Klo 05.15
Maanantaiaamu. Herään käymään vessassa ja kurkistan puhelimesta mitä kello on. Lapset ovat nukkuneet koko yön omissa sängyissään! Tuntuu vähän oudolta. Olen melko varma, että pönttöön menee jotain muutakin kuin pissaa. Nappaan terveyssiteet hyllyltä. Minua ei oikeastaan edes väsytä.
Klo 05.46
Aurinko on jo nousemassa ja luonnonvalo riittää kirkkaasti sairaalakassin pakkaamiseen. Nappaan valmiiksi pinoamani vauvan vaatteet ja rievun ensimmäisenä. Omia tavaroitani keräillessä tunnen lorahduksen. Nyt ei ole enää epäilystäkään. Tämä on lapsivettä.
Pakkaan omat vaatteeni ja sairaalakassin vetoketjun suljettuani jatkan lasten päiväkotireppujen pakkaamisella. Oman olon kuulostelu, tai lähinnä olojen puute, on ärsyttävää. Valmiiden reppujen viereen pinoan lapsille vaatteet sukista pipoihin. Pitääkö lähteä viemään lapsia naapuriin? Laitanko avaimeni Jekun reppuun jo nyt?
Maanantaiaamu. Herään käymään vessassa ja kurkistan puhelimesta mitä kello on. Lapset ovat nukkuneet koko yön omissa sängyissään! Tuntuu vähän oudolta. Olen melko varma, että pönttöön menee jotain muutakin kuin pissaa. Nappaan terveyssiteet hyllyltä. Minua ei oikeastaan edes väsytä.
Klo 05.46
Aurinko on jo nousemassa ja luonnonvalo riittää kirkkaasti sairaalakassin pakkaamiseen. Nappaan valmiiksi pinoamani vauvan vaatteet ja rievun ensimmäisenä. Omia tavaroitani keräillessä tunnen lorahduksen. Nyt ei ole enää epäilystäkään. Tämä on lapsivettä.
Pakkaan omat vaatteeni ja sairaalakassin vetoketjun suljettuani jatkan lasten päiväkotireppujen pakkaamisella. Oman olon kuulostelu, tai lähinnä olojen puute, on ärsyttävää. Valmiiden reppujen viereen pinoan lapsille vaatteet sukista pipoihin. Pitääkö lähteä viemään lapsia naapuriin? Laitanko avaimeni Jekun reppuun jo nyt?
Tunnen uuden lorahduhduksen. Kaivan supistuslaskurin puhelimen näytölle valmiiksi ja käyn takaisin sänkyyn odottamaan.
Klo 06.12
Aloitan ensimmäisen "ehkä" supistuksen kellottamisen ja herään lasten ääniin ennen kuin herätyskello ehtii soida 0705.
Pidän supistuslaskuria esillä, mutten ehdi käyttää sitä. Aloitan jonkin pienen supistuksen tapaisen kellottamisen samalla, kun autan vaatteita yhdelle ja hoputan toista. Pysäytän laskurin napatessani puhelimen takin taskuun ja lähdetään ovesta ulos. Päiväkotiin lähdön keskellä, en edes huomannut koska se supistuksen tapainen loppui.
Mietin olenko tyhmä vai tosi tyhmä vetäessäni pyöräileviä lapsia ylämäkeen kohti päiväkotia. Mitään normaalista poikkeavia oloja tai kipuja ei vieläkään ole. Olisiko sittenkin pitänyt mennä autolla. Päiväkodilla ollaan jo kymmentä vailla kahdeksan. Lapset ovat omissa ryhmissään aamupalalla ja minä näppäilen synnärin numeron kävellessäni takaisin kotiin.
Neuvolakortista tallentamani numero ei toimi. Sairaalan nettisivuilta synnytyksen kohdalta löytyy numero ainoastaan suoraan synnytyssaliin. En ole varma onko se ihan oikea paikka, kun ei tämä nyt tunnu yhtään samalta kuin aiempien synnytysten alkaessa.
Klo 08.04
"Moikka, mulla on nyt tullu lapsivettä pitkin aamua"
"Silleen no ihan kunnolla, että lorahti ja siteestä voisi puristaa."
"Viimeksi otettiin verikokeita samalla kun kävin ultrassa 36+0"
"Joo ei oo otettu mitään muita näytteitä ku verikokeita."
Saan kätilöltä ohjeeksi syödä hyvän aamupalan ja lähteä kohti Kotkaa streptokokkinäytteenottoa varten. Jos näyte on positiivinen, minun pitää jäädä sinne antibioottitippaan. Jos negatiivinen, saadaan lähteä takaisin kotiin odottelemaan.
Kävelen kotipihamme mäkeä rauhassa, ei edes tavallisia liitoskipuja, supistuksista puhumattakaan. Toisaalta helpottavaa, ettei niitä tarvitse enää edes odotella. Kätilö otti tietoni ylös valmiiksi ja nyt se lähtö tuli, vaikka ei vieläkään tunnu siltä.
Eteisessä jännitys purkautuu ja nieleskellen kerään hetken itseäni, ennen kuin herätän puoliskoni. Hänen pukiessa minä soitan pari puhelua ja sovitaan kuka hakee lapset päiväkodista. Aamupala jäi molemmilta syömättä. Jätetään minun avaimet puoliskoni veljelle ja lähdetään bensa-aseman kautta liikkeelle.
Tämä tunnin matka menee verkkaisesti. Puoliskoni ajaessa jutellaan niitä näitä ja supistuslaskurin vaihdoin instagramiin jo ennen tankkausta.
Klo 09.20
Parkkeerataan auto. Kävellään sairaalan läpi äitiyspoliklinikalle. Äitiyskortti jää ilmoittautumispisteelle ja me siirrymme odotus aulaan.
Hetken päästä kätilö hakee minut toiseen huoneeseen käyrille. Puhelin kannattaa ottaa mukaan, siinä kun menee noin parikymmentä minuuttia. Pääsen huoneeseen, jossa on kolme nojatuolipaikkaa väliverhoineen. Kätilö kytkee minut antureihin ja esittelee laitteen.
Klo 09.50
Laitteesta kumisee vauvan tasainen syke. Ensimmäinen anturi mittaa vauvan sykettä, kun toinen mittaa minun sykettä, supistuksia ja vauvan liikkeitä. Huoneessa on toinenkin äiti, joten puoliskoni odottaa aulassa. Onneksi otin varavirtalähteen ja kuulokkeet mukaan, siis hänen onnekseen.
Vointini on ihan tavallinen. Kätilö kyselee aiemmista synnytyksistä ja minä kerron, miten esikoinen syntyi matkalle ja miten toinen päädyttiin synnyttämään Jyväskylässä. Tällainen supistusten alkamattomuus on ihan uutta. Kätilö tuumaa, että naisen kantoaika on yleensä suunnilleen yhtä pitkä.
Hän uskaltaa epäillä, että supistamattomuus voisi johtua aikaisempiin synnytyksiin verraten pienistä viikoista. Nyt on vasta rv 38+4, kun aiemmat synnytykset olivat rv 39+5 ja rv 41+5. Kätilö on myös sitä mieltä, että lääkärille pitää ehdottomasti mainita aiemmista nopeammista synnytyksistä. Kotiin lähettäminen olisi hänen mielestään huono idea.
Klo 10.07
Kätilö lähtee muiden asiakkaiden luo ja minä nappaan parit kuvat käyrälaitteesta. WhatsApp laulaa. Laite tulostaa sydänkäyrää ja supistuskäyrää. Pitkäksi venyneen 20 minuutin aikana paperille on tullut jo 4 supistusta. Kipeiksi niitä ei voi luonnehtia. Tuntuvat harjoitussupistuksilta. Tässä vaiheessa supistus kuin supistus kelpaa.
Klo 10.40
Kätilö pääsee kurkkaamaan ja pyytää, jos joku ehtisi päästää minut pois. Sen minkä piti kestää noin 20 minuuttia kestikin tarkalleen 55 minuuttia, kun sama kätilö tuli vapauttamaan minut. Pääsin puoliskoni luo aulaan odottamaan lääkäriä.
Klo 10.50
Aulasta meitä kutsui valkotakkinen rouva, jota seurasimme tutkimushuoneeseen. Siellä taas odotti lääkäri. Ensin ihmeteltiin hetki meidän papereita ja sitten alettiin ultraamaan. Valkotakkinen ei oikein saanut vauvan päätä kunnolla näkyviin. Lääkäri toteaa, että minusta tuli nyt koekaniini ja tulee itse ultraamaan.
Pienikokoiseksi tämäkin lääkäri vauvaa sanoi vatsan päältä tunnusteltuaan. Ultran syy jäi pieneksi mysteeriksi. Kysyin katsotaanko taas vauvan kokoa. "Ei me sitä nyt enää niin tarkkaan, kohtahan se selviää, kun hän syntyy." Sen verran näyttöä ymmärrän, että päätä, reisiluuta ja vartaloa tälläkin kertaa tarkkaillaan. Meille kerrotaan ainoastaan, että vauvan virtsarakko näyttää aika isolta. Lastenlääkäri tulee katsomaan vauvan heti syntymän jälkeen.
Ultran jälkeen valkotakkinen ottaa streptokokkinäytteen ja lääkäri kokeilee kohdunsuun ja kohdunkaulan tilanteen. Mistään senteistä minulla ei ole mitään hajua, vaikka ne sanotaan ääneen. Koko tutkimus sattuu sen verran, että muistan ainoastaan lääkärin kertoneen vauvankin suuttuneen.
Lääkäri antaa minulle "firman pöksyt" ja vaipan, eli ne kuuluisat sairaalan verkkopikkarit. Sen verran lapsivettä lorahtelee tutkimuksen aikana. Seuraan lääkäriä takaisin käyrähuoneeseen, puoliskoni suunnatessa odotusaulaan.
Klo 11.25
Lähetän puoliskolleni viestin, kun kuulen lääkärin sanovan kätilölle, ettei meitä lähetetä ajamaan kotiin.
Klo 11.41
Supistus sattuu jo sen verran, että lähetän siitäkin viestin puoliskolleni. Ihmettelen käyrän arvoja. Muistelen, että aiemmalla kerralla supistusten lukemat olivat kovimmillaan yli 60, mutta itse tunsin vain vatsan kovettuvan. Nyt supistuksia tulee jopa alle kymmenen minuutin välein.
Klo 12.23
Lähetän viimeisen supistuksen lukeman "59" viestinä puoliskolleni ja kätilö irrottaa minut antureista.
Koska meitä ei olla lähettämässä kotiin, meidän pitää odottaa, että päästään synnytyssalien puolelle lepohuoneeseen tai suoraan saliin. Kysyn voidaanko käydä odotellessa syömässä ja kätilö antaa minulle ruokalipun ja puoliskolleni allergialääkkeen.
Klo 12.30
Ollaan syömässä ja kipeämpiä supistuksia tulee noin 10 minuutin välein. Perunat ja leivitetty kampela on epäilyistä huolimatta hyvä lounas, varsinkin kun se aamupala tosiaan unohtui.
Klo 13.13
Istutaan jälleen odotus aulassa. Saleissa on ruuhkaa ja odotetaan synnytyssalin kätilöä hakemaan meitä lepohuoneeseen. Supistukset unohtavat, että niitä tuli jo ihan hyvään tahtiin. Ehditään odottaa aulassa noin tunti ennen kuin meitä tulee hakemaan uusi kätilö.
Klo 14.17
Puoliskoni istuu keinutuolissa ja minä hengailen sängyllä sairaalan pinkeissä. Lepohuoneesta löytyy amme ja kaiken maailman kummallisia jumppapalloja. Saan langattomat käyräanturit ja kipeitä supistuksia tulee harvakseltaan. Supistuksia mittaavan anturin vyö ei meinaa pysyä paikoillaan. Vessa on mukamas antureiden kantaman ulkopuolella.
Seuraamme tilannetta tässä jonkin aikaa ja tarvittaessa mietitään lähdetäänkö kävelemään rappusia tai osastolle hakemaan vauhtia. Supistukset voimistuvat selvästi, vaikka edelleen tulevat turhan viiveellä. Kännykän supistislaskuri on jo unohdettu kokonaan.
Klo 15.01
"vielä odotellaan, mut nyt tulee jo tosi kipeitä." vastaan puoliskoni siskolle. Ehdin nukahtaa hetkeksi ja herään supistuksiin. Puoliskoni kommentoi supistuksien tulevan jo tosi tiuhaan ja ne saavat minut vaikeroimaan ääneen, vaikka ehdinkin nukkua hetken niiden välissä. Totta, nyt supistus väli on alle viisi minuuttia.
Klo 15.15
Pomppaan sängyltä pois. Yritän päästä liikkumaan, mutta supistuksia mittaava anturi tipahtaa paikaltaan ja siitä irtoaa joku osa. Soitan kellosta kätilön paikalle. Vaihdetaan minulle langalliset anturit ja menen takaisin sängylle. Supistuksen tullessa yritän hengittää mahdollisimman syvään ja rauhallisesti. Jumppaan sormia ja ranteita ja puristan sängyn päätyä toivoen ettei minulla olisi jalkoja. Puoliskoni miettii ääneen miksi en halua mitään kivunlievityksiä.
Painan uudelleen nappia. Kätilö tulee nopeasti ja kurkistaa tilanteen: 5cm auki. Kätilö ehdottaa ilokaasua, jota puoliskoni kannustaa minua kokeilemaan. Lepohuoneessa ei ole ilokaasua, joten kätilö käy valmistelemassa sen yhteen synnytyssaleista.
Klo 15.30
Kätilö palaa hakemaan meitä lepohuoneesta synnytyssaliin. En pääse edes lepohuoneesta pois, kun supistus tulee ja pysäyttää minut. Roikun välioven kahvassa ja kätilö kehottaa ottamaan oman aikamme ja tulemaan ihan rauhassa.
Klo 15.40
Salissa kätilö ojentaa ilokaasu maskin lähelleni ja ohjeistaa miten siihen hengitetään samalla todeten, että seuraavalle supistukselle sitten.
Käyn sängylle kyljelleni makaaman maskin kanssa. Syvään hengittäminen ja rauhallinen ulos hengitys on muuttunut kovaksi "aaaaaaaaa" huokaisuiksi. Hengittelen ilokaasua kahteen supistukseen ja soitan jälleen kelloa. Kätilö on paikalla samalla hetkellä ja kysyy ponnistuttaako. Hengitän sisään ja saan huokaistua uloshengityksellä maskiin "joo" samalla, kun ponnistuksen tarve saa minut jo puskemaan. Jälkeenpäin kuulen, että tässä kohtaa vauva kävi jo "kurkkaamassa".
Kätilö pyytää minua kääntymään selälleen. Käännyn, ainakin puoliksi ja ojennan toisen jalkani niin suoraksi kuin pystyn. Kätilö sanoo ponnekkaasti "rauhoitu Petra." ja käskee avaamaan jalat. Pidän edelleen kaksin käsin kiinni maskista ja katseeni kohti seinää, paitsi, että puristan silmiäni tiukasti kiinni.
Keskitän energiani hengittämiseen. Tulee supistus. Siitä selvitään pitkän "aaa" n säestämänä ja pää on syntynyt! Seuraavan supistuksen jälkeen kipu unohtuu. Kätilö nostaa pienen pörrötukkaisen pojan vatsalleni. Vauva sai 9+10 pisteet.
Minulta kysytään joko ponnistetaan istukka. Sitä varten pitää odottaa supistusta hetken aikaa, siinä ajassa poika pissaa päälleni. Huolemme isosta rakosta loppuu siihen. Minä kastelen sukkani koukistaessani jalkaani ja laskiessani sen tietenkin suoraan siihen mihin poika juuri syntyi.
Kätilö leikkaa napanuoran, kun napasuoni on lakannut sykkimästä. Istukka on kokonainen ja vauva saa olla paitani sisällä samalla, kun pyydän kätilöä tarkistamaan tarvitaanko minuun tikkejä. Se sattuu vielä paljon, mutta positiivista on, ettei mitään parsittavaa ole. Vain pieniä nirhaumia eteen päin.
Vauvan syntymän jälkeen kellonajat ja tapahtumien järjestys eivät luonnollisesti painuneet niin vahvasti mieleen. Paitani sisällä pötköttelee ihana pieni poika ja hetki on täydellinen tässä ja nyt. Vauva, minä ja puoliskoni. Saadaan olla näin aika kauan ennen vauvan mittaamista.
Kätilö ja puoliskoni heittävät omat arvauksensa vauvan painosta. Paperiin kirjoitetaan paino 3025g, pituus 47cm ja päänympärys 33cm. Saan vauvan takaisin paitani alle siksi aikaa, kun kätilö kutsuu lastenlääkärin tarkistamaan vauvaa ultrassa näkyneen ison rakon takia.
Kello on jo melkein seitsemän. Puoliskoni lähtee ajelemaan kotia kohti päästäkseen laittamaan lapset ainakin melkein ajoissa nukkumaan. Vauva on vielä hieman alilämpöinen, joten me lämmittelemään lämpöpatjan kanssa ja päästään osastolle sitten kun lämpö on sopiva. Kätilö käy tekemässä meidän paperit ja palaa kertomaan, että yövuoron kätilö tulee sitten viemään meidät osastolle.
Klo 19.54
Naputan viestin puoliskolleni, että nyt meidät kärrätään pyörätuolissa osastolle ja sujautan puhelimen aamutakkini taskuun.
Klo 20.36
Puhelimeni tärisee ja vastaan videopuheluun. Nuppu ja Jekku näkevät vauvan ensimmäistä kertaa puhelimen näytön välityksellä. Päätettiin säästää bensoissa, joten olen koko osastolla olon ajan kahdestaan vauvan kanssa.
Yöt menevät imetyksen opettelussa. Saan jälleen avukseni rintakumin. Ja päivät nukumme ja syömme. Kahdesta vuorokaudesta vauva on ihokontaktissa melkeinpä koko ajan. Hän päättää myös haluta syödä samaan aikaan minun kanssani, kopassa makoilun sijaan. Tajuan vasta kotiin lähtiessä, että en soittanut osastolla kelloa kertaakaan.
Tiistain aamuvuoron kätilö käy esittäytymässä, ja pyytää hakemaan häntä aamupalan jälkeen aamupesua varten, samalla saan tarkistettua muutkin ruokailuajat. Aamupesu käsitti lähinnä navan putsauksen ja vaipan vaihdon. Yövuoron kätilö taas kysyy onko vauva ollut koko ajan paitani sisällä, mihin vastaan kuiskaten joo.
Mietin olenko tyhmä vai tosi tyhmä vetäessäni pyöräileviä lapsia ylämäkeen kohti päiväkotia. Mitään normaalista poikkeavia oloja tai kipuja ei vieläkään ole. Olisiko sittenkin pitänyt mennä autolla. Päiväkodilla ollaan jo kymmentä vailla kahdeksan. Lapset ovat omissa ryhmissään aamupalalla ja minä näppäilen synnärin numeron kävellessäni takaisin kotiin.
Neuvolakortista tallentamani numero ei toimi. Sairaalan nettisivuilta synnytyksen kohdalta löytyy numero ainoastaan suoraan synnytyssaliin. En ole varma onko se ihan oikea paikka, kun ei tämä nyt tunnu yhtään samalta kuin aiempien synnytysten alkaessa.
Klo 08.04
"Moikka, mulla on nyt tullu lapsivettä pitkin aamua"
"Silleen no ihan kunnolla, että lorahti ja siteestä voisi puristaa."
"Viimeksi otettiin verikokeita samalla kun kävin ultrassa 36+0"
"Joo ei oo otettu mitään muita näytteitä ku verikokeita."
Saan kätilöltä ohjeeksi syödä hyvän aamupalan ja lähteä kohti Kotkaa streptokokkinäytteenottoa varten. Jos näyte on positiivinen, minun pitää jäädä sinne antibioottitippaan. Jos negatiivinen, saadaan lähteä takaisin kotiin odottelemaan.
Kävelen kotipihamme mäkeä rauhassa, ei edes tavallisia liitoskipuja, supistuksista puhumattakaan. Toisaalta helpottavaa, ettei niitä tarvitse enää edes odotella. Kätilö otti tietoni ylös valmiiksi ja nyt se lähtö tuli, vaikka ei vieläkään tunnu siltä.
Eteisessä jännitys purkautuu ja nieleskellen kerään hetken itseäni, ennen kuin herätän puoliskoni. Hänen pukiessa minä soitan pari puhelua ja sovitaan kuka hakee lapset päiväkodista. Aamupala jäi molemmilta syömättä. Jätetään minun avaimet puoliskoni veljelle ja lähdetään bensa-aseman kautta liikkeelle.
Tämä tunnin matka menee verkkaisesti. Puoliskoni ajaessa jutellaan niitä näitä ja supistuslaskurin vaihdoin instagramiin jo ennen tankkausta.
Klo 09.20
Parkkeerataan auto. Kävellään sairaalan läpi äitiyspoliklinikalle. Äitiyskortti jää ilmoittautumispisteelle ja me siirrymme odotus aulaan.
Hetken päästä kätilö hakee minut toiseen huoneeseen käyrille. Puhelin kannattaa ottaa mukaan, siinä kun menee noin parikymmentä minuuttia. Pääsen huoneeseen, jossa on kolme nojatuolipaikkaa väliverhoineen. Kätilö kytkee minut antureihin ja esittelee laitteen.
Klo 09.50
Laitteesta kumisee vauvan tasainen syke. Ensimmäinen anturi mittaa vauvan sykettä, kun toinen mittaa minun sykettä, supistuksia ja vauvan liikkeitä. Huoneessa on toinenkin äiti, joten puoliskoni odottaa aulassa. Onneksi otin varavirtalähteen ja kuulokkeet mukaan, siis hänen onnekseen.
Vointini on ihan tavallinen. Kätilö kyselee aiemmista synnytyksistä ja minä kerron, miten esikoinen syntyi matkalle ja miten toinen päädyttiin synnyttämään Jyväskylässä. Tällainen supistusten alkamattomuus on ihan uutta. Kätilö tuumaa, että naisen kantoaika on yleensä suunnilleen yhtä pitkä.
Hän uskaltaa epäillä, että supistamattomuus voisi johtua aikaisempiin synnytyksiin verraten pienistä viikoista. Nyt on vasta rv 38+4, kun aiemmat synnytykset olivat rv 39+5 ja rv 41+5. Kätilö on myös sitä mieltä, että lääkärille pitää ehdottomasti mainita aiemmista nopeammista synnytyksistä. Kotiin lähettäminen olisi hänen mielestään huono idea.
Klo 10.07
Kätilö lähtee muiden asiakkaiden luo ja minä nappaan parit kuvat käyrälaitteesta. WhatsApp laulaa. Laite tulostaa sydänkäyrää ja supistuskäyrää. Pitkäksi venyneen 20 minuutin aikana paperille on tullut jo 4 supistusta. Kipeiksi niitä ei voi luonnehtia. Tuntuvat harjoitussupistuksilta. Tässä vaiheessa supistus kuin supistus kelpaa.
Klo 10.40
Kätilö pääsee kurkkaamaan ja pyytää, jos joku ehtisi päästää minut pois. Sen minkä piti kestää noin 20 minuuttia kestikin tarkalleen 55 minuuttia, kun sama kätilö tuli vapauttamaan minut. Pääsin puoliskoni luo aulaan odottamaan lääkäriä.
Klo 10.50
Aulasta meitä kutsui valkotakkinen rouva, jota seurasimme tutkimushuoneeseen. Siellä taas odotti lääkäri. Ensin ihmeteltiin hetki meidän papereita ja sitten alettiin ultraamaan. Valkotakkinen ei oikein saanut vauvan päätä kunnolla näkyviin. Lääkäri toteaa, että minusta tuli nyt koekaniini ja tulee itse ultraamaan.
Pienikokoiseksi tämäkin lääkäri vauvaa sanoi vatsan päältä tunnusteltuaan. Ultran syy jäi pieneksi mysteeriksi. Kysyin katsotaanko taas vauvan kokoa. "Ei me sitä nyt enää niin tarkkaan, kohtahan se selviää, kun hän syntyy." Sen verran näyttöä ymmärrän, että päätä, reisiluuta ja vartaloa tälläkin kertaa tarkkaillaan. Meille kerrotaan ainoastaan, että vauvan virtsarakko näyttää aika isolta. Lastenlääkäri tulee katsomaan vauvan heti syntymän jälkeen.
Ultran jälkeen valkotakkinen ottaa streptokokkinäytteen ja lääkäri kokeilee kohdunsuun ja kohdunkaulan tilanteen. Mistään senteistä minulla ei ole mitään hajua, vaikka ne sanotaan ääneen. Koko tutkimus sattuu sen verran, että muistan ainoastaan lääkärin kertoneen vauvankin suuttuneen.
Lääkäri antaa minulle "firman pöksyt" ja vaipan, eli ne kuuluisat sairaalan verkkopikkarit. Sen verran lapsivettä lorahtelee tutkimuksen aikana. Seuraan lääkäriä takaisin käyrähuoneeseen, puoliskoni suunnatessa odotusaulaan.
Klo 11.25
Lähetän puoliskolleni viestin, kun kuulen lääkärin sanovan kätilölle, ettei meitä lähetetä ajamaan kotiin.
Klo 11.41
Supistus sattuu jo sen verran, että lähetän siitäkin viestin puoliskolleni. Ihmettelen käyrän arvoja. Muistelen, että aiemmalla kerralla supistusten lukemat olivat kovimmillaan yli 60, mutta itse tunsin vain vatsan kovettuvan. Nyt supistuksia tulee jopa alle kymmenen minuutin välein.
Klo 12.23
Lähetän viimeisen supistuksen lukeman "59" viestinä puoliskolleni ja kätilö irrottaa minut antureista.
Koska meitä ei olla lähettämässä kotiin, meidän pitää odottaa, että päästään synnytyssalien puolelle lepohuoneeseen tai suoraan saliin. Kysyn voidaanko käydä odotellessa syömässä ja kätilö antaa minulle ruokalipun ja puoliskolleni allergialääkkeen.
Klo 12.30
Ollaan syömässä ja kipeämpiä supistuksia tulee noin 10 minuutin välein. Perunat ja leivitetty kampela on epäilyistä huolimatta hyvä lounas, varsinkin kun se aamupala tosiaan unohtui.
Klo 13.13
Istutaan jälleen odotus aulassa. Saleissa on ruuhkaa ja odotetaan synnytyssalin kätilöä hakemaan meitä lepohuoneeseen. Supistukset unohtavat, että niitä tuli jo ihan hyvään tahtiin. Ehditään odottaa aulassa noin tunti ennen kuin meitä tulee hakemaan uusi kätilö.
Klo 14.17
Puoliskoni istuu keinutuolissa ja minä hengailen sängyllä sairaalan pinkeissä. Lepohuoneesta löytyy amme ja kaiken maailman kummallisia jumppapalloja. Saan langattomat käyräanturit ja kipeitä supistuksia tulee harvakseltaan. Supistuksia mittaavan anturin vyö ei meinaa pysyä paikoillaan. Vessa on mukamas antureiden kantaman ulkopuolella.
Seuraamme tilannetta tässä jonkin aikaa ja tarvittaessa mietitään lähdetäänkö kävelemään rappusia tai osastolle hakemaan vauhtia. Supistukset voimistuvat selvästi, vaikka edelleen tulevat turhan viiveellä. Kännykän supistislaskuri on jo unohdettu kokonaan.
Klo 15.01
"vielä odotellaan, mut nyt tulee jo tosi kipeitä." vastaan puoliskoni siskolle. Ehdin nukahtaa hetkeksi ja herään supistuksiin. Puoliskoni kommentoi supistuksien tulevan jo tosi tiuhaan ja ne saavat minut vaikeroimaan ääneen, vaikka ehdinkin nukkua hetken niiden välissä. Totta, nyt supistus väli on alle viisi minuuttia.
Klo 15.15
Pomppaan sängyltä pois. Yritän päästä liikkumaan, mutta supistuksia mittaava anturi tipahtaa paikaltaan ja siitä irtoaa joku osa. Soitan kellosta kätilön paikalle. Vaihdetaan minulle langalliset anturit ja menen takaisin sängylle. Supistuksen tullessa yritän hengittää mahdollisimman syvään ja rauhallisesti. Jumppaan sormia ja ranteita ja puristan sängyn päätyä toivoen ettei minulla olisi jalkoja. Puoliskoni miettii ääneen miksi en halua mitään kivunlievityksiä.
Painan uudelleen nappia. Kätilö tulee nopeasti ja kurkistaa tilanteen: 5cm auki. Kätilö ehdottaa ilokaasua, jota puoliskoni kannustaa minua kokeilemaan. Lepohuoneessa ei ole ilokaasua, joten kätilö käy valmistelemassa sen yhteen synnytyssaleista.
Klo 15.30
Kätilö palaa hakemaan meitä lepohuoneesta synnytyssaliin. En pääse edes lepohuoneesta pois, kun supistus tulee ja pysäyttää minut. Roikun välioven kahvassa ja kätilö kehottaa ottamaan oman aikamme ja tulemaan ihan rauhassa.
Klo 15.40
Salissa kätilö ojentaa ilokaasu maskin lähelleni ja ohjeistaa miten siihen hengitetään samalla todeten, että seuraavalle supistukselle sitten.
Käyn sängylle kyljelleni makaaman maskin kanssa. Syvään hengittäminen ja rauhallinen ulos hengitys on muuttunut kovaksi "aaaaaaaaa" huokaisuiksi. Hengittelen ilokaasua kahteen supistukseen ja soitan jälleen kelloa. Kätilö on paikalla samalla hetkellä ja kysyy ponnistuttaako. Hengitän sisään ja saan huokaistua uloshengityksellä maskiin "joo" samalla, kun ponnistuksen tarve saa minut jo puskemaan. Jälkeenpäin kuulen, että tässä kohtaa vauva kävi jo "kurkkaamassa".
Kätilö pyytää minua kääntymään selälleen. Käännyn, ainakin puoliksi ja ojennan toisen jalkani niin suoraksi kuin pystyn. Kätilö sanoo ponnekkaasti "rauhoitu Petra." ja käskee avaamaan jalat. Pidän edelleen kaksin käsin kiinni maskista ja katseeni kohti seinää, paitsi, että puristan silmiäni tiukasti kiinni.
Keskitän energiani hengittämiseen. Tulee supistus. Siitä selvitään pitkän "aaa" n säestämänä ja pää on syntynyt! Seuraavan supistuksen jälkeen kipu unohtuu. Kätilö nostaa pienen pörrötukkaisen pojan vatsalleni. Vauva sai 9+10 pisteet.
Minulta kysytään joko ponnistetaan istukka. Sitä varten pitää odottaa supistusta hetken aikaa, siinä ajassa poika pissaa päälleni. Huolemme isosta rakosta loppuu siihen. Minä kastelen sukkani koukistaessani jalkaani ja laskiessani sen tietenkin suoraan siihen mihin poika juuri syntyi.
Kätilö leikkaa napanuoran, kun napasuoni on lakannut sykkimästä. Istukka on kokonainen ja vauva saa olla paitani sisällä samalla, kun pyydän kätilöä tarkistamaan tarvitaanko minuun tikkejä. Se sattuu vielä paljon, mutta positiivista on, ettei mitään parsittavaa ole. Vain pieniä nirhaumia eteen päin.
Rv 38+4
Lapsivedet 0546
Säännölliset supistukset 1500
Saapuminen synnytyssaliin 1540
Syntymäaika 1555
Ponnistusvaihe 5min
Synnytys päättyy istukkaan klo 1605
Synnytyksen kesto supistuksista 1h5min
Vauvan syntymän jälkeen kellonajat ja tapahtumien järjestys eivät luonnollisesti painuneet niin vahvasti mieleen. Paitani sisällä pötköttelee ihana pieni poika ja hetki on täydellinen tässä ja nyt. Vauva, minä ja puoliskoni. Saadaan olla näin aika kauan ennen vauvan mittaamista.
Kätilö ja puoliskoni heittävät omat arvauksensa vauvan painosta. Paperiin kirjoitetaan paino 3025g, pituus 47cm ja päänympärys 33cm. Saan vauvan takaisin paitani alle siksi aikaa, kun kätilö kutsuu lastenlääkärin tarkistamaan vauvaa ultrassa näkyneen ison rakon takia.
Paitani sisältä paljastuu jo kakkatahrakin, kun vauva nostetaan taas hoitopöydälle. Lääkäri onnittelee meitä, tekee tutkimuksensa ja toteaa kaiken olevan kunnossa ja poistuu. Me jäädään saliin kolmestaan, kun kätilö lähtee ilmoittamaan onnitteluleipien tekijälle meidän juomatoiveet.
Syödessä mietimme jokohan hiljalleen päästäisiin osastolle. Soitetaan kelloa ja samalla tajuan sen olevan sopivasti huono hetki, kun jostain kantautuu syntymän ääniä. Puoliskoni pesee vauvan ja minä nousen vessaan. Kätilömme tulee takaisin ja antaa minulle pyyhkeen ja puhtaat vaatteet, jotta pääsen suihkuun. Vauvallekin laitetaan vaippa vasta nyt.
Syödessä mietimme jokohan hiljalleen päästäisiin osastolle. Soitetaan kelloa ja samalla tajuan sen olevan sopivasti huono hetki, kun jostain kantautuu syntymän ääniä. Puoliskoni pesee vauvan ja minä nousen vessaan. Kätilömme tulee takaisin ja antaa minulle pyyhkeen ja puhtaat vaatteet, jotta pääsen suihkuun. Vauvallekin laitetaan vaippa vasta nyt.
Kello on jo melkein seitsemän. Puoliskoni lähtee ajelemaan kotia kohti päästäkseen laittamaan lapset ainakin melkein ajoissa nukkumaan. Vauva on vielä hieman alilämpöinen, joten me lämmittelemään lämpöpatjan kanssa ja päästään osastolle sitten kun lämpö on sopiva. Kätilö käy tekemässä meidän paperit ja palaa kertomaan, että yövuoron kätilö tulee sitten viemään meidät osastolle.
Klo 19.54
Naputan viestin puoliskolleni, että nyt meidät kärrätään pyörätuolissa osastolle ja sujautan puhelimen aamutakkini taskuun.
Klo 20.36
Puhelimeni tärisee ja vastaan videopuheluun. Nuppu ja Jekku näkevät vauvan ensimmäistä kertaa puhelimen näytön välityksellä. Päätettiin säästää bensoissa, joten olen koko osastolla olon ajan kahdestaan vauvan kanssa.
Yöt menevät imetyksen opettelussa. Saan jälleen avukseni rintakumin. Ja päivät nukumme ja syömme. Kahdesta vuorokaudesta vauva on ihokontaktissa melkeinpä koko ajan. Hän päättää myös haluta syödä samaan aikaan minun kanssani, kopassa makoilun sijaan. Tajuan vasta kotiin lähtiessä, että en soittanut osastolla kelloa kertaakaan.
Tiistain aamuvuoron kätilö käy esittäytymässä, ja pyytää hakemaan häntä aamupalan jälkeen aamupesua varten, samalla saan tarkistettua muutkin ruokailuajat. Aamupesu käsitti lähinnä navan putsauksen ja vaipan vaihdon. Yövuoron kätilö taas kysyy onko vauva ollut koko ajan paitani sisällä, mihin vastaan kuiskaten joo.
Keskiviikkoaamun hoitaja on oikein ylpeä vauvan syöttöpunnituksesta ja maitoparrasta. Vauvan paino on alle 3kg, mutta se on pudonnut vain 2,5%. Lääkäri antaa heti aamupäivällä kotiutumisluvan. Odotellaan kuitenkin kahden vuorokauden iän saavuttamista verikokeen takia.
Klo 15.50
Puoliskoni tulee hakemaan meitä ja vauva saa ensimmäistä kertaa vaatteet päälleen isin pukiessa hänet samalla, kun itse käyn nopeasti suihkussa ja vaihdan omat vaatteet. Poistutaan sairaalasta labran kautta klo 1630.
Ennen kotia pysähdytään näyttämään tulokasta mummille ja papalle, missä myös Nuppu ja Jekku näkevät vauvan ensimmäistä kertaa.
* * * * *
Nyt on koettu myös synnytys, kun sairaalaan ei ollutkaan mikään kiire ja synnytyksen käynnistymistä piti oikeasti jopa odottaa. Onneksi näin. Jos olisi odoteltu supistuksia kotona, olisi tämäkin vauva luultavasti matkavauva. Palautelappuun annoin arvosanaksi 10, koska en tiedä mitä olisin halunnut muuttaa kokemuksessa.
Voi apua mikä ihana tulokas! Onnea valtavasti. <3 Synnyttäminen on kyllä sanoinkuvaamattoman upea kokemus ja näiden kertomusten lukeminen herkistää aina.
VastaaPoistaKiitos ❤️ synnytys on kyllä sellanen et ei oo toista. Paha sanoa mikä olis kamalaa ja ihanaa muine tunteineen yhtä aikaa 🙈
PoistaKiitos kertomuksesta ja onnittelut hienosta kokemuksesta. <3 Täällä synnytettiin viimeyönä, melko samanlainen synnytys kuin siellä, omilla mausteillaan. :) Nyt pieni tummatukkanen pörröpää poika masun päällä tuhisemassa.
VastaaPoistaOi valtavasti onnea! 💖💖💖
PoistaIhana pienokainen, paljon onnea! Ihanan rauhallisesti eteni synnytys, ehti varmaan oma pääkin mukaan :)
VastaaPoistaKiitos ❤️ oot kyllä oikeassa, nyt oli ihmettelemistä kun pitikin odottaa supistuksia, mutta kun ne vihdoin alkoi osasi jo odottaa että kohta helpottaa. Kätilö totesi että kylläpä tulinkin nopeasti kipeäksi, hän taisi yllättyä enemmän kuin me 🙈
PoistaIhanaa, että synnytys sujui hyvin <3 Synnytys on parhaimmillaan niin kaunis ja voimaannuttava kokemus <3
VastaaPoistaTuo on niin totta! ❤️
Poista