Kaksivuotias nyt

Kaksivuotisneuvolassa mitattiin pituus ensimmäistä kertaa seinään kiinnitetyllä mitalla, jonka alle käytiin seisomaan. Ensimmäistä kertaa punnittiin myös tavallisella - seisottavalla - henkilövaa'alla. Toki tavallinen vaaka tuli Elpulle tutuksi Ukon odotuksen aikana ja monesti Elpu kävi punnitsemassa itsensä mun jälkeen - neuvolassa sekä mummun ja vaarin luona. Kasvun seuraamisen lisäksi tehtiin palapeliä, rakennettiin palikoilla torni ja potkittiin palloa.

En edes muista milloin viimeksi olisin tehnyt merkintöjä Elpun vauvakirjaan ja kaksivuotisneuvolastakin on reilu kuukausi aikaa. Toki vauva vuosi on jo historiaa, mutta mun mielestä tärkeiden asioiden kirjoittamista pitäisi jatkaa vähän useamminkin, kuin neuvolassa vuoden välein, tästä eteenpäin. Seuraavaa eli kolmevuotisneuvolaa odotellessa ajattelin listata mitä meidän reipas kaksivuotiaamme nyt osaa, ennen kuin unohdan.


Elpusta on tullut taitava potkupyöräilijä ja välillä saan juosta kärryjen kanssa perässä, kun neiti viilettää ohi. Alamäet hän sipsuttaa tosi varovasti ja jarruakin kokeilee käyttää, aina kun muistutan sen olemassa olosta. Nyt hän on myös keksinyt, että voi nostaa jalat ilmaan ja pyörä jatkaa silti liukuaan jonkin matkaa. Huimaa kehitystä tasapainossa! Potkupyörä on yksi lemppari juttuja. Kyllä meitä onni potkaisi, kun löydettiin pyörä -60% alennuksella. On se vaan niin hitti ollut tämän loppukesän ja syksyn alun. Toivottavasti pyöräily kelejä riittäisi vielä, nyt kun kerhomatkat pitenivät.

Vaihtoehto pyöräilylle on juokseminen. Harvemmin neiti malttaa tällä hetkellä kävellä - kotonakin hän juoksee omasta huoneestaan meidän huoneeseen. Puistossa kaikki keinuvat jutut on parhaita ja liukumäet. Elpu kiipeilee myös tosi ketterästi kaikenlaisiin - myös kouluikäisten - kiipeilytelineisiin. Elpu on aina ollut motorisesti hurjan taitava. Sängyllä pompitaan ja tehdään nykyään myös kierrehyppyjä. Kuperkeikka ja kieriminen myös ovat vanhoja taitoja. Eniten muut ihmettelevät, kun Elpu osaa niistää - on niistänyt itse kyllä jo viime talvesta.


Kavereiden merkitys alkaa selvästi hahmottua. Vaikkei Elpu vielä itse kerro haluavansa kavereiden luokse, niin se riemu mikä alkaa, kun Elpu ja kaksi vuotta vanhempi serkku kohtaavat kertoo kaiken. Kesällä oli ilo huomata miten Elpun kummitädin tytär otti Elpun kaverikseen. Nyt ollaan myös pyydetty Elpun setää tuomaan serkku meille leikkikaveriksi. Serkku oli meillä hoidossa muuttopäivinä ja minä sain kaikessa rauhassa laittaa tavaroita paikoilleen, kun serkukset leikkivät ja riehuivat keskenään. "Paras lapsenvahti ikinä!" Serkku on ihan lempi-ihmisiä.

Elpu toistelee monesti kaikkien läheistemme nimiä, useinmiten nukkumaan käydessä kuuluu niin tädit kuin setä ja serkku, mummu, vaari ja mummi ja pappa. Vauvaa hän sanoo vauvaksi tai Ukoksi ja minua hän yrittää välillä kutsua nimellä, kun kuulee puoliskoni kutsuvan minua nimeltä. Tässä kohtaa olen kyllä tehnyt tietoisen valinnan ja reagoin puheeseen vasta, kun hän sanoo äiti eikä Petra. Mua alkoi oikeasti itkettämään, kun puoliskoni yllyttämänä Elpu sanoi "Petra" ensimmäisen kerran. Haluan olla lapsilleni äiti enkä Petra.


Puhetta ja laulua tulee paljon, uusia sanoja tulee päivä päivältä lisää ja lauseet alkavat pikku hiljaa rakentua. Elpu nappaa sanoja myös lastenohjelmista. Pikkukakkosta katsotaan mielellään ja neiti katsoisi enemmänkin kuin annamme. Viime viikolla Elpu alkoi huudella Eetua ja selvästi hoilasi mukana. (Hilla ja avaruuden Eetu tunnarista). "Ihhahhaa ihahhaa hepo" - nyt päästään jo tähän saakka laulamaan heppa laulua.

Kaksivuotiaan sanavarastosta löytyy ainakin nämä sanat:

Potta, kakka, hikka, pipi - au ja pipi kuuluu myös kun lasten ohjelmassa joku satuttaa. (esim. Kaapo pikku kakkosesta),  piiruaa - pieru / piirtää / kynät
tyttö, ukko, poika, vauva, äiti, iti - isi, ittä - iskä, mummi, mummu, pappa, vaava - vaari, muumi
hius, suu, pää - pää / kypärä / tyyny, peppu, tissi
nakki, vettä - kaikki juotavat / laiva, kakki - karkki, tikka - tikkari, kaaka - kaakao,
hiha, takki, kengä - kenkä, pipo, huppa - huppari, huppu
heippa, hei hei, moi moi, hyi, iu, nam ja nami, kiitos, kiitti, hyppää pois, EI, en, ei oo, tu ja tule,  vaau, upea, tänne, apu - apua, kato, aupi - auki, tonne, tuuee - tuulee
suihku, uikka - uikkarit / uimaan / kylpy, poppa, tiua - kiuas, kuuma, kylmä, pyyhe
minu - minun, minuee - minulle, meiän, anna
mopo, aupo - auto, henga - rengas, ekka - rekka, paa - pallo, roska, kivi, keika - keinu, rikki, aupiee - aurinkolasit, eetu,  tutti, kukka, ikku - ikkuna, peitto, akku
kaakuu - kaatuu, tipaee - tippua / tipahtaa, heittää, ittu ja ittuua - istua / pyörä / tuoli, pomppii - tarkoittaa myös sänkyä, ittee-itkee, tandii - tanssii  
koija - koira, miau - kissa, nannu - nalle, pupu, röhröh - possu, huhuu, pöllö, bää - lammas, ökö - ötökkä, heppa, ankka, kaa - kala, apiee - apina, tintu - lintu, hiiri, siili.


Omatoiminen kaksivuotias saa jääkaapin ja pakastimen itse auki ja tuolia apua käyttäen sieltä yleensä myös löydetään jotakin suuhun kelpaavaa. Tämä on itseasiassa hieman rasittavaa, kun ne kaapit harvemmin menevät kiinni taaperon jäljiltä. Vesileikit on edelleen pop ja pikkuvelikin ihan kiva. Huomenna onkin neidin ensimmäinen hammaslääkäri käynti, tai hoitajalle se taitaa olla oikeasti. Sitä vähän jännitän, kun vauva on mukana - entäs jos vauva vaatii tissiä samaan aikaan- enkä osaa aavistaa pelkääkö Elpu vai ei, sen näkee sitten. Onneksi mun ei tarvitse pärjätä yksin, kun puoliskoni lupasi tulla mukaan.

psst. Kiitos kuvista Anni (:

4 kommenttia

  1. Reipas neiti, ilo katsella menoa ja meininkiä, olet varmasti ylpeä lapsistasi.
    T Melkein mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla! :) kyllä olen ylpeä ja kiitollinen näistä molemmista :)

      Poista
  2. Voi miten reipas ja suloinen isosisko! Siis vähänkö ärsyttäisi jos mies kannustaisi meidän tyttöä kutsumaan itseäni nimellä eikä äidiksi! Minä olen lapselleni äiti. Piste. :D

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !