Kässämuistoja & uusi tyynyliinapehmo

Rättikässä. Niin meillä peruskoulussa kutsuttiin tekstiilityötä. Silloin tekninenkäsityö oli puukässää ja tekstiilit rättikässää. Nykyään kolmosluokkalaiset käyvät edelleen kevään toista ja syksyn toista, mutta ainakin täällä ne on jaoteltu pehmeisiin ja koviin materiaaleihin.

Mie olen vähän tämmönen wanna be kässäihminen. Ihailen muiden tekemiä juttuja, mutten itse omista edes ompelukonetta. Kuitenkin olen ylpeä niistä töistä jotka tein peruskoulussa 4.-8.luokilla.

Neulottu käärme joka lähti niin sanotusti lapasesta. Se oli aika paksu ja valehtelematta yli kaksimetriä pitkä.

Housut

Laukun, johon tehtiin neulahuovuttamalla eteen kuva. Mulla oli silloin heppakausi, tein hevosen pään johon kirjoin harjan ja kukkia.

Kirjavat pitkävartiset lapaset.

Hame johon valitsin raidallisen kankaan. Sen helma oli vino ja epätasainen ja sen piti näyttää tilkuistatehdyltä. Josta ryhmämme ainoa poika ystävällisesti kommentoi, että ihan kuin olisi repinyt mummoni verhot. Minä tykkäsin siitä hameesta ja se oli juuri sellainen joksi sen suunnittelin opettajan kanssa. Mutta en tykännyt siitä pojasta enää sen jälkeen.

Hän myöskin neuloi monet pitkävartiset villasukat sillä aikaa kun minä sain tehtyä yhden. Valitsin mustan ja vihreänlangan. Halusin tehdä villasukat, jotka näyttäisivät futissukilta, joukkueen väreissä tottakai. Musta värinä ei ole kiva lanka työstää. Enkä tosiaan tiedä miten se vahvistettu kantapää tuli ikinä neulottua ja niitä sukkia kuitenkin oli lopulta kaksi.

Olkalaukku läpällä jossa vetoketjutasku, kankaasta joka värjättiin itse. 

Ja sitten vihdoin valinnaisessa käsityössä kahdeksannella luokalla tein ihanan vihreän polvipituisen t-paitahihaisen juhlamekon piilovetoketjulla. Johon tuli sininen satiinivyö ja ihan liian iso kömpelö rusetti.

Käsityö oli niitä harvoja kouluaineita joista tykkäsin ja pärjäsin, tiesin olevani hyvä. Vaikka se poika olikin jokaisella kurssilla, enkä enää ysiluokalle ottanut kässää valinnaiseksi.

Mutta se kässän numero 10, oli mulle niin tärkeä, että vaikka ysiluokalla ei ollut enää käsitöitä ja opettaja oli vaihtunut, kävin oikein kysymyssä, että mitä mun pitää tehdä jotta saan yläasteen päättötodistukeen käsitöistä kympin. :D Ei tarvinnut tehdä mitään ja sain sen kympin.

Nyt mua harmittaa suunnattomasti, että me purettiin se mekko kaavoja varten, mutta palat katosivat, ennen kuin pääsin aloittamaan sen uudelleen ompelun ja nyt mulla ei ole edes kuvaa tallessa tuosta mekosta! 

Peruskoulun jälkeen olen yrittänyt auttaa siskoani ompelemaan mekon, sitä varten me purettiin se mun vihreä mekko, mutta siinäpä ne mun ompelut taitaakin olla, ennen kuin tein Nupun sänkyyn reunapehmusteet vanhasta pussilakanasta: Prinsessalle lohikäärmeunia KLIK. Ja sen jälkeen ei ole taas tullut ompelukoneen ääreen istuttua. Vaikka meidän makkarin verhoissa on ollut nuppineulat kiinni about kesästä 2017.

Silloi tällöin mulle tulee kuitenkin ikävä ompelukonetta. Olisi pari yöpukua, joista haluaisin tehdä pehmolelun. Olisi yksi huppari, josta haluaisin tehdä lapselle haalarin. Olisi rikkinäisiä housuja joita voisi paikata. Olisi yksi pussilakana, jonka kuvasta haluaisin ommella halityynyn lapsille. 

Noh, oikeaa ompelukonetta ei ole näkynyt, vaikka Prismasta sellaisenkin saa 200€:lla. Mutta meidän kolmosluokkalainen osti synttärirahoillaan itselleen 30€:lla ompelukoneen. Se olikin niin hauska, että minä toteutin yhden  hyvin epätäydellisen tyynyliinaprojektin. Pussilakana saa odottaa vähän isompaa omepulukonetta, mutta täytyy sanoa, että "lelulla" ommeltu tyynyliinapehmolelu on aika onnistunut tekele! Vielä viimeistely ja se on valmis. Ja näin keskeneräisenäkin, pehmo ehti jo saada tänään rakkautta lapsilta. :D

Puoliskoni kysyi ehkä ihan aiheesta, että kumpi siitä koneesta nyt oli enemmän innoissaan, minä vai Nuppu. Mutta kyllä mie kysyin Nupulta luvan ja autoin myös hänen omissa projekteissa joihin tuli hyvät ohjeet ja tarvikkeet koneen mukana.

Ehkä mun kannattaa edelleen haaveilla oikeastakin ompelukoneesta.