Rakas puoliskoni on, kuten valtaosa suomalaisista, evankelisluterilaisen. Eli lapsi saa nimen normaalisti ristiäisissä ja lapsi kastetaan samalla vettä pirskottamalla. Ja kummit siunataan. Ja tämä kummi asia onkin puoliskoni perheessä tärkeä.
Minä taas olen saanut uskon äidin maidossa ja meidän perhe kuuluu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon. Oma isäni kastoi minut 8 vuotiaana, upottamalla. (Eli pidin isin käsivarresta kiinni ja isi minun ranteesta niin, että toisella kädellä sain nenästä kiinni ja polvet pitää koukistaa, sitten käytiin kokonaan veden alla niin että hiukset, mekon helma ja hihat myös pysyivät hetken pinnan alla. Ja ei ole mahdollista hukkua ei se niin kauan kestä!)
Mulla oli siis nimiäiset vauvana ja kastepäivä 8v.
Meille nimiäiset tarkoittaa sitä että normaalin sunnuntaisen sakramenttikokouksen alussa. ennen sakramenttitoimitusta, lapsen isä antaa nimenantosiunauksen. Lapsi on siis isän sylissä ja mukaan tulee muitakin kelvollisia pappeuden haltijoita. Meidän perheessä se tarkoitti isiä, isoisää ja kaikkia paikalle päässeitä isin veljiä joita on 5. Äidin puolelta meitä Mormoneja on vain meidän perhe, kun isin puolelta isoäitistä ja isoisästä lähtien kaikki.
Ja yleensähän se menee niin, että lapsi menee äidin uskon mukaan. Mutta meilläpäs ei olekaan erikseen kummeja. Ja tästäpä se keskustelu sitten alkoi ennen, kuin me mitään sormuksia oltiin edes vaihdettu. Tuolloin jo päätimme, että lasten asioista ei saa tapella. Ja puoliskolleni kummit on tärkeitä, ja kyllä myös se tuleva kummitäti, yksi puoliskoni pikkusiskoista on aika innoissaan... :) Ja kuulema ei ole sama asia, jos itse olisin tehnyt kummitodistukset ja sillä tavalla ei luterilaisesti kummit nimetty. Joten meillä on sitten ristiäiset.
Haluaisin kuitenki Tuhinalle myös siunauksen antaa, tai vaari, minun isihän sen antaisi. Vielä en ole meidän seurakunnanjohtajan kanssa ehtinyt asiasta puhua että voisiko periaatteessa olla sekä että....
Mutta puoliskoni toiveita kunnioittaen, ristiäiset ja lapsikaste, sillä hänkin kunnioittaa minun uskoani sen verran, että mikäli Tuhina kahdeksan vuotiaana päättää, että haluaa olla 'hippi niinkuin äitinsä':D niin hän sen sallii. :)
Tämän ei nyt ole tarkoitus olla mikään raamatulla päähän blogi, mutta tässä asiassa usko on kuitenki luonnollisesti läsnä. Ja vaikka en aiemmin ole kuin ohimennen kirkon maininnut niin tarkoitus ei ole asiaa salata. Tiedostan myös, että nämä asiat jakaa mielipiteitä ja meistä Myöhempien Aikojen Pyhistä ei välttämättä ole ihmisillä tietoa joten: Tuolta linkeistä löydätte faktatietoa mikäli enemmän kiinnostaa tai jokin jäi mietityttämään, toki kysyäkiin saa :)
Lapsen siunaamisesta, kasteesta, pappeudesta ym. tietoa klikkkaa tätä
ja usein kysyttyjä kysymyksiä ja vaustauksia klikkaa tätä
Lähetä kommentti
Ihana yllätys, kiitos kommentista !