Vesilasku ja pettymys

 Jee nyt se tuli! Uusi kahden kuukauden vesilasku, jota odotin uteliaana.

Nyt siis vuorossa heinä-elokuun vesilasku ja kylpyläkassan tilanne. Petyin heinäkuun vedenkulutukseen. Se oli 12 kuutiota ja elokuussa 17 kuutiota, eli joo heinäkuu oli pienempi, mutta odotin ehkä vielä pienempää.

Nimittäin minä ja lapset lähdettiin 16.7. sunnuntaina aamuvarhain siskoni kanssa reissuun. Minä ja lapset oltiin reissussa kaksi viikkoa. Oltiin siis kaksi viikkoa kotona normaalisti, yhden viikon puoliskoni oli yksin kotona = ei pyykkäystä ja lasten pesuja ja yhteen viikkoon vettä ei pitäisi olla kulunut pisaraakaan. 

Matikka ei ole mun vahvuus, mutta tehdään silti pari laskutoimitusta. Huomaan, että tässä laskutoimituksessa tulee heti virhe siitä, että 4vk on 28 päivää eikä 30 tai 31 päivää. Joten mie lasken tämän nyt niin että kuukaudessa olisi 28päivää. 

Meille on tämän reilun puolen vuoden aikana tullut useampi 17 kuution kulutus joten pidän sitä myös ihan hyvänä vertailuarvona.

17 kuution kuukausikukutuksella saadaan meidän perheen viikkokulutukseksi 4.25 kuutiota.

Heinäkuun kulutus oli vain 5 kuutiota vähemmän. Joo onhan siinä sen yhden viikon kulutus ollut nollissa. Mutta jotenkin odotin vielä vähän isompaa säästöä. Tavallaan odotin jopa puolet pienempää vesilaskua. Kokonaisuutena säästö on kuitenkin aika iso, koska kylpyläkassa kasvaa 67€, mikä on muistaakseni isoin potti tällä erää. Kylpyläkassa elokuun jälkeen 174€.

Täytyy kyllä todeta, että veden säästäminen on tainnut nyt kesällä unohtua vähän itse kultakin. Ja sitä kun luulisi että kesällä tulisi pyykkiä ja lasten pesun tarvetta vähemmän, niin tilanne onkin kyllä päin vastoin. Hiekkaisia lapsia on pesty melkeinpä joka päivä

Veden kulutus vuodenalusta: Helmikuu 17 kuutiota Maalikuu 17 kuutiota Huhtikuu 15 kuutiota Toukokuu 18 kuutiota Kesäkuu 19 kuutiota Heinäkuu 12 kuutiota Elokuu 17 kuutiota

8 kommenttia

  1. Meillä 4 lasta ja 2 aikuista. Vettä kuluu keskimäärin 18-20 kuutiota/3kk (6 kuutiota lämmintä, loput kylmää). Laskua tulee n. 180€ sis. veden lämmityksen). Käytetään vettä melko pihisti (suihkupää vaihdettu vähemmän kuluttavaan) ja suihkussa käydään n. joka toinen päivä ellei ole lenkillä tms.hikoiltu ylimääräistä. Pyykkiä tulee pestyä 4-5 koneellista viikossa (12kg kone) ja tiskikone pyörii päivittäin, joskus jopa kahdesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua meillähän on sitten pyöristettynä kolminkertainen kulutus teihin verrattuna. :O Tiskikone pyörii meilläkin vähintään kerran päivässä. Meillä on 9kg pyykkikone, mutta enää en oo laskenut montako kertaa viikossa/kuukaudessa se pyörii. Meidän vesilaskussa näkyy vain kylmä käyttövesi ja jätevesi ja hulevesi. Nyt herää uteliaisuus että mitä muita pihistelykeinoja teillä on käytössä kuin tuo suihkupää? :)

      Poista
  2. Hmm äkkiseltään tulee mieleen että aina kun vesihanan avaa se valuu johonkin astiaan. Esim suihkussa tulee meillä ainakin hetki kylmää vettä alkuun, niin sen annetaan valua saunakiuluun tai kukkien kastelukannuun ja ne vedet käytetään. Sama keittiössä kun haluaa kylmää vettä niin alkuvesi valutetaan vaikka johonkin mitä tarvitsee liottaa. Astioita ei koskaan erikseen huuhdella ennen tiskikoneeseen laittamista, jos joku kaipaa huuhtelua se saa odotella altaassa että hanaa käytetään.
    Joo ällöttävää ehkä mutta vessaa ei myöskään välttämättä joka pissan välissä vedetä jos kaikki perheen pojat (5) käy siellä jonossa ennen kotoa lähtöä vaan vasta viimeinen.
    En myöskään koskaan enää käytä mitään eco ohjelmia laitteissa kun liian monta kertaa saanut pestä kaiken uudestaan, näkyy sitten isompana sähkölaskuna kun kuumemmalla pesee 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytin keväällä taaperon kylpyvedet kukille yms, mutta se on kyllä unohtunut - tai no kukat näyttää siltä, että niitä on unohdettu kastella ihan kokonaan! xD täytyy kiinnittää tuohon hukkaveteen enemmän huomiota :) Mie olen kans välillä sanonut lapsille, jos on pitänyt mennä koputtaa, että joko pääsis vessaan, (meillä on vaan 1vessa) ettei tarvi vetää ennen ku toinen siihen heti perään istuu, vielä ei oo menny perille. En tiedä onko meille realistinen ihan noin pieni kulutus kuin teillä, mutta kyllä meillä nipistämisen varaa varmasti on :) Ite kokeilin kesäkuussa pyykätä vain eco-ohjelmalla ja totesin ettei se vaikuttanut. Kiva kuulla että siellä on sama kokemus eco-ohjelmista ':)

      Poista
  3. Maltalla 3xperheessä meillä meni liki 7-8 kuutiota kuukausittain. Eli suunnilleen saman verran kuin teillä. Ilmeisesti peruskulutus on kuitenkin aika vakio: pesukone, astiakone ja suihkut. Vaikka kuinka yrittää säästää, on se aika vaikeaa saada kulutuksen vähennettyä mitenkään merkittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teihin verrattuna meillä on ihan kohtuullinen kulutus sitten, huh. :D Vaikka silti mun henkilökohtainen tavoite olisi toki pienentää veden kulutus edes sinne 15 kuutioon. :) Kellään muulla (= lapsilla) ei enää veden säästö kiinnosta, mutta kärppänä huomauttelen jos vedellä läträtään jossain, jos saisin kuitenkin vähän säästeliäämpää elämäntyyliä meidänkin perheeseen. :D

      Poista
  4. Mulla ja miehellä + kahdella koiralla kuluu aika tasa tarkkaan noin 1.8 m3 kuukaudessa sis. lämmin ja kylmä vesi. Kunhan esikoinen kohta syntyy, niin katsotaan millainen shokki tulee veden käytön lisääntymisestä :D onneksi kylmä vesi maksaa vain 1.45e/m3 + 50e vuosimaksu ja 50L lämminvesiboilerin takia ei tule otettua kuin 2min suihkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on lauteiden alla lämminvesivaraaja, en tiedä kuinka iso se on. Mutta toki kun meitä on kuusi, niin tarvitsee sitä vettä oikeasti vähän enemmänkin. Vaikka ei edes mitään turhia läträttäisi. - meillä kyllä läträtään. Ei se ehkä ole shokki, jos oikeen pahaan nousuun varautuu, niin saattaa yllättyä positiivisestikin :D onnea loppuodotukseen ja synntykseen :)<3

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !