Valitettavasti tästä kakusta ei nyt ole yhtään kunnollista kuvaa, mutta kirjoitan tämän postauksen, jotta tulevaisuudessa voisin onnistua paremmin. En nimittäin vielä koskaan ole onnistunut leipomaan täytekakkua ilman kananmunaa. Viimevuonna en edes yrittänyt, vaan puoliskoni otti vastuun 2v ja 4v synttäreiden kakuista. 1v ja 3v synttäreiden harjoituskakku oli nimittäin sellainen katastrofi, ettei ole sen koommin tarvinnut kokeilla.... Ennen kuin nyt.
Nuppu vietti heinäkuussa ensimmäistä kertaa kaverisynttärit. Hän askarteli 7 kutsukorttia ja näistä vieraista saapui 6. Kutsuttiin myös lasten vanhemmat halutessaan kahville ja ainoastaan kaksi lasta tuli itsekseen. Kaiken kaikkiaan paikalla oli yhteensä 11 lasta, mukaan lukien Nuppu ja Jekku, kaverit, serkut sekä meidän vauva ja 7 aikuista mukaan lukien minä ja puoliskoni.
Juhlia varten tehtiin kaksi täytekakkua. Puoliskoni teki ihan tavallisen ja minä munattoman ja maidottoman. Ohje löydettiin Suklaapossun bllogista nimellä "Helppo, munaton ja maidoton vaalea kakkupohja.
Kakun väliin oli menossa pakastemarjoja jotka päätinkin sekottaa Oatlyn vaniljavaahtoon, mitä sitten yritin saada liivatteella hyytymään "mousseksi". Muuten ihan hyvä, mutta hyytymisaikaa oli liian vähän ja täytettä olisi saanut olla kakun välissä paksumpi kerros - olisi onnistunut jos olisi tajunnut tehdä kakun edellisenä päivänä, enkä synttäriaamuna.
Kuorrutteeksi puoliskoni toi Kaslinkin Kauravispiä ja sen sai vispattua tosi kiinteäksi ja se oli helppo pursottaa kauniisti! Olen kuullut, että näissä on paljon eroja, siksi pitää nyt ihan mainita myös tuotemerkki. Sulatettiin tummaa suklaata kauravaahtoon ja minusta se oli tosi herkullista.
Koostumukseltaan kakkupohjasta tuli tosi hyvä, ONNISTUIN! Oliko se sitten täytteen vähyys vai mikä, että kakku tuntui silti epäonnistuneelta.
Ja nyt kakkua muistellessani muistin myös kaikki ne kuvat, jotka o(li)vat rikkinäisellä kovolla. Paripäivää synttäreiden jälkeen, lapset pyysivät kakkua iltapalaksi. Ajattelin sen menevän kohta huonoksi, joten miksei. Nostin koko kakun lopun pöytään, annoin molemmille lusikat ja räpsin kuvia. Lapset oli melkoisen yllättyneitä tilanteesta ja kakku tuli syötyä viimeistä murua myöten.
Jekkua ei ole vielä juhlittu, koska vauvan ristiäisiä vietettiin hänen syntymäpäivänään. Isovanhemmat, kummit ja läheisimmät sukulaiset kuitenkin muistivat Jekkua korteilla ja lahjoilla. Me itse muistettiin vasta pariviikkoa sitten. Ehkä pitää testata tätä kakkua uudestaan, vähän pidemmällä hyytymisajalla ja kutsua sukulaiset syömään, että Jekkukin saa puhaltaa kynttilänsä. Ja minä saan lisää kuvia :D
ps. Jos teillä on vinkata munattomia ja maidottomia leivoksia niin kaikki kommentit ja ohjeet ovat tervetulleita! :)
Jekkua ei ole vielä juhlittu, koska vauvan ristiäisiä vietettiin hänen syntymäpäivänään. Isovanhemmat, kummit ja läheisimmät sukulaiset kuitenkin muistivat Jekkua korteilla ja lahjoilla. Me itse muistettiin vasta pariviikkoa sitten. Ehkä pitää testata tätä kakkua uudestaan, vähän pidemmällä hyytymisajalla ja kutsua sukulaiset syömään, että Jekkukin saa puhaltaa kynttilänsä. Ja minä saan lisää kuvia :D
ps. Jos teillä on vinkata munattomia ja maidottomia leivoksia niin kaikki kommentit ja ohjeet ovat tervetulleita! :)
Hienoa, että kakku onnistui!
VastaaPoistaNäyttää oikein hyvältä myös :)
Ihana synttärisankari, onnittelut <3 Ollaan tehty vegaanista kakkua, tässä ainakin yksi ohje :) https://artlilykristin.blogspot.com/2017/09/toivottu-ohje-meidan-bambi-kakkuun.html
VastaaPoistajes kiitos! laitetaan ohje testivihkoon :D ja kiitos onnitteluista! :)
PoistaIhanaa, että kakku onnistui ja hyvälle näyttää! :) Munaton ja maidoton leipominen ottaa vähän aikaa, että siihen oppii. Mutta kyllä se vaan sitten alkaa sujumaan kun tarpeeksi monesti kokeilee (ja epäonnistuu 🙈).
VastaaPoistajoo todellakin epäonnistumisten kautta voittoon! :D
PoistaIhanan näköinen kakku, sellainen oikeasti hyvän makuinen. Ne kaikkein fiineimmät luomukset eivät usein näytä oman suuni mukaisilta :)
VastaaPoistaMie tykkään että pursotettava kuorrute maistuu parhaalta, maidollisessa kakussa yleensä joku rahka&kermavaahtoseos :) sokeripäällysteet on omaan suuhun ihan kamalia :D
Poista