Kaksi viikkoa

Kaksi viikkoa sitten meillä revittiin tapettia uudessa kodissa ja ahdistuttiin kun vielä piti ainakin yksi kuormallinen tavaraa roudata vanhalta asunnolta ja se loppusiivous tehdä kanssa ja tässä kaikessa eniten tuskastutti että sinne vanhalle asunnolle olisi ylipäätään pitänyt jaksaa lähteä! Sitten kävi yllättäen jotakin odotettua erittäin odottamattomien tapahtumien saattelemana ja tadaa ! Tervetuloa vauva-arki!

Syntymäpäivä oli 0päivä ja sairaalasta kotiuduttiin kolmantena päivänä. Ps. Ei se sairaala ruoka mitään herkkua ollut mutta kyllä sitä söi ja mahakin tuli täyteen niin että piltit kuljetettiin kotiin :) sairaala päivät käytännössä nukuttiin koko perhe kolmistaan siinä sairaala sängyssä ja neuvola kortissakin lukee vierihoidossa koko ajan, joten luonnollisesti myös kotona me nukutaan perhepedissä. Anoppi ja appi oli meidän ainoat sairaala vieraat. Ja heidän kanssaan myös kotiuduttiin.

Ensimmäiseltä kauppareissulta puoliskoni kotiutti Tuhinalle pehmonorsun. Ja ensimmäiset vieraatkin kotona kävi jo silloin perjantaina, puoliskoni veli ja hänen poikansa. Ja anoppi ja appi löysivät meille sen ainoan ison puuttuvan: hoitopöydän!


Lauantaina saatiinkin sitten talo täyteen ihmisiä ja tekemistä, ja hektisen, remontin täyteisen ehkä vähän kaaottisenkin (talon sekä mielenterveyden kannalta) viikonlopun jälkeen koti näyttää meiltä ja vanha-asunto on tyhjä. Ja äitini uurastuksen jälkeen vanhakin asunto on jo vuokranantajan hyväksymässä kunnossa,  avaintenpalautusta vailla unohdettu! Olohuoneen hyllyt ja isotaulukin on nyt eksynyt paikoilleen ja me omistetaan oma pora! Ja pitihän puoliskolleni käydä hakemassa oma pieni ruuvinväänninsarja ja kuusiokoloavaimia, kadonneiden tilalle. Ja pikkuisen piti saada täytettä valkoiselle seinälle :)


Tuhina on käynyt jo kahteen kertaan rannalla. Ensin oltiin vielä kiltisti vaatteet päällä ja viltin suojissa ja toisen kerran hirmu helteessä vaippasillaan sateenvarjon alla. 

Kylpemässäkin on käyty kahdesti. Ensimmäisen kerran isin kanssa isossa ammeessa ja toisen kerran äiti kylvetti ihan siinä omassa sinisessä ammeessa. 

Ja kerran iltavaunuilemassa äitin kanssa kaksin, kerran koko perheenä ja myöskin isin kanssa kaksin pikkulenkki :)


Neuvolantäti kävi ihmettelemässä kun ikää oli 8pv. Ja Tuhina sai maininnan veikeä vauva. Ja muitakin virallisia asioita Kelalle ja muuttoilmoitukseen liittyen on hoidettu myöskin!

Totuus on etten selvästi malta nukkua tarpeeksi päikkäreitä yhtäaikaa Tuhinan kanssa, vaikka muuten oma palautuminen onkin ollut aika nopeaa, ainakin jos peiliin katsoo, ja oikeastaan koen olevani pirteä ja oikein hyvin jaksava, mitä nyt hieronta ajan puoliskoni käski varata. Ja yöheräämisetkin luonnistuu, tosin ainakin vielä meillä on käytössä rintakumi joten sen yöllinen peseminen tekee oman yöliikunta lisänsä. Meillä nukutaan kuitenkin n.4h pätkiä eli ei ihan hirveän usein tarvitse herätä :) ja huomenna äitikin nukkuu ne päikkärit!

Alkuun kun täällä oli paljon väkeä ruoka- ja kodinhoitopuoli toimi hyvin. Äitini lähdettyä ei täällä nyt viikkoon ole pyykätty ja tiskannut olen kerran. Että jos joku kokee suurta kodinhoitajan kutsumusta niin täällä pääsee sitä toteuttamaan!  (; puoliskoni vaunuillessa Tuhinan kanssa, minä tartuin imuriin ekan kerran ties kuinka pitkään aikaan.

Nyt siis päivä kerrallaan uutta rutiinia etsien ja vauvan rytmejä opetellessa, kohta osaan jo tiskata pyykätä ja nukkua ne päikkärit saman päivän aikana! :)

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !