Tupsuihastus

Tuhina on ollut nyt jo pidemmän aikaa ihastunut yhteen puoliskoni tupsupipoon, pipokoppaa kaivaessaan hän valitsee sen aina itse. Ja onhan tuo  pieni aivan mahdottoman suloinen iso tupsupipo päässään. Niinpä puoliskoni halusi hankkia Tuhinalle oman tupsupipon, johon minä vastasin että voisin tehdä itse. 

Parikertaa aiemmin ollaan käyty katsomassa lankoja, väri valinnat oli heti selvät, lankatyyppejä jäin vähän arpomaan. Lauantaina vihdoin ostettiin kaksi kerää: Novitan Heijastus-lanka valkoisena ja vaaleanpunaista Isoveli-lankaa. 

Edellisestä virkkauksesta on jo pidempi tovi enkä ensin meinannut päästä alkuun. Sunnuntaiaamuna aloitin pari kertaa alusta ja lopulta luovutin.  Maanantaina aloitin silmukoiden luonnin uudestaan päikkäreiden jälkeen, Tuhinan katsoessa pikkukakkosta. Ja niinhän siinä sitten kävi, kun vihdoin vauhtiin pääsin, en osannut lopettaa. Kavennuksen purin pari kertaa ja tein lisää kerroksia sen alle. Tuli vähän valvottua, mutta maltoin kuitenkin jättää tupsun ja päättelyn aamuun.

Piposta tuli vähän liian kireä. Ei se yllätys ole, nyt kun miettii, käytin kahta aivan eri vahvuista lankaa koukkua vaihtamatta. Heijastuksen vyössä oli puikkokooksi annettu 10 ja Isoveljelle 5-6. Käytin koon 7 koukkua. Ja mulla on muutenkin aika tiukka käsiala. Pipo oli  tiistain kasteltuna kulhon ympärillä venytyksessä. Nyt se on hyvä.

Tupsu vähän jännitti, kun tarkoitukseni oli että se olisi myös heijastin. Heijastuksen takia jätin sen myös huolittelematta. Muistan joskus ala-asteella tasoitelleeni tupsua liian huolellisesti. Jos ei muuta niin ainakin tupsu on iso ja pörheä. Sen kiinnityksessä meinasi itku tulla. Maailman helpoin homma ja onnistuin jättämään tupsun ja pipon väliin pari senttiä lankaa. Onneksi sain sen kuitenkin korjattua.

Valkoiset langat on vielä päättelemättä, en löytänyt parsinneulaa ja tavalliseen, vaikka isosilmäiseen, silmäneulaan en saanut sitä tungettua. En suunnitellut pipon kuvioita etukäteen tai laskenut silmukoitakaan (paitsi että pilkkujen välissä on viisi silmukkaa) että mitään käsityö ohjeita ei kannata odottaa vaikka joskus innostunkin tekemään.

Mun mielestä pipo onnistui oikein käyttökelpoisesti! Ja sen verran riittää innostusta että pitäisi päästä hakemaan lisää lankaa vauvan pipoon. Kaikki mitä noista raidoista ja täplistä jäi tuota heijastus-lankaa on tuossa tupsussa. :D

Mitäs tykkäätte? Onko siellä käsityöihmisiä? :)

65 neliötä - part 1

Tervetuloa  meille! Vihdoinkin vaikka "vain" näin kuvien välityksellä. Aloitetaan tupatarkastus-kierros tietenkin eteisestä. Tai oikeastaan meinasin aloittaa jo rappukäytävän kuvaamisella, mutta ehkä riittää jos kerron rapun parhaat:

1. Esteettömyys - alaovi on automaattinen! Avaimen paikka on ulkoseinässä ja ovi aukeaa itsestään. Ai että on luksusta vaunujen kanssa! Ja sisällä taas on sellainen invanappi seinässä, ja kukas muukaan sitä meidän perheessä painaa kuin Tuhina. Talven aikana on pituuttakin tullut sen verran että hän ylttää siihen jo ihan itse (sydänsilmähymiö)
2. Vaunut saa jättää parkkiin rappusten alle! Alaovi on aina lukossa niin ei tarvitse pelätä vaunujen puolesta.
3. Hissi - luksusta kun ei tarvitse ostoksia tai reissukamoja raahata rappusia pitkin ja ajoittan kun tuon vaunut kotiin saakka niin hei mun ei tarvitse kantaa niitä!

Mutta takaisin siihen eteiseen.

Tähän asuntoon muuttaessa Ikean kenkäkaappi päätyi vaatehuoneeseen ja hommattiin ihan tavallinen kenkähylly naulakon alle. Hattu hyllyllä säilyy milloin mitäkin, minun mielestäni ylimääräistä rojua mikä kuuluisi jonnekin ihan muualle. Kunhan vain keksisin että minne. Valkoisessa pahvilaatikossa on rikkinäinen lamppu ja foreverin pahvilaatikossa taas puoliskoni koulukirjat.

Vaunutkin mahtuvat eteiseen aina tilapäismajoitukseen. Yleensä ne ovat portaiden alla, naapurin potkukelkan vieressä. Silloin kun käyn vaunujen kanssa kaupassa ne tulee useinmiten ylös saakka. Puoliskoni otti syksyllä ruokaostokset vastuulleen niin vaunutkin ovat sen myötä olleet parkissa alhaalla jatkuvammin.

Eteisestä löytyy yläkaapit joissa oli minun ja puoliskoni talvivaatteet, nyt ne valtaa kaikki meidän hengarit. Siivouskomeron päällä on epämääräistä romua sisältävä kaappi. Romuluolaksi ristitty pienempi vaatehuone sisältää kenkäkaapin lisäksi pyykkikorit ja kaiken sen romun jonka kuuluisi olla varastossa jos sellainen olisi.

Eteisestä näkymät ovat olohuoneeseen, minkä kuvat esittelen vasta seuraavana esittelyvuorossa tulevassa olohuonepostauksessa, ja käytävään josta päästäänkin keittiöön, pesuhuoneeseen ja makkariin.

Vielä kerran, Tervetuloa meille! :)

Ei enempää koruja

Kirjoitin tammikuussa miten me juhlistettiin meidän Paperihäitä (2v hääpäivä) ja postaus loppuu näihin sanoihin: "tästä saattaisi muuten saada kokonaisen postauksen: miksi en saa enää lahjaksi koruja." Ja näin ollen tässäpä se siis on, oma postaus koruilleni.

Ensimmäinen lahja tai muisto jonka olen puoliskoltani saanut on tyhjä hajuvesi pullo. Hän käytti sen loppuun ensimmäisellä käynnillään meillä Jyväskylässä ja antoi minulle muistoksi. Ja uskokaa pois se on edelleen tallessa, vaatekaapissani, koska mulla ei ole yöpöytää.

Ensimmäisenä syntymäpäivänä joka yhdessä vietettiin vuonna 2012, sain lahjaksi kaulakorun. Hopeisen sydämen jossa oli paljon pieniä kimaltavia kiviä. Koru oli kaunis ja sille tuli heti valtavasti tunne arvoa. En muista kertaakaan kun olisin sen riisunut.

Kesällä 2013 käytiin iltauinnilla rannalla jossa oli pieni laituri. Kiipesin laiturille käyttämättä tikkaita. En muista miksi roikuin laiturin reunalla, mutta se koitui tuon sydämen kohtaloksi. Kaulakoru jäi huomaamattani lautojen väliin ja kun tempaisin itseni laiturille ohut ketju katkesi ja koru putosi veteen. Periaatteessa sen olisi voinut löytää, laiturin alla oli vain kaulaani asti vettä. Mutta pieni virtaus ja illan pimeys eivät auttaneet puoliskoni etsintää, ei myöskään taskulampun tai vedenpitävän kameran ledivalo.

Ensimmäinen kaulakoru oli minulla alle vuoden.

Tuo laatta on ollut puoliskoni kaulassa melkein kolme vuotta. Nyt keväällä tulisi se kolme, mutta koru hajosi syksyllä sählyssä, ketju kyllä on puoliskoni kaulassa ja laattakin tallessa. Teetin sen muuten vain keväällä 2013, koska halusin hänelläkin olevan jonkin kaulakorun.

Jonkin aikaa olin ilman korua, ennen kuin -kuva paljasti että jo elokuussa - puoliskoni yllätti minut uudella kaulakorulla ja korvakoruilla! Hopeiset sydämen muotoiset, joissa oli koristeena pieniä kimaltavia kiviä. Käytin niitä siitä lähtien koko ajan, myös vihkiäisissämme. Kunnes keväällä 2014 kävi huonosti. Olin lähdössä töihin ja toinen korvakoru irtosi kun vedin hupparin pään yli. Ei mitään käsitystä mitä sille tapahtui ja mihin se siitä eteisestä olisi voinut kadota. Siitä saakka olen ollut ilman korvakoruja.

Onneksi mulle jäi vielä kaulakoru, siis siihen saakka että viime juhannuksena otin sen mökillä pois, en muista miksi, ja meinasin unohtaa sen mummoni lipastolle. Äiti sekä puoliskoni muistuttivat mua siitä ja laitoin sen lähtötohinoissa hupparini taskuun, varmaan talteen että voin laittaa sen autossa kaulaan. Unohdin. Sen koommin en ole sitäkään nähnyt.

Ehdin käyttää korvakoruja ehkä reilun puolivuotta. Kaulakoru oli mulla lähes kaksi vuotta! Elokuusta 2013 Kesäkuuhun 2015

Ja onhan mulla myös kihlasormus. Puoliskoni kosi 5.6.2013. Sormuksen sain siitä noin viikon päästä, tilattiin pienempi koko. Ihme ja kumma sormus on pysynyt suurimmaksi osaksi ehjänä - yksi timantti katosi 6.12.2014 :( - ja suurimmaksi osaksi tallessa. Olen riisunut sen vähintään kerran lähes joka päivä siitä saakka kun Tuhinaa alettiin rasvamaan. 

Toki sormuskin on kadonnut kerran, viime keväänä ja sekin oli hukassa useamman kuukauden, mutta hieman onnekkaammalla lopputuloksella kuin kaulakorut ja korvis.

Sormus on ollut minulla pian kolme vuotta!

Nyt olin ollut ilman kaulakorua siis viime juhannuksesta ja ilman korvakoruja suunnilleen kaksivuotta. Pari kertaa yritin käyttää HenkkaMaukan korvakoruja, mutta mun toinen korva aina tulehtui niistä, olin sitten mieluummin ilman. Mutta tästä tai näistä syistä johtuen puoliskoni on pitkään tyrmännyt kaikki haaveeni uudesta kaulakorusta ja korvakoruista. 

Kunnes! Puoliskoni sanoi Ouluun lähtiessään että on laskenut budjettiin tuliaisen minulle! Ensin hän sanoi jo päättäneensä sen, mutta kun juteltiin puhelimessa hän kysyi mitä tahtoisin ja keskustelua jatkettiin whatsappissa vielä jonkun aikaa. Luulin että hän olisi ostanut langattoman hiiren ja näppäimistön, kun Tuhina on repinyt puolet mun läppärin kirjaimista. 

Itse ehdotin korvakoruja, kerroin niiden olevan romanttsempi vaihtoehto. Kerroin senkin, että ihan tavallisia pieniä hopea nappeja ostin aikoinaan 5-10 eurolla sokokselta. Pohdin myös vähän aikaa että ihan oikeastiko tarvitsisin näppäimistön. Tämä kuitenkin toimii moitteettomasti, jos vain muistan näppäimet oikein. Totesin että en tarvitse näppäimiä.

Ja no tuliaiset on tässä!

Tietenkin toivoin uutta kaulakorua siitä juhannuksesta saakka kun edellisen hukkasin. Aina puoliskoni on kieltäytynyt enkä ole voinut väittää vastan, hukassa ovat. Nyt ehdotin vain hopeisia korvanappeja enkä tosiaan osannut odottaa kaulakorua! Ja korvakoruja!

Sokeriksi pohjalle puoliskoni oli vielä etsinyt mulle luonnollisen ripsarin - edellinen ripsarini oli ehkä 5vuotta vanha, vähintään kolme ja heitin sen pois loppu kesästä - kolmas tuliainen oli Benecosin ripsari.