"Ootko sä raskaana?"

Heinäkuun vaihtuessa, nuha on tullut vieraaksemme siinä määrin, ettei se kenenkään elämää haittaa, mutta se estää lapsia pääsemästä päiväkotiin. Pikkusiskoni on Jyväskylässä, joten mitä mie yksin lasten kanssa kotona möllötän puoliskoni ollessa töissä. Mummu tuli hakemaan meidät Jyväskylään, koska kaasulla ajellessa se on edullisempaa ja helpompaa kuin junalla matkustaminen. Kävin eilen lääkärissä laitattamassa kierukan ja odotan kuukautisten alkavan.

Ässän 2v synttäreiden jälkeen kierto alkoi heti toukokuun alkuun ja toisen kerran täsmällisesti 1.6. joten laskeskelen kalenterista päiviä ja näyttäisi siltä, että kierto voisi taas alkaa juuri kierukanlaittopäivänä. Ennen kierukan laittoa lääkäri kysyi imetänkö vielä? Koska kohdussani näkyi pientä rappeumaa. Kuulostaa pahalta, mutta ihan tavallista jos pitkään imettää.

Olen ollut rehellisesti laiska vierottamaan Ässää rinnasta, varsinkin, kun hän proteistoi isosti niitä muutamia yrityksiä vastaan. Reissussa ihmettelen alkaako ne nyt vai ei, ainakaan nämä eivät yhtään tottele "uhkausta", että kuparikierukka lisää kuukautisvuotoa sekä -kipua. No jaa, en kiinnitä sen enempää huomiota koko asiaan. Alkaa kun alkaa ja kierukan laitto saattoi sotkeakin kiertoa, vaikka onkin kuparikierukka, pikkusen muuten turvottaakin. 

Ihmettelen ääneen kummalista oloa rannalla, vähän etovaa ja juilivaa, äiti kysyy oletko raskaana. No en, kun eilenhän vasta tämä kierukkakin laitettiin. Heinäkuu jatkuu, Jyväskylästä kotiuduttuamme suunnittelemme lasten synttäreitä ja sovimme telttailusta mummin ja papsun luona. Ässä nukahtaa päiväunille autoon ja yökyläily alkaa mummin kysymyksellä: syöttekö te nakkikeittoa? Ruokaa odotellessa menen sohvalle nukkuvan Ässän viereen puhelimeni kanssa ja nukahdan ihan yks kaks.

Seuraavana iltana käymme nukutusajelulla ja mietin autossa, että nyt on kyllä tosi paha olo. Matkapahoinvointia. Se on jo hälyttävän tuttu merkki. Niin tuttu, että apteekkiasioita hoitaessani juuri ennen sen sulkeutumista huikkaan farmaseutille ostokseni "...ja raskaustesi, kiitos". Tosin halvin raskaustesti oli reilut 6€, joten jätin sen sinne. Minulle riittää ne parin euron markettitestit vallan mainiosti. Kotiin ajaessa rohkenen sanoa ääneen, että mietin jos ostettiinkin kierukka turhaan, eniten harmittaa sen hinta.... Olisin kyllä keksinyt sille 100€:lle parempaakin käyttöä - jos se nyt onkin turha.

Ostan markettitestin sitten aamulla, kun olen vienyt lapset päiväkotiin ja käyn ostamassa muutenkin maitoa ja kaakaota. Testiviiva piirtyy tummanpunaisena samaan aikaan, kun näen kosteuden vielä siirtyvän tikussa kontrolliviivan kohdalle. Plussa. VAUVA! Arvasin. Lähetän kuvan testistä puoliskolleni ja tekisi mieli lähettää se myös anopille ja poikien kummitädille, mutta pidän salaisuuden itselläni.

Meidän perheen resursseja, omaa jaksamistani ja kaikkea muutakin taloudellisesta henkiseen hyvinvointiin miettiessäni olen toivonut, että jos meidän perheessämme on vielä tilaa yhdelle lapselle, puoliskoni tarvitsee vauvakuumeen. Ja mieluummin nyt, koska itse en lämpene ajatukselle iltatähdestä sitten joskus viiden vuoden päästä. Mutta se aloite pitää tulla häneltä. Ja kumma kyllä, olen onnistunut piilottamaan kaikki omat vauvakuumeeseen edes viittaavat tunteet, voisin väittää ettei minulla ole ollut vauvakuumetta Ässän jälkeen.

Positiivisen testin ja kierukan poiston väliset kaksi päivää ovat elämäni pisimmät. Puoliskoni tuli mukaani lääkäriin, kierukka poistetaan tarkalleen kolme viikkoa sen asentamisesta. Neuvolasta suunnattiin suoraan mummin ja papsun luo, tuskin olimme päässeet ovesta sisään, kun anoppini hyvän tahtoisesti naurahtaa heidän odottaneen tätä uutista jo pari kuukautta.

Kotiinpäin lähdettyämme autossa istuu kaksi innostunutta tulevaa neljän lapsen vanhempaa. Haetaan lapset naapurista ja puoliskoni kertoo samantien, että meille tulee vauva. Yllättäen sekä Nuppu & Jekku olivat heti innoissaan. Nuppuhan se on puhunut pikkusiskota varmaan siitä saakka kun Ässä syntyi. Ässästä nyt on vaikea vielä sanoa, mutta jopa hän osaa kertoa, että äidin mahassa on vauva ja saattaa välillä töniä mahaani kysyen "onko tässä jalka?" tai antaa ykskaks mahalle pusun.

ps. Mietin vaan, että olikohan se "rappeuma" sittenkin koko ajan "raskausmateriaalia"...... mene ja tiedä.

9 kommenttia

Ihana yllätys, kiitos kommentista !