Yllätysvieraita ja kuulumisia

Blogi hiljeni yllättävän pitkäksi aikaa, koska meillä on tällä viikolla ollut kaksi yllätysvierasta. Ensimmäisen, ihanan yllätysvieraan, hain ihan itse rautatieasemalta viime viikon perjantaina. Nuppu arveli vieraan olevan Vaari, toinen arvaus osuikin oikeaan, mutta se paljastui vasta lasten herättyä lauantaiaamuna. Pahoittelut ettei jetlagille annettu armoa.


Maailmalta kotiin palaava siskoni oli meillä perjantai-illasta keskiviikkoaamuun. Aamupäivällä käytiin kauppakeskuksessa asioilla. Minä ostin Nupulle CurlyGirl metodiin sopivat hoitoaineet ja final-wash sampoon. Saunan aikaan lapset tosin olivatkin  serkullaan katsomassa elokuvaa, joten saunottiin siskon ja vauvan kanssa.

Kirkossa nähtiin vierailevia kavereita ja meidän serkkua perheensä kanssa. Ja sunnuntaihin kuuluu perinteisesti päiväunet. Jääkiekon finaalin aikaan lapset olivat jo nukkumassa, joten minä keskityin blogiin samalla kun sisko ja puoliskoni pitivät kisastudiota. Oltiin sentään samalla sohvalla kuitenkin. :D

Yllätysvieraan avulla lapset saivat pyöräillä päiväkotiin pitkästä aikaa. Pidettiin myös lepohetki elokuvan äärellä. Lopulta Nuppu oli ainoa joka selvisi lopputeksteihin nukahtamatta. Kyllä hänkin sitten viimein nukahti luultavasti tylsyyttään.


Laitettiin lapset ulkoilemaan vielä illasta ja lopulta lähdettiin iltapala-aikaan kävelemään lähikauppaan, jotta lapset väsähtäisivät edes maanantain puolella. Onnistuttiin! Tiistaina ei otettu riskiä ja lähdettiin kävellen puistoon heti ruoan jälkeen.

Keskiviikkona vein siskoni juna-asemalle ja matkaan tarttunut seuraava yllätysvieras ei ollut yhtään niin ihana. 

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä vauva heräili usein, mutta söi hurjan huonosti. Tukkoinen nenä kiusasi pientä. Nyt on nukuttu neljä yötä Nosiboon kanssa ja aina syötön jälkeen imuroitu vauvan nenää. Minä nyt olen vähän tavallista tukkoisempi ja Nuppu ja Jekku onneksi normaaliräkäisiä. Puoliskoni taas luuli kärsivänsä vain mies flunssaa, mutta lääkäri antoikin useamman päivän saikkulaput.


Meillä aloitetaan kesä hieman sairastellen, mutta eiköhän me aleta olla jo voiton puolella.

Onnea valmistuneille ja hauskaa lomaa kaikille joilla se nyt alkoi ❤️

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !