Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyykit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyykit. Näytä kaikki tekstit

Siekin tarttet oman Möllykän!

Tämä postaus on tyytyväisen asiakkaan mainos, itse ostetuista tuotteista.

Möllykkä oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun ekan kerran tutustuin Talisa Designiin liki kaksi vuotta sitten. Ja pitkään odotinkin ennen kuin Möllykkä meille kotiutui. Ja nyt meillä on kaksi omaa Möllykkää!

Mietin Möllykän hankkimista jo vuonna 2024, kun asuttiin vielä edellisessä kodissa. Viime vuonna uudessa tai siis nykyisessä kodissa löytyi Möllykälle myös todellinen tarve. Mulla on jo pitkään ollut tiedossa missä tulee olemaan Möllykän pesän paikka, heti kun sellaisen kotiutan.

Meillä on yksi ovi, joka toden totta tarvitsee Möllykän kaverikseen. Toinenkin ovi olisi, mutta nämä ovat melkein vierekkäin, että ehkä pärjäisimme ainakin alkuun yhdellä Möllykällä. Mutta toisaalta, enhän minäkään tykkää olla yksin ja monet kasvit ja lemmikitkin tarvitsevat kaverin ollakseen onnellisia. 

Ai mikä on Möllykkä? 

Talisa Design on Jyväskylästä käsin toimiva käsityöyritys, joka tekee kierrätysmateriaaleista söpöjä ovistoppereita, niitä ovat Möllykät. Niillä jokaisella on nimi ja jokainen on uniikki käsin tehty. Omani ostin nyt keväällä Talisa Designin verkkokaupasta, valitsin noudon Palokasta ja soitin äidille.

Äiti lähetti mulle kuvat Möllyköistä heti, kun oli ne hakenut. Näytin lapsille, että katsokaa, mitä meille muuttaa! Tämä sininen on Vili ovistopperi, se on painavampi ja ihan vähän kovempi. Lapset päättivät yhteisesti nimetä vihreän pehmomöllykän Possuksi.

Meidän kotona Möllykän omaksi huoneeksi tulisi arkieteinen tai pukkari, kuvittelin. Pukkarin ja arkieteisen välinen ovi on vanha ja puinen ja painava ja tiukka, ja se ovi ei halua pysyä kiinni - paitsi jos sen oikeasti laittaa kiinni, mutta silloin olen sitten täysin piilossa ja eristyksissä. Enkä minä tykkää suljetuista ovista nähtävästi. Vielä vähemmän tykkään ovista, jotka valuvat minun selkään, kun luulen lajittelevani pyykkiä kaikessa rauhassa oven takana. Möllykästä tulee minulle pyykkikaveri.

Ja toinen ovi, joka kaipaa Möllykkää on meidän ulko-ovi. Sen toki voisi sitoa kaiteeseen kiinni siksi aikaa kun ovea tarvitsee auki pitää. Toisaalta taas oveen kohdistuu välillä koviakin tuulenpuuskia, ja se paiskautuu kaiteeseen. Kertaalleen on Kirppukin roikkunut ovenkahvassa, kun tuuli nappasi oven auki ja pikkuneidillä ei ylettänyt jalat seuraavalle rappuselle. Joten Möllykkä pitämään ovea sepposen selällään ja rautakoukku pitämään ovea raollaan voisi olla sittenkin pätevä yhdistelmä - tai Möllykät oven molemmin puolin, jotta se pysyy raollaan, muttei paiskaudu kaiteeseen. 

Minulla on ollut ilo tutustua vähän Talisa Designin taitavaan yrittäjään Tanjaan Tuottavana Salaisuuden valmennuksessa. Talisa Designin toimitilat löytyvät Jyväskylän seudulta, äiti kävi noutamassa meidän Möllykät suoraan Tanjalta. Olen kyllä jo kysynyt, voisiko siellä käydä ihan moikkaamassakin Tanjaa, se reissu on vaan vielä tekemättä.

Talisa Designin kissateemaisia tuotteita saa onneksi nopeasti verkkokaupasta. Ja hypistelemään koruja ja laukkuja pääsee markkinoilla ja messuilla ja muissa tapahtumissa, joista Tanja kertoo aina Instagramissa (KLIK) ja Facebookissa (KLIK). Jos taas messuja tai myyjäisiä ei jaksa odotella, niin Talisa Designin verkkokaupassa on lista jälleenmyyjistä (KLIK), joiden luona voi myös käydä hypistelemässä ennen ostoksia. 

Niin ja hei, arvaa asuuko Vili yksin tuolla pukkarissa.... Eip. Vili käy siellä töissä, muuten se asuu Possun kanssa sängyllä olohuoneessa ja saa aivan yhtä paljon haleja ja rakkautta kuin pehmoisempi ja kevyempi Possukin. :D 

Kuukausi Eko-pyykkäystä ja vesilasku

No nyt se tuli, nimittäin yli 200€ vesilasku ajalta touko-kesäkuu.

Edellisen vesilaskun jälkeen kylpyläkassamme on 75€. Säästö lasketaan siis edellisen kerrostaloasunnon kiinteään 20€/hlö/kk vesilaskuun, mikä tarkoitti meidän perheessä 120€ kuukaudessa. Nyt kun meillä on vesimittari vedenkulutus näkyy oikeasti myös omassa lompakossa, ympäristöhyötyjen lisäksi. Sen sijaan taas kuukauden ajan eko-ohjelmalla pyykkäminen ei nyt oikein vakuuttanut. 

Palataan toukokuuhun jolloin veden kulutus on ollut 18 kuutiota.

Puoliskoni sai uuden työpaikan, mikä lisäsi vedenkulutusta tottakai, kun työssäkäyvän ihmisen on tarpeellista käydä suihkussa useammin, kuin kerran viikossa. Minä sen sijaan olen käynyt mukamas kerran viikossa saunassa ja pesen hiukset vain silloin. Se on ehkä ollut isoin muutos veden käytössämme vanhaan kotiin verrattuna.

Toki sitten kalenteriin kurkistuksen jälkeen huomaan että sauna lämpeni toukokuussa yhteensä kuusikertaa, eli vähän useammin kuin kerran viikossa. Ja erään sateisen jalkapallopäivän päätteeksi lämminvesivaraaja tyhjeni ensimmäisen kerran. Ja toistaiseksi ainoan kerran.

Pyykkiä pestiin ihan samaan tahtiin kuin aina ennenkin, säännöllisen epäsäännöllisesti, jatkuvasti. En ole enää tänävuonna tehnyt pyykkitrackeriä, mutta nyt minua vähän harmittaa.

Nimittäin touko- ja kesäkuun pyykkejä olisi ollut kiva verrata, koska päätin pestä kesäkuussa kaikki pyykit pesukoneen eko-ohjelmalla. Alkuun meinasin että käytän eko-ohjelmaa vain vaatteisiin, mutta lopulta tuntui, että yövaipasta eroon pyrkiessä lakanapyykkiäkin oli koko ajan joten aloin laittaa nekin eko-ohjelmalla.

Toisaalta taas olen ollut kesäkuussa niin laiska viikkaamaan, että pyykkikoneellisia tuli ehkä vähemmän kuin toukokuussa. Tai ehkä vaatepyykkiä pesin vähemmän, mutta lakanoita ja pyyhkeitä jatkuvasti. 

Halusin nähdä onko eko-ohjelmalla oikeasti niin merkittävää eroa, että se näkyisi sähkö- ja vesilaskuissa. Voisiko sillä oikeasti säästää rahaa. Lopputulokseni on, että ei voi. Tai jos voikin, niin se on niin pieni säästö, että enemmin säästään omia hermojani ja pesen jatkossa vaatteet super nopealla ja tehokkaalla ohjelmalla ja liinavaatteet höyrypesuohjelmalla, kuten tähänkin asti.

Eko-ohjelma kun kestää koko päivän. Ei oikeasti, oikeasti ehkä 3-5h yhteen koneelliseen riittää. Mutta jos ajattelisi pyykkipäivää, niin päivässä ei kovin montaa koneellista ehtisi pyörittää. Kun taas super nopea & tehokas -ohjelma kestää tunnin ja 8 minuuttia. Ja hyörypesu kestää n. 2,5h. Näiden kahden kanssa pystyn kikkailemaan helposti, pyykin keston perusteella muita kotitöitä ja pyykkijärjestystä. Kun taas ekopyykki tuntui lähinnä ikuisuus pyykiltä.

Lisäksi vielä se, että nyt 40 asteisella super ohjelmalla pestyt pyykit haisivat jollekin ihan muulle, kuin pesuaineelleni tai männylle, miltä pyykkietikkani pitäisi haista. Haju ei varsinaisesti ole likainen tai ummehtunut, mutta häiritsevän väärän hajuinen silti. Ehdin pestä heinäkuun puolella ehkä viisi koneellista pyykkiä, kun kone pyysi puhdistusohjelman pyöräyttämistä. Se piippailee olevansa valmis nyt tätä kirjoittaessani, joten toivotaan ettei seuraavat pyykit enää haise väärälle. 

Hajukin huutaa, etten todellakaan jatka tätä testiä enää toista kuukautta. (Pesukoneen puhdistusohjelman jälkeen pyykit ovat tuoksuneet siltä miltä pitääkin.)

Kesäkuun veden kulutus oli 19 kuutiota, eli eniten tähän mennessä. Siihen vaikuttaa myös se, että isosiskoni oli meillä kylässä kahteen otteeseen joten veden käyttäjiä oli kesäkuussa hetkellisesti enemmän. Lisäksi uimarantapäivien jälkeen ja paljainjaloin kulkemisen takia olen käyttänyt myös lapsia useammin pesulla. Saunaa lämmitettiin neljänä päivänä. 

Kesäkuun sähkölaskusta ajattelin, että onpas se iso, mutta se oli peräti euron pienempi kuin toukokuun lasku. Sähkölaskuihin en kuitenkaan jaksa paneutua samalla tavalla, koska se me tiedettiin tänne muuttaessamme että sähköstä ei ole tulossa säästöjä, toisin kuin vedestä. 

Touko-kesäkuun vesilasku oli vähän vajaat 208 euroa, se on tähän astisista vesilaskuistamme suurin, mutta säästöä tuli silti 32€! Nyt kylpyläkassa on 107€.

Seuraavaa laskua odotellessa, katsotaan kuinka paljon loppukesän reissut ja kouluarjen alku vaikuttaa heinä- ja elokuun vesilaskuun. 

Veden kulutus vuodenalusta: Helmikuu 17 kuutiota Maalikuu 17 kuutiota Huhtikuu 15 kuutiota Toukokuu 18 kuutiota Kesäkuu 19 kuutiota

Pyykkihuolto järjestyksessä

Syyskuussa 2018 muutettiin 76-neliön kotiin jossa olin niin onnellinen meidän vessan pyykkiseinästä ja kuivausrummustani, että kirjoitin pyykkäämisestä oman postauksenkin: Toimiva pyykkihuolto pikkuvessaan. En tiedä muistatko sinä, tai kukaan muukaan tuota postausta. Tunnustan kuitenkin että minulle se oli tosi tärkeä postaus, en kylläkään ole varma miksi. Nyt esittelen meidän edellisen kodin pyykkijärjestelyt.

Edellisen kerran muuttaessamme kesällä 2020 oli nimittäin kaksi kysymystä: 
1. Mihin ihmeeseen työnnetään pyykkikopat?
ja 
2. Tuleeko kylppäriin pesutorni vai ei?


Alkuun pyykkikone ja kuivuri odottelivat melkein viikon eteisessä, koska kylppärin ovi on kapeampaa mallia eikä pyykkikone mahtunut sinne ilman pientä purku- ja uudelleen kokoamis -operaatiota. Kun pyykkikone oli kylppärissä todettiin, ettei kuivuria saada pesutorniksi, koska suihkuseinässä on hassu kahva sivussa ja pyykinpesukoneelle tarkoitettu vesihana on myös hassulla korkeudella.

Onneksi kuivaushuoneeseen on ihan tavallinen leveämpi ovi, joten toiselta purkuoperaatiolta vältyttiin. Kyllä. Minulla oli ihan oma k u i v a u s h u o n e ! Pieni, keltainen lattia ja kuivausteline seinässä. Ja kenkien kuivauspatteri. Siispä kuivuri sijoitettiin sinne ja nyt minulla oli ihan ikioma huone viikkausta odottaville ja viikatuille pyykeille!


En olisi arvannut, että tuo pieni koppi helpottaisi meidän arkea niin paljon mitä se on helpottanut. Pysyin yllättävän usein jopa tavoitteessani viikata kuivurista heti vaatteet jokaisen omaan kestokassiin. -Ja jos en niin tehnyt se on ollut tietoinen valinta. Kassien täytyttyä yritin saada Nuppua ja Jekkua osallistumaan vaatteiden kaappiin viemiseen, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä.

Kuivaushuoneen lisäksi edellisessä kodissa oli huomattavasti enemmän kaappitilaa, (kuin sitä edellisessä, tai täällä uudessa) joten likapyykit piilotin yhteen kaappiin. Ajattelin ensin laittavani pyykkikopat piiloon poikien huoneen oven taakse. Mutta sitten aloin miettiä että olispa kätevää laittaa ne kaapin oveen, niin pyykit olisivat kokoajan piilossa ja sitten tulikin jo seuraava ajatus, että eihän niitä tarvitse kenenkään kaapin oveen laittaa, kun voin valloittaa kokonaisen kaapin pelkästään likapyykille.


Sijaintikaan ei oikeasti ollut hullumpi. Lastenhuoneista sai kerättyä lattialla lojuvat vaatteet suoraan pyykkikaappiin. Kylppäri oli vieressä, että pyykkejä ei tarvinnut pitkiä matkoja raahata edestakas. Likapyykit kaadoin pyykkikoneen eteen ja pesun jälkeen heivasin korilla märät pyykit kuivaushuoneeseen ja kuivuriin. 

Sellaiset vaatteet mitkä ei mene kuivuriin mahtuivat hyvin kuivaustasolle kuivurin päälle tai lattiatelineelle jonka nostin eteiseen. Mieluiten laitoin eteiseen paksuja college vaatteita joita ei saa rummuttaa. Kuivaushuoneen ainoa miinus oli nimittäin se, että paksummat vaatteet eivät kuivuneet telineellä tarpeeksi nopeasti. Lasten kasvaessa meille ilmeistyi enemmän vaatteita joita ei saa rummuttaa, joten otettiin myös hengarit käyttöön ja lattiateline sekä hengareihin ripustetut vaatteet kuivuivat lopulta usein olohuoneen ja ruokailutilan välissä. 


Minulla oli yksi meidän vanha lelukoppa (jonka mummu ja vaari ystävällisesti unohtivat muuton yhteydessä tänne.) sinne kasasin kuivurista kuivat vaatteet viikattavaksi. Kenkä patterilla taas odotti hyvässä järjestyksessä jokaisen oma muumikassi, johon viikkasin vaatteet. Ja kassit on värikoodattu tottakai. 

Homma pysyi suunnilleen ergonomisena, kun nostin viikkauslaatikon kuivurin päälle ja viikkasin suoraan kestokasseihin. Välillä tosin piti vaihtaa viikattujen ja odottavien vaatteiden paikkaa. Meillä kun ollut näitä apureita, ensin Ässä joka oli 1v, kun tuonne muutettiin ja nyt sitten Kirppu joka oli 10kk, kun muutettiin pois. Molemmat oikein eteviä apureita varsinkin pyykin levittämisessä. Kävin viemässä viikatut vaatteet kaappeihin sitä mukaan kun kassit olivat täynnä tai kopat tyhjiä. - Tosiaan yritin tätä nakittaa lapsille, mutta usein hoidin pyykit silloin kun he eivät edes olleet kotona tai olivat jo nukkumassa... Joten hyvä yritys. :D


Lähtökohtaisesti joka päivä on pyykkipäivä, mutta tällä systeemillä minulle tuli jopa muutamia pyykkivapaita päiviä. Kun pyykkikopassa odottaa vain pari hassua sukkaa ja kaikki on puhtaina ja viikattuina menneet kaappeihinsa. Ja parasta oli se, että oven sai laittaa kiinni ja viikkauksen antaa unohtua, jos tuli jotakin tärkeämpää tekemistä juuri siihen hetkeen ja jatkaa sitten siitä mihin jäi - ilman että valmiit pinot on levitetty pitkin ja poikin ja koko homma pitäisi aloittaa alusta!

Toinen mikä tekee viikkaamisesta hieman mielekkäämän kotityön on podcastien kuunteleminen. Ässän vauvavuonna tein usein "yövuoroja", en osannut nukkua puoliskoni ollessa yövuorossa, joten viikkasin pyykit olohuoneessa piirrettyjä katsoen. :D Podcastien ja kuulokkeiden kanssa viikkaaminen on ihan kivaa omaa aikaa, jota en liian usein osaa itselleni ottaa tai antaa.

Äiti kysyi ennen tammikuista muuttoa, että mikä nyt on tuossa vanhassa kodissa niin kivaa tai niin hyvin, etten halua muuttaa... Kyllä se oli varmasti tuo pyykkihuolto. Suurin kysymykseni taas muuton keskellä nimmittäin oli: mihin työnnetään likapyykki uudessa kodissa? Jah noh se on nyt ainakin toistaiseksi ratkaistu "kakkos vaihtoehdolla".

Miten sulla sujuu pyykkihuolto? :) 

Operaatio vaatekaappi: 2022 edit

Operaatio vaatekaappi alkoi huhtikuussa 2020, ensimmäisenä koronakeväänä ei ilmeisesti ollut parempaakaan tekemistä. Ei vaan, aikasemmat postaukset lukiessani huomasin, että postaussarjaa oli suunnitteilla huomattavasti enemmän mitä sitten olen muistanut. Täytyy ihan katsoa, vieläkö noita postaussarjan osia löytyy luonnoksista ilman kuvia, vai alanko äitiyslomalla kirjoittaa uudestaaan. Nyt nimittäin iski uteliaisuus itsellekin.

Totesin tuossa toisessa postauksessa, että luulin olevani "huppari & farkku tyttö" ja siihen nähden lempivaatteita olikin yllättävän paljon hengarikaapissa. Oletan siis, että mahdollisissa unohtuneissa luonnoksissa käyn läpi montako hupparia, arkimekkoa tms vaatetta kaapissa on ja monestako niistä hankkiudun eroon. Tai sitten siellä oli jonkun muun vaatteet, vanhimmat vaatteet ja uusimmat vaatteet, minulla nimittäin on ollut kaapissani vaatteita yläasteajoilta. Noh katsotaan mitä löydän!

Tunnustettakoon, että tässä kahden vuoden aikana olen myös hieman uusinut vaatekaappini sisältöä.  Mutta tehdäänpä nyt ensimmäisenä vertailut mitä siellä kaapissa on ollut keväällä 2020 ja mitä siellä on nyt talvella 2022!

VAATEKAAPPI                              2020     |     2022
T-PAIDAT & topit                            20     |     17
PAIDAT - neuleet & trikoot      12     |     8
HUPPARIT                                       11     |     6
TUNIKAT                                            5     |     7
HOUSUT                                            18     |     16
SHORTSIT & caprit                       3     |     5
HAMEET                                           4     |     3
MEKOT                                             8     |     9
NEULETAKIT & jakut & polerot        7     |     7(+1*)
PYJAMAT                                         3     |    1

*+1 neule tulee siitä, että teinpäs nyt sen mitä yli 9 vuotta onnistuin välttämään.... PUNAINEN VILLANEULE. Ei suurta vahinkoa, pesin sen tietenkin punaisten kanssa kuten tapanani on, eli mitään ei värjäytänyt pilalle, vaikka koneen puskiessa vedet ulos tuijotin superpunaista vettä hieman ihmeissäni. Mutta ei todellakaan käynyt pienessä mielessänikään, että tuo H&M neule oli tosiaan aitoa villaa (olisi ehkä pitänyt lukea pesulappu, eikä vaan luottaa) Joten kas kummaa, pesun jälkeen se ei enää ole puoliskoni, katsotaan osaanko ottaa sen omaan käyttöön vai laitetaanko se kiertoon... :D 

Yllättävää, en kyllä yhtään muista mitä huppareita minulla on ollut! Housuista suunnilleen tiedän mitkä olen karsinut pois. Ja ne mitä on tullut lisää tiedän myös tarkallee. Tunikoiden määrä yllätti, luulin nimittäin että niitä olisi tullut lisää enemmänkin, mutta näköjään vain kaksi, toisen ostin viime keväänä ja toisen nyt jouluna. Mekkoja olen näköjään myös kadottanut ainakin yhden, koska sain juuri viime viikolla kaksi uutta mekkoa ja silti niitä on vain yksi enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Tosin en laskenut hääpukua äsken, en muista onko se laskettu aikaisemmin. 

Miltäs teidän vaatekaapit näyttää? Inventaarion tarpeessa?

Wc- & toimistokalusteet vaatekaappissa

Muistaako joku, että meidän edellisessä kodissa meillä oli aika vähän kaappitilaa? Siellä oli kyllä vaatehuone, josta tehtiin puoliskoni tietokonehuone, joten se oli myös hänen vaatteiden valtakunta. Toki ihan oikeutetusti, koska hänen vaatteensa vievät eniten tilaa, jo ihan vaan koon puolesta, mutta varmaan myös määrällisesti.

Vaatehuoneen lisäksi meillä oli siis kaksiovinen mekkokaappi ja kaksi hyllykaappia: minun ja Ässän kaappi sekä Nupun ja Jekun kaappi. Liinavaatekaapin tein keittiön ainoaan korkeaan kaappiin. Selvittiin itseasiassa yllättävän hyvin. :D Etsin kuvaa minun ja Ässän yhteisestä vaatekaapista ja näköjään minulla on jäänyt kesken yksi Operaatio vaatekaappi, Sen yhteisen kaapin kuva löytyy täältä: Operaatio vaatekaappi: tilannekatsaus.

Tänne uuteen kotiin muuttaessamme (puolitoista vuotta sitten) tuijoteltiin kaappeja. Poikien huoneessa on kaksi hyllykaappia, kaksi hengarikaappia ja neljä yläkaappia. Nupun huoneessa on kaksi hengarikaappia, yksi hyllykaappi ja 5 tai 6 yläkaappia (en jaksa nyt kömpiä täältä läppärin alta tuonne laskemaan niitä kaappeja, mutta monta niitä kuitenkin on!).


Myös eteisestä löytyy siivouskaappi, hyllykaappi, hengarikaappi ja kolme yläkaappia. Ruokailutilassa on hengarikaappi ja hyllykaappi ja kaksi yläkaappia. Keittiön kaapit jätetään tältäerää laskematta ja meidän makkarissa on hyllykaappi ja hengarikaappi ja 6 yläkaappia. 

Tosin tavaroita purkaessani ei sitten tullut mieleen katsoa meidän makkarin kaappeihin etukäteen. Tehtyäni ruokailutilan kaapeista juhlavaatekaapin ja askartelukaapin totesin jälkikäteen, että taisin uhrata juuri oman kaappini tajuttuani, että olin valinnut itselleni meidän huoneesta sen hengarikaapin. Olin jotenkin omituisesti olettanut, että sängyn molemmilla puolilla olevat kaapit olisivat olleet samanlaisia. 

No jaa mitäpä tuosta, etsin ylimääräisen hyllylevyn keittiön kaapista, jätin sukkakopalle tilan kaapin pohjalta ja naulasin "jollain muulla kuin vasaralla" hakaten viikattaville vaatteilleni yhden hyllyn polven korkeudelle. Minulla on kuitenkin muutama hame ja Mary Kay työssä käyttämäni jakku, jonka halusin ripustaa omaan kaappiini, joten ajattelin että hylly housuille ja huppareille riittää ja puolikkaalle ylähyllylle saan sitten kaikki ohuet paidat. Yllättävää kyllä, pärjäsin tällä järjestelyllä vuoden.

Mitä nyt hyllyni putosi pari kertaa, kun ei "ne jollain muulla kuin vasaralla" hakatut hyllynkannattimet ja naulat oikein pysyneet. Välillä hylly tipahti, jos kasasin painavammat farkut väärään laitaan hyllyä tai jos suurin osa hyllyn täytteistä sattui viipymään pyykissä ja hylly meni epätasapainoon. Tai sitten ihan vaan satuin koskemaan siihen jotenkin väärässä kulmassa ja humps vaan, kun hylly putosi. Kaikki meidän hyllykaapit on siis varattu ja päättäessäni mistä hengarikaapista tulee vauvan kaappi, päätin haluta myös itselleni sellaisen lankakorihyllysysteemin.


Kävin jo useamman kerran prismassa vertaamassa lankakorijärjestelmien hintoja, mutten koskaan muistanut mitata meidän kaappeja, joten hintakin jäi mysteeriksi. Nyt eräs tammikuinen päivä hyllyni taas putosi ja päätin katsoa saisinko tilattua ne jostain kätevästi. Jysk, Prisma ja Ikea - päädyin Ikeaan. Vauvan kaappiin tuli tuo ihan tavallinen lankakorihylly kuudella korilla. Vauvan vaatteita mahtuu myös hengarilla korien päälle.

Itselleni olisin halunnut korihyllyn joka olisi voinut olla vaikka koko kaapin korkuinen tankoon saakka, mutta puolet kapeampi. Näin olisin saanut juhlavaatekaapissa roikkuvat neuleet siirrettyä omaan kaappiini. En edes ehtinyt etsiä, kun Ikea tarjoili minulle jotain kamppanjatuotteita siihen alareunaan ja katsoin että jaa, tuollainen pieni lokerikko sopisi hyvin mun kaappiin. Yhteen koriin tulisi housut, toiseen hupparit ja kolmanteen t-paidat ja ohuet paidat. Sukkakopan piti mahtua lokerikon alle ja sitten tuohon korkeaan hyllyyn, mitä kaavailin jo edellisen kodin vessaan, olisis tullut tunikat ja alusvaatteet ja mitä nyt sitten olisi vielä tarvinnut jonnekin mahduttaa. 

Todetaanko nyt vielä tässä kohtaa, että minähän en sitten ymmärrä mittasuhteista yhtään mitään. Enkä tosiaan myöskään koskaan mitannut kumpaakaan vaatekaappia. Lankakorihyllykkö on ihan täydellinen vauvan kaappiin, sen kokosin tosin vasta oman kaappini jälkeen. Haluaisitteko muuten kurkata myös meidän perheen muihin kaappeihin... esim. liinavaatekaappiin tai lasten kaappeihin ?

Lokerikon pieni koko pääsi yllättämään siinä vaiheessa kun taittelin laatikoita kasaan. Tajusin heti, ettei minun housuni tule mahtumaan pystyviikattuina noihin laatikoihin, eikä kyllä pinottuinakaan. Lokerikon kasaamisen jälkeen kokosin hyllyn ja se taas olikin isompi mitä olin kuvitellut. Ne mahtuvat kaappiin juuri niinkuin olin ajatellutkin vaikka sisältö menikin nyt toisinpäin. 


Hyllyssä on tunikat, farkut ym siistimmät housut, hupparit ja urheiluvaatteet & kollarit. Lokerikossa on t-paidat, alusvaatteet ja sukat & sukkahousut. Ohuet pitkähihaiset ovat edelleen tuolla ylähyllyllä, mutta niillä on siellä huomattavasti parempi olla, kun tpaidat pääsitvät uuteen paikkaan. Pitkä vaaleanpunainen neuleeni on edelleen liian pitkä laittaa hengariin omaan kaappiini, hameet ja jakku sopivat kuitenkin kaappiin - juuri kuten suunnittelin.

Valitettavasti minulla ei nyt ole ennen kuvaa ajalta kun hylly oli paikoillaan, mutta ehkä tästä saa nyt käsityksen kuitenkin mikä muutos kaapissa on tapahtunut. :D Joskus kun me rakennetaan tai rempataan sitä meidän unelmakotia, niin haluan suunnitella sinne sellasen kivan walk in closetin. Vaikka se varmaan täytetään sitten puoliskoni vaatteilla, koska niitä on enemmän kun omiani :D

Nyt kun oma kaappi on järjestyksessä ja muutenkin tarkoitus karsia tavaraa pois täältä pyörimästä niin voisi jopa yrittää jatkaa tätä Operaatio vaatekaappia uudella tilannekatsauksella. Ainakin laitan sen muistiin!

Oletteko te joutuneet tai päässeet tekemään luovia ratkaisuja vaatesäiltyksen kanssa?  

Paras pyykinpesuaine etsinnässä!

Joku ehkä saattaa muistaa yhden mun henkilökohtaisen suosikkipostauksen parin vuoden takaa. Kirjoitin meidän pyykkihuollosta edellisessä kodissa, kun Ässää vielä odotettiin. Hommahan meni siis niin, että me ostettiin tuohon asuntoon kuivausrumpu, koska siellä ei oikeastaan ollut tilaa kuivattaa pyykkiä suuria määriä. Ja kuivuri osoittautuikin sitten aivan parhaaksi vehkeeksi ikinä! 

Ennen Ässän syntymää tuo ensimmäinen kuivuri kuitenkin hajosi joten äitiyspakkausrahalla ostettiin nettikirppikseltä kokonainen pesutorni ja annettiin oma pyykkikoneemme naapurille. Tornillahan siis oli ikää pari vuotta ja meillä se on nyt ollut kaksi vuotta. Pyykkikone on muuton jälkeen valitellut milloin mitäkin - eniten vedenpoiston kanssa ja itseasiassa oltiin jo syksyllä aika varmoja, että se räjähtää kohta. Kertaalleen ongelma korjaantui, kun poistettiin nukkasihdistä silmälasienpuhdistusliina. Mutta toista kertaa ratkaisua ei löytynytkään.

Muuttaessamme viimekesänä jätettiin taaksemme meidän hienosti ihan itse kokoamamme pyykkiseinä ja pyykkirumba koki pienoisen muutoksen - ihan niinkuin se olisis ainoa muutos, kun kodin neliöt melkein tuplaantuu ja sijaintikin vaihtuu toiselle puolelle kaupunkia. Tuosta pyykkihuollon muutoksesta on siis tulossa oma postauksensa. Mutta ennen sitä postausta meille tulee uusi pyykkikone! 

Tai siis keskiviikkona uuden pyykkikoneen saapumisesta on ja kaksiviikkoa. En vain ehtinyt julkaista tätä postausta, koska tuota vanhaa postausta "Pikkuvessan pyykkihuoltoa" etsiessäni törmäsin postauksen kuvaan väärässä paikassa ja jäin sitten sitä sekä tekijänoikeuksia ihmettelemään. Mutta nyt sitä sivustoa ei enää löydy, joten ei siitä sen enempää. 

Pyykkihuollossa olen mielestäni hyvinkin järjestelmällinen sen suhteen miten vaatteet lajitellaan, että huuhteluun käytetään vain etikkaa, jota maustan joskus tipalla eteeristä öljyä, ja kuinka tarkasti pesulapun kuivauskieltoa noudatetaan. Ja jopa siitä miten vaatteet viikataan ja minne. Mutta vakituinen luottopyykinpesuaine minulta puuttuu. 

Ja kun sopivasti facebook tarjoili minulle aivan mahtavan mainoksen kotimaisesta pyykinpesujauheesta, niin ajattelinpa nyt kertoa vähän meidän pyykinpesuainehistoriasta ja sen hankaluudesta. Ja samalla pyytää teiltä vinkkejä, millä perusteella te valitsette pseuaineenne. Jospa niistä olisi iloa myös muillekin kuin minulle. 

Nykyään ostan pyykinpesuaineen aina Prismasta tai Tokmannilta, koska niissä on yleensä parhaat litrahinnat tai kilohinnat, mutta joka kerta seison tunnin siinä hyllyn edessä, yleensä soitan äidilleni ja arvuuttelen, että mitähän sitä nyt sitten kokeiltaisiin. 

Ässän ensimmäinen vuosi pestiin ymmärtääkseni luonnollisella Mulieres sitrus pesunesteellä. Vaihdoin sen marketin halvimpaan allergiaystävälliseen, kun viime kesänä pudotettiin markettilaskuja säästäessämme takuuvuokraan rahat. Nyt en ole siihen osannut sitten palata sen hinnan takia. Jouluna oli tarjous Neutralsin pyykinpesunesteestä, olikohan peräti niin että 2€ puolitoista litraa, ostin niitä pulloja kaksi, ne riittivät huhtikuun loppuun asti. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa lapsiperheenä pyykinpesujauhe. 

Puoliskoni toiveena oli jotain hyväntuoksuista, joten kerrankin valitsin mahdollisimman nopeasti vain jotain mikä näytti kivalta. Tämä on Surf merkkinen jotakin pinkkiä, olisikohan paketissa lukenut yasmin ehkäpä. Ja nykyään meillä pestään kaikki värit samalla aineella, vaikka olenkin tarkka värien mukaan lajittelujsta.

Kun ostin ensimmäistä kertaa itse pyykinpesuaineet urheiluopistossa käytin LV:n jauheita ja niitä käytin vielä minun ja puoliskoni toisessa kodissa. Meillä oli vessan kaapissa hienot astiatkin valkopyykinjauheelle ja kirjopyykinjauheelle. Vanhemmilla pesukoneilla pestessä kuitenkin jossain vaiheessa vaihdoin nesteisiin, koska jauhe jäi jumiin pesuainelokeroon. Ja sillä tiellä ollaan oltukin jo sitten seitsemän vuotta ainakin! 

Olen kokeillut myös Ecoverin pyykkinesteitä ja huuhteluainettakin olen käyttänyt pesuaineena yhden pullollisen Jekun vauvavuonna. En vieläkään tiedä oliko joku jättänäyt huuhteluaineen pyykkinesteiden paikalle, vai olenko tosissaan napannut pullon käteeni huuhteluaineiden puolelta. Tahrojen poistoon käytän sappisaippuaa ja sähköhammasharjaa, mutta välillä tekisi mieli ostaa Vanishia. Uskon sen kuitenkin olevan sen verran voimakas, etten halua sitä Nupun iholle. 

Kuten huomaatte, en jaksa itse  perehtyä asiaan ja meillä on milloin mitäkin. En ole edes varma haluanko käyttää nesteitä vai jauheita. Summasummarum minua kiinnostaa iholle hellävaraiset, neutraalit tai mieluummin tuoksuttomat pyykinpesuaineet, kotimaisuudesta plussaa, mutta vähintään yhtä tärkeää olisi luontoystävällisyys ja kemikaalikuorman pienentäminen.

Ja siis tottakai, sillä pitää saada puhdasta pyykkiä. Mieluummin siis niinkin tehokas, että ensimmäisessä pesussa jääneet ikirasvatahratkin lähtisivät.

Joten suosittelisitko minulle lemppariasi? :)

Operaatio vaatekaappi: Siivous

Reilut kolme vuotta sitten Konmari iski tietoisuuteeni. Jekun ollessa vajaa puolivuotias lainasin ystävältäni Marie Kondon vaaleanpunaisen kirjan ja luin sen parissa päivässä. Itsenäisyyspäivänä 2016 kävin läpi kaikki äitiyspakkauslaatikkoon tallettamani vauvavaatteet ja laitoin aika rankalla kädellä niitä eteenpäin. Seuraavaksi oli kodin vuoro, mutta sitä ei sitten vieläkään ole tapahtunut, ei edes muuton yhteydessä.


Aika tarkalleen vuosi sitten tyhjensin omasta vaatekaapistani kaksi hyllyä vauvan vaatteille. Muutama viikko sitten sain vihdoin katsottua läpi taas siskonpojalta tulleet vaatteet ja kaapitettua mieleiset. Nyt vauvalla on 68-74 kokoisia vaatteita niin paljon, että oli ihan pakko antaa hänelle kolmas hylly, jos meinaan löytää sieltä joskus jotain, ilman että koko kaappi räjähtää.

Tämä projekti on ollut vähän niinkuin mielessä jo pidemmän aikaa. En edes muista milloin olen viimeksi vienyt omat vaatteeni viikkauksesta kaappiin. Sen sijaan olen viikannut vaatteeni pieneen kestokassiin, mistä ne sitten pyörii käytön kautta pyykkiin ja takaisin kassiin. Joten nyt on siis hyvä hetki käydä koko kaappi läpi. Tiedänhän jo valmiiksi, etten käytä edes puolia siitä vaate määrästä jota siellä haudon.

Tässä on koko komeus pinottanu silityslaudalle. Hupparit ja tunikat eivät tuohon edes mahtuneet. Ja täytyy todeta, että housupinon korkeus yllätti minut totaalisesti. Sukka ja alusvaatekopat järjestin taas pitkästä aikaa ja niissä tapahtuu karsimista lähes jokaisen viikkauksen yhteydessä - rekäisten ja parittomien osalta.


En tiedä onko karsimiseni ihan 100% Marie Kondon oppien mukaista, mutta tarkoitus olisi kuitenkin säilyttää vain "iloa tuottavia" vaatteita eli sellaisia joita oikeasti käytän ja joista myös tykkään, silläkin uhalla, että joudun ostamaan lisää vaatteita, sitten joskus, kun lompakkoni on kanssani samaa mieltä.

No nyt kun vaatteet on pinottu ja laskettu, niin ei taida olla pelkoa siitä, että joutuisin vaatekaupoille lähtemään. Tämä on oikeastaan jopa järkyttävää. En toki erotellut vaatteistani työvaatteita, urheiluvaatteita tai äitiys- & imetysvaatteita vaan katsoin vain vaatteen mallin mukaan ja pinosin ne seuraavasti:

T-PAIDAT & topit                                         20
PAIDAT - neuleet & trikoot                    12
HUPPARIT                                                      11
TUNIKAT                                                       5
HOUSUT                                                         18
SHORTSIT & caprit                                    3
HAMEET                                                        4
MEKOT                                                           8
NEULETAKIT & jakut & polero             7
PYJAMAT                                                        3


Hengarikaapin sisällön ripustin ikkunan eteen ja kokosin samana päivänä takaisin kaappiin. Totesin että yhtä "ehkä" mekkoa lukuunottamatta siellä ei ole karsittavaa. Yllättävää, mutta siellä on mun lempparivaatteita joita yhdistelen sekä arkeen että juhliin. Jännää tehdä tällainenkin huomio itsestäni. Olen aina mieltänyt itseni farkku&huppari tytöksi. Tämän uuden huomion jälkeen huppareita on jo liikaakin.

Tässä vaiheessa olen jopa lievästi pettynyt. Kuvittelin että täämä olisi ihan helpponakki ja voisin karsia suoriltaan vähintään puolet pois. Mutta ei se nyt ensimmäisen läpikatsonnan jälkeen menekään ihan niin. Nyt alkaa sitten se todellinen operaatio vaatteiden karsinta ja takaisin kaappiin viikkaaminen.

Katsotaan mitä tästä vielä seuraa ja saanko olla ylpeä itsestäni sitten operaation valmistuttua. :D Jatkan tästä aiheesta pienen postaussarjan merkeissä ja lopuksi katsotaan miltä kaappi näytti ennen ja jälkeen operaation.

Kuinka usein sinä käyt läpi oman kaappisi sisällön?