Mies


Näin jokin aika sitten facebookissa kuvan jossa oli neljä tapaa puhutella omaa puolisoaan ja sitten niille kaikille oli selitys. Se kuva sai minut miettimään sanavalintaani - puoliskoni - täällä blogissa ja tämä teksti on ollut mulla päässä suunnitteilla jo pitkän aikaa. Nyt vihdoin kun muistin koko kuvan ja mulla oli myös aikaa kirjoittaa, mulla ei ole enää mitään hajua mitä siinä kuvassa sanottiin ja miten voisin sen löytää!

Siksi tämä tuntuu nyt vaikealta ja jotenkin, että en saa tätä nyt vastaamaan sitä kuvaa joka mulla oli tästä jutusta mun päässä. Ehkä tästä ei tule niin hauska kun haluaisin ilman sitä kuvaa, mutta yksi raskausraivari ja kadotettu kuva ei mua estä!

Silloin kun aloin lukemaan blogeja ja sittemmin rohkenin omani aloittaa huomasin, että melkein kaikki kutsuvat blogeissaan miestään mieheksi. Mies tai isimies, loput kutsuu sitten nimellä tai kirjaimella. Minä kirjoitin aika pitkään nimimerkin takaa ja Tuhinasta tuli Tuhina ja puoliskostani puoliskoni.

Ihan tietoisesti halusin käyttää jotain muuta sanaa kuin mies ja puoliso taas on liian virallinen. Kirjoitin sen yhteen tekstiin ja sitten se oli siinä. Puoliskoni totesi silloin että hänestä on nyt selvästi tullut puolisko.


Puolisko - tiedättehän -  parempi puoliskoni, fiksumpi puolisko, toinen puolisko, puuttuva palanen. Se tuntui silloin sopivan omalta, uniikilta, ei liian viralliselta ja kuitenkin vähän söpöltä. Minun puoliskoni, vaan yhes kokonaisia. Ja kylllä siteerasin juuri Robinia ja Pikku Gtä.

Mutta sitten se kuva. Siinä sanottiin jos kutsuu miestään mieheksi se tarkoittaa, että on edelleen rakastunut. Puolisoksi kutsumiselle oli oma merkitys, joku nimitys taas kertoi velvollisuudentunteesta ja sitten oli vielä neljäs kohta josta en muista kumpaakaan. Tai olisikohan peräti tuo puoliso ollut se velvollisuudentunne.

Joka tapauksessa se teksti sai minut miettimään, että pitäisiköhän sittenkin vaihtaa puoliskoni mieheksi tänne blogiin. Mies ja edelleen rakastunut, kun tuntuu noista vaitoehdoista kaikista parhaimmalta. Ei sillä että yksi kuva ja siinä oleva teksti oikeasti määrittelisi meidän tunteita ja suhdetta. Mutta se jäi mieleen.

Toisaalta puoliso ja puolisko ovat myös ihan eri sanoja ja molemmilla on oma merkityksensä. Olkoonkin sitten puoliso sama kuin velvollisuuden tunne. Mutta mulle, puoliskoon saa mahdutettua koko elämän. Ja no ennen kuin alan selittelemään yhtään enempää on ehkä vain parempi antaa valmiiden sanojen puhua ne tunteet joita en kuitenkaan osaa paremmin sanoa.


Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa
On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista
Että kuiskauskin on huuto
En vaihtais sekuntiakaan.

En nuoruutta en vimmaisia kasvukipuja
En jäätä joka murtui en kirkon kelloja
Olit puolisoni silloin 
olet puolisoni nyt.


Musta tuntuu että meillä on viime aikoina eletty enemmän noita vimmaisia kasvukipuja, vähän liikaakin välillä, yhdessä ja erikseen. Eniten ehkä mun hormonihöyryjen merkeissä... Mutta sitä elämä on - paineessa timantitkin hiotaan ja yhteiset haasteet tekee myös meistä vahvempia yhdessä.

Kiitos vaan tästä laulusta Samuli Putro. 25 viikkoon en ole tätä pystynyt kuuntelemaan tai edes ajattelemaan ilman että mua vähän itkettäisi. Ja oikeastaan vasta nyt oon todella löytänyt tän laulun vaikka aina oon siitä tykännyt.

Oon jopa vähän miettinyt, että voisin laulaa tän puoliskolleni sitten meidän hääjuhlassa. Joo hyvä vitsi, että uskaltaisin laulaa yksin julkisesti, mutta voihan sitä haaveilla. Mulla on vielä puoliskoni ympäripuhuminenkin vaiheessa koko juhlan suhteen. Mutta onhan tässä vielä aikaa meidän 5v hääpäivään.


Love you Murmeli.

2 kommenttia

Ihana yllätys, kiitos kommentista !