Aikuisia valintoja telkkariostoksilla

Mie olen nyt ylpeä meistä! Me ollaan ehkä sittenkin aikuistuttu vähäsen tai ollaan alettu vuosien varrella tekemään aikuismaisempia valintoja. Hoksattiin itsekin toimineemme aivan eri tavalla, mitä olisi tehty reilut kuusi vuotta sitten, lapsettomana pariskuntana.


Meiltä hajosi telkkari jo viime vuonna jossain vaiheessa kesää. Ei haluttu ostaa kiireellä uutta ja saatiin perheen sisältä ylimääräisenä ollut telkkari. No sillekin kävi ennen joulua hullusti ja ollaan puhuttu, että voidaan ostaa uusi telkkari, kun alan saada äitiyspäivärahaa.

Käytiin heti tilipäivänä katsomassa telkkareita yhdessä kaupassa. Puoliskoni oli katsonut valmiiksi pari sopivan hintaista mallia. Sinnikäs myyjä tarjosi meille jotakin Super hyperdyper telkkaria, joka hänelläkin kotona on kuulema. Me mietittiin kumpi harmittaa enemmän. Se että ostettaisiin kallis telkkari vai se että lähdetään kotiin ilman telkkaria. 

Hintaa ja tilin saldoa tarkastellessa kysyttiin toisiltamme halutaanko me nyt käyttää "kaikki rahat" telkkariin. Tässä kohtaa myyjä tietenkin riensi kertomaan heidän korottomasta ja melkein kuluttomasta osamaksuratkaisusta, johon me molemmat vastattiin heti "ei kiitos".


Tuijoteltiin tovi niitä ruudulla liikkuvia kuvioita ja tultiin siihen tulokseen, että tässä hyperdyper yksilössä ne ei oikeasti edes näyttäneet sen paremmalta, kuin niissä puoliskoni ennalta katsomissa halvemmissa malleissa. Lopulta myyjä esitteli lisää malleja, jotka olivat lähempänä meidän budjettia.

Muutama sopiva telkkari löytyikin ja koko homma kaatui viimein siihen, että yhtäkään puoliskoani kiinnostavaa mallia ei ollut myymälässä paikalla. Joten me ostettiin lapsille Jekun löytämä robottikoira ja poistuttiin paikalta. 

Reilut kuusi vuotta sitten, me oltaisi menty kauppaan, valittu paras niistä vaihtoehdoista joita ei tarvitse odottaa kahta viikkoa ja ostettu se. Nyt me ei ostettu mitään! Paitsi tämä koira.


Meidän telkkarin katsominen käsittää ne muutamat sarjat joita silloin tällöin katsotaan puoliskoni kanssa ja enemmän telkkarista katsotaan piirrettyjä. Meidän lapset ei tarvitse niin kallista telkkaria, eikä mekään. Koiransa lapset ansaitsivat odotettuaan kaupassa kiltisti ja Jekku kysyi koiran hintaakin myyjältä ihan itse. 

10 kommenttia

  1. Mahtava kirjoitus! Huima hyppy tuhlaajasta säästäjäksi 😉

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin! Ja vitsi et tuntuu hyvältä kun näkee et kuinka paljon säästöön on jäänyt rahaa 🤩🤩

      Poista
  2. Mulla ois myös telkkarin metsästys edessä, katsotaan mihin tulen päätymään xD

    VastaaPoista
  3. Muistan kun siirryttiin digiboksi aikaan ja en halunnut ostaa mun rikkinäiseen telkkariin digiboksia. Olin varmaan vuoden ilman töllöä, kun katselin koska tulisi eteen joku hyvä ja edukas vaihtoehto. Ostin telkkarin vuonna 2009 ja pari viikkoa sitten luovutin sen siskolleni, kun anoppi osti meille lahjaksi hyperdyper tv:n. Olisin käyttänyt tuon oman tv:ni varmaan ihan loppuun saakka ja ihan hyvä se oli, ilman mitään ihmeempiä ominaisuuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho se on hyvin palvellut telkkari! Me ostettiin eka telkkari jouluksi 2012 ja se vaihdettiin isompaan kesällä 2015 (vanha ei sopinut johonkin tiettyyn seinätelineeseen ja mies myi sen veljelleen) tuo telkkari ehti olla noin 2v ennen ku meni rikki 🙄 10v on aika huikee ikä! 🤩💪🏻

      Poista
  4. Telkkareita tulee ostettua niin harvoin, että on aina ihan pihalla niistä kaikista uusista ominaisuuksista😁 Pidän sormet ristissä, että nukyiset ei kovin pikaisesti hajoa, ettei tarvitse miettiä uiden hankkimista.

    Robokoira näyttää hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en usko et ne ihan oikeesti hajoaa helposti ellei joku seinäteline petä tai joku avusta siinä hajoamisessa... 😅💩

      Poista
  5. Sepä se, aikuisena sitä tekee valintoja jotka sopivat itselle paremmin. Tunnistan kyllä tuon "mene ja osta samantien paras". Tein itse samaa joskus, nykyisin katson sen mille on oikeasti tarve. Viimeisimpänä uusi aktiivisuusranneke edellisen luovutettua kolmen ja puolen vuoden jälkeen kun hörppäsi uima-altaassa vettä. Myyjä olisi halunnut myydä samasta kellosta version jolla voi "treenata vaikka maratonille". Sinnikkäästi kerroin että kuule kun oon ihan vaan ruuhkavuosia elävä kolmekymppinen joka liikkuu koska kuuluu liikkua että haluan edullisemman. Lopulta kävelin toiseen myymälään jossa toivottu kello annettiin mukuisemmata käteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, taisi myyjä unohtaa asiakaspalvelun myydessään 😅😅

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !