Törmäsin Perhevaapalta työelämään valmennukseen instagramissa loppukeväästä tai kesän alussa. Ilmoittautumisen jälkeen odotin haastattelupuhelua. Olin ajamassa ruohoa ja Kirppu nukkui vaunuissa. Vastasin puheluun ja tottakai, Kirppu heräsi samantien, kun ruohonleikkuri sammui. Niinpä tuon puhelun ajan kävin kävelyllä vaunujen kanssa. Vaunukävelytkin on jotain mitä mulla on ikävä. Ihan kuin ei oltaisi harrastettu vaunuilua ollenkaan vauvavuonna.
Noh joka tapauksessa. Valmennukseen hakiessani minulla ei ollut mitään hajua mitä haluan. Mutta tiesin aika tarkkaan mitä en halua. Kolmipäiväisestä työviikosta olen täälläkin haaveillut. Haluan kyllä työllistyä, mutta en halua myydä omaa hyvinvointiani. Enkä halua vaihtaa lapsiani töihin. Haluan olla lasteni kanssa vaikka olisinkin myös töissä. Näillä alkutiedoilla ei ole työnhakuvelvollisuudesta huolimatta töitä löytynyt. Niinpä ajattelin että valmennuksesta voisi olla minulle apua.
Valmennus alkoi elokuussa ja elokuun koittaessa myös unelmayritykseni alkoi olla selkeä. Joten CV:n ja työnhakutaitojen sijaan ollaan valmentajani kanssa keskitytty tunnistamaan mun eri osaamisaloja. Ei ehkä kuulosta mitenkäänpäin hyödylliseltä, mutta tästä on ollut ihan valtavasti iloa minulle!
Minähän olen juuri se, joka uuteen ihmiseen tutustuessaan kertoo ensimmäisenä nimensä ja lapsilukunsa. Ei sillä, että siinä olisi mitään väärää, mutta valitettavasti kun kotiäitiydestä ei saa palkkaa niin olisi pakko löytää myös se työidentiteetti sieltä jostain. Joku kadonnut palanen sitä Petraa joka olin ennen lapsia. Ja juuri tätä me ollaan nyt tehty paljonkin valmennuksen aikana.
Ollaan tehty Voimakehä® harjoituksia ja viimeisintä yksilövalmennusta varten mulla oli läksynä tehdä myös 16persoonallisuutta testi. Testistä saa kattavat vastaukset omaa personallisuutta koskien joita sitten käytiin läpi, mutta niiden lisäksi valmentajalla oli vielä lisää työkaluja joilla testitulosta hyödynnetään juurikin työelämää varten.
Minun persoonallisuustyypille työyhteisön rooli oli Kannusjata. Tunnistin itseni heti kuvauksesta ja totestinkin, että todellakin. Mie olen aina ollut kannustaja - oman elämäni cheerleader, enkä vain itselleni vain aivan kaikessa. Urheilussa ja kaverisuhteissakin ja jopa siinä miksi halusin aikoinaan opiskella liikunnanopettajaksi ja haaveilin yläasteen liikkaopen työstä.
Tunnistan olevani työyhteisössä se joka haluaa, että kaikilla on hyvä olla, ja iloitsee toisten onnistumisista ja tsemppaa eteenpäin. Väitän olevani kannustajan roolissa myös äitinä. Ja ainakin toivoin, että kasvaessaan lapsetkin kokevat, että heitä on kannustettu ja autettu.
En tiedä toimiiko näin päiväkirjamainen blogi kannustavana teille lukijoille, ehkä ei ole tarvekaan. Mutta tietyllä tapaa tulevaisuuden suunnitelmissani olen kannustaja, vaikka yrittäjänä toiminkin yksin. En ehkä kannusta työtovereita, mutta olen sitten asiakkaideni olkapäänä ja tsempparina.
Ja futiskentän laidalla todellinen cheerleader ja kannustaja Petra onkin herännyt ja tykkään siitä! Hetkittäin saatan miettiä mitä muut musta ajattelee, mutta se unohtuu nopeasti kun tulee tilanne päälle ja huomaan huutavani täysiä kentän laidalta että "Oot nopeempi! Sun on! Vielä vaan! Seuraavaa menee! Ei pääse sun ohi! Tilaa on!"
Millainen työyhteisön jäsen sie olet?
Lähetä kommentti
Ihana yllätys, kiitos kommentista !