Aikuisia valintoja telkkariostoksilla

Mie olen nyt ylpeä meistä! Me ollaan ehkä sittenkin aikuistuttu vähäsen tai ollaan alettu vuosien varrella tekemään aikuismaisempia valintoja. Hoksattiin itsekin toimineemme aivan eri tavalla, mitä olisi tehty reilut kuusi vuotta sitten, lapsettomana pariskuntana.


Meiltä hajosi telkkari jo viime vuonna jossain vaiheessa kesää. Ei haluttu ostaa kiireellä uutta ja saatiin perheen sisältä ylimääräisenä ollut telkkari. No sillekin kävi ennen joulua hullusti ja ollaan puhuttu, että voidaan ostaa uusi telkkari, kun alan saada äitiyspäivärahaa.

Käytiin heti tilipäivänä katsomassa telkkareita yhdessä kaupassa. Puoliskoni oli katsonut valmiiksi pari sopivan hintaista mallia. Sinnikäs myyjä tarjosi meille jotakin Super hyperdyper telkkaria, joka hänelläkin kotona on kuulema. Me mietittiin kumpi harmittaa enemmän. Se että ostettaisiin kallis telkkari vai se että lähdetään kotiin ilman telkkaria. 

Hintaa ja tilin saldoa tarkastellessa kysyttiin toisiltamme halutaanko me nyt käyttää "kaikki rahat" telkkariin. Tässä kohtaa myyjä tietenkin riensi kertomaan heidän korottomasta ja melkein kuluttomasta osamaksuratkaisusta, johon me molemmat vastattiin heti "ei kiitos".


Tuijoteltiin tovi niitä ruudulla liikkuvia kuvioita ja tultiin siihen tulokseen, että tässä hyperdyper yksilössä ne ei oikeasti edes näyttäneet sen paremmalta, kuin niissä puoliskoni ennalta katsomissa halvemmissa malleissa. Lopulta myyjä esitteli lisää malleja, jotka olivat lähempänä meidän budjettia.

Muutama sopiva telkkari löytyikin ja koko homma kaatui viimein siihen, että yhtäkään puoliskoani kiinnostavaa mallia ei ollut myymälässä paikalla. Joten me ostettiin lapsille Jekun löytämä robottikoira ja poistuttiin paikalta. 

Reilut kuusi vuotta sitten, me oltaisi menty kauppaan, valittu paras niistä vaihtoehdoista joita ei tarvitse odottaa kahta viikkoa ja ostettu se. Nyt me ei ostettu mitään! Paitsi tämä koira.


Meidän telkkarin katsominen käsittää ne muutamat sarjat joita silloin tällöin katsotaan puoliskoni kanssa ja enemmän telkkarista katsotaan piirrettyjä. Meidän lapset ei tarvitse niin kallista telkkaria, eikä mekään. Koiransa lapset ansaitsivat odotettuaan kaupassa kiltisti ja Jekku kysyi koiran hintaakin myyjältä ihan itse. 

Kolme viikkoa vauva-arkea

Me ollaan oltu vauvan kanssa kotona vasta tai jo melkein kolme viikkoa ja vauvalla on nyt ikää tarkalleen kolme viikkoa ja yksi päivä. Enkä oikeastaan osaa edes kertoa meidän arjen muuttuneen, vaikka lapsia nyt onkin yksi enemmän. Oikeastaan tällä hetkellä tuntuu, että Jekun päiväkodin aloitus oli isompi muutos kuin vauvan syntymä.


Kotiuduttiin keskiviikkona, vauvan ollessa kahden päivän ikäinen. Puoliskollani oli vapaata töistä se ensimmäinen torstai päivä ja se ilmoitettiin myös päiväkotiin lapsille kotipäiväksi. Pohdittiin isyyslomaa enemmän ja vähemmän pitkin kevättä, koska nyt se olisi oikeasti ensimmäistä kertaa mahdollista ja nimenomaan isyyslomaa. Nupun ja Jekun syntyessä hän oli opiskelijana muutenkin lomalla. 

Synnytys meni hyvin ja jälkisupistuksia lukuunottamatta en ollut sen jälkeen edes kipeä. Tultiin sitten kuitenkin siihen tulokseen, että puoliskoni pyysi vain perjantain vuoronsa vapaaksi ja jo lauantaina vietin aamusta päivän yksin lasten kanssa. 



Ensimmäinen päivä yksin kolmen lapsen kanssa

Aamupäivällä katsottiin piirrettyjä ja lounaan jälkeen siivottiin lastenhuonetta. Yritin houkutella lapsia aktiivisiksi kertomalla kuinka kivaa on sitten sunnuntaina leikkiä mummun ja vaarin kanssa. Onnistuin niinkin hyvin, että lapset sentään olivat samassa huoneessa kanssani ja minä siivosin. Käytiin myös saunassa, vauvan ottaessa ilmakylpyä pyyhkeen sisällä pesuhuoneessa. 

Mummu ja vaari kävivät sunnuntaina tuomassa muutamia vauvatarvikkeita. Samalla kun vaari ja Nuppu ripustivat vauvan korikehtoa, minä kävin läpi vauvan liinavaatteita ja tajusin antaneeni kaikki (vaaleanpunaiset) aluslakanat pois. Ilmeisesti meillä olikin vain yksi valkoinen lakana ja siitäkin olin puolet repinyt kiharanauhoiksi.


Mummu täydensi meidän lakanakaappia kahdella pienellä pussilakanasetillä ja kahdella lakanalla sekä pissalakanalla. Samaan aikaan vauva pääsi ensimmäistä kertaa rattaissa ulos, kun ruoan jälkeen lähdettiin vaarin kanssa keinumaan. 

Mitä tulee siihen yhden päivän isyyslomaan, ei lapsetkaan pitäneet sen enempää vapaata päiväkodista. Mitä nopeammin arki palaa aamuherätyksineen ja iltarutiineineen tutuille urille, sen parempi. Meidän arki on muutenkin ihan omanlainen puoliskoni ilta- ja viikonloppupainotteisen työn ja arkivapaiden ansiosta.


Näiden kolmen viikon aikana:

Yritin ehtiä vauvan kanssa pikaisesti kaverille ennen lasten hakua, siinä reilusti epäonnistuen. Vauva halusi mieluummin syödä. Kävin sitten vauvan kanssa tankkaamassa auton puoliskolleni valmiiksi ja kiiruhdin hakemaan lapsia. Ensimmäinen lähtömme viikon ja päivän ikäisen kanssa ei siis ollut kovin sujuva.

Osallistuttiin päiväkodin kevät tapahtumaan koko perheen voimin.

Käytiin kaksi kertaa portfoliomalleina vauvakuvauksessa.

Vietettiin äitienpäivää ja askarreltiin kortit.


Tehtiin onnistunut synttärireissu Vantaalle. Vauva alkoi heräillä kehä kolmoselle liityttäessä ja pysyi tyytyväisenä sen viimeisen vartin Nupun huolehtiessa takapenkillä tutin vauvan suuhun. Kotimatkalla taas Jekku päätti laittaa tutin omaan suuhunsa, joten pysähdyttiin sitten kerran tankkaamaan vauva. Ei lainkaan huono!

Okei yksi juttu on muuttunut arjessa vauvan synnyttyä. Koska päiväkotiin päin koko matka on ylämäkeä ja lapset ovat pyöräilijöinä vielä toistaiseksi mallia ylämäessä perässä vedettäviä, he eivät ole päässeet pyörillä päiväkotiin nyt kolmeen viikkoon. Minulla kunnon vain kaksi kättä ja jonkun täytyy työntää myös vaunuja.


Vastapainoksi ollaan kyllä muuten pyöräilty ihan vaan pihassa ja Jekun kummitädin kanssa käytiin kaupassa asti ja sunnuntaina tehtiin kahden ja puolen tunnin lenkki koko perheen kera. Okei lenkki oli ehkä puolitoista tuntia ja noin tunti meni syömiseen kiinalaisessa 🙊😅

Kun on mitä odottaa

Odottamisessa on jotain taikaa. Sellaisessa vähän kuin "joulu keskellä kesää" kaltaisessa odotuksessa. Ensimmäinen palkkapäivä uudessa työpaikassa. Yllättävä arpajaispalkinto tai ihan vaan nettikaupasta tilattu paketti. Niiden odottaminen osaa olla jopa kutkuttavaa.


Tämä toukokuu on minulle tuollaisen odotuksen kuukausi. Kotihoidontuelta hyppy äitiyspäivärahalle on nimittäin aika iso muutos meidän taloudelle ja ollaan tehty säästö- ja hankintasuunnitelmia pitkin talvea. Ensimmäistä äitiyspäivärahaa odotin vähän kuin ensimmäistä palkkapäivää.

Ensimmäinen hankinta, jonka pakollisten maksujen ja säästön jälkeen tein oli repputilaus. Ostin Nupulle ja Jekulle päiväkotiin SkipHopin kerhoreput. Ja tilasin vauvalle tietenkin samalla kertaa talutusrepun.

Nupulla ja Jekulla nuo talutusreput ovat edelleen käytössä ja kesän retkiä varten niihin on kiva pakata juomapullot ja pikkueväitä. Kerhoreppuun mahtuu sitten vaihtovaatteita päiväkotiin vähän paremmin. Minulla on tapana viedä reppu päiväkotiin maanantaina, täydentää tarvittaessa ja napata vasta torstaina kotiin. Siinäpä olen sitten ihmetellyt keskiviikkona puistoon lähtiessä että jaa reput... Nyt on sekin ongelma ratkaistu. Melkein. 

Repuista tuli sähköposti jo viime viikon lauantaina, mutta edelleen odotan  postin pakettiautomaatin koodilla varustettua viestiä. Olin aika varma, että tuo paketti tulisi ensimmäisenä. Oikeastaan odotan enemmän Jekun ilmettä, kun hän näkee uuden reppunsa. Reput ovat Nupun valitsemat ja Jekku ei ole omastaan nähnyt edes kuvaa vielä.


Isoin paketti saapui jo!

Meillä on Emmaljungan Scooterit ja sovittiin heti plussan jälkeen, että ei osteta uusia vaunuja, vaan pärjätään tosi hyvin rattailla vauvan kanssa. Varsinkin, kun tässä on mahdollisesti tulossa auton vaihtoa isompaan ja muuta rahareikää. Vaikka scootereiden selkänoja ei mene täysin vaakatasoon, niin kyllähän niistä saa vauvakelpoiset kovapohjaisella vauvan kantopussilla.

Aikanaan tuplarattaisiin ostettu vauvapussukka on kyllä scootereihin oikein sopiva ja sen puolesta suunnitelma oli hyvä. Siihen saakka, että pesin pussin ja pistin sen rattaisiin valmiiksi vauvaa varten. En tajunnut kuinka pystyssä selkänoja oikeasti onkaan.

Pussukan kanssa vauva valuu koko ajan varpaisiinsa. Niinpä aloin etsiä pienempiä rattaita vaunukopalla, sellaisia jotka olisi myös helpompi kantaa rappusissa, eivätkä veisi juuri tilaa eteisessä. Löysinkin parit kiinnostavat, mutta niiden hintalapulla en edes ehdottanut niiden ostoa puoliskolleni.


Matkavaunuja etsiessäni googletin huvikseni myös uudestaan rattaat, joista haaveilin jo kolme vuotta sitten. Löysin ne etsiessäni tuplarattaita.  Yllätyinkin kun törmäsin suomalaiseen lastentarvike liikkeeseen, josta rattaita saa. En nimittäin ollut nähnyt kyseistä merkkiä Suomessa myynnissä pariin vuoteen. Rattaat kotiutuivat meille perjantaina!

Enpä vain tiennyt, että Matkahuolto on kuljetuksineen yhtä epälooginen kuin posti. Nimittäin rattaat tulivat Vantaalta perjantaina, mutta samaan aikaan samasta paikasta lähetetty settiin kuuluva turvakaukalo on jossain Helsingin ja meidän välillä. No jaa yksi paketti odotettavana lisää, jee! Saatan silti soittaa huomenna matkahuollon pakettipalveluun tiedustelupuhelun...

Sen lisäksi, että olen tälle viikolle odottanut lasten reppuja ja rattaita ja turvakaukaloa, minulla kävi myös tuuri ja voitin arvonnassa Sodastreamin! Tuon tiedon jälkeen piti soittaa pieni hehkutus puhelu jollekin ja puhelimeen vastasivat isi ja pikkusiskoni.

Mikähän paketti lopuista kolmesta tulee ensimmäisenä? Reput, turvakaukalo vai sodastream 🤔

Terveydenhoitajan kotikäynti ja ensimmäinen neuvola

Monessa kaupungissa äitiysneuvolan viimeinen käynti tehdään kotikäyntinä, kun vauva on noin yhden viikon. Ensimmäinen aika lastenneuvolan puolella on kaksiviikkoisena. Meillä vauvan syntymästä pitää itse ilmoittaa neuvolaan ja samalla varata aika, kunhan sairaalasta on kotiuduttu.


Minä muistin soittaa perjantaina äitiysneuvolaan ilmoittaakseni vauvan syntymästä, mutta vastaaja kertoikin terveydenhoitajan olevan lomalla. En jaksanut ottaa stressiä ajasta, vaikka en heti maanantaiaamunakaan saanut puhelua läpi. Minulla olisi ollut rv 39+5 varattu äitiysneuvola tiistaina, vauva olisi 8vrk ikäinen, joten olisin sitten vain yllättänyt hoitajani ilmestymällä paikalle vauvan kanssa. Toisella soitolla kuitenkin sain hoitajan kiinni ja sovittiin kotikäynti keskiviikolle, jolloin vauvalla oli ikää 9 vuorokautta.

Alkuun vauva sai nukkua rauhassa, kun hoitaja otti äitiyskortistani tiedot talteen omiin papereihinsa ja juteltiin synnytyksestä. Sain valmiiksi ensimmäisen ajan lastenneuvolaan sekä omaan jälkitarkastukseen.

Sitten oli vauvan vuoro.  Katsottiin ja putsattiin napaa, josta napatynkä oli irronnut neljän vuorokauden iässä. Samassa katsottiin tarttumis- ja kävelyheijasteet. Vauva myös punnittiin. Vauva painoi syntyessään 3025g ja kotiutuessa 2948g. Yhdeksän päiväinen poikamme painoi 3280g, mikä oli jo hienosti yli syntymäpainosta.


Ensimmäinen lastenneuvola oli tiistaina, 15 vrk iässä. Pamahdin paikalle kaikkien lasteni kanssa vauvan huutaessa. Hän ilmoitteli nälkäänsä tietenkin juuri samaan aikaan, kun oli jo ihan pakko lähteä. Onneksi neuvolaan ajaa alle viidessä minuutissa ja hän pääsi syömään ensimmäisenä takin riisuttuani.

Jälleen juteltiin synnytyksestä ja vauvasta. Katsottiin samat heijasteet, napaa ja vauvan ihoa. Kaksiviikkoinen vauva alkaa olla jo hetkittäin hereillä. Nuppu ja Jekku olivat uteliaina hoitotason vieressä katsomassa, kun vauvaa mitattiin ja punnittiin. 15 vuorokauden ikäinen poikamme ei olekaan enää mikään mini mini vauva niin kuin syntyessään. Nyt pituutta oli 50,4cm painoa 3710g ja päänympäryskin 36,7cm. Nyt hän on suunnilleen samoissa mitoissa  kun sisaruksensa syntyessään.

Sitä minä vain mietin, että miten hän on kasvanut noin paljon tässä ihan täysin huomaamattomasti.


Vauvan luonteesta on tässä vaiheessa vaikea sanoa juuri mitään muuta kuin tyytyväinen ja ihana ja täydellinen. En ole kellottanut, mutta mielestäni vauva syö päivällä tiheään, noin parin tunnin välein ja öisin taas 3-4 tunnin välein. Vauva ilmoittaa itse ruoka-aikansa ja se olikin ensimmäisellä viikolla ainoa mitä vauva ilmoitti.

Nyt on hieman havaittavissa kipeitä pieruja, joista myös tulee ilmoitus levottomana kähinänä tai itkuna. Vauva ei siis turhia huuda, nukkuu lähes kokoajan ja on valtavan ihana. Niin ihana, että tekisi vain mieli linnoittautua sänkyyn tai sohvannurkkaan vauva rinnan päällä nukkuen ja nukahtaa itsekin.

Rauhallisesti käynnistynyt synnytys

Klo 05.15
Maanantaiaamu. Herään käymään vessassa ja kurkistan puhelimesta mitä kello on. Lapset ovat nukkuneet koko yön omissa sängyissään! Tuntuu vähän oudolta. Olen melko varma, että pönttöön menee jotain muutakin kuin pissaa. Nappaan terveyssiteet hyllyltä. Minua ei oikeastaan edes väsytä.

Klo 05.46
Aurinko on jo nousemassa ja luonnonvalo riittää kirkkaasti sairaalakassin pakkaamiseen. Nappaan valmiiksi pinoamani vauvan vaatteet ja rievun ensimmäisenä. Omia tavaroitani keräillessä tunnen lorahduksen. Nyt ei ole enää epäilystäkään. Tämä on lapsivettä.

Pakkaan omat vaatteeni ja sairaalakassin vetoketjun suljettuani jatkan lasten päiväkotireppujen pakkaamisella. Oman olon kuulostelu, tai lähinnä olojen puute, on ärsyttävää. Valmiiden reppujen viereen pinoan lapsille vaatteet sukista pipoihin. Pitääkö lähteä viemään lapsia naapuriin? Laitanko avaimeni Jekun reppuun jo nyt?


Klo 05.58
Tunnen uuden lorahduhduksen. Kaivan supistuslaskurin puhelimen näytölle valmiiksi ja käyn takaisin sänkyyn odottamaan.

Klo 06.12
Aloitan ensimmäisen "ehkä" supistuksen kellottamisen ja herään lasten ääniin ennen kuin herätyskello ehtii soida 0705. 

Pidän supistuslaskuria esillä, mutten ehdi käyttää sitä. Aloitan jonkin pienen supistuksen tapaisen kellottamisen samalla,  kun autan vaatteita yhdelle ja hoputan toista. Pysäytän laskurin napatessani puhelimen takin taskuun ja lähdetään ovesta ulos. Päiväkotiin lähdön  keskellä, en edes huomannut koska se supistuksen tapainen loppui.

Mietin olenko tyhmä vai tosi tyhmä vetäessäni pyöräileviä lapsia ylämäkeen kohti päiväkotia. Mitään normaalista poikkeavia oloja tai kipuja ei vieläkään ole. Olisiko sittenkin pitänyt mennä autolla. Päiväkodilla ollaan jo kymmentä vailla kahdeksan. Lapset ovat omissa ryhmissään aamupalalla ja minä näppäilen synnärin numeron kävellessäni takaisin kotiin.

Neuvolakortista tallentamani numero ei toimi. Sairaalan nettisivuilta  synnytyksen kohdalta löytyy numero ainoastaan suoraan synnytyssaliin. En ole varma onko se ihan oikea paikka, kun ei tämä nyt tunnu yhtään samalta kuin aiempien synnytysten alkaessa.


Klo 08.04
"Moikka, mulla on nyt tullu lapsivettä pitkin aamua"
"Silleen no ihan kunnolla, että lorahti ja siteestä voisi puristaa."
"Viimeksi otettiin verikokeita samalla kun kävin ultrassa 36+0"
"Joo ei oo otettu mitään muita näytteitä ku verikokeita."

Saan kätilöltä ohjeeksi syödä hyvän aamupalan ja lähteä kohti Kotkaa streptokokkinäytteenottoa varten. Jos näyte on positiivinen, minun pitää jäädä sinne antibioottitippaan. Jos negatiivinen, saadaan lähteä takaisin kotiin odottelemaan.

Kävelen kotipihamme mäkeä rauhassa, ei edes tavallisia liitoskipuja, supistuksista puhumattakaan. Toisaalta helpottavaa, ettei niitä tarvitse enää edes odotella. Kätilö otti tietoni ylös valmiiksi ja nyt se lähtö tuli, vaikka ei vieläkään tunnu siltä.

Eteisessä jännitys purkautuu ja nieleskellen kerään hetken itseäni, ennen kuin herätän puoliskoni. Hänen pukiessa minä soitan pari puhelua ja sovitaan kuka hakee lapset päiväkodista. Aamupala jäi molemmilta syömättä. Jätetään minun avaimet puoliskoni veljelle ja lähdetään bensa-aseman kautta liikkeelle.

Tämä tunnin matka menee verkkaisesti. Puoliskoni ajaessa jutellaan niitä näitä ja supistuslaskurin vaihdoin instagramiin jo ennen tankkausta.


Klo 09.20
Parkkeerataan auto. Kävellään sairaalan läpi äitiyspoliklinikalle. Äitiyskortti jää ilmoittautumispisteelle ja me siirrymme odotus aulaan.

Hetken päästä kätilö hakee minut toiseen huoneeseen käyrille. Puhelin kannattaa ottaa mukaan, siinä kun menee noin parikymmentä minuuttia. Pääsen huoneeseen, jossa on kolme nojatuolipaikkaa väliverhoineen. Kätilö kytkee minut antureihin ja esittelee laitteen.

Klo 09.50
Laitteesta kumisee vauvan tasainen syke. Ensimmäinen anturi mittaa vauvan sykettä, kun toinen mittaa minun sykettä, supistuksia ja vauvan liikkeitä. Huoneessa on toinenkin äiti, joten puoliskoni odottaa aulassa. Onneksi otin varavirtalähteen ja kuulokkeet mukaan, siis hänen onnekseen.

Vointini on ihan tavallinen. Kätilö kyselee aiemmista synnytyksistä ja minä kerron, miten esikoinen syntyi matkalle ja miten toinen päädyttiin synnyttämään Jyväskylässä. Tällainen supistusten alkamattomuus on ihan uutta. Kätilö tuumaa, että naisen kantoaika on yleensä suunnilleen yhtä pitkä.

Hän uskaltaa epäillä, että supistamattomuus voisi johtua aikaisempiin synnytyksiin verraten pienistä viikoista. Nyt on vasta rv 38+4, kun aiemmat synnytykset olivat rv 39+5 ja rv 41+5. Kätilö on myös sitä mieltä, että lääkärille pitää ehdottomasti mainita aiemmista nopeammista synnytyksistä. Kotiin lähettäminen olisi hänen mielestään huono idea.


Klo 10.07
Kätilö lähtee muiden asiakkaiden luo ja minä nappaan parit kuvat käyrälaitteesta. WhatsApp laulaa. Laite tulostaa sydänkäyrää ja supistuskäyrää. Pitkäksi venyneen 20 minuutin aikana paperille on tullut jo 4 supistusta. Kipeiksi niitä ei voi luonnehtia. Tuntuvat harjoitussupistuksilta. Tässä vaiheessa supistus kuin supistus kelpaa.

Klo 10.40
Kätilö pääsee kurkkaamaan ja pyytää, jos joku ehtisi päästää minut pois. Sen minkä piti kestää noin 20 minuuttia kestikin tarkalleen 55 minuuttia, kun sama kätilö tuli vapauttamaan minut. Pääsin puoliskoni luo aulaan odottamaan lääkäriä.

Klo 10.50
Aulasta meitä kutsui valkotakkinen rouva, jota seurasimme tutkimushuoneeseen. Siellä taas odotti lääkäri. Ensin ihmeteltiin hetki meidän papereita ja sitten alettiin ultraamaan. Valkotakkinen ei oikein saanut vauvan päätä kunnolla näkyviin. Lääkäri toteaa, että minusta tuli nyt koekaniini ja tulee itse ultraamaan.

Pienikokoiseksi tämäkin lääkäri vauvaa sanoi vatsan päältä tunnusteltuaan. Ultran syy jäi pieneksi mysteeriksi. Kysyin katsotaanko taas vauvan kokoa. "Ei me sitä nyt enää niin tarkkaan, kohtahan se selviää, kun hän syntyy." Sen verran näyttöä ymmärrän, että päätä, reisiluuta ja vartaloa tälläkin kertaa tarkkaillaan. Meille kerrotaan ainoastaan, että vauvan virtsarakko näyttää aika isolta. Lastenlääkäri tulee katsomaan vauvan heti syntymän jälkeen.

Ultran jälkeen valkotakkinen ottaa streptokokkinäytteen ja lääkäri kokeilee kohdunsuun ja kohdunkaulan tilanteen. Mistään senteistä minulla ei ole mitään hajua, vaikka ne sanotaan ääneen. Koko tutkimus sattuu sen verran, että muistan ainoastaan lääkärin kertoneen vauvankin suuttuneen.


Lääkäri antaa minulle "firman pöksyt" ja vaipan, eli ne kuuluisat sairaalan verkkopikkarit. Sen verran lapsivettä lorahtelee tutkimuksen aikana. Seuraan lääkäriä takaisin käyrähuoneeseen, puoliskoni suunnatessa odotusaulaan.

Klo 11.25
Lähetän puoliskolleni viestin, kun kuulen lääkärin sanovan kätilölle, ettei meitä lähetetä ajamaan kotiin.

Klo 11.41
Supistus sattuu jo sen verran, että lähetän siitäkin viestin puoliskolleni. Ihmettelen käyrän arvoja. Muistelen, että aiemmalla kerralla supistusten lukemat olivat kovimmillaan yli 60, mutta itse tunsin vain vatsan kovettuvan. Nyt supistuksia tulee jopa alle kymmenen minuutin välein.

Klo 12.23
Lähetän viimeisen supistuksen lukeman "59" viestinä puoliskolleni ja kätilö irrottaa minut antureista.

Koska meitä ei olla lähettämässä kotiin, meidän pitää odottaa, että päästään synnytyssalien puolelle lepohuoneeseen tai suoraan saliin. Kysyn voidaanko käydä odotellessa syömässä ja kätilö antaa minulle ruokalipun ja puoliskolleni allergialääkkeen.


Klo 12.30
Ollaan syömässä ja kipeämpiä supistuksia tulee noin 10 minuutin välein. Perunat ja leivitetty kampela on epäilyistä huolimatta hyvä lounas, varsinkin kun se aamupala tosiaan unohtui.

Klo 13.13
Istutaan jälleen odotus aulassa. Saleissa on ruuhkaa ja odotetaan synnytyssalin kätilöä hakemaan meitä lepohuoneeseen. Supistukset unohtavat, että niitä tuli jo ihan hyvään tahtiin. Ehditään odottaa aulassa noin tunti ennen kuin meitä tulee hakemaan uusi kätilö.

Klo 14.17
Puoliskoni istuu keinutuolissa ja minä hengailen sängyllä sairaalan pinkeissä. Lepohuoneesta löytyy amme ja kaiken maailman kummallisia jumppapalloja. Saan langattomat käyräanturit ja kipeitä supistuksia tulee harvakseltaan. Supistuksia mittaavan anturin vyö ei meinaa pysyä paikoillaan. Vessa on mukamas antureiden kantaman ulkopuolella.

Seuraamme tilannetta tässä jonkin aikaa ja tarvittaessa mietitään lähdetäänkö kävelemään rappusia tai osastolle hakemaan vauhtia. Supistukset voimistuvat selvästi, vaikka edelleen tulevat turhan viiveellä. Kännykän supistislaskuri on jo unohdettu kokonaan.


Klo 15.01
"vielä odotellaan, mut nyt tulee jo tosi kipeitä." vastaan puoliskoni siskolle. Ehdin nukahtaa hetkeksi ja herään supistuksiin. Puoliskoni kommentoi supistuksien tulevan jo tosi tiuhaan ja ne saavat minut vaikeroimaan ääneen, vaikka ehdinkin nukkua hetken niiden välissä. Totta, nyt supistus väli on alle viisi minuuttia.

Klo 15.15
Pomppaan sängyltä pois. Yritän päästä liikkumaan, mutta supistuksia mittaava anturi tipahtaa paikaltaan ja siitä irtoaa joku osa. Soitan kellosta kätilön paikalle. Vaihdetaan minulle langalliset anturit ja menen takaisin sängylle. Supistuksen tullessa yritän hengittää mahdollisimman syvään ja rauhallisesti. Jumppaan sormia ja ranteita ja puristan sängyn päätyä toivoen ettei minulla olisi jalkoja. Puoliskoni miettii ääneen miksi en halua mitään kivunlievityksiä.

Painan uudelleen nappia. Kätilö tulee nopeasti ja kurkistaa tilanteen: 5cm auki. Kätilö ehdottaa ilokaasua, jota puoliskoni kannustaa minua kokeilemaan. Lepohuoneessa ei ole ilokaasua, joten kätilö käy valmistelemassa sen yhteen synnytyssaleista.

Klo 15.30
Kätilö palaa hakemaan meitä lepohuoneesta synnytyssaliin. En pääse edes lepohuoneesta pois, kun supistus tulee ja pysäyttää minut. Roikun välioven kahvassa ja kätilö kehottaa ottamaan oman aikamme ja tulemaan ihan rauhassa.

Klo 15.40
Salissa kätilö ojentaa ilokaasu maskin lähelleni ja ohjeistaa miten siihen hengitetään samalla todeten, että seuraavalle supistukselle sitten.


Käyn sängylle kyljelleni makaaman maskin kanssa. Syvään hengittäminen ja rauhallinen ulos hengitys on muuttunut kovaksi "aaaaaaaaa" huokaisuiksi. Hengittelen ilokaasua kahteen supistukseen ja soitan jälleen kelloa. Kätilö on paikalla samalla hetkellä ja kysyy ponnistuttaako. Hengitän sisään ja saan huokaistua uloshengityksellä maskiin "joo" samalla, kun ponnistuksen tarve saa minut jo puskemaan. Jälkeenpäin kuulen, että tässä kohtaa vauva kävi jo "kurkkaamassa".

Kätilö pyytää minua kääntymään selälleen. Käännyn, ainakin puoliksi ja ojennan toisen jalkani niin suoraksi kuin pystyn. Kätilö sanoo ponnekkaasti "rauhoitu Petra." ja käskee avaamaan jalat. Pidän edelleen kaksin käsin kiinni maskista ja katseeni kohti seinää, paitsi, että puristan silmiäni tiukasti kiinni.

Keskitän energiani hengittämiseen. Tulee supistus. Siitä selvitään pitkän "aaa" n säestämänä ja pää on syntynyt! Seuraavan supistuksen jälkeen kipu unohtuu. Kätilö nostaa pienen pörrötukkaisen pojan vatsalleni. Vauva sai 9+10 pisteet.

Minulta kysytään joko ponnistetaan istukka. Sitä varten pitää odottaa supistusta hetken aikaa, siinä ajassa poika pissaa päälleni. Huolemme isosta rakosta loppuu siihen. Minä kastelen sukkani koukistaessani jalkaani ja laskiessani sen tietenkin suoraan siihen mihin poika juuri syntyi.

Kätilö leikkaa napanuoran, kun napasuoni on lakannut sykkimästä. Istukka on kokonainen ja vauva saa olla paitani sisällä samalla, kun pyydän kätilöä tarkistamaan tarvitaanko minuun tikkejä. Se sattuu vielä paljon, mutta positiivista on, ettei mitään parsittavaa ole. Vain pieniä nirhaumia eteen päin.


Rv 38+4
Lapsivedet 0546
Säännölliset supistukset 1500
Saapuminen synnytyssaliin 1540
Syntymäaika 1555
Ponnistusvaihe 5min
Synnytys päättyy istukkaan klo 1605
Synnytyksen kesto supistuksista 1h5min

Vauvan syntymän jälkeen kellonajat ja tapahtumien järjestys eivät luonnollisesti painuneet niin vahvasti mieleen. Paitani sisällä pötköttelee ihana pieni poika ja hetki on täydellinen tässä ja nyt. Vauva, minä ja puoliskoni. Saadaan olla näin aika kauan ennen vauvan mittaamista.

Kätilö ja puoliskoni heittävät omat arvauksensa vauvan painosta. Paperiin kirjoitetaan  paino 3025g, pituus 47cm ja päänympärys 33cm. Saan vauvan takaisin paitani alle siksi aikaa, kun kätilö kutsuu lastenlääkärin tarkistamaan vauvaa ultrassa näkyneen ison rakon takia.

Paitani sisältä paljastuu jo kakkatahrakin, kun vauva nostetaan taas hoitopöydälle. Lääkäri onnittelee meitä, tekee tutkimuksensa ja toteaa kaiken olevan kunnossa ja poistuu. Me jäädään saliin kolmestaan, kun kätilö lähtee ilmoittamaan onnitteluleipien tekijälle meidän juomatoiveet.

Syödessä mietimme jokohan hiljalleen päästäisiin osastolle. Soitetaan kelloa ja samalla tajuan sen olevan sopivasti huono hetki, kun jostain kantautuu syntymän ääniä. Puoliskoni pesee vauvan ja minä nousen vessaan. Kätilömme tulee takaisin ja antaa minulle pyyhkeen ja puhtaat vaatteet, jotta pääsen suihkuun. Vauvallekin laitetaan vaippa vasta nyt. 


Kello on jo melkein seitsemän. Puoliskoni lähtee ajelemaan kotia kohti päästäkseen laittamaan lapset ainakin melkein ajoissa nukkumaan. Vauva on vielä hieman alilämpöinen, joten me lämmittelemään lämpöpatjan kanssa ja päästään osastolle sitten kun lämpö on sopiva. Kätilö käy tekemässä meidän paperit ja palaa kertomaan, että yövuoron kätilö tulee sitten viemään meidät osastolle.

Klo 19.54
Naputan viestin puoliskolleni, että nyt meidät kärrätään pyörätuolissa osastolle ja sujautan puhelimen aamutakkini taskuun.

Klo 20.36
Puhelimeni tärisee ja vastaan videopuheluun. Nuppu ja Jekku näkevät vauvan ensimmäistä kertaa puhelimen näytön välityksellä. Päätettiin säästää bensoissa, joten olen koko osastolla olon ajan kahdestaan vauvan kanssa.

Yöt menevät imetyksen opettelussa. Saan jälleen avukseni rintakumin. Ja päivät nukumme ja syömme. Kahdesta vuorokaudesta vauva on ihokontaktissa melkeinpä koko ajan. Hän päättää myös haluta syödä samaan aikaan minun kanssani, kopassa makoilun sijaan. Tajuan vasta kotiin lähtiessä, että en soittanut osastolla kelloa kertaakaan.

Tiistain aamuvuoron kätilö käy esittäytymässä, ja pyytää hakemaan häntä aamupalan jälkeen aamupesua varten, samalla saan tarkistettua muutkin ruokailuajat. Aamupesu käsitti lähinnä navan putsauksen ja vaipan vaihdon. Yövuoron kätilö taas kysyy onko vauva ollut koko ajan paitani sisällä, mihin vastaan kuiskaten joo.


Keskiviikkoaamun hoitaja on oikein ylpeä vauvan syöttöpunnituksesta ja maitoparrasta. Vauvan paino on alle 3kg, mutta se on pudonnut vain 2,5%. Lääkäri antaa heti aamupäivällä kotiutumisluvan. Odotellaan kuitenkin kahden vuorokauden iän saavuttamista verikokeen takia.

Klo 15.50
Puoliskoni tulee hakemaan meitä ja vauva saa ensimmäistä kertaa vaatteet päälleen isin pukiessa hänet samalla, kun itse käyn nopeasti suihkussa ja vaihdan omat vaatteet. Poistutaan sairaalasta labran kautta klo 1630.

Ennen kotia pysähdytään näyttämään tulokasta mummille ja papalle, missä myös Nuppu ja Jekku näkevät vauvan ensimmäistä kertaa.

* * * * *

Nyt on koettu myös synnytys, kun sairaalaan ei ollutkaan mikään kiire ja synnytyksen käynnistymistä piti oikeasti jopa odottaa. Onneksi näin. Jos olisi odoteltu supistuksia kotona, olisi tämäkin vauva luultavasti matkavauva. Palautelappuun annoin arvosanaksi 10, koska en tiedä mitä olisin halunnut muuttaa kokemuksessa. 

Taaperon ensimmäiset päiväkotiviikot

No niinhän siinäkin taas kävi, kun lauantaina kerkesin julkaista PÄIVÄKOTI postauksen, niin maanantaina päiväkodin johtaja kertoi, että nyt olisi Jekulle paikka. Nuppua hakiessa sovittiin tutustuminen pienten ryhmään heti seuraavalle aamulle. Nyt onkin jo taaperon kolmas viikko päiväkodissa.


Tutustumassa oltiin vain kerran. Mentiin yhdeksäksi aamun leikkeihin ja ulkoiluun mukaan ja lähdettiin kotiin muiden mennessä lounaalle yhdeltätoista. Tutustuminen meni tosi hyvin. Muutaman kerran taaperoa ujostutti ja muutaman kerran hän juoksi leikeistä syliini. Nuppu tuli moikkaamaan Jekkua pienten puolelle ja pihalla. 

Sain Jekulle allergiatodistuksen neuvolasta samalla, kun kävin viimeksi omalla terveydenhoitajallani. En tosin tajunnut, että kaupat olisivat olleet pääsiäisenäkin auki, joten ensimmäinen päivä mentiin ilman tossuja. Nyt on tossut ja hammaspastillit päiväkodilla, vaikka taapero olisi kyllä tuonut tossut takaisin kotiin. 

Pääsiäisen takia taaperon ensimmäinen viikko oli kolme päiväinen. Vapun ja vauvan syntymän takia  toinen viikko jäi kaksi päiväiseksi, kun vauvan kanssa kotiuduttuamme rauhoituttiin loppuviikoksi kotiin.


Ensimmäisenä tiistaina päiväkotiin jäi iloinen poika, joka esitteli sukkiaan heti hoitajille, eikä meinannut sanoa minulle heippaa. Keskiviikkona taas nappasin hieman mutrusuisen taaperon halaukseen, mutta itkuilta vältyttiin, kun hän kävi pöydän ääreen odottamaan puuroa. Torstaina sain taas pitkän halin ennen kuin lähdin. 

Kotiin hakiessa hoitaja totesi, ettei ensimmäinen päivä olisi voinut paremmin mennäkään ja aivan yhtä iloisen taaperon sain hakea kotiin joka päivä. Selvästi uusi päivärytmi ja aktiviteetit väsyttävät vielä vähäsen. Jekku ei ole nukkunut päiväunia lähes vuoteen, muuten kuin kipeänä, tai automatkoilla. Tuolla viikolla hän kuitenkin nukahti pienille torkuille joka päivä. 

Ensimmäisellä viikolla huomasin taaperon haluavan syliin tai kainaloon pötköttelemään vähän enemmän. Eihän tuo pieni enää ole liian kauaa näin pieni. Joten kainalossa on aina tilaa.


Toinen päiväkoti viikko olikin siitä erikoinen, että minä vein lapset maanantain päiväkotiin. Jekku jäi samanlailla hieman pidemmän halauksen kautta ja Nuppu aivan yhtä innokkaana kuin ennenkin. Tiistaina taas vapun kunniaksi komean spiderman maalauksen saanet kasvot jäivät itkemään aamulla isin perään. Ja nyt kolmannen viikon alkaessa hyvä että sain edes halata taaperoa heipaksi.

Ensimmäisten viikkojen, tai ehkä paremmin päivien, perusteella päiväkotiin on kuitenkin kiva mennä, aamu-ujoudesta huolimatta ja sieltä saa hakea iloiset lapset. Omatkin aamurutiinit alkoivat muotoutua heti ensimmäisellä viikolla, niin että ollaan ehditty joka aamu ajoissa. Myös tänään, vaikka heräsin syöttämään vauvaa hieman ennen herätyskelloa ja lapset heräsivät itsekseen vartin yli seitsemän. 

Viimeinen mahakuva

Kun kirjoitin "Valmista on vauva, tule kun kerkiät" postauksen, jätin tarkoituksella mahakuvan pois, niitä kun olisi ollut vain tämä yksi. Julkaisin tekstin 38+0 ja kasvukontrolli ultraan oli tasan viikko. Ultra kuulumisten yhteyteen olisin laittanut tuttuun tapaan edellisten viikkojen mahat. Mutta hupsista, sinne ultraan ei sitten torstaina tarvinnutkaan lähteä.


Kirjoitin myös sen hetkisestä omasta voinnistani. En olisi arvannut, että neljä päivää myöhemmin meillä on vauva sylissä. Toisaalta noilta neljältä päivältä ei myöskään ole sen enempää kerrottavaa vatsaan liittyen.

Perjantaina käytiin lasten kanssa muskarissa. Makoilin koko aamun ja nousin vasta puoli kaksi. Oltiin muskarilla 10 vailla kaksi huomatessamme, että ai niin meidän muskarihan alkaa vasta klo 1430. Muskarin jälkeen käytiin hoitamassa muutamia asioita ja ruokakaupassa. 

Lauantaina minulla oli siivouspäivä, jonka siis käytin lähinnä vessaa siivoten ja pyykäten. Sunnuntai taas oli ihan tavallinen sunnuntai. Käytiin kirkossa, oltiin ajoissa, tultiin kotiin ja lapset leikkivät ulkona ja meillä serkkunsa kanssa. Minä katselin vierestä miten meidän autoon vaihtui kesärenkaat.


Sunnuntain supistuksissa tai vireystilassa ei ollut mitään merkkejä, joista olisin osannut arvata, että vauva syntyisi jo seuraavana päivänä.

Ja okei, myönnetään. Ei tämä ole viimeinen mahakuva. Tottakai otin pari kuvaa myös sairaalakassia pakatessa, ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta säästetään sitä oikeasti viimeistä kuvaa vielä vähän aikaa. 

Synnytyskertomus tulossa pian 😉

Sairaalakassi vol. 3

Mun oli tarkoitus pakata sairaalakassi alkuviikosta ja samalla esitellä se täällä blogissa. Sitä varten piti myös pestä mun sen hetken luottoasu ja mietin, että kauankohan se odottaa sitten laukussa. Meinasin, että kolmas kerta toden sanoo, osaisinko ja muistaisinko nyt pakata vain kaiken tarpeellisen.


Ainakin ensimmäiseen sairaalakassiini pakkasin aivan liikaa kaikkea. Bodyja oli useampia, sukkahousut, virkattu peitto, myssy ja vielä fleecehaalari - heinäkuussa syntyvälle vauvalle. Jekun sairaalakassi oli huomattavasti minimaalisempi ja odotuksen mennessä lasketun yli, kerkesin vielä vaihtaa ja vähentää sisältöä. En muista, että olisin kaivannut yhtään mitään tai todennut jotain täysin turhaksi.

No kävikin niin, että heräsin maanantaina 0515 vessaan ja sen jälkeen pakkasin sairaalakassin melko suurpiirteisesti varmuuden vuoksi, jos nyt tulee lähtö fiiliksellä.

Kassina mulla oli vihreä liberokerhon laukku, sinne ei pitänyt mahtua mitään ylimääräistä. Silti mukana oli pari täysin tarpeetonta hutia. Tällä kertaa oli myös hieman vaikea saada laukun vetskaria kiinni, sen verran täyteen se tuli.

Vauvaa varten olin katsonut jo etukäteen kaksi bodya ja kahdet housut. Epäillyn pienikokoisuuden vuoksi otin kalabodyn 50cm, harmaat potkikset 50cm ja kotiutumista varten ostamani mörköbodyn 56cm ja pienet 62cm vihreät kollarit ja sukat. Ja tietysti pipo ja riepu. Mietin jotakin pitkähihaista paitaa t-paitabodyn kaveriksi, mutta totesin että tarvittaessa voidaan laittaa kaksi bodya päällekkäin.


Kotimatkalle näistä päälle päätyi tuo isompi setti, koska lähdettiin labran kautta ja kätilö vinkkasi, että näyte otetaan kantapäästä niin sukat olisi helpompi kuin potkuhousut.

Itselleni pakkasin hengarilta kuivumassa olleen tunikan ja leggingsit lähti mukaan puolipitoisina. Lisäksi hyvät sukat, imetysliivit ja mukavat pikkarit tietenkin.

Vaatteiden lisäksi heitin laukkuun kameran ja puhelimen laturit, hammasharjan ja - tahnan, ponnareita oli pari, hiusharjan, matkakokoiset Sampoo ja hoitoaine, dödö, neuvolakortti, ylimääräinen laturin piuha ja lompakko.

Kuvasta puuttuu mun kuulokkeet, koska ne jäi puoliskoni taskuun ja varavirtalähde. Sitä varten laturin piuhoja oli mukana kaksi. Käytettiin sitä autossa ja odotellessa, mutta puoliskoni lähtiessä laitoin sen myös jo kotiin. Kamera oli mukana, mutta en edes yrittänyt tunkea sitä laukkuun.


Turhakkeiksi tällä kertaa osoittautui:
Isompi objektiivi - Ei tullut kuvailtua juuri lainkaan sairaalassa.
Bio Oil - heitin sen pakattavien pinoon jo aikaisemmin, koska se on avaamaton, mutta juuri ennen lähtöä heitin nyt käytössä olevan get soft öljyn laukkuun. Olisi voinut vaihtaa öljyt kahden kuljetettavan sijaan. 
Mouth wash suuvesitabletit - ne nyt pyörivät mulla aina käsilaukussa, mutta harvemmin niille on tullut käyttöä.
Lompakko - en tarvinnut rahaa mihinkään. Puoliskoni sen sijaan tarvitsi.

Liivinsuojat jäi nyt ennakkoon ostamatta, onneksi sairaalasta saatiin vaippa näytteiden lisäksi myös parit erilaiset liivinsuojat ja lansinohin näyte. Sen verran pieni nännivoiteen pussi oli, että täysin unohtunutta huulirasvaa mun tuli ikävä ja se ikävä on edelleen kova.

Mitä te ootte tarvinnut sairaalaan mukaan? Onko ollu vaan tarpeellisia vai myös turhakkeita?