Maanantai

Katuvalojen oranssi hehku näkyy kaihtimien välistä. Taapero on nukkunut koko yön havahtumatta. Aletaanko meillä nukkua koko yön läpi? Vai oliko tämä vain hyvin omituinen poikkeus? Herätyskello soi sängyn alla. Se on siellä, että minun on pakko liikkua. Oikeastaan, en haluaisi puhelinta sängyn lähelle, mutta sitten mulla ei ole herätystä. 

Heräsin kyllä jo ennen kelloa kerran. Kuulin tömähdyksen yläkerrasta, siitä tietää, että joku on  tulossa alas. Hetken päästä Pampula, säikky saaliseläin, säntää kynnet laminaatilla rapisten pois alta, kun Ässä tulee peittonsa ja tyynynsä kanssa meidän sänkyyn. En tiedä mitä kello oli, en katsonut. Mutten ole kyllä hetkeen nähnyt Pampulaa noin säikkynä.

Herätyskellon soidessa torkutin parikertaa. Makasin silmät kiinni, todetakseni etten enää nuku kuitenkaan. Harkitsen hyvin lyhyen hetken sohvan ja sängyn välillä. Herääkö taapero läppärin valoon ja näppäinten ääneen, vai havahtuessaan, että lähdin sängystä? En ehdi olla sohvalla yksin montaa minuuttia. Toisin kuin Ässä, Kirppu ei tuonut peittoaan mukanaan. Harmi. Onneksi meillä on viltti.

Tein illalla itselleni nopean tehtävälistan aamua varten. Siihen tuli yksitoista kohtaa. Ja oikeastaan se kattaa koko työpäiväni. Ainoa mikä siitä puuttuu on pyykkien pesu. Eiköhän sekin johonkin väliin mene. Taapero jatkoi unia, mitä ihmettä. Voi pieni.

Tänään mulla on kalenterissa vauvahieronta-asiakas ja yrittäjyyskoulutuksen kaikille pakollinen aloituspäivä. Tämä on sama koulutus, jonka kävin syksyllä, nyt käyn uudestaan markkinointiviikon. Syksyllä koulutus oli iltapäivällä kelllo neljästä kuuteen, joka arkipäivä viisi viikkoa. Se oli kauheaa. Kuuntelin kyllä jokaisen koulutuksen, mutta en päässyt oikein koskaan ryhmäkeskusketeluissa osallistumaan, kun taustalla oli koko meidän samaan aikaan tapahtuva arki ja sitten vielä kolmena päivänä viidestä oli lasten harrastuksia, joten osa keskittymisestä meni aina lähtemiseen.

Miksi taaperot ei tykkää peitoista? Peitto on oltava niin kauan, että nukahtaa, mutta nukkuvaa lasta ei saa enää peiteltyä mitenkään. Minä nukun aina peiton alla niin tiiviisti, että varmasti on lämmin. Haluan peitellä sylissäni nukkuvan taaperonkin, mutta hän ihan huomaamatta heittää peiton pois sylistään. Minä taas tunnen käsivarressani kuinka ihoa kylmää eteisestä tuleva viileä ilma. 

Oho! Kellohan on jo kymmentävaille seitsemän. Ja nyt minnun pitäisi raaskia siirtää tämä pieni nukkuva lapsi pois, jotta pääsen keräilemään heidän vaatteensa valmiiksi ja päästään puolelta ulos ovesta. Läppäri näyttää, että pakkasta olisi kaksi astetta. Tiet on kuitenkin jo niin sulat, että Ässä varmaan pyöräilee päiväkotiin.