Mulla ei ole oikein koskaan ollut lempinimeä. Tai ei ainakaan sellaista että mua olisi jatkuvasti sillä kutsuttu. Tai tiedättekö kun joistain ei edes tiedä onko se lempinimi vai etunimi, koska kaikki kutsuvat henkilöä sillä lempinimellä. Meidän perheessä, tai siis lapsuuden perheessäni, isi on ainut jolla on oikeasti lempinimi. Ja sitäkään ei kotona ole käytetty koska mulle ja siskoilleni hän on aina ollut isi.
Joskus äiti kutsui mua Peetuksi. Se oli kiva, mutta ei sellainen jota myös kaverit ja isovanhemmat saatika muut sukulaiset olisi oppineet käyttämään. Joskus muistan että mua on kutsuttu Petruskaksi mutta sitä en arvostanut varsinkaan nuorempana. Mitä taas tulee ensimmäiseen sähköpostiin tai aikanaan irc-gallerian nickeihin ei mulla ollut mitään ideoita niihinkään. Ensimmäisen sähköpostin keksi isosiskoni: fatiti. Muita käyttäjätunnuksia, nickejä keksin jopa niinkin erikoisia kuin kukkakaali ja parsakaali. Teinivuosina isosiskoni minuun turhautuessaan lausahti voihan pöllöiivari viidessadaskuudeskymmenestuhannes. Ja sieltä jäi iivari elämään, niin kuin olen aiemminkin kertonut.
Nyt on vain sellainen pikku juttu, että musta tuntuu että olen kasvanut ohi iivarista. Puoli anonyymisti nimimerkin taakse piiloutuminen ja tutuille hassun nimimerkin takaa kirjoittaminen oli hyvä idea silloin kun aloitin blogin. Kun en tiennyt vielä mihin tämä tie minut veisi ja minkäänlaisia blogihaaveita ei ollut. Nyt on mutta mitä, miten ja milloin ne toteutuu on mysteeri, sen tiedän että blogi on mun juttu.
Joten ajattelin että tän pitää olla vielä enemmän mun ja mua. Halusin pisteen iin päälle. Ja sitten sen tein. Ensin kirjoitin sen instagramiin, jota käytän blogini nimellä. Sitten sanomatta mitään, paitsi puoliskolleni, vaihdoin bloggerin käyttäjätunnuksen. En edes tiedä huomasiko kukaan allekirjoituksen vaihtuneen, tuntui muuten hassulta katsoa omaa, oikeaa nimeään, vaikka itse sen sinne kirjoitinkin. Mutta jo riittää jaarittelu.
mä oon käpysukka moi! ❤
VastaaPoistaSinuu onki ikävä! :D<3
PoistaHihii eka kerran ku olit vaihtunut iivarista petraks menin ihan sekasin. Että kukamitähäh :D täällä Matu eli Matleena. Matu mä aina kaikille oon niin mieluusti myös blogimaailmassa :)
VastaaPoistaHaha hämäännyin iteki ku tuijotin tota kommentoi käyttäjänä ruutua :D hauska tutustua :)
Poista