Kahta en vaihda

Välillä olen vähän (ja välillä vähän enemmän kuin vähän) hukassa omien roolieni kanssa ja toisinaan arki takkuaa pahastikin sen sijaan että se vain rullaisi omalla painollaan. Viime aikaisten räjähdyksien ja kinastelujen pölyjen laskeutuessa ollaan yhdessä puoliskoni kanssa mietitty että mikä meni pieleen. Onnekseni ei kumpikaan olla kauhean pitkävihaisia niin nämä keskustelut käydään usein jo vartin sisään. 

Nyt viimeksi tajusin että meille on käynyt vähän hassusti. Viime aikoina on tullut riitoja leivänmurusista ajotyyliin. Olen kuullut kolmen vuoden kriisistä, siis että melkeinpä kaikissa parisuhteissa tulee kriisi kolmenvuoden välein. No meille tulee elokuussa sen päivän kun puoliskoni kysyi olenko hänen tyttöystävä kolmas vuosipäivä. Se siis olisi voinut olla yksi selitys. Mutta tajusin jotain muutakin.

Kysyin puoliskoltani muistaako hän montako kertaa kinattiin silloin  kun äiti oli täällä. Ei muistanut. Minä muistin, ei kertaakaan. Siis keskellä muuttohärdelliä ja me ei kinattu kertaakaan. Ei vaikka äiti nukkui meidän olohuoneessa neljä yötä, siis anoppi kylässä neljä yötä. Eikö se nyt kuulosta jo sellaiselta yhtälöltä että sen anopitettavan osapuolen, eli puoliskoni, pää hajoaa ja jo senkin takia tulee kinaa.


Ei. Ei tullut kinaa. Mutta mepäs oltiinkin harvinaisen paljon kahdestaan noiden päivien aikana. Koska Tuhina oli mummun kanssa p a l j o n, me hoidettiin hurjasti asioita kaksin. Me oltiin vähän niinkuin ennen vanhaan, ihan vaan puolisoita toisillemme. 

Tajusin, että vaikka meillä on hurjan hyvät tukiverkostot täällä, niin me ei olla hyödynnetty sitä. Meillä on puoliskoni vanhemmat ja siskot ja puoliskoni mummo jonka luona Tuhina on ollut yökylässä kahdesti. Silloin kun mummo ilmoitti että voi ottaa Tuhinan yöksi, vietiin. Ja kun anoppi ilmoitti että he halauvat viettää mummipappa päivän Tuhinan kanssa tehtiin niin, mutta ei olla juuri pyydetty hoitoapua että saataisi tehdä kahdestaan jotain.

Me ollaan oltu äiti ja isi ja ollaan tehty siinä parhaamme, mutta lähes poikkeuksetta me ollaan unohdettu olla myös puolisoita. Ei ole edes käynyt mielessä, ennen kuin nyt, että voisi tehdä joskus jotain kahdestaankin. Käytäis vaikka leffassa kun viimeksi on käyty katsomassa Hobitin viimeinen osa. Tai syömässä kun viimeksi ollaan syöty ravintolassa (jotain muuta kun kebabia) hääyönä. Tai käytäisin juhlimassa ensimmäistä  hääpäivää joka oli ...... tammikuussa... :D


Kaikista elämän nurjapuolista hetkistä huolimatta kahta en vaihda, mistään hinnasta. Ja sitten keksin näitä pareja useampia. 

En anoppia enkä äitiä. Molemmista äideistä on ollut meille suunnaton apu, niin käytännön asioissa kuin myös terapia mielessä. Ihan keskellä arkea, apuna ja tsemppinä ohjeiden ja neuvojen kera sekä arjen myllerryksissä.

En isiä enkä appiukkoa. Molemmet isit ansaitsevat kunniamaininnan auttamisesta. (Niin kuin äiditkin). Appiukko on aina ollut apuna lamppujen kattoon kiinnityksessä ja muutoissa ja nyt ajo-opettajana. Ja ilman meidän isiä ei oltaisi saatu maalattua vanhan asunnon olkkaria harmaaksi ja makkaria valkoiseksi.


Mutta ne kaikista tärkeimmät joita en vaihda koskaan mistään hinnasta.

En puoliskoani enkä lastani. Arvasitkin varmaan. On onni  saada jakaa arkensa ja kaikki tärkeät hetket, ilot ja surut parhaalle ystävälle  joka on vieläpä tavoitettavissa joka päivä kellon ympäri ja ihan livenä! Eikä omaa lastaan voi hinnoitella kun se on arvokkaampi aarre kuin mikään muu mitä maa päällään kantaa. Meidän pieni rakkauspakkaus, jota rakastaa niin suunnattoman paljon. Ja Tuhinaa katsoessani ja ihastellessani rakastun aina uudestaan puoliskooni.

En vaimoutta enkä äitiyttä. Niin haasteellisia kuin kumpikin tehtävä onkin. Ja kuinka molemmat tuntuvat välillä vievän järjen. Silti ne ovat ne asiat jotka merkitsee mulle eniten. Vaikka mulla on kaksi opiskeltua ammattia ja välillä haaveilen liikuntatieteellisestä, niin silti nämä on ne kaksi ammattia jotka olen halunnut aina. Jo eskarissa kerroin että mun unelma ammatti on kotiäiti. Ja nyt kun se unelma on tässä ja nyt, valehtelisin jos väittäisin etten ole onnellinen.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !