Jos en olisi äiti

Elämä harvoin menee niinkuin sitä suunnittelee. Tällä hetkellä saan olla tosi onnellinen elämäntilanteestani. Olen kuitenkin saavuttanut jo aika paljon elämässäni, ainakin omasta mielestäni ja lisäksi saan elää unelmaani kotiäitinä.

Mulle oli jo esikoulussa selvää, että musta tulee isona kotiäiti. Olihan meidänkin äiti silloin kotona meidän kolmen kanssa. Ala-asteella ja yläasteella kotiäitiys sai rinnalleen niitä "oikeita" ammatteja. Tykkäsin koulussa käsitöistä, liikunnasta, historiasta ja kemiasta. Mun esikuvia olivat ala-asteen käsityönopettaja ja yläasteen liikunnan- ja historianopettajat.

Ala-asteella jo kirjoitin ystäväkirjoihin, että musta tulee liikkaope. Yläasteelta lähdin tavoittelemaan tuota unelmaa. Pääsin Varalan Urheiluopistoon ja kolmessa vuodessa valmistuin Liikuntaneuvojaksi. Ihmissuhteet muokkasivat taas unelmia ja tavoitteita jonkin verran ja päädyin Rovaniemelle opiskelemaan Vastaanottovirkailijaksi. Mulla oli siellä hyvä elämä sen kaksi vuotta, sitten kuitenkin suunnitelmistani poiketen palasin maitojunalla kotiin.


Tutustuin puoliskooni. Hän kävi meillä kaksi kertaa. Minä kävin heillä kerran. Ja sitten jo aloitinkin työt nykyisessä kotikaupungissamme ja lähes yhtä nopeasti käytännössä asuimme yhdessä ja puoliskoni kosi. En oikeastaan koskaan rakastanut työtäni. Se oli ihan ok ja palkka oli hyvä, joten tyydyin siihen ja opin jopa ajoittain pitämään siitä. Sitten tuli se käännekohta elämässä.

Ensin keskenmeno joka järkytti elämäämme, suhdettamme lopulta vahvistaen. Sitten työpaikallani alkoi YT-neuvottelut ja piti alkaa miettiä tulevaisuutta uudestaan. Olin jo haudannut haaveet liikunnanopettajan opinnoista, mutta YT-neuvottelujen aikaan ne nostivat taas päätään.  Työt loppuisivat huhtikuussa, joten mulla olisi hyvin aikaa valmistautua keväällä pääsykokeisiin. Niin luulin, kunnes tikkuun tuli plussa.

Mitä jos ei olisikaan tullut?


Olisin valmistautunut pääsykokeisiin. Oltaisiin ehkäpä suunniteltu isompaa hääjuhlaa seuraavaan kesään. Jos olisin päässyt Liikuntatieteelliseen oltaisiin muutettu syksyllä Jyväskylään. Mun opinnot olisi kestäneet viisi vuotta, eli mulla olisi niitä edelleen kolme vuotta edessä. Ehkä mulle tulisi äitiysloma kesken opintojen? Tai ehkä puoliskoni opiskelisi myös jotain ja me oltaisiin kuin kuka tahansa tavallinen - opiskeleva - lapseton - nuoriaviopari.

Oltaisi kerätty yhteisiä lomamatkoja jopa ulkoimailta ja keskityttäisiin nyt vain opintoihin. Mietittäisiin perheenlisäystä sitten kolmen vuoden päästä kun olen valmistunut. Kolmen vuoden päästä kun olisin 28 vuotias liikunnanopettaja. Suoraan sanoen en edes tykkää ideasta tulla äidiksi vasta kolmen vuoden päästä.

Tämän enempää en osaa kuvitella elämääni, jos en olisikaan äiti. En osaa kuvitella mitä tekisin nyt jos en olisi kotiäiti. On aikoja jolloin talouden takia olen etsimällä etsinyt paikkakunnaltamme töitä minulle. En ole löytänyt mitään sellaista, mistä maksettaisiin niin hyvin ja minkä kokisin niin omakseni, että se olisi Tuhinan päivähoitoon viennin arvoista. Vaikka meillä olisi kaikki järkisyyt sille, että mun olisi kannattanut mennä töihin.

Oon äärettömän kiitollinen, että saan olla äiti. Ja kiitollinen siitä, että saan käyttää aikani tutustuen lapsiini, saan opettaa heitä ja iloita heistä. Saan olla läsnä heidän arjessaan. Olen äärettömän kiitollinen puoliskolleni, joka arvostaa mun halua olla kotona lasten kanssa. Olkoonkin niin, että välillä väsyttää ja suututtaa, itkettää ja menetän hermoni. Huonot hetket ei kuitenkaan koskaan voita niitä lukuisia nauruja, pieniä ja suuria iloja ja ihmetyksiä. Oppimisen riemua, ymmärtämisen riemua.


Toiveeni on olla lasten kanssa kotona mahdollisimman pitkään.
Tätä minä haluan juuri nyt ja tulevaisuudeltani.
En tiedä parempaa ammattia kuin kotiäiti.




Ps. Kaksplus ja me haluamme saada lisätietoa lukijoidemme kiinnostuksen kohteista, jotta osaamme kohdentaa teille osuvampaa mainontaa ja tehdä yhä kiinnostavampaa sisältöä. Vastaisitko tähän kyselyyn, se kestää vain hetken. Kiitos!

Turvallista ja hauskaa Juhannusta kaikille! :)

7 kommenttia

  1. Tämä oli ihana postaus♡
    Ja vaikka jouduit jättämään liikkaope haaveet hetkeksi jäihin niin ei se kuitenkaan tarkoita sitä ettei susta koskaan tule sitä opettajaa. Nyt nautit perheestä ja ehkä parin vuoden päästä lähdet taas opiskelemaan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)<3 heh saa nähdä, nyt meillä on miehen opinnot prioriteetti 1 :) mulle kyllä sopis se kolmaskin lapsi tähän putkeen :'D

      Poista
  2. Haaveet ja suunnittelemat muuttuu, ne kuuluu elämään. Tärkeintä on, että nauttii elämästä eikä kadu. Opiskella voi koska tahansa, lasten saaminen ei ole aina niin itsestään selvää... Turha murehtia huomista tai katua mennyttä, koska tänään on hyvä päivä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan juuri näin! Nyt on parasta ikinä :)

      Poista
  3. Samoin, hyvää juhannusta :) äitiys on <3

    VastaaPoista
  4. Äitiys on ehdottomasti parasta myös mun elämässä, mutta kotiäitiys ei ollutkaan minun unelma-ammattini. Meitä on moneksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä meitä on, eikä se unelma-ammatti onneksi määritä hyvää äitiä :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !