3 vuotias oppi uimaan!

Mun tän kesän tärkein tavoite oli, että meidän 3v Kirppu oppisi uimaan. Vähän epäreilu tavoite itselleni, kun kyse on kuitenkin pienestä lapsesta ja oikeasti pitää ottaa huomioon myös lapsen luonne, rohkeus, oma innostuminen ja ruumiinrakennekin jonkin verran. Lasteni ykkösfanina ja liikunnan ammattilaisena mulla oli vahva luotto siihen, että nyt ollaan lähellä herkkyyskautta ja hänellä on kaikki valmiudet oppia uimaan ja siksi olin ihan varma Kirppu oppii uimaan. 

Ollaan aloitettu hänen kanssaan uintiharjoittelut heti synnäriltä kotiin tultuamme ensimmäisestä suihkukäynnistä lähtien. Eli vauvauinnin ohjeilla olen sukelluttanut vauvan suihkun alta aivan vastasyntyneestä asti.

Lasketaan 3 - 2 - 1 ja lasta kainaloista kannatellen viedään lapsi suihkun alle alaspäin kuin pinnan alle vieden ja ulos suihkusta ylöspäin nostaen. Sukellutus kestää pari sekuntia vain ja näin vauvan luontainen hengityksen pidättämisrefleksi säilyy. 2kk asti sukellutin kerran suihkun ali ennen pesulta poistumista. 2 kk jälkeen sukelluksia yhtä monta kuin ikää kuukausina. 

Ensimmäistä kertaa käytiin kylpylässä hänen kanssaan kesäkuussa 2022 eli hän oli hieman alle 3kk ikäinen. Ja siitä saakka hän on ollut mukana kaikilla uintireissulla niin rannalla kuin uimahalleissa. Vauvauinnissa olen käynyt vain esikoisemme kanssa ja siellä saaduilla opeilla olen uittanut kaikki vauvamme pienestä asti. Kotona saunoessa Kirpulla kuten isommillakin oli aina kylpyamme tai vähintään pesuvati. Vesi on ollut hänelle tuttu elementti aina.

Arvelin jo viime talvena meidän käydessä ahkerasti uimahallissa, että hän alkaa olla valmis oppimaan uimaan. Pienen lapsen vartalon mittasuhteet on vielä vähän epäsopuiset, siksi uintiasennon hallinta voi olla hankala. Mutta kesäloman alkaessa meidän lähtökohta oli jo aika hyvä uimaan oppimisille. 

Kirppu uskalsi hypätä erikorkuisilta laitureilta, altaan reunalta ja hyppytornin 1 metristä. Hän nousi itse pintaa kohti, eli hänestä ei tarvinnut ottaa koppia veteen osuessa, vaan hänet vain nostettiin veden pinnan yläpuolelle. Hän sukeltaa oma-aloitteisesti ja rannalla ja altaassa hän juoksee veteen ja sukeltelee itsenäisesti. Hän myös osasi jo sukeltaa rantaa kohti huomatessaan että askel oli vienyt pikkuisen liian syvälle. 

Mun taktiikka tälle itsenäiselle rantauimiselle on ollut vetää meidän viltti melkein rantaviivaan tai max. metrin päähän rantaviivasta. Lisäksi olen itse aina uimavalmiudessa rannalla. Yleensä uikkarit päällä kamera kädessä lasten vieressä vedessä. Tänä kesänä mulla on ollut vahdittavana 3 uimataitoista ja 1 sukellustaitoinen. Kaikkien muiden rannalla olevien, erityisesti iäkkäämpien uimareiden, kauhuksi ilmeisesti.

Kesäkuussa oli niin kylmä, ettei montaa kertaa uimaan päästy. Juhannus oltiin mummon ja papan mökillä ja siellä laiturilta hyppiminen näytti niin vakaalta, että ajattelin neidin oppivan uimaan Pölläkarissa. Valitettavasti Pöllä-reissu alkoi leuan tikkaamisella, joten siellä Kirppu ei päässyt enää uimaan. Mutta heti tikkien poiston jälkeen täydellä innolla rannalle ja ei siinä mennyt kuin viikko, että neiti oppi uimaan! - heinäkuussa oli hyvä opetella uimaan, kun kelit suosivat uimareita joka päivä.

Ensimmäisenä muuttui hyppyasento. Aikaisemmin Kirppu hyppi korkealtakin laiturilta aina vastassa olevaa aikuista kohti - niin että lopputulos oli hyvin usein joko puolikas tai aivan täysi mahaplätsi. Mahaplätsin jälkeen oli helppo sukeltaa vastassa olevaa aikuista kohti, napata käsistä kiinni ja nostaa itsensä pintaan käsillä. 

Kun hyppyasento muuttui pystyssä jalat edellä hyppimiseksi, Kirppu alkoikin nousta suoraan pintaan. Tämä tapahtui vähän kuin vahingossa, että hän nousikin pystysuorassa pintaan hengittämään ja sitten vasta napattiin käsistä kiinni ja ohjattiin eteen päin.

Seuraava vaihe oli jatkaa uimista hengityksen jälkeen. Ja edelleen korostan pienen ihmisen ruumiinrakennetta. Kun pää on iso suhteessa vartaloon on luonnollista, että jalkojen takana pitäminen ja "vaakasuora" uintiasento on vähän hankala. 

Taikasana on SUKELLA!

Kirppu osasi sukeltaa kohti tikkaita ja kohti aikuista ja kohti rantaa. Ja sukeltaessa hän on luonnollisesti veden alla uintiasennossa. Niinpä kun hän oppi nousemaan hengittämään seuraavaksi annettiin hänelle ohje sukella tänne! Ja niin hän oppi päivä päivältä sukeltamaan pidempiä matkoja välihengityksillä. 

Kesäloman loppuessa hän pystyi hyppy - hengitys - sukellus - hengitys- sukellus rytmillä uimaan n. 4 metrisen uima-altaan päästä päähän. Ja minä totesin, että nyt voin kuolla onnellisena, sillä kaikki lapseni ovat oppineet uimaan! 

Me tykätään koko perhe käydä uimassa ja tää on mun äitiyden tähtihetki, että ei tarvittu uimakouluja tai koulu-uintia. Meidän lasten kohdalla riitti se, että heitä on viety uimaan pienestä asti ja heidän on annettu vedessä touhuta justiinsa niin vapaasti kuin ikään ja taitoihin nähden on voinut antaa touhuta.

Uskon että tää on yksi niitä asioita miten oma tausta ja ammatti näkyy äitiydessä. Olen aina vienyt rohkeasti lapset uimaan. Kahden uimataidottoman ja vauvan kanssa lasten altaassa pelleily on ollut mulle parasta läsnäoloa ja ajanviettoa lasten kanssa, olipa kaikki kolme omaani, tai mukana lasten serkku. Kirpun syntyessä meillä oli jo 2 uimataitoista ja 1 sukelteleva vesipeto.  

Menkää uimaan lasten kanssa! Myös niiden uimataidottomien kanssa, jotta vedestä tulee tuttu elementti. :) 

Muistatko missä ja milloin olet itse oppinut uimaan? :)