluavani sitä. Kuinka muutos vastainen sitä voikaan olla. xD

Nyt meillä on siis kolmatta vuotta koko perheen seinäkalenteri, toista kertaa ei perhekalenteri, saapas nähdä siirrytäänkö joskus takaisin perhekalenteriin. Tänä vuonnahan kaikille kuudelle sarakkeelle tulisi jo oma nimi.

17.4.2025

ps. näiden kalenterien jälkeen ei ole seinäkalenteria uudelleen ilmestynyt käyttöön... tarve toki saattaisi olla :D

pps. Huomasin nyt vasta laittaessani kuvat kollaaseihin, että joku (minä itse) on käynyt piirtämässä 2022 kalenterin päälle kolmosen - en kyllä tiedä enää minkä ihmeen takia. 

Käytetäänkö teillä seinäkalentereita? Perhekalenteri vai joku muu? :)

Koko perheen eka Frisbeegolf retki

Meillä vietetään kohta pikkuisten 3v ja 6v synttäreitä ja meidän askarteluhuone näytti enemmän varastolta kuin oikeasti käytettävältä huoneelta, joten pyysin apua mun siskolta. Johan me ollaan täällä asuttu 4 kuukautta, että onhan tässä jo aikakin saada kaikki käytössä olevat huoneet käyttö kuntoon.

Valmistauduttiin siihen, että kun saadaan huone valmiiksi, on jo pimeä, että se on sitten saunaan leffailta ja nukkumaan. Joten minun vielä hoitaessa Unelmalaatikon markkinointia siskoni lähti pikkuisten kanssa aurinkokävelylle. Oikeasti siihen operaation meni ehkä ihan maksimissaan kaksi tuntia ja ehdittiin viettää ihana lauantai-iltapäivä auringosta nauttien frisbeegolf radalla.

Ollaan käyty aikaisemmin radalla puoliskoni kanssa kaksin niin, että mulla on ollut Kirppu kantorepussa, ja muut lapset siis päiväkodissa, eskarissa ja koulussa. Ollaan käyty myös parina kesänä Raumalla heittämässä kiekkoa puoliskoni, isosiskoni ja parin serkun kanssa. ihan ilman lapsia. En ole lainkaan varma onko puoliskoni käynyt koululaisten tai Ässän kanssa heittämässä kiekkoa, muuten kuin omassa pihassa.

Mutta nyt oltiin ekaa kertaa koko perheenä kaikkien neljän lapsen kanssa ja mun isosiskoni myös mukana. Matka taitettiin tyttöjen autolla ja poikien autolla. 

Kirppu käveli frisbee kädessä korille ja nakkeli sitä sinne, kun kaikki muutkin heittelivät, mutta näppärästi käveli kaikki väylät - ja kaikki löytämänsä lätäköt, joita näin maaliskuun lopulla tottakai riitti. 

Ainoastaan yksi kiekko meinasi kadota lammikkoon, ja senkin upotuksesta olisi saanut syyttää minua. Se jäi kyllä jään päälle ensin. Nuppu sai sen hienosti kepillä vedettyä lähemmäs ja minä sitten yritin kurkottaa siihen sulan kohdalla ja onnistuin painamaan sen pinnan alle ja sehän lähti valumaan pohjaa kohti. Onneksi saatiin kepillä ohjattua sitä ylöspäin. Siinä kohti rapakkoa olisi varmaan ollut polveen asti vettä, mutta ei ihan houkutellut kastella kenkiä ja vielä vähemmän paljasta jalkaa siihen ryteikköön.

Nuppu ja Jekku innostuivat ja menivät kahdestaan kaksi kierrosta, kun me kolme aikuista, Kirppu ja Ässä päästiin yksi kierros. Ja tottakai saatiin älynvälyäs että ois pitänyt ottaa uikkarit mukaan! 

Kierroksen jälkeen käytiin siskoni kanssa katsomassa maauimalan jäätilannetta, mikä oli hyvin jäinen ja uimakelvoton. Kenkäni sain kyllä kasteltua siinä leikkiessäni. Ei huolta, ainoastaan Nuppu tuli ihmettelemään mitä me kolmekymppiset tehtiin jäällä. Kaikki muut lapset olivat kiltisi puoliskoni ja frisbeetten kanssa korien luona.

Parasta tällä reissulla oli se, että kehenkään ei sattunut. Viimeksi, kun oltiin isosiskoni kanssa, mie sain itte kiekosta kyynärpäähän, en edes tiennyt seisovani sellaisessa paikassa että kiekon oli mitenkään mahdollista osua muhun. 

Ei vaan. Se oli toiseksi parasta ettei kehenkään sattunut. Oikeasti kaikkein parasta oli, että Nupulla ja Jekulla oli selvästi hauskaa kahdestaan. Sisarusten suhteissa on niin paljon hyvää, mutta kotona se unohtuu ja ärsyttää toisen olemassa olo. Tällaiset hetket, lyhyetkin, on ihan parhaita.

Ja koska Kirppukin jaksoi noin hyvin kulkea meidän mukana, vaikka mie ajattalin, että meidän olis pitänyt ottaa rattaat mukaan, niin hän olisi voinut nukkua.. No eipä hän mitään nukkunut. Tosi hienosti kulki meidän kanssa ja vaikka päiväunet jäi välistä, niin suuremmilta kiukuilta vältyttiin myös kolme vuotiaan kanssa.

Perheen yhteiset muistot ihan vaikka näinkin arkiset on oikeasti tosi tärkeitä.

Mitä te tykkäätte tehdä yhdessä perheenä? :) 

Tukkutilaus toi mun lempparit

*Tuotteet on itse ostettuja itsenäisenä Mary Kay kauneusneuvojana,

postauksen on kirjoittanut Petra Sängyn alla, ei tuotemyyjä. 

Tein maaliskuun alussa vuoden ekan Mary Kay tukkutilauksen ja ne tulikin torstain sijaan jo keskiviikkona! Edellisen tilauksen olen tehnyt muistaakseni huhti-toukokuussa 2024, joten jo olikin aika saada päivitystä omaan ihonhoitoon. Tällä kertaa omaan käyttöön tuotteita tuli kolme + puoliskolleni miesten setistä päivävoide.

TimeWise Miracle set ehti uudistua sillä aikaaa, kun annoin mun jälleenmyyjätunnusten umpeutua ja nyt olen siis käyttänyt tän uudistuneen setin tuotteita 2024 maaliskuusta alkaen, jolloin rekisteröidyin kolmatta kertaa itsenäiseksi Beauty Advisoriksi.

Ensimmäisen kerran olen tehnyt konsulttisopimuksen toukokuussa 2015, silloin en edes koskaan avannut intranettiä, jossa olisi tukkutilauksen päässyt tekemään, ostin vain Starter kitin, jotta sain käyttöön tuotteet joihin ei muuten olisi ollut varaa. Elokuussa 2019 rekisteröidyin toisen kerran, nyt ihan oikeasti ajatuksella, että kokeilisin ihonhoitoneuvontaa työkseni. 2024 rekisteröidyin jälleen, koska en enää pärjännyt mun ihon kanssa ja olin suoraan sanoen kärsinyt jo kaksi talvea ilman toimivaa ihonhoitorutiinia. 

Ja nyt lempparini palasivat peilikkaappiin! Ai että! 

Mun puhdistusaineelle kävi köpelösti. Käytiin marraskuussa Lohjalla uimassa mun isosiskon kanssa ja mukaan tuli myös meidän serkku perheineen. Tämän reissun lopputuloksena palasin takaisin asuntolaan ilman toista sukkaa - en vain löytänyt sitä enää pukkarissa pukiessani, en omasta enkä viereisistä kaapeista. Ja asuntolassa huomasin, että mun kasvojen puhdistusaine ei myöskään ollut uikkarikassissa vaikka olin sen sinne laittanut. Oma veikkaukseni on, että Kirppu ehti käydä kassilla sekä kaapilla sen verran, että sekä sukka että tuubi menivät johonkin kauempaan kaappiin, kuin niihin kahteen viereiseen, jotka tarkistin omani lisäksi....

Olen käyttänyt toisen setin puhdistuainetta nyt talven. Mutta tiiättekö sen tunteen, kun joku sun lemppari on loppu, saat uuden ja peset kasvot ekaa kertaa pitkästä aikaa taas sillä lempparilla! Kosteusvoide on myös mun lemppari, mun iho on super kuiva ja tämä voide on mulle tosi sopiva.

Tähän settiin kuuluu myös yötehotipat ja päivätehotipat. Mun iho ei vielä kestä päivätippojen SPF suojaa, joten sitä on reilusti, mutta yötipat on käytetty hyvin loppuun. Mietin pitkään ottaisinko nyt yötipat tähän tukkutilaukseen, mutta jätin ne seuraavaan. Nyt mulla on syy tavata lisää asiakkaita ja tehdä toinen tukkutilaus. :D 

Haluatko tietää mitä mun iholle tapahtui, 2022-2023, kun kulutin tuotteet loppuun ja jätin sitten vain hoitamatta? 

Mitkä on sun ihonhoidon kulmakivet? :) 

Aurinkoista viikonloppua!

Hei nyt on perjantai! Ja meidän viisi vuotias on sitä mieltä että tänään alkaa loma! Hänellä alkaa loma joka perjantai ja kaksi päivää lomaa on maailman paras asia ikinä! 

Maailman parasta on myös meidän uusi koti. Siis eihän tämä nyt enää ole uusi koti, kun tää on meidän ainoa koti nyt :D Mutta Kirppu puhuu aina edelleen "mennään uuteen kotiin", niin se nyt on vähän jäänyt päälle. 

Maailman parasta on myös auringonpaiste ja se miten valo tulee meidän uuteen makkariin ja olkkariin. 

Maailman parasta on myös napata kamera matkaan tonne aurinkoon. Toiset haluaa kuvata kultaisen tunnin aikana, niitä saakin Suomessa vähän odottaa, ettei kaikki valoisa aika ole harmaata.. Mutta mä rakastan kuvata suorassa auringon valossa, oon aina tykännyt. 

Maailman parasta just nyt on myös täyttyvä vauvahieronta kalenteri. 

Ja tällä hetkellä luureissa soiva lempparimusiikki:

- tänään heti ekalta kuuntelulta sille listalle pääsi Jannika B:n ja Tonin Kauniita lauseita, 

- lauantaina kuulin et Pikku G:ltä on tullut uusi biisi Sateenkaaret on pyöreitä on nyt ollu kuuntelussa tän viikon, ihana! 

- ja tammikuun lopussa jostain tuli mun korville Tupe. -Ankeet tanssiaiset ja tää on mun ihan lemppari nyt! 

-ja edelleen kovasti soi mun vakio suosikit viime vuoden puolelta:

emma - sattuu jos sattuu (tää kyllä saattoi tulla tän vuoden puolella mun Pikkusiskon listalta...)

Vain Elämää kausi 15 - noh kaikkien melkein kaikki biisit mut ihan lemppareita ILTA, Roope Salminen ja Waldo. 

Iida Nättinen - Me myself ja mä

Kuumaa - Tuhoaisti

Benjamin - Paremmin ku kukaan muu

Mitkä on sun lempparibiisit tulevalle viikonlopulle? :) 

Jälkimmäisen kuvan korvikset saatu yhteistyössä, niistä tuolla aiemmassa postauksessa. 

2025 eka ja tammikuun vika

Hän istuu parketilla mustissa vaatteissa papereiden keskellä. Mitä täällä on tapahtunut? Hän ei koskaan letitä pitkiä hiuksiaan. Hiukset on aina joko sotkuisella ja takkuisella äiti nutturalla tai vaapasti selkää pitkin ja kehystäen kasvoja, ainakin sen viisi minuuttia heti harjaamisen jälkeen ennen kuin ne kietaistaan taas keikkumaan sotkunutturalle pään päälle ja kierre on valmis, pitkät ruskeat hiukset ovat useammin takussa kuin siististi harjatut eikä ainakaan ikinä letitetty! 

Ja entä nuo mustat vaatteet. Musta on hautajaisten väri. Luulin, ettei hän edes omista mustia vaatteita. Mutta ilmeisesti myös mustuus on tunkeutunut vaatekaappiin salakavalasti. Yhtä salakavalasti kun äitiyden eikun iän tuomat hennot juonteet otsalla ja silmien ympärillä. Toki atooppisessa ja kuivassa ihossa juonteet ja rypyt nyt tulevatkin näkyviin paljon aikaisemmin kuin terveessä, normaalissa ihossa. Myös normaalin ihmisen painoindeksi voisi auttaa ryppyjen ojentumiseen. Oletko koskaan ajatellut, että laihat vanhukset ovat ruttuisempia kuin pyylevämmät? 

Mutta eihän hän ole lainkaan ulkonäkö keskeinen ihminen! Eihän hänen pitäisi osata ajatella omia ryppyjään ja vielä vähemmän vanhusten ihoa! 

Mitä täällä tapahtuu? 

Työpöydän päällinen on tyhjennetty lattialle. Läppärin vieressä on epämääräinen kasa paperituotteita. Tuolilla, jolla normaalisit ihmiset istuvat, on lehtiä ja unelma kartta. Tehdäänkö täällä surutyötä, vihkojen ja papereiden ympäröimänä, kovalla parketilla ja mustissa vaatteissa? Mutta sekään ei selitä letitettyjä hiuksia. Huoneessa soi musiikki ja ainoa valonlähde on tammikuinen harmaus pienemmästä ikkunasta jonka sälekaihtimet on avattu. Musiikkia säestää rytmikäs läppärin näppäimistön naputus. 

Värikynät, vihkot, paperikasat ja korjausnauha. Kuittipino, kuulakärkikynä ja iso koristeellinen design muki puolillaan jo kylmäksi jäähtynyttä kaakaota. Työpöydän laatikko on auki ja jos se olisi yhtään isompi tai raskaampi, se varmasti putoaisi kohta joko rikkoen kaakaomukin tai sitten satuttaen mustiin pukeutuneen lettipäisen naisen polvea. 

Mutta ei se laatikko putoa. Koska se on eilen siivottu ja se ei ole painava eikä täynnä. Eikä täällä mitään surutyötä tehdä. Tänään on tammikuun viimeinen päivä ja laitetaan firman tammikuun kirjanpito ajantasalle. Ei tässä sen kummempaa. Sitä paitsi mun villasukat ei edes ole mustat. Ja ikivanhan kulahtaneen mustan puman collegetakin alla minulla olisi kyllä viininpunainen pitkähihainen ohut paita. Mutta koska aamupala patongin jälkeen tuli kylmä ja alkoi väsyttää, ei ole huvittanut vähentää vaatetta. 

Työnnän työpöydän laatikon ohimmennen kiinni. Tammikuun viimeinen päivä ja vuoden eka postaus. Mahtavaa, tästä tulee hyvä vuosi! 

Epäonniset autot

Meidän auto jätti meidät tielle elokuussa. Se hinattiin korjaamolle ja minä, Ässä ja Kirppu tultiin tienlaidasta taksikyydillä kotiin. Audin kyyti maksoi muistaakseni vähän päältä 19€ sunnuntaina. Kuski oli Puoliskoni tuttu, hauska sattuma. Tilasin taksin ensimmäistä kertaa koskaan sovelluksella ja taksin tultua pakattiin turvaistuimet ja tavarat autoon ja jätettiin aivamet renkaan päälle hinaajaa varten. 

Ensimmäinen hinaus.

Meni pari viikkoa huopaa soutaa soitellessa korjaamon kanssa, että löytyykö siitä autosta mitään vikaa, kunnes tuli puhelu: ollaan käyty ajamassa sillä kierros, tulkaa hakemaan. Ja mehän haettiin. Päästiinkin pidemmälle, mitä sen ensimmäisen sammumisen jälkeen ollaan sittemmin päästy. Samantien, kun ajettiin pienemmältä tieltä valtatielle, jossa rajoitus oli 100 km/h auto teki saman tempun uudestaan. Onneksi puoliskoni veli, joka vei meidät hakemaan autoa, oli sopivasti epäileväinen ja ajoi perässämme, niin ei tarvinnut alkaa miettiä kyytiä kotiin.

Hinaaja sai käteensä avaimet, joissa oli vielä edellinen lappu kiinni.

Toinen hinaus. 

Auto hinattiin toiseen korjaamoon, joka otti sen vastaan vähän vastahakoisesti. Selvisi, että jännitteet katoaa. Autoon vaihdettiin kallis uusi akku (josta kerrottiin meille ensimmäistä kertaa vasta kun se oli jo vaihdettu). Noh. Puoliskoni lähti taas veljensä kanssa autoa hakemaan. Sain puhelun tienpäältä ja soitin vakuutusyhtiön hätäpalveluun - taas. 

Pitäisi ehkä jo tallentaa se numero.

Kolmas hinaus. 

Kolme kuukautta ilman autoa alkoi riittää ja puoliskoni järjesti meidät koeajoon mistä lähdettiin autolla kotiin. Auto ei ollut 7-paikkainen, mutta muuten siinä ei ollut mitään vikaa. (Paitsi se, ettei keskikonsolissa ollut automaattivaihteisesta autosta tuttua tilaa puhelimelle siinä vaihdekepin edessä, radion alla.)

Kuvien perusteella auto oli minusta hassu, mutta vieressä ihmetellessä se oli hieno.

Ja hyvä.

Ja turvallinen.

Tasan kaksi viikkoa.

Sain taas puhelun tienpäältä. Tällä kertaa en soittanut vakuutusyhtiön hätäpalveluun vaan ilmoitin kolarista. 

Seuraavana päivänä käytiin tyhjentämässä autosta futiskassi ja kengät ja soitettiin hätäpalveluun. 

Neljäs hinaus. 

Hinauskaverin kasvot on jo tulleet tutuksi. Hän totesi, että tämä auto oli merkattu korjaamolle vietäväksi, mutta tää on kyllä ihan lunastuskunnossa. Oikeassa oli.

Sattumuksien summana, saatiin auto lainaan, heti kolaria seuraavana aamuna. Helpotti muuten aika tavalla, kun kolari sattui tietenkin muuttoviikolla. Keskiviikkona kolahti, ja perjantaina sain avaimet uuteen kotiin.

Noh mutta arvatkaapa mitä. 

Kaksiviikkoa myöhemmin. 

Jumppajakson viimeinen kerta alkoi niin, että ajoin Ole.fit inkeroisten pihaan, parkkipaikalle rivin viimeiseen ruutuun. Päätin peruuttaa ja suoristaa autoa ja takaisin ruutuun ajaessa tunsin tömähdyksen. Sellaisen, kun ajaa lumikökkäreen yli. Mietin että oho olipa iso lumipaakku. Sellaisia näin sivupeilistä olevan parkkipaikan perällä. Sammutin auton ja lähdin jumppaan. 

PHIUUUUUUUUUUUUUUUUUU kuului samalla sekunnilla, kun sain oven auki ja autosta noustessani näin heti, ettei se ollut lumikökkäre. Jumpan jälkeen soitin ensin itkuisen puhelun isille. Tietenkin. En millään olisi halunnut soittaa puoliskolleni, että nyt on laina-autokin rikki. Hinausliikkeeltä ei löytynyt rekkarilla hinausvakuutusta, joten koitin parhaani mukaan kerätä itseni ja soitin puoliskolleni. Laitoin myös samalla viestiä kavereille.

Kyllähän mä osaan renkaat vaihtaa! Ainut vaan, ettei minulla ollut tunkkia, rengasavainta, eikä vararengasta. Kaveri kysyi eikö siellä kuntosalilla ole ketään jolta kysyä. Lähdin katsomaan ja löysinkin sieltä yhden. Hän lähti katsomaan rengasta. Kun sopivaa rengasavainta ei ollut, hän käytti minut autotarvikeliikkeessä ostamassa pikapaikka-ainetta ja sen turvin pääsin kuin pääsinkin ajamaan 2km päähän rengaskorjaamolle.

Ja kappas vaan. Puolituntia tai ehkä jopa alle puolituntia myöhemmin minulla oli taas ehjä rengas ja rengasliikkeen asiointi tuli halvemmaksi, kuin ostamani kaksi tölkkiä pikapaikkausainetta. 

Rengasrikon aikana laitoin puoliskollenikin viestiä, että eikö tämä vuosi vois jo ihan oikeasti loppua. Ainakin nämä epäonniset autoseikkailut voisi loppua nyt.

Ensivuodelle toivon toimivaa autoa ja turvallisia kilometrejä, onnellista perhearkea ja etelän matkaa puoliskoni kanssa kahdestaan ja toisen matkan koko perheen voimin lasten kanssa.

Ai niin ja turvaistuin! Kirpun istuin oli tietenkin kolarissa, joten hänelle uusi istuin on hankintalistassa ykkösenä, nyt kun meidän pihaan ilmestyi taas uusi auto!

Mutta se seitsenpaikkainen reppana etsii edelleen korjaamoa, vielä viimeinen hinauslupa on jo vakuutuksesta saatu.

Ps. Kuvan auto ei liity tämän vuoden tapahtumiin. Se on tammikuulta 2012, se ainut kerta kun itse olen ajanut ojaan.

Autoton arki taajamassa

Me ollaan nyt kotiuduttu uuteen kotiin ja autoton arkikin loppui. Palataan kuitenkin hetkeksi meidän autottomaan syksyyn. Todistetusti jopa Kouvolassa voi pärjätä ilman autoa, jos oikeasti on pakko ja tahtoa.

Meillä on (oli vanhasta kodista) kävelymatka kauppaan, joskin ostosten suhteuttaminen kävelyyn on välillä ollut hankalaa, onneksi mulla on yleensä rattaat mukana. 

Myös minun surkeaksi parjaama Kouvolan julkinen liikenne on osoittautunut yllättävän toimivaksi vaikka aikataulut on välillä pöljiä ja puolen päivän aikaan taitaa olla kaikki kuskit samaan aikaan lounaalla. 

Unelmalaatikon syksyn jumppakausi on ollut kevään jaksolta tutussa Studio Yogananda Kouvolassa. Sinne bussi kuljettaa varsin kätevästi. Vien lapset päiväkotiin, kotiin palatessa ehdin pakata jumppakamat, syödä vähän ja vaihtaa vaatteet. Hyvänä aamuna ehdin olla kotona n. puolituntia ennen bussiin lähtöä. Huonona aamuna ehdin hakea kamat ja juosta pysäkille. Kertaalleen menin väärään bussiin, mutta pääsin asemalta sopivasti bussilla toiseen suuntaan. Ja kertaalleen myös myöhästyin bussista, mutta onneksi lähijuna pelasti silloin!

Bussimatka jumppaan kestää 20min ja siinä ajassa ehdin kerrata jumppasuunnitelman. Bussipysäkki on käytännössä joogasalin takana, joten turhaa kävelyä ei tule oikeastaan ollenkaan.

Otan nykyään aamun ihonhoitotuotteet ja hammasharjan mukaan ja hoidan kasvojenhoitoruutiinin ennen jumppaa. Minulla on noin puolituntia aikaa valmistautua päivään ja jumppaan ennen kuin ihanat jumppaajat saapuvat 10-15min ennen jumpan alkua. Jumppa alkaa klo 10 ja loppuu yhdeltätoista. Paluu bussiin lähden kävelemään 20 yli 11.

Vaikka bussit kulkevatkin ihan kätevästi jumppaan, tarkoittaa tämä silti, että jumppaan menevä aika tuplaantuu. Omalla autolla jumppaan menisi matkoineen aika tarkasti puolitoista tuntia. Nyt menee kolme tuntia. 

Toinen mihin säännöllisesti yritettiin kulkea bussilla oli Nupun treenit. Niihinkin bussi toi etuajassa, puolituntia. Kun taas treeneistä piti lähteä kotiin 10 min ennen niiden loppua. Seuraava bussi lähtee nimittäin taas vasta puolentoista tunnin päästä eikä junakaan auta tässä asiassa. Junalla kun ei oltaisi kotona ennen ilta yhdeksää. 

Juna taas pelastaa, jos myöhästytään treeneihin lähtiessä bussista, vaikka silloi myöhästytään myös treeneistä 10 minuuttia, kun juna on tasalta keskustassa. Kertaalleen kello kuuden bussi pelasti minut, kun myöhästyin junasta mennäkseni Mary Kay Mondayhin Kauneusakatemia Lumoukseen.

Sen verran tutuiksi ollaan tultu bussilla matkustamisen kanssa, että puhelimen muistia syö nykyään sovellus, jolla saa bussiliput ostettua. Nupun treeneihin otan aina Kirpun mukaan, välillä myös Ässän, koska rattaiden kanssa matkustan itse ilmaiseksi ja lapsista menee lippumaksu vasta 7 vuotiaana, sekä bussissa, että lähijunassa.

Autoa on ollut ikävä Jekun pelipäivinä. Kouvolan peleihin ollaan menty niin, että Jekku ja valmentaja on saaneet kyydin joukkuekaverilta ja mie olen tullut pienten kanssa bussilla. Kotiinpäin ollaan välillä päästy autokyydeillä kaikki, mutta pääasiassa olen kulkenut junalla Kirpun kanssa kotiin. Myös Ässän pelipäivänä pyydettiin kyytiä naapurin joukkuekaverilta. Ja minä ja Kirppu kuljettiin bussilla ja junalla. 

Jotakin hyötyä autottomuudesta on ollut myös, kun joukkuekaverit tarvitsivat kyytiä kentälle. Pari pelaajaa tuli minun ja pienten kanssa bussilla kentälle. Kentältä kotiin saatiin pelaajat kimppakyytiin, niin että ainoastaan minä ja Kirppu tultiin junalla kotiin.  

Naapurin apua pyysin myös kun päätin hetkessä ottaa kirppispöydän - ilman autoa, jolla voisin tavaroita sinne kuljettaa. 

Pari kertaa tarvittiin autoa ja lastenvahtia, jolloin homma on järjestynyt kun äiti on tullut meille ja kertaalleen tarvittiin vain auto. Sekin onneksi järjestyi, samalla kerralla järjestin isin tuomaan meille kuivausrummun. Mutta se on jo ihan eri tarina se.

Mutta se täytyy todeta, että yhtään ylimääräistä menoa ei ole tullut tehtyä bussilla. Ainoastaan pakolliset menot - eli omat yritykseni työmenot ja lasten harrastusmenot ovat riittäneet. Vaikka ajatuksissani Prismasta saisi vessapaperia ja kaakaojauhetta halvemmalla kuin lähikaupasta, niin eipä ole käynyt mielessäkään lähteä sinne ostoksille bussilla. Aika pieniksi on autottomana ympyrät jääneet.

Marraskuussa alkoi Inksan jumppajakso ja sinne pääsi bussilla niinkin näppärästi, että sama lippu oli voimassa vielä paluumatkalla. Tosin tiukkaa teki ehtiä ajoissa siihen bussiin, vähän ahdisti ja juoksin osan matkasta. 

No bussista soitin puoliskolleni, että ehdin tähän aikaisempaan bussiin ja olisin kotona jo sopivasti ennen kahtatoista ja hän kertoi, että lähdetään katsomaan autoa kun tulen.

Noh, ostettiin auto, helpotti aika paljon elämää, kahdeksi viikoksi...

ps. epäonniset autotarinat jatkuvat 💩

Millaista teidän arki on tai olisi ilman autoa? 

Oops I did it again

Päivät osaa olla pitkiä, varsinkin ne päivät klo 19-22, kun on itse vähän poikki. Siitä on se meemikin, että miksi niiden ihmisten, jotka haluaa mennä nukkumaan pitää laittaa ensin nukkumaan ne, jotka ei todellakaan halua nukkua. 

Ja sitten on niitä viikkoja joissa tapahtuu koko vuoden edestä kaikkea. Meillä on nyt sellaiset viikot. 

Unelmalaatikon jutut edistyy kivasti, viikon markkinoinnilla sain vauvajumppajaksoon viisi osallistujaa. Olin vähän epäuskoinen markkinointia aloittaessani, mutta oon selvästi oppinut tekemään jotain oikein. Vaikka sainkin myös ainakin viisi ilmoitusta Facebookin poistamista postauksista. 

Liikuntapaikka yhteistyöyritysten lisäksi suunnitteilla on Ihana päivä äideille ja vauvoille ja kappas aamulla palaveriin lähtiessäni aloitin lapasten neulomisen. Ajatuksella, että ne olisi isänpäiväksi valmiit. Noh palaverin jälkeen kotiuduin hintalappujen kanssa ja seuraavana päivänä meidän Ihana naapuri lähti mun kanssa laittamaan elämäni ensimmäistä kirppispöytää. 

En ole koskaan uskaltanut viedä tavaroita kirpparille. Mua pelottaa etten saa edes pöytävuokraa katettua. Mutta se pelko on nyt tällä viikolla osoittautunut turhaksi. Vaikka oletan, että sieltä saa hakea ainakin yhden kestokassillisen tavaraa takaisin päin. Neljä kassillista vein. 

Sain kaksi viikkoa sitten viestin jota oikeastaan vähän pelkäsin ensin. Vierasnumero ja mietin, että mitä on tapahtunut. Kunnes uskalsin lukea viestin. Ja sitten vähän enemmänkin viestiä. Juteltiin puoliskoni kanssa. Sunnuntaina laitoin viestin numeroon jonka sain ensimmäisen viestin lähettäjältä. Maanantaina käytiin katsomassa ja torstaina irtisanoin meidän kodin vuokrasopparin. 

Neljässä päivässä tehtiin päätös, että me muutetaan! Mutta ei ne nopeat päätökset siihen vielä loppuneet. Nyt meidän pihassa on myös auto joka toimii!

Terveisin Petra, 9.11.2024 

Arki alkoi ja auto hajosi

Marraskuu toi tullessaan ensilumen ja sitä tulikin ihan kunnolla. Niin paljon, että jos auto olisi pihassa, voisi harkita lumitöiden tekemistä. Mutta ei ole autoa pihassa ja lasten lumiukon jälkiä seuratessa pääsee kävelemään kuivin jaloin.  Joten lumitöiden sijaan julkaisen tämän postauksen, joka on alun perin kirjoitettu kaksi viikkoa koulujen alun jälkeen. Sen jälkeen olen päivittänyt tätä, viimeksi 20.10. ja nyt vihdoin kun tässä on kaunis kuvitus kuva, on aika todeta että nyt taitaa olla olla jo talvi eikä enää syksy, mutta pidetään tuo aloitus nyt aurinkoisen syksyisenä ja lisätään tähän vain se kuva jota on odotettu yli kaksi kuukautta, samoin kuin sitä autoa. 

Nyt se on varmasti kaikilla mittapuilla jo virallisesti syksy. Arki on alkanut ja arvatkaa mitä. Meidän auto hajosi heti samalla viikolla, kun koulut alkoi. Me lomailtiin vielä pienempien kanssa torstaina ja perjantaina, kun koululaiset aloittivat syyslukukautta. Lauantaina ajettiin Loviisaan, kun Jekulla oli pelipäivä. Sunnuntaina Jekku pääsi aluejoukkueessa pelaamaan vuotta vanhempia vastaan ja nuo pelit olisi olleet Kotkassa. Mutta me ei päästy edes seuraavan huoltoaseman kohdalle.

Auto vaan alkoi hyytyä, ei nostanut kierroksia eikä kaasusta tapahtunut mitään. Sittenpä ajettiin sivuun ja auto jäi siihen. Puoliskoni veli tuli hakemaan Jekun ja valmentajan ja minä jäin Kirpun ja Ässän kanssa soittelemaan vakuutukseen ja tilaamaan taksia. 

Kotona oli kyllä tekemistä, kuten aina ja mulla alkoi seuraavana päivänä Unelmalaatikon jumppakausi, joten vaikka olisi ollut huikeeta päästä katsomaan Jekun pelejä, niin oli toisaalta hyvä olla kotona.

Olin varannut pienille päiväkodin joululomaan saakka ma-ke, mutta jo ensimmäisellä viikolla Ässä oli lähdössä kavereille aamupalan jälkeen puoli kymmeneltä - harmi että kaikki naapurin kaverit ovat eskarissa. Joten aika nopeasti laskin tuloksen, että unelmani kolmepäiväisestä päiväkotiviikosta ei enää palvele viisivuotiasta. Mie en selvästikään ole tarpeeksi hyvää seuraa hänelle. Ja tottahan se on.

Ja sitten kävi sellainenkin pikku juttu, mitä en tosiaan osannut ottaa huomioon kesäkuussa koko syyskauden hoitoaikoja varatessa. Nimittäin etätyöt. Jep. Nyt kun se auto on monettako viikkoa huollossa, niin puoliskoni on ollut etätöissä. Ja koska hän tekee asiakaspalvelua puhelimitse, tarvitsee hän oikeasti työrauhan. 

Ensimmäisen päiväkotiviikon torstai ja perjantai oltiin hissukseen kotona ja sunnuntaina varasin heti elokuun viimeiselle viikolle ma-pe päiväkoti päivät. Toisella viikolla pienet olivat vain maanantaina ja tiistaina päiväkodissa, kun tiistai-iltana mummu tuli hakemaan meitä Espooseen. Oltiin kaksi yötä Espoossa ja kaksi yötä mun siskolla ja tultiin lauantaina kotiin niin, että käytiin hakemassa vähän lisää vaatteita ja ajettiin suoraan futiskentälle katsomaan Jekun pelejä. 

Kyllä meidän kesä ja arki ylipäätään on ollut aika jalkapallon täyteistä ja mä tykkään siitä! Nupun yleisurheilu alkoi syyskuussa, mutta ensimmäiset treenit jäi välistä - koska meillä ei ole sitä autoa. No nyttemin olemme kyllä uskollisesti kulkeneet bussilla ja junallakin Nupun treeneihin ja meillä on tavoitteena, että hän pääse vähintään kerran viikossa treeneihin. Normaalisti olisi siis kahdesti viikossa. 

Ja sen auton takia Unelmalaatikon kalenterissa ei tällä hetkellä ole myöskään kotikäyntiaikoja valmiina, vaan ne varataan yhteydenoton kautta. Olen muuten kulkenut bussilla myös jumppapäivät ja ensimmäisenä jumppapäivänä menin väärään bussiin. Onneksi matkakeskukselta lähti sopivasti bussi takaisin päin, eikä tullut edes kiire. 

Syksy näkyy jo nyt myös mun kasvoissa ja kutisevissa silmissä, että jos näät mut silmät turvoksissa futiskentällä, niin se on vaan syksy mun kasvoilla. Vaikka kieltämättä Nupun 600m juoksu koulun yleisurheilukisoissa sai mut herkistymään, oli jännittävä kisa ja neiti oli aivan huikea! Ah oon niin ylpeä ja iloinen ja iloa lisää vielä se, että tiedän miten tärkeä tuo juoksu oli hänelle itelleen. Mittallien jakoa odotellessa. 

Futiskentälläkin on tunteet pinnassa, mutta ei oo herkistäviä suorituksia näkynyt. Sen sijaan olin tavattoman ylpeä Jekusta, joka käytti omia synttärirahojaan ihan extempore vain ostaakseen Ässällekin futiskorttikansion ja lisäksi hän toi herkkuja koko perheelle. Ihan uskomatonta, miten ajattelevaisia nämä osaa olla toisilleen. Se aina välillä unohtuu arjessa. 

Tänään mä kuitenkin sanon täydestä sydemestäni et meillä on aivan mahtavat lapset! Oon super onnellinen ja ylpeä heistä! 

Mitä sulle kuuluu, miten arki on alkanut? 🤩

6:25

Koulujen alettua herätyskelloni on soinut klo 6:45. Tavoittelen edelleen aikaisempia aamuja, jotta ehtisin kirjoittaa ensimmäisenä aamulla. Nyt herätyskelloni on soinut jo kaksi viikkoa 6:40. Ajattelin että viikko ja viisi minuuttia kerrallaan siirtäisin herätystäni aikaisemmaksi, jotta alkaisin herätä 6:15. Silloin minulla olisi puolituntia aikaa kirjoittaa heti herättyäni.

No en ole kertaakaan noussut kellon soidessa 6:40. Mutta tänään Kirppu herätti minut aikaisin kömpimällä viereeni ja noustiin yhdessä vessaan. Kyllä tänään noustiin 6:13! Ja nyt kun kerran olen hereillä, niin minähän kirjoitan.

Vesisateen ropistessa kattoon olisi toki ihana kömpiä peiton alle takaisin nukkumaan. Mutta tuo ei ole mikään pieni vesisade ja se rummuttaa oikeasti aika kovaa ja nopeasti. Jospa sade vähän hellittäisi tunnissa, ei oltaisi ihan litimärkiä päiväkodille päästessämme. 

Meidän pienet, 2v 6kk ikäinen Kirppu ja viisi vuotias Ässä pyöräilevät päiväkotiin. Kirppu on nyt halunnu pyöräillä potkupyörällä kolme viikkoa. Ensimmäinen viikko oli aika hidasta menoa ja kuljetin rattaita mukana. Iltapäivällä tultiin hänen vauhtia, mutta aamulla katsoin kelloa ja nappasin neidin rattaisiin kymmentä vaille kahdeksan. Nyt kahteen viikkoon ei olla tarvittu rattaita päiväkotimatkoilla. 

Tein eilen Unelmalaatikon someen videon ja ne kuvat olen kerännyt yhtä kauan kauan sitten kirjoittamaani postausta varten kohta pääsen julkaisemaan sen! Ja meidän koulu arjen alusta kertova postaus otsikolla "Arki alkoi, auto hajosi" on myös julkaisujonossa.

Blogissa on ollut aivan liian hiljaista. Tärkeysjärjestyksessä tulee kuitenkin Unelmalaatikko ensimmäisenä ja nyt työstän kolmenkymmenen päivän some-suunnitelmaa Unelmalaatikon instaan. Mulla on siis kuva tai video aihe kolmellekymmenelle päivälle ja tarkoitus on tehdä ne valmiiksi yhtenä rykäyksenä ja ajastaa, jotta aikaa jää myös muille tehtäville. 

Tässä postauksien teon välissä päivitin liiketoimintasuunnitelman ja olen pyykännyt ja viikannut paljon. Autottomassa arjessa on omat hankaluutensa, mutta kyllä kuivausrumnuton arki oli työlästä sekin! 

Ollaan eletty yhdeksän kuukautta ilman kuivuria ja nyt meillä on ollut kaksi viikkoa uusi. 😍 Lapset valittavat ettei ole vaatteita niin nyt kuulkaas ei ole enää ongelmaa! Puhtaita vaatteita palautuu hyllyihin ja koreihin! Ja sitten kun se vaatehuone on siisti, toivon todella, että vaatteita ei enää kerätä kasaksi sinne lattialle vaan ne tulisivat ihan omatoimisesti pesuun. Kyllä sen verran voi jo isommilta vaatia, kun Kirppukin osaa! 

Nyt kello on jo 6:47. Herätyskello soi ja kutsuu hammaspesulle.

Hauskaa perjantaita! PS. Hyvää vauvan päivää 

Tuu kurkkaamaan mitä tapahtuu somessa, kun blogissa on hiljaista 

@unelmalaatikko ja @sangynalla

Lapset lomalla

Me ollaan nyt lomalla! Tai siis meidän lapset on lomalla. Ässä ja Kirppu olivat kesäkuussa päiväkodissa vielä maanantaista keskiviikkoon. Nyt heillä on viiden viikon kesäloma.

Ja tajusin etten ollut laskenut itse hinnoittelussani loma-aikoja. Toki eihän ensimmäisenä yrittäjävuotena lomailla, mutta ensivuotta ajatellen tarkistin hinnoitteluani ja ilokseni totesin, ettei minun tarvitse vielä nostaa tavallisen  Rentovauva hieronnan hintaa, ei vaikka syksyllä Alv muuttuu. Toki siis sillä oletuksella että varauskalenteri on täynnä. 

Lasten lomaillessa järjestelen kalenteriin vauvahieronta-aikoja uudelleen, koska puoliskollani ei ole kesälomaa. Eli minä olen päivällä kotona lasten kanssa ja hänen työpäivän jälkeen alkaa minun työaika. Heinäkuulle avasin varauskalenterin klo 16-20 kotikäynneille ja annoin palvelulle nimen Rentovauva illalla. Katsotaan jääkö se kalenteriin myös elokuun jälkeen. Riippuen toki kuinka monta vapaata iltaa minulla on. 

Kesän ajaksi meille tuli tuplatreeni ja triplatreenit, kun maanantaina oli kahdella lapsella treenit samaan aikaan ja keskiviikkoisin oli kaikilla kolmella harrastavalla lähestulkoon samaan aikaan. En tiedä oliko parempi, että kaikkien treenit on samoina päivinä vai se, että joka päivä oli jonkun treenit.

Ässän futiksesta alkoi loma, Nuppu taas ilmoitti ettei haluakaan käydä kesällä treeneissä, joten ilmoitin hänet myös lomalle. Nyt kesällä ollaan sitten aktiivisesti läsnä Jekun futiksessa. Musta tuntuu, kuin kesää olisi ollut jo koko futiskauden verran. Vaikka aika monta pelipäivää oli jo ennen kesälomaa.

Mulle on tärkeää, että ollaan koko perhe kentän laidalla kannustamassa, ihan sama kiinnostaako jalkapallo vai kioski. Kurjalla säällä lapset ovat saaneet mennä autoon katsomaan elokuvaa. Mutta vähintään yhden pelin haluan meidän kaikkien kannustavan. Ja vastavuoroisesti, kun Ässällä aikanaan alkaa pelit ja Nupulla kilpailut odotan koko perheen osallistumista. 

Heinäkuulta odotan enemmän rullaluistelua, ollaan käyty vasta kerran tälle kesälle. Ja lisää uintipäiviä! Ja onhan meillä heinäkuussa kaksi synttärisankariakin. Yhtä juhlaa koko kesä 😍

Mikä on parasta kesässä? 

Hei kesä, tykkään susta!

Hei valkoinen sivu. Kesä on ollut meille hyvä. Koululaiset ovat olleet lomalla ja heitä ei ihan liikaa ole kotona näkynyt, kun lähistöltä löytyy koulukavereita. Pienet ovat olleet päiväkodissa ja minä olen käyttänyt päiväkotipäivät Unelmalaatikon markkinoinnin kehittämiseen ja ylipäätään yritystoiminnan kannattavuuden kasvattamiseen. Joskin, kun mitään ei vielä näy ulospäin, tuntuu tämä kesäkuu kadonneen käsistä, ilman että olen saanut yhtään mitään aikaiseksi. 

Varsinkin kun vertailukohtana meidän pihaan ilmestyi toukokuun lopussa asuntovaunu ja sen remontti on edistynyt joka päivän vaikka hommaa tuli lisää. Minäkin katselin vaunumökkejä ja asuntovaunuja Unelmalaatikon erillistä toimitilaa miettien. Mutta pihallamme oleva vaunu on lankoni, joten ei siitä sen enempää. 

Minulla on itseni kanssa välillä erittäin hankalia tunteita, liittyen kodin siisteyden ylläpitoon, Unelmalaatikon kehittämiseen ja edistymiseen. Huonoa omaatuntoa ja kaipuuta Sängyn alle. Kaiken lisäksi suurien tunteideni keskellä hormonitoimminan palautuminen ja uudelleen käynnistyminen haastaa vielä lisää.

En ihan pysy perässä mistä kaikki tunteet kumpuaa. Jo keväällä, en edes muista kumman kevätlapsen neuvolan yhteydessä, kerroin terkkarille että hormonit ja mielialat haastaa. En tiedä onko pahempi vai parempi, että ne on ihan omat hormonit. Ei voi syytää kuparikierukkaa.

Kesä on kuitenkin ollut meille hyvä. Tykkään susta kesä!

Meidän kesään on kuulunut jäätelöitä. Juhannus mummon ja papan mökillä. Puoliviikkoa Espoossa Temppelillä ja silloin käytiin kahdesti Leppävaaran uimhallissa. Monta iltapäivää uimarannalla. En edes aio laskea päiviä tai tunteja futiskentän laidalla. Futiskentän laidalta on löytynyt myös uusia ystäviä ja päiviä on tulossa monta lisää.

Leppävaaran uimahalli oli mahtava paikka ja pääkaupunkiseudun hinnat vastaavat Kouvolan uimahallien hinnastoa. Sillä erolla toki, että täällä lastenlippu on 4,5€ ja aikuisen 6,5, Espoossa vastaavasti 4€ ja 7€. Käytiin uimahallissa ensin mummun kanssa torstai-iltana. Päästiin uimahallin pukkareihin ja sieltä sujahdettiin suoraan terapiaosastolle, mistä löytyi kahluuallas, kylmäallas ja poreallas. Viereisessä osassa oli suuri lähes tasapohjainen terapia-allas, mikä oli meidän lasten lemppari allas lämpimine vesineen. 

Seuraavassa tilassa oli hyppyallas ja sielläkös vasta innostuttiin. Mutta maauimalan puolelle ei viitsitty mennä. Hyppyaltaalta oven ulos avatessa jo tuli hirmuinen viima vastaan. Sulkemiskuulutusten jälkeen saunaan mennessä oli pettymys suuri, kun hallissa olisi ollut myös ihan oikea lastenallas/opetusallas ja se jäi nyt kokematta. Perjantaina mentiin uimaan pikkusiskoni ja hänen poikien kanssa. Silloin oli uintikilpailut ja muut uimarit ohjattiin maauimalan pukkareihin. Tällä kertaa meidän piti kiertää ulkoaltaiden kautta uimahalliin ja jäätin hetkeksi uloskin kahluualtaaseen ja isoon altaaseen.

Uimahallin puolella oli kulkuesteet sinne opetusaltaan puolelle, sinne ei vieläkään päästy. Hyppyaltaaseen oli vedetty rataköydet, ilmeisesti se oli kilpailijoiden lämmittely käytössä, joten nyt jäi Jekun kanssa 5m hyppyhaaste toteuttamatta, mutta eiköhän sekin vielä onnistu! Yritin maanitella Jekkua näyttämään taitonsa ja ehdoksi tuli, että jos minä hyppään vitosesta niin hän näyttää omat taitonsa. Ja sitten jossain kohtaa sain haasteen hypätä vitosesta voltin. En muista mitä Jekku olisi tehnyt vastineeksi voltistani. En ole koskaan hypännyt volttia missään muualla kuin trampoliinilla.... 

Lievä näyttämisen halu kyllä heräsi, joten täytyy varmaan alkaa harjoitella volttia alteeseen....

Inspiroivaa aamua etsimässä klo 6.15

Pitkästä aikaa uskallan kertoa mitä kuuluu kello 6.15 aamuihin. Edelleen herätyskello soi noinkin aikaisin ja sen jälkeen soi aika monta kelloa, joista puoliskoni on ehkä pari kertaa pyytänyt minua sammuttamaan aika monta. Joku ehkä inhoaa torkuttamista. Mutta jos se on eri kello ja ne soi 30min tai 15min välein, enkä edes paina torkkua, vaan sammuttaminen riittää, niin eihän se ole torkuttamista. Väitän  itselleni.

Puoliskoni sai uuden työn ja vaihtoi vuorotyöstä päivätyöhön. Se ei tosin vielä näy meidän ruokapöydässä. Ehkä salaa oletin, että syötäisiin päivällinen tai iltapala kaikki kuusi yhdessä. Lumien sulaminen tarkoittaa kuitenkin myös frisbee-golf kauden alkua ja lasten harrastuksiakin on joka päivä, niin meinaa olla retuperällä koko ruoka-ajat. Oikeastaan nyt kun pysähdyin tätä miettimään, niin minunhan kannattaisi tehdä ruoka valmiiksi ennen kuin lähden hakemaan pieniä päiväkodista. Kotimatkat kun kestää välillä tunnin, niin tulee jo aikamoinen kiire syödä, kerätä treenikamat matkaan ja lähteä.  

Muita uuden arjen muutoksia on aikaistuneet treffi-illat ja käydään nykyään samaan aikaan nukkumaan, mikä on erittäin terveellinen ja ihana muutos. Vielä kun saataisiin jälkikasvu pysymään yöt omissa sängyissään. Nykyään myös molemmat herätään ajoissa - joskin hänen kellonsa herättää pääasiassa vasta seitsemältä. Joten onhan mulla ehtinyt siinä soida jo kaksi kelloa.

Sitä voisi ajatella ettei toisen unirytmin vaihtuminen liikuta minua mitenkään, mutta kyllä se vähän kuitenkin vaikutti. Nyt en enää nukahda kesken jakson treffi-iltoina, koska ne on aikaisemmin ja olen nyt enemmän yksin kotona. Ehkä jo vuoden päästä ollaan siinä tilanteessa, että minulla olisi oma työtila. Mutta vielä ei ole sen aika, joten ajanhallinta on täysin omissa käsissä - sitä mitä halusinkin, mutta myös välillä haastavaa sovittaa koko perheen kalenterit samaan palettiin.

Ensimmäiseksi tein itselleni kalenteriin merkinnät niistä ajoista, kun olen yksin kotona. Se vaikuttaa paljon Rentovauva hieronnan ajanvaraukseen - ei varmaan olisi kiva olla meillä olohuoneessa vastaanotolla, jos kesken kaiken tupaan tupsahtaa neljä ekaluokkalaista. Aikaikkunoiden merkkaamisesta ei kuitenkaan ollut mitään apua, kun seuraavaksi pyörittelin peukaloita, että mitä ihmettä minä teen tällä ajalla jonka olen yksin kotona. Tai jos en ihmetellyt mitä töitä olisin voinut tehdä, stressasin kaikkea sitä mikä jäi tekemättä, koska koko tuo aika meni pyykätessä, tiskatessa ja siivotessa.

Oli taas aika tehdä itselleni lukujärjestys ja kalenteroida kaikki mitä haluan tehdä. Käytin vanhaa 2019 itselleni tekemää lukujärjestystä pohjana ja laitoin herätyskellot muistuttamaan milloin mikäkin tehtävä alkaa. Tämä runko on toiminut ihan hyvin klo 7 jälkeen. Mutta edelleenkään en ole ihan varma mitä teen kun herätyskello soi 6.15.

Enkä tiedä mihin väliin pistäisin joka päiväisen kirjoitusrutiinin, mikä oli kuitenkin koko herätyksen ajatus. Tällä viikolla vaihdoin herätyksen nimeksi Hyvää huomenta Tuhkimo! ja emojeiksi saippuan ja kuplia ja pyykkikorin. Vaikka kuuntelinkin samaan aikaan podcastia, ei se aamun aloittaminen myöskään pyykkikasasta tuntunut niin kovin energiseltä. Varsinkin, kun sitten kaiken lisäksi tahrojen pesu venähti, enkä ehtinyt aamupesulla muuta kuin pestä hampaat. 

Tulevalle viikolle vaihdan 6.15 herätykseen aamupesun. ja ehkä kokeilen ottaa kirjoitusajaksi 6.30-7.00. Jos tämä ei toimi tulee aamun ensimmäisiin kelloihin venyttely ja aamupesu. Toisaalta myös lukeminen heti aamusta voisi olla hyvä vaihtoehto, mutta kun en kuitenkaan halua syödä noin aikaisin, niin minusta lukeminen ja syöminen on ollut ihan järkevä yhdistää. 

Tilanne siis elää edelleen jonkin verran ja parasta rytmiä etsin vielä. Runko on kuitenkin kasassa ja kirjoitus ruutinikin löytyy vielä varmasti! Sen verran myös olen tässä kevään aikana oppinut, että jos ihan oikeasti haluan kirjoittaa joka päivä, se on oltava täällä aamun ensimmäisissä jutuissa, koska on niitäkin päiviä, kun bloggeria ei vaan kerkeä avata.

Miten sun unelmien päivä alkaa? 

38.3°C

Jep, nyt se on sitten minun vuoroni. Toisilla alkoi Hiihtoloma, meillä on sairasloma. Nyt meistä enää 1 on kokonaan sairastamatta, ja jos hyvin käy, hän ei sairastakaan.

Lauantai-iltana alkoi päänsärky ja aamuyöllä heräsinkin aivan litimärkänä. Sunnuntaina käytännössä nukuin koko päivän. Tästä päivästä en vielä tiedä, mutta tuskin sängystä tarvitsee vielä nousta vaikka pystyisinkin olla hereillä. 

Näin muuten taas aivan pöljää unta. 

Poliisi kävi meidän ovella tuomassa kirjeen. Sen teksti oli niin haleaa, että puolet jäi näkemättä. Seuraavaksi olin kolmosluokan matikantunnilla ja sovimme mitä tehtäviä seuraavalla tunnilla tehtäisiin.

En ollut aivan varma, että olinko taas töissä koulussa vai olinko siellä muuten vain. Mutta seuraavan tunnin tehtävät tekisimme käytävässä. Opettaja katsoi minua pitkään ja sanoi "olet hyvä äiti". 

Seuraavaksi etsin ykkösluokan opettajan ja menin kysymään tietäisikö hän mistä syystä kirje olisi tuotu ja kerroin, että jos mulla ei olisi tätä kirjettä kädessä luulisin että se on unta. Ei kukaan tiennyt. 

No näköjään se sitten olikin unta eikä meillä ole käynyt poliiseja oven takana eikä tänään mennä kouluun. Ilmeisesti nään unia tai siis muistan ne herättyäni, jos herään 4 jälkeen aamulla ja nukahdan uudelleen. 

Olen herännyt tässä aamuyöllä 4.20 ja 5.40 joten kun herätys kello soi 6.15 en tosiaan noussut vielä sängystä enkä ole 7.05 tekemässä aamupalaa valmiiksi vaikka kaksi lapsistamme on jo hereillä. Sen verran hutera on oma olo, että jos ei ole aivan pakko, en nouse vielä moneen tuntiin.

Aikavarkaissa

Kello on taas jo ihan liikaa, tarkalleen se on 01.43. Niin siis yöllä. Huomenna on tiedossa ainoastaan pyykkipäivä, joten uskallan varastaa aikaa, silläkin uhalla, että tänään siivottu koti räjähtää huomenna minun nukkuessa taaperon kanssa päiväunia. Olettaen että taapero siis nukkuu. Tänään mokasin aikataulun, eikä taapero nukkunut vaunuissa kuin ehkä puolituntia ja vain jos tökin vaunuja. 

Minun ihana suunnitelma kevyestä arjesta koki kolauksen, kun yrittjäkoulutus on joka arkipäivä klo 16-18. Siis aivan täydelliseen aikaan näin lapsiperheen kannalta. Meillähän ei ole tuossa välissä mitään muuta kuin ruoka ja kaikki lasten harrastukset. Miten se sattuikin niin.

Ymmärrän kyllä, että jos tämä kurssi on työkkärin edellytys starttirahaan ja siellä on mukana töissäkäyviä yrittäjäksi ryhtyjiä, niin tottakai se on iltapäivällä eikä aamupäivällä. Mutta jostain syystä itse oletin sen olevan aamupäivällä, kuten kurssi jonka kävin tammi-helmikuussa 2021.

Hahmottelin torstaina puolivahingossa liikeideaani ajatuskartaksi vihkoon, mutta kaikki tehtävät palautetaan nettialustan kautta, joten latasin puhelimeeni mindmap sovelluksen. Myönnetään, se lähti heti lapasesta, mutta ainakin liikeideani on hyvin jäsennelty! Sen lisäksi että yritysidea on harvinaisen selkeä itselleni, olen nyt maksanut koulutuksen varausmaksun - askel lähempänä unelmaa.

Miksi sitten varastan aikaa blogille keskellä yötä? Koska mulla on ikävä kirjoittamista. Ikävä sitä, että ajatus virtaa muodostuu kirjaimina näytölle ilman suunnitelmaa. Kesäkuun kuvien jälkeen tuntui, että mulla on takki aivan tyhjä. Huh, sain rykäistyä ne kuvat ja se siitä. Nyt odottaa samanlainen rupeama heinäkuun kuvia.

Kuvia olenkin karsinut samalla kun olen kuunnellut opettajaa. Ja kun päiväsaikaan en ole päässyt blogin kimppuun, olen ottanut läppärin mukaan Nupun yleisurheilutreeneihin ja toivonut, että takapenkki nukkuu. Noh välillä on nukkunut ja välillä ei. Treenit ovat jäähallissa ja siinä vieressä on useampikin puisto, joten pienten kanssa on ihana ulkoilla myös treenien ajan.

Syksyn tullessa myös tukkoinen nenä on saapunut viihdyttämään elämääni. Tukkoinen kuulostaa liian miedolta ilmaisulta. Ei auta eteeriset öljyt diffuuserissa, kun tästä nenästä ei mene mikään läpi. En tiedä onko se tämä mun nenä vai tämä syksy, mikä on tuonut myös väsymyksen tullessaan. Blogin kirjoittamista haittaa myös viikattavien pyykkien vuori, jota en millään jaksaisi viikata. On vaikea keskittyä siihen mitä haluaisi tehdä kun on koko ajan olo, että pitäisi tehdä jotakin muuta. Onneksi ystävä auttoi sen kanssa.

Tuntuu että heinäkuun Pölläreissun pyykkejä on edelleen odottamassa viikkaamista. Kirpun vaatekaapin siivosin samalla kun viikkasin eräs yö. Musta tuntuu, että olen kirjoittanut jo siitä yöstä jonnekin. Ainakin luetellut mitä silloin katsoin. Ehkä se oli vain vastaus kommenttiin, johonkin aikasempaan postaukseen. 

Tämäkin yö meni muuten myös pyykkien kanssa. Yksi syy siihen miksi valvoin näin myöhään oli odottaa meidän sängyn lakana kuivausrummusta. Ja nyt saan nauttia ihan yksin rauhasta omassa sängyssä puhtaista vasta vaihdetuista lakanoista. Viikonloppu, joten puoliskoni on tietenkin yön töissä. Koululaiset nukkuvat sohvalla ja Kirpun ujutin Ässän kainaloon patjalle, jonka siirsin elokuvailtaan sohvan eteen.

Olen kuunnellut Behmin uudet biisit ja laittanut meidän sänkyyn puhtaat lakanat. Siirsin kylläkin vielä muutamat viikkaamattomat vaatteet olohuoneen pöydälle, mutta päätin että huomenna mulla on pyykkipäivä ja aion olla ahkera. 

Tämän päivän kanaa ja spagettia jäi sen verran, että huomenna niistä voi askarrella salaatin. En tiedä miksi ruoan laittaminen on mun mielestä kamalan rasittavaa. Jääkaappi voi olla täynnä tarvikkeita, mutta saatan edelleen olla sitä mieltä ettei siellä ole mitään syötävää. Tunnistan tämän saman ilmiön omasta lapsuudesta ja nythän meidänkin lapset alkavat olla siinä iässä, että jääkaapilla käydään kurkkimassa ja todetaan ettei ole mitään syötävää. Vaikka olisi rahkaa ja jogurttia ja leipää tai eilisen päivän ruoan jämät sen kun vaan lämmittää.

Aion aloittaa aamuni kylpyhuoneessa olevien pyykkien lajittelulla, kone käyntiin. Sen jälkeen siirrytään olohuoneeseen katsomaan mitä pöydällä on. Oletan että meidän huoneesta kerätyissä vaatteissa on mennyt nyt sekä puolipitoisia että puhtaita sekaisin sängyltä. Kunhan niistä on selvitty, viikataan perjantain pestyt pyykit. Ja toki jossain vaiheessa täytyy syödä ja syöttää lapset ja lounaan jälkeen voi sitten hyvillä mielin nukkua taaperon kanssa.

En edes muista koska ollaan viimeksi suljettu portti portaiden edestä, mutta jos haluan saada lastenvaatteet vaatehuoneessa järjestykseen, mun täytynee lukittautua yläkertaan yksin. Taaperot on kivoja kavereita kun he auttavat kaikessa. Tiskirätitkin viedään käsistä. Mutta jostain syystä taaperon mielestä hyllyn tyhjentäminen on sama asia kuin sen täyttäminen, joten ei kiitos apua vaatehuoneeseen.

Ihanaa huomata, että alkaa väsyttää. Kello on nyt 02.37. ja spotify soittaa mulle Antti Tuiskun version Joku raja kappaleesta. Patjaltakin kuuluu ääniä, joten vielä pikaisesti vessaan ennen kuin taapero tahtoo vaihtaa mun kainaloon. 

En tiedä oliko tässä aikavarkaudessa mitään järkeä, päätä tai häntää. Mutta olipa rentouttava puolituntinen. 

Iloista viikonloppua sinne ruutujen toiselle puolelle :) 

Palasia arjesta

Tämä viikko ei mennyt niin kuin piti. Vaikka en tosiaankaan tiedä, miten sen olisi pitänyt mennä, koska en todellakaan ole tehnyt suunnitelmaa jota toteuttaisin. Ehkä pitäisi. Tai siis ei mitään ehkä. Vaan todellakin pitäisi. Ostin sitä varten uuden kalenterinkin!

Tavoitteena olisi siis ihan suunnitella mitä postausta ja minkä postauksen kuvia tekisin minäkin päivänä. Tai siis noina kolmena päiväkotipäivänä. Ja loppuviikko sitten fiiliksen mukaan. Tosin nyt viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet minulle vähän niinkuin kaksi päiväisiä työviikkoja, koska ollaan nyt kahtena keskiviikkona käyty puoliskoni kanssa ihan kahdestaan frisbee golfradalla ja syömässä. Ja siis kyllä me ollaan ihan heiteltykin niitä lättysiä, eikä vaan käyty radalla ja häippästy.

Maanantain ja tiistain työaika meni hyvin hitaasti ja käytin aika paljon aikaa uuden kalenterini koodaamiseen. Eli siis värikoodin suunnitteluun ja siihen mitä täytän mihinkin kohtaa, jotta kalenterti palvelee parhaiten. Ja sen lopun mitä työajastani jäi jäljellä käytin lukemalla ja kommentoimalla muita blogeja ja tuuttaamalla kaikkien tänä vuonna julkaisemieni postausten linkit instastroryyn kohokohtiin. Nyt siellä on kaikki, paitsi elokuussa julkaistut postaukset. Niiden julkaisunkin olen jo suunnitellut. 

Tiistain ja keskiviikon välinen yö oli huono. Kirppu ei oikein nukkunut ja lopulta parhaiten nukuttiin istuen ja hän roikkui aika lailla tissitakiaisena koko yön. Aamulla ärsytti liiankin tuttu kipu rinnassa johon olen tutustunut aina ennen rintatulehdusta. Huppari päällä helteeseen heittelemään. Mulla on vähän sellainen tyyli, että en todellakaan laske heittojani väylillä ja saatan heittää samaa väylää yhtäaikaa kahdella eri kiekolla, ihan vaan koska toistot tekee hyvää harjoittelun kannalta. Mutta nyt laskin ensimmäistä kertaa, koska par3 väylällä mä onnistui! Se meni kolmannella sisään! En olisi uskonut. :D

Vaikka yö oli ollut huono, Kirppu heräsi ennen seitsemää ja juoksi eteisessä Jekun kanssa, joten en nähnyt syytä miksi hän ei olisi mennyt päiväkotiin. Päiväkodista hakiessa Kirppu oli tosi nuhainen. Niin räkäistä lasta en olisi aamulla viitsinyt viedä päiväkotiin. Ja ilmeisesti hoitajienkin mielestä nuhanenästä huolimatta Kirppu oli kuitenkin ollut niin reipas, etteivät soittaneet kesken päivän hakemaan. Tosin kun mainitsin, että nyt meillä onkin loppuviikko vapaata, niin siihen hoitaja tuumasi, että onpa hyvä.

 

Olin ajatellut että aletaan käymään vähintään kerran kuussa uimahallissa pienten kanssa heti aamusta. Ajatusta pidemmälle ei tällä viikolla vielä päästy. Torstaina minäkin olin jo tosi räkäinen, rintakin oli edelleen kipeähkö. Mulla on nyt kyllä oikeasti tosi kurja olo. Jos olisin töissä, niin nyt pitäisi soittaa, että tällaisella ololla en todellakaan olisi työkuntoinen. - vaikeroin puoliskolleni ennen hänen lähtöä Jekun futistreeneihin. Lämmitin saunan. Saunominen auttoi, mutta saunan jälkeen olo oli jälleen kurja. 

Perjantainakin vietettiin siis Ässän ja Kirpun kanssa "saikkupäivää" laitoin leffoja pyörimään heti aamusta asti ja viikkasin hyvin verkkaisella tahdilla. Se viikkaus on edelleen kesken. Eikä se tapahdu huomennakaan. Ja nyt vielä kaiken lisäksi valvon edelleen, vaikka on jo sunnuntai. 

Eilen (perjantaina) tätä postausta lopetellessa kirjoitin:

Ja nyt mulla piippaa pyykkikone. Kuka hullu pesee pyykkiä vielä yhdentoista jälkeen illalla. Mutta en voinut jättää niitä aamuun. Huomenna on jalkapalloilijoiden turnauspäivä. Ja törmäsin bottipartion aikana puoliskoni pelisettiin ja ne oli sen näköiset että pakko pestä. Muuten olisin jättänyt pyykit aamuksi.

Noh nyt kello on puoli yksi sunnuntaina, pyykkikone juuri piippasi. Kuka hullu pesee pyykkiä puolenyön jälkeen? No minä pesen jälleen, jotta lapsella olisi huomenna mieluinen paita päällä. Tänään tai siis lauantaina kun oli futispäivä niin sunnuntaina meillä on huvipuistopäivä. 

Niin pieni jo päiväkotiin

Soitin isille, kun tarvitsin apua prosenttilaskuun. Prismassa oli kaikki lasten vaatteet alennuksessa ja minun piti tietää paljonko ovh 50€ kurahaalarille jäi hintaa. Liikaa. En tykännyt siitä niin paljon. Vaari kysyi, että sataako täällä, kun kerran kurahaalaria olen ostamassa Kirpulle. Ei, ehei. Mutta päiväkotia varten tarvitaan kunnon kuravehkeet. "Ai niin pieni jo päiväkotiin!" kuului puhelimesta. 

Niinpä. Niin pieni. Kirppu on meidän neljästä hän joka aloittaa päiväkodin nuorimpana. Ässä ei ollut paljoa vanhempi, aloittaessaan päiväkodin puolitoistavuotiaana. Kirppu on nyt vuosi ja viisi kuukautta, ei siis mitenkään tavattoman nuori edes. Varsinkin kun päiväkotipaikka on odottanut häntä jo helmikuussa. Mutta pieni hän on. Nimikoin vaatteita joiden kokolapuissa lukee 74cm. Hän matkustaa vielä turvallisesti turvakaukalossa. Ja päiväunensa hän nukkuu pääasiassa vaunuissa, eikä rattaissa. Tossujen kokoa arvoin 18-20 ja 21-23 kokojen välillä. Päädyin isompaan joka on ehkä vähän liian iso sitten kuitenkin. 

Vaikka tämä päivä on ollut tiedossa kauan, tuli se silti yllättäen. Veronpalautuksilla ostin Kirpulle päiväkotirepun, jonka olen valinnut muistaakseni jo samaan aikaan, kun ostin Ässälle päiväkotiin isomman repun. Muistaakseni ostin Ässän repun ensin ja valitsin samalla Kirpulle jo talutusrepun sekä kerhorepun. Mutta en vielä silloin ostanut Kirpun reppuja, koska ei oltu vielä käyty rakenneultrassa. Kirpun talutusreppu tuli pari päivää ennen kuin hän syntyi, ehdin pakata hänen kotiutumisvaatteet siihen. Iso reppu pitäisi tulla tänään. 

Vaikka eihän tuo pienokainen ole vielä kantanut tuota pienempääkään reppua! En ehkä edes uskalla ajatella, kuinka isolta Jekun syntymäpäivälahjaksi saama reppu näyttääkään hänen selässään keskiviikkona. 

Olen varannut elokuun päiväkotipäivät tavoitteeni mukaisesti ma-ke klo 7.40-15.30. Kamalan pitkä päivä! Mutta niitä päiviä on vain kolme. Toisaalta, me ei vielä tiedetä millaiset lukujärjestykset meidän koululaiset saa, joten totesin perjantaina päiväkotiin tutustumassa käydessämme, että vähän voi riippua heidän aikataulustaa myös. Jos perheen koululaisilla on 10 aamuja, voi olla että pienet päiväkotilaiset syövät aamupalan heidän kanssaan, ja menevät vasta sitten päiväkotiin.

En ole lainkaan valmis aikataulutettuun heräämiseen, vaikka tiedän, että rutiinit tekevät minulle itsellenikin todella hyvää.  Ja nyt vihdoin minulla on suunnitelma jonka tahdon toteuttaa, joka inspiroi ja motivoi. Jotain minkä takia luoda niitä rutiineja. Ja jotain mitä voisin tehdä eläköitymiseen asti. Mutta silti. Päiväkodin alku on ristiriitaista.

Havahdun aamulla, etsin puhelimen, kello on vähän vailla kahdeksan. Lähetän päiväkotiin viestin, että "Lapset nukkuvat vielä, syödään aamupala kotona ja tullaan vähän myöhemmin." Yhdeksän jälkeen Ässä ja Kirppu ovat valmiina, vaatteet nimettynä, Ässä uusi kypärä päässään. Reput mukaan ja vaippapaketti rattaisiin ja Kirppu kyytiin. Ensin Ässän reppu lokeroon ja juomapullon täyttö. Ässä häviää kavereidensa kanssa pihalle, Kirpun tepsutellessa tomerana pienten pihalle. Tavarat lokeroon ja sinne hän jäi. Minulle tutun, ihanan hoitajan syliin vilkuttamaan. 

Kaikista kamalinta tässä päivähoidon alkamisessa on tietenkin se, että mitäs sitten kun lapsella onkin siellä niin kivaa, ettei äitiä edes muista!