Kevään merkit

Mistä tietää että kevät on tullut? Lumet sulaa ja tiet pölisee. Kellot käännetään kesäaikaan. Talvisaappaat vaihdetaan kumppareihin. Ei kun hetkinen, tämä on kyllä huijausta! Oon odottanut kevään loskakelia, kun ainoat pätevät kengät on kumpparit, mutta ei. Kun kadut on sulat niin ne on sulat, ja kuivatkin vielä. Epäreilua.

Ajattelin että oltaisi odoteltu pidempään, ennen kuin lähdetään pyöräilemään. Käytiin kuitenkin pyörällä puistossa testiajolla ja kerhossakin jo ennen pääsiäistä. Tuhina on aivan innoissaan joka kerta, kun saa kypärän päähänsä. Istuimen jalkatuet laskettiin ylimmästä kolosta toisiksi alimpaan ja viime kesän vakiovaruste - tyyny, sai jäädä kokonaan pois! Kertoo siis neidin kasvaneen sitten viime kesän.


Autolle on tehty kevät siivous. Renkaat vaihdettu, sisältä imuroitu ja pyyhitty ja ulkopuoleltakin pesty. Tuhina matkusti pääsiäisenä Jyväskylästä Viitasaarelle ja takaisin istuin kasvot menosuuntaan kiinnitettynä. Nyt me käännettin istuin niin päin myös omaan autoon. Huomaa heti, että Tuhina viihtyy paremmin näin päin. Meidän silmiin istuin istuu myös penkkiin paremmin nyt ja kallistus on nukkuvalle taaperolle jopa parempi kuin oli selkämenosuuntaan matkatessa. 

Tuo auton siivoaminen onkin varmaan ainoa virallinen kevätsiivous mitä tehdään. Toki ikkunat kaipaisi pesua, mutta muuten meidän pitää siivota lattioita myöten vähän väliä joten suursiivousta tuskin tarvitaan.


Vaatekaappien läpikäyminen on edelleen kesken, mutta niin, pikkuhiljaa. Toisaalta olisi kyllä hyvä karsia kaikki ylimääräinen pois jo nyt vähitellen. Se helpottaisi pakkaamista sitten jos ja kun muutto tulee. Meillä kun on ollut tapana pakata vähän vauhdikkaasti ja kaikki miettimättä. Hyvä ettei roskiakin..

Puoliskoni nauraa mulle kun kuljen jatkuvasti kumpparit jalassa vaikka täällä on oikeasti kadut ihan sulat. En jaksa enää solmia koko ajan talvikenkien narua ja toisaalta en halua vielä ottaa kesätennareita kaapista. On mulla yhdet tennarit joihin mahtuu villasukat mutta näää. Kumpparit on kivat. Tartteisin ensi talveksi jotkut yhtähelpot talvikengät kuin kumpparit on!


Vähän vaihtelevasti käytetään toppavaatteita ja sadevaatteita. Tuhinakin sai mummilta välikausihaalarin mitä ollaan muutaman kerran päästy käyttämään. Kuravaatteet on toistaiseksi pysyneet naulakossa mutta kyllä niillekin vielä käyttöä tulee. 

Nyt kun kevät on oikeasti täällä musta tuntuu, että se tuli ihan liian nopeasti, varoittamatta! Sehän tarkoittaa sitä, että kesä on ihan ovella jo! Pitää alkaa suunnitella Tuhinan kaksivuotis synttäreitä ja vauvavakuutuksen kanssa taitaa sittenkin tulla kiire - koska olen saanut vasta yden vastauksen yhteydenottopyyntöihini. Ja kohta meillä on vauva eikä mahaa, nyyyyh! En oo vielä valmis luopumaan mun mahasta!


Okei ei mun hetkeen tarvitsekaan siitä luopua. Kai olisi aika ilmoittaa vuokranantajillekin tästä uudesta vauvasta ja vaihtaa asuntoetsintä vaihde päälle. Mutta kun mua ahdistaa tää vuokrasuhteen päättäminen.

Kevään merkki kai on myös todellinen kevätlenssu. Maanantaina mentiin pyörällä kerhoon, ei sen kummempaa nuhaa kuin ennenkään, mutta tiistain jälkeen ollaan pysytty yöpuvuissa ja kotona Tuhinan kanssa. Räkää riittää vaikka muille jakaa ja Tuhinalla on inhottavan kuuloinen yskäkin.


Kuume ei meille ainakaan vielä löytänyt, mutta silti mun olo on ollut enemmän tai vähemmän kuollut. Kaihtimetkin on pakko pitää kiinni kun silmät ei vaan kestä liikaa luonnonvaloa, vaikka normaalisti rakastan sitä! Puoliskoni on ainut jonka kevätlenssu helpottaa nopeasti allergialääkkeen jälkeen.

Ja tottakai nyt kun ollaan oltu neljän seinän sisällä niin parina iltana on satanut vettä - kumpparikeli! Oikeasti on vaan ihanaa että sataa vettä! Saisi sataa enemmänkin, niin että katupöly olisi muisto vain, kun seuraavan kerran päästään ulos.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !