Onnen kiteet

Kello on jo yli yhdeksän.
Olohuoneesta kuuluu vielä lastenohjelmien ääni. 
Ei välitetä niistä tänään. 

Arkena hyvin säntillinen uniaika saa leffaillan jälkeen vähän venähtää.
Kunhan kaikki ovat sovussa ja rauhassa ja antavat unirauhan minulle ja vauvalle.
Kolmevuotias on jo nukahtanut vauvan sänkyyn. 


Vauvalla on iltainen unitankkaus kesken, ihan kohta nukahdetaan kokonaan.

Nojaan vauvan päähän ja nenäni uppoaa silkkisiin hiuksiin.
Vastasyntyneen tuoksu on kadonnut jo kuukausia sitten, mutta vauva tuoksuu silti vauvalta.
Puhdas ja pehmoinen, rauhallinen, uninen. 

Mieleeni vilisee erilaisia sanoja, joilla maalata tämä täydellinen hetki ikuisesti mieleeni.
Kehoni ei ole menossa minnekään.
Vauvan tankatessa maitoa, minä tankkaan jokaisella hengityksellä tätä hetkeä.

Hellästi rutistaen vedän vauvan pikkuisen tiukempaan halaukseen, ihan iholle.
Aivan kuin silloin ensimmäisinä viikkoina.

Tähän hetkeen kiteytyy suurin onni, kiitollisuus, pakahduttava rakkaus. 


Havahdun hyvin sekavasta unesta.
Ai minäkin nukahdin jo. 
Enää ei kannata nousta kirjoittamaan mitään ajatuksia.

Silitän vauvani poskea ja pientä kättä.
Vauva on vielä syvässä unessa. 
- Olet ihana, kuiskaan ja upotan nenäni takaisin silkkisiin hiuksiin.

Tässä on minun maailma.
Minun onnen kiteet.

Aamuyöllä etsin peittoani ja sängystämme löytyy neljä nukkuvaa pörröpäätä.
Kaikki minun onnen kiteet.

Tapahtui 4.11.2022

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !