Kun odottaa toista

Kuinka erilaista onkaan olla ensimmäistä ja toista kertaa raskaana. Fyysisiä eroavaisuuksia ja oireita on helppo verrata. Neuvolakortti kertoo kuinka samaa tai eritahtia paino nousee ja vauva kasvaa. Mulla nekin ovat lähes identtiset. Ainut oletus tällä hetkellä on, että uusi vauva saattaa olla isosiskoaan jopa hieman pienempi. Mutta ne todelliset erot, ainakin minulla, tulevat esiin käytännön  arjessa ja pään sisällä.

Noin puolivuotta Tuhinan syntymän jälkeen alkoi mielessäni pyörimään ajatuksia toisesta lapsesta. Olenhan aina halunnut paljon lapsia ja haaveilin suht pienestä ikäerosta. Silloin mulle tuli jopa hieman huono-omatunto Tuhinan puolesta. Mullahan on jo täydellinen vauva. Ihana rakas lapsi. 

Mietin kuinka epäreilua Tuhinaa kohtaan on, että olisin taas onneni kukkuloilla raskauskuplassani ja mietin kuinka epäreilua olisi vauvaa kohtaan, etten voisi olla siellä raskauskuplassa 24/7, koska viettäisin aikani Tuhinan kanssa. (Koko postauksen löydät täältä)

Nuo huonot tunteet ja mietinnät katosivat jossain vaiheessa, enkä ole edes miettinyt niitä koko raskauden aikana, ennen kuin luin oman tekstini taas törmätessäni ystävän pohdintoihin samasta aiheesta.


Todellakin olen ollut onneni kukkuloilla raskauskuplassani aina iltaisin, Tuhinan nukahdettua. Mutta kyllä olen myös ollut siellä kuplassa viettäessäni aikaa Tuhinan kanssa ja hänkin on saanut osansa minun kuplastani. Tuhina tietää vauvan asuvan äidin mahassa ja että vauvan kuvat ovat jääkaapin ovessa. Olen myös lähestulkoon joka ilta kertonut Tuhinalle, että sinusta tulee maailman paras isosisko.

Huonoäiti-itkujakin mahtuu tähän raskausaikaan useampia - väsymyksen, uuvahtamisen ja hermostumisten takia. Mutta kertaakaan en ole kokenut olevani huonoäiti koska halusin toisen lapsen. En vaikka tiedän suhtautuvani ja käyttäytyväni tällä hetkellä aivan eritavalla, kuin Tuhinaa odottaessani. Antakaas kun selitän.

Siinä missä Tuhinaa odottaessa nukuin kun halusin, söin kun halusin ja viikkasin vauvan vaatteet - kaikki nekin jotka olivat jo koon mukaan pinottuina - jokaisen pesun jälkeen kun kasaan tuli jotain uutta, tällä kertaa olen viihdyttänyt parhaani mukaan Tuhinaa.

Tuhinaa odottaessa tunnustelin jokaisen liikkeen, hihkuin jokaista liikettä puoliskolleni ja luin kaikki mahdolliset lehtiset mitä neuvolasta saatiin. Puoliskoni kanssa kuunneltiin pitkään lähes joka ilta vauvaa doplerilla.


Tällä kertaa en edes ottanut niitä vauvan odotus - lehtisiä. Ruokasuositukset ja imetyslehtiset kylläkin. Liikkeet huomaan pitkin päivää ja yritän saada Tuhinankin niistä innostumaan, toistaiseksi en ole onnistunut. Dopleriin ostettiin uusi patteri, kuunneltiin pari kertaa, ensimmäisen kerran niin aikaisin ettei edes löydetty sykettä ja parin onnistuneen kerran jälkeen unohtui koko dopleri. Tuhina pelkäsi sydämen jumputusta vaikka kuulokkeet päässään muuten viihtyikin.

Siinä missä Tuhinaa odottaessa ressattiin onko nyt kaikki valmiina vauvaa varten tällä kertaa jännittää ainoastaan koska tulee lähtö. Meillä on kotona edelleen vauvan kannalta hieman keskeneräistä, mutta oma fiilis on todella paljon varmempi. Tekemättömien asioiden listaa miettiessä todetaan, että oikeastaan vauva saisi syntyä vaikka tänään - ei meillä ole mitään hätää.

Ihanteellista olisi että ehditään tehdä kaikki suursiivousta myöten valmiiksi, mutta kyllä me pärjättäisiin ja selvittäisiin vaikka lähtö tulisi jo nyt. Toki toivon ettei se tule vielä, vaan että saisin nauttia tästä kasvavasta pallosta vielä nämä pari viikkoa mitä jäljellä enää on.

Väsymys. Se on yksi ero mikä ilmestyi tällä kierroksella. Tuhinaa odottaessa todellakin elettiin ihan omassa rytmissämme. Saatoin herätä ilta kuuden jälkeen ja valvoa koko yön. Nyt yöt ja suurin osa Tuhinan päikkäreistä on pakko pyhittää myös omalle unelle - vaikka en edes aina haluaisi.


Perjantaina nukahdin päikkäreille kesken kaiken Tuhinan nukahtamislaulun ja havahduin jossain vaiheessa, että kappas nyt neitikin nukkuu. Jatkoin vain hetken silmät kiinni ja heräsin kahden tunnin päästä. Mun oli tarkoitus kyllä katsoa juhannuskuvia ja lyhentää luonnospinoa parin postauksen verran, vaan kun oma kroppa oli asiasta hieman erimieltä. Lauantaina sama kävi illalla nukuttaessa.

Aamut on ihan kauheita ja samoin illat, varsinkin jos multa jää päikkärit välistä. Tämä väsymys on pilannut mun potatuksetkin ja meillä taitaa kyllä alkuun olla kaksi vaipatettavaa vaikka toisin halusin. Jos Tuhina herää yhdeksän jälkeen on aamut ihan siedettäviä, mutta kaikki aikaisemmat herätykset ovat yhtä tuskaa ja saatan jatkaa unia sohvalla torkkuen Tuhinan popsiessa aamupalaksi banaania pikku kakkonen seuranaan. Välillä ei vaan yksinkertaisesti enää pysy hereillä. Onneksi puoliskoni on kotona myöskin.

Tässä toisessa raskaudessa suurin ero on ensimmäinen lapsi. Rakas tuleva isosisko. Kaikki raskausoireet kooma, väsymys, pahoinvointi ovat tottakai vaikuttaneet myös Tuhinan arkeen, mutten enää koe olleeni huonoäiti. Kerhoissa, puistossa ja kävelyllä ollaan silti käyty ihan niin kuin ennenkin.

Huoli epäreilusta odotuksesta tai raskauskuplaan eristäytyneestä äidistä olivat turhia. Siinä missä Tuhinan odotusta kirjoitin vihkosiin, on tätä odotusta huomattavasti enemmän täällä blogissa. Siinä missä Tuhinan odotusaikaan vatsaa silitti kanssani vain puoliskoni, on uusi vauva saanut jo monet, monet pusut siskoltaan mahan läpi. Kyllä rakastamme uutta vauvaa jo nyt, olemme koko ajan plussasta saakka rakastaneetkin, eikä se ole vähentänyt rakkautta Tuhinaa kohtaan laisinkaan.

4 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus. Olen osittain miettinyt vähän samoja asioita. Jännä nähdä miten se nelihenkisen perheen arki lähtee luistamaan niin, että saa jaettua huomiota tasapuolisesti kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja sekin miten isosisko sitten vastaanottaa vauvan ja sen ettei sitä enää palauteta :D tuleekohan mustasukkaisuutta ja kuinka paljon...

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kirjoitus ja jännityksellä odotan miten loppu vuosi tulee itsellä menemään. Ainakin alussa väsymys oli jäätävää, sillä tosiaan nukkua ei voinut koska halusi ja esikoisen lisäksi oli vielä työt. Tämä raskaus tulee varmasti olemaan kuitenkin yhtä jännittävää mitä viimeksikin, sillä odotan sitä enemmän kun mitään, että kuulen sydänäänet neuvolassa ekaa kertaa, tunnen potkut ja pääsen näkemään vauvan ultrassa. Nyt on ihanaa, että saan jakaa tämän kaiken myös Lilianin kanssa, joka toivottavasti innostuu myös asiasta, kun näkee konkreettisesti mahan kasvun ja tuntee potkut :)

    Tsemppiä viimeisiin päiviin / viikkoihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tsempeistä, toivottavasti pysyn kasassa vielä ainakin viikon et ehditään Jyväskylään synnyttämään :D
      Toivotaan että Lilian innostuu myös! :) ainakin iso maha on hyvä tyyny jos ei muuta :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !