Sydän hakkaa. Syke kiihtyy. Vatsassa pyörii perhosia. Koko kehon läpi kulkee jännityksen väristykset. Pakko ravistella vähän käsivarsia ja karistaa hiipivää ahdistusta. Laita ikkuna kiinni - pyydän puoliskoani. Piilopaikkakin on jo aavemainen ja karmiva itsessään. Varmuuden vuoksi napsautetaan ovet lukkoon. Puhelimiakaan ei saa käyttää tai saa mutta hyvin varovaisesti. Puhelimen valon takia ne paljastui äsken meille, kun tuttuja vanteita ei vielä nähty, mutta puhelimen valo paljasti että parkeeratussa autossa on joku sisällä. Kaikesta tietämätön Tuhina nukkuu turvaistuimessaan takapenkillä. Tuijotetaan ohiajavia autoja. Ei. Ei. Ei. Huh. Pikkuhiljaa jo turrutaan odottamiseen.
Hei ne meni tossa!
Näkikö ne? Huomasiko ne? Arvasiko ne?
Nyt jännittää taas. Auto täyttyy jännityksestä ja arvailuista joko meidät löydetään. Ei, ei vielä. Taas ne ajoi ohi nauretaan hieman hermostuneina. Voi ei nyt ne tulee tänne! Pitkät valot välähtää löytymisen merkiksi, ikkunat aukeaa, samoilla säännöillä uusi kierros. Löytäjät lähtee ja me lasketaan kahteenkymmeneen. Nyt on niiden vuoro jännittää ja me kyllä löydetään.
Miten te vietätte aikaa kavereiden kanssa?
Me pelattiin pitkästä aikaa autopiilosta, meidän perhe vastaan lanko+kihlattunsa. Jännityksen täyteiset pari tuntia hurahti nopeasti. Ja mielikuvitus pääsi valloilleen aution talon takana piilotellessa.
Miten te vietätte aikaa kavereiden kanssa?
Me pelattiin pitkästä aikaa autopiilosta, meidän perhe vastaan lanko+kihlattunsa. Jännityksen täyteiset pari tuntia hurahti nopeasti. Ja mielikuvitus pääsi valloilleen aution talon takana piilotellessa.