Palasia arjesta

Tämä viikko ei mennyt niin kuin piti. Vaikka en tosiaankaan tiedä, miten sen olisi pitänyt mennä, koska en todellakaan ole tehnyt suunnitelmaa jota toteuttaisin. Ehkä pitäisi. Tai siis ei mitään ehkä. Vaan todellakin pitäisi. Ostin sitä varten uuden kalenterinkin!

Tavoitteena olisi siis ihan suunnitella mitä postausta ja minkä postauksen kuvia tekisin minäkin päivänä. Tai siis noina kolmena päiväkotipäivänä. Ja loppuviikko sitten fiiliksen mukaan. Tosin nyt viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet minulle vähän niinkuin kaksi päiväisiä työviikkoja, koska ollaan nyt kahtena keskiviikkona käyty puoliskoni kanssa ihan kahdestaan frisbee golfradalla ja syömässä. Ja siis kyllä me ollaan ihan heiteltykin niitä lättysiä, eikä vaan käyty radalla ja häippästy.

Maanantain ja tiistain työaika meni hyvin hitaasti ja käytin aika paljon aikaa uuden kalenterini koodaamiseen. Eli siis värikoodin suunnitteluun ja siihen mitä täytän mihinkin kohtaa, jotta kalenterti palvelee parhaiten. Ja sen lopun mitä työajastani jäi jäljellä käytin lukemalla ja kommentoimalla muita blogeja ja tuuttaamalla kaikkien tänä vuonna julkaisemieni postausten linkit instastroryyn kohokohtiin. Nyt siellä on kaikki, paitsi elokuussa julkaistut postaukset. Niiden julkaisunkin olen jo suunnitellut. 

Tiistain ja keskiviikon välinen yö oli huono. Kirppu ei oikein nukkunut ja lopulta parhaiten nukuttiin istuen ja hän roikkui aika lailla tissitakiaisena koko yön. Aamulla ärsytti liiankin tuttu kipu rinnassa johon olen tutustunut aina ennen rintatulehdusta. Huppari päällä helteeseen heittelemään. Mulla on vähän sellainen tyyli, että en todellakaan laske heittojani väylillä ja saatan heittää samaa väylää yhtäaikaa kahdella eri kiekolla, ihan vaan koska toistot tekee hyvää harjoittelun kannalta. Mutta nyt laskin ensimmäistä kertaa, koska par3 väylällä mä onnistui! Se meni kolmannella sisään! En olisi uskonut. :D

Vaikka yö oli ollut huono, Kirppu heräsi ennen seitsemää ja juoksi eteisessä Jekun kanssa, joten en nähnyt syytä miksi hän ei olisi mennyt päiväkotiin. Päiväkodista hakiessa Kirppu oli tosi nuhainen. Niin räkäistä lasta en olisi aamulla viitsinyt viedä päiväkotiin. Ja ilmeisesti hoitajienkin mielestä nuhanenästä huolimatta Kirppu oli kuitenkin ollut niin reipas, etteivät soittaneet kesken päivän hakemaan. Tosin kun mainitsin, että nyt meillä onkin loppuviikko vapaata, niin siihen hoitaja tuumasi, että onpa hyvä.

 

Olin ajatellut että aletaan käymään vähintään kerran kuussa uimahallissa pienten kanssa heti aamusta. Ajatusta pidemmälle ei tällä viikolla vielä päästy. Torstaina minäkin olin jo tosi räkäinen, rintakin oli edelleen kipeähkö. Mulla on nyt kyllä oikeasti tosi kurja olo. Jos olisin töissä, niin nyt pitäisi soittaa, että tällaisella ololla en todellakaan olisi työkuntoinen. - vaikeroin puoliskolleni ennen hänen lähtöä Jekun futistreeneihin. Lämmitin saunan. Saunominen auttoi, mutta saunan jälkeen olo oli jälleen kurja. 

Perjantainakin vietettiin siis Ässän ja Kirpun kanssa "saikkupäivää" laitoin leffoja pyörimään heti aamusta asti ja viikkasin hyvin verkkaisella tahdilla. Se viikkaus on edelleen kesken. Eikä se tapahdu huomennakaan. Ja nyt vielä kaiken lisäksi valvon edelleen, vaikka on jo sunnuntai. 

Eilen (perjantaina) tätä postausta lopetellessa kirjoitin:

Ja nyt mulla piippaa pyykkikone. Kuka hullu pesee pyykkiä vielä yhdentoista jälkeen illalla. Mutta en voinut jättää niitä aamuun. Huomenna on jalkapalloilijoiden turnauspäivä. Ja törmäsin bottipartion aikana puoliskoni pelisettiin ja ne oli sen näköiset että pakko pestä. Muuten olisin jättänyt pyykit aamuksi.

Noh nyt kello on puoli yksi sunnuntaina, pyykkikone juuri piippasi. Kuka hullu pesee pyykkiä puolenyön jälkeen? No minä pesen jälleen, jotta lapsella olisi huomenna mieluinen paita päällä. Tänään tai siis lauantaina kun oli futispäivä niin sunnuntaina meillä on huvipuistopäivä. 

4 kommenttia

  1. Tekemisten suunnittelu tehostaa kyllä kummasti hommia. Mutta suunnittelussakin aloittaminen on hankalinta. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Miekin jään monesti odottamaan sitä hyvää hetkeä - että nyt voin suunnitella rauhassa - ja sitten unohtui koko suunnitelma. Mutta kyllä mä vielä saan itselleni suunnitteluajankin järjestettyä :)

      Poista
  2. Minäkin pesen pyykit keskellä yötä. Osittain sen takia, että meillä nyt yösähkö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun mielestä paras aika viikkaamiselle on myös yö, mutta en enää jaksa valvoa sillä tavalla xD pari viikkoa sitten valvoin, katsoin yhden romanttisen komedian kaksi jaksoa the Crownia ja vielä yhden jakson toista ohjelmaa, sitten oli pakko mennä nukkumaan, mutta oli ihanaa kun kaikki muut nukkuivat ja sai vaan viikata eikä tarvinnut ajatella yhtään mitään. Nyt kun on vielä kauniita päiviä, niin ei tee mieli päivällä tuijottaa telkkaria ja viikata - ettei mene kaunis päivä hukkaan sisällä :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !