Mummun synttäreillä

Mummu aka äiti täytti pyöreitä!

Tuhinan ensimmäinen pitkä automatka siis tehty kun matkasimme vanhempieni luokse viikko sitten perjantaina. Meno matkasta selvittiin pumpatulla maidolla ja korvikkeella. Ja tuo korvike annos jäikin nyt tältä erää viimeiseksi!




Perille päästyämme vaari sai Tuhinan syliinsä ja seuraavaksi neiti löytyikin venyttelemästä raajojaan ja selkäänsä vaarin valvonnassa sängyltä. Saimme valloittaa vanhempieni huoneen. Ja perinteisesti Tuhina nukkui meidän keskellä ja yölliset heräämiset olivat samoihin aikoihin kun kotonakin. Pakko myöntää että kyllä tuon 20cm lisää sängyn leveydessä huomasi, positiivisesti. Silti en meille isompaa halua, 140cm on hyvä.



Picnic henkiset juhlat oli lauantaina. Tuore isomummo ryösti Tuhinan isosiskoni sylistä kehoittamalla siskoa viemään roskat :D Tämän kaksikon ansiosta neidin kynnetkin on nyt ensimmäisen kerran oikein viilattu, saksia kun ei löytynyt.




Tuhina taisi varastaa huomiota ihan kiitettävästi ja syli vaihtui useamman kerran, mutta  onneksi hän tuntuu olevan myös mummun ja vaarin ylpeyden aihe. 

Yleensä ollaan oltu reissussa koko viikonloppu, mutta nyt kun puoliskollani oli maanantaina aikainen kouluaamu ja tiesimme ettei aikainen lähtö kuitenkaan onnistu sunnuntaina niin suuntasimme suosiolla takaisin kotiin lauantai-iltana.

Mitäs tuumaatte tästä juhlatunnelmasta?

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !